Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
”Ida Taivalpaasi”, sanoin nimeni reippaasti samalla kätellessäni punatukkaista naista. Hän oli tallin omistaja, Riri. Ainakin ensivaikutelmaltaan iloinen ja mukava. Kävimme saavuttuani kiertämässä nopeasti ensin tallin, Ompun karsinan ja meidän kaapin, johon saisin survoa tavaramme. Karsina oli laitettu jo valmiiksi Omppua varten, joten päätin viedä varsan ensin tutustumaan uuteen kotiinsa ja sen jälkeen ihmetellä mihin saisin tavarapaljoutemme mahtumaan.
Tamma oli edellisellä tallilla mennyt hyvin koppiin porkkanoiden voimalla ja matkustaessakin oli ollut hiljainen. Heinät oli melkein jo syöty, kun avasin trailerin rampin. Pimeästä trailerista suurilla silmillään tuijotti iso varsa. Olihan se jo vuotias. Rauhallisesti se peruutti ramppia pitkin ulos. Riri oli kuitenkin sivulla varmistamassa, ettei se astu rampin ohi. Hetken kummastuneen tuijottelun jälkeen Omppu suostui tulemaan perässäni talliin ja pian se jo seisoi hieman hölmistyneenä sen uudessa karsinassa. Varovasti se muutaman kerran hirnahti, kunnes rauhoittui syömään trailerista tuomiani heiniä. Melko rento kaveri.
Onneksi Riri ehti auttaa minua kantamaan Ompun tavarat autosta tallin varustehuoneeseen. Toppa- ja ratsastusloimen viikkasin kaapin perälle odottamaan sopivampia kelejä, mutta sade- ja fleeceloimen vein karsinan edessä olevaan tankoon. Niitä saatettaisiin tarvita jossain vaiheessa, joten oli hyvä, että ne olivat nopeasti saatavilla. Loput kamoista kirjaimellisesti survoin kaappiin. Ja vaikka Omppu ei ollutkaan vielä tarpeeksi vanha, jotta voisin sillä ratsastaa, oli sille satulakin jo valmiina. Rungoton satula oli kevyt, joten pystyin totuttamaan tammaa siihen jo hyvissä ajoin.
Talli oli melko hiljainen. Kuului vain Ompun rouske, kun se mutusti heinää ja toiselta puolelta tallia kuului jotain kolinaa, kun Riri siivosi karsinoita ja muutama tyttö käveli pihalla. Muut taisivat vielä nukkua. Eikai kukaan nyt lauantaina heräisi ennen puolta päivää. Tämä oli ihan hyvää aikaa Ompulle siis kotiutua. Iltapäivällä porukkaa varmaan tulisi enemmän ja sitten tammalla olisi taas ihmeteltävää. Tai riippuu hieman laittaako Riri Ompun sitten tuntien ajaksi ulos, kun vapautuu joku tarha. Ompulla kun ei vielä ollut tarhakaveria. Kävin ottamassa vielä riimun pois tamman päästä ja jätin sen narun kanssa karsinan seinän koukkuun.
”Mitäs mun pikku tyttö”, sopersin tammalle samalla antaen sen haistella kättäni. Nopeasti se tajusi alkaa hamuta takkiani. ”Hah, ihan oikein arvattu”, sanon ja vedän taskustani porkkanan, jonka Omppu nopeasti nappaa suuhunsa. Silitän vielä hetken tamman silkkistä kesäkarvaa, kunnes laitan sille riimun. ”Mennääs ulos vähän nauttimaan kauniista säästä”, selitän suunnitelmiani Ompulle samalla, kun lähden taluttamaan sitä pois karsinasta. Nappaan mukaani karsinan ulkopuolelta vielä harjalaatikon.
Tallipihalla meitä vastaan juoksikin voikko pieni otus, joka tupsahti suoraan päin Ompun kylkeä ja kaatui tamman alle. Onneksi Omppu tilanteesta suuresti järkyttyneenä jähmettyi paikalleen, ja Hutu pääsi kömpimään pois tamman alta. Jasmiina tulikin pian Juulin kanssa kentältä varsan perässä. ”Hutu, mitä sä nyt riehut täällä”, Jasmiina tuli Juulin kanssa ihmettelemään paikalle. Varsan emä ei näyttänyt olevan moksiskaan lapsensa pelleilyistä. ”Sillä meni jarrut epäkuntoon, kun se törmäs Omppuun”, sanoin samalla pidätellen naurua. Omppu ei näyttänyt siltä, että sitä olisi naurattanut mielestäni koominen tilanne. ”Mut joo, mennään Ompun kanssa tonne harjauspuomille vähän siistiytymään”, sanoin ja osoitin kentän vieressä olevaa puomia. ”Mäkin voisin tulla, Juuli kaipaa joka tapauksessa pesua, kun mä ratsastin sillä äsken”, Jasmiina sanoi ja lähti kanssani puomeille. Juuli tosiaan oli likomärkä. Ulkona oli kunnon helle ja elohopea kiipesi peräti 25 asteeseen. Siinä lämpötilassa pienikin rehkiminen sai hien pintaan.
Jutellessamme ja harjatessamme Jasmiinan kanssa hevosiamme, Hutu loikki ympäriinsä ja tutki kaikkea mahdollista. Se kävi maistamassa ruohoa, aidantolppaa ja Omppua, mutta Omppu halusi pitää ainakin metrin hajuraon ja ilmaisi sen erittäin selkeästi. Kävi ilmi, että olimme molemmat osallistuneet Åke Lundin valmennukseen. Pääsin vihdoin kertomaan jollekin, kuinka innoissani olin siitä, että pääsin ratsastamaan täysin vieraalla, mutta hienolla hevosella ja siitä, että olin kuullut ruotsalaisen olevan erittäin taitava valmentaja. Valmennuksesta ei siis voinut tulla mitään muuta, kuin mahtava.
Aika kului kuin siivillä siinä jutustellessamme. Meille tuli hieman kiire metsästää Hutu, kun T1-tunnin tuntilaiset saapuivat kentälle. Saimme molemmat roikkua orivarsassa, ettei se menisi härnäämään ratsuja. Kun portti oli saatu kiinni, päätimmekin lähteä takaisin talliin, ettei Hutu keksisi ryömiä aidan ali kentälle. Se varmaan hoksaisi sen ajan myötä.
Tulin tällä kertaa tallille Idan kyydillä, ruvetaan nimittäin katselemaan Ompun kanssa pikkuhiljaa jo satulaan totuttelua ja sisäänratsastusta. Tultiin tallin pihaan ja mentiin suoraan hakemaan Omppu tarhasta, ajateltiin tänään jo kokeilla sille satulaa selkään. Jos se menee ihan tallin pihassa hyvin, mennään maneesiin juoksuttamaan sitä satula selässä.
Laitoin riimun Ompulle päähän ja laitoin riimunnarun kiinni riimuun, Ida avasi portin ja lähdin viemään Omppua hoitopuomille. ” Mä käyn hakemassa sen kamat, jääks sä vahtimaan Omppua? ” Ida kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi. Ida toi mukanaan pari porkkanaa, harjat, satulan ja suitset. ”Otaks mä kaviot jos sä haluut selvittää Ompun harjan ja hännän? ”, Kysyin Idalta. Ida vastasi, ” Juu, ota vaan. ” Aloin ottamaan Ompun kavioita, samalla Ida alkoi selvittämään sen häntää joka oli ihan takkuinen ja hiekkainen. ” Miksköhän se on just nyt pyörinyt näin paljon, kun normaalisti se ei juurikaan piehtaroi tarhassa? ” Ida naurahtaa. Jatketaan Ompun harjaamista, kunnes tulee satulan laitto. "Kato sit että se ei tuu sun päälle, jos se lähtee pyörimään. " Ida varoitti.
Siirryin puomin taakse ja katselin tätä hieman jännittynyttä nuorta tammaa, se kuitenkin seisoi aivan paikallaan kun Ida laski satulan sen selkään. Ida laittoi satulavyön löysästi kiinni eikä Tamma reagoinut siihen mitenkään, joten Ida kiristi vyötä parilla reiällä. ” On se vaan ihan super vauva! ”, Ida hihkui intoa täynnä. Laitettiin vyö ihan normaalille kireydelle ja laitettiin Ompulle suitset. Kuolaimet Omppu antoi laittaa ihan nätisti, laitettiin hihnat kiinni ja laitettiin liina kiinni kuolaimeen ja taluteltiin Omppua tallin pihassa. Omppu oli ihan super ja käyttäytyi kuten, sillä olisi aina ollut satula selässä.
Käveltiin maneesille ja avasin Idalle ja Ompulle tuon ison metallisen oven. Ida aloitti Ompun juoksuttamisen ja Omppu oli kuin vanha tekijä. Jonkin ajan päästä se otti yhtäkkiä kunnon pukkirodeo lähdöt, Ida ja minä vain nauretaan molemmat sille. Rodeon jälkeen Omppu oli ihan puhki ja Ida totesi siihen, että nyt on ehkä hyvä lopettaa tällä kertaa. Vietiin Omppu karsinaan, otettiin siltä kamat pois ja annettiin sille suihku pesarilla.
Jätettiin se karsinaan ja lähdettiin kotimatkalle, koska Idan piti heittää minutkin vielä kotiin.
Pauligin Frezza Mint- kahvi maistui taivaalliselta. En erityisemmin pitänyt pelkästä kahvista, mutta tässä oli häivähdys minttua ja kummallisesti se maistui hieman myös kaakaolle. Tietysti unohtamatta pehmeää kahvin makua. Täydellistä, ajattelin. Nautiskeluni keskeytti Aleksandra n ja Merru n pitämä kamala meteli, kun naiset marssivat kikattaen taukotilaan. ”Moi, Ida”, Merru väläytti huomattuaan minut istumassa pöydän ääressä muovinen kahvipullo kädessäni. ”Ollaan lähdössä maastoon Allun kanssa, miten ois, haluutko tulla mukaan Ompun kanssa vai onks teillä muita suunnitelmia?”, Merru kysyi ennen, kuin ehdin tervehtiä naisia. ”Eikai mulla mitään suunnitelmia ole tälle päivälle”, sanoin hieman epäröiden ja samalla miettien, pitikö minun tehdä Ompun kanssa tänään jotain. ”Hyvä, me lähdetään hakemaan Hippua ja Donnaa laitumelta”, he sanoivat ja viilettivät taas menemään. ”Joo mä juon tän ensin”, sanoin, vaikka he olivat viilettäneetkin jo matkoihinsa. Omppu oli jo viileässä tallissa, jotta se sai hieman huokaista, ennen kuin lähtisin sitä liikuttamaan. Lisäksi olin laittanut sille melassia, jotta se varmasti joisi. Sitä kun ei voinut tietää varmaksi, antoivatko laitumen muut hevoset Ompun juoda. Tai joiko se itse tarpeeksi. Hörppäsin viimeisetkin tilkat kahvistani, heitin tyhjän pullon roskiin ja menin etsimään Ompun varusteita.
Talli pihalla hypättiin kaikki kolme ratsujemme selkään. Allun ja Merrun täytyi säädellä vielä jalustimia, sillä heidän hevosensa olivat olleet tunneilla. Minun ei tarvinnut, kuin kiristää satulavyötä yhdellä reiällä. Matkaan lähdettiin niin, että Merru sai johtaa Hipun kanssa, Allu tulisi Donnan kanssa heidän takanaan ja minä pitäisin Ompulla perää.
Kuljimme aluksi helppokulkuista hiekkatietä käynnillä, kunnes poikkesimma metsään vievälle polulle. Polkua käytettiin usein, joten se oli hyvin painautunut, eikä puiden oksat olleet ratsastajien riesana. Polku mutkitteli pitkin metsää, jossa se kiipesi välillä ylös jyrkkiäkin harjanteita ja onneksi laskeutui hieman loivemmin alas. Ompulla ei ollut vielä rintaremmiä, joten jännitin jatkuvasti, että satula lähtisi valumaan nousuissa taaksepäin, mutta se pysyi onnekseni paikallaan. Sellainen rintaremmi tulisi kyllä hommata. Ompulla oli kuitenkin niin korkea säkä, ettei satula voinut millään siirtyä alamäissä eteenpäin. Kun polku vei meidät pellonreunaan, otimme pätkän ravia. Ompun ravista huomasi selkeästi, ettei sillä ollut vielä kovinkaan paljoa voimaa liikkua jäntevästi. Allun ratsu sen sijaan näytti siltä, kuin se voisi minä hetkenä hyvänsä ampua Merrun ja Hipun ohi, mutta Allu piti pintansa ja sai onneksi pidettyä tamman Hipun takana. Polku hävisi taas metsän uumeniin, joten otimme ratsumme takaisin käyntiin. Polun ympärillä oleva metsä alkoi äkkiä muuttua tiheämmäksi, mutta onneksi polku pysyi selkeänä. Lopulta saavuimme hiekkatielle, jossa päätimme ottaa laukkaa. Tällä kertaa Donnalla oli enemmän tilaa ja se pääsi Allun estelyistä huolimatta Hipun rinnalle, jolloin tammat innostuivat lisäämään tahtia, eivätkä ratsastajatkaan näyttäneet laittavan pahakseen pientä kisailua. Omppukin pysyi yllättävän hyvin kaksikon perässä, vaikka siitä huomasi, että jos vauhti vielä kiihtyisi, jäisi se vanhempien tammojen jälkeen. ”Este!”, kuulin Merrun huutavan vauhdin lomasta. Mikä este? Yritin tähyillä Merrun ja Allun takaa, mitä edessämme oli, enkä aluksi nähnyt mitään. Sitten huomasin kauempana tiellä lojuvan puun. Vanha koivu oli ilmeisesti kaatunut keskelle tietä ja koska tämä oli syrjäisempi metsätie, ei puuta oltu vielä käyty siirtämässä. ”Lisää vauhtia!” Allu huusi naurun lomasta. Olin itsekin innoissani eteemme ilmestyneestä maastoesteestä, kunnes muistin, ettei Omppu ollut ikinä hypännyt esteitä. Puu oli kuitenkin ohut ja toisesta päästä se kosketti tien pintaa, kun taas toisesta päästä se oli irti maasta ainakin puoli metriä. Päätin siis ohjata Omppua sinne suuntaan, missä este oli matalimmillaan ja otin hieman etäisyyttä edessä pinkoviin hevosiin, jotta Omppu näkisi esteen kunnolla ja pystyin vain toivomaan, että Omppu seuraisi ystäviensä esimerkkiä ja loikkaisi vain puunrungon yli. ”Wuhuu!”, kuulin Allun huutavan, kun Donna kiiti puunrungon yli Hippu rinnallaan. Meillä oli esteeseen enää muutama metri, joten valmistauduin hyppyyn. Etsin käsilläni Ompun harjaa ja tajusin kauhistuksekseni, ettei sitä ollut. Akhaltekeillä ei kuulunut olla harjaa. Otin siis tukevamman otteen ohjista ja valmistauduin pitämään tasapainoni, mikä Omppu päättäisikään sitten tehdä tuon puunrungon kanssa. Ennen hyppyä muistan painaneeni silmäni kiinni.
Taisin jäädä hypyssä hieman taakse, kun Omppu oli ponnistanut korkealle ilmaan, mutta pysynyt selässä. Hypystä Omppu sai lisää virtaa ja pinkaisi täysiä kavereidensa perään, jotka hiljensivät jo vauhtia. ”Johan oli menoa!”, Merru hihkaisi samalla hiljentäessään Hippua raviin. Loppumaasto mentiinkin sitten onneksi käynnissä. Lopuksi suunnattiin järven rantaan.
”Ainiin tällä on noi pintelit”, sanoin ja hyppäsin alas Ompun selästä. Otin tamman punaiset pintelit pois sen jaloista ja nostin satulan pinteleiden kanssa rantakiville lojumaan. En halunnut, että ne kastuisivat. Sitten ponnistin takaisin Ompun selkään kiven päältä ja lähdimme porukalla kahlaamaan rantaan. Omppu näytti nauttivan viileästä järvivedestä sen kuopiessa tarmokkaasti matalikossa. Pienellä kannustuksella se uskalsi jo niin syvälle, että sen maha jo ylettyi vedenpintaan. Itse yritin pitää jalkojani ylhäällä, jotteivat ratsastuskenkäni ja housuni kastuisivat. Ne kastuivat kuitenkin yrityksistäni huolimatta. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä lämmin kesäpäivä kuivasi ne nopeasti jo ennen, kuin ehdimme takaisin tallille.
Omppu tuntui nauttivan tallin viileydestä sen huokaillessa samalla juoden melassia, jonka olin sille karsinaan vienyt. Tamma sai levähtää hetken sisällä, kun kävin nopeasti pyyhkeellä sen punaiset suitset läpi ja ripustin pintelit kuivumaan. Sitten oli aika viedä Omppu laitumelle muiden tammojen seuraksi.
Hui, kuinka nopeasti tuo hevonen onkaan kasvanut! Se näyttää jo ihan aikuiselta, eikä takakorkeakaan enää. Missä välissä se on noin paljon kasvanut?
Muistan kuin eilisen päivän, kun Omppu oli vielä pikkuinen honkkelijalka ja kun se alkoi kasvaa, oli se niin takakorkea välillä, että mietin, pitäisikö soittaa eläinlääkäri paikalle katsomaan, että onko sen kasvussa jotain häikkää. Kyllä se siitä aina sitten onneksi tasoittui.
Nyt meillä on jo 5 hyväksyttyä matkaratsastus starttia takana ja yksi voittokin. Se tapahtui Liljelunds Rusthollissa ihan vahingossa ja voi sitä riemua, kun kuulin, että meidät julistettiin voittajiksi. Se onkin meidän viimeisin startti matkaratsastuskisoissa. Nyt ollaan treenattu vaan kotona, jos päästäisiin starttaamaan myös kouluratsastuksessa.
