Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Tunnin aihe: maasto Pvm: 7.6.2018, kesäkausi Taitotaso: T3, vaikea Deadline: tunnin kuittaamiseen on viikko aikaa -> lisäaikaa pyytämällä Kuittaustapa: tarina / kuva
Tunnilla käydään n. 45 minuutin maastolenkki, mikä päätetään lammella kahlailuun ja viilentymiseen lämpimän kelin vuoksi. Hyvä loppu reissulle.
Hevosten kanssa mennään tarkoituksellisesti hankalampiin maastoihin; umpimetsässä rämpimistä ja ylä- sekä alamäkiä. Vauhti vaihtelee aina käynnistä pellon rallitteluun asti. Leveämpää tietä kuljetaan aina järvelle asti, jonka rantaviivalla on tarkoitus rallitella menemään laukassa minkä hevoset pääsevät. Matka jatkuu eteenpäin umpimetsään tarpomaan, jotta päästään S-mäelle (nimensä mukaisesti mäki kulkee S mallisena), joka laukataan ylös rauhalliseen tahtiin. S-mäen jälkeen matka jatkuu kohti tallin lähellä sijaitsevaa uittolampea.
Kerro tarinassa fiiliksiä maastosta. Mikä meni hyvin, mikä ei-niin-hyvin? Oliko hevonen virkeä? Tarvitsiko sinun paljoa ratsastaa, että hevonen kulki hyvin? Kuvaile ympäristöä ja hevosen toimintaa. Tarinan ei tarvitse olla pitkä...
Jono lähtee liikkumaan käynnissä metsän uumeniin. On kuuma ja sen huomaa, Fosse oli aika laiskanpuoleinen. Lähdemme kiipeämään ylämäkia ja laskeutumaan alamäkiä. Ympärillä on vain isoja kuusia ja mäntyjä. Se oli tosi hyvä treeniä vaikka hiki tuli. Fosse tykkäsi siitä ja rämpi ihan kunnolla. Sitten siirryttiin pienellä metsäpollulle ravissa. Ravissa Fosse laiskotteli, mutta kun tultiin pellolle ja nostettiin laukka, Fosse heräsi. Kun ollaan saapumassa pellon toiseen päähän Fosse ei suostuisi pysähtymään. Vasta kun muut rauhoittuvat niin Fossekin malttaa. Eteen avautuu leveä metsätietä jota seuraamme ravissa. Tie loppuu ja eteen avautuu ranta. Laukkaamme rantaviiva pitkin. Kohottaudun kevyeeseen istuntaan, jotta Fosse saa juostua kunnolla. Rantaviivan loppuessa jatkamme matkaa umpimetsään. Edestämme juoksee orava jota Fosse säikähtää ja lähtee peruuttamaan. Näemme S-mäen, jonka laukkaamme rauhallisesti ylös. Taputan Fossea joka on vähän hionnut. Kun uittolampi tulee näkyviin huokaisen helpotuksesta. Vihdoin viilentymään. Fosse ensin kammoksuu vettä ja heittelee päätään. Jatkan komentamista ja lopulta Fosse uskaltaa astua veteen. Hetken päästä Fosse lähtee jo syvemmälle kahlailemaan. Nauran Fosselle kun tuo roiskuttaa vettä päälleni. Kahlailun jälkeen onkin jo aika palata tallille. Tallille taputan Fossea ja vien sen talliin hoidettavaksi. Maasto meni hyvin, jos peltolaukkaa ei lasketa. Oli mukava päästä viilentymään ja maasto oli tehokas.
"Jes!", kiljaisuni kuului varmasti koko tallissa ja muutaman nuoren tytön porukka kääntyi katsomaan minuun kummallisina. Muutamaan viikkoon en ollut tuntenut näin suurta innostusta, kuin nyt. Pääsen maastoon ja vielä suomenhevosella! Omaa hevosta etsiessäni, minulla oli vaihtoehtoina useampikin varsa. Ja yksi niistä oli suomenhevonen, jonka melkein päädyin ostamaan, mutta valitsin lopulta Ompun sen matkaratsastus painotteisen suvun vuoksi. Suomenhevosella kun taas oli ravisuku, mikä ei myöskään olisi ollut pahitteeksi.
Hippu näytti hieman pyylevältä, kun vein sen kentälle, josta meidän oli määrä nousta ratsujemme selkään. Ja noustessani sen selkään, tunsin, kuinka reisiäni vihloi, kun ne venyivät aivan ääri asentoihin. Olin ratsastanut viimeaikoina vain Ompulla ja sen selkä oli suunnilleen vain sen selkärangan levyinen. Varsa näytti muutenkin aliravitulta, kun sen rotuisella nuorella neidillä ei ollut vielä lihaksia, muttei paljoa läskiäkään. Jos selviäisin ilman revähdyksiä tämän maastoreissun, ongelmat alkaisivat viimeistään siinä vaiheessa, kun olisin koko tunnin jököttänyt tässä samassa asennossa ja tulisin täältä lopulta alas. Tunsin itseni hyvin vanhaksi.
Itse maastolenkki sujui lopulta hyvin. Alkuun oli hankala istua Hipun leveässä selässä, mutta siihen lopulta tottui ja ratsastuksesta alkoi jopa nauttia. Oli mukavaa vain matkustella letkan perällä ja myötäillä hevosen liikkeitä välillä vaikeakulkuisissakin maastoissa. Lisäksi oli mukavaa, kun pystyin vain löysin ohjin köpötellä muiden matkassa, eikä tarvinnut jännittää, että suomenhevonen säikähtäisi jokaista rasahdusta.
Maaston jälkeen päätin, että joku kerta halusin käydä Hipulla maastossa ilman satulaa, sillä tamman leveä selkä, tasaisen askeleet ja rauhallinen luonne eivät voisi luoda mitään muuta, kuin ihanan rentouttavan maastoretken.
