LEHTIKSEN 1 v. SYNTTÄRIKISAT, TÄÄLTÄ TULLAAN! Osa 1.

- OMG, OMG.... Kaikki menee ihan varmasti pieleen, mä unohdan radan ja....
- Hei! Et sä mitään unohda. Keskity vaan pitämään tää pilailija keskittyneenä tehtävään niin hyvin kaikki menee, Zaida tönäsi minua leikkisästi kylkeen, samalla kun letitti iloisesti korviaan höristelevää Fossea.
-Äh, näiden nutturoiden teossa menee ikuisuus. Mut paras et meidän hoitoponi näyttää parhaalta, eiks niin? hän huokaisi hymyillen. Nyökkäsin vastaukseksi. Valkoiset kisahousuni olivat toistaiseksi pysyneet puhtaina kihnuttaessani Fossea puhtaaksi.
-Letitänkö sen hännän? kysyin. Zaida sanoi että voin ihan hyvin, joten aloitin projektini. Aloin tekemään siistiä ranskanlettiä, jonka teossa eiedes kovin kauaa kestänyt. Ähisin ja puhisin kun nahkarasvasta pesun jälkeenkin liukkaat sormet meinasivat tiputtaa kaikki jouhet käsistäni. Olin silti melko tyytyväinen tulokseen.
-Haetko Fossen kamat ja sen uuden valkosen huovan, niin laitetaan se valmiiks? Zaida kysäisi tehdessään viimeistä sykeröä Fossen päähän. En vastannut, vaan lähdin energiaa pursuten kohti varustehuonetta. Nappasin kaapistani uuden puhtaanvalkoisen satulahuovan, Fossen kiiltävän satulan ja suitset. Käppäilin takaisin talliin, missä Zaida odotteli rapsutellen russiruunaa otsasta. Mun tehtäväks tuli laittaa satula, Zaida laittaisi suitset. Levitin ensin huovan Fossen pyöreän selän päälle, jonka päälle asetin satulan. Kiinnitin huovan lenkeillä, jonka jälkeen laitoin vielä satulavyön paikalleen.
-Valmista! Zaida hymyili minulle iloisesti jatkaessaan lausettaan:
-Nyt mennään ulos ja pääset verkkaan.
Vatsaani kouraisi. Nyt se alkaisi, ekat kisat Fossen kanssa! En tiennyt kylläkään mitä jännitin, olinhan kisaamassa vain Helppoa D:tä. Koska mä olin kyllä startannut B:n ratojakin hyvillä tuloksin. Ajatus lievensi jännitystä hieman, kun ponkaisin ponin selkään.
-Onnea matkaan! Zaida huudahti lähtiessään kohti tallia. Aloitin verryttelyn kävelemällä ja kertaamalla rataa. Siinä oli pari ympyrää ja ihan yksinkertaisia juttuja. Mä osaan ne kyllä! Huusin mielessäni. Katselin määrätietoisesti kilpakumppaneitani. Kukaan ei ollut tietääkseni Lehtiksestä. Pari hölmistyneen oloista suokkia kävelivät teini-ikäisten ratsastajiensa kanssa vierekkäin, ja yksi hieman erikoisen oloinen poni jumitti keskellä verkkaa tytön raipan heilumisesta huolimatta. Fosse oli onneksi reipas ja kuunteli kaikkea mitä pyysin. Mitä nyt ekoissa lisäyksissä vähän osoitti mieltään. Raviverkka sujui tosi hyvin, ja Zaida tuli vielä sanomaan että mun kannattaisi ottaa vielä pari laukannostoa että saisin sen vielä vähän paremmin hereille. Ja se kyllä auttoikin, koska laukan jälkeen se oli paljon enemmän pidäteltävä kuin ennen. Hetken käveltyäni musiikin keskeltä tuli ensimmänen kuulutus. Nyt se alkaa, nyt se alkaa, hoin mielessäni.
-Tervetuloa tänne Lehtovaaran Ratsutilan 1 vuotis syntymäpäivän kunniaksi kisaamaan! Aloitamme He D luokalla, missä on neljä osallistujaa! Ensimmäisenä vuorossa Taru Voutilainen ja Morning Sun!
Pieni erikoisen näköinen poni ja sen ratsastaja suuntasivat valkoisten aitojen sisäpuolelle. Poni näytti saaneen uutta virtaa, koska meni nyt sinne minne ratsastaja halusi. He tekivät tasaisen varman suorituksen, mikä ei kuitenkaan tehnyt mitään "Wau!" ilmiötä. Toinen suokeista suoritti hyvin ja energisesti, ja saivatkin aika lähelle 70 %. Toisella taas ei mennyt ihan niin hyvin, ratsastaja unohti kaksi kertaa radan, ja hevonen yritti riistäytyä käsistä, mutta hyvien teiden ansiosta kuitenkin saivat yli 60 %. Ja seuraavaksi olisi meidän vuoromme.


-Seuraavana vuorossa Maddie Grant ja Fight For Flash! kuului rätisevästä kaiuttimesta. Ravasin valkoisten aitojen sisälle jännittyneenä, ja huomasin muutamien hoitajien olemassa katsomassa suoritustani. Ravailin pari ympyrää, kunnes pilliin vihellettiin. Ohjasin Fossen lähemmäs päätyä, rentouduin satulaan, ja ratsastin. Käännyin alkutervehdykseen. Pehmee tasajalkapysähdys, jes. Ravi tuli hyvin suoraan pysähdyksestä, ja pääsin mukautumaan ponin liikkeisiin hyvin. Voltti valui hieman liian ulos, mutta ei se mitään, ajattelin. Fosse liikkui tahdikkaasti ja reippaasti eteenpäin pysähdykseen asti, joka sekin sujui hienosti. Minua alkoi hymyilyttämään. Tämähän sujui hyvin! Kokorataleikkaa ja lisäys, mietin hetken toteuttamista, jonka jälkeen onnistui lisäyskin hienosti, koska Fosse kuunteli niin hyvin. Siirtyminen harjoitusraviin tuntui pyös tosi selkeältä, vaikka en tiennytkään miltä se näytti. Sitten pysähdys, peruutus 5 askelta. Laskin mielessäni askeleet, joista viimeinen tuntui hieman vinolta, mutta en jaksanut jäädä puimaan asiaa enempää. Toinen volteista tuntui ihan hyvältä, vaikka tiedostin sisälle päin kanttaamiseni. Number two lisäys sujui samalla tavalla kuin eka, ja käyntiosuus sujui hyvin, vaikka vapaa käynti tuntui vähän hitaalta. Otin nopeasti ohjat käteen kulman lähestyessä, ja nostin lyhyellä sivulla onnistuneesti ravin. Fosse on kyllä paras, hymyilin ajatuksissani. Täyskaarto oli ehkä pari senttiä liian pieni, mut huomaakohan se tuomari ees sellasia? Toinen täyskaarto tuntui sopivammalta. Sitten pitkältä sivulta käännös, keskeltä käännös, ja tuomarin eteen lopputervehdys. Sitten aloin melkein itkemään, kun ohjasin ponin pois radalta. En siis surusta, vaan ilosta. Zaida juoksi meidän luokse pikaisesti.
-Te menitte niin nätisti! Voitatte varmasti! Zaida hihkui, kun liu'uin alas ponin selästä. Halasin Fossea lujaa, ja se hamusi kaikilta herkkuja.


Ja niinhän siinä kävi, että löysin pian itseni vastaanottamassa sinivalkoista ruusuketta ja kukkakimppua tuomarilta, joka onnitteli hienosta suorituksesta.
-Kiitos, kättelin naista pari kyyneltä poskellani. Sitten oli kunniakierroksen vuoro, jossa Fosse vähän innostui ja köyräisi kerran ilosta. Tää kouluosuus oli kyllä mennyt niiiin hyvin!

Hoitopäiväkirja 19.2.19
---------------
Pakkasasteet olivat selkeästi nousseet, kävellessäni, odotin innoissani minkäköhänlainen se Fosse oli.
Lunta tuprutti ja puolet taivaasta peitti iso lumimyrskyä ennustava pilvi. Tihensin askeleitani, perhoset lepattivat vatsanpohjallani. Oliko tämä edes mahdollista? Ajaessamme aina tallin ohi, aina ajattelin samaa; pääsisinpä minäkin tänne joskus. Nyt toiveeni olivat toteutuneet ja vuosien odottelun jälkeen, vihdoin olin täällä.

Lehtovaaran viihtyisä talli putkahti näkyviin, bussiasemalta tänne oli jonkusen matkaa. Jännitys kiihtyi jokaisella askelmallani, hönkäisin pakkasilmaa. Miten koskaan tulisin oppimaan, kun ajattelen niin tuttua ja turvallista entistä tallia, jossa Lilli-poni asusti. Ikävä kaihersi sydämessäni. Nyt oli kuitenkin löydetty uusi isompi poni ja totuttava elämään täällä, sitäpaitsi, tänne pääsin helposti kävellen.

Vihdoin saavuin virallisesti tallialueelle. Vilkuilin ympärilleni. Tunsin itseni vieraaksi, joka ei tiennyt yhtikäs mitään. Sellainenhan minä olin.

Toivoin kovasti tottuvani talliin, ja että kykenisin olemaan täälläkin yhtä sosiaalinen, kuin entisellä tallillani. Kaipasin niin kovasti Lilliä, mutta nyt olisi kaksi tallia, ja näihin piti panostaa.

Suuntasin tallin suuaukkoa, ainakin luulin niin. Talliin saavuttuani, pysähdyin, unohdin menneen ja päätin aloittaa alusta. Talli oli, kuin unelmani, niin hienot tilat ja varmasti ystävällinen porukka kaikenkaikkiaan.
Kävelin tallin käytävää pitkin, katsoin karsinan nimikylttejä, saavuin Fossen kohdalle. *sinusta tulee uusi hoitsu, yhtä tärkeä, kuin Lilli oli.* ajattelin ääneen, kuin olisin puhunut kyltille. Karsina ammotti tyhjyyttään. Mieleni teki vain sännätä tarhoille, jotta näkisin Fossen jo. Jokin kuitenkin muutti mieltäni, ajattelin, että parempi oisi siivota vaikka karsina ennen kevyttä liikutusta. En edes ollut varma, halusinko ratsastaa. Tunsin itseni ihan tyhmäksi, jos olisin sännännyt tarhoille ja hakenut vain Fossen. Muutenkin ajattelin, että maastakäsittelisin vaikka.

Käänsin nokkani takaisin sinne mistä tulinkin. Kävelin tallialuetta pitkään läpi, etsien kottikärryjä, löysin ne kuitenkin lantalan läheisyydestä. Otin myös vaaleanpunaisen talikon ja lähdin takaisin talliin. Ähkien lähdin työntämään kärryjä kohti Fossen karsinaa. Sinne vihdoin saavuttuani, raotin karsinan ovea. Purupeite näytti hyvältä, eikä karsinasta putkahdellut kovin paljoa lantakasoja.
Kävelin kokonaan karsinaan sisälle, ja aloin nostella kasoja kottikärryihin. Yritin saada mahdollisimman vähän purua mukaan, sillä entisellä tallillani se oli kamala virhe, jos purua tuli mukaan.
Toivoin kovasti, että täällä virheet eivät olisi asia, joka voisi heittää ulos tallilta.
Aloin tuntea itseni kotoisaksi täällä. Halusin vain päästä Fossen luokse. Tiesin sen, että se oli se oikea, yhtä tärkeä siitä tulisi, kuin Lilli oli ollut.
Aloin nauramaan jostakin asiasta ajatuksilleni, Fossehan oli jekkuponi, ainakin niin olin kuullut. Mahdotonta uskoa, että Lilli oli jekkuponi ja Fosse myös. Ehkäpä tottuisin tänne, mutta se veisi aikaa.
Olin huomannut, että puhuin pikkuhiljaa yhtä paljon itsekseni, kuin ennen. Karsina näytti ihanan puhtaalta, positiiviset ajatukset valtasivat pääni. "Nyt nämä lantalaan, ja sitten hakemaan Fosse." Uskalsin hihkaista jo hiukan kovempaa. Samaan aikaan minua jännitti yhtä paljon, kuin olin Lilliin tutustunut. Kaikki tuntui niin samalta, kuin olisin tutustumassa Lilliin. Yritin sutvia ajatukset valkeasta pikkuponi-Lillistä pois, koska tiesin että en enään koskaan näkisi sitä.

Työntäessäni kärryjä lantalalle, jonka olin oppinut löytämään etsiessäni kottikärryjä. Sinne päästyäni, rivakasti tyhjensin kottikärryt lannasta. Jätin kottikärryt siihen, missä ne olivat olleetkin.
Suuntanani oli seuraavaksi Fossen tarha, en kovin paljoa ollut edes katsellut ihanan ruunan kuvia, vain yhden, ja se oli ehdoton suosikkini. Uskalsin jopa hyppelehtiä, olin niin tohkeissani ensinäkemisestämme Fossen kanssa.
Aina, pienestä lähtien, olin halunnut russ-ponin hoitsukseni, mutta se ei ikinä ollut mahdollista. Nyt se oli, niin ihanaa saada tämä mahdollisuus. Jännitys vain nousi, nousemistaan, kun lähestyin tarhoja. Tuolla näinkin jo Fossen tarhan, se mutusteli heinänkorsia.

Kyynel vierähti poskelleni, mahtavaa saada Fosse hoitoponiksi, niin mahtavaa. Mieleeni painui väkisin Lilli, vaikka kuinka yritin karistaa sen ajatuksistani. Pyyhkäisin kyyneleen nopeasti kädelläni. "Noniin Daniela, yritä nyt, uudet tuulet puhaltavat nyt" sanoin rohkeammin, ja jatkoin matkaani Fossen luokse.

Poni mulkaisi minua silmällään, ja jatkoi itsepäisesti syömistään, vaikka tarhanpohjalla oli vain pienimmistä pienimpiä heinänkorsia.
"Oi voi sua, oot niin ihana" sanoin ihan ällistyksissäni, Fosse oli ihanin poni, niin suloinen ja itsepäinenkin. Otin puhelimen taskusta, ja räpsäisin yhden kuvan Fossesta sen jälkeen kävelin hassun ponin luokse.
Fosse vilkaisi riimuun, joka heilui kädessäni. Poni väänsi korvansa luimuun, ja siirtyi kauemmaksi, innostukseni ei pystynyt vaipumaan, minua alkoi naurattaa tavattoman paljon Fossen tempuille.

Lähestyin ponia kohti kylki edellä. Yritin mahdollisimman monia konsteja. Fosse selkeästi tajusi, että kylmä pakkasilma oli jo riittävää, joten päätti alentua luokseni. Se änki päänsä lempeämmin syleilyyni. Halasin ihanan ponin kaulaa, se oli niin ihana tunne.
Otin riimun, ja laitoin sen Fosselle. Sitten suuntasimme kohti tallia yhdessä vahvoin voimin. Tallialueella oli yllättävän vähän liukkaita kohtia, joten pystyin paljon paremmin kulkemaan Fossen kanssa, kuin edellisellä tallilla. Saavuimme pian Fossen karsinaan, se olikin oikeasti puhdas, olin yllättynyt miten hyvin edes kerran, oin saanut karsinan puhdistettua. Fosseakin tuntui kiinnostavan puhdas karsina, se työnsi turpaansa puruihin. Nauroin ponin jekuille, se oli oikeasti jekkuponi. Riisuin ruunalta loimen ja laitoin sen karsinan oveen, jätin samalla riimunnarun siihen.

Suuntasin hakemaan Fossen harjoja, tässä tuli taas yksi vähän vieraampi asia. Onneksi harjat löytyivät pian ja palasinkin odotettua nopeammin takaisin Fossen luokse. Ruuna nosti päänsä ja kun laskin pakkia karsinan viereen ja otin harjaa sieltä, tuo mutusteli hiuksiani. En taaskaan kyennyt olla nauramatta, vaan aloin kikattamaan hysteeriseen nauruun. Nauroin ja nauroin vain, mutta pian pääsin karsinaan ja ehkä kymmenen minuutin kuluttua olin jo harjaamassa rakasta hoitoponia.

Fosse käyttäytyi hoidon aikana yllättävän nätisti. Se yritti selvästi etsiskellä heinää purujen seasta, mutta todellisuudessa siellä ei ollut mitään nameja. Siirryin varovasti etukautta toiselle puolelle. Jatkoin tarmokasta harjausta. Hymyilin samalla viihtyisälle ponille. Rapsuttelin vasemmalla kädelläni harjanjuurta. Fosse venytti kaulaansa, ja tykkäsi siitä kovasti. Pian sain harjattua Fossen kokonaan läpi.

Vein harjan pakkiin, ja halusin varuksi käydä vielä mahdolliset haavat ja muut sairauden merkit läpi. En löytänyt onneksi mitään, ja sitten otin riimunnarun ovesta taas ja kiinnitin sen riimuun. Hymähdin Fosselle. "Nyt mennään!" Sanoin ja maiskautin vähän, sillä ruuna oli kiinnostunut vain heinien etsinnästä. Sain sen tulemaan ja suuntasimme Lehtovaaran maneesia. Nyt vasta huomasin, että tänne kuuluin. Fosse oli vain yksinkertaisesti juuri minulle sopiva.
Saavuttuamme maneesille, suljin oven ja päästin Fossen irti riimu päässään. Ruuna alkoi vetelemään pukkilaukkapätkiä ja vähän väliä se ravasi kiitoravia. Aika kului, Fosse vain juoksi ja juoksi. Aloin jo ajatella, että taitoni eivät riittäisikään tälläisen jekkuponin rinnalle.
Tomerasti kuitenkin kävelin Fossen luokse, ja pysähdyin hyvän välimatkan päähän. "Prr, soo" rauhoitin ruunaa. Tuo juoksi minusta vain kauemmaksi. Pieni ärtymys iski minuun, mutta jatkoin rivakasti Fossen kiinni ottoa. Päähäni änkeytyi ajatus, muistin, että taskussani oli Fosselle osoitettu kuivattu leivänpala. Rapistelin taskuani, Fosse kiinnostui ja alkoi ravaamaan minua kohti maneesin toisesta päästä.
Huokaisin onnellisuudesta, kun Fosse siirtyi käyntiin ja käveli luokseni. Annoin ruunalle kunnon rapsutukset ja kehut, jonka jälkeen ojensin leivänpalan.
Ajattelin kuitenkin vielä jatkaa, jottei tämä niin lyhyeksi jäisi. Kävelin pari metriä kauemmaksi Fossesta. Taputtelin reisiäni ja kutsuin ruunaa luokseni. Korvat hörössä se ravasi luokseni, olin onnistunut.
"Et sinä mikään pöhkö poni ole, olet nopea oppimaan" tarjosin rapsutukset ja ojensin vielä pienen palan leivästä ruunalle. "Hieno poni!" Kehuin Fossea vuolaasti, se oli niin mahtava.
Kiinnitin riimunnarun riimuun ja lähdimme takaisin kohti tallia. Fosse oli aivan mahtava poni. Niin upea ja mahtava oppimaan. Tallissa halusin käyttää vielä aikaani harjailuun ja loimitukseen. Fosse hörähteli ja tutki jälleen puruja. "Nooh, eiköhän nyt mennä jo tarhaan, taidat olla sitä mieltä, eikö niin?" Kysyin Fosselta, tuo vilkaisi minuun, ja nosti päänsä. Laskin harjan pakkiin ja nappasin ovesta loimen. Laitoin sen Fosselle ja lähdin ruunan kanssa kohti tarhoja, se oli vain niin ihana. Tarhassa hyvästelin sen hyvin, sillä en tänään näkisi sitä enään. Vaikka putsaisin vielä Fossen varusteet, en enään tänne tulisi. Suukotin ruunan turpaa, ja halasin sitä vielä. "Niin upea, niin täydellinen." Sanoin sille ja vilkutin vielä tarhanportilla.
Talliin saavuttuani jouduin taas etsimään satulasaippuan. Sen löydettyäni otin Fossen varusteet ja aloin kihnuttamaan niitä pienen veden kera. Putsaukseen aikaa käytin vartin. Lopuksi rasvasin ne vielä ja sitten laitoin paikoilleen.
Viimeisenä tajusin vielä jättäneeni pakin karsinalle, joten palasin hakemaan Fossen harjapakin vielä. Laitoin sen paikoilleen, ja hyvästelin täydellisen Lehtovaaran tallin. En ikinä jättäisi tätä paikkaa, niin ihanaa. "Tällä viikolla varmasti tulen uudestaan" sanoin vielä, kunnes näin jo äitini auton kaartaneen pihaan, sillä pimeys oli niin karseaa, että en kävellen halunnut mennä.

Autossa en saanut sanoja suustani, kun oli niin paljon kerrottavaa. Unohdin jopa siinä sanatulvassa Lillin. Fosse oli vienyt sydämeni aivan täysin, niin kunnolla. Aivan ihana poni.

//toivottavasti kelpaa, mulle tää foorumin käyttö onki ihan uus juttu

Ensimmäinen ratsastus <3
Tiistai, 26.2.2019
-(Viikkotehtävä vk 9)-
Tuuli iski kasvoihini, kävellessäni kotoa Lehtovaaran ratsutilalle olo oli kauhea. Ei yhtikäs mitään mukavaa ajatusta, olisi mukavaa pystyä ajattelemaan hevosia ja matka Lehtikselle olisi vaivan arvoinen. Pian, ehkäpä suunnilleen puolen tunnin kuluttua sain ensimmäisen askelmani Lehtovaaran kotoisalle tallipihalle, joka oli ajan kulun myötä tullut hyvin tutuksi. Pakkasasteet olivat nousseet entisestään ja ulkona oli kunnon myräkkä.
Saapuessani tallipihalle, lumimyrsky laantui vähän, mutta kuitenkin hölkkäsin suoraa tietä Kallen Kulmaan ottamaan kaakaon, kuuman kaakaon, mikä olisi parempaa jääkylmänä pakkaspäivänä, kuin kuuma kaakao Kallen Kulmassa kera ystävien. Vivekan kanssa tuli taas seposteltua mukavista asioista ja tulihan tutustuttua myös mukavaan Veronicaan. Kerrassaan mukavia tyttöjä. Vilkuillen tyhjää kaakaokupposta, kerroin, että minun oli aika lähteä tallihommiin.

Hymyillen suuntasin tallia, jonka seinällä näin kottikärryt ja talikon, nappasin ne siitä ja menin Fossen karsinalle. Poni oli onnekseni tarhassansa ja pääsin heti siivoamaan leikkisän ruunan karsinaa. Nostellen lantaa kärryihin pohdiskelin, mitä tänään tekisin? "Olisihan se mukavaa liikuttaa Fosse ihan selästä käsin, kun siellä ei ole tultu käytyä." Puhuen itsekseni, samalla päätin, että tänään ensimmäinen ratsastus.

Saatuani vihdoin karsinan melkopuhtaaksi, itselläni tuli jo kiire tyhjentämään kottikärryt, sillä halusin jo ratsastamaan.

Tyhjennettyäni kärryt, jätin ne lantalalle ja lähdin kohti tarhaa, jossa jo näinkin ensimmäisenä jäykkänä seisovan Sotilaan, se katsoi minua oudosti, mutta suloisesti. Vertti puolestaan kyhnötti nurkassa, syömässä heinäänsä. Fosse, iki-ihana Fosseni juoksi ja pukitteli odottaen jo liikutusta.

Vislasin hieman portilla, jotta saisin Fosseen huomiota. Ruuna jatkoi vain, kunnes päätin jo tulla hakemaan sen omin voimin. Kaivoin taskustani noin 1/4 porkkanasta ja huhuilin hennolla äänellä uudelleen ruunaa, tällä kertaa rutkasti lähempää, mutten halunnut mennä turhan lähelle pukkien takia. Hetken kuluttua Fosse ravasi luokseni, vinossa oleva loimi päällään, se hörähti nähdessään porkkanan ja popsi sen nopeasti. Sain nätisti riimun päähän, ja hyvin lähdimme kohti tallia.

Vihdoin ja viimein talliin päästyämme, vein Fossen karsinaansa ja heti ensitöikseni hain ruunan varusteet ensimmäistä kertaa tulisin istumaan tässä satulassa, pitämään ohjista kiinni. Oli turhan paljon ajateltavaa jännitti liikaa, tulisin putoamaan monta kertaa. Sain harjapakin ja varusteet tuotua karsinalle, joten aloin riisumaan Fosselta loimea.

Saatuani loimen pois, aloin harjaamaan ponia ja samalla kävin ruunaa koko ajan läpi, jos näkisin jotain pientä vekkiä. Niinkuin arvelinkin lähestyessäni vasenta takajalkaa, Fosse nytkytteli päätään ja ei ollut mitään uskoa, että jalka olisi täysin terve. Olin varma, että siitä puuttuu kenkä tai muuta.Ja sehän ei ollut jalassa, nyt päähäni putkahteli kummallisia ajatuksia, mutta sain kasattua itseni pian. "Nooh, nooh!" Rauhoittelin Fossea ja samalla itseäni.
Tunnustelin jalan läpi, en tuntenut kuumotusta tai muuta vastaavaa. Jalka tuntui hyvältä. Päätin, että ilmoitan ihan ensiksi asiasta Rirille ja sitten jos hän hyväksyy ratsastuksen, ratsastaisin. Fosse oli kyllä juossut ja riehunut ihan kunnolla tarhassansa, ehkä se sai sitten kenkänsä irti siinä melskassa.
Jätin Fossen hetkeksi karsinaansa, kun suuntasin etsimään Ririä. Pian näin punatukkaisen naisen tarhoilta tänne tulossa, hän talutti Verttiä sisälle. Tuotuaan ruunan karsinaansa, kerroin vasta asiasta:
"Niin, Fossella ei ole vasemman takajalan kenkää. En kuitenkaan tunne mitään kuumotusta tai muuta poikkeavaa." Selitin Rirille.
Nainen nyökkäsi ja asteli Fossen karsinaan, nosti ruunan jalan ja tutki sitä hetken. "Kykenet mennä ratsastamaan kevyesti, jos huomaat ontumista, siirrä käyntiin ja kävele loppukäynnit." Hän ohjeisti minua selkein sanoin.
Nyökkäsin, ja kerroin lupaavani, että huolehtisin varmasti ruunan terveydestä.
Riri hymähti ja lähti ilmeisesti hakemaan lisää heppaporukkaa talliin.

Nappasin pakista pölärin ja aloin vetelemään pitkiä vetoja kaulalta kohti takaosaa. Fosse ei liikkunut, se vain ummisti silmäluomiaan ja halusi laiskotella. Naurahdin ponille, olin helpottunut, että ruuna ei ollut kovin jekkusalla päällä tänään, ehkä ratsastuksessa se sitten reipastuu. Harjattuani Fossen, aloin ottamaan kavioita. Ruuna kiukutteli vähän jalannostossa, mutta sain ne kuitenkin putsattua.
Aloin laittamaan Fosselle satulaa, ruuna käyttäytyikin hyvin nätisti siinä, vaikka oletinkin sen kiukuttelevan. Saatuani satulan, laitoin vielä suitset. Ruuna nappasi kuolaimetkin nätisti, luultavammin siitä, kun lämmitin niitä käsissäni. Laitoin vielä varuksi suojat takasiin tuon puuttuvan kengän vuoksi.

Asettelin itselleni kypärän päähän ja lähdin Fossen kanssa kohti maneesia tiukka jännitys vatsassani. Ruuna tunsi ilmeisesti jännitykseni ja nosteli rutkasti päätään, sekä otti yhden sivuloikankin matkalla maneesiin,mutta onnekseni sain sen ruotuun heti.

Vihdoin maneesissa kävelin kaartoon ja kiristin vyötä sekä laskin jalustimet. Kiitin Fossea paljon, sillä tuo ei oikutellut yhtään vyönkiristyksen kanssa. Ja sain kuin sainkin vyön kiristettyä ilman ongelmia, toivoin kovasti, että homma alkaisi luistaa, sillä se ei ollut minulle aina ollut itsestään selvä asia.

Pomppasin selkään ja säädin jalustimet. Fossen selkä tuntui niin ihanalta, tai no satula, mutta koko oli juuri sopiva, tunsin itseni rennoksi. Poni vähän liikkui allani jalustimien säädön aikana, ja jouduin jatkuvasti hidastamaan sitä. Sain jalustiet säädettyä onneksi ja pääsimme alkukäynneille pitkin ohjin.

"Tänään sitten otetaan suht rennosti Fosse, että mennään vaan sileällä, kun niin vieras ratsastettavuudelta olet." Höpöttelim hymähtäen, jännitys oli kaikonnut kauas, jonnekin, mutta perhosia ei enään ollut vatsassani. Fosse oli kuulemani mukaan hyvin jekkuisa kaveri, ja sellaista ponikaveria olinkin etsinyt. Ruuna otti käynneillä pari ravilähtöä ja siinä jouduin kunnolla pidättämään tuota, mutta onneksi vain nauroin asialle, enkä Fossea syyttänyt mistään. Saimme ruunan kanssa kuitenkin suht hyvät alkukäynnit lukuunottamatta niitä lähtöjä.

Aloin varovasti hivuttamaan ohjia käsiini, tunnustelin Fossea allani. Tuo ei ontunut yhtään, hymyilin asialle, olin iloinen siitä että ruuna tuntui niin hyvältä. Keräsin ohjat huolella tuntumalle ja aloin tekemään voltit pitkien sivujen puoleen väliin sekä pysähdykset lyhyille sivuille. Aktivoin pohkeellani käyntiä, jotta saisin siitä tahdikkaan, apuni toimivat Fosseen tänään yllättävän hyvin, vaikka olisin luullut toista.

Tehtävässä volteista tuli aluksi liian pieniä, Fosse ei myöskään pysähtynyt kunnolla ja ihan vain jekkuilun tahdon vuoksi, ruuna steppailikin ihan vain huviksi. Tehtävä lähti sujumaan vasta lopussa, enkä siihen juurikaan tyytyväinen ollut. Loppuun kuitenkin olin, sillä sain ponin avuilla pysäytettyä, sekä volteista tuli sopivia.
Tehtävän jälkeen aloin ottamaan ravisiirtymisiä, niin että pitkät sivut kevyttä ravia ja lyhyet sivut aktiivisessa käynnissä. Ravisiirtymisiin olin ehdottomasti tyytyväinen, ne sujuivat hyvin ja niistä tuli pehmeitä. Fosse kulki tosi hyvin allani ja siinä ei vastustellut apuja.
Vaihdoimme suuntaan ja siihen otin saman tehtävän. Homma ei onnistunutkaan tähän niin hyvin kuin vasempaan ja Fosse oikutteli raville lähtöä, ja ottikin ihan vain oman tahtonsa vuoksi laukka-askeleen, mutta se oli onneksi vain yksi askel. Viimeisellä kerralla sain ravisiirtymisistä onnistuneet ja otin siihen väliin huilipätkän käynnissä pitkin ohjin vaihtaen suunnan myös.
"Oltaisko me valmiita pitempään ravipätkään, jos se sujuu voitais lisätä vähän taivutuksia pitkille sivuille?" Puhuin Fosselle, kun olimme kävelleet pari kierrosta ja minä vilkaissut kellon, jonka mukaan olimme menneet puolisen tuntia. 
Keräsin ohjat käsiini ja otin käynnistä ensiksi reippaan, jonka jälkeen tein Pehmeän siirtymisen raville. Olin tyytyväinen siihen. Ravattuamme yhden kierroksen puhdasta ravia, johon todellakin tykästyin, lisäsin sulkutaivutukset pitkille sivuille. Fosse taipui hyvin, joten tein tehtävän vielä toiseen suuntaan, jonka jälkeen siirryin käyntiin ja otin käyntiä ennen laukkoja.
Käveltyämme viitisen minuuttia, valmistelin raville lähdön ja saatuani hyvän ravin parin temppuilun jälkeen annoin laukka-avut ja nostin tai jos sanotaan yritin, nostaa laukkaa, Fosse alkoi pukittelemaan kunnolla ja lensin ruunan kaulalle säikähtäen, mutta kuitenkin nauraen, lopulta löysin itseni kentän pohjalta, sillä tasapainoni Fossen kaulalla oli pettänyt. Nauroin pitkään, kun Fosse työnsi turvallaan minun poskeani. "Voi sua, ihana oot, vaikka tosissaan kova temppuilemaan" sanoin leperrellen ja kapusin ruunan selkään. Otin uudestaan ravin ja nostin tällä kertaa paremmin laukan ja sain siitä hyvän, vaikka olisimme voineet saada pidempää pätkää ilman rikkoja raville. Vaihdettuamme suunnan, sain laukan rullaamaan kuitenkin paremmin ja ajattelin ottaa loppuravit ja -käynnit. Raveissa tunsin ponin ensimmäistä kertaa koko ratsastuksen aikana ihan täysin rentona. Taputtelin ruunaa paljon käynnissä ja käveltyämme jonkun aikaa kävelin kaartoon ja kiitin Fossea. Olin täpinöissäni, ratsastus jekkuponin kanssa oli ollut ihana, vaikka pistikin minut alas. Löysäsin vyön ja nostin jalustimet sekä lähdin talliin Fossen kanssa.

Sinne päästyäni, riisuin varusteet pesuboxissa ja kylmäsin ruunan jalat. Fosse heilui itse kylmäyksen ajan paljon, mutta sain ne kylmättyä kuitenkin.
Harjailin vielä Fossea, sekä tarkistin kenkää uupuvan jalan, joka edelleen näytti hyvältä. Laitoin vielä ruunalle loimen ja vein tarhaan, jossa nyt oli vain Sotilas. Saatuani Fossen tarhaan, näin miten kaksi ruunaa juoksivat yhdessä ja riehuivat huolella. Nauroin parivaljakolle ja menin talliin, jossa halusin vielä putsata Fossen varusteet.

Saatuani suitset ja satulan putsattua, palasin napsimaan leikkisiä kuvia Sotilaasta ja Fossesta. Pian kuitenkin kyytini saapui, ja hyvästelin Lehtovaaran ratsutilan, sekä sen ihanat hevoset. Kaikista iloisin olin siitä, kun pääsin puuttuvan kengän kanssa ratsastamaan ja en nähnyt vakavaa siinä.

Istahdin tallituvan pöydän ääreen, Rosa keitti kahvia itselleen. Saatuaan kupposen tummaa kofeiinia sisältävää juomaa, hän istui pian minua vastapäätä hymyillen ja juoden kahviansa. Pienen tovin kuluttua, tallitöissä tai iltatallissa mukana ollut tyttö, Minttu tuli rennosti kävellen myös mukaan juttelukerhoon.
"Moih, sain haettuu vielä Fionan ja Danan sisälle, Dansku, et ottanut niitä." Tuo toteaa hiukan huumorintajuisena, ei tarkoittaen pahaa.
"Aa joo, oon lähes aina huolellinen, mutta tahtoo unohtua kaikki. Nehän mä näin siellä, mutta ajatus ei kiertänyt, onneks olitte mukana" selitän helpottuneena ja vihdoin saan Fossen hiukan pölyä sisältävän kannen avattua. Tytöt tuijottivat minua, he olivat kuvanneet ratsastukseni Fossella.

~Rakas päiväkirja ja ihanin Fosse, tänään tulin tekemään iltatallin ja Ririn pyynnöstä ratsastin Fossen.~

Kesken tuherruksen, Minttu tökkäisee minua kylkeen yskäisten. "Muistathan, että sun piti tänää vielä juoksuttaa se Nalle?" Tuo kysyy.
Nyökkään Mintulle vastaukseksi ja jatkan kirjoittamista, vähän väliinpitämättömänä.
~Fossen haku tarhasta olikin pieni ongelma. Ratsastin iltatallin rinnalla myös Fossen. Ratsastaessani, ruuna oli hyvin selvä ja helppo, en kokenut mitään hurjaa, toisin kuin viime kerralla. Yhtään sivuloikkaa, pukkia tuota muuta sellaista en kokenut. Yhdessä vaiheessa pienehköön päähäni ehti tulla ajatus tai no huoli siitä, että olisikohan jekkuisalla ruunalla kaikki hyvin? Tutkailin selästä käsin Fossea, en tuntenut ontumista ja poni jaksoi laukata ja ravata ihan normaalisti, ehkä päivä olikin vain rauhallisempi. Vai mitä mieltä sinä olet päiväkirja? Tein ratsastuksen perus liikutustavalla ja loppukäynneillä Fosse pärskähteli rutkasti ja jopa oli menossa. Tultuani alas, vein höppänän ruunan talliin, jossa hoidin sitä kunnolla. Hankasin kumisualla russia, josta lähti karvaa ihan liikaa vaatteideni makuun. Onneksi harjausosuus oli nopeasti ohi ja halusin varuksi vielä tarkistaa jalat ja ylipäätään koko ponin. Onnekseni ja Ririn onneksi, en löytänyt rakkauspaketti-Fossesta yhtään sairauden merkkejä, mutta päätin kuitenkin sanahtaa asiasta Rirille ja punapäisen naisen näinkin viedessäni loimitettua Fossea tarhaansa, jonka jalat olin viimetinkaan ehtinyt kylmäämään pesarissa.
"Ööh, joo, huomasin ratsastaessani Fossea vähän väsyneisyyttä ja muutenkin vähän arkuutta. En kuitenkaan löytänyt sairauden merkkejä ja tuohan on välillä laiska" selitin Rirille, jonka kasvot olivat hämmentyneet.
"En usko, että mitään pahempaa on, mutta hyvä kun ilmoitit." Nainen vastasi hymähtäen ja jatkoi matkaansa talliin.
"Joo, niin mäkin luulen ja tuun sitten taas ensiviikolla!" Huikkaan tuolle vielä ja päästän Fossen tarhaansa.~

"Daniela, joksä kirjotit?" Rosa kysyy 15 minuutin pitkän kirjoituksen jälkeen.
"Ai,meniks tässä näin kauan?" Naurahdan ja lähden vilkaisten kysyvällä ilmeellä taakseni.
"Me tullaan mukaan, vai mitä Minttu?" Rosa hihkaisee ja ottaa Mintun kädestä kiinni vieden tyttöä perääni.
Nauran kaksikolle ja pian olemmekin juoksuttamassa kiitävää Nallea. Hommien jälkeen, Nalle on karsinassaan ja me Kallen Kulmassa ottamassa vielä viimeiset juttelun pyörteet.
"Mitäs huomiselle?" Minttu kysyy katsellen kättään, jota Rosa oli kiskonut.
"Sori Minttu tosta kädestä." Aikuiseksi kääntynyt Rosa sanahtaa ja jättää vastaamatta.
"Mä meen huomenna moikkaamaan Lilliä, vaikken tavallaan enään sinne tallille saisi mennä. Koulun retkellä mennään kuitenkin sinne, niin nään sen pakosti!" Hihkaisen onnellisena.
"Oi, kiva!" Juttuseurani huudahtaa yhteen ääneen.
Pian koko poppoo nauraa raikuvasti ja muut kahvilassa olijat katsovat meitä kummastunut ilme naamallansa.
"Ehkä mä alan nyt mennä kotihin päin" sanon tytöille ja hyvästelen heidät ja hepat.

//kokeilin muiden inspiroivana vähän eri tekniikkaa ja tähän nyt tuli pari uusintaa iltatallin tehtävistä mm. Nallen juoksutus, vähän eri muodossa. toivottavasti ei lukemista häiritse.

Lehtiksessä jälleen, mutta mitä ihm...



Kävelin, tai no, pikemminkin juoksin kohti Lehtovaaran Ratsutilaa, jossa pieni pörröinen ja kaikkein suloisin Fosse odotti jo. Olimme joutuneet lähtemään kuukausi sitten Espanjaan ilman edes kunnollista aikaa pakata, sillä isotätini oli alkanut tehdä kuolemaa. Tietysti oli oikein lähteä takaisin kotimaahan kuukaudeksi, jos sukulainen on kuolemassa, mutta samalla oli ollut todella ärsyttävää nousta koneeseen juuri, kun kaikki oli näyttänyt valoisalta. Mutta nyt olin taas täällä, ja se oli kaikkein tärkeintä.


Näin jo valoisan tallipihan edessäni, ja hidastin kävelyvauhtiin. Olin hengästynyt, mutta se ei haitannut yhtään. Kävelin reippaasti eteenpäin kohti tallia, sillä hevoset oltiin ilmeisesti otettu jo sisälle, mitä nyt nopeasti vilkaisin. Mutta kun astuin sisälle talliin, hämmennyin hieman.

Fosse oli käytävällä, ja sen kavioita putsasi tuntemattoman oloinen tyttö. Kävelin Fossen luokse, ja rapsutin sitä vähäeleisesti otsasta. Tyttö ei huomannut minua, koska oli juuri putsaamassa takakaviota.

-Ööh... Hei, kuka sä oot? kysyin ehkä vain ihan pikkuisen () ärhäkällä äänellä. Vaaleaverikkö hätkähti, laski kavion maahan ja pyörähti ympäri nopeasti. Ensin hän oli hieman hämmentyneen näköinen, mutta vastasi sitten:
-Moi, mä oon Daniela, Fossen uus hoitaja, ja olin just putsaamassa sen kavioita, Danielaksi esittäytynyt tyttö ilmoitti.
-Hömm.. Tänään on kyllä mun hoitopäivä, maanantai, sanoin vahvalla äänellä. Daniela näytti ihmettelevältä.
-Mulle ei oo kerrottu mitään toisesta hoitajasta, koska se yks lopetti Fossella... Oisko ollu Zaida? Daniela vastasi. Katsoin hieman nyrpeästi tyttöä, mutta sitten muutin lapsenmielisen asenteeni toisenlaiseksi.
-Voisinko mitenkään tänään hoitaa loput ja ratsastaa Fossen? Tänään mun oli nimittäin määrä sillä ratsastaa, ja en oo nähny sitä kuukauteen, ehdotin hymyillen hieman anteeksipyytävän näköisesti. Daniela nyökkäsi vaitonaisena.
-Putsaan vaan nää kaviot loppuun... hän mutisi.

Ymmärsinhän minä hyvin. Hän ei ollut tiennyt minusta, ja nyt minä vain ilmaannuin tallille kertoen että hoidan samaa ponia kuin hän, tietenkin se harmitti häntä. Odottelin sen aikaa että hän oli putsannut kaviot, jonka aikana kävin hakemassa Fossen varusteet.


Fosse hölkkäsi iloisesti eteenpäin korvat hörössä tyhjässä maneesissa. Mukauduin pehmeästi sen liikkeisiin, ja hymyilin iloisesti. Fosse oli paras! Käänsin ponin pienellä ympyrälle, joka sujui huolellisesti ja Fosse taipui hienosti. Tein lisää ympyröitä, jonka lisäksi paljon siirtymiä ravissa. Kaikki sujui hienosti, joten otin myös hieman laukkaa kumpaankin suuntaan. Annoin Fossen laukata vähän reippaampaa, kun oli itse kevyessä istunnassa, ja se yllättikin minut tekemällä pienen pukkirodeon. Se tuntuikuitenkin vain hauskalta, ja nauroin sen hullunkurisille ilmapompuille. Hölkkäsin vielä loppuravit, jonka jälkeen siirsin käyntiiin.

Rapsuttelin ponia selästäkäsin kävellen noin vartin, jonka jälkeen kiikutin ponin takaisin talliin. Daniela oli ehtinyt hoitaa jo melkein kaiken, joten minulle jäi enää varusteiden putsausta. Hoidin Fossen ja loimitin sen huolellisesti, jonka jälkeen annoin vielä muutaman porkkananpalan. Sitten siirryin hoitajahuoneeseen putsaamaan varusteita. Niissä ei kyllä hirveästi työtä ollut, mutta kuitenkin jonkin verran. Huoneessa ei ollut ketään, ja ihmettelin että missäköhän kaikki olivat. Mutta ajan kuluksi putsasin vielä omat saappaani, jonka jälkeen iskä tuli hakemaan minut kuuden aikoihin.

//pahoittelen eka Zaidan puolesta ja oikeastaan myös Rosan ja Ririn, hih.

9.4
Hupaisa tallipäivä kera Fossen jekkujen.

Viimekerralla, olin saanut kyydin Karolta, tänään ajattelin pienestä häpeästä johtuen pyytää ajokortin omistavalta tallikaveriltani, Rosalta kyydin. Olin myös tutustunut jotakin kautta Fossen entiseen, nykyään ihastuttavan tamman Bellen hoitajaan. Zaida vaikutti mukavalta ja ahkeralta tallilla kävijältä, joten miksipä emme olisi sopineet yhteistä tallipäivää? Olisinhan minä nolaantunut täysin, jos joku muu ei olisi pyytänyt kyytiä kanssani Rosalta.
Olinhan minäkin kohta 15, mutta halusin jo omalla kyydillä tallille. Tosin musiikin kuuntelu kuulokkeilla ja lenkkitossut jalassa, oli myös mukava tapa matkustaa tallille.

Onnekseni Rosa, jonka kyydissä istuikin apukuskin paikalla Zaida, turautti autonsa kanssa pian pihaamme.
Hiukan nolostuneena myöhästymisestäni, hölkkäsin tuon kyytiin.
"Moih! Sori pieni viivästys" Sanahdin hypätessäni takapenkille istumaan. Heitin mustan reppuni viereiselle penkille.
"Hei vaan, ei tuo mitään. Kyllä me sua odotetaan" Rosa kertoi ystävällisesti ja Zaidakin tervehti innostuneena.
Hymyilin melkein koko matkan Lehtovaaran ratsutilalle. Suunnittelimme kevyttä aamumaastoa.
"Hei nii, teidän pitää kysyy Ririltä vielä tota maastoa, kun Danielahan ei Fossella koskaan maastossa oo menny, mutta en uskois sen haittaavan" Rosa selitti ja Zaida ottikin puhelimensa esiin ja alkoi näpytellä viestiä punatukkaiselle Rirille.
Onneksemme nainen vastasi myöntyneen vastauksen ja saavuimmekin pian jo Lehtovaaran ratsutilan parkkipaikoille.
"Tykkäättekö tästä ihanasta tallin tuoksusta? Se on jotenki kotoisa." Rosa sanahti vetäen keuhkoihinsa raikasta talli-ilmaa.
"Mä meen nyt siivoo Nadan tarhaa ja sit viel Fionan, nii kysykää Ririltä tekemistä tai keksikää järkevä homma itsellenne." Rosa ohjeisti ja lähti hakemaan kottikärryjä.
Zaidan kanssa vilkaisimme toisiamme silmiin.
"Mitäs nyt, suunnitellaan vaikka eka." Sanoin hymähtäen Zaidalle joka myöntyi ideaan.
"Eli eka vaikka siivotaan hoitsujemme tarhat, sit jynssätään noi ruokakipot ja puhdistetaan vesiautomaatit. Plus tietty siivotaan kakat karsinoista, jos niitä on." Zaida selitti ja lähdimmekin yhdessä tuumin hakemaan itsellemme kottikärryjä.
Erkanimme ja menimme siivoamaan omien hoitsujemme tarhoja.
Suuntanani oli varsin tutun kolmikon tarha. Fosse jolkotti luokseni, hetken rapsutteluhetken jälkeen aloin talikoimaan lantaa kärryihin.
Saatuani yllättävän puhtaan, mutta mutaisen tarhan siivottua, tyhjensin kottikärryt ja lähdin kohti Bellen ja sen ihanan tammakaverin, Ruusan tarhaa kohti. Zaida oli vihdoin saanut siivottua, selkeästi isomman urakan kuin minä. Tuo pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja huokaisi.
"Mä voin tyhjentää ne, etköhän sä oo tarpeeks tehny?" Hikaisin ja otin kottikärryt Zaidan nyökätessä kiitollisena.
Saatuamme tarhat vihdoin siivottua olimmekin jo matkalla kohti tallia, jossa jynssäisimme ainakin ruokakipot.
"Toi oli tosi iso urakka, kun Ruusa kaato varmaan kakskytä kertaa ne kottikärryt" Zaida sanoi nauraen.
"Kai sä sait ne siivottuu, oisit vaan pyytäny mua auttaa" vastasin uudelle ystävälleni iloisena.
Nauroimme kuitenkin tytön kanssa Ruusan tempuille.
Päästyämme vihdoin talliin, haimme kumpikin sangon vettä ja sienen. Niiden kera kumpikin meni oman hoitsunsa karsinaan aloittamaan ruokakipon putsausta. Talli ammotti tyhjyyttään, hepat olivat ulkona.
"Uuh, Zaida, Riri ei puhunu valheita, Fosse oikeesti sotkee tän syömisen kanssa" valitan ähkien Zaidalle ja jynssään huolella kippoa puhtaaksi.
Puoli tuntia myöhemmin, Zaidan avun ansioista yhdessä saimme Fossen ruokakipon kiiltäväksi. Ahkera tyttö oli jo saanut vesiautomaatin, karsinan ja ruokakipon jynssättyä, joten yhdessä putsasimme vielä Fossen karsinasta vesiautomaatin ja siivosimme ei niin likaisen karsinan.
"Jes, vihdoin kohokohta, maastolenkki!" Zaida hihkaisi innoissaan tarjoten jo riimunnarua minulle.
"Jei!" Hihkaisin vastaukseksi ja otin iloisesti narun käteeni ja lähdimme suuntaamaan yhdessä kohti hoitsujemme tarhoja.
Tyylikkäästi pukeutunut Veronica oli jossakin kohtaa ilmestynyt tallille huomaamattomasti ja olikin juuri parhaillaan ottamassa Sotilasta talliin. "Moi Vertsu!" Huikkasimme Zaidan kanssa yhteen ääneen. Tuo lähti jo Bellen ja Ruusan tarhaa kohti, joka olikin kerran edes puhdas, Zaidan pitkien selitysten mukaan sitä sai siivota ikuisuuden. Veronica moikkasi ilahtuneena selkeästi siitä, ettei ollut ainoa tallilla. Hymähdin tuolle ja avasim ystävällisesti kaksikolle tarhan portin ja samalla nappasin matkaani Fossen riimun.
"Kiitos" Veronica kiitteli jälleen ja jatkoi matkaansa kohti tallia.
"Huh, onneks sä tuut vastaan!" Huokaisin helpotuksesta, kun ruunikko russponi ravasi luokseni ja antoi nätisti kiinni. Tuo kyllä kerjäsi herkkuja, mutta saatuani ruunan kiinni, tarjosin puolikkaan leivän palan ponille.
Vihdoin ja viimein talutettuani Fossen talliin ja saatuani varusteet sekä harjapakin lähelle, aloin harjaamaan talvikarvaa tippuvan ruunan karvapeitettä. "Sähän sadat karvaa" Nauroin vilkaisten omia vaatteitani, jotka jo peittyivät ruskeasta karvasta. Myös kumisuka, jolla kihnutin Fossen karvaa, oli peittymäisillään talvikarvasta.
Viimeisteltyäni ruunan lopuksi pölärillä, olin juuri ottamassa satulaa telineestä, kun melkein nauruun kuolemassa ollut Zaida tuli luokseni. "No no, mikäs nyt?" Kysyin itsekin jo nauraen naurua, joka tytöltä oli tarttunut minuun.
"Mennään ilman satulaa, Belle on nii hauska, nauran sille, jos ihmettelet" Tuo pyyhki silmiään jotka valuivat vähän kovasta naurusta.
"Öö okei, mennään vaan." Vastasin myöntyen Zaidan ehdotukseen, vaikka hiukan epäilinkin Fossen jekkuja maastossa.
"Fossella on paksu harja ja voit kyllä napata huovan tohon selkään jos haluut." Zaida yritti helpottaa hiukan epäilevää ilmettäni.
Onneksemme tuo saikin oloni mukavammaksi ja laitoin satulan telineeseen ja silti päätin mennä ilman satulaa, kuitenkin hoitoponillani oli harja, josta napata kiinni ja maasto oli muutenkin pelkästään käyntiä ja hyvin vähän ravipätkiä.
Saatuamme helposti suitset Bellelle ja Fosselle, lähdimme kohti tallipihaa kävelemään. Zaida ojensi jakkaraa, samalla pidellen Belleä. Kiitin jälleen avuliasta tyttöä ja kapusin selkään. Tuo olikin napannut jo jakkaran näppärästi itselleen.
Pian olimme molemmat hyvässä kohtaa selkää istumassa ja matka kohti rauhaisaa maastoa kohti alkoi.
Fosse venytti kaulaansa ja pärskähteli, poni selkeästi nautti rennosta aamulenkistä kera mukavan luonnon.
Käveltyämme pitkään, jopa 20 minuuttia, päätimme ottaa ensimmäisen ja viimeisen ravipätkän, jossa, Fosse päätti ottaa ilon irti ja ottaa heti alussa tiheän ja nopean ravin, jossa minun oli vaikea pysyä. Otin harjasta kiinni ja se onneksi pelasti minut putoamiselta, vielä ilman turvaliiviä, mihin Zaidan kanssa olimme ryhtyneet?
"Eikai...
"Sattunut?" nauroin ja istuin selässä yhä, Zaidan kasvoilla loisti hämmästynyt katse, olin saanut pysäytettyä Fossen.
"Miten ihmeessä pysyit selässä? Ehkä jatketaan käynnissä, saadaan ihan varmana Ririltä nuhtelut, on tästä pakko kertoa" Zaida sanoi hiljentäen loppua hiukan haikeasti. Nyökkäsin väläyttäen surullisia kasvoja.
"Mitä ihmettä te kaks ootte säätäny? Fossella ei oo satulaa eikä myöskää Bellellä, täähän on iso riski teille, että hevosille. Arvaan, ette ees kysyny lupaa Ririltä." Rosa tuli ratsastaen Fionaa maastossa, tuo oli ollut fiksu ja napannut satulan mukaan.
"Anteeks" sanelimme, mutta emme saaneet parempia lauseita järjesteltyä.
"Taluttakaa ne talliin, pitää kattoo nyt ettei pahemmin käynyt kenellekään tässä." Tuo sanoi jo rennompaan sävyyn katsoen meidän laskeutumista Fossen ja Bellen selästä.
"Sori kulta, mä en tarkottanu, siis en todellakaan, en ikinä haluis että sulle tapahtuis mitään pahaa" kuiskin Fossen korvaan kävellessämme Fionan selässä istuvan Rosan perässä.
Tallin pihassa Riri seisoi kädet vyötäröllään ja hiukan tuima katse kasvoillaan.
"Mitä tässä nyt tapahtu, Rosa ilmoitti näkevänsä Fossen satulan tallissa ja huolestuneena lähti teidän peräänne, mitäs sen jälkeen?" Tuo kysyi jo hiukan leppyneempänä.
"Näin Danielan melkein roikkuvan Fosse kaulalla ja siinä olisi voinut käydä hyvin huonosti." Rosa selitti Rirille näkemäänsä.
"Eihän hepoille sattunut mitään?" Riri jatkoi.
Käänsimme molemmat päätämme, olimme varmoja siitä että pieni yllättävän nopea siirtyminen ei paljoa tehnyt haittaa.
"En ymmärrä, varsinkin sinä Zaida, kai teillä on järkeä päässänne. Ehkä jätämme tämän nyt tähän, viekää hepat talliin ja hyvä ettei pahemmin sattunut, muistetaan hyvällä" Riri onneksemme rauhottui ja hymyili meille.
"Johan oli maasto." Zaida sanahti ja pyyhkäisi kasvoiltaan melkein tulleen itkun rippeet, en koskaan nähnyt Zaidaa näin pettyneenä tallilla.
"Ääh, sori tää oli mun vika, enskerralla todellaki ajatellaan" sanoin pahoitellen tytölle, yhdessä tuumin tällä kertaa järkevämmin putsasimme hoitsujemme varusteet ja lähdimme ystävällisen Rosan kyydillä kohti kotia. Matka taittui nopeasti ja saimme asiat selväksi, onneksi, oli ihanaa mennö hyvällä mielellä kotiin. Ensikerralla ajattelimme ja se oli varmaa.

//siis, halusin kokeilla jotain hiukan tunteellisempaa tekstiä.