Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Äiti jätti mut tallinpihaan. Vilkutin äidille joka ajoi pois. Kävelin talliin ja menin Danan karsinan luo. "Dana on varmaan tarhassa"aanoin. Siivosin Danan karsinan ja lisäsin sinne kuiviketta. Olin jo kävelemässä ulos kunnes tajusin että enhän mä tiiä missä tarhassa Dana on. Onnekseni löysin Ririn joka neuvoi mua. Otin Danan kiinni ja talutin sen talliin. Kävin hakemassa Danan harjat ja aloin harjata sitä. Öljusin Danan kaviot. Kävin koko hepan läpi ettei ole haavoja yms. Haavoja tai muuta ei löytynyt. Annoin öljyn vaikuttaa ja vein harjat pois. Putsasin Danan satulan ja suitse. Järjestelin Danan loimet ja vaihdoin Danan satulahuovan. Vein Danan takasin tarhaab ja suukotin Danaa ja sanoin sille heipat. Sitten lähdin kotiin❤
Huokaisin raskaasti ja pamautin matikankirjan lattialle. Mokomakin kovakantinen kiusankappale. Tänään ei tosiaan ollut päiväni. En vain kerta kaikkiaan ymmärtänyt mitä opetaja oli tarkoittanut selittäessään tunnilla jotain potenssi juttuja. Kaiken lisäksi myös ruotsin koe lähestyi uhkaavasti, enkä ollut uhrannut ajatustakaan siihen opiskelulle. Enkä uhraisikaan -ainakaan hetkeen, päätin ja aloin valmistautua tallille lähtöön. Nopeasti kaivoin kaapista pastakastikkeen ainekset ja pistin pastan keittymään. Pastan poristessa liedellä nappasin naulakosta villapaitani ja sulloin sen reppuuni. Kaivoin jostain vielä tallikäsineeni ja avaimeni, ja niin oli pakkaaminen hoidettu. Otin kaapista lautasen ja haarukan ja lätkäisin lautaselleni kasan spagettia. Söin nopeasti ja vein vähäiset tiskini koneeseen. Viimeisenä hommana kirjoitin vielä pastakattilan päälle äidille lapun: ”Menen tallille. Kun tulen takaisin autatko kertaamaan ruotsin kokeeseen <3 -Inari”. Varmistin vielä äidin tyytyväisyyden nappaamalla roskikset mukaan, ja niin lähdin kiiruhtamaan kohti bussipysäkkiä. Aina on hyvä hieman ennakoida, ja tämä oli juuri sitä. Olin varma, että jos ilahduttaisin äitiä säännöllisellä kotitöiden tekemisellä ei hän jaksaisi raivota siitä kuinka en taaskaan hoitanut kouluhommiani aivan kunnolla. Hengitykseni höyrysi kun viitoin bussia pysähtymään. Olin joutunut kaivamaan bussia odotellessani kaulaliinan repusta sillä ilma oli selkeästi kylmennyt. Koko syys-marraskuun vaihde olikin ollut niin lämmin, että oli vaikea uskoa talven saapuvan. Ainoa mistä sen selvästi näki oli pimeys. Kun lunta ei ollut oli hurjaa miten jo tallille lähtiessä oli ulkona pilkkopimeää. Bussimatka kului nopeasti kun katselin instagramin kauniita hevoskuvia. Jonakin päivänä olisi kiva käydä Danan kanssa ottamassa kaverikuvat tallin pihalla. Bussi kaartoi ratsastuskoululle johtavan tien alkuun. Kiitin kuskia ja poistuin bussista. Muutama lumihiutale leijaili taivaalta ja hiekkatien kivet rapisivat kenkieni alla. Saattaisi sittenkin tulla valkea marraskuu. Odotin innola Danan näkemistä joten kiihdytin jälleen askeliani. Pian suuri ovi avautuikin narahdellen ja astuin sisälle lämpimään, hevosen tuoksuiseen talliin. Tarkistin ensin ettei Dana ollut karsinassaan ja nappasin sitten riimun käteeni. Repun vein tallitupaan, jossa oli muutama muu tyttö. En ennestään tuntenut heitä joten esittelin jälleen kerran itseni ja lähdin kohti Danan ja Fionan perimmäistä tarhaa. Poni antoi jälleen kerran pienen maanittelun jälkeen hienosti kiinni, joten suljin tarhan portin huolellisesti ja talutin Danan talliin. Käytävällä ei tällä kertaa näkynyt ketään, joten aloitin tamman hoitamisen. Olin onnellinen siitä, että olin saanut juuri Danan hoitohevosekseni. Sen lempeä luonne oli kerrassaan hurmaava ja sen kanssa tuskin tulisi minkään näköisiä ongelmia. Rapsutin Danaa harjan tyvestä ja se näytti nauttivan siitä täysin siemauksin. Kumisualla pyöritellessä irtosi ponista melkoinen määrä karvaa. Mielessäni mietin, että jos keräisin jokaisella hoitokerralla kaikki Danan karvat talteen, voisin valmistaa niistä joulun jälkeen pipon. Olin edellisinä viikonloppuna, serkkujeni luonna vieraillessa käynyt pienellä shoppailureisulla ja uusi vaaleanpunainen harjakassini olikin jo melkein puolillaan harjoja. Perusharjojen lisäksi olin ostanut pienen harjakiven, lampaankarvaisen pehmeän kiillotuskintaan ja ihanan glitterkoristeisen pääharjan. Nyt oli siis aika testata uusia harjoja. Pujotin Danan riimun kaulalle ja nappasin kassistani pehmeän pääharjan. Arvelin, että poni tuskin huomaisi eroa edelliseen harjaan, mutta innolla harjasin kuitenkin kaikki liat ja hiet pois Danan päästä. Ennen harjakiven kokeilua päätin öljytä tamman kaviot, jotta se ei vain pääsisi unohtumaan. Kun se oli tehty kokeilin pikaisesti harjakiveä ja lopuksi pyörittelin koko ponin vielä kiillotuskintaalla. Se tuli varsin puhtaaksi ja saattoi melkein sanoa, että se jopa kiilsi. Päätin liikuttaa Danaa hieman taluttelemalla sitä, joten vedin pipon päähän, hanskat käteen ja laitoin vielä muutaman heiajastimen sekä ponille että minulle. Maneesista kuului ääntä ja vaikutti siltä, että siellä saatettaisiin hypätäkkin, joten tyydyin suosiolla tyhjillään olevaan kenttään. Olin rapsutellut tammaa tallissa sen verta kauan joten tänään oli hyvä päivä vain kevyelle taluttelulle. Sitä paitsi Dana pääsisi vielä illalla ratsastustunnille. Huomasi, että sekä poni myös hoitaja olivat ilahtuneita lumen tulosta. Dana nappaili turvallaan lumihiutaleita kiini ja minunkin oli aivan pakko pyydystää suuhuni muutama. Tamma liikkui super hyvin ja pakko sanoa, että siellä hämärässä pihassa olin aika ylpeä hoitoponini toiminnasta, vaikka minulla ei lopulta tainnut olla osaa eikä arpaa siihen. Tein muutamat isot pääty-ympyrät ja vähän pienempiä voltteja. Hetken reippailun jälkeen kentän kulmasta kuitenkin lehähti lintu lentoon niin että, hyvä etten itse kirkaissut säikähtäessäni sitä. Danakin hieman jännittyi pikkulinnusta, joten päätin hetken aikaa hölkkäillä toisella puolella kenttää ravissa. Onnekseni Dana sai takaisin alun rentoutensa ja saatoin hyvillä mielin siirtyä takaisin käyntiin. Poni oli taas kerran yllättänyt minut positiivisesti. Tällä ketaa vähemmän oli totisesti enemmän. Talutin danan takaisin karsinaan ja riisuin siltä varusteet. Harjasin sen vielä nopeasti läpi ja tarkastin ettei ponissa näkynyt mitään poikkeavaa. Sitten jätin sen karsinaansa, sillä se menisi pian tunnille. Astuessani satulahuoneeseen huomasin siellä kaksi muuta tyttöä. Tytöistä sinihiuksisen muistin nähneeni jossain lehtovaarasta otetuissa kuvissa, mutta toisesta en ollut aivan varma. Sinihiuksinen tyttö esitteli itsensä Juliaksi eli Julleksi ja toinen kertoi olevansa Adelie. Adelie kysyi tarvitsisinko paikkojen esittelyä, mutta kiitin avusta ja vastasin että olin käynyt täällä jo kerran aiemmin. Tytöt hinkkasivat parhaillaan kahta satulaa puhtaaksi ja kehottivat minua liittymään mukaan. Napattuani Danan suitset naulakosta ja pienen sienen jostain varusteiden seasta istahdin Jullen viereen tyhjälle penkille. Kuuntelin hetken muiden keskustelua poneista, mutta rohkaistuin sitten itsekkin mukaan keskusteluun. Selitin jotain sekavasta ratsastushistoriastani, ja Adelie taas kertoi miten oli löytänyt tiensä Ringon ja myöhemmin vielä Vertin hoitajaksi. Kysyin Jullelta hänen hevoskuvioistaan ja sain vastauksena nähdä kuvan Jullen omasta hevosesta herra hoosta. Suitset olivat melko puhtaat joten siirryin satulaan. satrulaaa hinkatessani minulle tuli mieleen ensimmäinen ratsastusleirini, jossa tallin hoitajat olivat pakottaneet meidät kiillottamaan satulat niin, että niistä näkisi oman peilikuvansa. Kerroin sen Jullelle ja Adelielle ja hekin innostuivat muistelemaan ensimmäisiä ratsastuskokemuksiaan. Huomaamattani aika oli rientänyt ja varusteetkin olivat puhdistuneet edes kiitettävään kuntoon, joten minun olu pakko sanoi tytöille heipat ja toivoa, että näkisin heitä seuraavalla kerrallla. Niinpä nostin satulan takisin telineeseensä ja palasin tallin puolelle tervehtimään Danaa vielä ennen lähtöä. Tamma sai vielä kunnon rapsutukset ennen kuin tallin ovi avautui ja askeleeni suuntasivat bussipysäkille. Bussia odotellessani piirsin sormellani pysäkin jäässä olevaan lasiin pienen vuono hevosen. Harmi vain, että siltä jäi häntä uupumaan, sillä samassa bussini kaartoi pysäkille. Merkiksi siitä, että olisi aika lähteä, jotta voisi tulla ensi viikolla uudestaan.
Kevyttä treeniä ja pieniä poniratsastajia Hoitokerta III
Kaivoin repustani bussirahat kuskille ja istahdin tyhjillään olevan bussin takaosaan. Jälleen kerran matkani kulki kohti tallia. Olin harkinnut vakavasti koko koulupäivän ajan tallille karkaamista. Lopulta olin hillinnyt itseni, mutta katsahtaessani kännykkääni komeili Wilman tuntimerkintä osiossa opettajan viesti: ”Todella nätti poni piirrustus historian vihkossa, osallistuthan ensi kerralla myös tehtävien läpikäymiseen.” Naurahdin merkinnälle. Ei ollut harvinaista, että vietin koko koulupäivän piirrellen tai haaveillen omissa maailmoissani. Tosin sain myös olla itsestäni ylpeä olin sentään kaikkin muut tunnit jaksanut kunnialla kuunnellla -edes toisella korvalla. Huikkasin kuskille jääväni seuraavalla pysäkillä ja siirryin ovelle odottamaan. Ei ollut pitkä aika siitä kun olimme muuttaneet tänne, mutta äiti oli vihjannut minulle, että saattaisimme vuodenvaihteen jälkeen muuttaa hieman lähemmmäs tallia. Siellä nimittäin oli hieman isompi talo myynnissä. Kannatin ideaa sataprosenttisesti. Jo yhden lumisateisen päivän vaikutukset huomasi. Kengät upposivat kerrokseen pehmeää lunta, kun kävelin kohti tallia. Päivän sää oli kyllä pakkasen puolella, mutta lunta ei satanut. Vain muutamat tummemmat pilvet liikkuivat taivaalla. Pidin kyllä kovasti talvesta, mutta talvikeleissä ärsyttävintä oli se, että en omistanut hyviä, tarpeeksi lämpimiä ratsastuskenkiä. Niinpä sain jälleen kerran heilutella varpaitani taukoamatta, jotta ne pysyisivät lämpiminä. Suunittelmani oli tällä kertaa hoitaa Dana ensin huolellisesti ja sen jälkeen ratsastaa silä lyhyesti. Alunperin minun ei ollut tarkoitus ratsastaa tänään, mutta maanantain ihan kelvollisesti mennyt irtotunti innoiti minua hieman hölköttelemään. Sitäpaitsi Danalla ei ollut kuin yksi, melko kevyt tunti tänään. Astuin sisälle talliin ja vein tuttuun tapaan reppuni tallitupaan ennen käytävälle siirtymistä. Kurkin varovasti karsinoihin kunnes löysin etsimäni. Riri oli kertonut meille tallin uudesta ponivahvistuksesta, ja siinä se poni seisoikin. Suloinen kaveri, pakko myöntää. Jätin ponin puuhailemaan omiaan, -tai no syömään ja nappasin Danan riimun mukaani. Tarhalla törmään sattumalta Rosaan, joka on ottamassa Fionaa sisälle. Yhdessä saimme ponit kiinni ja talutimme ne talliin. Jäin Danan karsinalle sitä puunaamaan ja Rosa puolestaan suuntasi Fionan karsinalle. Harjasin Danan rivakoin ottein kumisualla ja pölyharjalla, jonka jälkeen keskityin rapsuttelemaan ponin harjantyveä. Oli todellinen onni, että olin löytänyt tieni tänne Lehtovaaraan, ja vieläpä näin ihanan ponin hoitajaksi. Parasta olisi jos todellakin muuttaisimme lähemmäs tallia, silloin tallilla oloon jäisi enemmän aikaa. Havahduin mietteistäni kun Dana tuuppasi minua hellästi turvallaan. Oli aika jatkaa harjaamista. Öljysin kaviot ja kiillottelin vielä ponin kiillotuskintaalla. ”Haluutko tulla seuraksi. Oon menossa Fionan kanssa kentälle kääntymään?” kuulin takaani Rosan äänen. Katsahdin ensin hämmästyneenä kuka puhuu ja totesin ”Ai juu. Tulen mielelläni. Menkää vain edeltä. Pistän töpinäksi.” Rosa talutti Fionan kentälle ja minä varustin sillä aikaa Danan rivakasti. Saatuani tammallle suitset päähän ja satulan selkään talutin senkin kentälle. Aloitimme pitkillä alkukäynneillä, jonka aikana ehdin kysellä Rosalta vähän hänen hevosharrastuksestaan, ja siitä miten hän oli löytänyt tiensä Lehtikseen. Alkukäyntien jälkeen ratsastimme hetken aikaa ravissa uran sisäpuolella. Samoin kun maanantain irtotunnilla. Dana kulki reippaasti. Eikä meillä ollut suoraan ratsastamisessa juurikaan ongelmia. Ravailtuamme hetken uran sisäpuolella edotin, että tekisimme vielä muutamat kolmikaariset molempiin suuntiin. Paloin nimittäin halusta jatkaa vielä siitä mihin maanantain tunnilla jäin. Kolmikaariset sujuivat harjoitusravissa ihan kiitettävästi, joskin itse olin turhan jännittynyt ja muistutin varmaankin hieman pomppivaa perunasäkkiä. Rosan ehdotuksesta siirryimme jälleen uran sisäpuolelle ja teimme toisella pitkällä sivullaa laukannostoja käynnistä. Ensimmäisillä kerroilla Dana oli hieman laiskan puoleinen ja nosto ei ollut kovin napakka, mutta jo muutaman yrityksen jälkeen löytyi ponista huomattavasti enemmän puhtia. Dana tuntui tajuavan jutun jujun enkä juurikaan joutunut tekemään töitä sen eteen, ettei se karkaisi uralle. Laukan ylläpitokin onnistui ja saimme monta hyvää pätkää. Joskin joukkoon mahtui toki niitä huonompiakin pätkiä. Lopuksi päätimme vielä ravailla ilman jalustimia. Annoin Danalle pitkät ohjat, jotta se sai rennosti venyttää päätänsä ja kaulaansa. Rennon ravailun jälkeen hiljensin Danan käyntiin, ja annoin sen kävellä vielä hetken ennen kaartoon siirtymistä. Rosa ja Fiona jäivät vielä kentälle, joten toivotin heille onnea ja lampsin talliin. Sisällä tallissa riisuin Danalta varusteet ja harjailin sen huolellisesti läpi. Tallituvan seinältä tuntilistaa kurkatessani huomasin Danan menevän seuraavalle tunnille. Niinpä jäin tamman karsinaan rapsuttelemaan sitä ja odottamaan kohta saapuvaa pientä poniratsastajaa. Hetken kuluttua karsinaan kurkkasikin pieni punaposkinen tyttö vaaleanpunainen kypärä päässään. Myös muualta tallista alkoi kuulua puheensorinaa. Vauhdilla talli tupsahti täyteen alkeistunnille meneviä lapsia. Koska reilu pino syksyn tunteja oli takana ja pieni poniratsaja pärjäsi hyvin, sai hän itse harjata Danaa vielä kumisualla ja pölyharjalla sekä puhdistaa etukaviot. Tytön pyynnöstä autoin takakavioissa hieman. Nostin satulan selkään ja laitoin Danalle suitset. Sitten kävelinmme yhdessä maneesin ovelle. Maneesilla autoin ratsastajan vielä ponin selkään ja sovitin jalustimet sopivan mittaisiksi. Taluttajaa tyttö ei tarvinnut, joten toivotin hyvää tuntia ja lähdin tallitupaan katsomaan josko sieltä löytyisi jotain luettavaa tai muita tallilaisia.
Inari & Dana & Hertta Mukana: Rosa & Rossu 18. tammikuuta 2019
Pienet kaviot, ja luminen puu
” Danaa, Herttaa tulkaa tänne”, huutelin tarhan laidalta. Minulla oli käynyt onni kun pääsin hoitamaan näin mahtavaa parivaljakkoa. Dana kääntyi ja käveli verkkaisesti aidalle. Nostin sen paksua otsaharjaa ja rapsutin sitä otsasta. Dana tuuppi minua olkapäähän kiitokseksi. Hetken kulluttua uskaltautui Herttakin rapsuteltavaksi. Silitin sitä hellästi kaulalta. Kiltisti poni antoikin silittää kunnes päätti että nyt riitti ja teki pienen rallikieroksen lumisen tarhan ympäri. Päätin jättää ponit vielä hetkeksi tarhaan ja putsata ensin karsinan. Rosa oli lupautunut auttamaan minua ponien hoidossa, mutta hän saapuisi tallille vasta puolen tunnin kuluttua. Sitä ennen minulla olisi siis hyvin aikaa lämmitellä sormiani. Onneksi pakkanen ei ollut kivunnut vielä kovin korkealle. ”Voi harmi, ehdit näköjään hoitamaan jo kakkojen keräyksen”, Rosa virnisti ja nojasi karsinan oveen. ”No jaa lämmittelen tässä samalla sormia”, totesin ja viskasin viimeisen talikollisen kottikärryihin. Nappasimme riimut käteen ja lähdimme hakemaan poneja tarhasta. Dana antoi tapansa mukaan kiltisti kiinni ja Hertankaan kiinni saaminenkaan ei ollut mikään mahdottomuus. Se seurasi kiltisti emänsä esimerkkiä pienen hyörinnän ja pyörinnän jälkeen. Rosa tarjoutui taluttamaan Danan taliin, joten tulimme Hertan kanssa perästä. Pikku varsa olisi halunnut väen vängällä tutkia kaikkea eteen tulevaa, joten kesti aikansa saada se talliin. Sisällä aloitimme kuivaamalla poneja hieman, sillä turkin lumipaakut sulivat nyt tallin lämmössä. Hertta käyttäytyi hienosti, kun Rosa piti sitä paikoillaan ja minä kuivasin jalkoja. Pesarin vapautuessa sopivasti päätimme siirtyä sinne puunaamaan poneja. Puhdistin ja öljysin Danan kaviot, sillä välin kun rosa harjaili Herttaa. Selvitin vielä hännän ennen seuraavaa operaatiota. Varsan kavioiden puhdistusta. hertta ei vielä oikein älynnyt miksi jalkaa piti pitää paikoillaan ja se olisi kovasti halunnut loikkia menemään. Säästyimme kuitenkin tuskan hieltä, ja lopulta kaikki neljä kaviota olivat putipuhtaat. Harjasimme vielä Danan huolellisesti ja molemmat ponit saivat isot rapsutukset. Sekä maneesi, että kenttä näyttivät olevan varattuja. Tuumittuamme hetken, mitä tekisimme, ehdotti Rosa lähtöä pienelle maasto kävelylle. Hyväksyin ehdotuksen ilomielin. Kävelisimme vain vähän matkaa, silä käynnissä emme etenisi kovin nopeasti ja Hertta ei ollut vielä kovin kokenut maastoilija. Sovimme, että toinen ratsastaisi Danalla ja toinen taluttaisi Herttaa. Voisimme sitten välillä vaihtaa. Mukaavuuden haluisena jätin danan satulan telineeseensä ja päätin käyttää ponia lämpöpatterina. Suitsimme Danan ja talutimme ponit pihalle. Rosa punttasi minut ensin selkään ja komensin Danan liikkelle. Kysyin Rosalta millä poneilla hän oli Lehtovaarassa ratsastanut. Sain vastaukseksi innokkaan selostuksen poneista ja niiden hyvistä sekä huonoista puolista. Itse kerroin ettei minulla ollut kokemusta muista kun Danasta ja Fargystä, mutta toivoin kovasti pääseväni joskus myös Muskan, Hipun tai Cassun kyytiin. Puut olivat akunniin lumisia ja ilmakin oli mainio. Aurinko oli toki jo laskenut, mutta lumen ansiosta kaikkialla näytti melko valoisalta. Hertta pomppi innokkasti sinne tänne ja Danallakin tuntui olevan vähän virtaa. Se piti kuitenkin tarkkaan huolen ettei varsa jäänyt liian kauas tai eksynyt pois polulta. Olimme tullet jo jonkin matkaa maastopolkua, joten ehdotin ,että kääntyisimme nyt takaisin. Se sopi Rosalle, joten halasin Danaa tiukasti ja pudottauduin alas selästä. Rosa pääsi omin avuin Danan selkään, joten nappasin Hertan ja kaivoin taskusta kaksi piparia. ”Vieläkö sinulla on pipareita jäljellä”, Rosa naurahti kun ojensin hänelle toisen. ”Tuli joululomalla vähän ähky niin yksi taikina jäi leipomatta”, vastasin ja haukkasin piparistani palan. Jatkoimme matkaa kohti tallia jutellen mukavia. Hetken polkua pitkin tarvottuamme Hertta halusi tutkia tarkemmin pientä lumista koivua. Se kiskoi itsensä tarmokkaasti puun luo ja töytäisi turvallaan puun ohutta runkoa. Varsa parka sai sätkyn kun kasa pehmoista lunta tipahti sen päälle. Hertta otti pienen spurtin ja säntäsi emänsä kylkeen. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun pahasta puusta oli selvitty ja matka jatkui. Rosa otti Danan kanssa pätkän ravia ja varsa pysyi hyvin mukana. Eihän se minua tietänkään kuunnellut seurasi vain äitiään. Siitä huolimatta olin melkoisen ylpeä kaviokavereistani. Tallin pihassa Rosa jalkautui ja nappasi vielä yhden kännykkälaatuisen kuvan minusta ja Danasta. Talutimme ponit sisälle lämpimään. Rosan oli mentävä hoitamaan Fiona, joten huikkasin hänelle moikat ja jäin vielä harjaamaan poneja. Puhdistaessani Danan kavioita huomasin Rossun norkoilevan karsinan ulkopuolella. ”Sisään vain. Ei ne ketään pure”, sanoin yrittäen kai olla hauska. Olin lähes sata varma, ettei kukaan ajattelisi Danan -maailman lempeimmän ponin purevan tai potkivan. Rossu työntyi sisään karsinaan ja ojensin hänelle saman tien harjan. ”Ellei sinulla ole muuta tekemistä voit varmaan toimia lapsenvahtina ja harjata Hertan. Käyn laittamasssa silläaikaa äidille viestin, että tulee hakemaan autolla”, sanoin toiveikkaana. Rossu lupasi vahtia poneja, joten kipitin tallitupaan näpyttelemään viestin. Mukaani nappasin rätin harjapakin puhdistusta varten. Juttelutuokioni Rossun kanssa venyi melko pitkäksi. Olihan meillä paljon yhteistä pulistavaa, sillä olimme molemmat vielä melko uusia Lehtiksessä. Kun Dana ja Hertta oli suittu putipuhtaiksi ja kädessäni oleva rätti oli miltein kuiva suljimme karsian oven. ja istuuduimme sen ulkopuolelle. Puhdistin pakin ja Rossu sai sillä välin kertoa kuumimpia juoruja. Tai no Sonja Viikin valmennuksesta ja talliin muuttaneista yksäreistä. Minä taas höpötin siitä kun olin vuosi sitten tippunut kaarrossa lyhentäessäni jalustimia. Ennen kuin olimme edes pääseet vauhtiin satulalla vai ilman satulaa keskustelussamme alkoi taskussani soida tuttu B. O. B. :n Airplanes. Kiitin Rossua seurasta ja silitin vielä poneja. Pian istuin yytyväisenä auton etupenkillä. Loistava tallipäivä ja kotona minua odottaisi lämmin ruoka, suihku ja… no ne iänikuiset matikanläksyt.
Bongasin instagramista hauskoja hevos hali kuvia joten ystävänpäivän kunniaksi harjoiteltiin Danan kanssa vähän temppuja. Liekö syynä ollut taskusta pilkistävä namipussi vai jokin muu, mutta Dana hoiti hommansa muutaman yrityksen jälkeen loistavasti. Vauva taas esitti omia temppujaan vakiona kameran eteen hyppääminen. Rakkaat karvakorvaiset ystäväni❤️ Linkki kuvaan
Koulu ja Tie Tähtiin valmennukset olivat vieneet mun koko ajan, etenkin koulu. Äiti oli viimeaikona huomannut mistä mä tykkään. Se ei ollut pelkästään hyvä asia. Sain kyydin valmennuksiin ja tallille, mutta jouduin maksamaan niistä kovan hinnan. Äiti oli oppinut kiristämään. Se pakotti mut hoitamaan koulujuttuja tai muuten ei olis asiaa tallille. Toisaalta edettiin jo kevätlukukautta ja numeroissa oli parantamisen varaa. Opettajien koulutuspäivä tuli tarpeeseen. Ihan sen takia, että oppisivat edes tietokoneen käynnistämään. Suurempi hyöty koulutuspäivästä oli se, että ehdin tallille kerankin kunnolla ennen tunteja.
Tallituvassa ei ollut ketään. Sääli sikäli etten voinut jauhaa kenenkään kanssa tuntia koulunkäynnistä, gp ratsukoista tai muusta elämästä (kai ponitytöilläkin oli muuta elämää.) Tällä kertaa sain kuitenkin ruokani syötyä ennen kuin se jäähtyi. Mama nuudelit ahmittuani poimin sekalaisten tavaroiden korista satulasaippuan ja pienen sienen. Hyvänä poninhoitajana vilkaisin kerran Danan suitsiin, mutta päätin aloittaa urakan omien kenkieni putsauksella. Mulla ei ollut hajuakaan kelpasiko satulasaippua kenkien putsaukseen, mutta käytettyäni matemaatista päättelykykyäni totesin, että nahkaahan kengätkin ovat. Kengistä lähtivät suurimmat liat nopeasti, hyvä niin sillä vartin päästä ne näyttäisivät täysin samalta. Suitsien putsaaminen oli jotenkin rentouttavaa. Saattoi keskittyä vain siihen että niskahihnasta näki peilikuvansa. Tai no ei nyt ehkä ihan, mutta melkein. Aikaaa oli runsaasti ennen tuntilaisten saapumista, joten satula sai vielä pikaisen käsittelyn ennen kun lähdin tervehtimään Danaa.
Mun taskusta löytynyt porkkana maistui Danalle hyvin, ja syöksyin suoraan ponin syliin kun pääsin karsinaan. Kuinka paljon kaipasinkaan ponin pörröistä selkää. Viimeksi näin ponin maanantain valkassa, mutta siitä tuntui olevan ikuisuus. Irtokarvan paljous sai mut aivastamaan. Kärsin jo valmiiksi siitepöly ja heinäallergiasta, eikä tallissa leijaileva hevosenkarva ainakaan parantanut asiaa. Aloitin harjaamisen rivakasti, mutta hyvin pian huomasin kuinka kurainen Dana oli. Poni oli selvästi piehtaroinut tarhassa, jonka jälkeen sen karvaa oli vain vähän pyyhkäisty. Kumisualla pyöritellessä kuivunutta kuraa nousi pintaan, eikä se tuntunut loppuvan koskaan. Kovan harjan ja kumisuan yhteistyöllä sin kuitenkin ponin takapään melko puhtaaksi. Mieleeni tuli muisto kahden vuoden takaa vanhalta talliltani Keski-Suomesta, jossa olimme kesällä imuroineet pienen erittäin likaisen ponin. Poni oli kyllä ollut rauhallista sorttia, mutta siitä huolimatta operaatio oli aika jännittävä.
Seuraavana vuorossa oli Hertan hoito. Pikkutamma oli kasvanut hurjasti, ja vaikutti oikein järkevältä tapaukselta. Eikä kyllä ihme jos tuli äitiinsä edes vähän. Kaviot putsaantuivat nykyään hienosti ja talutuskin onnistui etu- ja takaperin ainakin melkein täydellisesti. Tarkkana sai silti olla sen otin opikseni kun harjasin Herttaa. Kumarruin kaivamaan pehmeää pääharjaa pakista, kun varsa äkkäsi hupparini hauskasti heiluvan nauhan. Huomaamattani se onnistui vetämään koko nauhan ulos hupusta. Kirosin hetken nyt Hertan suupielestä roikkuvaa nauhaa kunnes nappasin sen pois ponilta ja päätin hoitaa asian myöhemmin. Arvatenkin hupparissani ei tulisi koskaan enään olemaan nauhaa, koska olin aikaansaamaton laiskamato, mutta aina sai toivoa. Pikkuinen näytti niin pettyneeltä kun sen uusi lelu vietiin etten voinut olla rapsuttamatta sitä korvien takaa. Hertan hennonruipelo harjakin oli jo kasvanut hurjasti ja tamma alkoi kaikinpuolin näyttää jo oikealta vuononhevoselta.
Maneesilla oli tyhjää, vielä pari tuntia. Tallikäytävällä seisoskelevat Rosa ja Emilia juttelivat kovaan ääneen maastoon lähtemisestä. Talituvassakaan ei muita näkynyt, joten talutin sekä Hertan, että Danan maneesille. Maneesin oven ja kammottavat kottikärryt ohitimme yllättävän helposti, eikä nurkissakaan näkynyt mörköjä. Suljettuani oven päästin Danan irti. Tamma otti muutaman ilopyrähdyksen, mutta palasi takaisin mun luokse. Veikkaan, että syynä oli kädestäni löytyvät namit, mutta luoksetulo onnistui joka tapauksessa. Hertta sai luvan kulkea narussa vasemmalla ja Dana irtona oikealla puolella. Molemmat tammat kulkivat ainakin melkein omilla paikoillaan. Dana tosin oli välillä sitä mieltä, että vasen puoli oli parempi. Poni teki muutaman nopean puolenvaihdon, mutta tyytyi lopulta omaan paikkaansa.
Talutin Hertan keskihalkaijalle Danan seuratessa perässä. Tein pysähdyksen ja palkkasin molemmat ponit nameilla ja rapsutuksilla. Pitkällä sivulla otin myös pysähdyksiä ja yhden voltin. Hertalla kesti hetki tajuta miksi yhtäkkiä tehtiinkin ympyrä, eikä vain jatkettu suoraan, mutta se seurasi lopulta hienosti perässä. Jatkoin, vielä voltteja ja pysähdyksiä, kunnes Danalle alkoi mateleminen riittää. Nappasin ponin varmuuden vuoksi takaisiin naruun ja sitten se sai ravata vielä muutaman pätkän. Ponien ollessa taas tallissa, öljysin Danan kaviot ja harjasin sen nopeasti läpi. Hertta sai vain rapsutukset. Lopuksi tarkistin jalat ja hokit. Julle oli lähdössä maneesille ratsastamaan , joten lupauduin räpsimään muutaman kuvan. Kun kamerakin mulla kerran oli mukana.
Hertta vielä vauvana! Kohta se kasvaa pyrähtää isoksi tammaksi ja sitten vaan haikeasti muistellaan meidän iki-kilttiä valkohallakkoa <3 Lapset ne kasvaa niin kovin nopeaa! ):
Maanantain maasto 10.6.2019 mukana tarinassa Minttu Tarina tehty Mintun tarinan pohjalta joka löytyy tästä.
Sunnuntaina ponit olivat päässeet laitumille ja ai että kuinka onnellisina ne olivat kirmailleet. Yksi jos toinenkin tallilainen oli napsinut riemukkaita pukkilaukkakuvia poneista ja hevosistakin. Dana piti siis hakea laitumelta. Pääsin Mintun kyydissä tallille, ja suunnitelmana oli käydä maastakäsin maastossa Danan ja Fargyn kanssa. Dana huiski hännällään kärpäsiä portin lähettyvillä. Otin tamman kiinni ja portista poistuttuamme annoin sille muutaman kuivahtaneen leivänpalasen. Laitoin Danan karsinaan ja lähdin etsimään Karoa. Löysin naisen kahvikuppi kädesä tallituvasta uppoutuneena johonkin erittäin tylsän näköiseen lehteen. ”Hei missä niitä ötökkämyrkkyjä on?” kysyin. ”Dana on aika hermona itikoiden takia” ”Haen sulle tolta varustehuoneesta ne on siellä sinisessä laatikossa”, Karo sanoi ja irroitti katseensa lehdestä. ”Tässä pullo, vie se takaisin sinne laatikkoon, ja lisää sitä kun päästät Danan takaisin laitumelle”, nainen sanoi palattuaan. ”Kiitos!” kiitin Karoa ja avasin taukotilan oven. ”Ai niin ota Danan pakista sille vielä kärpäsotsapanta jos lähette ulos”, Karo huikkasi. ”Joo, kiitos”, porhalsin takaisin ponin karsinalle.
”Dana ei tykännyt lainkaan ötökkämyrkyn ruiskimisesta, mutta seisoi kuitenkin paikallaan, niin että sain sitä suihkutettua. Mintun ja Fargyn tullessa laitumelta Dana oli jo melkein puhdas. Käytin odotteluajan ponin rapsutteluun. Ulkona oli melko lämmin sää, mutta tuuli vähän, joten nappasin harjapakin päältä hupparin mukaan. Lähdettiin kävelemään Dana edellä ja Fargy perässä. Kyuselin Mintulta naisen kesaäösuunnitelmista ja hän paljasti tulevansa yleisleirille leiriavustajaksi. Siellä siis nähtäisiin. Jäiks kun jännitti. Hiekkatiellä kävelimme peräkkäin käyntiä kun vastaan tuli polkupyörä. Pyörä ajoi aika kovaa ja läheltä. Ponit eivät onneksi säikähtöäneet pahemmin. Minttu joutui hetken pitelemään Fargyä, jottei poni olisi lähtenyt ravaasmaan. Dana tuijotti kauhuissaan pyöräiliää, mutta pysyi aloillaan. Tien haarautuessa metsäpoluksi ja pienemmäksi kävelytieksi pysähdyimme risteykseen. Istahdin keltaisten kukkien keskelle ja annoin Danan syödä vihreää ruohoa. Keräsin Mintun ehdotuksesta kukkia ja punoin niistä miniseppeleen. Pujotin sen Danan korvaan, muta poni ei erityisesti arvostanut sitä. Fargy sen sijaan seisoi kiltisti seppele korvassaan, ja minttu pääsi poseeraamaan kameralle. Aikamme istuskeltuamme Minttu huomasi tummia sadepilviä taivaalla, joten jatkoimme matkaa tallille vievälle metsäpolulle.
Metsäpolulla otettiin ravia. Kovin kauaa emme ehtineet nauttia rennosta ravailusta kun ensimmäiset sadepisarat putosivat maahan. Hyvin nopeasti sade voimistui. Kummallakaan meistä ei ollut takkia, joten kiidimme mahdollisimman kovaa kohti tallia. Fargy kipitti minkä jaloistaan pääsi pysyäkseen Danan perässä. Kun vihdoin saavuimme tallin pihaan näytimme lsiltä, että olimme palaamassa uittoretkeltä eikä suinkaan rauhalliselta maastokävelyltä. Maneesissa Minttu otti Fargyn kanssa loppukäynnit, mutta tein Danan kanssa vielä ravissa ympyröitä ja tempon muutoksia. Mintun lähtiessä maneesista. toivotin hänelle hyvät päivänjatkot ja kiitin seurasta. ehdotin myös uutta retkeä kenties uimisen merkeissä paremmalla säällä.