Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Päivä oli ehtinyt jo kääntymään hämäräksi illaksi ja ulkona pakkanen alkoi hiljalleen kiristymään. Tähän aikaan tallilla pyöri vielä yllättävän paljon porukkaa ja maneesissa taisi olla parhaillaan menossa Karon estevalkka, jota minulla oli ollut joskus tapana seurailla. Minulla ei ollut sillä hetkellä mitään tekemistä, joten vaeltelin yksäripuolelle, jonne olin laittanut karsinan valmiiksi uutta tulokasta varten. Tuntui jotenkin niin oudolta katsoa Vertin entistä karsinaa ihan tyhjillään, sillä olihan ori ollut täällä täyttämässä sitä kesästä asti. Nyt puhaltelivat kuitenkin uudet tuulet ja uuden tummanruunikon hevoseni pitäisi olla Lehtovaarassa minä hetkenä hyvänsä. En olisi kuuna päivänä osannut arvata, miten tajuttoman vaikeaa olisi siirtyä poneista hevosiin, mutta nyt se oli tehty ja uskoin tehneeni hyvän valinnan.
Saksalainen perhetuttumme oli soittanut äidille hyvän aikaa sitten ja kertonut hänelle puhelimessa innoissaan, miten hän oli löytänyt minulle hevosen. Pahastuin tietenkin, kun vanhempani ehdottivat varmaan jo tuhannen kerran hevosen hankintaa, mutta muutaman päivän harkitsemisen jälkeen päätin antaa asialle mahdollisuuden. Tämä hevonen ei suinkaan ollut ensimmäinen, jota minulle tarjoteltiin - olin vain hylännyt kaikki edelliset ehdokkaat. Äiti oli näyttänyt minulle läppäriltään kuvia ja muutaman videon tummanruunikosta ruunasta, joka oli myytävänä saksalaisella siittolalla Warendorfissa. Ruunan päätä korosti valtava valkopää sekä kauniit tummat silmät. En olisi halunnut myöntää olevani myyty, mutta olin silti. Lopulta päätimme yhdessä, että muutamat luotettavat ystävämme Saksasta kävisivät katsomassa ruunaa luvaten lähettää meille vielä lisää kuvia ja videoita analyysien kera. Kun olin nähnyt saamani tiedot halusin vielä miettiä asiaa yön yli. Jos päättäisin ottaa hevosen, minun pitäisi keskustella tallipaikasta Ririn kanssa ja järjestää Vertti muualle tai myydä se.
Kaikki oli kuitenkin järjestynyt ja vanhempani olivat vaikuttaneet tyytyväisiltä valintaani. Vertti oli matkannut tiistaina aamulla Tornioon ylläpitoon, joten toisesta hevosesta ei koituisi meille niin paljoa kuluja. Puhelimeeni kilahti sillä hetkellä viesti isältä, jossa hän kertoi olevansa Lehtovaaran pihassa aivan kohta. Kiskoin takin niskaani ja juoksin pihalle lumipyryyn kastellen matkalla uskolliset tallihommiin tarkoitetut tennarini.
Riri liittyi seuraamme melkein heti isän saavuttua pihaan. Olin saanut juuri otettua uuden hevoseni Jinxyn ulos trailerista ja nyt ruuna seisoi tallipihalla korvat tötterössä nuuhkien kiinnostuneena ilmaa. Koulupainotteisen hevoseni myötä pääsisin taas kisakentille ja kehittymään ratsastajana. Vaikka ikävä Verttiä kaihersikin rinnassani olin uskomattoman onnellinen saadessani pidellä Jinxyä limenvihreästä riimunnarusta ja silittää sen kiiltävää kaulaa.
Taluttaessani Jinxyn sisään talliin se päästi ilmoille kimakan hirnahduksen ja sen hokit kolahtelivat lattiaa vasten. Lumihiutaleet näyttivät hienoilta ruunan mustaa harjaa vasten ja ne hiljalleen sulivat olemattomiin. Päästin Jinxyn Vertin entiseen karsinaan ja ruunalle näyttivät heti maistuvan tarjolle asetellut heinät, mikä oli todella hyvä juttu. Ruuna nosti hetkeksi katseensa minuun, suu täynnä heiniä, luoden uskomattoman lempeän katseen. Vertin kanssa tapellessa olin jo unohtanut, miltä tuntui miellyttämishaluinen, yritteliäs ja mukava hevonen, joka nyt seisoi kauniine silmineen suoraan edessäni.
- Kotiutumista ja eka ratsastuskerta - Sunnuntai 10.02.2019
08.02. Jinxy oli saapunut Lehtikseen toissa päivänä ja kotiutunut uuteen paikkaan oikein hyvin. Olin ottanut alkuun ihan rauhallisesti ja tutustunut hevoseeni hoitaen sekä maastakäsitellen, mikä oli jäänyt Vertin kanssa vähemmälle. Olin silloin niin hirveän innoissani omasta ponista, että kiirehdin ratsastamaan ja sitä kautta treenaamaan. Jinxyyn tulisin ottamaan kontaktia paljon huolellisemmin ja rakentaisin näin välillemme ystävyyssuhteen, joka kestäisi. Näin ainakin olin asiaa mielessäni kaavaillut. Olin tänään käynyt ruunan kanssa kävelemässä metsässä taluttaen. Pääsin samalla tutustuttamaan Jinxyä Suomen lumisiin metsiin, joista sillä ei ollut juuri kokemusta. Ruuna oli kuitenkin äärimmäisen yritteliäs ja seuraili minua korkeammankin lumen läpi kuin vanha tekijä. Hevosen kasvattajat Saksassa olivat kertoneet Jinxyn olevan suhteellisen maastovarma, eikä kävelylenkistämme uskaltanut vielä oikein päätellä mitään. Ruunan isäori oli kuitenkin melkoinen pelkuri.
09.02 Lähes kaikki Lehtiksen vähänkin vakituiset kävijät olivat tähän mennessä jo nähneet Jinxyn. Ruuna tuntui saavan ihan myönteisen vastaanoton, mutta minusta tuntui, että tallilaisia kiinnosti enemmänkin nähdä hevoseni ratsastajan alla. Saamieni videoiden ja kuvien perusteella Jinxy oli ratsastettaessa oikein mukava tapaus, mutta sunnuntaille suunnittelemani ratsastussessio vahvistaisi varmaan viimein väitteet. Olin vaihtanut aamupäivällä Ririn kanssa pari sanaa ja nainen oli lupautunut ottamaan minut ja Jinxyn puoleksi tunniksi liinaan seuraavana päivänä, minkä jälkeen ratsastaisin toisen puolikkaan itsenäisesti. Tuntui hyvältä suunnitelmalta ratsastaa alkuun jonkun ohjauksessa ja valvovan silmän alla, jos vaikka sattuisikin jotain.
10.02 Tänään oli se päivä, kun ratsastaisin Jinxyllä ensimmäistä kertaa. Olimme sopineet Ririn kanssa aloittavamme noin kello kaksi ja nyt kännykkäni näytti ajaksi 12.38, joten minulla olisi hyvin aikaa laittaa ruuna valmiiksi. Olin napannut tallista Jinxyn ovessa roikkuneen vihreän riimun naruineen ja suuntasin nyt tarhoille lumen narskuessa kenkieni alla. Ruuna käyskenteli rennosti puhisten tarhassaan ja pysähtyi seisoskelemaan lähelle porttia. Päivä oli melko lämmin, sillä mittari näytti noin plus kahta ja aurinko paistoi jo hennosti taivaalta. Ilmassa oli jo kevään merkkejä, mutta lunta tuli taivaalta edelleen. Avasin portin alimman langan pujottautuen ylemmän ali, minkä jälkeen suuntasin viistosti kohti Jinxyä. Ruuna antoi minulle kiltisti kiinni, joten lähdin taluttamaan sitä tyytyväisenä kohti tallia.
Harjailtuani Jinxyä aikani laitoin sen jalkoihin vastikään ostamani vihreät suojat. Ruuna näytti kivalta kirkkaissa väreissä, vaikka olinkin ensin kyseenalaistanut varusteväriksi ehdotettua räikeää vihreää. Nostin Jinxyn selkään mustan koulusatulan huopineen ja kiristelin satulavyötä tarkkaillen ruunan eleitä. Jinxy ei kuitenkaan ollut varustuksesta moksiskaan vaan seisoi kärsivällisenä paikallaan. Taputin tummanruunikkoa hevostani kaulalle ja lämmitin käsissäni hetken kuolaimia. Vilkaisin kännykästäni, että meillä oli noin kymmenisen minuuttia aikaa suoriutua maneesiin, mikä riitti meille oikein hyvin.
Riri saapui maneesiin vähän meidän jälkeemme ja ponnistin jakkaralta Jinxyn kyytiin. "Tänne ei pääsekään ihan vaan heittämällä." sanoin virnistäen ja Vertin kokoon vedoten. Olihan uusi hevoseni suunnilleen 20 senttiä korkeampi kuin Vertti, mikä tuntui isolta erolta poniin tottuneena. Riri nappasi meidät liinaan alkukäyntien jälkeen ja lateli minulle monia erilaisia ohjeita ratsastukseeni. Ohjeistus ja niska limassa ratsastaminen kuitenkin kannatti, sillä loppua kohden Jinxy alkoi kulkemaan todella kivasti. Sain siihen paljon paremmin tuntumaa, kun joku osaavampi neuvoi tarvittaessa kädestä pitäen. Kiittelin lopuksi Ririä vuolaasti ja nainen kertoi minulle, mihin minun kannattaisi kiinnittää huomiota yksin treenaillessani. "Se vaikuttaa kyllä mukavan yritteliäältä tapaukselta." Riri lisäsi hymyillen vielä ja poistui sitten jatkamaan omia hommiaan.
Ratsastin toisen puolituntisen yksikseni ja kokeilin ruunan kanssa muutamia helppoja koulutehtäviä. Jinxy oli koulutettu vaativan A:n tasolle asti, mutta sinne asti omat taitoni eivät riittäneet. Tekemämme tehtävät olivat sille helppoja pikku pyrähdyksiä, mutta seuraavilla kerroilla tekisimme jo vaikeampia juttuja. Ruunan kanssa olisi varmaan hyvä käydä myös valmennuksissa aina välillä, jotta kehittyisimme molemmat mahdollisimman paljon. Jinxyn kanssa tulisin kuitenkin pääsemään vielä pitkälle.
Jinxy oli nyt majaillut Lehtiksessä päälle kuukauden, jonka aikana oli ehtinyt jo tapahtua yhtä ja toista. Mainittakoon vaikka, että ruuna sattui "vahingossa" hajottamaan ulkoiluloimensa jo heti kolmantena päivänä hankaamalla sitä aidanseipääseen. Eipä siinä, muuten meillä oli sujunut oikein hyvin ja olimme käyneet muutamalla ratsastustunnillakin valvovan silmän alla.
Tummanruunikko hevonen alkoi olemaan minulle jo sen verran tuttu, että päätin lähteä lämpöisenä maaliskuisena päivänä köpöttelemään sen kanssa metsään. Joku olisi varmasti lähtenyt mukaani, jos olisin vain jaksanut kysyä, mutta sinä päivänä olin epäsosiaalisella tuulella ja harjailin Jinxyä karsinan nurkassa omissa oloissani. Kevät oli ollut koulunkin osalta kyllä yhtä höykytystä ja wanhatkin oli tullut tanssittua viime kuussa. Lehtovaaran lukiossa meitä ei ollut ollut paljon tanssimassa, mutta lystiä oli silti pidetty jatkojenkin edestä...
Hevosenomistajana ja -hoitajana olin ravannut tallilla vähintään joka toinen päivä, mutta jostain kaivanut vielä aikaa parisuhteelle. Wanhojenparini Eelis olikin osoittautunut ihanaksi tyypiksi, jonka kanssa olimme hiljalleen alkaneet seurustelemaan. Hänet voisi jossain vaiheessa raahata tallille ratsastusta kokeilemaan.
Jinxy näytti lopen kyllästyneeltä haaveiluihini ja muistutti olemassaolostaan pullistelemalla vatsaansa, kun yritin kiristellä satulavyötä. "Elä viitsi." maanittelin ja puskin ruunaa kylkeen, jolloin se joutui astumaan askeleen sivulle ja sain vyön juuri sopivasti toiseen reikään.
Lämmiteltyäni kuolaimia hetken käsissäni suitsin Jinxyn ja otin ohjat alas sen kaulalta. Painoin kypärän päähäni, vedin hanskat käteen ja vaihdoin uskolliset tallitennarini ratsastussaappaisiin, jotka mummu oli tarjoutunut ostamaan minulle syntymäpäivälahjaksi. "Mennäänpä sitten." sanoin ja lähdin taluttamaan ruunaa pitkin tallin käytävää ulos.
Tallin pihassa nousin Jinxyn kyytiin jakkaralta ja selässä asettelin ruunan kirkkaanvihreän ratsastusloimen vielä paremmin. Kuukaudessa olin tottunut seuraamaan maailman menoa jo melko hyvin muutamaa kymmentä senttiä ylempää, eikä ruunan korkeus tuntunut enää niin isolta erolta kuin se oli silloin alkuun. Painoin pohkeet kevyesti ruunan kylkiin ja se lähti rauhalliseen tahtiin kävelemään kohti metsää. Tallin lämpömittari oli näyttänyt +5:ttä astetta, eikä ulkona juuri tuullut, joten sää oli juuri sopiva talviselle maastolenkille, vaikka taivas olikin pilviharson peittämä.
Jinxy köpötteli rennosti eteenpäin epätasaista hiekkatietä. Joihinkin löysempiin kohtiin sen kaviot upposivat hieman, kun taas liukkaimmat tasaiseksi tallatut kohdat kiersimme suosiolla, vaikka ruunalla olivatkin hokit alla. Tällaisella kelillä parhain vaihtoehto oli ehdottomasti pelkkä käveleminen.
Jinxy pärski rauhallisena ja käänteli korviaan silloin tällöin puolelta toiselle kuunnellakseen metsän ääniä. Muutoin se käveli korvat hörössä tyytyväisen oloisena sinne, mihin päätin milloinkin kääntyä.
Ranta oli vakiopaikkani maastolenkeillä ja ohitin sen yleensä kesäisin rantaviivaa laukaten. Nyt järvi kuitenkin avautui edessämme jäisenä horisontissa siintäviä lumisia rantoja myöten. Kesäisin järven pinta kimalteli auringonpaisteessa, mutta nyt edessä siintävä näky sai minut vain ikävöimään lämpöisiä tallipäiviä. Taputin Jinxyä hellästi kaulalle ennen kuin käänsin sen takaisin polulle tallia kohti.
Ensimmäisellä maastolenkilläni Cassun kanssa olimme kohdanneet peuran, joten tällä kerralla odotin jo vähintäänkin hirveä, mutta emme nähneet yhtäkään eläintä puissa kiipeilevää oravaa lukuunottamatta. Yhtäkkiä ruuna kuitenkin jännittyi ja pysähtyi paikalleen korvat tötterössä päästäen ilmoille kimeän hirnahduksen. Ehdin jo melkein säikähtää, että vastaamme kävelisi nyt sitten oikeasti joku susi, mutta mutkan takaa kaarsivatkin vain Julle ja Hoo, jotka näyttivät olevan samoissa puuhissa kuin mekin.
"Moikka! Mie ehdin jo säikähtää." virnistin Jullelle, kun ohitimme toisemme moikaten.
"Samat sanat!"
Loppumatka tallille sujui yhtä rauhallisissa merkeissä, kuin menomatkakin. Pihassa laskeuduin kevyesti satulasta, otin ohjat Jinxyn kaulalta ja talutin sen löysästi sisään. Ruunan omassa karsinassa purin sen ja harjailin sitä pitkään ja antaumuksella.
"Ei kerrota kellekkään." kuiskasin Jinxylle tarjotessani sille taskustani muutaman heppanamin, jotka ruuna hamusi kädeltäni pehmein huulin. Vilkaisin kelloa kännykästäni ja päätin, että ruuna voisi viettää vielä muutaman tunnin pihalla, ennen kuin sen olisi aika tulla takaisin sisään iltakauroille.
Jinxy oli klipattu, joten laitoin sille pihalle ohuen ulkoloimen, jonka ruuna saisi varmaan hajotettua taas ennen pitkää. Laitoin hevosen valkoiseen päähän vielä loimeen sopivan vihreän riimun, minkä jälkeen lähdin taluttamaan sitä ulos tarhoille.
Kevättä kohti mentiin, mikä tarkoitti ainakin Jinxyn tapauksessa pesukoneen loputonta jylläystä. Aikaisemmissa hoitomerkinnöissä olinkin jo valitellut, miten ruuna näytti onnistuvan tavalla tai toisella rikkomaan yhtä sun toista tavaraa. Kevään tehdessä tuloaan rikkoutuneiden kamppeiden lisäksi kaikki oli yleensä yltä päältä kurassa - näytin siis aivan varmasti loistavaa esimerkkiä muille tallilla käyville asiakkaille. Tänään vettä satoi taivaan täydeltä ja tarhat olivat muuttuneet litiseväksi ruskeaksi velliksi. Nahkasaappaita tai uskollisia tallitennareita en ollut viitsinyt uhrata, joten olin napannut tallituvasta siellä pitkään pyörineet kumisaappaat hyötykäyttöön ja lompsinut niillä Jinxyn tarhalle. Ruuna vietti aikaansa pihalla yksin, sillä en uskaltanut ottaa sille samojen aitojen sisään rikostoveria loimien hajottamisessa auttamaan. Veronica olisi varmaankin tullut syyttämään meitä jonkin sortin muotirikkeestä, jos hän olisi vain sattunut olemaan paikalla taluttaessani Jinxyä sisälle talliin. Beiget ratsastushousut, varmasti ainakin kokoa 44 olevat kumisaappaat sekä vaaleansininen ratsastustakki, jonka hupun olin painanut tiukasti päähäni. Hanskat olin unohtanut varmaankin ruunan harjakassiin, joten olin yrittänyt kääriä takin hihoja käsieni peitoksi samalla yrittäen pidellä hevoseni narusta kiinni.
Eikä edes aloiteta siitä, miten kurasta ruskea Jinxy oli loimea myöten. Kaiken lisäksi aloittelijoiden ratsastustunti oli juuri alkamassa, joten talli oli täynnä lapsia ja vanhempia - superkivaa. Taisin saada osakseni joitakin katseita taluttaessani ruunaa kohti yksityishevosten siipeä, mutta onneksi kaikilla tuntui olevan kiire laittaa hevosia valmiiksi alkavalle tunnille. Silloin mieleeni juolahti, että voisin ehkä mennä joku kerta taluttamaan Cassua, vaikka maanantaisin minulla oli yleensä omakin ratsastustunti. Viime viikolla olin minuutin varoitusajalla päätynyt taluttamaan ruunaa kello viidestä kuuteen ja sen jälkeen auttanut sillä ratsastanutta tyttöä hoitamaan sen pois, missä oli kestänytkin jo lähemmäs tunti. Sen jälkeen minulla oli ollut hieman kiire omalle tunnilleni, mutta olin jotenkin onnistunut siinä kaikessa. Hoitajana ja hevosenomistajana riitti kyllä hommaa.
Kun sain Jinxyn karsinaansa otin siltä märän sadeloimen pois, jonka vein kuivaushuoneeseen roikkumaan. Arvatkaapa hävettikö jättää vihreäksi tunnistamaton, paikattu, märkä loimi kaikkien muiden yksärinomistajien tavaroiden joukkoon? Niinpä.
Karsinalle palatessani otin käteeni kumisuan, jolla aloin pyörittelemään kuraa pois ruunan karvasta - ja sitä muuten sitten riitti. Minun olisi pakko pestä harjat joku päivä tai nekin näyttäisivät pian samalta, kuin äsken kuivaushuoneeseen viemäni loimi.
Kun olin viimein valmis harjaamisen osalta kaikki lika oli siirtynyt minuun ja kello oli jo ties mitä. Minun oli pakko jättää Jinxy hetkeksi karsinaansa ja mennä käsien pesun kautta tallitupaan kaapilleni vaihtamaan takkia. Tallituvan pöydän äärestä löysin istumasta Rosan, joka oli varmaankin tukehtua kahviinsa minut nähdessään. "Mainitsinhan jo, miten se hevonen piehtaroi joka ikinen kerta tarhan kuraisimmassa kohdassa?" puhisin kaivellessani toista ratsastustakkia kaappini uumenista. Vedin tummanvioletin takin päälleni ja heitin likaantuneen vaaleansinisen kaapissani olleeseen Ikean kassiin, johon nappaisin lähtiessäni kaikki Jinxyn pestävät kamppeet. Äiti varmasti arvosti, miten pesukoneessamme pyörivät kuraiset loimet milloin mikäkin päivä.
Matkalla takaisin Jinxyn karsinalle nappasin mukaani ruunan satulan ja suitset, jotka asettelin karsinan ulkopuolella oleviin koukkuihin ja telineeseen. Aloittelijat olivat palanneet tunniltaan jo puolisen tuntia sitten, mutta tallissa oli melko tyhjää, sillä suurin osa hevosista oli jatkanut seuraavalle HeC-HeB tasoiselle tunnille.
Laitoin Jinxylle ensin suojat ja bootsit, minkä jälkeen nappasin ruunan estesatulan, jota olin vaalinut huolella satulansuojuksen alla. Meillä oli tänään luvassa ensimmäinen hyppytunti, jolla kerrattaisiin ensin perusjuttuja ja sen jälkeen mentäisiin jotakin sarjaa. Vatsassani kieltämättä lenteli perhosia, vaikka tietenkin Jinxy osasi hypätä ihan yhtä hyvin kuin muutkin koulupainotteisuudesta huolimatta. Satuloituani ja suitsittuani ruunan vaihdoin ratsastussaappaisiini, vedin harjakassista löytämäni hanskat käteeni ja painoin kypärän päähäni. Kello näytti olevan sopivasti pykälässä, joten lähdin taluttamaan Jinxyä maneesille muiden ryhmäläisten kanssa.
Tänään meitä oli ratsastamassa neljä, sillä kaksi oli joutunut perumaan vakiotuntinsa. Minä en kuulunut vakkariryhmään, vaan kävin tunneilla viikottain miten minulle itselleni sopi ja ryhmiin vain mahtui. Yleensä ratsastin kuitenkin maanantain jatko II -tunnilla, joka pidettiin illalla seitsemästä kahdeksaan. Maneesissa kiristelin satulavyön ja nousin satulaan jakkaralta. Tänään pääsisimme viimein koeajamaan estesatulan, jonka sijasta koulusatula oli ollut viimeaikoina ymmärrettävästi kovemmalla kulutuksella. Vertin kanssa meillä tuli varmaan hypättyä enemmän, kuin mentyä koulua, mikä oli kääntynyt toisin päin Jinxyn rymistellessä elämääni.
Karo käski meidän tehdä itsenäisen alkuverryttelyn, joten siirsin ruunan alkukäyntien jälkeen raviin. Kääntelin sitä erilaisille volteille, ympyröille ja kiemuraurille. Jinxy tuntui ihan mukavalta ja estesatula näytti hoitavan hommansa hyvin. Satulaan olin ostanut ruunan varusteväreihin sopivat vihreät free jumpit, joista olin myös innoissani. Ehkä Vertsun villitys varusteurheiluun oli iskenyt vähän minuunkin?
Verryttelyn jälkeen tulimme vuoroin matalaa pystyä ravissa, mistä oli tarkoitus jatkaa laukassa. Tehtävä oli simppeli ja se tuntui sujuvan meiltä oikein mallikkaasti, vaikka Jinxy ajautuikin toisinaan jompaan kumpaan laitaan. Pystyn oli varmaan vain tarkoitus testata, minkä verran ryhmällämme oli kokemusta hypyistä, eikä se tuottanutkaan kenellekään sen suurempia ongelmia. Myöhemmin isompaa okseria tullessa Jinxy epäröi ensimmäisellä kerralla ja otti puomin mukaan, mutta minua se ei haitannut lainkaan, sillä yli päästiin kuitenkin joka tapauksessa.
Karon lupaama sarja osoittautui mukavaksi tehtäväksi, jossa oli kaksi pystyä muutaman laukka-askeleen välillä. Tarkoituksena oli saada kolme laukkaa, mutta lopuksi Jinxy innostui niin, että se onnistui hyppäämään välin vain yhdellä laukka-askeleella.
Kokonaisuudessaan tunti oli oikein onnistunut ja siitä jäi mahtava fiilis. Jatkossa uskaltaisin hypätä ruunalla aina välillä useamminkin, sillä se oli käyttäytynyt taas niin nätisti. Hyväkäytöksisyys oli varmasti Jinxyn arvostettavimpia piirteitä.
Tallissa syötin hevoselle paloittelemani porkkanan ja se katseli minua niillä kauniilla, suurilla ruskeilla silmillä, joihin olin alun alkaenkin ihastunut. Vaikka minulla olikin ikävä Verttiä, minusta tuntui, että olin tehnyt kaikin puolin oikean valinnan vaihtaessani Jinxyyn, joka oli oikea unelmahevoseni. Tummanruunikko hyväkäytöksinen läsipää kouluhevonen oli hurmannut minut täysin, eikä vauhdikas, musta ja nuori ratsuponiori.
Saavuin tallille heti kouluni loputtua, eli hieman ennen neljää. Cassandra oli etsiskellyt liikuttajaa Jinxylle tälle päivälle, mulla ei ollut kotonakaan mitään tekemistä, joten päätin ilmoittautua. Sovittiin, että meen ruunalle koulutuuppailua suht rennosti.
Kun olin vienyt tavarani kaapilleni, lähdin etsimään Jinxyn harjapakkia. "Tää taitaa olla Jinxyn.." mutisen ja katson harjapakkia johon on kirjoitettu tussilla "Jinxy". Nappaan harjapakin kahvasta kiinni ja vien pakin karsinalle. Sitten metsästin vielä satulan ja suitset johon meni hetki.
Kaikki varusteet olivat karsinan luona, enään hevonen puuttui. Lähdin ulos iso riimu kädessäni. Kaukaa tarhojen luota näkyy tummanruunikko ruuna, joka poseeraa nätisti tarhoilta.
Kun olin hevosen tarhan luona, sanoin hänelle ensiksi heipat ja rapsutin hetken ponin kaulaa. "Mä oon Minttu, ja tuun sun mamman puolesta tänään ratsastaa." Lässytän super-söpölle eläimelle, samanlailla kuten koiralle. Nappasin hevosen riimuun jonka jälkeen lähdin taluttamaan häntä talliin. Tallin kulmassa oleva heinäkasa oli jännä, ja sitä oli pakko mennä nuuhkimaan. Kunnes heppa tajus et mennäänki töihin.
Käännän hevosen hänen karsinaansa, jonka jälkeen aloitan harjaamisen hieman kovamaisella harjalla, jonka jälkeen vedän hepan läpi vielä pölärillä. Jinxy seisoi tosi kiltisti paikallaan, hieman säpsyili ulkoota kuuluvaa tuulenpauketta, muuten vaikutti tosi kiltiltä ja mukavalta hepalta.
Harjasin vielä ruunan jouhet, jonka jälkeen puhdistin kaviot jotka oli todella nopea puhdistaa verrattuna Valluun.
Laitoin hevoselle varusteet, sekä ennen suitsia laitoin nopeasti itselleni ratsastusvarusteet päälle. Ruuna odotteli nätisti pää alhaalla että; koskas lähetään? Otin kurottaen hevoselta ohjat pois kaulalta, jonka jälkeen lähdin taluttamaan häntä ulos. Kello oli varmasti jo puoli viisi, onneksi tunteja ei pyörinyt siihen aikaan niin maneesiin mahtui hyvin.
Saavuimme isoon rakennukseen nimeltään maneesi, vihellen. Ruunan pää nousee nopeasti koholle, kun huomaa Muskan ravailevan Viveka selässä. "Moi" sanoin Vivekalle hymyillen. "Moi, ootko alkanu liikuttelemaan Jinxyä?" Viveka sanoi iloisesti hämmestyneenä. "En, ihan sillon tällön kun Cassandra ei pääse menee tällä." Sanon hymyillen jonka jälkeen nostan jakkaran tummanruunikon hevosen luokse.
Lasken jalustimet alas jonka jälkeen nousen selkään. Kävelin muutaman kierroksen ympäri maneesia, jonka jälkeen uskalsin jo keskittyä muuhunkin kuin hevoseen. "Tää on mulla eka kerta Jinxyllä, et saa nähä miten menee." Sanon naurahtaen alottaen keskustelun. "Oi kiva! Eiks Jinxy ollu jopa Vaativaa A:ata?" Viveka kysyi kiinnostuneena. "Joo olihan tää, tuntuu todellakin erilaisemmalta ja yritteliäämmältä ratsastaa mitä Vallu." Sanon naurahtaen taputtavan kaulalle. "Mut on Vallukin tosi ihana." Sanon hymyillen jonka jälkeen lyhennän ohjia tiukemmasti.
Oltiin kävelty varmasti jo n. 10min, joten päätin alkaa ottamaan ravia. Aluksi keventelin isokokoisissa askelissa, myöskin ravailtiin paljon ympyrällä ja taivuttelin hevosta. Jinxy nätisti oli kuulolla ja taipui tosi kivasti.
Kun ravi ja käynti alkoi jo sujua, rohkenin kokeilla muutamat laukannostot. "Jaa laukka." Annan ruunalle laukkapohkeet ja yllätyn kuinka nopeasti hevonen lähtee isomaiseen laukkaan. "Hyyvä, ja prr" Sanon vetäen ohjista. Muutaman sekunnin päästä apu meni läpi ja hevonen siirtyi raviin.
Hetken päästä maneesiin saapui Julle talutellen Donna-tammaa, moikkasin heitä hymyillen ja siirsin hevosen hetkeksi käyntiin. "Voitais kokeilla vähän lisättyäravia kohta puoliin, mitäs sanot?" Sanon mutisesti ruunalle katsoen hänen korviaan, sekä tietäen että tarkkaa vastausta ei tule, poni vain heilutteli päätänsä ja häntäänsä.
Julle ja Donna lähtivät muutaman minuutin päästä pois maneesista, joten maneesissä oli meidän lisäksi vain yksi ratsukko. Nostin ravin ja käänsin hevosen lävistäjälle, mulle lisätty-ravi oli hieman vierasta, mutta kyllä mä osasin antaa siihen oikeat avut. "Hieno!" Taputan ruunaa kaulalle lävistäjän jälkeen ja jatkoin harjotusravissa ympäri uraa.
Tehtiin tehtävää varmaan yhteensä viisi kertaa, ja siinä välissä Vivekakin oli huikannut että Jinxyn jalat lentää kuin lentokoneella. Jota en meinannut uskoa, ennenkuin näin illalla kotona videon jonka Viveka ehti kuvata hoitsunsa korvien takaa.
Issikka ja hänen ratsastajansa lähtivät pois maneesista, ja rupesin ottamaan loppukäyntejä. Jinxy vähän enemmän kyttäili tyhjässä ja avarassa maneesissa, mutta ei sen enempää ihmetellyt.
Hetken päästä nousin pois selästä ja kello oli 17.30, olin mennyt kauramopolla tunnin. Taputin hepoista kaulalle jonka jälkeen nsotin jalustimet ylös ja lähdin taluttamaan häntä talliin. "Ootsä kyllä aika hieno ruuna." Sanon hevoselle joka nuolee suolakiveä.
Olin ottanut jo varusteet pois sekä otin vielä etusuojia, ne oli ihan hiekassa, joten päätin putsata niitä vähän. Harjasin hevosen läpi vielä pölärillä, jonka jälkeen putsasin kaviot ja sanoin Jinxylle heipat.
Hain kamani sosiaalitilasta, ja moikkasin siellä pyörinyttä Jullea ja Veronicaa, jonka jälkeen riensin kotiin lukemaan ensi viikon kokeita varten.
Jinxyllä oli tosi kiva mennä! Ja todella opettavaista mennä vaihteeksi noin tasokkaan hevosen selkään, tajuaa itekkin pahimmat virheet. Mutta huikkaa vaa Cass jos tarviit taas liikutusapua . (Riri no panic, Vallu pysyy ykkösenä)
Kävelin metsätietä kohti Lehtovaaran Ratsutilaa ensimmäistä kertaa. Äidin oli pitänyt lähteä viemään kaksoissiskoni Fredrica Kolariin, missä hän kävi tanssiopiston tunneilla. He olisivat varmaan heittäneet minutkin tallille, jos olisin vain herännyt puolta tuntia aikaisemmin. Nyt piti turvautua apostolinkyytiin ja kantaa painavaa tallikassia, joka roikkui uhkaavan lähellä kuraista maata. Olimme sopineet, että tapaisimme tänään tallilla Cassandran kanssa, jotta hän voisi pitää minulle esittelykierroksen ja pääsisin tutustumaan Jinxyyn. Ruunan nimi tarkoitti ilmeisesti henkilöä, joka vain nukkuu, eikä koskaan käy missään. Se kuulosti epäilyttävän paljon isoveljeltäni Roopelta. Sattumaako? En usko.
Saapuessani Lehtovaaran Ratsutilan pihaan kiinnitin ensimmäisenä huomiota kauempana tarhaaviin hevosiin. Hain katseellani ruunikkoa valkopäätä, jonka näinkin tarhaamassa yksinään. En tiennyt, mitä muuta tehdä, sillä Cassandra ei ollut maininnut missä tapaisimme, joten päätin kävellä ruunan luo. Pituuskriisistä kärsivänä ihmisenä Jinxy oli minuun verrattuna tosi iso. Se katseli minua kiinnostuneena suurilla tummanruskeilla silmillään ja ravasi sitten tarhan ympäri hirnahtaen kimakasti.
"Ootpa sä nätti." sanoin katsellessani ruunaa aidan toiselta puolen.
"Oot ilmeisesti tavannut jo Jinxyn." rento naisääni lausahti takaani. Käännyin säpsähtäen ympäri ja näin ilmeisesti tallin omistajan, joka sanoi nimekseen Renee, eli ihan vaan Riri.
"Sinähän olit Rebecca? Cassandra on sisällä tallituvassa. Sinne löytää, kun menet sisään pääovesta, kuljet suoraan käytävää ja käännyt oikealle." nainen hymyili jatkaen.
Nyökkäsin ja lähdin suunnistamaan kohti tallitupaa kasseineni. Kovinkaan sanavalmis tyyppi en ollut, mutta juttua riitti kyllä ainakin kavereiden kanssa. Jäisi nähtäväksi saisinko Lehtiksestä yhtään uutta kaveria, joiden kanssa viettää aikaa.
Nykäisin tallituvan oven auki ja siellä istuskelevien tallilaisten katseet kääntyivät luontaisesti minua kohti. Puheensorina hiljeni vähän, mutta onneksi Cassandra loikkasi pystyyn nahkasohvalta ja esitteli minut lyhyesti muille, minkä jälkeen sain käteeni kaappini avaimen. Ladoin kaappiin kamojani Cassandran odotellessa ja rupatellessa muiden kanssa.
"Mistä sä olitkaan tänne löytynyt? Mä oon muuten Minttu" sinihiuksinen tyttö sanoi ystävällisesti hörppien mukistaan jotakin kuumaa.
"Mie oon Kuopiosta." vastasin hiukan hymyillen.
"Tervetuloa hei kumminkin!" pinkkiin pukeutunut blondi sanoi. Cassandra nyökkäsi ja ohjasi minut sitten takaisin tallin puolelle. Kuljimme Jinxyn karsinalle, missä sain käteeni limenvihreän riimun naruineen.
"Jinxy tarhaa sit aina ilman riimua. Se on niin kova rikkomaan tavaroitaan." tyttö huokaisi huvittuneena. Cassandra kertoi, että ruuna antoi helposti kinni, joten saatoin kävellä hakemaan sitä luottavaisin mielin. Jinxy käveli vierelläni rauhallisesti aina karsinalleen asti, missä päästin sen irti. Yksityisten varustehuone oli melkein karsinaa vastapäätä ja Cassandra näytti minulle ruunan kamppeille varatut paikat. Kannoimme karsinalle yhteistuumin harjapakin, satulan ja suitset. En uskonut, että pääsisin ratsastamaan vielä tänään ja arvelin, että tyttö halusi vain nähdä osasinko oikeasti hommani.
Tosin kuitenkin kävi, sillä kun olimme harjanneet ja varustaneet Jinxyn Cassandra pyysi minua hakemaan kypäräni.
"Parempi, että menet kyytiin, kun olen katsomassa." hän oli vain sanonut hymyillen ja jäänyt odottamaan minua ruunan viereen. Tallituvassa se sinihiuksinen tyttö - Minttu ehkä? Kysyi minulta, että joko pääsen Jinxyn kyytiin ja minä nyökkäsin.
"Menin sillä perjantaina, kun Cass ei ehtinyt. Se on hirmu kiva tapaus!" tyttö sanoi toivottaen minulle onnea. Kiitin ja painoin kypärän päähäni, astuen sitten ulos tallituvasta. Ajatella, että saisin ihan oikeasti hoitaa niinkin osaavaa hevosta, kuin Jinxy oli. Cassandra oli sanonut, että ruuna osasti koulujuttuja aina vaikeaan A:han asti.
"Valmiina?" tummatukkainen tyttö kysyi karsinalle palatessani.
Cassandra oli aamupäivällä laittanut minulle viestiä, ettei hän itse ehtisi käymään tallilla tänään ja ehdottanut, että voisin vaikka putsailla Jinxyn kamoja. Olin vastannut, että onnistuu salaisesti kesken matematiikan tunnin. Koulupäivä oli tuntunut pirun pitkältä, mutta viimein pääsin sotkemaan pyörälläni kohti tallia. Tiet olivat sulaneet sen verran, että pystyi taas pyöräilemään, vaikka kuraroiskeilta en ollut onnistunut välttymään. Minua kieltämättä jännitti mennä tallitupaan kaapilleni ilman Cassandraa, joka olisi ollut esittelemässä muille ja neuvomassa mitä pitäisi tehdä. Puoliksi saksalainen tyttö oli kuitenkin käynyt Lehtiksessä jo yli vuoden ja tunsi paikan varmasti yhtä hyvin, kuin omat taskunsa. Rohkeus ja reippaus eivät kuuluneet vahvuuksiini, joten päädyin kaivamaan kaappiani hiljaa muiden keskusteluita kuunnellen. "Oi, anteeks!" huudahdin, kun törmäsin kääntyessäni tummatukkaiseen tyttöön, jonka tunnistin heti. Olin nähnyt hänet koulussa - seiskaluokkalainen ehkä? "Ei mitään! Mä oon Zaida." tyttö sanoi tummanruskeat silmät sädehtien. "Rebecca. Mie aloitin Jinxyn hoitajana." sanoin vastaten Zaidan hymyyn. Vaihdoimme tytön kanssa kaappien edustalla muutaman sanasen, minkä jälkeen jatkoin matkaani kohti yksityisten varustehuonetta.
Yksäripuolen käytävällä pääsin jälleen tutustumaan uuteen ihmiseen. Elleniksi esittäytynyt tyttö oli ilmeisesti samanikäinen kuin minä ja hän harjaili parhaillaan kimoa poniaan. "Onpa nätti." kehuin silittäen ponin kaulaa hellästi. "Lily on welshponi." Ellen sanoi hymyillen silitellen samalla poninsa vaaleanpunaista turpaa.
Päästessäni viimein yksityisten varustehuoneelle päädyin seisomaan kädet lanteillani miettimässä mistä aloittaisin. Jinxyllä oli vaikka kuinka paljon tavaraa, joka kaipasi puhdistusta. Päätin aloittaa harjoista ja suitsista, minkä jälkeen voisin ottaa koulusatulan käsittelyyni. Estesatula tuskin kaipasi puunausta, kun Cassandra kerran käytti sitä niin harvoin. En tiennyt, missä varusteita olisi parasta pestä, joten päätin kysyä päätallin puolella apua Mintulta, jolle olin jutellut jo sunnuntaina vähäsen. Nainen osoitti minulle paikan ja palasi sitten jatkamaan omia touhujaan hoitohevosensa Vallun kanssa. Paikalla oli jo ruskeatukkainen tyttö puhdistamassa suojia, jolla oli paksun näköinen kiva otsatukka.
"Moi! Mä oon Adelie." tyttö sanoi innokkaasti ja töytäisi suuntaani muovijakkaraa, jolle voisin istua. "Mie oon se Jinxyn uus hoitaja, Rebecca." esittäydyin ja laskin kantamukseni alas lattialle. "Kiva et tulit puhdistaa kans kamoja, ettei tarvii istuu täs yksin! Minkä ikänen oot?" Adelie nyökkäsi hinkaten pienikokoisia suojia. "Mie oon 04 syntyny, täytän nyt pääsiäispäivänä itse asiassa 15! Onko siulla omaa hevosta vai hoidatko jotain tuntiheppaa?" kysyin laskien vettä Jinxyn harjojen päälle. "Oot sit mua pari kuukautta vanhempi!" Adelie sanoi ja jatkoi höpötystään: "Mä hoidan Ringo -ponia."
Aika kului kieltämättä nopeammin Adelien kanssa höpötellessä, jolla juttua tuntui riittävän ainakin kolmen ihmisen edestä.
"Tulipa puhdasta!" tyttö sanoi ylpeänä katsellen työnsä tulosta.
"Hiton iso työmaa, mutta tehtyä tuli!" naurahdin jatkaen ylistystä. Olin kiillottanut Jinxyn kahdet suitset, koulusatulan, suojat ja harjat kasseineen, jotka veisin nyt kuivumaan.
"Kiitos hyvästä seurasta!" sanoin vielä hymyillen.
"Kiitos itsellesi!" Adelie vastasi lähtien myös viemään hoitoponinsa vasta puhdistettuja varusteita omille paikoilleen kuivumaan. Ehkä saisin täältä useammankin kaverin, kun etenkin minun ikäistäni porukkaa tuntui riittävän. Nyt saatoin laittaa Cassandralle kuvan saatesanoilla, "talliorja on hoitanut tehtävänsä."
@rebecca kiva että löysit Adelien seuraksi putsaamaan varusteita - hänellä kyllä juttua piisaa! Kivan lunkki ja sujuva tarina jota oli oikein mukava lueskella, pistetään sulle tästä hyvästä kaappiin 12 v€ lisää rahaa
Kauan odotettu kesäloma oli viikko sitten vihdoin alkanut ja lukion toinen luokka oli niin minun, kuin Vertsunkin osalta pulkassa. Luvassa oli taas kaikkien aikojen hevoskesä, eikä ratsastusleiriinkään ollut enää aikaa kuin vaivaiset pari viikkoa. Ensimmäinen kesälomaviikko oli kuitenkin osoittautunut tukahduttavan kuumaksi, lämpömittarin näyttäessä tänäänkin +26 astetta.
Jinxy oli löhöillyt viileässä tallissa suurimman osan ajasta ja päässyt pihalle lähinnä aamuisin ja iltaisin, kun aurinko ei paistanut enää suoraan pilvettömältä taivaalta. Tänään ruuna olisi kuitenkin pakko liikuttaa tavalla tai toisella, vaikka olisin itsekin jäänyt mieluumin kotiin syömään jäätelöä. Mitään hirveää hikitreeniä ei kumpikaan meistä jaksaisi, joten paras vaihtoehto oli varmaankin suunnata metsän kautta järvelle uittamaan - silläkin uhalla, että itikat söisivät meidät molemmat elävältä.
Siispä me suunnattiin hyttyskarkotteen peittäminä metsään ilman satulaa ja köpöteltiin rauhalliseen tahtiin aina järvelle asti, missä ruuna yllätykseksi uskaltautui veteen uimaan.
Tällä kertaa rennompi, eri tyylillä toteutettu kuva.
. 
