Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Palkinnot sponsoroi Equestrian PRO ja Varustevaunu
1. sija
+ 60 v€
2. sija
+ 50 v€
3. sija
+ 40 v€
Tulokset (Tuloksien yhteydessä kisatuotokset jotka lähetettiin muualla kuin foorumilla)
1. Eevi Kiviranta - Grey Beauty Seison vielä syömässä aamuheiniäni kun omistajani Eevi saapuu. Olen hieman hämillään mitä sillä näin aikaseen on asiaa tallilla. Kun tyttö livahtaa sisään karsinaan teen oikein hapan ilmeet, mutta se muuttuu kun Eevi kaivaa taskustaan porkkanaa. Pienen silitystauon jälkeen tyttö lähtee satulahuoneeseen, sillä aikaa syön ruokani loppuun. Katselen kiinnostuneena kun Eevi kantaa kassin täynnä varusteitani ulos. Kun tyttö tulee takaisin hän alkaa selittämään jännittyneenä jostain kisoista, kun minä vain puolinukun häneen nojaten. Hetken päästä hän ottaa kimaltavan pinkin harjan ja harjaa sillä hosuten. Kun kaikki hienostelut ovat tehty saan fleeceloimen päälleni ja jaloissani ovat korkeat suojat. Vasta kun näen ulkona kärryn jossa takaluukku auki totean mistä on kyse. ”Minähän en tuonne mene!” Yritän viskasta riimunnarua pois epötoivoisen tytön käsistä. Lopuksi kun Eevi kaivaa taskustaan loput porkkanoistaan suostun yrittämään, ja yritys menee läpi. Kun takaluukku on kiinni totean ettei tämä olekkaan niin vaarallista mitä luulin. Mutustan rauhassa valmiiksilaitettuja heiniä. Pitkän ajomatkan jälkeen kun auto vihdoin pysähtyy kuuntelen Eevin ääniä kun hän puhuu jonkun kanssa. Tämän jälkeen jännitys hallitsee jo minua, sillä kuulen muiden hevosten hirnuntaa. Alan steppailemaan paikoillaan yrittäen päästä ulos vaunusta, mutta rauhotun kun Eevi avaa etuluukun ja tulee silittämään minua. Kun minut on saatu ulos katselen ympärilleni hirnahtaen. Eevi pyytää isänsään pitämään minusta kiinni sillä aikaa kun hän lähtee jonnekkin. Hetken kuluttua hän palaa takaisin ja aloittaa varustamisen. En edes huomaa että päälläni on jo ärsyttävä satula ja muut härpäkkeet, sillä niin paljon olen yrittänyt päästä tutustumaan muihin hevosiin. Kentällä Eevi istuu selkääni ja ohjaa minut uralle. Steppailen hieman jännittyneenä kulmissa, sillä tunnen ratsastajan jännityksestä että pian jotain tapahtuu. Riina: Laukkaamme jo ympyrällä kun kuuluu kuulutus jossa sanotaan että meidän vuoro on seuraavana. Eevin jalat suorastaan tärisevät kyljilläni kun astumme maneesiin sisään. Eevi kannustaa minut käyntiin ja hieman kiemurrellen saamme ohjelman alkuun. Kun raviosuus alkaa ymmärrän että nyt on tehtävä parhaani, joten pyöristän kauniisti kaulani ja aloitan kunnolla takajaloilla työskentelyn. Samalla ymmärrän että Eevikin alkaa uskomaan omiin taitoihinsa. Hän ratsastaa jotenkin todella kevyesti suunnanvaihdon ja laukan nostossa ei ole ongelmaa. Tulee hieman epämuodostunut voltti mutta ei se mitään sillä kun rata on loppunut Eevi halaa minua ohjaten ulos maneesista. ”Niin hieno poni!” Hän sanoo iloisena ja antaa minulle ohjaa kun olemme taas kentällä. Tunnen taas kun tyttöä alkaa jännittämään, pian ovat palkintojen jaot...
Palkinnot sponsoroi Equestrian PRO ja Varustevaunu Kaksi sijoittuu
1. sija
+ 70 v€
2. sija
+ 60 v€
Tulokset (Tuloksien yhteydessä kisatuotokset jotka lähetettiin muualla kuin foorumilla)
1. Cassandra Aarnisalo - Don't Jinx It
2. Elli Mäkioja - Aamu-Uni Loppujen lopuksi asioihin kannattaa aina suhtautua ripauksella realistista pessimistisyyttä. Opin sen tänään, sillä pidin ennen tätä päivää uutta suomenhevostammaani Unnaa likimain jo aikuisena, fiksuna tulevaisuuden lupauksenani, jonka kanssa niittäisin jo tänä keväänä mainetta ja kunniaa harva se viikonloppu suurissa ratsastuskilpailuissa. Miten tässä pääsikään käymään niin, että tänään viisivuotiaani onnistui pudottamaan minut pilvistä sata lasissa turvallisesti maankamaralle? Vastaus on yksinkertainen: pahuksen pääsiäishulinat.
Ihkaensimmäinen kilpapäivämme alkoi lupaavasti. Sain kisareissulle mukaan ystäväni Ainon, jolla on kokemusta nuoren hevosen kanssa matkaamisesta ja treenaamisesta. Unna lastautui kivasti ja matkusti koko matkan vähän jopa epäilyttävän mielissään. Ajoin kaksi kertaa harhaan, kiitos kartturini Ainon, joka keskittyi vähän liian riemukkaasti Arttu Wiskariin ja vähän liian vähän ajo-ohjeen seuraamiseen.
Tapahtumapaikalle hieman (muttei kriittisesti) myöhässä saavuttaessa menin hoitamaan kansliaan ilmoittautumisasiat ja pistin samalla merkille, että kisat olivat vetäneet epätavallisen paljon innokkaita katsojia osallistujaratsukkojen määrään nähden. Tallipiha suorastaan kuhisi ja kihisi väkeä, josta yhtenä selkeänä ryhmänä erottui erinäisiin pääsiäistamineisiin sonnustautuneet vaahtosammuttimen kokoiset likimain viisivuotiaat lapset. Minulle jäi mysteeriksi se, oliko sattumaa, että näin moni lapsiperhe oli erehtynyt virpomisajankohdasta vai oliko hevoskilpailut ja tallin kahvio kylän ainoa aktiviteettivaihtoehto pitkien pääsiäisvapaiden uuvuttamille vanhemmille. Oli miten oli, lapsia oli paljon. Ja jos tallilla on paljon lapsia, on myös ääntä, melskettä ja katastrofin ainekset kasassa.
Selvitettyäni perusteellisesti kansliassa milloin minun piti olla rataa varten ja missä, lähdin harppomaan nitisevissä saappaissani takaisin parkkipaikalle. Kertasin samalla mielessäni rataa täysin uppoutuneena ajatuksiini, minkä seurauksena onnistuin matkallani keilaamaan kirkuvankeltaisen tipun kumoon. Lapsi ei aluksi tajunnut tapahtunutta, kunnes sitten huomasi pillimehunsa levinneen kivetykselle. Minä haukoin henkeäni ja vilkuilin hermostuneena ympärilleni etsien katseellani lapsen vanhempia. Lohdutin kätensä verille saanutta lasta luvaten hänelle uuden pillimehun ja tuskailin samalla mielessäni miten ihmeessä ehtisin venytellä Unnan ratakuosiin tällä aikataululla. Tilanne johti lopulta siihen, että hätäpäissäni lupaamani pillimehu odotti kahvion tiskillä hitaasti matelevan asiakasjonon päässä. Tipu sai kyllä lopulta uuden mehunsa ja minä hävisin aikataulusta 20 minuuttia lisää.
Kun pääsin vihdoin takaisin parkkipaikalle, oli pelastava enkelini Aino jo ryhtynyt tuumasta toimeen odotelleessaan, varustanut Unnan ja kävelytti sitä nyt rauhallisella hiekkatiellä. Korjasin omaa meikkiäni, kohensin nutturaa, vedin valkoiset hanskat käsiini ja ilmoitin Ainolle olevani valmis. Taluttaessani Unnaa tallipihan poikki ja väistellessäni huolettomia pääsiäispirpanoita, soi luontoäiti meille vienon kevättuulen puuskahduksen, minkä seurauksena vieressämme juuri sillä hetkellä kävelleen pikkuruisen noidan musta hattu lennähti sekunnin miljoonasosassa Unnaa päin. Ehdin päästää puolikkaan kirosanan, ennen kuin hevoseni oli irti. Sinne se syöksyi takaisin parkkipaikalle seisomaan tumput suorina järkytyksestä. Unna oli tässä vaiheessa jo ihan kypsä ja valmis lähtemään kotiin.
Aloin itsekin olla yllättävän paljon samaa mieltä hevoskultani kanssa siinä vaiheessa, kun en enää meinannut saada Unnaa talutettua tallipihan läpi. Päästyämme kentän reunalle tahdilla kolme askelta eteen - yksi taakse, aikarauta oli jo menettänyt toivonsa meidän suhteen. Kaiken kukkuraksi kentän portinpielet oltiin päätetty koristella riemunkirjavin pajunkissoin, mikä osoittautui lähestulkoon ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Neiti Viisivuotiaani pysähtyi hyvissä ajoin ennen tappajaoksia, puhisi sieraimet suurina ja hinasi itseään sivulta sivulle minun toivoessa vieressä, ettei kukaan nassikoista jää alle.
Kun hevoseni lopulta seisoi häntäjouhen latvoja myöten kentän aitojen sisäpuolella minun vihdoin ja viimein nyhjöttäessä selässä tuskanhiestä märkänä, ilmoitti kuulutuksen ystävällinen miesääni meidän vuoron olevan seuraavana. Tai oikeastaan meidän ilmeisesti olisi pitänyt olla jo suorittamassa elegantteja siirtymiä valkoisten aitojen sisäpuolella tuomareiden edessä, sillä kuulutus oltiin jo toistettu kertaalleen, mutten vain ollut noteerannut sitä keskittyessäni kiskomaan tammaa kentälle. Ei auttanut muuta kuin huokaista syvään ja lähteä suorittamaan rataa hevosella, joka oli verrytellyt itsensä äskeisen pääsiäispelkokertoimen avulla lähinnä pakenemaan.
3. Zaida Yliluoma - A.D. Bellefire Miten tässä pääsikin käymään niin, että olin onnistunut ilmoittamaan itseni ja Bellen väärään luokkaan? Ratsastukseni ponilla olivat tähän mennessä laskettavissa yhden käden sormilla, mutta Ririn mielestä oli ollut ihan hyvä idea tulla helppoon ceehen vähän kokeilemaan kisajuttuja. Mutta minä puupää olin mennyt ja ilmoittamaan meidät väärään luokkaan! Sentään en helppoon aahan, mutta suurinta osaa been jutusta me ei oltu koskaan edes tehty. Riri pahoitteli sekaannusta vaikka se olikin ollut täysin minun mokani, mutta nyt ei ollut enään mahdollista vaihtaa luokkaa, kun kaikki aikataulut oli jo tehty. Se oli syteen tai saveen.
Kaiken kukkuraksi Belle oli vielä päättänyt piehtaroida tarhan mutaisimmassa kohdassa ja minä olin luullut, että sillä olisi loimi, joten vaikka starttasimmekin luokan viimeisinä, olimme jo myöhässä verryttelystä. Eikä Bellellä ollut vielä edes satulaa selässä. Ei ollut aikaa etsiä valkoista satulahuopaa, vaan oli mentävä sillä hikisellä pinkillä, joka ponilla oli ollut joka ikisenä tunnilla kuluneella viikolla. ”Zaida! Mä luulin että te meette helppo ceen”, talliin pöllähtänyt Minea kummasteli, kun yritin epätoivoisesti kääriä pinteleitä Bellen jalkoihin hikisillä käsilläni. Nypin samalla ponin hännästä viimeisetkin heinänkorret ja pajunkissat pois. ”Niin mäkin luulin”, virnistin riisuessani uutta kirkkaankeltaista kevyttoppatakkiani yltäni. Isän mielestä näytin siinä ihan pääsiäistipulta, mutta minua kommentti ei ollut naurattanut. Minea toivotti onnea radalle, jonka tietysti olin opetellut hieman vasemmalla kädellä, enkä todellakaan muistanut edes puolta tehtävistä.
Heti kun Belle näytti edes päällisin puolin edustuskelpoiselta, talutin sen ulos päästäksemme verryttelemään loppujen lopuksi jopa kokonaiseksi viideksi minuutiksi. Poni katseli taivaalle kiristäessäni sen satulavyötä, joten ehkä sekin tajusi, ettei meillä ollut mitään mahdollisuuksia menestyä oman toilailuni takia ja yritti etsiä taivaalta onnea tuovia tähdenlentoja tai pääsiäisnoitia luutineen. Ken tiesi. Tuntui kuin koko maailma olisi pidättänyt hengitystään, kun ratsastin sormet ja varpaat ristissä radalle.
4. Theodore Meyers - Rauolin Rauolin käveli laahaavin askelin selän takana kaula venytettynä pitkälle, että turpa hipaisi olkapäätä. ”Miten tässä pääsikään näin nyt käymään…”, Mutisin ääneen kiskoen hevosta perässä. Orilla oli korvat luimussa ja pysähdettyä ori polkaisi jalkaa ratsukon tullessa liian lähelle omaa tilaa. Kuuntelin nnaisen sanoja hupun alta. Hänellä oli kaunis hymy ja kirkkaat silmät oli pakko myöntää ensin ajatuksissa. ”Mikä hätänä?”, Nuori nainen kysyi puoliverisen selästä. Ei olisi millään jaksanut kuunnella noidaksi pukeutuneen naisen sorinaa ja tyydyin huokaiseman raskaasti ennen kertomista mistä oli kyse. ”Pääsiäistipulauma ilmestyi kotiovelle juuri ennen lähtöä ja tuskin päästi lähtemään”, Yritin kertoa vakuuttavasti ja noita puristi päätä satulasta. Miten hän osasi mennä överiksi puekeutumisen kanssa, että melkein erehdyin katsomaan oikeaa noitaa. Oli pakko myöntää itselleen ajatuksissa, että hän oli oikein viehättävä näky. ”Oliko monta virpojaa oli ovella?”, Nainen nauroi yllättäen ja Rauolin luimi korvat aivan niskassa kiinni. Oliko noitaliemen tuoksu liikaa hevoselle. ”No liikaa ja liikaa, mutta kaiken kukkuraksi Teidän Noitamaisuutenne häiritsette ratsuani, joten suotko poistua”, Umpiväsyneenä menin ilmeisesti loukkaamaan toista, vaikka se ei ollut tarkoitus missään vaiheessa. Nainen lähti ratsun kanssa hyvin vähin äänin pois näkökentästä. Olin anteeksipyynnön velkaa, mutta onneksi autossa oli muutama pajunkissa mukana, että voisin mennä leikkimielisesti virpomaan anteeksipyyntöä. ”Idiootti”, Huokaisin raskaasti ja samalla yritin metsästää korokkeen, jonka avulla kiipeä orin selkään. Proteesijalan kanssa ei ihan perinteisin keinoin loikattu selkään.
Rata tuli tehtyä enemmän tai vähemmän kunnialla loppuun hieman häiriintyneessä mielentilassa. En jäänyt odottamaan tuloksia , vaan lähdin etsimään kaunista noitaa. Rauolin yhä kiukutteli ja pärski holtittomasti. ”Hajuvedet ei sovi sinulle”, Taputin hevosta kaulalle ja linkutin tutun näyn luokse. Nainen ei sanonut mitään, vaan laittoi kädet eteen ristiin ja loi hyvin tuomitsevan katseen. Katsoin syvälle toisen silmiin ja epämääräinen virne nousi kasvoille. ”Virvon, varvon… hei oikeesti, eikö ollu loppujen lopuksi aika hauska juttu? Olet oikeasti aika viehettävä noita”, Aloitin ja vaikeroin imartelevaa anteeksipyyntöä. Nainen naurahti kevyesti ja laski kädet rennosti alas. ”Ei se mitään, mutta varosanojasi ensikerralla”, Hän iski vielä silmää ja katosi kavereineen tallin kulman taakse. Kohautin olkapäitä ja hajuveden tuoksu pisti uudestaan sieraimia. ”Vau, tuota tuoksua ei heti unohda”, Sanoin ääneen ja Rauolin ravisteli päätä kieltävästi.
5. Ellen Mäkinen - Golden Lily
6. Emily Andersson - Kinda Cannibal No tämähän aamu ei mitenkään mestarillisesti alkanut. Kahvit kaatui syliin ja vähintäänkin puolet tavaroista oli hukassa. Sentään päästiin kisapaikalle lähtemään. Tosin, ei sielläkään kaikki mitenkään erityisen hyvin mennyt. "Miten tässä pääsikään käymään niin, että mä unohdin kannukset kotiin!" Voihkaisin isälleni joka kävelytti Junnua. "No kyllähän sä ilmankin voit mennä" yritti isäni keksiä tilanteelle ratkaisua. "Kai se sitten on pakko, tätä menoa me nyt muutenkin myöhästytään verkasta" totesin ja aloin kiskomaan saappaita jalkohini. Itseni sekä Junnun valmistelussa meni melko kauan aikaa, sillä yhdessä vaiheessa ruuna päätti karata ja mennä tutkimaan pajunkissoja. Junnu saatiin melko nopeasti kiinni, mutta kaiken kukkuraksi ruuna tuntui säikkyvän joka ikistä asiaa. Varmaan se pelkäsi, että puskasta pomppaisi noita. Ei me sitten verkkaan keretty, ja loppujen lopuksi ne kannukset olisivat löytyneet kypäräpussistani. Tässä vaiheessa oli kuitenkin tärkeintä, että kaikesta huolimatta saataisiin ihan kelpo prosentit radalta. Junnu ei kuitenkaan vaikuttanut olevan yhteistyöhaluinen, vaan sen ajan, minkä olisin voinut käyttää edes ravaamiseen, päätti Junnu tutkiskella pieniä tipukoristeita, joita löytyi ympäri kisapaikkaa.
Palkinnot sponsoroi Equestrian PRO ja Varustevaunu Yksi sijoittuu
1. sija
+ 80 v€
Tulokset
1. Rosa Järvelä - Étoile Filante
2. Vera Olsson - Insomnia II "Vera Olsson ja Insomnia II" kaijuttimista kuulutettiin, kun minulle täysin vieras ratsukko asteli maneesiin. Olin käynyt Lehtovaarassa alkeistunneilla jo puoli vuotta ja halusin oppia kaiken mahdollisen ratsastuksesta. Siispä olin mankunut äitiä viemään minut tallille pääsiäiskisoja katsomaan. Blondin tytön hevonen oli musta ja sillä oli jaloissaan kolme sukkaa, sekä päässä tähti. "Vau, katso äiti! Mitä Insomnia tarkoittaa?"
"Unettomuutta... tietäisitpä vain." Äiti vastasi haukotellen.
"Äiti! Se teki takaosakäännöksen näitkö!? Minäkin haluan oman hevosen!" Huudahdin innoissani. Olin laittanut viime viikolta puolet karkkirahasta säästöön omaa hevosta varten, jota vanhempani eivät jostain syystä suostuneet ostamaan. Mummukin oli vain pudistellut päätään, kun olin pyytänyt häneltä oikein nätisti edes pienen pientä ponia. Kaivoin taskustani suklaamunan, jonka äiti oli tarjoutunut ostamaan ennen kisojen alkua. Muna oli vähän litistynyt, enkä ehtinyt haukata kuin yhden palan, ennen kuin minun oli taas pakko selostaa äidille radan tapahtumia. "Katso nyt! Vautsi! Se teki laukanvaihdon!" äiti näytti kuitenkin olevan keskittyneempi kännykkäänsä, kuin radan seuraamiseen. "Mentäisiinkö jo kotiin? Siellä on lisää suklaamunia, joita pääsiäispupu on jättänyt sinulle." Äiti ehdotti. "Ei vielä! Haluan ensin nähdä kuka voittaa luokan!"