13.4.2019
Maastorallia ja mutakylpyjä
Tämä pätee myös Adelien kuittauksena, ettei topa täyty turhaan kahdella samanlaisella kilometritarinalla. Kyseessä on siis roolipelattu tarina Adelie kanssa!
Zaida:
Pyöräni rullasi tasaista vauhtia Lehtiksen tallinmäkeä alas ja nautin kevyestä viimasta kasvoillani. Tänään oli toinen päivä vuokrausviikonloppua, johon olin saanut vuokraponikseni ihanan Nallen. Eilen olimme Inarin ja Vertsun kanssa hömppäilleet kevyesti kentällä, jonka jälkeen olin vielä ahkerasti syväpuhdistanut Nallen karsinan. Tänään olimme suunnitelleet pidempää maastoreissua Adelien kanssa ja sopineet treffit tallille kymmeneksi. Olin jo ainakin vartin myöhässä, mutta toivottavasti Adelie ei pistäisi pahakseen.
Adelie:
Oli jo toinen päivä vuokrausviikonloppua Ringon kanssa! Eilen poni pääsi kanssani rennosti kentälle ilman satulaa mukavalle
hömpöttely tunnille, kun taas tänään oli suunnitelmissa Zaidan sekä Nallen kanssa maastolenkki!
Pyöräni oli saanut jäädä kotiin ja tepastelin Lehtovaaran ratsutilalle jaloin.
Matka tuntui harvinaisen pitkältä kun hiljainen autotie kulki vieressäni.
Auringon säteet loistivat puiden välistä kunnes iso linja-auto siirtyi eteeni.
Pistin jalkaa toisensa eteen reippaasti, kunnes talli pilkotti kulman takaa.
Zaidaa ei näkynyt vielä lähimaillakaan.
Talli näytti parkkipaikalta tyhjältä, vain pari hevosta oli ulkona.
Zaida:
Jarrutin pyöräni liukuen tallin pihaan ja näin Adelien suuntaamassa kohti tallia. Pysäytin pyöräni telineeseen vaivautumatta lukitsemaan sitä ja juoksin Adelien kiinni muka-säikäyttäen hänet.
”Pöö! Sori kun oon myöhässä”, virnistin ja katselin hieman ympärilleni. Hevosia ei juuri näkynyt tarhoissa, joten suurin osa oli varmaankin jo haettu sisään. Aurinkoa ei näkynyt pilvien takaa, mutta oli silti yllättävän lämmin. Parahultainen sää maastoreissulle! Nalle oli eilen tuntunut todella mukavalta maneesilenkin aikana, joten minua ei jännittänyt lähteä hieman vieraamman ponin kanssa maastoon, pikemminkin olin vain innoissani viimeinkin sulaneesta laukkapellosta, jolla pääsisimme voittamaan Adelien ja Ringon laukkakisassa 100-0!
Adelie:
Olin omissa oloissani enkä kiinnittänyt huomioita mihinkään olennaiseen.
En ehtinyt edes kissaa sanoa kun sydämeni pomppasi pari lyöntiä ylitse.
Zaidan ensimmäinen kepponen oli tänään peläyttää mut, se tietää että säikähdän liian helposti!
Aurinko oli vaipunut pilvien taakse, oli ensimmäinen päivä pitkästä aikaa kun en saapunut toppatakki päälläni!
Toivottavasti ponilla olisi tänään kevättä rinnassa, erityisesti maastolenkin laukkaosuutta varten - eli kilpailua varten!
Eilen se oli normaaliin tapaansa laiskalla päällä.
Ujutin uuden puhelimeni taskuun ja lähdimme kohti punaista tallia, jossa oli kirjaimellisesti avoimet ovet.
Zaida:
Adelie nähtävästi säikähti ihan oikeasti pientä keppostani, mutta se sai minut vain naurahtamaan. Suuntasimme kohti tallia, jonka ovet oli jätetty varmaankin tuulettamista varten apposen auki. Heti tallin ovella meitä oli vastassa Heli.
”Moikka tytöt! Mitkäs on plänit tälle päivälle?” blondi tiedusteli napatessaan nappikuulokkeensa pois korviltaan. Vilkaisin Adelieen, mutta päätin sitten vastata itse.
”Mennään vähän pidemmälle maastoreissulle”, selitin Helille, joka selvästi piti ideaa hyvänä, kun sääkin oli niin kaunis.
”Muistakaa sitten, että aina pitää ilmoittaa minne menee ja ottaa kännykkä mukaan maastoon!” Heli muistutti ratsastuksenopettaja-äänellään, ”mä tulisin mielelläni mukaan, mutta tänään mulla on ohjelmassa tallin siivousta...”
Hymyilin Helille pahoittelevasti, mutta lupasin sitten, että ainakin minä voisin maastolenkin jälkeen auttaa häntä.
Adelie:
Heti talliin astuttua Heli oli talikko kädessä ja kuulokkeet korvilla meitä vastassa.
Nainen kyseli mitä meillä on tälle päivälle suunnitelmina, Zaida vastasi reippaana ja minä nyökkäilin vastaukseksi.
Heli muistutteli puhelimesta joka pitää olla mukana, työnsin käteni taskuun ja varmisten että luurini todella oli siellä.
Zaida lupautui auttamaan blondia reissun jälkeen suursiivouksessa.
”Mä voin mielelläni tulla kans avuks!” Tokaisin Helille.
Nainen jäi taaksemme ja jatkoimme matkaamme tallikäytävän lävitse kaappiemme luokse, jonne jätin ison sinisen reppuni täynnä turhaa roinaa.
Talli oli täynnä vuokrausviikonloppulaisia ratsujensa kanssa, meidän heposet vastapainoksi mussutti ulkona onnelisesti heiniään.
Zaida:
Pujottelimme Adelien kanssa muiden vuokrausviikonloppulaisten ja heidän ratsujensa välistä tallitupaan kaappiemme luokse. Nappasin mukaani kypärän, hanskat ja pitkän kouluraipan, jotka suunnittelin jättäväni Nallen karsinan eteen siksi aikaa, että hakisimme ne tarhasta ja laittaisimme kuntoon.
”Toivottavasti Nallella on loimi”, virnistin Adelielle. Yöllä oli taas satanut jotakin rännän tapaista, joten tarhat olivat yhtä mutavelliä. Kunpa joskus vielä tulisi kuivaa ja lumetkin sulaisivat pois edes juhannukseen mennessä. Vuokraponillani oli kuitenkin eilen ollut yllään ohut kuoriloimi, joten luotin siihen, että se olisi ruunan päällä tänäänkin. Minun kävi hieman sääliksi Adelie-parkaa, sillä Ringolla ei ollut loimea sitten koskaan, ja tyttö joutuisi raaputtamaan hoitoponinsa puhtaaksi mudasta ihan käsivoimin.
Adelie:
Zaida luotti siihen että Nallella oli loimi, kun taas mä kauhistelin miltäköhän Ringo sen sijaan näyttäisi, varsinkin kun oli näin lämmin en uskonut että sillä olisi ollut loimea ainakaan päivisin.
Suostuttelin Zaidan mukaani pihatolle hakemaan ratsuni ensimmäiseksi, muiden tarhojen pohjat olivat yhtä mutavelliä toinen toisensa jälkeen.
Kun saavuimme pihatolle oli muta-Pontso vastassa, ja pari ruskeaa kopukkaa takana. Rimpu, ja Ringo...
Zaida purskahti nauruun ja mä liityin mukaan, Ringo ei koskaan vaivaudu tulemaan muo vastaan joten lähdin suoraa pujottelemaan Pontson välistä pihaton perälle. Näin Ringon kokonaan.
” Eikä suo mutakasaa, Zaida saat sitten tulla auttamaan muo puunaamaan tän!”
Yht’äkkiä kenkäni olikin mutapeiton alla, eikä se ollut kevyesti mitenkään kevyesti kiinni.
Zaida:
Adelie raahasi minut väkisin hakemaan ensin Ringon pihatolta, jossa meitä oli vastassa kolme mutaista ponia, siinä missä kauempana seisovat Fargy ja Muska näyttivät varsin puhtailta. En voinut olla nauramatta sille, että Ringo ja Rimpu olivat täsmälleen saman väriset mudassa kierittyään, niin, ettei niitä erottanut muuten kuin koon perusteella. Adelie lähti pujottelemaan mutalammikoiden välistä Ringon luokse, sillä ponilla ei näyttänyt olevan aikomustakaan tulla hoitajaansa vastaan. Rimpu sen sijaan oli pitkän työn tuloksena oppinut tulemaan minua vastaan maiskautuksen (ja joskus porkkananpalan) avustuksella.
”Hei rakas”, supatin ponille ja tarjosin herkun sille kämmeneltäni. En kuitenkaan ehtinyt viettää tamman kanssa enempää laatuaikaa, kun Adelie vaati minua avuksi Ringon puunamiseen mudasta.
”Mulla on hei omakin poni laitettavana!” kivahdin Adelielle leikkisästi, mutta yhtäkkiä huomasin, että hän pysähtyi, vaikkei ollut vielä Ringon luona.
”Adelie! Jäitkö sä jumiin?” huusin tytölle hieman huolestuneena.
Adelie:
Zaida huomasi että vauhtini hiipui hiljalleen.
Tyttö huusi mulle tarhan portin toiselta puolelta.
”Öööööö, jooo” vastasin Zaidalle hieman epävarmasti.
Yritin kaikilla voimillani vetää mutakerroksen alta jalkaani, ja tässä kohtaa olisin toivonut että olisin kotona solminut paremmin kengän nauhat.
Jalkasi lumpsahti kevyesti ulos kengästä, ja sain viimetipalla aidasta kiinni.
Huolestunut mutta leikkisä nauru valtasit mut jälleen, oli tilanne yleensäkkin hauska tai ei.
Tunsin kun toinenkin jalkani vajosi yhä syvemmälle, tässä kohtaa ei tosin muu auttanut kuin kököttää paikallaan yhdellä jalalla.
Ponit katto muo tosi oudosti, etenkin Pontso joka ei moista tilannetta ennen ollut nähnyt.
Ringokin suvaitsi saapua paikalla, ja kaiken kukkuraksi tökkäsi muo mutaturvallaan.
Zaida:
Adelie totesi tainneensa juuttua mutaan, joka ainakin varmistui todeksi hänen yrittäessään kiskoa jalkaansa irti. Vain tytön sukka irtosi mudasta, mutta kenkä oli ja pysyi kiinni. Viime tingassa hän sai kuitenkin kiinni pihaton aidasta, eikä sotkenut sukkaansa. Adelie ei tilanteen ärsyttävyydestä huolimatta voinut olla nauramatta, joka tarttui minuunkin.
”Saatko sä itses irti vai haenko jonkun apuun?” huusin Adelielle, jota ponit parhaillaan piirittivät, mikä ei todellakaan auttanut asiaa. ”Ei meillä kuitenkaan koko päivää oo aikaa tässä kököttää!”
Katselin hieman ympärilleni, josko joku muukin olisi ollut pihalla, mutta näin ainoastaan pari ponia tarhoissa ja Iiriksen ratsastamassa Ruusalla kentällä. Jos haluaisin jonkun apuun, olisi Heli varmaankin lähimpänä.
Adelie:
Zaida tiedusteli tarvitsenko apua, ja vastaukseni oli puhtaasti kyllä.
”Ööm pystytkö kysyä Heliä apuun?”
Kysäsin Zaidalta kun yhä isompi ponilauma oli ympärilläni, kaikista ahneimmat olivat yltäneet jo taskuilleni asti.
Mahtava tilanne poneille etsiä ilmaisia herkkupaljoa!
Joka tapauksessa sää oli kaunis eikä minulle ainakaan kylmä tullut kun aurinko porotti mustaan takkiini kuin viimeistä päivää.
Toivoin ettei koko maastoreissu menisi pilalle turhan tohelointi takia, ei voi mitään jos on vähän torvelo!
Ainakin tästä päivästä tulee tapahtumarikas, puhumattakaan siitä mitä maastossa tapahtuisi.
Zaida:
Adeliekin oli saanut idean kysyä Heliä apuun, joten käännyin kannoillani ja suunnistin talliin. Paras saada Adelie irti ennen kuin ponit söisivät hänet suihinsa tai jotain vastaavaa.
”Heliiiiiii!” huusin heti tallin ovella, mutta naista ei näkynyt missään. Olin jo hälyttämässä etsintäjoukot paikalle, kun blondi yhtäkkiä ilmestyi esiin Bellen karsinasta.
”Mikä nyt on hätänä? Eikös teidän pitänyt mennä sinne maastoon?” Heli kummasteli talikko kädessään ja hiukset heinänkorsia täynnä.
”No juu... Mutta Adelie vähän niin kuin juuttu mutaan tuolla pihatossa”, selitin hieman nolona, ”niin miten me saadaan se irti?”
Helikin näytti hieman mietteliäältä, mutta lopulta hän koki parhaaksi vaihtaa lenkkarinsa kumppareihin ja mennä itse vetämään Adelie irti.
”Onko sulla lainata sille jotain kenkiä?” Heli kysyi matkalla takaisin pihatolle. Totta, Adelien kengät tuskin olisivat enää ratsastuskunnossa.
”No se voi lainata mun saappaita ja mä voin laittaa lenkkarit”, totesin, vaikkei Riri katsonutkaan lenkkareilla ratsastusta kovin hyvällä. Hätä ei lukenut lakia.
Adelie:
Zaida lähti pikinmiten kohti tallia etsimään ensisijaisesti Heliä.
Odottelin ponikamujen kanssa toinen jalka puoliksi mudassa. Laatuaikaa karvakavereiden kanssa!
Heli jalassaan auringossa kiiltelevät kumisaappaat ja Zaida perässä asteli tarhan portille.
Kuulin kuin he tulivat, Zaida lupasi lainata mulle omia saappaitaan.
” Hei mulla on kaapissa ratsastussaappaat!” Huusin heille.
Heli mietti hetken mitä tekee, ja ihan hyvä niin.
Heli tuli reippaasti luokseni ja kiskaisi minut syyliinsä.
”Ääää”, kikatin naisen kyydissä kuin ruokaa kaipaava pikkuvauva.
Heli sai kuin saikin minut rannikolle ja kävi vielä hakemassa Ringon.
Kiitin pelastavaa enkeliäni, Heliä!
Poikkeuksellisesti olimme yhtä mutaisia Ringon kanssa.
Veimme ponin vapaaseen karsinaan ja etsein vanhat sukkani kaapista jotka olivat joskus sinne jäänyt, ja vaihdoin puhtaat ratsastussaappaat.
Toinen kenkäni sai jäädä ainakin vähäksi aikaa pihattoon poninen leluksi.
Zaida:
Adelie ilmoitti hänellä onneksi olevan omatkin saappaat kaapissa. Onneksi oli, niin saisin minäkin laittaa omat tutut saappaani. Heli sai kuin saikin Adelien lopulta kiskaistua irti, ja haki hänelle vielä Ringon kaupan päällisiksi. Adelien toinen kenkä oli jäänyt kiinni mutaan, mutta eiköhän se sieltä kohta taas paljastuisi. Muut suuntasivat tallia kohti, Adelie vaihtamaan vaatteita ja Heli Ringon kanssa jatkamaan hommiaan, mutta minä suuntasin Nallen tarhalle. Se oli tarhassa yksin, mutta en nyt äkkiseltään muistanut, oliko ruunalla tarhakaveria vai ulkoiliko se yksin.
”No moi poni”, tervehdin Nallea imelällä äänellä ja tarjosin sille herkkua kämmeneltäni pujottaen samalla vaivihkaa riimun ruunan päähän.
”Tänään mennään vähän maastoilemaan”, selostin Nallelle avatessani tarhan portin, suunnatessamme kohti tallia.
Adelie:
Zaida lähti hakemaan Nallea, ja mä sain saappaat onnelisesti jalkoihini.
Hain Ringolle valmiiksi tummansinisen harjapakin karsinan eteen sekä mustat englantilaiset suitset.
Satula jäi vielä odottelemaan satulahuoneeseen.
Tallista kuului puheen sorinaa, solmin Ringon vetosolmulla kiinni ja aloin harjata sitä pitkällä pehmeällä pölyharjalla.
Selvitin sen jouhet läpi ja tein sille otsaharjaan letin.
Putsasin kaviot ja harjasin varusteiden kohdat vielä kunnolla.
Laitoin sille kaikkiin jalkoihin tummansiniset tarrasuojat.
Ringo seisoi kiltisti paikallaan samalla kun rapsuttelin sitä.
”Zaida onks Nallella jo satula?” Kysäsäin tytöltä varmistaakseni asian.
Zaida:
Adelie oli jo täydessä vauhdissa hoitamassa Ringoa saapuessani talliin. Tottumuksesta olin jo melkein taluttaa Nallen Bellen karsinaan, mutta viime hetkellä muistin, kuka narun päässä oli tällä kertaa, ja jatkoimmekin sitten tallikäytävää hieman pidemmälle Nallen karsinalle. Ponilla oli kuin olikin ollut se loimi yllään, joten se tarvitsi vain kevyen harjauksen. Kavioista sain tosin kaapia enemmänkin mutaa, ennen kuin ne puhdistuivat. Laitoin ponille ensin bootsit jalkoihin ja aloitin sitten asian, jota välttelin aina viimeiseen asti: pinteleiden käärimisen. Nallen karsinassa ei kuitenkaan ollut niin paljoa kuiviketta, että se olisi häirinnyt hommaani, joten onnistuin vihdoinkin kierittelemään pintelit ratsuni jalkoihin ennätysajassa. Kun viimeinenkin niistä oli kääritty, tiedusteli Adelie, oliko jo Nallella jo satula.
”Just vasta sain suojat laitettua!” vastasin tytölle ja jätin sitten ponin hetkeksi itsekseen karsinaansa, kun suuntasin hakemaan sen varusteita satulahuoneesta.
Adelie:
Ringon mutakerros oli onneksi kuiva ja sain rapsutettua sen nopeasti puhtaaksi, Ringonkin näytti nauttivan kun sai paljon rapsutuksia.
Zaida vastasi että Nallella on vasta suojat, mutta suuntasin siitä huolimatta satulahuoneeseen.
Vaihdoin satulaan puhtaan huovan ja nappasin mustan yleispenkin syliini.
Ringo katsoi muo silmät pyöreänä kun se näki satulan ja mun horjahtelevan käytävällä, asettelin sen ponin selkään oikealle kohdalle.
Kiristin satulavyön aluksi aika löysälle.
Päätin mitata jo jalustimet sopivan pituisiksi maastoreissua varten - ja etenkin laukkaosuutta!
Avasin ruunan suitset jo niputuksesta ja laitoin oman mustan kypäräni päähän.
Hain hanskat kaapista ja raipan varmuudenvuoksi, jos ja kun poni alkaa törppöillä.
Kirjava sai taas hetken rapsuttelulle ennen kuin se saisi suitset päähänsä.
Zaida:
Adelie poistui satulahuoneesta minun vasta saapuessa sinne, mutta tiesin kyllä, että tyttö jaksaisi odottaa minua. Nallen satulahuopa ei vaikuttanut hikiseltä eilisen jäljiltä, joten sen kuin kaappasin aachensuitset ja satulan roomaaneineen päivineen kainalooni ja suunnistin takaisin Nallen karsinalle. Jätin suitset roikkumaan karsinan oveen ja astuin satula kädessäni karsinaan. Nalle kehtasi näyttää minulle hapanta naamaa, mutta ärähdin sille kerran oikein kunnolla, mikä onneksi sai ponin käyttäytymään. Ruunalla ei näyttänyt olevan tapana pullistella, joten olin varsin nopeasti varustanut ponin valmiiksi, kun suitsienkaan kanssa ei ollut ollut mitään ongelmaa.
"Valmiina ollaan!" huikkasin Adelielle ja painoin kypärän päähäni. Puin hanskat taluttaessani samalla jo Nallea lähemmäs ovea, jolloin huomasin, etten sittenkään ollut muistanut vaihtaa niitä saappaita. En kuitenkaan jaksanut enää kääntyä takaisin, joten lenkkarit saisivat riittää tällä kertaa.
Adelie:
Zaida ilmoitti olevansa valmis.
Kiinnin vielä suitsien viimeisen remmin ja nakkasin hanskat karisnan edestä.
Zaida oli jo menossa Nallen kanssa, avasin karsinan oven ja viskaisin Ringon riimun ja narun sen harjapakkiin, se ei nimittäin ollut ruunan karsina.
Zaida ja Nalle olivat jo ulkona, suuntasimme Ringon kanssa perässä.
Moikkasin eräässä karsinassa olevaa Minttua.
Päätimme kiivetä selkään suoraa ulkona, kiristin satulavyön ja oletin olevan sen tarpeeksi kireellä.
Viveka tepasteli ohitsemme kunnes hoksasin kysyä voisiko tyttö auttaa muo hieman nousemaan selkään.
Viveka painoi toisesta jalustimesta ja kapusin onnellisesti kyytiin, kiitin tätä ja päädyin pidentämään jalkkareita reiällä.
Säädin jalustimien kanssa jonkin aikaa vaikka Ringo olisikin halunnut jo liikkua, yritin pitää sen paikallaan.
Sain vihdoin jalustimet oikean pituisiksi ja tarkistin vielä kerran olihan mun puhelin mukana, ja olihan se.
Säikähdin ekaks et se olis tippunut sinne himputin mutakasaan!
Zaida:
Päätimme Adelien kanssa yhteistuumin nousta ponien kyytiin heti tallipihalla, sillä olisi turha vaiva könytä kentälle asti vain selkäännousua varten. Ohi kulkenut Viveka joutui nakitetuksi avustushommiin. Hän pääsi roikkumaan Ringon jalustimessa, mutta minä en jaksanut samaan aikaan vain odottaa apua, vaan päätin hyödyntää jonkun pihalle unohtamaa harjapakkia ja ponnistaa sen päältä Nallen kyytiin. Pääsinkin juuri ja juuri ponnistamaan ponin selkään, ennen kuin pakista kuului pahaenteinen rusahdus. Onneksi kukaan tuskin koskaan saisi tietää, että juuri minä olisin rikkonut kyseisen pakin. Jalustimet olisivat olleet eilisen jäljiltä parahultaiset koulujalustimet, mutta halusin lyhentää niitä parilla reiällä laukkasuoraa varten. Sitten olin valmis.
"Meettekö te ekana, kun ootte hitaammat", toteamukseni oikein tihkui sarkastisuutta. Nalle oli selvästi jo tajunnut, mihin sitä oltiin menossa, ja ruuna steppasi rauhattomana paikallaan. Olisiko sittenkin pitänyt tiedustella Emilialta selviytymisvinkkejä maastoon?
Adelie:
Asettelin vielä selässä kypärää paikalleen kunnes vierestäni kuuluu ”räks”.
Harjapakki poksahti, se harjapakki jonka päältä Zaida kapusi selkään.
En voinut olla purskahtamatta nauruun, onneksi kukaan ei nähnyt!
Kävi vähän sääliksi sitä joka rikkinäisen harjapakin löysi.
Saimme kunnian kulkea ”hitaimpana” edessä.
Takaani kuului kavioiden kopsetta, annoin Ringon kävellä rennosti, se oli tottunut maastoiluun ja tiesin millainen se on.
Taputin Ringoa jo alkumetreillä, ruuna oli ihan rento.
Kuuntelin lintujen laulua, ja miettien laukkasuoraa, jossa tietysti Ringo kiilaisi Nallen ohtise!
Ennen kuin ehdimme edes metsään päästä Ringo pisti stopit.
Annoin sille heti alkuun kerran raipan, joka koitui onnekseni.
Se pinkaisi reippaampaan käyntiin ja jatkoi samaa vanhaa löntystystä askel toisensa jälkeen.
Zaida:
Adelie nauroi hieman toilailulleni, mutta muistutin häntä katseellani tarhavälikohtauksesta. Tilimme taisivat olla tasan kääntäessämme ponit maastopolulle. Nalle oli aluksi hieman turhautui Ringon hitaaseen kipitykseen, mutta onneksi Adelie tunsi hoitoponinsa metkut ja osasi laittaa siihen vauhtia. Linnut sirkuttivat puiden oksilla, jotka heittivät varjoja kapealle metsäpolulle. Minusta tuntui, että Adeliekin taisi miettiä laukkasuoraa, joka olisi ehdottomasti koko reissun kohokohta.
”Käväistäänkö rannallakin? Jos jäät on sulaneet, niin voidaan varmaan vähän loiskutella rantavedessä, kunhan ei olla kauaa”, mietin innostuneena, sillä Emilia oli maininnut Nallen rakastavan uimista! Ruuna oli selvästi hieman varautunut muka-vieraasta ympäristöstä, sillä se vilkuili vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle silmänvalkuaiset vilkkuen. Ponin korvat pyörivät kuin hyrrät sen tutkaillessa ympäristöään. Sivelin Nallen kaulaa antaen sille samalla hieman pidempää ohjaa, josko vaikka saisin sen rentoutumaan.
Adelie:
Zaida kysyi kävisimmekö rannallakin, en edes kuunnellut lausetta loppuun kun tokaisin päättäväisesti ”Joo!!”
Matkamme jatkui edelleen samaisella metsäpolulla jolle olimme matkanneet.
Ringo katseli maasta törröttäviä vähäisiä ruohonkorsia joita pystyi laskemaan sormilla - niitä ei siis paljoa ollut.
Lapin maisemat olivat kauniita, ja lemppari ponin korvien välistä vielä kauniimmat!
Ringo kulki rennosti pää alhalla eikä sitä vielä kiinnostanut mikään.
Nallen turpa kulki välillä Ringon leveässä hännänjuuressa kiinni, muttei se ponia haitannut.
Se puksutti eteen päin elämän onnellisena.
” Otetaanko ravia kohta?” Kysyin Zaidalta kun käyntipätkät alkoivat kyllästyttää Ringoakin.
Zaida:
Adeliella ei näköjään näyttänyt olevan mitään rannalla käväisemistä vastaan, tai ainakin päättelin niin hänen innostuneesta äänensävystään. Ringo yritti nyhtää onnettomia jotakin ruohonkorren tapaisia maasta, mutta Nalle ei vaivautunut kumartelemaan, vaan yritti napata pajunoksan suuhunsa.
”Poni! Palmusunnuntai on vasta huomenna!” toruin ruunaa leikkisästi. Nalle oli välillä ajautua Ringon pyllyyn, mutta Adeliekin taisi huomata sen ja ehdotti ravia.
”Sopii! Tää höyryveturi repeää kohta liitoksistaan, jos ei lisätä tahtia”, virnistin ja taputin Nallea kaulalle keräten samalla hieman ohjia. Odotin, että Adelie antoi Ringolle ravipohkeet ja vasta riittävän etäisyyden muodostuttua annoin Nallen pyrähtää raville niin lennokkaasti kuin se olisi kasvattanut itselleen siivet. Virtaa näköjään riitti!
Adelie:
Zaida lupautui ravaamaan Nallen kanssa.
Keräsin ohjat käsiini ja napautin ravipohkeet.
Nalle jäi taaksemme käyntiin kunnes Zaida antoi sille luvan ravata.
Ringo pinkoi pienine askeleineen, kasvoilleni nousi leveä hymy - ja syystäkin! Se oli parasta!
Huomasin kuinka tyytyväinen se oli pärskiessään rentoutuneesti kapeaa metsäpolkua.
Hiljensin Ringon käyntiin ja kehuin sitä taputtaen paljon.
En voi sanoin kuvailla kuinka tyytyväien olin kerrankin kiltisti käyttäytyvään rakkaimpaan possuponiin!
Annoin ponille hieman ohjaa ja veden syvään henkeä.
” Se oli ihanaa!” Mainitsin asiasta Zaidalle.
Zaida:
Nalle ei oikein tuntunut rauhoittuvan, vaan se olisi halunnut kuroa välimatkan Ringoon kiinni. Poni päästeli menemään jotakin lisätyn ravin ja laukan sekoituksen tyyppistä, kun itse yritin istua syvälle satulaan ja pidätellä sitä.
”Sooh...”, rauhoittelin ruunaa, joka tuntui saaneen pirteästä alkukevään säästä hieman liikaa energiaa. Onneksi Adelie siirsi jo pian Ringon käyntiin, joka sai Nallenkin rauhoittumaan. Tyttö kehui ravipätkän olleen ihana, joka sai minut hymyilemään hieman.
”Odotas vaan kun päästään laukkasuoralle!” huusin Adelielle, jotta hän varmasti kuulisi, ”jos tää on jo nyt näin innoissaan, teillä ei oo mitään mahkuja siellä!”
Minusta oli hauskaa hieman kiusoitella Adelieta, sillä Ringo ei pienine töppöjalkoineen päässyt yhtä kovaa kuin ponikoon rajoilla oleva Nalle. Onneksi tiesin, ettei tyttö oikeasti loukkaantuisi ivailustani. Annoin Nallelle hieman pidempää ohjaa ja käännyin taputtamaan sen takamusta.
Adelie:
Ringo vilkaisi taaksensa epäluuloisesti.
Zaida huuteli laukkapätkästä ja siitä kuinka innoissaan Nalle on.
”Hei! Kyllä Ringokin tästä vielä kiihtyy käynnistä sataan!”
Uhosin leikkimielisesti Zaidalle takanani.
Annoin ruunalle pari senttiä pidemmän ohjan.
Edessämme näkyi tuttu pelto, jolla olimme käyneet joskus Ringon kanssa laukkaspurttailemassa.
Pelto näytti jo kuivalta, vaikkakin sen ympärillä olevilla puilla olikin taipumus pitää vielä pientä lumikerrosta päällänsä.
”Otetaanks vähän ravia pellolla? Ja sen jälkeen laukkaa?” Kysyin kun olimme taas kävelleet aikamme.
Zaida:
Adelie uhosi Ringonkin kyllä pystyvän nopeampaan vauhtiin, enkä epäillyt, etteikö shettis olisi meille kova vastus. Mutta voittaisimme silti. Pian edessä näkyikin jo tuttu laukkapelto, joka sai Nallen kääntämään korvansa jännittyneesti höröön. Pelto näytti melko hyvin kuivuneelta, vaikka puut sen reunoilla olivat vielä kevyen lumihunnun peittämät. Sänkeen jääneissä urissa näkyi kuitenkin jo kavioiden painalluksia, joten uskoin, että ei olisi vaarallista laukata pellolla. Adelie ehdotti pientä ravipätkää ennen laukkasuoraa.
”Sopii, jos saan tän höyryjunan pysymään ravilla!” naurahdin ja yritin rentouttaa itseni, ettei Nalle jännittyisi. Laskeuduimme polkua pitkin pellolle, jolloin sain varmuuden sen kuivuudesta, kun edellisvuoden ohransänget räsähtivät rikki Nallen kavioiden alla.
Adelie:
Annoin ravipohkeet ja olin jo valmiina tekemään pidätteitä.
Ringo kiisi mitä nyt pienistä töppöjaloistaan pääsi. Se todella oli innoissaan!
Taisi poni pari laukkaskelta ja pukkiakin vetäistä, selässä kuitenkin pysyttiin!
Tein ravissa pieniä ympyröitä yrittäen hiljentää käyntiin, lopulta sain Ringon käyntiin!
Poni hörähti tyytyväisyyden merkeissä, en kuitenkaan raaskinut antaa sille senttiäkään enempää ohjaa, ettei se kohta pinkaisisi mä kyydissä ojaan.
Zaida:
Annoin taas Ringon ravata ensin hetken matkaa ennen kuin päästin Nallen raville, jotta voisin tarvittaessa ohjata ruunan shettiksen häntään. Jännittyneenä kuin viulunkieli ruunivoikko poni ravasi konemaisin askelin pitkin peltoa. Ringokin oli selvästi innoissaan, sillä Adelie joutui loppujen lopuksi tekemään sillä voltteja saadakseen ponin käyntiin. Nalle sentään totteli vielä jarrua, mutta en ollut varma, miten se käyttäytyisi laukkasuoralla. Olimme jo saapumassa pellon toiselle laidalle, josta yleensä laukattiin koko matka takaisin toiseen päähän.
”Laukataanko koko suora?” kysyin vielä Adelielta varmuuden vuoksi. Nallella ainakin piisasi virtaa, ja se olisi varmaankin voinut vetää useammankin kierroksen. Poni selvästi aavisti, mitä oli luvassa ja alkoi tanssahdella paikoillaan.
Adelie:
Zaida esitti kysymyksen olisiko koko laukkasuora omistettu laukalle.
”Todellakin!” Tokaisin innoissaan.
Varmistin vielä Zaidalta voinko napauttaa laukkapohkeet ponille merkiksi.
Annoin pienen pohkeet enkä ehtinyt edes sanaa sanoa kun Ringo oli jo täyttä päätä laukassa.
Se laukkasi oikeasti kovaa!
Tuulen huumassa silmänikin alkoivat vuotaa ja hiukseni lepattivat taaksepäin.
Kavioiden kopsetta kuului allani ja puut sen kuin hävisivät vierelläni.
Koko laukkasuora oli onnelisesti takanapäin ja Ringokin alkoi puuskuttamaan kevyesti.
Hiljensin sen käyntiin ja kehuin sitä paljon ääneen taputuksien kera, löysäsin ohjaa pari senttiä ja jatkoin käynnissä.
Zaida:
Adelie oli näköjään kanssani samalla kannalla laukkaamisen suhteen, joten sen enempää empimättä hän antoi pienelle Ringolle laukkapohkeet. Unelias ruuna oli näköjään vihdoin havahtunut horroksestaan, ja se lähtikin matkaan kuin tykin suusta. Siinä vaiheessa Nallen kärsivällisyys oli loppunut jo aikoja sitten, eikä poni juuri odotellut ohjeita, vaan nosti itse laukan pyrähtäen täyttä vauhtia Ringon perään. Yllätyin, kuinka kovaa Ringo oikeasti pinkoi, mutta se jäi silti auttamatta taakse, kun nousin jalustimille ja annoin Nallelle tilaa käyttää selkäänsä kunnolla. Poni ponnisti etujaloillaan yhä isompaa ja isompaa askelta, eikä epäröinyt tehdä pientä ilopukkia matkan varrella. Kunnes - hups vain, ja olimme jo pellon laidassa. Hyvä, ettemme laukanneet ojaan asti, mutta sain kuin sainkin Nallen käännettyä sivuun. Poni olisi näköjään voinut laukata vielä lisää, mutta tämä suora riitti vallan mainiosti meille ratsastajille. Adeliekin oli näköjään jo saapunut maaliin.
"Se oli mahtavaa!" hehkutin tytölle posket punaisina.
Adelie:
Zaida hehkutti laukkasuoraa, kuten myös minä!
Luulen että tämä sai olla viimeinen laukka tänään.
Jatkoin polkua Nallen perässä, uskalsin ponin hengähdyttyä antaa pidemmän ohjan ja se sai venyttää kaulaansa.
Kehuin Ringoa taputtamalla sitä kaulalle, maasto oli jo kestänyt jonkin aikaa - ehkä olisi siis aika kohta palata takaisin tallille.
Ringo hidasti vauhtiaan ja vaikutti olevan sillekkin tarpeeksi yksi, mutta reipas laukkasuora.
Zaida:
Annoin Nallelle pitkät ohjat ja vilkaisin taakseni huomaten Ringonkin saaneen pidempää ohjaa. Adelienkin posket olivat punaiset.
”Nyt tallille!” virnistin ja avasin kypäräni leukahihnan. Rantareissu saisi jäädä väliin, sillä lenkkimme oli jo muutenkin venähtänyt hieman ja pian tulisi jo pimeää. Elättelin myös toivetta siitä, että Heli olisi jo saanut tallin siivottua eikä meidän tarvitsisi enää liittyä mukaan talkoisiin. Oli tullut kuuma, vaikka kevät oli vasta alussa. Ollessani siinä kääntyneenä taputin Nallea pepulle ja käännyin sitten takaisin eteen. Puut varjostivat polkua vaikka aurinko yrittikin kovasti pilvien välistä. Maastoreissumme oli sujunut ainakin tähän asti aika leppoisasti, vaikka sitä ennen ei oltu selvitty kommelluksitta. Vedin keuhkoni täyteen raikasta, kirpeää kevätilmaa ja suljin silmäni. Elämä oli ihanaa.
Siinäpä teille 3500 sanaa täyttä laatutavaraa! (;