Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Hippu, suomehevonen, 7 v. Yleispainotteinen, HeA / 120 cm
Hoitaja: ?
"Hippu on rauhaisa mamma, joka on varsonut tallissa asumisen aikana yhden varsan. Monitoimihevonen on fiksu kuin mikä ja vaatii ajattelutyötä. Varmajalkainen maastossa, reen eessä tai vaikka esteitä ylittäessä - you name it."
Keltainen kajo osui silmiin jo tallitien kaukaisesta päästä. Porukkaa oli paikalla kuin markkinoilla, ainakin autojen perusteella. Tallista kuului kaikenlaista kolinaa ja puheen sorinaa, hevosten askeleita ja riimulukkojen aukaisemista. Viimeksi käydessäni paikka oli ollut päinvastainen. Aamutalli oli juuri tehty ja hevoset nauttivat heinistään. Paikalla oli ollut vain Riri ja Jesse, tallin pääjehu ja jehun serkku. Silloin olin tavannut elämäni hoitsun, suomalaisen läsipään, Hipun, joka ei tosiaan ollut sairaanhoitaja. Hippu on komeaa suomenhevosrotua, joka on palvellut Suomea niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, sodissa ja rauhanaikoina, luotettavana ratsuna. Se oli sovittu tapaaminen mutta yhtä lailla sattumasta kiinni.
Sinä aamuna olin kironnut peltikasa pösöni kolmanteen kiirastuleen ja potkinut renkaita. Se ei avannut oviaan ja jouduin hakemaan sorkkaraudan naapurilta. Sillä väänsin kuskin puolen oven auki. Toivottavasti lukossa ollut. Olin kauhean vaivaantunut saapuessani paikalle kaksikymmentä minuuttia sovittua myöhemmin. Tallinomistaja Riri nyrpisteli tulolleni mutta näytti sivuuttaneen homman loppujen lopuksi. Olin siis saapunut katsomaan huhupuheiden kautta levinnyttä Lehtovaaraa. Vuokrahevosetsintäni olivat muuttuneet hoitohevosen hakuun juurikin sitä edeltävänä päivänä. Se oli hyvä juttu. Tallille päästyäni Riri lämpeni kertomukselleni kurjasta autostani ja lähti mielellään esittelemään paikkoja tallilla. Ulkona emme kovin kauaa tohtineet astella - pakkasta oli ainakin 15 astetta. Hän kuitenkin esitteli sakin karvaiset kaverit, Jessen ja Ninjan, jotka oleilivat kahvipöydän äärellä. Heitimme moikat ja sitten menimme tarhoille jossa käytiin läpi hevosia sieltä sun täältä. Olisikin ollut, ettei Hippua olisi tuotu tarhoille juuri kun olin aikani ihaillut komeaa Rassea. Muuten en olisi tässä Hipusta puhumassa. Hippu tuotiin tarhoille silmät säihkyen. En tiedä johtuiko se tallin valosta mutta sen sanon etten minä enää muita katsonutkaan sen jälkeen. Riri sanoi ilmoitella huomenna lisää, jos haluan vielä pohtia asiaa. Minä muodollisesti nyökkäsin ja pienen kahvitauon jälkeen lähdinkin töitä kohti - ajoissa.
Tänään oli huominen ja porukkaa tosiaan oli enemmän kuin aiemmin. Sisällä oli melkoinen touhu käynnissä, hevosia harjattiin käytävällä, karsinoissa ja väliköissä. Kissa myhäili hevosten vieressä ja koetteli niiden hermoja. Puikkelehtien niiden mahojen alta se tuli luokseni talliovelle nuuskiakseen kuin koira. Olin tosiaan käynyt koirataloudessa hetki sitten, minkä Ninja-koirakin näytti haistavan. Se kipitti kissan viereen joka taas loikki muualle. Minut huomattiin ovelta ja sain monta tervehdystä osakseni. “Terve terve”, vastailin ja etsin hieman tutumpaa naamaa. Sellaista ei löytynyt, mutta uusia tuli. “Onko sulla tunti tänään?”, kysyi vaaleahiuksinen tyttö minulta. “Ei kun hoitohevosta tulin katselemaan”, sanoin, “tai kysymään.” “Tämä on varattu sitten”, tyttö sanoi ja halasi eestinhevoselta näyttävää poniaan. “Vitsi vitsi. Tämä on Sotilas ja minä olen Veronica, Sotilaan hoitaja”, hän esittäytyi. “Maria - Merru”, esittäydyin tuttavallisesti. Riri ilmestyi esiin toimiston ovesta puhelin korvalla, joka pian katosi toppahousujen taskuun. “No hei. Hippu on tarhassa vielä”, nainen sanoi ja hymyili tietävästi, “eikö vain?” Hän viittasi edellisaamuun, johon vastasin nyökkäyksellä ja pienellä virneellä. “Tuleppa näytän sulle vielä missä tamman kamat on niin pääset puhiin.” Katosimme varustehuoneeseen ja palasimme sieltä hoitokamat käsissä. “Noniin, siinä olis. Täällä on porukkaa sen verran, että kysymyksiin löytyy varmasti vastaus”, naisen vierestä kuului hiljainen kyllä. “Itse lähden hoitamaan lisää puheluita, jotta saadaan toimintaa talliin. Eihän tämä itsestään pyöri.” “Muistakaa laittaa heijastimet päälle jos lähdette maastoon. Kello on jo puoli viisi”, ilmoitus oli Ririn viimeinen ennenkuin hänen nähtiin kävelevän reippain askelin puhelimen kanssa ulos tallista.
Katselin ympärilleni ja puheensorina jatkui. Kaikki keskusteivat nimistä ja kamppeista, joita aikoisivat hommata hoidokeilleen. “Merru oletko jo nähnyt meidän uuden vauvan?” Zaidaksi esittäytynyt kysyi. Hänen poskensa punersivat pakkasesta ja silmät hehkuivat innosta. “Jesse löysi toissapäivänä vasan maahan luhistuneena, se toi raukan sisälle ja unohti itsensäkin karsinaan sen viereen. Me löydettiin se aamulla ja ihmeteltiin mikä se oli, siis se vasa”, minulle selitettiin. Mustan friisiläisen kanssa omalla rivistöllään kuikuillut nainen, Novaksikin kutsuttu, kertoi tapahtuman elävästi. Olimme siirtyneet tyhjän karsinan luokse, joka ei toiselta katsomalta ollutkaan niin tyhjä. Siellä nukkui pieni vasa viltin alla mytyssä. “Onko sillä nimi?” kysyin. “Sitä me ollaan tässä mietitty nyt”, Zaida vastasi. “Lutunen se kyllä on”, hellin ääneen. “Sillehän vois ostaa jotain nyt ku on vähän ylimäärästä…”, kuului ehdotus. “Ei vitsi ostetaan sellanen tonttuporopäähine!” hiuskaimani liittyi mukaan keskusteluun, kun oli aiemmin näyttänyt selailleen jotain läppärillä käytävän seinustalla. “Tämmönen”, hän käänsi koneen näyttöä ja laittoi kirkkautta isommalle. “Toi olis ihana”, myönsin hampaat pilkottaen hymyn takaa. “Annetaan sen nyt ainaki hetki olla rauhassa. Me pelästytetään se vielä”, Veronica huomautti Sotilaan karsinasta. “Jos sitä jatkais nyt touhuja”, mietin ja käännyin ovelle. “Hei onko Hipulla päitset päässä vai?” kysyin ja Zaida osoitti karsinan oveen. “Aivan”, kiitin ja vedin kintaat käteeni.
Hippu oli keikkunut tarhassaan lumipeitteen alla kaverinsa vieressä ja mietti nyt mitä minä sitä tulen hakemaan, kun kaverin kanssa oli siinä hyvä olla. “Hei Hippu”, tervehdin tammaa. Hipun kaveri Donna tuli luokseni portille ja kyllähän tamma itsekin sitten perässä. Se heilautti harjaansa kevyemmäksi ja antoi laittaa riimun niskaansa. “Oho, ompa sulla pieni pää. Ainakin suokiks”, sanoin hevoselle, kun työnsin hakasen sisään reiästä. “Eiku siinä oli lukkokin…Noh”, nauroin itsekseni ja kiinnitin narun pään renkaaseen. Lunta putoili Hipun päältä kuin hiekoituskoneesta kävellessämme talliin. Hippu neitiaskelin varmasti ja minä vierellä polvia nostellen.
Astuimme sisään lumiukkoina kuin Game of Thronesin valkoiset kävelijät - raa’asti suomennettuna. Lunta pyrytti nyt olan takaa. “Eikä, sataako siellä…”, Zaida huokaisi. “Saila, mitä ennuste näyttää?”, Veronica kysyi. “Sen pitäis selkeentyä kyllä kohta tai niin ainakin luvattiin”, Saila kertoi. “Onneksi käytiin jo Ruubenin kanssa, plääh”, hän ilmeili ja näytti kieltä, leikillään tietenkin, aikuinen nainen. “Pimeä siellä kyllä oli jo”, sanoin. “Laittakaa ratsastusloimet kanssa ja mielellään että on tarpeeks just niitä heijastimia”, Nova muistutti tallin perältä.
Me Hipun kanssa jäimme talliin kun muut lähtivät maastoon pienelle lenkille. Hipun talvikarva oli pitänyt tamman lämpöisenä. Olin yrittänyt saada enimmät lumet pois hikiviilan sileällä reunalla. Nyt karsinassa oli märkä läntti missä aiemmin näkyi kasa lunta. Pidimme mukavan hetken Hipun kanssa yhdessä. Käyntini oli noin tunnin mittainen. Tahdoin tutustua hevoseen vähän ennen mitään suurempia. Se nosti kavionsa ja toimi reilusti, kun annoin ylistäviä kommentteja hyvin pidetyistä kavioista ja hienoista jalkojen nostoista. “Kuules tammuli, ootkohan sie ruuna kun näin leppoinen oot. Oon nähny vaan hosuvia tammoja ja luulen kuule että oot väärään kehoon syntynyt”, mutisin sille mitä mieleeni sattui. “Anteeks ku vein sinut ulkoa kaverin luota tämmöseen harjaushetkeen. Ei me kuule nyt muuta tehdäkään tällä kertaa.” sanoin, “Mutta kohta kuule aletaan tekeen kaikenlaista, odotas vain.” Hippu odotti jo innolla, mitä kohta tehdään. “No odotas kuule mie katon onko mulla evästä sulle…” huokaisin ja kävin kaivamassa repustani palan kuivaa leipää. “Sie niin hienosti annoit riimunki laittaa päähän ettei meidän sitä tarvitse enempää harjotella.” “Noh, katotaan nyt miten sulta onnistuu tämä venytteleminen. Noniin, katos yritähän tänne kurkotella.” Vein leivän loivan viistosti sivulle ja yritin tuttuun tapaan saada sitä taivuttamaan itseään vähän. Tamma tietenkin yritti napata leivän etujalkoja liikuttamalla. Kyllä se kohta idean oppi muttei leipään yltänyt, mutta hienosta työstä sen sille lopulta tarjosin. Kokeiltiin vielä toinenkin puoli ja eiköhän se taipunut.
Kerkesin heittää Hipun takaisin tarhaan ennenkuin muut palasivat. Korjailin kimpsut ja kampsut takaisin varustehuoneeseen ja lakaisin hieman roskia karsinoihin pois käytävältä. Sellainen oli minun ensimmäinen hoitopäiväni, vaikkakin ehkä enemmän ihmisiin kuin itse hevoseen tutustumista. Koulutyöni odottivat minua kotona yhdessä oman kullan ja suklaalevyn kanssa. Loppuilta menikin elokuvan kanssa ja Hippu mielessä.
Ririn kommentti // Sulla on kyllä ihan mielettömän kiva tyyli kirjoittaa! Tätä tekstiä oli helppo - ja ilo - lukea tylsääkin tylsemmän filosofian tunnin aikana. Hyvä, että teillä sujui ilmeisesti hyvin Hipun kanssa ja kemiat näytti natsaavan - tapasit myös näköjään pintapuolisesti muutakin talliporukkaa, mikä on aina kiva juttu. Innolla jään seurailemaan miten pääset mukaan porukoihin ja uuden tallin arkeen ja ennen kaikkea sitä, mihin päädytte Hipun kanssa. Saat ensimmäisestä merkinnästä 20 v€
Jälki on samaa kuin tilanne itse. Piirros lucian päivän kulkueen joulurauhaa julistavasta ja kunnioittavasta menosta. Ja kaikilla oli niin muuukaavaa... Myös ratsastaja pysyi vielä muukaana!
Ririn kommentti // Ihan mahtava kuva - hyvin kuvaa sitä kulkueen fiilistä.... Saat tästä 10 v€ vaivanpalkkaa
Olin päättänyt koukata Lehtovaaran kautta kotia mennessä. Kello löi viittä ja musta taivas ammotti kuun kanssa pääni päällä. Hevoset olivat ulkona tarhoissaan, monet olivat tulleet tallille hoitamaan hoidokkejaan. Hevosia haettiin sisälle ja jokainen niistä oli hieman virittynyt. Ilma oli kuiva ja kirpeä, se nipisteli poskia ja sai ne helottamaan punaisina. Hippu näytti nauttivan olostan, se sädehti kilpaa tähtien kanssa portilla ja Donna kyykki tarhan toisessa päässä mutustelemassa heiniään. Tervehdin tuttua tammaa ja loikkasin tarhan sisälle varovasti lankojen välistä. Hippu nuuski takkiani ja tuuppasi hieman päällään olkapäätäni. Silitin sen valkoisella maalattua otsaa ja siirtelin etutukkaa pois eläimen silmiltä. Kaunis tammuli. Lepertelin Hipun vierellä aikani, kunnes Donnakin liittyi seuraamme ja hyvin uteliaana kurkotteli päällään haistaakseen minua hyvän matkan päästä. Peikko toisessa tarhassa ravasi sivustaa pitkin reippain askelin, se herätteli tammojen huomiota. - Höpsö mies, älkää niistä välittäkö ne on joskus vähän hassuja, puhelin tytöille ja rapsutin Donnaa kaulalta, kun se oli uskaltautunut tarpeeksi lähelle. Katsoin puhelimeni kelloa ja huokaisin ajankululle. Siirsin vielä viimeisen suortuvan paikoilleen ennenkuin jätin hyvästit kahdelle neidille tarhassa. Puhelin vielä kädessäni huomasin kauniin ilta maiseman, josta päätinkin ottaa kuvan.
Illalla galleriaa selaillessani valikoin kymmenen otoksen seasta parhaimman ja julkaisinkin sen päivän päätteeksi Instagramiin hästäkkien saattelemana.
#juoksesinahumma #taivasontumma #yolo
Ririn kommentti // Ihanan erilainen merkintä! Pojot myös ihanasti toteutetusta kuvasta: se oli nätti! Isot pahoittelut myös hitaasta kommentoinnista Saat palkinnoksi 15 v€
Vuoden ensimmäinen hoitotarinamerkintä 2. tammikuuta 2018
Saavuin tallille ja avasin takakontin. Sieltä nostin viltin päältä kasan kuusenoksia kainaloon. Hankalasti sain auton lukittua ja pääsin tarhoille, jossa hankin osakseni kiinnostuneita katseita hevosilta. Kuusenoksat kahisivat ja neulaset loivat polkua perässäni. Hippu tuli portille ravaten Donnan mukana. Se kurkotti haistelemaan oksia kiinnostuneena kuin mikä. “No hei mammuli”, sössötin ja avasin portin. Olisin antanut rapsutukset mutta käteni olivat varattuina. Donna laski päänsä ja hamusi heiniä, kun kävelin tarhan vierustaa pitkin. Hippu kulki mukana. Laskin kuusen jäänteet maahan ja tammuliinini muutaman kerran nuolaistuaan alkoi mutustelemaan niitä. Donnakin siirtyi viereen katsomaan vihreää. Siinä saisivat vähän tekemistä tarhaan ja samalla vitamiini seetä. Joulukuusi on hyvä hävittää hevosilla ja hevosetkin kiittävät. . Noniin, puistin lapasia yhteen katsoessani kahta läsipäätä. Hippu nosti päätään heipoiksi ja minä lähdin tarpomaan talliin.
Tallissa työskentelevä Riri lappoi muutaman karsinan puhtaaksi kakasta ja pissasta. Tervehdyksien jälkeen hän ilmoitti tohkeissaan maneesin olevan valmis, tai no buffa puuttui mutta ratsastuksen puolesta se olisi kuulemma nyt priimassaan. Onnittelin melkein yhtä innoissani ja kysyin voiko siellä jo käydä. “Totta toki”, hän vastasi ja kertoi ajatelleensa käydä testaamassa sitä Zazan kanssa. Kuitsuin itseni mukaan ja aloin auttelemaan hieman karsinoiden kanssa.
Siistin Hipun karsinan ja hankasin sienellä myös ruokakupin. Minua kohtasi yllätys varustehuoneessa. Hipun pakista puuttui harjoja ja huomasin ensimmäisen jo varustehuoneen nurkasta jakkaran päältä. Onkohan joku pessyt ja jättänyt ne vai missähän ovat, mietin ja suljin pakin. Katsoin ympäri huoneen ja vilkaisin vielä kuivaushuoneesta. Siellä oli Hipun huopa ainakin. Taukohuoneessa harjoja olikin loppukasa, niitä oli selvästi käyty läpi paperilappusesta sen tihrustuksista päätellen.
Kuulin oven avauksen ja sitä seuraavan kysymyksen: “Mitäs teet?” Huomasin Novan, joka laski kassinsa pian penkille. “Keräsin tässä Hipun harjoja kasaan”, vastasin haukotellen ja päätin jättää harjat pöydälle. Pahoittelin ritaritunnin välistä jättämistä. Olin ohimennen maininnut ilmoittautuvani mutta se oli syystä ja toisesta sitten jäänyt. Nainen heilautti kättään pyyhkien asian pois pöydältä ja alkoi keittää kahvia. Minä hain kaikki harjat ämpäriin pesua varten. Olisihan se nyt jo hyvä aika. Nova seuraili vierestä ja selaili pöydälle jätettyä kuvastoa. Lisäsin veden sekaan hevosshampoota kun niillä nyt hevosiakin on saatu puhtaiksi. Olisi varmaan luotto-fairykin käynyt, tuumailin Novalle ja hän vuorostaan kertoi pesukokemuksistaan.
Hihansuut olivat märkänä, vaikka ne olikin rullattu yli kyynärpäiden. Kuivasin harjat pyyhkeellä ja vetelin viimeisiä moskia irti kaviokoukulla. Nova oli yhdessä Sailan kanssa hänen saavuttuaan pian läksinyt tallin puolelle. Taukotuvassa oli käynyt muutama pieni tuntilainen kuolainten pesun yhteydessä ja he kiinnostuneina olivat jääneet katsomaan puuhiani.
Muutama oli vielä harjailemassa heppojaan, kun ämpärillinen harjoja kädessäni astuin käytävälle. Tunnilla apukäsinä toimineet Zaida ja Veronica seisoivat pienten tuntilaisten takana ja avittivat heitä. Riri varusti ruskeaa oriaan. Myös toinen uusi tuttavuus - Loge - oli tullut talliin omistajansa Renetan mukana. Saapumispäivänä olin ilmestynyt paikalle kuikuilemaan ketä sieltä traikusta ja autosta oikein putkahtaa. Olihan näitä lisäyksiä tullut niin ihmisissä kuin hevosissakin. Tallityttöä ja -poikaa oli saapunut siihen malliin, että melkein kaikilla tallin hevosilla oli omansa!
Hain hipun tarhasta samaan aikaan kun Riri talutteli Zazaa upouuteen maneesiin. Hipun harjaan oli tarttunut kuusenoksa ja sen turvassa oli kiinni neulasia. Talliin päästessämme moikkasin ensin paikalle saapunutta Jesseä joka myös oli menossa tarhoille. Päästin sitten Hipun karsinaansa ja kävin hakemassa sen varusteet. Rakas tamma sai nauttia pestyistä harjoista karvapeitteellään. Pian olimme suitsia vaille valmiita. Hippu alkoi testailemaan tarviiko niitä nyt laittaa, tosin pääsimme pian eteenpäin kun en päästänyt turvasta irti ja tamma tajusi tilanteen. Olen toki blondi mutta kuinka tyhmänä Hippu minua oikein pitää?
Maneesiinhan me mentiin. Siellä olivat jo verryttelemässä Nova, Riri ja Saila. Muu porukka oli tullut katselemaan menoa laidalle. Puheensorinaa pukkasi kentältä kuin katsomostakin. Liityin mukaan jengiin taluttelemaan ja kiristämään vyötä. Hippu ei ollut moksiskaan uudesta maneesista. Kyllä se vähän katseli ympärilleen, että mikäs paikka tämä on. Muita heppoja oli kuitenkin sen verran, että tamma uskaltautui painamaan päänsä alas.
Verkkasimme hipun kanssa ympyrällä pikkuhiljaa. Se alkoi myötäillä kädelle ja kulkea omalla moottorillaan rempseästi. En jumputtanut jalalla jatkuvasti; Palkitsin temmon säilyttämisestä. Välillä sai pyytää enemmän eteenpäin. Yritin pitää niin itseni kuin tammankin tasapainossa ja valumasta etupainoiseksi. Tein kasikkoa ja taivutuksia suorilla, katsoin miten väistöt meiltä onnistuivat ja yritin keskittyä selvempiin apuihin. Pysähdyin hetkeksi kaartoon ja hengitin syvään kootakseni itseni kokoon. Kokeilin hommia nyt uudestaan ja niin lähdettiinkin liikkeelle. Muut olivat jo lopetelleet hommansa ja poistumassa, mutta me kokeiltiin vielä onnistumista eli sujuvaa laukannostoa. Meidän touhuja jäi seuraamaan Allu ja hetkeä myöhemmin myös uusi kasvo, todennäköisesti Taiga. Laukannosto onnistui ja annoin tamman venyttää kaulaansa. Pyysin sitä samalla ja se vei päänsä eteen alas. “Oikein kaunis tamma…” sanoin ja rapsutin sitä kaulalta. Annoin sitten ansaitut löysät ohjat.
Laitoin Hipulle fleecehuovan imemään hikeä ja harjasin hieman hiekkaa keränneet vuohiset puhtaaksi, mikä oli mukavaa vaihtelua märille lumijaloille. Tallin kuhina oli vähentynyt. “Siiri ojennatko tuon ämpärin mulle?” kysyin kikkarapäiseltä vaaleaveriköltä. Hän jatkoi tekemisiään mutta vilkaisi minuun kerran ja huomattuaan tuijotukseni käänsi päänsä takaisin minuun. “Siiri?” hän kysyi, “Moon Iiris”, hän nauroi. “Niin tietenkin anteeksi menee nimet sekasin. Siiri ja Iiris”, hymyilin huvittuneena ja yskäisin. Iiris asetti ämpärin pikkusormeni varaan. Kiitin ja lähdin kärräämään kamoja varustehuoneeseen.
Jesse jakoi hevosille iltaruokia ja Eetu kärräsi vesiä kaikille. Eetu oli yllätys tallille tullessa. Hän oli yksi harvoista pojista joita olin nähnyt hevosten parissa ihan livenä. Roopea ja Rasmusta ei pysty edes laskemaan mukaan. Nova jutteli pojan kanssa Muracon karsinalla ja huomasin naisen tuijottavan huolestuneena puhelimeensa. Eetu yritti nähdä näytölle mutta nainen sujautti kapulan yhtä nopeasti taskuunsa kuin muutti ilmeensäkin. Katsoin itsekin kännyyn. Se oli aikalailla lähellä puoli yhdeksää. “Tarvitseeko kukaan kyytiä keskustaan päin?” kysäisin yleisesti käytävällä. Allu hihkaisi satulahuoneesta ja ilmestyi kohta esiin. “Käyn heittään vielä tän huovan ja tuun sitten perästä”, sanoin Allulle joka nyökkäsi kasseineen ja katosi talliovesta. “Netissä ois tunti avoinna käy kattoon sitten”, Nova vinkkasi minulle ennen lähtöäni. “Juu”, hymyilin ja jätin heipat kaikille. Autosta kuului katshing ja istuimme Allun kanssa kylmille penkeille. Puhallinten huudettua aikansa lähdimme köröttelemään kohti kaukana loistavaa valorypästä. Radio soitti Pohjois-Karjalaa ja auto kilisi omiaan tässä Suomen pimeässä illassa.
Riri // Ihanaa uutta vuotta Merrulle! Monen muun tavoin kävitte myös nopeasti katsastamassa maneesimme ja kieltämättä kiva saada välillä murehtia hevosen hiekkasista jaloista talvella märkien sijaan! Hipun kanssa voi tosiaan parisen viikkoa ratsastella vielä ihan ok ennen kuin sen kanssa voi alkaa (vaikka selästä käsin) käymään kevyempiä kävelylenkkejä. Saat tarinasta 15 v€
Naksutuksen alkuaskeleiden opettelu oli alkanut. Muutama päivä sitten näytin Hipulle naksautuksen merkityksen, eli yhdistin sen herkkuun. Se oli oppinut yllättävän helposti, toisin kuin eräs toinen suokkipoika menneisyydestä. Hippu ymmärsi nyt myös luopumisen, ettei herkkuja saa tulla kerjäämään. Tallin hiljaisina hetkinä, muiden tarhaillessa, me kaksi käytävällä harjoittelimme ja nyt olimme kummatkin perillä keskinäisistä säännöistämme. Hippu tajusi että nypräämällä ja hipeltämällä ei tule herkkua, päinvastoin se osasi rauhoittua ja luopua pitemmäksikin aikaa.
Aina välillä tallissa oli käynyt ihmisiä tekemässä milloin mitäkin; Jesse karsinoita siivoamassa tai Karoliina tuntisuunnitelmia jättämässä. Tärkeintä on aina hevosen rauhallisuus, selitin Allulle. Hän ja muutama muu oli päässyt seuraamaan meidän touhuja silloin tällöin.
“Hyvä…!” kehuin Hippua onnistumisen jälkeen ja annoin sille kunnon rapsutukset kaulalle. Se seisoi oikein nätisti ja mussutti omenanpalaa tyytyväisenä. Lyhyen kertauksen jälkeen luopuminen oli hanskassa ja Hippu näytti tajunneen homman. Käytävällä seisonut Juuli katseli touhuja samalla kun omistajansa sitä harjaili. Olisiko toinenkin tahtonut kokeilla?
Riri // Ihana että olet alkanut kokeilemaan Hipun kanssa maastakäsittelyjuttuja! Tamma varmasti pitää niistä ja tuo on loistava ajanviete nyt kun tamma-mamma odottelee tulevaa varsaa Piirrustustyylisi on kanssa aivan ihana - niin persoonallinen ja suloinen! Saat 20 v€ merkinnästä!
// Jonkinlainen hoitotarina kai nyt kyseessä Sekalaista ja hyvin sekaista = Merrun uusi kokeilu.
Viimepäiviä 17.1.2018
Kahvipöydän liina oli ottanu osumaa muutaman kupin sisällöstä. Reunoilla oli haalistuneita läiskiä ja liinan itsensä päällä sokeriastia sekä muutama tyhjä muki. Paikalla ei ollut muita. Kämmenpohjiani lämmitti tuore kofeiiniannos maitotilkalla ja suussani maistui pehmeä pulla. Limppupussin olin löytänyt leipähyllyltä puoleen hintaan, oi tätä onnea. Siitä tuskin olisi jäljellä enää mitään huomenna. Mussutin enemmän kuin tarpeeksi pehmeitä viipaleita miettiessäni viimepäivien kommelluksia.
Niin oli tullut taas porukkaa lappamalla sisään. Mukavaahan se oli. Jenniä, Miiua, Maisaa, Mikkeä. Oloni oli hieman haikea. Pieni talliporukka oli yhtäkkiä kasvanut suureksi. Uusien ihmisten tulva ja porukan kasvaminen sai minut silti tuntemaan itseni sinä päivänä vähän maassa olevaksi. Ehkä pelkäsin uutta tulevaa; Vanha ja turvallinen oli kaiken lisäksi myös varma. Olin päättänyt mennä istuskelemaan heinävintille, siellä kun ei ketään usein käynyt. Paikka oli kuin luotu morkkikselle! Paikaltani sitten kuuntelin tallin puhetta ja ihmisten keskustelua. Kuin lapsi kököttelin heinien vieressä tyhmästä syystä ymmärtämättä oikein itsekään miksi. Olin tuhahdellut ihmisten keskustelulle ja etenkin iloiselle sellaiselle. Nyyhkäistyäni mutristin suuni. Ei oikein ollut huvittanut tehdä mitään. Minä, aikuinen nainen, kiukuttelin aikuisen itsenäisesti. Olin avannut tekosyynä tuodun kansion johon olin kuvitellut lisääväni ylös yhteisiä tekemisiä Hipun kanssa aiempien viereen. Reunat täyttyivät kuitenkin kukista ja spiraaleista. Jotain solujen mitoosistakin änkesin mukaan. Piirsin oudon möhkäleen ja möhkäleelle korvanlaiset sekä silmät. Tekstiäkin lopulta viereen.
~ Naksutustaaa ~ Maneesissa Hipun kanssa. Kosketus palloon ja palkkio. Hippu till lantakasa. Pieni tauko. Pallon kanssa värkkäämistä. Heittelyä. Hinkkasin kylkeen ja käytin joka paikassa. Hippu kiinni pallosta. Sää: -10 asetta paakkasta Ilma: mahtavan huono Hipun varsa: vielä vatsassa
~ Kisoihin valmistavaa panikointia jes 14.1.~ Luokkaan Helppo A. Tutunlainen rata, hirveä stressi. Mitä kisoihin? (muista merkkaa ylös) Hipulle valkonen huopa nais. Uusia ihmisiä, hassun niminen Muudiig ja sitten Maisa ja Minka tallilla. Reiskan hoitaja bongattu. Hippu still the same. Kenttä lanattu, käytiin harjottelemassa liikkeitä. Takaosakäännöksiä treenattu, check. Taivutuksia, laukkaa, siirtymisiä, oksalta lumet ja Hippu kentän toisessa päässä. Sielu pois multaki. Hieno tamma vähän jähmeä. Enemmän liikutusta lenkkejä. Jumpattiin karsinassa. Jennin kaa maastoon? Merru Merru Merru Merruu on paras Merrullaa on kaunis käsialaa
Tästä jatkoin kirjoittamista.Ensin raivokkaasti painaen, lopulta kevyitä kiemuroita kaarrellen.
--- Kakkakikkeli 16.1. --- Harjailua. Palmuun liittyvä mies tallissa mustan hevosen kanssa. Veronica talliin. Nova ja luminen friisiläinen. Kisoista juttua. muista rasvata kamat suojat huopa valmiiks uudet paremmat farkut? UUDET VALKOSET RATSIHOOSUT ämpäriin aamulla veet sovi Tomin kanssa vapaa SAAPPAAT ponnareita… kaiva hanskat esiin kilpanumerojutskat Eemeli kuvaamaan )) KYPÄRÄ vaihtarikerros nuku tarpeeks fleece valmiiks Meneekö normi satulavyöllä? kahvia termostaattiin laula varsalle. älä viitti son noloa. laula kuitenki.
Mene käytävälle jutskaamaan. Jooeijooeijooei. Ei.
“Hei, mitäs sä täällä?” kysymys pelästytti rauhoittuneen isteni pahanpäiväisesti. Kynä tippui lattialle ja kansio läpsähti kiinni. Heilautin olkapäitäni hipovat rätit ilmaan kääntyessäni katsomaan möreään ääneen. Nova? “Nova?” ihmettelin. “Juu”, hän naurahti ja käheä matala hörinä päättyi pian yskäsarjaan. “Terveydeksi, vai niinkö se menee. Paranemisiksi?” sanoin ja loin anteeksi pyytävän katseen naiseen ennenkuin yskäisin itsekin. Ja sitten aivastin. “Tuu mennään muitten sairaitten joukkoon alas”, hän puhui räkäisen paperin alta ja loi lyhyen katseen kädessäni pursuileevaan kansioon. Liila poninhäntä viuhahti ja kuin hiljainen kissa nainen lähti laskeutumaan alas askelmia, minä jäljessä seuraten.
Hymyilin ja palasin takaisin tähän päivään. Allu tuli tupaan vanavedessään jälleen uusi tuleva ystävä, Fridaksi ristitty kuulemma. Pullat katosivat ja kansio sulkeutui jälleen tältä päivältä. --- Joo Merru 17.1.2018
Riri // Olipas hauska erilainen koottu homma kuluneista päivistä - tälläistä oli vaihtelun vuoksi välillä ilo lukea! Kuva oli jälleen tyylillesi uskollinen ja ihan mielettömän ihana (tyylistäsi kun tykkään hirmusesti!). Palkaksi nakkaan 20 v€
Suomen sää oli yllättänyt pistävällä pakkasella ja kurjalla sateella. Takin kaulus korvissa ja sen päällä musta kaulahuivi, silti paleli. En ole talven ystävä, vilustun helposti ja inhoan kylmyyttä. En usein kiroile, mutta voi vahtu kun vihtuutti. Pösö oli ottanut tarpeekseen kylmistä keleistä eikä se suostunut käyntiin pihasta. Eemeli oli heittänyt kalisevan tyttöystävänsä aamulla kouluun ja lähtenyt myöhemmin töihin. Voi sitä raukkaa, tekee niin pitkiä päiviä välillä.
Tallille pääsin bussilla ja laittamalla jalkaa toisen eteen. Vaatteista pullisteleva pukeutumiseni oli yliampuva, muttei ainakaan kylmä. Tallipihalla minua alkoi ilkkumaan mustavalkoinen bordercollie. Se jolkotteli vastaan talliovelta ja alkoi haistelemaan varustustani. “No hei!” kyykistyin kankeasti ja poksautin muutaman toppahousun napin auki sarjatulella. Ohhoh. Punastuin hieman, vaikkei sitä jo ennestään punaisilta poskiltani varmaan huomannut. Vilma oli mukava yllätys tallilla Ninjan lisäksi. Hildan suosikkieläin oli hevostallilla ollut kissa. Hevosen harjailu olikin tylsää kissan kanssa leikkimiseen verrattuna. Raukka Manu, ei hetken rauhaa.
Levittäydyttyin taukotupaan talliin päästyäni ja keitin itselleni kahvia. Mietin minne blondi kahvikaveri Saila oli jäänyt kun en naista ollut pitkään aikaan nähnyt. Mielessä pyöri myös tuleva varsakesää, ehkä uusi asunto, oma hevonen… Huokaisin pakahtuneena. Jesse istui vastakkaisella penkillä arvaa-mitä-ruokaa mutustellen ja Riri katsoi tavalliseen tapaansa paheksuvasti tämän mieltymyksiä. Hän oli yltäpäätä heinässä ja punaisten poskien kaunistama. Hiuksetkin kuin Hipulla tarharallin jälkeen…
Haikailuja varsakesään.
Miesvaltainen porukka istui tuvassa selvästi taukoa etsien. He sopivat sohvalle kuin tikut paskaan. Eetu ja Kookos kaapivat jostain kummasta saamaansa ben än jerrysiä, puolenlitran tonkkaa, ja nuolivat oikein näyttävästi lusikkansa meidän suuntaan. “Ei se jäätelö käteen auta”, huomautin. Olisin mielelläni tosin maistanut itsekin. “Hyvä ruoka, parempi mieli”, poika vastasi myhäillen ja kaapaisi purkkia. Paikalle pöllähtänyt Nova vaati saada lusikallisen ja tokaisi: “Oot kyllä nii pihi että pierasetki varmaan sisäänpäin!” Eetu tietenkin nauroi ja heltyi lusikalliseen. “Okei okei hah, kyllä sie olisit saanu ilman totaki.” Keveä tunnelma rytmitti tuvan keskusteluja hetken aikaa. Nyt paikalla oli ainakin kahdeksan ihmistä. Jenni oli lähtömerkkiä vailla valmis pinkaisemaan talliin Reiskan luo. Taiga nautiskeli onnellisena poikien jäätelöstä saamaansa osaa ja kannatti retkeä maastoon. Pudistin päätäni ja hörppäsin viimeisenkin kahvitipan kupin pohjalta ja laitoin sen talteen syrjempään. “No hööh, me mennään sitte kolmistaan!” Nova sanoi leikillisesti ja viittoi lähtemään tallin puolelle. Vilkaisin lämpömittaria ja huokaisin pettyneenä.
Itseasiassa olin suunnitellut meneväni kentälle tamman kanssa. Hippu oli puhdas vaikka vähän luminen. Karsinassa ei mennyt kauaakaan kun sai jo alkaa laittaan varusteita selkään. Hieroin tamman massua ja lepertelin kauniita. Ei mitään rankkoja mentäis, koulua kuten aina. Minua tuskin löytää oma aloitteisesti hyppäämästä, olen liian laiska kokoamaan esteitä, hah. Vaikka onhan niitä senttejä tullut hypättyä.
Ilma oli kirpeydestään huolimatta kaunis enkä nyt hevosen selässä olisi piitannut kylmyydestäkään. Aurinko paistoi puiden lomasta ja taivaskin oli aika selkeä. Nätti sää. Pilvet olivat näköjään väistyneet tunnin sisällä oleilun jälkeen. Zaida loikkasi aidanreunalle istumaan ja ilmoitti olemisestaan tervehdyksellä. Hän alkoi kertoa viikonlopun kisoista ja mitä kulissien takana oli tapahtunut. Kyselin miten oli mennyt ponin kanssa kun olin itsekin heitä seuraillut kahviosta. “Hyvin mutta kaikenlaisia ihmisiä siellä kentällä tapaaki”, tyttö tuhahti ja laittoi kätensä puuskaan. Ilme muuttui hetkessä iloisesta tuimaantuneeseen ja pian korviini kantautui tuttu ärsyttävääkin ärsyttävämpi nimi: Henriikka. Eikä saa unohtaa Miikkaa. Ne kaksi ovat kuin perse ja reikä, erottamattomat ja paskamaisimmat tyypit koko hevosalalla. En ihmetellyt kuultuani Zaidan panneen merkille heidän erityisen äänekkään arvostelunsa koskien teitä niin ratsastuskentällä kuin matkalla tallillekin. Juttuahan suoltaa vaikkei parivaljakko itse kisoihin osallistuisikaan. Oltiinpa joskus kavereita mutta joku siinä sitten tyssäs ja erkaannuttiin. Onhan heillä omat piirinsä missä viihtyvät. Pienen brieffin jälkeen päätin vaihtaa aihetta kun kädessä roikkui suokki ja se selvästi odotti jotain hauskemman tapaista kuin kävelemistä. “Joo eipä niistä sen enempää. Hyvin sulla meni kuiten se luokka”, sanoin ja hymyilin. Hahhah, mikä kärsimätön ilme Hipulla oli. Hienosti jaksettu. Sipaisin harjan alta ennen kuin säädin viimeisenkin jalustimen ja loikkasin selkään. Innokas Hippu lähti reippaasti eteenpäin.
Zaida hyppi lämpimikseen ja laittoi ohjeideni mukaan maapuomeja tehtäväkuvioihin. Sainpahan nakitettua jonkun muun hommaan! Ei me hypätty mutta tehtiin vähän erilaista “koulua” ja pieni tehtävärata kentälle. Mentiin pohkeenväistöä ja suoraan siitä pakitusta, taas väistöä ja sitten eteenpäin. Laukka. Pysähdys. Takaosan ympäri ja laukka toiseen päähän. Kyllähän Hippu tykkäs ja hitsi kun hengästyin itsekin! Oli Hippu vähän jähmeä alkuverkoista huolimatta.
Viikonlopun koululuokka oli mennyt hyvin. Varoin antamasta laukalle eikä tamma oikein saanut askeltaan lisättyä lävistäjällä. Huomioin kyllä että tällä tytöllä oli mahassaan toinen hepo.
Mutta nyt tämmöstä mukavaa pientä puuhaa tehtiin Hipun kanssa ja Veronicakin saapui “pällistelemään”, kuten itse asian ilmaisi ja alkoi napsia kuvia auringonpaisteisesta kelistä. Zaida posetti kunnolla taustalla kunnes asettui taas aloilleen ja tyytyi elehtimään koko vartalon sijasta käsillä. Huomatkaa kuvassa Hipun esimerkillisesti ponnaroitu harja ja kaunis venytysasento kävelystä. Ja nuo silmät. Eikö vaan olekin lutunen?
Tallissa kello tikitti ja muutama hevonen kopisteli lattiaa vasten. Olin vedellyt Hipun harjan auki ja päästänyt tamman tarhaan hieman lapsellisten pussailujen ja halailujen saattamana. Maastoporukka oli palannut hieman meidän jälkeen talliin ja rakennus lämpeni nyt porukan puheesta. Tallituvan pöydän ympärille muodostui leppoisa juorurinki, jonka tarkoituksena oli kiillottaa kamoja. Hepat naatiskelivat vielä hetken ulkona. Itselläni olisi vielä pieni ilta-yövuoro odottamassa, enkä saattanut jäädä rupattelemaan tallille. Kamat olisivat kyllä kaivanneet hieman tämän naisen kosketusta, mutta koska Kookosta lukuunottamatta kukaan muu ei näyttänyt olevan lähdössä tallilta, päätin ujuttaa itseni tämän kyydillä kotia. Se ei toki ollut helpoin homma, huomioiden miehen minuun laskeutuvan arvioivan katseen päästä varpaisiin. Hieman mutaiset saappaat, check. Tuhraantunut takki, check. Juuri tänään maassa rypeneet polvipaikat, check. Muodostin avuttoman katseen ja toivottoman hymyn, jolloin mies painoi päänsä alas ja osoitti tietä tallikassillaan. “Kiitoos!” hihkaisin ja nappasin kamani.
Sain seistä hetken auton ulkopuolella, kun Kookos puuhaili jotain matkustajan penkillä. Kaksi vilttiä penkille ja päällysmatto lattialle. “... ”, katselin merkillisesti miehen selkää kunnes tämä oli valmis ja ajattelin istuutua. “Kassi vielä neiti niin päästään matkaan”, hän sanoi vitsikkäästi ja ojensi kätensä ottaakseen pussukkani. “Kylläpä nyt on hienoa”, mutisin ja mies kumarsi. Jokainen kuitenkin tavallaan, mietin ja kuulin kuinka takalunkka pamahti kiinni ja pian kuskin ovesta hyppäsi sisälle myös itse Kookos. Ihailin kyllä autoa, se oli tosiaan erilainen omasta farmaristani, joka taas ei jaksanut enää pihaltakaan liikahtaa. Olihan sillä tosiaan jo vuosiakin kertynyt. Ei matka kuitenkaan paha ollut. Olin kiitollinen Kookokselle ystävällisyydestä, vaikka jo tallilla olin saattanut huomata miehen väsyneet silmät ja ohimoita hierovat liikkeet silloin tällöin. Oli syynä sitten eläinlääkärityön varjopuolet taikka muut arjen haittatekijät, ei oireita voinut olla huomaamatta. En rohkinut kysyä enempää kuin vain tokaista julki kyseisen mietteen. Mietin myös Novan huolestunutta katsetta kerran tallivierailun jälkeen. Mitä kaikilla oikein on käynnissä?
Riri // Jälleen niin ihana kuvitus tarinassa, jonka lukeminen oli muutenkin tuttuun tapaansa hyvin vaivatonta! Edessä on varmasti varsinainen varsakesä tulevan pienen tulokkaan kanssa ja on ihana nähdä, että odotat sitä yhtälailla innoissaan mitä mä itse hevosen omistajana kanssa Varsa pääsee varmasti emänsä ohella hyvään hoitoon! Kiva että Hippukin pääsee vielä liikkumaan kun se on sille hyväksi: helmi-maaliskuun vaihteessa Hipun kanssa voi alkaa kävelemään selästä-/maastakäsin maastolenkkejä - esimerkiksi. Siihen asti sillä saa ratsastaella aina kevennellen taakkaa asteittain. Saat 35 v€ !
Hippu oli mukavalla päällä kuten aina ja ehkä se ymmärsi miten hommat ovat muuttuneet mammalomalla. Oltiin käyty kentällä irtojuoksuttelemassa ja sitten tehty vähän venytyksiä. Hipun varalle olisi nyt maastakäsittelypuuhia enemmän ja tänään leidi pääsisi maaston kamujen kanssa.
“Emilia missä Breezen suojat on?” “Eks laittanu ne kuivaan? Mindyn oli kans.” Zaida oli ristinyt jalkansa tallijakkaralla istuessaan ja katseli konkkaronkan touhuja järsiessään vihreää omenaa. Aikamoinen touhu tallissa olikin, tyttö oli tyyntä myrskyn keskellä. Veronica rappasi lunta pois Solttu-pojan päältä ja paikalle saapunut Jessekin näytti hakevan jotain vilkuillessaan ympäri käytävää, elämäniloa kuulemma, kun kysyin. “Eikun hei oikeasti etin Manua ja Vilmaa. Manu pitäs rokottaa ja Vilma laukko tallille ku avasin auton oven”, Jesse vakavoitui ja raapi päätään. “Ei Vilma oo tänne tullu ainakaan”, sanoin Hipun karsinan raossa seistessäni. Tamma höristeli korviaan ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. “Oisko se ulkona?” ehdotin ja kurotin silittämään Hippua, sillä oli jotain moskaa taas kaulassa. Jesse ei jäänyt enempää rupattelemaan vaan lähti sanojensa mukaan etsimään ainaki Manua, Vilma kuulemma osasi nyt itsekin tallilla suunnistaa ja katti pitäs saada kiinni. Ettei se vain olisi tielle lähtenyt, mietin ennen maastoon varustautumista.
Sotilas, Breeze, Mindy, Hämy ja Hippu kauniissa jonossa tallustelivat mamban tahtiin lavat keinuen. Maisema oli huvittava takaapäin katsottuna. Myöhemmin sääkin selkeni kun aurinko pilkotti pilvien takaa. “Tässä ois niin hyvä laukata…” sanoi Emilia hiljaa tukahduttaen pohkeensa antamasta laukka-apuja. Niitä Mindy tuskin olisi tarvinnutkaan, jos sille olisi vain annettu vähän hihnaa lisää. Sää oli kyllä mitä ihanin ja porukassa oli mukava tallustaa sekä porista. Kehuttiin kauniita maisemia ja aaketa laakeeta peltoa mikä eteemme aukeni. Minä ja Hippu pidäteltiin muita vauhdin osalta, vaikka menimmekin reipasta tahtia. Vähän huono omatuntohan siinä tuli, mutta ei rento lenkki näyttänyt loppujen lopuksi ketään haittaavan. Tamman mammamassulla ei kovin rajusti enää pystynyt irrottelemaan mutta meille tää oli ihan soppeli vauhti varsaa odotellessa.
Veronica ilmoitti yhtäkkiä hidastamaan ja kohta koko letka pysähtyi. “Mitä nyt?” Sabina kysyi kun Hämykin nosti päänsä ylös. Hevoset kääntyivät kaikki katsomaan pusikkoon josta kuului oksien kahinaa. Varpuset olivat lepattaneet lentoon aikoja sitten mutta vaaraa ei näkynyt olevan odotettavissa. Ensimmäisenä Sotilas pärskähti ja laski päänsä jonka muut tekivät pian perässä. Tosin Breeze latasi hätäkakat polun reunaan. Syykin selvisi pian: esiin hölkytteli Vilma -koira musta Manu suussaan roikkuen. Kuva ei ollut yhtä kauhea miltä kuullostaa. Katti-raukka tietenkin maukui häpeillen tilannetta mutta se näytti voivan hyvin eikä Vilma ollut taittanut sen niskoja. Vilma itse tuli häntä lepattaen vastaan. Hevoset kyllä katselivat tarkasti minne karvainen collie jalkansa laittoi varsinkin tuo viekas kolli mukanaan. Näky oli hämmentävä eikä siinä voinut kuin nauraa. Räps räps, tapahtuma tallennettu kuviin. Selvisi ainakin noiden kahden olinpaikat. Mitä ne oikein olivat olleet tekemässä, sitä sai vain arvuutella.
Matka tallille taittui kaikenkarvaisten otusten voimin. Jesse nappasi Manun paskarautoihin syliinsä samalla hetkellä kun kissa sattui taapertamaan tuvan ohi. Vilma oli luultavasti paimentanut pihapiiristä lähteneen kissan takaisin laumaansa, tai ainakin siihen päätelmään tultiin tallituvassa. Kookos silitteli iloisena läähättävää Vilmaa ja näytti katselevan sitä samalla hieman lääkärin silminkin. "Moikkelis moi!" sanoin päivän päätteeksi ja puksutin kotia pösölläni - joka muuten taas toimii!
Riri // Herraisä, olisit tullut lyömään mua jo kun kommenttia ei ole kuulunut! Mutta jälleen kerran ihan mieletön kuva ja aivan mahtavaa kuvailua alusta loppuun asti - sulla on vaan niin koukuttava tyyli kirjottaa näitä tarinoita Kiva että teitä lähti maastoon ihan kunnon poppoo ja pääsitte ehjänä myös Hipun kanssa mukana. Kuvassa muuten Manulla loistava ilme! 25 v€
Hippu seisoi tattina tarhan perällä. Se katsoi, "Mua ei nyt kiinnostais vielä lähteä, täällä on kaunis auringonlasku." Hanki ei ollut houkutteleva mutta uhrauduin silti nostamaan polviani rakkaan hevosen luokse, joka kyllä tuli sitten vähän vastaan. Se varmasti tykkäs musta niin paljon, että tökkäs turvalla haliin, eikä tietenkään osoittanut kinnostusta mahdollisiin leivänpaloihin mitä mulla mahdollisesti oli taskussa. Neljä kuukauttahan tässä on kyllä hommailtu että kaipa meillä kuitenkin on juttu luistanut leivänpaloista viis.
"Joo Hipukka..." sanoin. Tamma haisteli olkapäätäni, painoi kevyesti ja huokaisi. Annoin ruskealle turvalle suukon ja katselin hevosta, kun se nuokkui ilta-auringossa.
Naksuttelua tehtiinkin oikein olan takaa. Kuin kuukautisissa naisella suklaaseen, oli kantavalla tammalla kova halu omenaan. Hippu sukelsi kesken naksutustauon omenakasan luokse ja auta armias ku se siihen hedelmäveitteen olis vetassu. Muistutus seuraavalle kerralle, ettei kannata jättää teräviä juttuja penkille varsinkaan omenan viereen. Hipulle omena oli kuin suklaata, ja kenties mammalomalla on hieman perso hyvälle. Ymmärrän kyllä tunteen entisenä ja tulevana menkkaränkkänä.
Kentällä taluteltiin; tehtiin peruutuksia, pysähdyksiä ja silittelyjä ja siivoiltiin jäätyneitä, kenties Donnan, kakkoja kentältä aika vapaalla otteella. Hippu oli todella rento ja sellainen hevonen, jonka kanssa oli helppo puuhastella mitä tahansa. Se seuraili perässä ja odotteli kun heittelin kakkaa kärryyn. Ihmeellistä talikkoa haisteltiin muutaman kerran ja kun kaikki oli poimittu, sai Hippu makiaa muttei mahan täydeltä.
Riri // En enään tiiä mitä sanoisin sulle näistä kuvista: i-h-a-n-i-a! Nää oli vielä hauskasti elävöittämässä muutenkin onnistunutta tekstiä! Keksit kivasti tekemistä Hipun kanssa vaikka sen kanssa ei paljoa pääsekään ratsastelemaan tai muutakaan. Hyvin mielin voin luottaa varsan myös sun käsiisi mikä on aina helpottava juttu. 35v€ !
Vetäisin märät rättini nutturalle ja kiskoin ylleni mitä käsiini sattui vaatekorista. En ollut ehtinyt aamutöiden jälkeen päästä suihkua pidemmälle. Talliryhmään oli nimittäin tullut suloinen kuva Hipusta ja vastasyntyneestä oripojasta, enkä voinut kuin jäädä ihastelemaan ilmestystä! Aamutalliin tarvittaisiin varmasti nyt auttajia, joten lähdin tietenkin kaasuttelemaan värikkäässä vaatetuksessani kohti Lehtovaaran varsakeväistä tallia.
"Hippu ja komea orivarsa lepäilevät nyt karsinassa Muistutus: Antakaa kummallekin rauhaa tallilla liikkuessanne"
Riri täytti neuvolakorttia heinäkasan vieressä, kun saavuin paikalle. Jesse oli tullut sopivasti avaamaan oven ja nähtävästi menossa hakemaan muita hevosia sisälle. "Hei", kuiskasin hiljaa kun kuikuilin miehen taakse käytävälle. "Hei", Jesse tervehti samaan sävyyn ja jatkoi, "ei tarvitse kuiskailla. Mene vain katsomaan." Hän taputti minua olalle ja työnsi oven kiinni perässäni, kun siirtyi itse ulos. Riri nosti katseensa ja tervehti hymyn kanssa. "Siellä se on. Sait kloonin hoidettavakses", hän sanoi ja osoitti kynällään peremmälle. Hän nousi tuoliltaan ja lähti johdattamaan pitkin tuttua käytävää kohti heikkoja hörähdyksiä.
Hippu näytti uupuneelta mutta se oli nostanut itsensä ylös. Oripoika siemaili äidinmaitoa vielä mahakkaan Hipun nisistä ja ainakin se vaikutti voivan hyvin. Oli se söpö! Pitkät hontelot jalat ja pian esiin pilkistänyt valkoviiruinen pää olivat herttaisen näköiset. Luonnetta tällä varsalla näytti kuitenkin olevan herttaisesta ulkomuodosta huolimatta: Se imi terhakkaasti ja harhaili pikkuhiljaa ympäri Hippua. Hippu tietenkin huomasi meidät ja antoi pitkän katseen kahdelle tutulle, ennenkuin jatkoi kolmanteen kukkaruukkuun, eli pojankloppinsa nuuskimiseen. Hippu oli näköjään ryystänyt kunnolla vettäkin, sillä juomakuppi oli ennätyksellisen vajaa. Hieno tamma, hieno varsa. Hyvää työtä Hippu! Katsoin sitten hieman väsyneeseen Ririin. Naisen hiukset olivat levinneet sekaiseksi nutturaksi ja huomasi, että hänellä oli myös ollut jos jonkinlainen varhainen aamu varsomisen kanssa. Hienoa työtä myös Ririltä!
Englanninopettajani sanoin varsa olisi varmasti esseekirjoituksena tuotos, eikä jätös, kuten minun kirjoitelmani vuonna pottu ja muusi. Paikalle oli saapunut myös Saippua, joka kolmantena liittyi ihastelemaan tätä kyseenomaista tuotosta, joka juopotteli ternimaidolla sotkien turpansa. Me vain hehkutettiin. "Eiiiiiikä! Kato kun se on söpö!" Saippua hihkui hiljaa. "Niin onnnn! Iiih apua en kestä!" kähisin yhtä innokkaasti. Riri heitteli heiniä muiden hevosten karsinoihin, ja lähdin pian touhuamaan mukaan Saippuan kanssa. Hän kyllä niin puhui siitä, mikä onni oli sattunut kohdalle kun varsa syntyi juuri hänen aamutallinsa aikaan. Oli Saippua kuulemma ihmetellytkin, miksi tallilla oli suhteellisen paljon porukkaa.
"Onnittelut muuten ensimmäisestä kasvatista", sanoin aamutallin päätteeksi kahvipöydän ääressä. Oikein käteltiin ja nyökättiin muodollisesti ylpeän tallinomistajan kanssa. Jesse avasi tärkein elein sokeridonitsipakkauksen ja siunasi sen suklaalevyllä, jota oli kuuleman mukaan säästänyt kaapissaan. Pidot jätettiin pöydälle orivarsan kunniaksi ja niistä oli moni nauttinut päivän mittaan. Talliryhmän keskustelu räjähti niin suklaasta kuin munkistakin, kun päivitimme ryhmään kuvan pöydän antimista. Tai Saippua sen laittoi, kun oltiin ajelemassa takaisin kylälle päin ja heitin hänet kotiin. Päivän ajan kaikkien huulilla pysyi kuitenkin Voitto, tuo tosielämän "7 oikein".
Riri: Ihana että pääsit tapaamaan uuden oripoikamme Voiton, teillä tulee varmasti Hipun ja Voiton kanssa olemaan ihania aikoja keskenänne <3 Saat olla varmasti isossa osassa opettamassa poikaa hyvän hevosen tavoille, joten oppikirjat esiin ja pänttäämään Ihana kuvakin, enkä malta oottaa että näitä pääsee ihailemaan lisää! 25 v€
Voiton totuttelemista jalkojen käsittelyyn ja päitsiin ollaan tehty hyvissä merkein. Hieno poika se on, kun osaa tassuakin, siis kaviota, antaa. Tähän ilmestyy vielä enemmän varsan kuulumisia ja niin myös Hipun! Koeviikon loputtua saadaan julki, mitä jännittävää salaiseen hoitopäikkyyn onkaan päässyt kertymään. Voitto on käyttäytynyt kyllä oikein mallikkaasti - jos ei lasketa sitä kertaa, kun varsa tuli vastaan talliovella tai sitä, kun löysin sen ärsyttämästä Hippu-raukkaa pomppimalla ympäri äitiään.
Eilinen oli mennyt töiden parissa ja Hildan vahtimisessa. Eemelin kanssa on ollut vähän riitaa pienistäkin aiheista eikä kahvikaan oikein piristänyt tänäkään aamuna. Suuntasin siis tallille sekä vienosta velvollisuudentunteesta että tietenkin halusta päästä touhuamaan Voiton kanssa. Hippu saisi toimia henkisenä tukena kummallekin. Totta puhuakseni toivoin myös saavani hieman aurinkoa arkeen.
Tiesin, että tallilla oli porukkaa. En pelkästään polkupyöristä ja autoista, vaan liian kovaäänisestä naurusta ja varpaiden tuskanhuudoista. Lopetettuani vaivalloisen selityksen tulostimen käytöstä suljin paljon nähneen puhelimeni ja huokaisin helpottuneena. Mietin, kuinka avuttomia vanhemmat ihmiset osaavat olla. Pian bongasin Iiriksen valkoisen prinsessan luota ja kysäisin koiruuttani miten jalkapöydät jaksoivat. Iiris ymmärsi vitsin ja tokaisi, että siinäpä roikkuvat mukana. Sanoin tytölle tulla kohta hakemaan mehua ja keksiä tuvan puolelta, kun on valmis. Itse menin jo lämpimään aarrerikkaan kassini kanssa.
“Missäs sun takki on?” kuului ensimmäinen kysymys sohvalle käpertyneeltä Cassandralta. Hän pilkisteli ulkomaalaisen hevoslehden takaa ja silmäili minua päästä varpaisiin. “Tosiaan, tuli pari muuttujaa”, sanoin, kun katsoin itsekin vaatetustani. Se oli pesussa, meillä meni makkaranpaisto vähän sotkuseksi Eemelin ja Hildan kanssa. Olin laittanut päälleni sitten ruskean kevyttopptakin ja siniset farmarit. “Mutta hei, tässä teille pullaa pakkasesta!” ilmoitin, kun kiskaisin kassistani reilun pullapitkon. katseet kirkastuivat ja hyenalauma näytti lipovan huuliaan. Pakkausta koristi kaunis “tästä tuotteesta kassalla -30%”-tarra. Ja mustaherukkatiivistemehu löysi sekin tiensä kannuun ja kannussa pöytään.
Tavallisten alkujutteluiden tapaan me keskustelimme runsaan tovin ja juttelimme iloisesti varsasta. Voitto oli kuulemma pitänyt kovasti pienestä pomppupallosta minkä olin päättänyt hankkia riehakkaalle varsalle. Hippukin oli aiemmin tykännyt temppupallolla leikkimisestä, joten se tulisi varmasti äitihepankin käyttöön stressileluksi.
Stressileluksi tosiaan. Voi voitto raukkaa, se oli vetänyt pallon tarhauksen ulkopuolelle ja tuijotteli vain pallon suuntaan murheellisesti. Hippu söi vieressä heiniä ja vilkuili varsaansa. Sitten se huomasi ruskeatakkisen tädin portilla ja nosti päätään kuin pyytäen katsomaan tämän pojan touhuja. Niinhän minä hain poikaraukan pallon enkä voinut olla kuvittelematta Voittoa koirana - niin innostunut se oli jostain yksinkertaisesta asiasta. Hippu tuli mielellään siliteltäväksi ja Voittokin antoi oikein kosketella itseään eikä välittänyt tutuksi tulleesta touhusta.
“Joo, kävin joka toinen päivä”, vastasin Maisalle. “Mitä muuta olette tehny?” hän siemaisi mehua ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Maisa oli ystävällisesti tarjoutunut auttamaan Voiton ja Hipun kanssa pääsiäisen aikoihin. Silloin lääpittiin varsaa kunnolla ja totuteltiin kavioiden nostamiseen. Olihan se aika oudon näköistä Voitolle kun toisen jalkoja menevät nostamaan. Me näytettiin oikein Hipunkin kanssa miten homma toimii. Voittoa ei kiinnostanut hölkäsen pöläystä äitin hikiset jalat, hah! Treenin kanssa ollaan kuitenkin ihan hyvällä mallilla, kun nyt runsaan viikon ja puolen aikana on toistettu samaa hommaa uudestaan ja uudestaan. Never skip the leg day
"No, sillon alussa tietenki totuteltiin riimuun mutta se kulki kyllä aika hyvin ilmanki Hipun perässä. Mammanpoika", nauroin ja itselläni oleva kahvikuppi läikytti sisältönsä yli laitojen. "Ohhoh", mutisin ja katsoin housuille läiskynyttä kahvia sekä pisaroita pöydällä. Hai paperia ja Maisa selitti sillä välin Pompartin kauniista eleestä tuoda heinää tuliaisiksi tarhareissulla. Siivosin pöytää huvittuneena kertomuksesta, joka tuntui oikein elävältä Maisan matkiessa ruunan eleitä ja ilmeitä. "Tiäks Voitto tuli yhtenä päivänä vastaan tarhalla mutta ei suinkaan sisäpuolella", kerroin ja jatkoin kuvailua tapahtumarikkaasta iltapäivästä. Kuinka olinkaan saanut hakea Voittoa Hipun voimin kentältä asti ja olinhan joutanut pyytämään Ririnkin apuun. Se oli laukkaillut kuin villivarsa konsanaan ympäri kenttää ja näyttänyt myös oikein tyylikästä ravia! Viimein touhutin oli saatu kiinni ja viety emänsä kanssa talliin.
Siellä kaksikko vieläkin odotteli iltaheinien kanssa, ja päätin ennen lähtöä käydä vielä kättelemässä Voittoa. Se ojensi kavionsa oikein kauniisti ja tulipa tekemään nuuskintaa naamaetäisyydellekin. Selvät rajat tulisi tälle orille vielä opettaa, vaikka ollaan jo nyt annettu ymmärtää, mikä on ihmisen oma tila. Minulle oma tila oli määrittynyt rauhalliseksi ja hevosvapaaksi alueeksi, jota Voitto kyllä ymmärsikin kunnioittaa. Sen kiinnostuneet tutkimusmatkat eivät kuitenkaan olleet pahasta ja oli hienoa todeta, että Voitosta tulee varmasti oikein sosiaalinen ja ihmisläheinen nuorimies.
Cassin hekotus ja lintujen siritys kuuluivat kesäisessä tallimaisemassa. Ovelta kuului Cassun möreä hirnahdus ja tarhoilta tuli vastakaikua. Minä seisoin pitkästä aikaa valkoisilla porteilla - en taivaan porteilla sentään. "MOIIIIII", piipitin Voitolle, joka oli hypellyt tarhan nurkasta valkoisen aidan väliin. Se työnsi päänsä aidan toiselle puolen kun Hippu löntysti vielä perässä. "Onko kuuma päivä, häh?" myhäilin kun tamma roikotti kaulaansa ja työnsi päänsä tervehdittäväksi silityksellä. "Niin... Hei sullekin", sanoin hiljempaa, “Anteeks ku oon ollu poissa.”
Kesäinen harjaushetki puomeilla keräsi ympärille uusia ihmisiä. Tapasin Idan ja Omppu-varsan, sekä Jasmiinan, joka innokkaasti kärräsi satulaa ulos. Tytöt aikoivat totuttaa varsaa ratsun varusteisiin kuuleman mukaan. "Saatte auttaa sitten Voitonkin kanssa!" nauroin ja vinkkasin Jasmiinalle, joka sanoi pitävänsä huolta jo kolmesta muustakin hepasta.
"Katsotaan!" Ida virnisti. Cass taputti olalle ja toppuutteli minua. "Täällä on muutama muukin varsa koulutuksen tarpeessa", hän sanoi ja nyökkäsi tarhoille. Siellä Ellen ja Juuli kirmailivat pienten miniversioidensa kanssa. Toinen niistä sattuikin kömmähtämään epäonnistesti turvalleen. "Hah, voi", tyttökuoro lauloi.
Harjailin Hippua ja Voittoa puomilla, johon siihenkin sai Voitto tottua. Kyllähän sen uskoisi käyttäytyvän, hieno poika kun on. Puomilla oli kuitenkin niin paljon kiinnostavaa näprättävää! Mitä kaikkea Voittoa kurkottelikaan mutta ei ylettänyt mihinkään. Cass otti Voiton ja kierteli sen kanssa pihamaata.
Voitto innostui kuin villi mustangi nähdessään oudon kanasen - yllätys yllätys - Jessen sylissä. "Eikö sen pitäis olla häkissä?" kysyin huvittuneena. Jesse silitteli kanaa kuin Bond-elokuvan rikollinen kissaansa. En ollut varma mitä mieltä Kaalipää oli roolistaan, mutta se ainakin kaakatti kuin ärtynyt kissa ja nakkeli niskojaan. Voittoa se kiinnosti niin vallan suuresti! Cass antoi sen haistella kanasta, minkä Voitto tekikin varovasti häntä törröllä valmiina hyppäämään pois minä hetkenä hyvänsä. "Vautsi hei sehän tulee hyvin toimeen-!"... Ja kananen lennähti ilmaan ennen kuin Jesse ehti lopettaa lausettaan. "Voitto!" Cass ehti rääkäistä mutta sai pysäytettyä varsan parin loikahduksen jälkeen. Kaalipää jatkoi matkaansa tikkujaloin kohti tallia. Riri oli saapunut paikalle näkemään tapahtuneen ja sitten saimmekin kuulla Jessen sättimistä.
Pihaan pyöräili suomenlipun värejä hiuksissaan kantava tyttö kassi olallaan. Hän saapui sopivasti auttamaan traileriin tutkimisen kanssa. "Se on Seera", Cass kertoi ennenkuin kaikki heipottelivat toisilleen. "Ai meinaatte tutustuttaa Voittoa traikkuun?" Seera kysyi ja me nyökkäilimme varmoina. Se oli varmaan meistä huokuva itseluottamus, mikä sai tytön tulemaan messiin. Ensin lastattiin traileriin vanha tekijä Hippu ja perässä alettiinkin sitten houkutella Voittoa. Nyt oli hyvä aika opettaa poikaa tähänkin hommaan.
Ensin katsottiin miten Voitto menisi kyytiin ilman vahvistavia herkkuja ja napsuja. Sille ei vielä olekaan opetettu naksutinkoulutusta mutta ehkä se ymmärtää tehneensä oikein jos palkitsemme ilman naksautinta oikeaan aikaan. Tai niin ainakin mietin ääneen tytöille.
Voitto tyrkkäsi jalkansa, ensin vasemman ja sitten oikean, lastaussillalle, mistä kehuimmekin sitä oikein paljon! Sitten mentiin pieni voltti ja tultiin takaisin. Voitto ei tainnut pitää asiaa mitenkään ihmellisenä, kun se lopulta jo toisella kerralla asteli puoliksi koppiin. Se kurotteli äitiinsä, joka mussutti heinää eikä huomannutkaan jälkikasvuaan. “Hyvä Voitto”, kehuimme, kun varsa huomasi heinät ja taapersi itsekin sisälle.
Hippu ja Voitto pääsivät vielä hetkeksi tarhaan hienosti menneen harjoituksen jälkeen. “Oli ilo olla avuksi!” Seera hymyili kiitettyäni ja heilautti kättään. Hän lähti hoitamaan Peikkoa mutta Cass seurasi vielä perässä jääkaapille. “Me ihmiset saatetaan ajatella jotku hommat liian vaikeasti”, hän mietti. “Kuinka?” kysyin. “Voitto meni hienosti koppiin eikä siihen tarvittu ylivaikeita kombinaatioita tai temppuja. Mietin vaan tehdäänkö me asiat vaikeaksi liialla ajattelemisella?” Cass sanoi syvällisesti tuumaillen. Tajusin mitä hän yritti sanoa. “Tosiaan”, pysähdyin hetkeksi ja hieroin leukaani.
Mietinnät keskeytti Riri tuoma kylmä kannullinen mehua ja pieni, talliporukasta koostuva letka sen perässä. Halasin Saippuaa ja Allua. “Hei Elias”, “Hei Adelie”, tervehdin itselleni uusia kasvoja, ja ehdotin jo Eliakselle uutta lempinimeä. “Miten olis Ellu”, vitsailin kun puhe pääsi käyntiin pienessä tallituvan pöydässä. Sitä olin kaivannutkin.