Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Cassandran päiväkirja osa 2 20.3 Kaverin kanssa tallilla
Istuimme kaverini Annikan kanssa tämän punaisessa mopoautossa hiirenhiljaa. "Tässä on joku takaa-ajatus eikö?" tiukkasin, mutta blondi kohautti vain rennosti olkapäitään. "Ajattelin vain, että olisi kiva, jos tulisit katsomaan tuntiani." Annika selitteli. Tuhahdin vastaukseksi ja katselin maisemia. Tallilla oli paljon kasvatteja myytävänä ja tyttö halusi auttaa minua etsimään uuden oman hevosen, vaikken ollut edes varma haluanko uuden. Emme olleet Annikan kanssa nähneet pitkään aikaan, mutta tyttö sattui olemaan Lehtiksen lähellä sukulaisiaan tapaamassa ja molempien aikataulut sattuivat sopivasti yhteen. Nyt ajelimme kohti etelää, yöpyisin yhden yön Annikalla ja matkustaisin seuraavana päivänä junalla kotiin.
"Perillä ollaan!" Annika hihkaisi ja nappasi ratsastuskamppeensa takapenkiltä. Seurasin häntä talliin, jossa minut esiteltiin Annikan ratsastuksenohjaajalle. Talli oli kieltämättä hieno ja siisti - ja iso, todella iso, mutta vetikö se kuitenkaan vertoja Lehtovaaralle? Ehdin juuri ja juuri hengähtää, kun Annika kiskoi minut hänen ratsuaan laittamaan, isoa hollanninpuoliveriruunaa. Ruuna oli kieltämättä hyvin erilainen kuin Cassu, ensinnäkin rakenteensa ja korkeutensa puolesta. Se steppaili menemään paikallaan, kiersi ympäri karsinaa ja mietin, että miten Annika voisi ratsastaa tuolla kuumakallella ja hypätä vieläpä esteitä. Tyttö poistui hetkeksi karsinasta, tallikaverilleen juttelemaan, joka kertoi Annikan mielestä erittäin mehukkaita uutisia; vastikään tallille palautunut tamma osallistuisi tunnille myös. Kaikki olivat niin täpinöissään, että sain selville vain hevosen nimen: Dadiva.
Tunnin alkaessa varmasti kaikki paikalla olevat tallilaiset olivat kerääntyneet katsomoon, mikä siinä "Dadivassa" nyt oli niin erikoista? En ollut edes varma mikä maneesissa olevista hevosista se oli. Kun alettiin tekemään tehtävää, pääsin perille hevosesta. Ruunikko, keskikokoinen tamma, joka pisti ranttaliksi ja osoitti mieltään. Parin ensimmäisen hypyn jälkeen se kuitenkin syttyi - hyppäsi kieltämättä upean kissamaisesti, pyöreästi ja pehmeästi, silmissä palava halu hypätä. En voinut kieltää, etteikö tamma olisi upea. Minulla taisi mennä puolet Annikan ratsastuksesta ohi. "Mitä minä sanoin." Annika julisti voitonriemuisesti, kun myönsin, että tamma oli hieno kuin mikä. Tyttö yritti johdatella keskustelua siihen suuntaan, että no, ostatko sä sen? Vielä olisi liian aikaista sanoa mitään, enhän minä edes tykkää hypätä esteitä.. vai?
Olin viikonloppuna auttamassa tuttujeni ratsastuskoululla Etelä-Suomessa, eikä minulla todella sujunut kuin strömsössä. Noniin, minun oli määrä auttaa alkeistuntilaisia hevosten varustamisessa, joita en juurikaan tuntenut. Poni, jolla minun piti auttaa oli Ilona ja ratsastajan nimi oli Matleena... ja minä menin sekaisin. Kun se tyttö oli käymässä vessassa, minä lepertelin sille ponille suureen ääneen, että Matleena oletpa ihana. Kun Ilonan, jota minä luulin Matleenaksi ratsastaja tuli ja kysyi ponin nimeä, vastasin tietysti, että Matleena, ja vieläpä täysin pokkana. Hämmennyin, kun ”Matleenan” varusteita ei ollut missään. Onneksi joku tallityöntekijä toi meille oikeat varusteet karsinalle, onneksi en katsonut, että miksi niissä lukee Ilona ja alkanut kailottamaan täyttä huutoa. Tunnilla ongelmat oikein kasaantuivat niskaan, kun tuttuni ratsastuksenopettajana antaa ohjeita maneesissa. Minä siinä vain talutan ”Matleenaa” ja sen selässä olevaa Matleenaa. Sitten tuttuni huutaa siinä keskellä naama punaisena (no ehkä ei kuitenkaan huuda), että Ilonan ratsastajalla kantapäät alas, on teidän vuoronne ravata. Mietin vain, että onkohan täällä joku Ilona-poni? No eipä oo. *huokaus, naamapalmu* Kun kysellään, että nukunko mä ja on Ilonan ja Matleenan vuoro ravata, kysyn täysin tyhmänä, että kuka Ilona? Kun minulle viimein valkeni, että sen ponin nimi on Ilona ja vain ratsastaja on Matleena helahdin tulipunaiseksi.
Mitä tästä opimme? 1. Kannattaa kuunnella niitä nimiä 2. Älä päästä Cassandraa taluttamaan vieraalle tallille, vieraalle hevoselle
1. Päiväkirja merkintä Auta miestä mäessä, älä mäen alla
Nyt kerron teille siittä päivästä kun en tajunnut miehen olevan tajuton. Kaikki alkoi silloin kun olin kävelemässä 10-vuotiaan siskoni Tuulian kanssa kaupunkilla...
Tiellä ei kävellyt muita, paitsi me ja joku tumma ihoinen mies. Mies edessämme näytti hyvin heikolta, ja sairaalta mutta en piitannut siittä. Käännyin puhumaan siskolleni. Mies kaatui tien penkkaan, mutta en tietystikkään tajunnut että mun pitäisi auttaa no lähdimme kävelemään takaisin päin.
Parin päivän päästä minulle soitettiin ja sanottiin että, miksi ihmeessä en auttanut Tsike Njieniä (se oli miehen nimi) no jouduin kertomaan heille tämän saman tarinan
Sanotaan, että oman hevosen löytäminen on vaikeaa ja vie aikaa, mutten olisi kyllä muistanut, että se on n-ä-i-n vaikeaa. (Ketä mä huijaan, vanhemmathan ne mulle sen ekan ponin hankki.) Dadivan jälkeen olin toden teolla päässyt hevosten ostamisen makuun ja selaillut päivittäin myynti-ilmoituksia toinen toistaan hienommista poneista ja hevosista, mutta syystä tai toisesta ne saivat jäädä vielä odottelemaan oikeaa omistajaansa. Oltiinhan me toki käyty muutamia potentiaalisia poneja koeratsastamassakin, mutta kuten jo sanoin; ne saivat jäädä odottelemaan ostajaansa. Nojasin tylsistyneenä kädelläni auton oveen radion soidessa taustalla. Olihan sitä tullut viime aikoina reissailtua ympäri Suomea vain ja ainoastaan näiden hevosten kokeiluiden perässä, aloin pikkuhiljaa saamaan tarpeekseni, mutta äiti yritti sinnikkäästi löytää minulle sopivan hevosen/ponin. Ainiin! Ja me oltiin matkalla Helsiinkiin kahta ponia testaamaan. (Tai no oikeastaan toinen oli hevonen mutta silti. Poni on kiva sana) Kuulostaa hirvittävän masentavalta tämä hevosten etsiminen, mutta oikeastaan sisälläni kupli jännitys ja olin kuin kuka tahansa omasta hevosesta haaveileva heppatyttö. Äiti kaarsi päällystämättömälle hiekkatielle keskelle peltomaisemaa navigaattoria tutkien, joten tulkitsin, että nyt ollaan jo lähellä. Ensin minun olisi määrä koeajaa iso punarautias hevonen ja sen jälkeen musta poni. (Mainittakoon, että oon ihan heikkona punarautiaisiin, ah) Pian tallin valkeaksi maalatut aidat viistivät ohitsemme ja äiti pysäköi auton. Oletettavasti tallista meitä vastaan käveli vaaleahiuksinen nainen, joka kätteli äidin kanssa ja esitteli itsensä Virveksi. Nainen johdatteli meidät Remun luo, joka odotteli korvat tötteröllään tarhan portilla. Ruuna oli valtava (ainakin Cassuun tottuneelle) ja se tutkiskeli minua ruskeine silmineen. Virve ojensi minulle riimunnarun, jotta voisin hakea sen talliin hoidettavaksi. Olin jo ennen näitä testausreissuja ajatellut, että teen kaikista testaamistani hevosista plussat ja miinukset ja samalla analysoin hieman omaa menoani, joten pysyin suunnitelmassani ja koko matkan mustan ponin kotitallille kirjoitin tänne päiväkirjaani oheisen listan: Remu + Todella ihana ratsastettava, toimi sileällä todella hyvin + Helppo käsiteltävä, väristä plussaa + Kuuliainen, miellyttämishaluinen, reipas - Todella iso - Liian helppo?? Ei mitään haastetta Toisen koeajettavan koti sijaitsi puolestaan lammen tuntumassa. Pihassa meitä tervehti arviolta nelikymppinen pariskunta, joka kertoi meille lisää tästä heidän tallistaan ja poneistaan. "Niin ja Vertigohan on tuotu parisen viikkoa sitten Saksasta." Mies, joka esittäytyi Jaakoksi kertoi. (Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa Vertigon koeratsastuksesta, kun Remusta ei nyt juuri kerrottavaa ollut. Melko perus kopukka) Vertigo tuntui selässä istuessani todella pieneltä, etenkin Remun jälkeen. Alkukäynneillä tutustuin oriin hieman ja taivuttelin sitä kevyesti eri suuntiin. En ollut enää yhtään varma miten selviytyisin ponimaisemmasta ravista Cassun keinuttavien askelien jälkeen ja että pomppisin selässä kuin kumipallo, mutta selvisin ihan siedettävästi. Vertigo oli todella kiva koko ratsastuksen ajan ja haki hieman muotoakin. Joskin hieman reipas sähläri, mutta menköön suht nuoren iän piikkiin. (ahem... niihh tuossa ne hyvät pätkät) huomasin heti alkuun, ettei ori anna mitään ilmaiseksi ja vaatii kunnolla töitä. Hetkeen en ollut varma osaisinko edes ratsastaa sillä, mutta tässä taas ne plussat ja miinukset: Vertigo + Taaskin ihana ratsastettava, vaativa, nätti + Käsittely oli helppoa vaikka onkin nuorehko ori + (Saa myös näköiseni puskissa luuhaajan kisakonkarin näköiseksi) no ei vaan, just kidding - Keksinkö edes miinuksia? Paluumatkalla kotiin äiti kyseli mielipiteitäni jo tähän mennessä "jatkoon" päässeistä hevosista, joita voisi mennä testaamaan toisenkin kerran. Ehkä tää tästä, ehkä tää tästä ja mulla olis kesäksi oma heppa. Cassandran päiväkirjat kiittää ja kuittaa.
Mun valmistumisen jälkeiseen vuoteen mahtui monia kohokohtia. Ensinnäkin, Taco Bellin avajaiset. Life-changing event. Pankkitililtä lähti jatkuvana virtana crunchwrappejä crunchwrappien perään paria väliin mahtunutta burritoa lukuunottamatta.
Toiseksi, olin saanut tuurilla pummittua kaverilta lipun Antti Tuiskun viimeiselle keikalle, jossa tunnelma oli ollut kieltämättä katossa. Yleisössä oli ollut hirveä määrä nelikymppisiä täti-ihmisiä ja niiden nuoria pikkulapsia, mutta baarialue oli ollut hintaa katsomatta 10/10, mun on pakko twerkkaa -julisteen edessä oli tietenkin ollut pakko twerkata ja somet oli täyttyneet välillä kyseenalaisesta materiaalista. Musiikki oli ollut yllättävän hyvää, enhän mä ollut pitkään aikaan Tuiskua kuunnellut, mutta tanssittua tuli ja biisit pyörivät päässä vielä seuraavien viikkojen ajan. Korvat olivat jytisseet pitkään keikan jälkeen ja ääni oli ollut käheänä joten kaiken kaikkiaan illan voisi laskea onnistuneeksi. Kolmantena mun kämpän eteen oli tuotu uusi kaupunkipyöräasema, jolloin pystyin vähentämään muiden julkisten käyttöä ja pyöräilemään keskustaan. Tai no, niinhän mä itselleni uskottelin, vaikka todellisuudessa se meni siihen kerta kuukaudessa -käyttöön josta tuli tarpeeksi sporttinen ja hyvä mieli taas hetkeksi aikaa.
Ainiin, ja olin mä päässyt opiskelemaankin. Ja saanut töitä. Lapista.
"Lehtovaara??" "Joo. Kolarin vieressä kuulemma." "En mä ees tiedä missä Kolari on." "Pohjosessa." Me oltiin jälleen kerran valloitettu jo vakipaikaksi muodostuneet Taco Bellin edessä olevat pehmotuolit kaveriporukan kanssa. Ronja tenttasi mua Lehtovaarasta ja alkoi samalla googlettamaan Kolarin kaupunkia. "Kolari.fi... Palvelut... Vapaa-aika... 'Kolarin lohitilasto'??" "Se tulee kasvamaan yhdellä heti ku sä laskeudut", Hannes virnisti toiselta puolelta penkkejä. Heitin rypistetyn servetin sen rintaa vasten. "Hys!" "'500 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Se on tärkein tavoitteemme.' Noniin! Sinne sut sitten." Yritin hymyillä mutta suu täynnä nachoja vaikeutti asiaa huomattavasti. "Mm.. Periaatteessa joo. Miettikää, musta tulee opettaja." "Yikes." "Älä. Ne varmaan kattoo että mikä ihmeen nolla tuolta tulee." "No ei ne nyt, kyllä sä oot muakin koutsannut pari kertaa ihan hyvin", vieressä istuva Mari tökkäs mua käsivarteen. "Ja kaikki muut kerrat meni ihan perseelleen vai?" Naurahdin ja katsoin blondiin päin. "Kamoon, en mä sitä tarkottanut!"
"Se on tuolla iihan Ruotsin rajalla", Ronja jatkoi ja vilautti karttaa mua kohti, ihan kuin en olisi jo itse etsinyt paikan sijaintia heti tiedot saatuani.
"Ja oho, tasan tuhat kilsaa täältä pohjoiseen."
"Lit." "Hei ironisesti tai ei, toi sun on pakko lopettaa jos haluut ittes olevan ikinä ees vähän vakavasti otettava. Saati joku opettaja." "Ratsastus-squad?" Ja sillä kertaa oli mun vuoro saada servettipallo päin näköä.
Adelien päiväkirja 19.7.2018 Ei kai taas,koulut alkavat kohta. En ole parhaimmasta päästä koulussa,eikä arvosanat päätä huimaa. Onneksi arjen keskellä on ainakin yksi piristyksen kohde,Ringo ja talli jossa voi käydä ilman huolia. Seiska luokka meni penkin alle,opiskelu motivaatio oli nollassa. Viime vuonna oli uusi koulu,uudet luokkalaiset eikä kutosen luokalta tainnut tulla kun pari tyyppiä samalle luokalle. Sain kuitenkin tutustuttua seiskalla parin tyypin kanssa ihan hyvin,kasiluokalta ei mitään odotuksia. Mutta mitä turhaa pohdin koulua,nyt on kuitenkin kesäloma! Kyytiä tallille en tänään saanut ja pyörällä tai kävellen olisin läkähtynyt matkanvarrelle. Ringo saa viettää ansaittua kesälomaa,aletaan sitten myöhemmin kunnolla treenaamaan,poni saa nauttia laidunruohosta. Siskoni Taimi saapui kotiin tallilta,anoin Taimin viemään minut kaupungille kaverini kanssa. Pitkästä aikaa oli ihanan viileä Taimin uuden vaaleanpunaisen skootterin kyydissä,löysin kaverini Hillan. Jäätelö teki terää,vaikka jäätelökiskan myyjä oli vähän outo. Vihdoin kun olin kotona etsein vintiltä kuumien säiden pelastuksen,tuulettimen. Luovutin kun se ei meinannut toimia,kummasti isäni sai sen toimimaan heti. Pääasia että huoneessani oli hieman viileämpi eikä tarvitse läkähtyä sinne.
Maisan elämää... 20.7.18 "Mikä tarkotus tällä elämällä ees on? Onks sillä mitään hyötyä? Miks meijät on luotu tänne kärsimään? Ainoot täs maailmas jotka elää ilman ongelmii on eläimet... Ongelmat vaan vainoo koko ajan selän takana, eikä mikään anna rauhaa. Musta tuntuu nyt just tosi pahalta eikä mikään oo hyvin.
Aamulla herätessäni kello 10.00, nousen pediltäni sammuttaen puhelimeni herätys kellon. Minulla olisi ollut koulua 12.00-14.30. Eli aika lyhyt päivä. Mutta tänään ei ollut kuin yksi tunti viidestä, jolloin olisi ollut läsnäolo- pakko. Mutta jos matka yhteen suuntaan kestää n. 40min, niin ehkä jätän välistä? Olenhan muuten aika tunnollinen oppilas, mutta saahan välillä keskellä viikkoa koekriisien keskellä ottaa vähän pientä lomaa?
Astelen jääkaapilleni katsoen kaappia. Otan appelsiinimehun, ja otan lasin kaapista. Kaadan mehun lasiin jost aotan hörpyn. Sitten teen puuroa johon laitoin hiem mustikoita sekä vadelmia. Sitten nautin aamupalasta. Sen jälkeen pakkaan tallikamat reppuuni, ja otan vaihtovaatteet mukaan. Ajattelin mennä päivällä liikuttamaan Adolfin, vanhempieni hevosen. Ja sitten vielä illasta Vallun. Sitten kävin suihkussa ja selailin hetken someja, sekä katsoin netflixii :3. Kun olin löhöillyt hieman yli puolisen tuntia, nostin itseni sohvalta eteiseen, peilin eteen. Laitoin hiukseni pienelle nutturalle. Sitten otin jääkaapista banaania. Kello oli 11.47. Laitoin vanhemmilleni viestiä ja otin kamani sekä puhelimeni mukaan, lukitsin kodin oveni ja menin hissiin. Menin kolmanneata kerroksesta ensimmäiseen hissillä. (Ei jaksa mennä portaita.) Astelen hissistä hymyillen pois ja menen autolleni. Avaan auton-ovet ja laitan etupenkille repun jossa oli tallikamani sekä vaihtovaatteet. Saavuin klo. 13.10 vanhempieni pihaan. Huomaan Adolfin olevan ulkona joka pyörii innoissaan seuralaisensa kanssa. Sitten astelin sisälle ja tervehdin vanhempiani iloisesti. Äitini oli juuri tehnyt makaroonilaatikkoa, niin pääsin suoraan ruokapöytään. Heti ensimmäisenä äitini rupesi kuulustelemaan heppakuvioistani, ja isä-puoleni kuunteli hieman ymmällään vieressä. Kun olin syönyt istuskelin hetken sohvalla, lueten vanhoja lapsuudteni heppahullu-lehtiä. Parin lehden lukemisen jälkeen vaihdoin tallivaatteet. Lähdettiin äidin kanssa talliin, ja isäpuoleni jäi sisälle katsomasn telkkaria. Haettiin Adolf ulkoota sisälle ja laitettiin se kiinni talliin. Aluksi harjattiin yhdessä Adolf, äitini kanssa. Huomasin että ruunalla oli ehtinyt kasvaa maha viimeisen kolmen kuukauden aikana. Harjauksen jälkeen varustettiin ruuna. Ja lähdettiin taluttamaan sitä pienelle n.15x20m kentälle. Äitini punttasi minut ruunan selkään, ja kiristin vyötä ja laitoin jaöustimet sopivan kokoisiksi. Sitten lähdin menemään alkukäyntejä. Mentiin 30min alkukäynnit kun hepalla ei oltu nyt hetkeen ratsastettu. Sitten lähdin menemän ravia, jolloin aika piakkoin laukkaa. Heppa meni niin hienosti,kiltisti ja ihanasti. En ees muistanut, kuinka ihana tää ruuna on! Äitini rupesi laittamaan n. 50cm korkuisia esteitä. Adolf hyppäsi ne korkesn ilmavaran kera! Nii mahtava kauramoottori. Eikä mahakaan haitannut menoa. Tehtiin estetehtävää n. 20min. Jonka jälkeen otettiin loppukäynnit sekä ravit. Sitten nousin pois ruunan selästä ja purattiin häneltä tallissa varusteet. Jonka jälkeen harjasin hänet ja äitini meni pussittamaan heiniä. Sitten talutin Adolfin hänen tarhaan seuralaisensa luokse. Sitten annoimme hepoille heinät. (Joita oli kylläkin kaksi.) Heinien jaon jälkeen lähdin vanhemmiltani ja menin ajamaan lehtovaaralle, tallille saapuessani. Vaihdoin vaatteeni varalteen. Ja hoidin Vallun. Vallun hoidon jälkeen ajoin kotiin. Siskoni toi koirnsi Urhon hoidosta jota hetken aikaa rapsuttelin. Sen jälkeen vaihdoin hieman Fancymmat vaatteet. Sillä menimme isosiskoni Ninnun kanssa syömään. Käytiin koirani kanssa kolmistaan lenkillä, jonka jälkeen vietiin koira sisälle. Ja kello oli about. Kahdeksan. Lähdettiin Amarilloon syömään. Siskoni otti pihviä ja minä otin hampurilaisen. Sitten sanoin hänelle heipat ja ajoin kotiini. Lukitsin autoni ovet. Käytin koirani nopeasti ulkona, ja vilkaisin kelloa. Kello oli melkein kymmenen. Kävin nopeasti suihkussa, pesemättä hiuksiani. Ja menin nukkumaan.
Mä en välillä ymmärrä tätä elämään. Tää on niin epäoikeudenmukaista. Pikkusiskoo käsitellään kun mitäkin jumalatarta. Mä en oo pelkkää roskaakaan, mut en kyllä saa mitään etuoikeuksiakaan. Rianna saa koko ajan uusia juttuja, ja mä saan ehkä uuden kypärän jouluna, mikä sekin tuottaa hirveesti "rahaongelmia". Mut eilen tapahtu poikkeus, ja me mentiin kattomaan mulle ponia! Äiti sanoi että ihan vielä ei voida ostaa, mut kannattaa ainakin mennä koittamaan jotain poneja, että tietää mitä koeratsastuksissa tapahtuu. Me mentiin kattomaan ihan läheltä yhtä sellasta kimoa pikkuponia, joka ei kylläkään ollut mikään mun favorit, mut sopivan kokonen ja liikku hyvin. Alenmpana on vähän juttua kokeilun sujumisesta.
Ystävällinen nainen Sofia ohjasi meidät talliin Dasyn karsinalle. Tässä on paljon plussia ja miinuksia tästä ekasta ponista:
+Suloinen ulkonäkö +Hienot liikkeet +Juuri sopivan korkuinen (n.130 cm, aika siro) +Ihana ratsastaa +Reipas +Sopivan haastava
-Äkäinen karsinassa -On sairastellut lähiaikoina jonkin verran -Näykkii ja luimii kaikille -Ei hyppää kovin hyvin vielä, hypätty vähän
Yleisesti: Akäinen poni hoitaa, joka ei selkeästi nauti ihmisen seurasta. Eteenpäinpyrkivä ratsastaa, ja sileällä hakee helposti muotoon. Kauniit liikkeet, mutta ei ole kilpailtu kuin muutamia kertoja ristikkoluokissa. Edellytyksiä ei tunnu olevan ollenkaan suurempien kuin 50 cm luokkien hyppäämisen, sillä kieltelee paljon, ja jos hyppää, niin tiputtaa lähes aina. Selkeästi enemmän kouluponi, eli ei sitä mitä me ollaan hakemassa.
Mitä me sitten ollaan hakemassa?:
Kilttiä monitaituria, joka tykkää hypätä, mutta osaa myös väh. He A asiat. Hypätä saisi myös maastoesteitä. Rataesteillä kapasiteetin tulisi riittää jo vähän korkeammalle.
Pssst... En oo kyllä nyt Fossesta piiitkään aikaan luopumassa:)
Käytiin viimeviikonloppuna isosiskoni, Taimin luona Torniossa. Oltiin siellä pari päivää lomailemmassa, eikä heppakuviot jäänyt siihen! Suuntasin siskoni kanssa Tornimäen Ratsutilalle jossa Taimin yber-söpö shettistamma Hemuli asuu. Hempalla oon ennenkin ratsastanut, varsinkin nuorempana enemmän. Ratsastus sujui ihan hyvin ja pääsin pitkästä aikaa hyppäämään, ihanaa vaihtelua päästä ihan erilaisen ponin selkään kuin Ringo! Ainiin, Vertti muuttaa myös Tornimäkeen, eli aina Tornioon tultuani voin sitä käydä ilomielin moikkaamassa. Vielä Vertin lähdön kunniaksi Zaida perheineen joutuu muuttamaan... Tiedän jo nyt et mulle tulee ihan järjetön ikävä Zaidaa, sen kanssa kun oon ollut niin paljon tallilla, puhumattakaan kun Rimpu,Fosse ja Pontso joutuu menettämään maailaman parhaimman hoitajansa. Toivottavasti ehdin vielä hyvästellä Zaidan, en vaan kestä että se lähtee! Ainakin yks hyvä asia, meille on muuttamassa koiranpentu! Edellisen koiran kuoltua meillä oli viimevuonna hoitokoira,mutta kohta tänne astelee maailman suloisin koiranpentu, joka näyttää ihan leijonalta!
Viime viikko oli ollut yhtä myllytystä koulussa kun kakkoset ja kolmoset viettivät omia juhliaan: torstaina abit heittelivät karkkia rekkalavoilta ja jättivät koulun ainakin lukuloman ajaksi kun taas perjantaina koulu täyttyi mitä hienoimmista asuista ja näyttävistä pareista kakkosten tultua koulun vanhimmiksi: wanhat olivatkin se juttu, mitä olin odottanut iät ja ajat kuin kuuta nousevaa! Kuten asiaa kuului - tietenkin - olin aamulla käynyt laitatuttamassa hiukseni ojennukseen kampaajalla ja taiteillut pukuni päälle. Pukuni oli klassisen kaunis shampanjan värinen, kimalteilla ja hauskalla leikkauksella koristettu mekko mikä oli vaihtoehdoistani toinen: ääripää oli ollut vaaleanpunainen kermakakku, mutta halusin olla siisti tänä päivänä. Överi kerkesi olla kaikki muut 364 päivää vuodesta!
Hipsin koululle äidin kyydittyä mut pihalle, missä Cassandra hytisi takkiinsa kääriytyneenä. Tummansininen puku pilkotti takin alta ja kykenin jo kuvittelemaan miten hyvin se natsaisi tummatukkaisen tytön päälle kaikessa kauneudessaan.
"No tulithan, täällä alkaa olemaan vähän kylmä", Cassandra puuhkaisi huomattuaan miten tulin vihdoin naama punertaen paikalle, käsillä mekon helmoja puristaen etteivät ne vain laahaisi lumea pitkin perässä.
"Sori ihan hirveesti, törkee ruuhka!" puolustauduin mihin Cassandra ymmärrettävästi suhtautui erittäin epäröiden ennen yhdeksää aamulla niinkin suuren paikan kuin Lehtovaaran lukion pihamaalla. Yhdessä tuumin suuntasimme sisälle lämmittelemään.
Sisällä napsimme kuvia parien kanssa, yksin ja keskenämme ja taisimme tareta myös pihalle parempien taustojen ja miljöiden toivosta. Sinä päivänä tuli myös tanssittua oikein olan takaa vaikka sen itse tanssijana totesinkin: olin muuten ollut mukana myös kaiken balettinäytöksen ohella tekemässä vuosikurssimme omaa tanssia mikä oli ollut kivaa siitä huolimatta, että idioottimainen tyttöryhmä ajautui väkisin kerran jos toisenkin ristituleen keskenään. Mielestäni oli myös erittäin kivaa se, että kun peruskoululaiset olivat katsomassa tansseja saatoimme Cassandran kanssa bongailla yhdessä muitakin Lehtisläisiä katsomossa enemmän tai vähemmän kiinnostuneina seuraamaan tanssahteluamme. Illan - tai päivän - kruunasi vielä wanhojen gaala, jossa perheenjäsenet olivat paikalla.
Kirsikkana kakun päälle olivat myöhään illalla ja yöllä jatkot vähän kauempana landella vuokratulla mökillä.
ep. I - Visiitti kotikulmille Rebecan spin-off päiväkirja
Minun ja kaksoissiskoni syntymäpäivä sattui tänä vuonna pääsiäispäivälle, joten matkustimme heti torstaina koulun loputtua bussilla Kuopioon. Viettäisimme isän luona vähän päälle päivän, minkä jälkeen palaisimme takaisin Lehtovaaraan äidin luo viettämään loppuajan lyhyestä lomastamme. Isä oli ollut meitä bussiasemalla vastassa juuri sellaisena, kuin olin hänet muistanutkin. Musta, siististi kammattu tukka, liikemiehen ryhdikäs ja itsevarma olemus. Automatkalla isän Jynkänmäellä sijaitsevaan kotiin hän kyseli, mitä olimme tykänneet "tuppukylästä", johon äiti oli meidät raahannut. Fredrica ilmoitti mielipiteensä suoraan sanomalla, että hän asuisi viisi kertaa mieluummin isän luona Kuopiossa. Minusta Lehtovaaran kylä ei vaikuttanut yhtään hullummalta paikalta, mutta en viitsinyt sanoa mitään. Identtinen kaksoissiskoni oli ollut aina minua itsevarmempi, enemmän isän tyyppiä oleva ihminen.
"Mitä prinsessani tahtoisivat 15 -vuotislahjaksi?" isä kysyi saapuessamme hänen uuden asuntonsa pihaan. Menestyvänä liikemiehenä isä asui varmasti kalliissa talossa, jonka hintaa en edes uskaltanut kysyä. "Kyllähän sinä tiedät!" Fredrica huudahti hymyillen hypäten autosta ulos. Minä katselin vaitonnaisena isän taloa ja autoa, jonka hän oli ostanut hiljattain. BMW i8 oli sellainen auto, josta äiti saattoi leipurina vain unelmoida - puhumattakaan isän asunnosta. "Mitäs pidät?" isä kysyi laskien kätensä olkapäälleni.
"Tosi hieno!" sanoin vilpittömästi, vetäen sitten matkalaukkuani Fredrican perässä kohti etuovea, jonka isä avasi meille herrasmiehen elkein.
Asetuttuamme vähän aloillemme, isä alkoi keittämään kahvia ja kaivamaan synttärikakkua jääkaapista. Isän talo ei ollut kovin iso, mutta se oli erinomaisella tontilla. Me ihastelimme Fredrican kanssa näkymiä sillä aikaa, kun isä hääräili jotain keittiössä. "Isä on niin paljon parempi vanhempi! Hän on menestyjä ja tietää mitä me tarvitaan." siskoni sanoi tylsistyneenä puhelintaan pyöritellen. Yritin keksiä vastaukseksi jotain nasevaa, mutta juuri silloin isä huuteli keittiöstä, että saatoimme tulla.
"Tulkaa molemmat sitten Kuopioon käymään lukionne. Onko siellä pikkukylässä edes kunnollista koulua?" isä kyseli kakkua syödessään.
"On siellä peruskoulu ja lukiokin, mutta-"
"Tietenkin me tullaan sit vähän päälle vuoden päästä tänne vakituiseen!" Fredrica keskeytti minut täydentäen aloittamani lauseen. Hittolainen, että sisko osasikin olla ärsyttävä.
"Niin ajattelinkin. Silloin Fredrica pääsee kunnolliseen balettikouluun ja Rebecalle voidaan ostaa vaikka joku kiva hevonen." isä sanoi jatkaen: "Tietysti siis vain, jos muutatte peruskoulun jälkeen tänne asumaan."
Yhtäkkiä huoneen täytti kuitenkin puhelimen soittoääni. "Minun on vastattava tähän." isä ilmoitti nousten pöydästä mennäkseen jonnekin muualle puhumaan. Fredrica ja minä jatkoimme kakun syömistä hiljaisina - kumpikin varmaan miettien omia vaihtoehtojamme. Siskoni oli kyllä ihan täysi hemmoteltu kakara, joka muuttaisi takaisin tänne heti kun vain voisi. Cassandra oli kuitenkin vakuuttanut minut, että Lehtovaaran lukio oli ihan yhtä hyvä paikka. Sitä paitsi - aloin jo kiintymään Lehtiksen kylään päivä päivältä enemmän.