Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Rakas päiväkirja... huokaus, ehkä, toi alku on vaan joku pinttynyt tapa kaikille maailman päiväkirjottajille (uus sana?). Tänään on tosi hieno ilma. Lähemmäs -15 astetta pakkasta ja puoli metriä puuterilunta! (tuliko tästä joku säätiedotus?) Mun vika oppitunti oli peruttu, joten ehin olemaan koko päivän melkein koko iltapäivän tallilla! Aluks mä väijyin Rimpua tarhassa, kun Fosse ja Ringo oli joutunu alkeistunnille uraa kiertämään ja Veronica-parka taluttamaan. Mä sain otettua ihan hienojakin kuvia, joskin niitä tuli ihan liikaa aika monta.
Sitten mä hain ponin tarhasta ja vein sen karsinaan kuivumaan kaikesta lumessa piehtaroinnista sun muusta sähellyksestä. Mä tapasin myös uuden yksärinomistajan Fridan ja sen ylisöpön haflariponin Breezen. Se hän oli aika hiljanen ja muutenkin vähän ujon tuntunen, mutta hiustensa puolesta se hän ainakin sopi joukkoon - silläkin hänelläkin oli liilaks värjätyt hiukset! Jos mä värjäisin mun hiukset, niin niihin tulis ehkä oranssia ja pinkkiä, tai sitten turkoosia tai vaaleensinistä. Tai punasta! Mä muutenkin tykkään punasesta, mutta älkää huoliko - en mä oikeesti oo värjäämässä mun hiuksia!
Näin btw, mä kirjotan tänään söpön pinkillä stabilolla (iso kirjain jäi), koska se näyttää kivalta, kun on eri värisillä kynillä kirjotettuja tekstejä. Pitäiskö mun kertoa vaikka tän päivän asusta? Ehkei, en mä pidä mitään blogia. Vai pitäiskö mun alottaa blogi? Tai instaheppatili? Kertokaa tuolla kommenteissa Zaida tää ei edellenkään oo blogi. Puhunko mä itselleni? Pitäikö mun teititellä itseäni? Voiko joku vastata näihin kysymyksiin? Help me, please! Nyt mä aloin puhumaan enkkua, vaikka mä oon siinä ihan surkea. Oon outo, mutta ehkei se haittaa. Vielä.
Riri // Tää päiväkirjatyylinen merkintöiden kirjoittaminen on kyllä hauskaa luettavaa tarinoiden ohella! Ihanan kuvan olet jälleen piirtänyt ja etenkin tuo taivas on aivan ihanan värinen! Saat 20 v€
Niin se aika vaan menee, ja hups vain, mun ja Fossen yhteinen tie on kestänyt jo kaksi kuukautta. Kiitos kaikesta maailman ihanimmalle talliporukalle sekä tietysti itse poiherralle! Meidän yhteinen taival tulee jatkumaan vielä pitkään, siitä voitte olla varmoja!
Riri // Tallennusnappia jäänyt painamatta! Ihana kuva ja onnea teille hirmuisesti 2kk hoitomatkastanne <3 Olette sievä pari joka natsaa toisilleen loistavasti ja toivon mukaan matkanne kestää vielä pitkään tulevaisuudessakin
pikkuponiteam 26.02.-18, zaida & fosse & rimpu, 13HM
"Mitäs tänne kuuluu?" kysäisin kovaan ääneen aukaistessani taukotuvan tutun painavan, narahtavan oven, kuten aina tallille saapuessani. Frida kykki vaivautuneen oloisena omalla kaapillaan, jonka sisäpuoli oli omani tavoin koristeltu ruusukkeilla ja kuvilla rakkaista hoitopolleista. Oman kaappini sisällä riippui Fossen kanssa voittamamme sinivalkoinen silkkirusetti - josta olin edelleen hirmuisen ylpeä - , kuva minusta ja Fossesta maneesitreenillä, otos Rimpun pukkihetkestä ja uusimpana Merrun ottama kuva minusta ja Ruubenista jokin aika sitten. Jättiruuna oli kuitenkin koostaan huolimatta aika symppis tapaus, Ruttu-Ruuben, Sailan rusettihai ja mammanpoika.
"Mitäs tässä", havahduin todellisuuteen kuultuani Iiriksen äänen. Hän ja Taiga makoilivat sohvalla kiharat blondit ja piikkisuorat punaiset hiukset toisiinsa sekoittuen. Pikkuponiteam oli koossa jälleen! "Ruusa?" virnistin huomatessani hampaanjäljet Iiriksen paljaassa käsivarressa. Taukotuvassa oli yllättävän kuuma verrattuna ulkolämpötilaan, joka lähenteli kahtakymmentä miinusastetta. Iiris nyökkäsi huvittuneena kysymykselleni. "Kuka lähtis maneesiin vähän hyppelehtimään?" virnistin. "Breeze on jo liikutettu..." Frida mumisi nurkasta. Iiris taasen pomppasi heti innokkaana pystyyn. "Mitä! Häh? Joo tietysti!" Taigakin havahtui puhelimensa lumoista.
Iiris kiskoi jo takkia päälleen, kun Taiga vasta jaksoi könytä ylös sohvalta. "Yhtä laiska kun hoidokkinsa", vitsailin Iirikselle, joka sai Taigan väläyttämään minulle leikkisän tuiman katseen. Tiesin kyllä, että punapäällä riitti huumorintaju kiusoitteluun, hauska puoli tytöstä oli vain ollut kännykänruudun takana piilossa. "No Ringo oli eilenki ihan patalaiska alkeistunnilla!" Taiga päivitteli pukiessaan kenkiä jalkaan. "Roosaa meinas alkaa hitainki käynti huimata, voi sitä pientä." Naamalleni nousi pieni hymynkare, mutta eihän toisten kustannuksella nyt saanut pilailla.
"Minkäs kokosia sä aattelit, Zaidan?" Iiris kysyi irvistäen, painottaen ihan tahallaan n-kirjainta lempinimeni lopussa. Nova sen oli joskus vähän vahingossa keksinyt, mutta itse en niin perustanut siitä, vaikkei lempinimissä kyllä mitään pahaa ollut, kun keksin niitä itsekin ihan koko ajan. "Mikäs teille sopis?" tiedustelin, "Rimpu hyppää maks 50 senttiä, mutta voidaan me teille kahella laittaa pari 70 senttistäkin vaikka." Taiga nyökytteli. "Ääh, mä haluisin jotain vielä korkeempaa", Iiris kiemurteli, "Ruusa on menny niin kivasti tässä viime aikoina, et sopisko yks diagonaaliokseri vaik 90cm? Riri sano et Ruusa ei oo yhtä ruutitynnyri diagonaalilla..." Hymyilin blondille ilkikurisesti. "Tietty! Mä ja Rimpu voidaan sitten limbota sillä!" hihkaisin, joka sai meidät kaikki purskahtamaan nauruun.
Ulkona pureva tuuli ja paukkupakkanen piiskautui vasten kasvojamme, joka sai minut kiskomaan tallitakin kaulusta aina vain ylemmäs. "Onneks maneesi rakennettiin jo alkuvuodesta!" Taiga päivitteli, vaikka hänellä olikin paksu toppatakki. "No, onneks kevät tulee kohta", Iiris hymähti. "Niinpä... Vaikka onhan talvessakin puolensa", yritin puolustaa lempivuodenaikaani. Blondi ja punapää kääntyivät yhtä aikaa tuijottamaan minua suu auki. "Kuka nyt talvesta tykkää?! Kylmyys, tuuli, upottavat kinokset, loskakelit syksyllä ja keväällä, pukemiseen menee varmaan 100 tuntia...", Iiris luetteli Taigan myötäillessä päätään nyökytellen. "Äh, ihan sama! No, me ollaan nyt tarhoilla", huokaisin.
Minä ja Taiga käännyimme hoidokkiemme asuttamalle tarhalle, kun taas Iiris jatkoi polkua eteenpäin Ruusan ja Rassen omalle aitaukselle. Sieltähän temppuponi jo tulla hölkötti vastaan, iloisesti pärskien ja harjaansa hullusti heilutellen. Ringo löntysti kiireettömästi perässä, mutta Fosse ei jättänyt rakasta heinäkasaansa - eikä sen kyllä tarvinnutkaan. "Heissan poni!" leperteli tukkajumalalle, joka hirnahti minulle iloisesti. Taiga asetteli Ringon otsatukkaa paremmin ja pujahti sitten aidan alitse sisään tarhaan laittamaan riimua ponin päähän. Seurasin esimerkkiä ja menin itse perässä.
"No, no, no", sätin Rimpua leikkisästi, kun se kavahti taaksepäin väistääkseen pelottavaa riimunnarua. Irvistin Taigalle, joka oli jo saanut Ringon kiinni. Mustavalkea ruuna lepuutti päätään hoitajansa polvella, alahuuli lerppuen. Shettiksen kuola valui tytön ratsastushousuille tehden siihen märän läntin. "Noniin!" kiinnitin huomioni taas Rimpuun, kun olin onnistunut harhauttamaan sitä ja nappaamaan tamman kiinni. Kieritin narun varmuuden vuoksi kerran pari turvan ympäri ja huikkasin Taigalle, että draamakuningatar saisi poistua tarhasta ensimmäisenä.
(tarinan kuvaan liittyen onnistuin tosiaan kadottamaan, mutta tähän kiitos kommentit koko tarinasta & kuvista + rahat :DD kaikkeen muuhun paitsi takajalkoihin oli malli joten ne nyt on tollaset... xd)
Riri // Sulla on kyllä tapahtunut kehitystä puolestaan piirtämisen suhteen! Rimpusta niiin ihana hyppykuvakin nyt tullut <3 Aikaisempaan tarinaan kommentoiden oli kiva lueskella sun ja ponien kuulumisia vuorostaan ihan tarinan-tarinan muodossa, sekä nämä kuvat toivat tekstin ohella kivaa piristystä merkintään Harmi vain, että loppuosa tarinaa katosi! 35v€
kisojen huumaa 17.03.-18, zaida & fosse & rimpu, 15HM
"Kultapieni, mä lupaan sitten valmistautua seuraavaan osakilpailuun paremmin", lepertelin Fosselle samalla kun mä yritin vääntää ponin takkuiseen harjaan edes jonkinmoisia sykeröitä. Joskus pari vuotta sitten ratsuharjaisella opetusponilla tämä oli ollut paljon helpompaa! Nyt kaikista leteistä tuli löysiä ja hapsottavia, vaikka olinkin yrittänyt säästää aikaa jättämällä hännän ja otsiksen auki. Letit piti tehdä nyt valmiiksi, sillä Lehtiksen poppoo oli lähdössä kisapaikalle vasta kilpailupäivän aamuna - eli siis tänään. Fosse näytti ottavan asian rennosti sen lepuuttaessa turpaansa ruokakuppiaan vasten ja pöhistessä hiljaisesti.
"Ponit pitää olla vartin päästä valmiina!" kuului Vertsun huuto ulko-ovelta. Kunpa Fosse vain luottaisi muhun edes sen verran, että selvittäisiin rata kunnialla loppuun. Ponin karva oli suittu kiiltävämpääkin kiiltäväksi ja yhtä lailla puunatut ponisatula ja -suitset oli jo pakattu autoon. Valkoisesta huovasta olin erityisen ylpeä - mä olin ihan itse hankkinut sen juuri tätä kilpailua varten!
"Tarttetko apua?" Iiris oli ilmestynyt Ruusan karsinasta ovelle norkoilemaan. Hänen naamalleen oli piirtynyt salaperäinen virnistys.
"Ruusa oli onnistunu yön aikana avaamaan sen letit, joten me mennään nyt harja auki, mutta tarttetsä noiden kanssa apua?" Iiris selitti samalla käsillään joka suuntaan viuhtoen.
Iiris oli tullut tänään myöhemmin tallille letitettyään Ruusan jo eilen, mutta suunnitelma oli ilmeisesti ajautunut karille ponin kihnutettua lettejään oikein olan takaa kaltereita vasten.
"Joo, jos sä teet nää loppuun?" virnistin. Iiris oli selvästi hyvä letittämään, olinhan mä nyt nähnyt eilen tytön taidonnäytteen Ruusan harjassa. Nappasin karsinan ulkopuolelta fleecepintelit ja patjat niihin, aloittaen kietomaan ensimmäistä rullaa Fossen karvaiseen etujalkaan.
"Äh, ei tää oo yhtään sen helpompaa!" huokaisin, kun pinteli jäi taas löysäksi, jolloin jouduin purkamaan sen kokonaan. Pienimmille poneille kun ei ollut kuljetussuojia, niin "jouduttiin" sitten käyttämään pinteleitä.
"Letit valmiina!" Iiris hihkaisi juuri kun mä olin saanut viimeisenkin pintelin laitettua. Kuinka hienosti blondi osasikaan letittää - jokainen sykerö oli siisti ja napakka.
"Eikä, kiitos, ne on ihan täydellisiä! Mee sä nyt vielä loimittamaan oma poni niin mä laitan tälle viikarille loimen!" selitin viitaten lopussa Fosseen, joka tylsyyksissään näperteli riimunnarua auki. Valkoisten ratsareiden päälle vetäistyt suojahousut kahisivat, kun mä puikkelehdin ahtaassa karsinassa loimen kimpussa. Sitten ponille nahkariimu ja ketju päälle ja valmista tuli. Kipaisin viemässä vielä kaiken paikoilleen, nappasin Fosselle portaidennurkalta porkkanan ja sitten kohti hevosrekkaa.
***
"Perillä ollaan!" Merru hihkaisi ja hyppäsi ensimmäisenä ulos autosta. Polkkatukka oli varmaankin tavallistakin innokkaampi saatuaan lainaratsukseen Upean Lallin isolla U:lla. Joku poni kolisteli jo kopin seinää, ilmeisesti heinät oli lopussa ja tahdottiin lisää syötävää. Sitä ei nyt ollut luvassa, vaan verkka odotti - varsinkin kun mun ja Fossen vuoro oli ensimmäisten joukossa ekassa luokassa. Tai oikeastaan aika keskivaiheilla, mutta silti. Kookos ja Vertsu kipaisi kansliaan hakemaan lähtönumeroita, kun mä, Cassandra ja pari muuta lähdettiin kohti verryttelyä. Eetu tuli henkiseksi tueksi startatessaan itse vasta paljon myöhemmin.
Fosse oli verkassa oma reipas itsensä, vaikka vähän pukkiakin sieltä pääsi tulemaan. Tuuli hulmutti irlantilaisruuna Cassun pitkää harjaa, kun taas oman russiponisen harja pysyä siisteillä sykeröillä ojennuksessa. Iiris voisi tosissaaan harkita letitysbisnestä! Verkan jälkeen me tarkistettiin Eetun kanssa että kaikki oli tiptop rataa varten ja sitten olikin jo aika siirtyä maneesin luo odottelemaan.
"Äh, mitä jos mä unohdan jotain!" vaikeroin vielä kerraten samalla hätäisesti rataa päässäni. Tuliko se laukka nyt C:stä vai M:stä?
"Hyvin se menee", Eetu rauhoitteli mua ja taputti Fossea, "kyllä poni hoitaa, sillä on kokemusta - ja on sullakin!"
"Mutta en mää oo koskaan kisannut näin hienoissa kisoissa! Toi maneesikin on varmaan kaks kertaa isompi kun meidän pikku halli!" ähkin ja korjailin kypärää paremmin paikoilleen.
"Rauhotu, Zaida", Eetu yritti vielä.
Vilautin pojalle vielä lämpimän hymyn, kun meidät kuulutettiin jo radalle. Mä rapsutin Fossea kaulasta ja se höristi innoissaan korviaan - nyt mentiin eikä meinattu! Ohjasin ponin valkoisten aitojen sisään ja lähdin ravailemaan lähtömerkkiä odotellessa. Fossekin käyttäytyi nyt siivosti tajutessaan selvästi, että olimme nyt tiukan paikan edessä. Mä vedin syvään henkeä, tein pienen puolipidätteen ja käänsin Fossen alkutervehdykseen. Jes, hyvä pysähdys ja hillitty tervehdys. Poni ei pärski, on kiltisti. Hyvä. Ja sitten vaan radalle. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta - ja sillä siisti.
// tämä löytyy myös Saariston forkalta (:
Riri: Teillä meni Fossen kanssa koululuokka tosi hienosti, mitä sivusta seurailin, hyvä te! Ihanan kuvan olit kanssa piirtänyt mukaan: kumpikin niin kovin edustavina talliamme edustamassa <3 20v€
Näpräsin hermostuneena lettejä Fossen takkuiseen harjaan, jota olin epätoivoisesti yrittänyt kammata suoremmaksi. Tässä parin viikon aikana - joka oli kahden osakilpailun välissä ollut - olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja harjoitellut letittämistä useaampaakin otteeseen. Se oli tuottanut tulosta, sillä nyt palmikoista tuli siistejä ja napakoita, sykeröt eivät hapsottaneet ja koko poni näytti erittäin siistiltä.
"Täällähän näyttää hyvältä", Merru kehaisi vilahtaessaan karsinan ohi, "mä sain taas auttaa Cassandraa lettien kanssa, se ei ollut harjotellut niin kuin sä!"
Virnistin muka vahingoniloisena polkkatukalle ja punoin sitten vielä otsatukkaan ranskanletin, joka ei ehkä onnistunut yhtä hienosti kuin sykeröt, mutta tuli siitäkin ihan kiitettävä. Eivät ne ehkä Iiriksen tai Merrun leteille pärjänneet, mutta omiksi tekeleiksini ne olivat varsin hienoja.
"Hieno poika", hymähdin Fosselle ja taputin sen kaulaa. Häntä sai jäädä vapaaksi, joten loimitin ponin siistillä, tummansinisellä fleecellä ja puin sille nahkariimun päähän. Kiinnitin ketjulla varustetun riimunnarun päitsiin ja maiskautin Fosselle lähdön merkiksi.
Poni ei näköjään ollut yhteistyötuulella sitten ollenkaan, kun se oli jo heti syöksähtämässä avonaisen rehuvaraston ovestä sisään kävellessämme pitkin tallikäytävää, ja taisi ruuna saada kahmaistua jotakin kaurapellettiä suuhunsa. Kunnon ahmatti karvamassu! Ongelmat jatkuivat heti, kun olisi pitänyt mennä sisälle hevosrekkaan. Poni peruutteli ja katseli silmät lautasen kokoisina lastaussiltaa.
"Mikä nyt on? Kyllä sä kaks viikkoo sitten menit ihan kiltisti sisään tonne!" huokaisin. Lopulta Ruusan vetoavun ja kahden ihmisen työntövoimin jääräpää saatiin lastattua sisään. Puistelin käsiäini ja könysin Cassandran viereen Merrun auton ahtaalle takapenkille. Kaikki eivät mahtuneet hevosrekan etupenkille, joten täytyi käyttää vaihtoehtoisia kulkupelejä.
"Et sitten aja ylinopeutta!" Cass muistutti ilkikurinen pilke silmäkulmassaan, johon Merru ei sitten enää vastannutkaan.
Päästiin kuin päästiinkin sitten lopulta Yläkokon ratsastuskoululle, vaikka minä ja Cassandra olimme molemmat sitä mieltä, että yhdessä vaiheessa Merru ajoi vähän turhan kovaa, koska siinä ei kuulemma satavarmasti ollut kameroita. Se oli sitten näköjään sillä selvä, kun niin pokkana valui tietoa ulos. Heti kun hevosten tilanne oli tsekattu, piti kipaista vähän rapsuttelemaan Ririn Chinna-ponia, joka asui Yläkokossa. Aika lutuinen tapaus, pakko myöntää!
"Oot säkin tietty lutunen", lepertelin Fosselle, joka pärskähteli tasaiseen tahtiin satuloidessani sitä ripeästi. Vaikka ainakin minä - Cassandrasta en ollut varma - starttasinkin luokan loppupäässä, oli nyt jo vähän kiire verkkaan. Suitsin nopeasti uljaan karvapalloratsuni ja talutin hiukan unenpöpperöisen ponin verryttelykentälle. Suurin osa muista osallistuja oli huippuunsa viritettyjä nuoria kilpaponeja, joten tuli pakostakin hiukan erilainen olo.
Jos Fosse äsken oli ollut uninen, niin nyt se ei ainakaan ollut enää yhtään väsynyt, vaan pikemminkin verrattavissa viritettyyn jouseen, joka pomppi hullun lailla ympäri kenttää.
"Zaida, eiks Riri ehdottanu että te alotatte rauhallisella käynnillä?" Iiris tuli aidalle kiusoittelemaan. Tytöllä oli hyvin aikaa omaan vuorossa, starttasihan hän vihoviimeisenä medium-luokassa. Silloin ei ollut muuta tavoitetta kuin päihittää kaikki muut, aika yksinkertaista, hahah.
"Yritetään koko ajan!" naurahdin takaisin. Pian Fossekin suostui vähän rauhoittumaan, ja pääsimme ravailemaan ja laukkaamaankin ilman, että oli vaarana jyrätä muita.
"Hieno poni!" taputin ruunaa ja kävelimme hetken ennen verkkahyppyjä, joista tuli varsin kivan reippaita. Fosse hyppäsi innokkaasti korvat hörössä, joka tietysti oli hyvä merkki.
Vähän alkoi jännittämään, kun meitä edeltävä ratsukko kuulutettiin radalle. Eetu tuli vielä antamaan onnenpotkun, ennen kuin ratsastimme radalle tervehdykseen. Pelkäsin, että Fosse olisi kyttäillyt ampiaisestettä, mutta se hädin tuskin välitti siitä! Hymyillen nostin laukan ja ohjasin ponin kohti ensimmäistä estettä. Ehkä me nyt hoitaisimme homman kotiin, ken tiesi? Siltä ainakin vaikutti, sillä Fosse kiisi radalla raketin lailla häntä hulmuten ja se poikkelehti varsin ketterästi esteiden välistä, kun itse vain yritin mukautua ponin kepeisiin hyppyihin ja tukea sitä kuolaimelle, ettei ruuna ihan kaatuisi kumoon. Fosse asetteli jalkansa siististi sarjan väleihin eikä poni kyttäillyt mitään eikä ketään! Mä en olisi voinut olla onnellisempi, kun me oltiin selvitty radasta ja jatkettiin heti uusintaan. Nyt russi taisi tajuta, että oli oikeasti tosi kyseessä ja se kiihdytti huimaan vauhtiin - ja minä vain nautin! "Hyyyyyyyvä", kehaisin ponia, kun me ratsastettiin hikisinä pois kentältä. Yleisö taputti ja Fosse nautti saamastaan huomiosta.
"Teillä meni ihan super hyvin! Varmasti sijoitutte!" Cassandra intoili juostessaan meitä vastaan verryttelyalueelta. Tyttö oli jo ratsastanut ratansa Cassun kanssa aiemmin, joka oli mennyt varsin hienosti, puhdas suoritus heilläkin! "Tuskin nyt..." vähättelin, mutta me oikeasti sijoituttiin! En olisi voinut olla ylpeämpi Fossesta, kun meidät kuulutettiin kolmansiksi vastaanottamaan kiiltävänvalkoinen ruusuke. Poni kannatteli päätään ylpeydellä, mutta oikein innostui kunniakierroksella niin, että oli mennä muista ohi! Ruuna taisi miettiä, että nyt irrotellaan ja heitteli vähän pukkiakin tulemaan. Minä vain nauroin ponin temppuiluille ja taputin sitä. Kyllä ne esteet oli enemmän meidän vahvuus - ja muidenkin lehtisläisten! Tästä vaan kohti seuraavaa osakilpailua!
Viisi päivää vaille puoli vuotta Lehtiksessä, ihanaa että olet jaksanut roikkua mukana pitkän pitkän aikaa! Veronican kanssa olittekin iso syy sille, miksi ylipäätään sinnikkäästi jatkoin Lehtiksen kimpussa prosessointia ja touhuamista sinnikkäästi pidempääkin. Olet ollut kummallekin ponille mitä loistavin hoitaja ja onkin kiva, miten pystyt jakamaan kaksi ponia hienosti keskenään niin että kummallekin riittää tasaisesti huomiota. Piirrokset ovat kivoja ja tarinat kaikessa monimuotoisuudessaan inspiroivia ja aina yhtä mielenkiintoisia lukea! Toivon mukaan pysyt jengissä mukana vielä pitkän pitkän aikaa <3