Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Hiljainen lumisade ravisutti puita ja sai seudun peittymään kauniin valkoiseen puuteripeitteeseen. Hyräilin hiljaa joululauluja piparin maku - joita olin pihistänyt kaapin ylähyllyltä - yhä suussani. Rakastin talvea enemmän kuin muita vuodenaikoja edes yhteensä, olihan silloin joulu ja lunta ja pakkasta, kaikkea, josta kuumana kesänä saattoi vain haaveilla - vaikkeivat Suomen kesät nyt tunnetusti hirveän kuumia olleet - hyvä jos edes lämpimiä!
Ihanaa, että oli viikonloppu, ei tarvinnut mennä kouluun ja tylsistyä vanhassa, keltaisessa puurakennuksessa, jonka pihan keinutkin oli aina varattu. Kotoakaan ei hirveästi maaseudun rauhaa löytänyt, sillä oliko meidän ollut pakko muuttaa kerrostaloon, jos kerran muutimme kauemmas sivistyksestä? Huokaus. Lähimmät sukulaisetkin asuivat hirveän kaukana, eikä minulla edes ollut lemmikkejä, pikkusisaruksista nyt puhumattakaan! Joskus oikeasti toivoin omaa pientä pikkuveljeä tai -siskoa, vaikka kaikki luokallani valittivat, kuinka ärsyttävä semmoinen oli. Ehkä olisikin, mutta kaipasin seuraa.
Hevosen kimeä hirnunta havahdutti minut haaveistani. Aluksi luulin vain kuvittelevani, sillä olihan se nyt aivan mahdotonta, että lähistöllä olisi talli. Vai oliko? Yritin ravistaa ihanat ajatukset pois ja herätä harmaaseen todellisuuteen, mutta pian nenääni leijaili vastustamaton lannan ja heinän pehmeä tuoksu. Kyllä, jossakin oli ihan pakko olla hevosia! Lähdin juoksemaan eteenpäin reppu selässäni hölskyen, mutta havahduin sitten todellisuuteen. Ei tällaisia ihania asioita tapahtunut kuin saduissa! Mutta mitä jos...
Kun näin aidanvierustalla pehmoisen turvan, en voinut enää peitellä hymyäni. Pienen russponin ilkikuriset silmät hädin tuskin näkyivät pitkän ja paksun, hiukan takkuisen otsatukan alta. Kauempana tarhassa huomasin kuitenkin vielä pidempiharjaisen, pörrökarvaisen shettiksen, mutta jostakin syystä tämä toinen poni - joka rapsutti kolmatta, kirjavaa kaivosponia - ei sykähdyttänyt minussa samalla tavalla. Russi oli jo lumonnut minut huurteisella jauhoturvallaan ja ihanan pehmeällä karvallaan. Riisuin lapaseni ja kurkotin silittämään ponia.
Poni lähti löntystämään pitkin aidanviertä ja jostakin syystä tunsin palavaa halua lähteä seuraamaan sitä. Ruuna hörähteli pehmeästi laiskannäköisten askeltensa tahtiin ja lähdin rämpimään umpimetikössä ruotsalaisrotuisen hurmurin perässä. Se käänsi aina silloin tällöin suloisen turpansa minua kohti kuin varmistakseen, että seurasin sitä. Poni puhalsi ilmaan huurteisen pilven ja tein samoin ennen kuin purskahdin helisevään nauruun. Russikin pärskähti hassusti sieraimet päristen.
Kauempana edessä alkoi hahmottua peltikattoinen, kauniin punainen rakennus, joka oli ulkonäöstä päätellen seissyt kivijalallaan jo jonkin aikaa. Ponin tarhan aita loppui ja itsekin pääsin kiipeämään ojasta hiekkapohjaiselle polulle, joka johti tarhoilta talliin. Viereisen tarhan utelias suokkitamma yritti tunkea turpaansa farkkujeni taskuun, mutta työnsin raudikon pään naurahtaen pois. Säpsähdin ja olin pompata metrin ilmaan, kun kuulin takaatani pirteän tervehdyksen. Käännyin ja huomasin tulijan olevan nuorehkö, punahiuksinen nainen.
"Moi!" hän sanoi uudestaan, kuin varmistaen, että olin kuullut hänet hetki sitten. Nainen oli pukeutunut tummanvihreään fleecepusakkaan ja mutaisiin johdpureihin. Hiuksista sojotti heinänkorsia ja olalla roikkui vihertävä, hiukan kuluneen näköinen riimu. Selvä tallinomistaja, sen tunnisti heti. "Ööhh... moi, mä oon Zaida", takeltelin ja käänsin suuni nolostuneeseen virneeseen. Toivottavasti omistaja ei olisi hirveä tiukkapipo, joka passittaisi minut heti paikalla pois, olinhan vain vähän halunnut tutustua poniin, joka puhalteli lämmintä ilmaa olkapäälleni.
"Riri, tallin omistaja", nainen hymyili, "sä oot näköjään jo tutustunut Fosseen." Hymyilin ja rapsutin tämän Fossen otsaa. Ririkin oli mielestäni hauska nimi, mutta koska Fosse oli mainittu viimeisenä, en saanut sitä enää pois mielestäni. Nimi sopi täydellisesti kuuraturpaiselle satuponille, jonka turkki oli kuraantunut piehtaroidessa. Nyökkäsin pienesti Ririn suuntaan ja hän avasi tarhan portin minulle virnistäen. Näppärästi nainen pujotti riimun Fossen pörröiseen päähän ja napsautti rispaantuneen riimunnarun pistoolilukon leuan alle. Hän ojensi narua minun suuntaani.
"Haluutko sä taluttaa sen talliin? Olin just tulossa hakemaan poneja tarhasta", Riri kysyi hymyillen. Hiukan kummastuneena katsoin ensin tallinomistajaa ja sitten Fossea, jonka silmät tuikkivat auringonvalossa, joka yritti pilkistellä tylsänharmaiden pilvien takaa. Nyökkäsin kuitenkin ja annoin hymyn levitä kasvoilleni. Odotin Fossen narusta tiukasti pidellen, kun Riri jahtasi shetlantilaiskaverukset tarhan perältä. Sitten lähdimme tallustamaan kohti tallia pitkin routaista polkua.
Vaikka Riri selittikin Fossen olevan usein vähän hätähousu, mutta silti ihanan lempeä halinalle, asteli ruuna minun vieressäni erittäin varovaisesti. Ehkä se aisti, etten ollut vielä niin varma sen seurassa. Riri pujahti edeltä sisälle talliin ja päästi shetlanninponit karsinoihinsa - jotka olivat tietysti vierekkäin. Ponit taisivat olla aika hyvät kaverukset, kuin majakka ja perävaunu. Kiinnitin Fossen tallinomistajan ohjeiden mukaan käytävälle ketjuihin ja taputin kiltisti käyttäytynyttä ponia kaulalle. Riri asteli luoksemme harjakoria heilutellen.
"Fosse on menossa nyt tonne alkeistunnille, niin mä aattelin jos sä haluisit harjata sen?" Riri hymyili ja tarjosi ämpäriä minulle, "huomaa kyllä että sä oot jo kokenut ponityttö!" Ne sanat kyllä lämmittivät sydäntäni, olinhan minä edellisessä kotipaikassamme käynyt aktiivisesti ratsastustunneilla ja hoitanut milloin minkäkinlaisia poneja - tallin käytöntöihin kun oli kuulunut, että kenellekään ei jaeta omaa nimikkohevosta, vaan kaikki hoitavat kaikkia. Nappasin harjakorista kumisuan ja aloin pyörittämään sitä reippain vedoin pitkin Fossen orastavaa talvikarvaa.
Siisti huppari ja verkkarit eivät ehkä olleet mikään maailman paras varustus tallihommissa, mutta vasta ostetun toppatakin ja reppuni olin sentään vienyt taukohuoneeseen. Kauempana käytävällä Riri harjasi molempia shettiksiä valmiiksi tunnille, jolle oli ilmeisesti tulossa kolme osallistujaa - tai ehkä sittenkin neljä, sillä näin sivusilmälläni jonkun taluttavan hohtavanvalkeaa, ruudulliseen toppaloimeen puettua ponia toiselle käytävälle. Ehkä sekin osallistuisi alkeistunnille, sillä en uskonut läheisessä karsinassa möllöttävän jättihevosen tulevan mukaan ponikomppanian jatkeeksi.
Kun olin huolellisesti harjannut Fossen ja selvittänyt lähes kaikki takut sen harjasta ja hännästä, olin kyllä melko likainen, mutta myös onnellinen päästyäni pitkästä aikaa ponien pariin! Riri kehui minua kantaessaan varustehuoneesta vaaleanvihreällä, satulanmuotoisella huovalla ja häntäremmilla varustettua ponisatulaa. Hän laski sen taitavasti Fossen selkään, joka sai ponin huiskauttamaan häntäänsä ja liu'utti satulan oikealle paikoilleen. Sain auttaa satulavyön kiristämisessä ja tarjota russille sen kolmipalakuolaimia. Kun ponilla oli sen turparemmittömät päässä, tuli Riri taas luokseni.
"Fossehan näyttää ihan super hyvältä! Kiitti Zaida!" hän kehui, joka sai minut hymyilemään vain enemmän. Taputin Fossen kastanjanruskeaa kaulaa, joka ahkerasta hinkkauksesta huolimatta silti hiukan pölähti. Riri katsoi minua viekas virne pisamaisilla kasvoillaan. "Meillä ois muuten hoitajahaku käynnissä, ei sua kiinnostais?" hän kysyi. Sydämeni teki ylimääräisen lyönnin. Olinko nyt ihan oikeasti vain unessa? Mietin aluksi, mitä vanhempani ajattelisivat, mutta päätin sysätä mietteet sivuun. Se olisi nyt tai ei koskaan.
"Ömm... onko Fosse vielä vapaana?" kysyin pyöritellessäni ponin tuuheaa harjatupsua sormeni ympärille. "Valitettavasti ei", Riri aloitti viekkaasti, "eräs Zaida-niminen tyttö aloitti nimittäin juuri hoitamaan sitä." Aluksi ilmeeni valahti apeaksi, mutta sitten tajusin jutun jujun ja purskahdin nauruun. Ririkään ei voinut enää olla hihittelemättä ja pian koko tallissa raikui, kun kikatimme kaksin kerroin tallikäytävällä. Fossekin käänsi korvansa minun suuntaani hiukan oudoksuen.
Naurukohtauksesta toivuttuamme napsautin riimunnarun Fossen kuolainrenkaaseen ja lähdin Ririn ja shetlanninponien perässä valkoaitaiselle kentälle. Russi kipitti kiltisti perässäni selvästi silti yhä varovaisena. Talutin sen kaartoon hiekkapohjaisen kentän keskelle, jossa pieni vaaleahiuksinen tyttö odottelikin jo ponia äitinsä kanssa. Hymyillen käänsin Fossen heidän eteensä ja annoin tytön taputtaa russin pyöreää takamusta. "Olet paras", supsutin vielä ponin korvaan, ennen kuin luovutin narun tytön äidille ja harpoin pois kentältä hakemaan reppuani.
Vihdoin ennätin tulla heittämään kommenttia tarinastasi!
Ihana nähdä, että tulette heti hyvin toimeen Fossen kanssa. Teitä on varmasti ilo seurata jatkossa! Toivottavasti homma tulee menemään tulevaisuudessa myös hienosti - ja varmasti meneekin kun opitte tuntemaan toisenne. Heitän kaappiisi tarinasta 20v€ shoppailurahaa. Pisteet myös hienosta kuvasta!
niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen, on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen, voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois, vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois
Lumipaakut - olivat ne sitten suuria, pieniä tai keskikokoisia - murskaantuivat pieneksi hötöksi pomppiessani niiden päälle. Nilkkani olivat jo kastuneet kiitos varrettomien kenkien ja reppu pomppi selässäni painavana koulukirjoista. Jotenkin olin aina tykännyt talvesta, vaikka olinkin Intiasta kotoisin. Alkuperästäni minua ei ollut sentään koskaan kiusattu, mutta vaikka mistä muusta kylläkin. Onneksi hevosiin saattoi aina luottaa.
Fosse oli taas jo tien puoleisella aidalla vastassa minua, takkuinen otsaharja lumikiteisiin peittyneenä. Se hörisi matalasti ottaessani pari juoksuaskelta ponia kohti ja painoi turpansa otsaani vasten päästessä kosketusetäisyydelle. Sivelin russin harmaata turpaa ja annoin ponin tuntokarvojen kutitella paljaita sormiani. Kaikki huolet tuntuivat haihtuvan kirpeään pakkasilmaan, kun Fosse päristeli sieraimiaan pontevasti ja heilautti päätään niin, että mustanpuhuva, pitkä harjas heilahti ilmaan piiskautuen sitten takaisin ponin kaulalle.
Nyt minun täytyi itse käydä hakemassa Fossen vihertävän kuluneet päitset ja tumma riimunvarsi sisältä tallista, kun Ririä ei näkynyt mailla halmeilla. Muukin talli tuntui humisevan tyhjyyttään kaikkien hevosten ollessa tarhassa, eikä ihmisiäkään osunut näköpiiriin. Kävin samalla heittämässä painavan reppuni taukotupaan, jonka kaapeissa kyllä luki pari muutakin nimeä omani lisäksi, joskin oli ainoa, joka oli koristellut kaappiaan kuvilla - niillä, joita olin surkealla kännykkäkamerallani Fossesta ottanut. Olin kyllä aika ylpeä kaapista, piristiväthän lumiset kuvat kivasti tylsänharmaata ovea.
Rimpu ja Ringokin olivat Fossen mukana valuneet kohti tarhan aitaa, josko nekin pääsisivät sisälle vaikka heiniä syömään? Pyöräytin silmiäni hupsuille shettiksille ja avasin hoitoponini riimun lukon. Oli ehkä varmempaa ujuttaa päitset ruunan päähän portin ollessa vielä suljettuna, ettei shettiskauhukaksikko pujahtaisi välistä pihalle. Fosse piti päänsä kiltisti paikallaan, kunnes kiinnitin riimunnarun ja raotin porttia, jotta ruotsalaisjuurinen possu pääsi pujahtamaan ulos. Poni pärski innoissaan ja heilutti päätään askelten tahtiin.
Tallissa kiinnitin Fossen taas käytävän ketjuihin, johon se suhtautui tyynen rauhallisesti. Poni pärskähti kuuluvasti, joka jotenkin tuntui hiukan huokaukselta. "Miksi ratsastuskouluponin elämä on näin kamalaa!?" se tuntui kysyvän korvat hiukan luimussa, joka sai tietenkin minut purskahtamaan nauruun. Taputin ruunikkoa kaulalle ja lähdin hakemaan russin harjoja satulahuoneesta. Kulmassa olin kuitenkin kupsahtaa kumoon, kun pieni black & tan-kääpiöpinseri pomppi innokkaasti minua vastaan häntä hullua vauhtia vipattaen ja kieli maassa roikkuen.
"Ninja! Tänne poika", kuului miehen huvittunut ääni kulman takaa. Pian näkyviin ilmestyi nuorehko mies, jonka musta tukka oli nostettu ylös kunnon kasalla hiusvahaa. Toista poskea koristi hymykuoppa, joka teki miehen virneestä vieläkin leveämmän. Ninjaksi kutsuttu koira istahti viereeni silmät loistaen, kuin se olisi kerjännyt herkkuja. Hurjaa hännän heilutusta pinseri ei lopettanut, mutta suuren kielensä se oli vetänyt suunsa sisään, pienten naskalihampaiden taakse. Kurotuin rapsuttamaan pikkuista rapatassua leuan alta, josta se vingahti ja ummisti silmänsä.
"Moi! Mä oon Jesse, jemään osse", mies esittäytyi kerrassaan surkean vitsin kera, joka sai hänet purskahtamaan röhönauruun. Olin tainnutkin kuulla Ririn mainitsevan ohimennen jotakin Jessestä ja tämän vilkkaan valloittavasta koirasta, johon olinkin jo tehnyt tarkkeminkin tuttavuutta. Jesse oli kuulemma tallimestari ja sen lisäksi hän omisti jalon, hiilenmustan friisiläisorin, jonka nimi oli yhtä juhlallinen kuin mitä ratsukin oli: Pressa. Se sai minut usein hymyilemään, jotenkin nimi oli vain niin jessemäinen. "Moi, ööh... mä oon Zaida", hymyilin ja virnistin heti perään.
"Jaa vai Zaida...", Jesse aloitti esittäen kovinkin mietteliästä, "siinäpä vasta hieno nimi. Onko sulla hoitoponinriiviö täällä vai omaako kopukkaa ylläpidät?" Hymähdin miehen kysymyksellä yhä kyykyssä istuskellen ja Ninjaa rapsutellen. Jos se olisi ollut kissa, tan-merkkinen olisi enemmän kuin takuuvarmasti kehrännyt jo täyttä häkää. "Mä hoidan Fossea, se onkin just tuolla käytävällä kiinni", naurahdin ja juuri samaan aikaan odotteluun tylsistynyt poni heilautti päätään, joka sai ketjut kilahtamaan kolkosti.
"Mutta joo, jos Fossukka sua odottelee ja munkin täytyy riennehellä, niin sitten ei muuta kun moikkelis koikkelis ja hirmuli hei!" Jesse naurahti, joka sai omankin pokkani pettämään hiukan. Yhä tyrskähdellen heilautin kättäni Jesselle, joka lähti tallustelemaan pitkin käytävää rytmikkäästi vihellellen. Itse pujahdin satulahuoneeseen, nappasin itselleni Fossen harjaämpärin ja kipitin parin juoksuaskeleen saattelemana takaisin ponin luo. Jessestä ei enää ollut näköhavaintoa. "No voihan nyt prinssiä kun piti hetki odotella palvelusväkeä", lepertelin ruunan korvaan ja pyörittelin sormillani sen harjaa.
Nappasin käteeni kumisuan ja pujotin sormeni käsilenkistä, ennen kuin aloin pyörittämään harjaa rytmikkäin vedoin pitkin Fossen talvikarvanalkua. Tarhan loskassa rymytessään ruuna oli tietysti saanut itselleen ihanan mutakuorrutteen, joka nyt pöllysi saaden minut yskimään ja kakomaan hullusti. Huiskuteltuani liat pois vielä pölyharjalla ja hinkattuani ponin jalat puhtaiksi kovalla harjalla, pääsin lopulta mielikohtaani harjaamisessa: pehmosukaan. Sitä rauhallisesti pitkin ponin karvaa liu'utellessa saattoi nojautua russin pyöreään takamukseen ja unohtua haaveilemaan.
Olin vähällä unohtaa puhdistaa Fossen kaviot, mutta koskaan ei sentään ollut liian myöhäistä. Poni kannatteli pikkuruisia kavioitaan kiltisti ylhäällä kuopsutellessani koukun ja hiukan rispaantuneen harjan avulla kaiken irtolian ja kivet pois. Olin tarkistanut, ettei ruunalla ollut tänään tunteja, joten saatoin viedä sen pienelle metsäkävelylle vapaapäivää rentouttamaan. "Hölmö poni", supsuttelin ponille tarjotesssani sille käsissäni lämmenneitä, turparemmittömien suitsien kuolaimia.
Kun Fossella oli suitset päässä, irrotin niistä melko tiukilla soljilla kiinnitetyt ohjat ja vaihdoin tilalle vahvan oloisen riimunnarun. Olihan se aina hyvä pelata varman päälle. Jätin ohjat ja harjasangon käytävän reunalle ja irrotin ponin ketjuista päästäksemme matkaan. Ruuna asteli reippaasti, pää koholla ulos ja sen tummanruskea karva kiilsi pilviverhon takaa pilkistelevässä auringossa. Riri hikoili kentällä pienen pölypilven keskellä, punertavat hiukset hiestä ja lumesta kiinni ihoon liimautuneena. Hänen allaan musta sulavaliikkeinen hevonen väänsi parhaillaan koottua ravia.
Metsässä oli ihanan rauhoittavaa. Havut ja pihka tuoksuivat voimakkaasti, eikä ihanaa hevosen tuoksua voinut tietenkään jättää mainitsematta. Lumi narskui vienosti kenkieni ja Fossen kavioiden alla, jättäen jälkeemme kaksi siistiä jälkiparia - yhdet kavionjäljet ja yhdet lenkkarinjäljet. Tuuli tanssitti lunta sinne sun tänne ja sai aikaan ujeltavan äänen. Orava rapisteli puun yläoksalla ja pullea varpunen lehahti äänekkäästi lentoon takanamme, joka sai ponin kääntämään pörröisiä korviaan ja huiskauttamaan häntäänsä.
Pienen matkan jälkeen - jonka ajan Fosse oli tietysti käyttäytynyt kuin pieni enkelipoika - olimme saapuneet lumiselle aukealle. Lumi oli niin tuoretta etteivät sitä halkoneet yhdetkään jalanjäljet - eivät edes jäniksen pikkuriikkiset käpälän painallukset. Fosse taivutti päätään ja katsoi minua suoraan silmiin pöhähtäen samalla. En ollut varma oliko se vaativa pärskähdys vai iloinen hörinä, joten oli valittava kuvailusanaksi tämä neutraalimpi pöhähdys. Sitten russi riuhtaisi itsensä äkkiarvaamatta irti, joka sai minut tupsahtamaan pepulleni lumeen. Poni ravasi kauemmas ja kävi sitten piehtaroimaan samalla iloisesti pärskien. Aloin nauramaan hupsulle ruunalle: aina se jaksoi piristää päivää!
RIRIN KOMMENTTI // Jälleen kerran hieno teksti! Näytit myös tehtävän mukaan tapaavan Jessen ja sivussa jopa ninjan - kieltämättä hyvä kaksikko ja etenkin nuo Jessen surkeat vitsit oli toimivia! Kävelylenkki oli kiva vaihtoehto. Fosse osaa olla vähän veijari, mutta onneksi se ei raaski koskaan karata liian kauas! Tarinasta + extratehtävästä saat 30 v€ lisää tilillesi.
RIRIN KOMMENTTI // aivan ihana runo, ruokaviboista lisää pisteitä! Kuva oli jälleen kerran kerrassaan ihana - tästä kerrasta sulle napsahti kaappiin uusi merkki ja tilille 10v€ lisää rahaa.
Kyllähän sitä piti myöntää, että minua jännitti hirmuisesti näperrellessäni lettejä Fossen harjaan. Olihan meillä edessä pelkkä ristikkoluokka, mutta paikalla oli paljon väkeä ja se sai minut hermostumaan. Huokaisin, kun letti taas kerran lässähti pilalle. "Hyvin se menee!" karsinan laidalle roikkumaan tullut Veronica kannusti. Hän oli näemmä saanut jo Sotilaan hoidettua, kilpailisihan tallikaverini meitä vastaan samassa luokassa, joskin oma vuoroni oli ensin ja en ollut edes valmis! "Hei älä stressaa, jätät vaikka vaan harjan auki!"
Kaikki jännitys tuntui häviävän jonnekin tyhjyyteen, kun annoin innokkaana pomppivalle Fosselle laukkapohkeet. Se oli ollut kuin pieni ilotulitusraketti verryttelyssä, eikä vauhti ollut vielä yhtään hyytynyt. Värikkäät esteet olivat yliluonnollisen matalia, joten olisi ihme, jos emme niistä pääsisi yli. Ratakin oli helppo, myös muistamisen kannalta, sillä esteitä oli vain viisi. Olin ennenkin nähnyt sentyyppisen hyppyjärjestyksen, joten rata taisi olla suorittamani C-merkin tasoa. Helppo nakki - toivottavasti!
Fosse imi hyvin ensimmäiselle, sinivalkoiselle ristikolle ja leiskautti varmaankin metrin ilmavaralla yli. Tein mahdollisimman hyvän, mutta silti aikaa säästävän tien seuraavalle esteelle, joka lepäsi diagonaalilla. Ratsuni tuntui tajuavan, että nyt oli kyse voitosta tai häviöstä ja se tuntui vähän hosuvan hyppäämällä ristikon reunasta eikä keskeltä. Seuraavana oli edessä punavalkoinen ristikko, josta muutaman laukka-askeleen päässä oli toinen samanlainen. Tällä kertaa ohjasin ponin tarkasti esteen keskelle.
Fosse hyppäsi häntä vispaten molempien ristikoiden yli kuin vettä vain. Sitten oli jäljellä enää viimeinen, diagonaalilla toiseen suuntaan oleva ristikko. Se ei ollut mitenkään muita haastavampi, mutta ratahenkilöstöön passitettu Saila seisoi aivan esteen vieressä meitä tiivisti tuijottaen. Painoin pohkeeni russin kylkiin, joka sai sen ponnistamaan vauhdilla esteelle ja maaliviivan yli poni suorastaan lensi! Siirsin ruunan raviin ja hukutin sen kehuihin ja taputuksiin.
Sydämeni oli pompata kurkkuun, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon - ENSIMMÄISINÄ! Fosse hautautui uuden taputusryöpyn alle, mutta seisoi sentään rauhallisesti paikoillaan rivissä, pää pontevasti koholla. Toiseksi oli tullut jättimäinen suokki ja Veronica ja Sotilas olivat napanneet kolmossijan! Näin hyvää menestystä en ensimmäisiltä kisoilta olisi voinut odottaa, mutta olihan se nyt hienoa kääntää poni kunniakierrokselle kiiltävä sinivalkosuurusuke suitsissa!
Ririn kommentti // Teillä meni ensimmäiset kisat Fossen kanssa tosi hienosti! Rohkeasti vaan osallistumaan jatkossakin tallin kilpailuihin! Tarinasta + kuvasta saat 15v€
Vesipisarat lätsähtelivät verkkaiseen tahtiin tummalle asfaltille. Lumi tienpientareella oli jo alkanut sulaa valuen aina toiselle puolelle maantietä pieninä vesinoroina. Viheltelin hiljaa joululauluja uuteen kaulahuiviini käpertyneenä, lahjapipo syvällä päässä. Jouluna oli sentään ollut valkoista, oikein kunnon nietokset, mutta olisihan valkea uusivuosikin ollut kiva. Lumisessa maassa rakettikepitkin serkkujemme pellolla erottuisivat paremmin, kun keräilisimme niitä pois tammikuun ensimmäisenä.
Heti tallipihaan päästyäni huolet lumettomasta loppuvuodesta haihtuivat kuin tuhka tuuleen - tai kuin lumi sateeseen - Novan juostessa täyttä häkää minua vastaan, violetinsävyiset hiukset päätä vasten liimautuneina. Ihan kuin hän olisi sitten viimenäkemän ottanut lisää pinkkejä raitoja, vaiko sittenkin sinisiä? Koskaan ei voinut olla varma. "Zaida, hyvä kun tulit! Mä oon ihan pulassa noiden alkeistuntilaisten kanssa! Jos sä vaikka eka hakisit shettikset tarhasta, Fosse ei nyt tuu tunnille?"
Siinä ei ollut paikkaa vastaansanomisille, mutta Novan helpottunut ilme lämmitti sisintäni, kun lampsin tarhoille shettiksiä noutamaan. Kaikki kolme ponia kärkkyivät aidalla sisälle pääsyä, kuin myös Hippu pari tarhaa tuonnempana. Niillä kun ei ollut loimia sadetta vastaan, mutta karvamammutti Reiska ei näyttänyt olevan tihkusta moksiskaan. Niinpä myös Rimpu - jonka Riri oli luvannut minulle toiseksi hoitoponiksi - antoi kiltisti kiinni ja Ringo nyt vielä kiltimmin. Rapsutin Fosseakin otsalta ja lupasin tulla hakemaan sen mitä pikimmiten sisälle.
Myös pikkuisten, sadetakkeihin vuorautuneiden tuntilaisten iloiset ilmeet lämmittivät mieltäni - olinhan minäkin pienenä haaveillut vain siitä, että saisin hakea ratsastuskoulun vaikeimmankin veijariponin tarhasta, olla tallilla tennareissa ja täyttää somea söpöillä hevoskuvilla. Ringolla meni jo hiukan kokeneempi tyttö, joka pärjäsi sen kanssa itse, mutta Rimpun vein pesuboksiin auttaakseni paremmin pientä poikaa, joka sillä pääsi ensimmäistä kertaa menemään. Nova taas auttoi Ruusan ja Sotilaan ratsastajia laittamaan ne kuntoon.
"No niin, ensiksi Rimpu pitäisi harjata, vaikka se tuntuukin varmasti hiukan iljettävältä, kun poni on ihan märkä", opastin Roopeksi itsensä esitellyttä pikkupoikaa. Pojan kaksossisko Roosa oli saanut ratsukseen Sotilaan, joka juhlallisine nimineen olisi varmasti kelvannut Roopellekin. "Mitä jos se puree?" poika arasteli hiukan suka kädessään. Rimpu oli kyllä kääntänyt korvansa luimuun, mutta minuunkaan se ei (vielä) ollut osunut. "Ei se pure, mä pidän kiinni", hymyilin.
Tarvittiin vain ensimmäinen harjattu sivu ponista, sitten Roope tuntui uskaltavan kaiken. Minun ei tarvinnut enää edes pitää ponista kiinni kuin kavioita puhdistaessa, sillä Roope ei halunnut kavionjälkiä takapuoleensa yhtään sen enempää kuin minäkään. Poika uskalsi jopa komentaa Rimpua, joka yritti tavoitella otetta Roopen takinhihasta, kun mahan alta harjaaminen alkoi kutittaa. Satuloinnissa pääsin taas tositoimiin, mutta en voinut kuin hymyillä Roopen lähtiessä taluttamaan ihan itse hoitamaansa ratsua kentälle - taluttajaksi en sentään sateeseen joutunut.
Kun ponipoppoo oli lähtenyt kohti kenttää, tuntui talli hirmuisen autiolta ilman innokasta puheensorinaa, eikä taukotuvastakaan löytynyt kuin Jesse, joka veteli hirsiä sohvalla pitsanmuruja suupielissään, eikä edes Ninjan minulle osoittama tervehdyshaukku herättänyt raskaan työn raataajaa. Hymyillen nappasin Ninjan pannan naulakosta ja pujotin sen innokkaan pinserin kaulan ympärille. "Hyss, hiljaa nyt", rauhoittelin ikiliikkujaa, kun se vipelsi perässäni satulahuoneeseen.
Olin lupautunut hakemaan Fossen tarhasta ja lupaukset myös pidettiin, joten niinpä raivasin tieni halki loskan kohti tarhaa, jossa ruunikko poni yksinään törrötti. Ninja hyppelehti perässäni - tosin se ei kiertänyt vesilammikkoja vaan loiskutteli päistikkaa läpi, joten sain olla varovainen etten olisi joutunut kunnon kurasuihkuun! Koiruus pysähtyi kuitenkin merkkaamaan aidantolppaa, joten sain rauhassa pujahtaa tarhaan ja halata Fossea sen verran mitä sateen kostuttamalta turkilta viitsin. Otin ponin naruun kiinni ja kutsuin Ninjan mukaamme takaisin talliin.
Fosse pääsi karsinaan vähän kuivumaan, mutta pyysin sitä olemaan piehtaroimatta. Minä taasen suunnistin kohti satulahuonetta hiukan siivoilemaan. Russin karsina oli ollut puhdas, mutta hannoverilaissuitset olivat päässeet likaantumaan. Aluksi vain hinkutin kunnolla kolmipalakuolaimen puhtaaksi - pieniltä poniratsastajilta tuppasi aina jäämään likatahroja johonkin. Kuivattuani metallipalan huolellisesti otin kuvan suitsista osatakseni koota ne taas kunnolla ja aloin purkamaan niitä saadakseni kaiken kunnolla pestyä.
Satula ei näyttänyt kaipaavan kiillotusta, mutta vaihdoin huovan puhtaaseen - itse ostamaani turkoosiin rakettihuopaan ja harjasin satulavyön puhtaaksi. Harjakorista tyhjensin heinät ja tarkistin harjat rikkinäisten varalta. Hommaa ei kyllä yhtään auttanut jaloissa pyörivä koira, joten lopulta päästin uupuneen otuksen takaisin taukohuoneeseen. Sinne se käpertyi Jessen jalkopäähän nukkumaan. Lopuksi pesin vielä kuraiset suojat pesuboksissa ja muutenkin siistin paikan Rimpun hoitotuokion jäljiltä - lantaa ja kermanvärisiä karvoja lojui joka puolella.
Minun oli pakko hiukan istahtaa taukotupaan huilaamaan ja vaikka yritin parhaani mukaan olla hiljaa, oli minulla pian seuranani unenpöpperöinen Jesse, joka suunnisti kahvinkeittimelle herätäkseen paremmin. Joku ei taaskaan ollut pessyt keitintä käytön jälkeen - lieneekö Saila ollut taas asialla. Selailin hetken somea kännykältäni ennen kuin tajusin lähteä harjailemaan Fossea - rauhaa olisi enää vartti jäljellä ennen kuin kälättävät ponituntilaiset saapuisivat talliin. Huikkasin heipat ikivanhaan pannunrähjään turhautuvalle Jesselle ja hipsin talliin.
Fosse hörisi minulle pehmeästi ilmestyessäni ruunan näköpiiriin, joten en voinut olla tarjoamatta sille porkkananpalaa housuntaskustani. Minähän lihotin kaikkia tallin poneja oikein urakalla! Oli ihanaa alkaa hoitamaan lämmintä, jo kuivunutta ponia puhtailla harjoilla, varsinkin, kun Fosse hamusi hellästi taskujani ja puhalsi lämmintä ilmaa niskaani. Ruuna osoitti hellyyttään hiukan kovakouraisesti, mutta silti suurella rakkaudella. Hoitajan elämän pienet ilot. <3
// Tiiän, nyt on lomaa tunneista mutta tää oli musta niin kiva idea :'D
Ririn kommentti // Ihana saada sulta taas pitkästä aikaa uutta tarinaa! Ei haittaa, vaikka tunneilta onkin taukoa: ei oo niin nuukaa tän suhteen. Hyvin tunnuit pärjäävän myös pienen poniratsastajan kanssa, joten sulle voi useamminkin varmasti heitellä näitä vastuutehtäviä harteille! Saat tarinasta 15 v€
Puhelimeni tärisi pöydällä. Nappasin jo hiukan kovia kokeneen, näytöstä särkyneen, Fossen kuolatahroihin peittyneen kännykän käteeni ja avasin WhatsAppin. Talliryhmään oli tullut pari uutta viestiä - Sailan muistuttelua Kallen Kulman uuden vuoden alennuksista ja kuva Ririltä. Hymyillen avasin kuvan ja katsoin sitä tarkemmin. "Hyvää uuttavuotta!" oli kuvatekstinä. Sitä samaa. <3
Riri // Nyt löytyi kuva, jonka kommentti jäikin syystä x uupumaan! Hirmu kaunis kuva sekä ihana tunnelma, etenkin violetti väri taivaalle oli nappivalinta! Höyry Rimpun sieraimista on ihanan näköinen ja varjo maassa kauniilla tyylillä toteutettu. Persoonallinen ja tunnistettava kuva - ja Rimpu erottuu omaksi edukseen helposti!
Kynä liukui tasaiseen tahtiin paperilla. Vaikka olin aina pitänyt talvesta, olin jotenkin alkanut kaipailemaan kesää. Erityisesti niitä elokuun viimeisiä päiviä, jolloin maa oli jo peittynyt ruskanvärisiin lehtiin, mutta oli silti lämmin. Olisinpa jo silloin ollut hevosen - tai siis poninhoitaja. Käteeni oli painautunut rivi jälkiä puuväreistä, kun kuva vihdoin oli valmis. Kuvassa ratsastin Rimpulla ilman satulaa lammen edustalla. Nyt se oli jäässä, mutta samat vanhat tammet ja koivut sitä reunustivat. Ehkä menisimme sinne uudestaan jo tänään.
Ririn kommentti // Kauniita kuvia! Hirveän nopeasti kehityt näiden kanssa, jatka samaan malliin niin hyvä tulee! Saat kummastakin kuvasta 10 v€ (= 20 v€)
"Nonni poni, tänään on höntsäilypäivä", virnistin Rimpulle, kun olin viimein saanut tammulin pyydystettyä narunpäähän. Shettiksen pyöreä peppu keinui puolelta toiselle sen kulkiessa pikkuruisilla askelillaan halki vähälumisen tallipihan. Tuuli humisi korvissani ja sai Rimpun pitkän, suklaanruskean harjan heilumaan kauniisti. Ponin turkki oli takussa ja siihen oli sotkeutunut mutaa ja ties mitä muuta kuivunutta mönjää, jonka sade oli nostanut ylös. Huokaisin - kunnon harjausoperaatio tiedossa.
Tallissa kiinnitin ponin pesuboksiin - kuten yleensä aina - ihan vain siksi, että siellä Rimpu ei ollut yhtä hankala hoitaa kuin karsinassa. Järkevä selitys, eikö? Hain ponin harjat ja aloin hinkuttamaan karvamammuttia piikkisualla. Jouduin aina aika-ajoin yskimään kaiken mudan pois kurkustani, sillä sitä irtosi turkista paljon! Huokaisten jatkoin pölyharjalla, joka ei yhtään sen vähempää - ehkä jopa enemmän - pölläytellyt naamalleni kuivunutta mutaa. Phyi!
Kun poni oli viimein puhdas, hain satulahuoneesta sen mustat nahkasuitset, jotka olin juuri vähän aikaa sitten puhdistanut, mutta silti ne olivat taas päässeet likaantumaan. Virittelin suitset Rimpun päähän - satulaa ei höntsäilyjä varten tarvittu. Suojat olivat kuitenkin hyvät olemassa, joten sujautin ponille ihanan pinkit jännesuojat pikkuisiin etujalkoihin, takajalkoihin ne taidettiin tarvita vain estetunnilla. Ratsastajallakin oli kunnon höntsäilyvarustus - kirkkaankeltaiset kumpparit, huppari, ratsastushousut ja kypärä sekä raippa varmuuden vuoksi.
Maneesissa meitä vastaan tuli punaposkinen, Hippua taluttava Merru. Ihan kuin rautias suokki olisi vähän pulskistunut viimenäkemältä? "Hippu saa keväällä varsan", Merru hymyili kuin ajatukseni lukien. "Aijaa, onpa siistiä!" innostuin. "Sä oot varmasti ihan täydellinen mamma", Merru mutisi vielä Hipulle jatkaessaan matkaa kohti tallia. Itse talutin Rimpun kentän keskelle kaartoon, josta pääsin kätevästi ilman jakkaraakin ponnistamaan pikkutamman leveän lämpimään selkään.
Saila verkkasi Ruttu-Ruubenia uralla ja Nova sekä Veronica olivat linnoittautuneet katsomoon puhelimien kanssa, toppaloimiin kääriytyneinä. Tai Novalla taisi oikeastaan olla läppäri, jolla hän mitä luultavimmin muokkasi friisiläistään ottamiaan kuvia julkaisukelpoisiksi. "Mahtuuko sekaan yks poniratsukko?" virnistin Sailalle tämän kulkiessa ohi. Blondi nyökkäsi huvittuneena, joten ohjasin Rimpunkin uralle, jalustimia ei tarvinnut säätää. Maneesissa leijaili vahva kahvin tuoksu luultavasti Sailan jäljiltä.
Annoin Rimpun aluksi kävellä uralla vapaata käyntiä, ennen kuin kokosin ohjat kasaan ja aloin kääntelemään tammaa ympyröille. Se oli heti menossa mukana, muttei oikein ottanut taipuakseen, vaan korvasi sen kovemmalla vauhdilla. Jouduin tekemään väleissä pysähdyksiä ja vähän peruutuksiakin saadakseni ponin kuulolle, mutta se tietysti pani hanttiin minkä kerkesi. Jonkin aikaa siinä piti taistella, mutta verryttiin siinä samalla. Sen jälkeen otettiin muutamia ravipätkiä suoralla uralla.
Ja nehän olivat Rimpun mieleen! Poni kaahotti ympäri maneesia minkä kerkesi ja törmäys Ruubeniinkin oli vaarallisen lähellä tamman sinkoillessa pää viidentenä jalkana minne sattui. Niinhän siinä sitten kävi, että kun shettis päätti tehdä täyskäännöksen, löysin itseni maneesin hiekkaa maistelemasta. Tulipahan pohjakin jo testattua! Minua ei onneksi sattunut, mutta Rimpun pyydystämiseen nakitin Veronican avuksi, sillä muuten olisin jahdannut tammaa loppupäivän...
Saatuani ponin viimein pyydystettyä kävelimme hetken, jolloin saatoin hiukan kiinnittää huomiota myös itse maneesiin, eikä pelkästään Rimpuun. Valo tanssi maneesin hiekkapohjalla ja suurista peileistä saattoi tarkkailla omaa istuntaansa. Kukaan tuskin enää käytti lumista kenttää, kun oli valittavana näin upea maneesi. Pohjakin oli tullut todettua varsin pehmeäksi, mutta olihan ponikin varsin pieni. Rimpu pureksi kuolainta ja ravisteli päätään niin että harja vain heilahteli!
Saila oli jo tekemässä lähtöä, joten nyt oli otollinen hetki herätellä Rimpu ja valmistella se laukkaan. Oven sulkemisesta kuuluvasta pamauksesta tamma veti kunnon pukkisarjan, mutta onnistuin roikkumaan mukana kyydissä. Käänsin ponin suurelle keskiympyrälle ja annoin sille laukka-avut. Poni teki pukin ja singahti sitten laukkaan niin arvaamattomasti, että tumpsahdin taas kerran maahan... En kuitenkaan voinut muuta kuin nauraa ponin kaahatessa innoissaan ympäri maneesia!
Riri // Voi että, Rimpun pirumainen puoli pääsi taas valloilleen! Lisäilen vielä sen hoito-ohjeisiin vinkin pesarissa kuntoon laitosta, kerta se siellä käyttäytyy asiallisemmin. Saat tarinasta + kuvasta 25 v€
Rakas päiväkirja tyhmä alku, miks mulla on kuulakärkikynä ja tätä ei voi kumittää? Taas virhe. Okei ei näitä kukaan lue joten ihan sama. Taino mä luen. Miks mä edes kirjotan tänne? En jaksa laittaa lopetus merkkejä. Miks mä teen yhdyssanavirheitä kun aina valitan niistä. Miks mä valitan. Onko mulla elämää. Miks mun jokainen merkintä käsittelee sitä. Miks mä käytän niin paljon Miks-sanaa. En jaksa laittaa kysymerkkejä ja muutenki niistä tulee rumia.
Tänään mä olin taas tallilla. Tosin se on just kivaa. Kuulostaako tää sarkastiselta? Kenelle mä oikeen puhun. Tälle kirjalleko. Miks mä säädän liikaa kaikkea. Mun käsiala on kaunis. Toi oli sarkasmia. Osaan mä ehkä hienomminki kirjottaa mutta en jaksa. Koulussa oli tänään tyhmää. Ruuaks oli jotain vitsin lohipastaa, joka ois ollut ihan hyvää, jossei siinä olis ollut porkkanoita. Miks koulu tunkee nykyään kaikkeen porkkanaa? Kyllä kasviksia saa salaatistaki ja silleen.
Tallilla kaikki oli sentään kivaa. Mä harjasin Fossen hirmu kiiltäväksi ja sitten mun oli pakko loimittaa se, ettei poni heti piehtarois itteensä likaseks. Sit mä vähän taluttelin sitä ja pääsin ottaan kuvia Allun ja Donnan treenistä. Se oli kans ihan hauskaa, vaikka mä en kyllä osannut yhtään tarkentaa, mutta Allu kyllä onneks valitti vaan istuntaansa. Donna on kyllä tosi kiva heppa, mutta ehkä vähän turhan iso. Mä en jaksa kirjottaa enempää ja äitikin kutsuu syömään. Heippa!
P. S. Mä postasin tänään snäppiin söpön turpaselfien Fossesta. Eetu ja Merru tykkäs siitä. Ehkä mulla ei koulussa oo elämää, mutta tallilla ainakin.
Rakas päiväkirja tyhmä alku, miks mulla on kuulakärkikynä ja tätä ei voi kumittää? Taas virhe. Okei ei näitä kukaan lue joten ihan sama. Taino mä luen. Miks mä edes kirjotan tänne? En jaksa laittaa lopetus merkkejä. Miks mä teen yhdyssanavirheitä kun aina valitan niistä. Miks mä valitan. Onko mulla elämää. Miks mun jokainen merkintä käsittelee sitä. Miks mä käytän niin paljon Miks-sanaa. En jaksa laittaa kysymerkkejä ja muutenki niistä tulee rumia.
Tänään mä olin taas tallilla. Tosin se on just kivaa. Kuulostaako tää sarkastiselta? Kenelle mä oikeen puhun. Tälle kirjalleko. Miks mä säädän liikaa kaikkea. Mun käsiala on kaunis. Toi oli sarkasmia. Osaan mä ehkä hienomminki kirjottaa mutta en jaksa. Koulussa oli tänään tyhmää. Ruuaks oli jotain vitsin lohipastaa, joka ois ollut ihan hyvää, jossei siinä olis ollut porkkanoita. Miks koulu tunkee nykyään kaikkeen porkkanaa? Kyllä kasviksia saa salaatistaki ja silleen.
Tallilla kaikki oli sentään kivaa. Mä harjasin Fossen hirmu kiiltäväksi ja sitten mun oli pakko loimittaa se, ettei poni heti piehtarois itteensä likaseks. Sit mä vähän taluttelin sitä ja pääsin ottaan kuvia Allun ja Donnan treenistä. Se oli kans ihan hauskaa, vaikka mä en kyllä osannut yhtään tarkentaa, mutta Allu kyllä onneks valitti vaan istuntaansa. Donna on kyllä tosi kiva heppa, mutta ehkä vähän turhan iso. Mä en jaksa kirjottaa enempää ja äitikin kutsuu syömään. Heippa!
P. S. Mä postasin tänään snäppiin söpön turpaselfien Fossesta. Eetu ja Merru tykkäs siitä. Ehkä mulla ei koulussa oo elämää, mutta tallilla ainakin.
Riri // Hauska hieman erilainen hoitokommentti! Ihanan kuvankin olit piirtänyt mukaan tarinaan - Fosse oikein sievänä tottakai Sulle lähtee tästä hoitokerrasta 20 v€