Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Istuin etupenkillä, kun isä lupautui kuskaamaan minua ja hevosta ympäri Suomea. Kietoiduin paksun kaulahuivin alle ja vaihdoin parit snäpit kavereiden kanssa. Oli pakko laittaa ihastuksellekin jotain, mutta tuskin sain vastausta. "Vittu", huokaisin ääneen ja isä oli heti väittämässä vastaan, että ei kiroilla. Huokaisin raskaasti ja katsoin ikkunasta lumihiutaleiden tanssia.
"200 metrin päästä, käänny vasemmalle", navigaatio alkoi parkua ja vaistomaisesti katsoin risteystä. Lumen peittämä hiekkatie kolisutti kärryä ja pian alkoi sisältäkin paukkua. "Muraco lopeta", murahdin ja pystyin kuulemaan kuinka ääneni kaikui kopin sisälle. Pauke loppui ja sain vastaukseksi turhautuneen hörähdyksen.
Auton moottori sammui ja onnistui liukastumaan heti ulos päästessä. Ai saatana, ajattelin ja nousin mutkattomasti ylös ihastelemaan punalankkuista tallia. Hevoset katsoivat minua korvat hörössä ja pauke alkoi taas. "Tullaan tullaan", huokaisin silmiä pyörittäen. Isä avasi trailerin lukot, kun hypähdin sivuovesta sisälle. "No hei pieni musta olio", lepertelin ja silitin orin mustaa turpaa. "Valmis?", isä kysyi ja nyökkäsin. "Yks, kaks, kol", naurahdin ja Muraco peruutti vauhdin kanssa ulos kopista. Alkoi kunnon hörinä ja minua kytänneet hevoset lähtivät lumipöllyen karkuun. "Ei se niin pelottava ole!" karjuin huvittuneena, vaikka pitäisi olla hiljaa.
"Missä kaikki ovat?" Isä alkoi turhaantua. "En tiedä, mutta mennään sisälle", vastasin ja Muraco käveli joutsen kaulaisena perässä. Hörinä ei sitten loppunut muutamista toruista huolimatta ja pian kaviot kopisivat tallin betonilattiaa vasten. Lueskelin ääneen hevosten nimiä ja pian tuttu nimi kajahti ulos suusta.
Karsinassa musta friisiläinen jatkoi holtitonta hirnumista ja hypähti pari kertaa pystyyn. "Lopeta!" karjaisin ja ori hörähti ärtyisästi takaisin. Isä lähti hakemaan tavarakuormaa ja nuori ori alkoi vihdoin rauhoittua, toistaiseksi. "Hei siellä!" kantautui iloinen huudahdus, johon myös Muraco vastasi sieraimet laajoina. "Hei vaan", hymyilin ja menin kättelemään. Kyseessä oli ilmeisesti tallin omistaja. "Tehän olitte huomaamattomia. Odotin teitä etuovella", Riri naurahti ja punastuin. "Ai taisimme tulla takaovesta", virnistin ja Muraco työnsi pään ulos karsinasta. "Hui, onpas se veikeän näköinen", Riri silitti oria. "Niin pelottava, että yleisökin karkasi", nauroin.
Riri alkoi näyttää tallia ja Muraco sai jäädä tutustumaan vierustovereihinsa rauhassa sekä vähän tasaamaan hermoja. Lehtovaara näytti oikein ihanalta. Vastamaalatut punaiset lankut tuoksuivat maalilta, betonilattia oli virheetön ja satulahuone oli kuin elokuvista - oikeaa silmäniloa. "Tässä on teidän kaappiinne ja tuohon voit jättää perusvarusteet, niin tuntilaiset löytävät", unohdin että olin luvannut laittaa nuoren hevosen tuntikäyttöön.
"Sitten Muracon voi tarhata tuonne ja karsinan löysitkin", Riri osoitti kentän läheisyyteen ja nyökkäsin. "No kaikki onkin selvää ja eiköhän Muraco kotiudu nopeasti", hymyilin ja huokaisin pitkään. Matka oli ollut pitkä ja rankka meille kaikille. "Mitäs sitten?" kysyin ja Riri näytti pohdiskelevan. "Varmaan itse menen katsomaan miten muut pärjäävät, mutta tutustu rauhassa paikkoihin", nyökkäsin ja lähdin auttamaan isää varusteiden kanssa.
Istuin varustehuoneen penkillä kiilottamassa uutta nahkasatulaa. Nahka kiilsi ja nitisi, kun asetin sen takaisin avaruuskuvioisen huovan päälle. "Nyt on hyvä ja auta armias jos sitä ei putsata käytön jälkeen", nauroin itsekseni ja jatkoin Muracon kankisuitsiin. Miksi edes omistin kanget, kun toiset saattoivat olla paremmat. "Noh ihan sama", puhuin taas yksikseni.
"Murpendeerus", puhuin lempeästi ja astelin orin karsinan luokse. Siellä se nuokkui paikoillaan pää nojaten seinään. "Murppeee", kuiskasin ja ori liikautti korvaansa äänen luokse. "Niin ethän sinä nuku", menin karsinaan silittämään orin paksua kaulaa ja selvittämään kiharaa harjaa. Alahuuli lerpatti tyytyväisyydestä. "Ehkä tänään saat vain olla ja huomenna tehtäisiin jotain kivaa", puhelin värähti taskussa ja jähmetyin paikoilleni, kun askeleet kantantuivat lähemmäksi.
RIRIN KOMMENTTI // Oikein paljon tervetuloa molemmille Lehtovaaraan! Ihana saada jälleen uusi hevonen talliin ja kaksijalkainen porukkaamme. Toivon mukaan viihdytte tallissa. Saat ensimmäisestä - hyvästäkin! - tarinasta tilillesi 20v€!
Askeleet loppuivat. "Oi uusi hevonen", ääni kajahti karsinan oven toisella puolella. Blondi sai mustan orin huomion. "Herra isä! Mikä sitä vaivaa", nainen selkeästi säikähti oria, joka halusi vain nuuskaista toista. "Hoi Hoi sei siellä. Älä pelästy ei se satuta", hymyilin ja pujahdin Muracon kaulan alta toisen luokse.
Muracon lempeä hörähdys rikkoi pienen hiljaisuuden välillämme, kun pellavaa arpoi mielessä koskea vai eikö koskea silmättömään hevoseen. Lopulta nainen uskaltautui varovaisesti silittää sormenpäillä Muracon äärettömän silkkistä turpaa. Nainen huokaisi helpotuksesta ja kohensi ryhtiään. "Olen Veronica ja kuulun tähän pikku hoitajalössiin", hän puhui nopeasti ja esittäytyi hieman ylimieliseen äänensävyyn. Nyökkäsin hymy huulilla. "Olen Nova ja saavuin tänään Muracon kanssa. Hauska tavata teitä Lehtovaaralaisia", naurahdin kevyesti. Nyt oli ainakin yksi ihminen löydetty. "Haluatko, että näytän paikkoja?" Veronica hymähti nopeasti. Vaikka Riri oli juuri pitänyt perusteellisen tallikierroksen, Veronican pyynnöstä vaikea kieltäytyä. Samalla Muraco saisi tasata hermoja ja asettua aloilleen uudessa kodissa. "Mikäs siinä", vastasin silmät kiiluen ja suljin karsinan oven sieltä poistuttani.
Hölkkäsin Veronican luokse. Nainen esitteli oman hoitohevosensa, joka parhaimillaan mutusteli välipalaa karsinassa. Oli ilmeisesti ollut juuri ratsastamassa, kun hevosen kaula oli hikinen ja ilme utuinen. "Miten teillä meni?" kysäisin ja eestiläispoika tuli tervehtimään karsinan luukulle. "Hyvin tietysti", Veronica täräytti selkeästi ja nyökkäsin varovaisesti takaisin. Oli naisella asennetta.
Tallikierros tehtiin alussa perusteellisesti. Jokainen paikka painautui mieleen ja pian alkoi tahti kiristyä, kun Veronica sai soiton kotirintamalta. "Äh, pitää mennä", nainen huikkasi. Hyvästelin ja suuntasin itse eteenpäin Veronica lähtiessä juoksu jalkaa takaisinpäin.
Kentällä ravasi muutama ratsukko. Ratsut pärski askelluksen tahtiin, lumi leijaili hiljaa maahan, pakkanen kiristi poskia ja tekoripset alkoivat jäätyä sekä aurinko alkoi laskea horisontissa. Tallin asukkaat nauttisivat ilta-auringon viimeisistä säteistä ennen pimeyttä. Ihastelin maisemaa ja hymy levesi kasvoille, kun tähdet alkoivat hiljalleen kiilua yläilmoissa.
"Kukas se siinä?" miehen ääni lähes säikäytti ulos haavemaailmoista. "Minä vaan", pyöräytin silmiä. "Kuka minä?" Mies jatkoi ja kätteli reippaasti. "Nova", puristin päätä. "Jaa jaa, Jesse teidän tallimestari", mies sanoi mukavaan äänensävyyn ja katsahti kentän suuntaan. "Ja Karoliina pitää kuria", Jesse virnisti naisen napakan äänen kadotessa horisonttiin. Naisen ääni oli jopa Veronicaa napakampi. Ääni sai tuntemaan pientä jännitystä, mutta toivon mukaan pääsen pian tapaamaan tämän ilkeän äitipuolen.
Kävelimme Jessen kanssa kohti tallia. Mies oli yllättävän utelias ja jaksoi huomauttaa eri värisistä silmistäni. Valkea glitterluomiväri suorastaan korosti silmiä ilta-auringossa. Punastus nousi kehujen määrästä, mutta en jaksanut välittää sen enempää. "Sinullakin on friisiläinen?" utelin saadakseni puheen aiheen muualle. "Kyllä kyllä", mies virnisti ja osoitti edessä pilkistävää tarhaa. Vihellys sai aikaan, että uljas musta ravasi korkein askelin paikalle. "Pressan perkele", Jesse meni rapsuttamaan hevostaan. "Oikein komia", hymyilin ja katsoin tallia. Olin unohtanut Muracon kylmästi.
Jesse nappasi hevosensa ja seurasi minua kohti tallia. Avasin oven kohteliaasti sulkien hiljaa perässä. Tallissa tuoksui heinä, märkä hevonen ja vanha nahka. Haistoin makoisaa tallin tuoksua syvään ja huokaisin raskaasti perään. Tuttu hörinä alkoi toisessa päässä käytävää. Muraco urkki luukulta henkäisyni suuntaan. "Oivoivoi joko tuli ikävä", lässytin ja Jesse katsoi minua kuin hölmöä. "Tuoko silmäpuoli on teidän?" Jessen nauru kuului varmasti ulos asti. Punastuin, mutta en tiedä häpeästä, hämmenyksestä vai vihasta. "Juu just se", menin silittämään Muracoa, joka rauhoittui hellyyden merkeistä. "Siisti erottaahan omasta", Jesse taputti oikeaa olkapäätäni ja lähti jatkamaan matkaa. Ilmeisesti hakemaan muita hevosia. Huokaisin syvään.
Suuntasin rehuhuoneeseen laittamaan Muracon ruuat valmiiksi. Asetin ämpärin karsinan läheisyyteen ja nappasin kangaskassista kumisukan sekä luonnonharjaksisen juuriharjan. Ori oleskeli vapaana karsinassa, kun pyörittelin kumisuolla kauttaaltaan ja juuriharjalla viimeistelin. Muraco venytti niskaa tyytyväisenä. Putsasin vielä kaviot ja saksilla siistisin tuuheat vuohiskarvat. Lopuksi jouhien selvitys. Pisti hymyilyttämään. Orin karva kiilsi ja jouhet olivat silkkisen pehmeitä. Päälle vielä talliloimi ja valmista. Nyt sain hyvillä mielin lähteä. Huikkasin hyvästit Jesselle ja pihalla törmättyyn tallin omistajaan.
Kotona oli haudanhiljaista ja pimeää. Isä työmatkalla, äiti juhlistamassa viikonloppua ja pikkuveli tyttöystävän luona. Ihana rauha sai tuntumaan hyvältä. Säntäsin poreammeeseen ensimmäisenä ja nappasin lasin punaviiniä. Aamulla ei olisi kiire minnekköään.
Ririn kommentti // Tattatadaa, vihdoin nopeasti kommentoimassa! Hyvä tarina jälleen kerran ja on tosi kiva, miten käytät myös muita hahmoja hyväksi mukana. Tuovat aina vähän uutta särmää. Jessen puheita nyt ei kannata aina ottaa ihan tosissaan - miesparka kun ei oikein omista "järkevää" huumorintajua. Ei hän pahaa tarkoita! Tienasit tilillesi tästä 15 v€.
Polvet kolahtivat kovaan seinään. Ruhjeinen betoni seinä raapi ihon rikki. Seinä lämmitti kivasti kuin sen toisella puolella olisi ollut tappiin asti lämmitetty sauna. Lopulta säikähdin ylös, sillä tajusin olevani muualla kuin kotonani. Katselin hirsilankuista tehtyä lattiaa. Hämärässä oli vaikea erottaa omiaan, kun tummat ukkospilvet peittivät aamuauringon varjoihinsa. Pikkuhiljaa eilisen illan juhlimiset juolahtivat mieleen ja oli pakko selata koko my story läpi. ”Voi viikuna”, huokaisin itkuisena. Aloin pukeutumaan huolimattomasti ja tuskan kylmä hiki valui otsaa pitkin. Vedin mustat farkut topin seuraksi ja ilkeyttä otin miehen punaruudullisen paidan ettei aivan puolialasti tarvitsi karata. Kuulin askeleita kauempaa ja kiire alkoi painaa. Oli pakko päästä pois.
Bussissa varmistin, että kaikki tulivat mukaan: kännykkä, laturi, kuulokkeet, lompakko, kotiavaimet ja muu tilpehööri. Jotain tuntui puuttuvan, mutta samalla oli tullut täytettä roinakokoelmaan. Nimittäin hopeiset korvakorut. ”Just”, tuhahdin ja laitoin mysteerilahjat korviin. Vanhat napit heitin laukun pohjalle. Korjailin nahkasaappaiden ryppyjä ja kietouduin kunnolla toppatakin sekä huivin joukkoon. Vilkaisin vielä lukitusnäytön kuvaa, jossa komeili oma rakas Muraco.
Tallilla annoin uusien nahkasaappaiden sotkeutua lumen alta pilkistävään mutaan. Hopeakoristeet pilautuivat hetkessä ja pian uusi toppatakki tuoksuisi aivan hevoselta. Aivan sama olihan ne pestävissä. Korot uppoutuivat liejuun, sillä lumen sijasta satoi urakalla vettä. Uusi musta nahkatakki karvakauluksella oli pilalla. Korut koputtivat tallin betonilattiaa ja hevoset hörähtivät onnellisesti. Kello ei ollut edes seitsemää ja ei ihme ettei paikalla ollut ketään kauraturpien lisäksi. Kävelin kuin zombi Muracon karsinan luokse. Ori makoili turvekasan joukossa. ”Huomenta poika”, kuiskasin kevyellä äänenvoimakkuudella, että tulisin huomatuksi. Musta ori käänsi korvaa äänen suuntaan, mutta kääntyi pystympään. Avasin karsinan oven niin hiljaa kuin osasin ja kipitin sitten Muracon viereen. ”Et ikinä arvaa mitä tapahtui”, hihitin hieman huvittuneena, kun ori nuuski miehen hajuvedeltä tuoksuvaa paitaa.
”Hyvää huomenta hörökorvat!” tallin pääovi aukesi voimakkaasti. Aukaisin silmät ja horjahdin kumoon, kun Muraco aloitti huutokilpailun muiden kanssa. Olin nukahtanut uudelleen ja oli vaikea tajuta mistään mitään. Krapula painoi ja pahasti. Menin rohkeasti ulos karsinasta ja Riri katsoi minua kuin olisi aaveen nähnyt. ”Herranen aika oletko kunnossa?” Riri hämmästeli ja tuli luokseni. ”Väsynyt vain, rankka ilta ja en ihan kotiin asti selvinnyt”, sanoin suoraan ja huvittuneen oloisena. En tahtonut huolestuttaa ihanaa omistajaa enempää. ”Voi sentään. No, menehän laittautumaa ja ethän satulaan kiipeä?” Riri kuulosti huolestuneelta, mutta kysymys oli enemmänkin käskyyn suunnattu. ”En ajatellut. Saa Muraco rauhassa kotiutua”, hymähdin vastaukseksi. ”Hyvä. Minulla tai ennemmin Karoliinalla on hommaa sinulle. Ota vaikka torkut tallituvassa ja hoida Muraco ensin ennen Karoliinan tuloa”, Riri kertoi ja katosi rehuhuoneen nurkkiin.
Ehtisin ottamaan kolmen tunnin torkut ennen kellon soittoa. Kello oli kymmenen ja Riri hääräsi yksinään tallin pihalla. Pian Jesse liittyi Ririn suoraan ja miehen ilmestyminen oli kuin varoitusmerkki: laita itsesi kuntoon tai kuuntele lopunelämän pilaa. Onneksi häntä ei tarvinnut ottaa tosissaan ja olihan Jesse omasta mielestä mahtavaa seuraa. Meitä yhdisti yhtä huono huumorintaju.
Istahdin tuolille ja kaivoin laukusta pienen meikkipussin. Vähän korjailua sinne tänne, hiukset sivulle letille, pipo päähän ja pam näytin jälleen ihmiseltä. Kylmä hiki virtasi yhä paidan alla ja vilkaisin puhelinta. Yksi uusi viesti, snapchat ja instagram parkui ilmoituksista, sata whatsapp viestiä ja kymmenen soitto yritystä. Oho. Yksi pikkuveljeltä Leolta, kuusi äidiltä ja kaksi bestikseltä sekä yksi tuntemattomalta numerolta. Selasin viestit läpi ja soitin äidille ilmoittaakseni olevani ehjin nahoin tallilla. Bestikselle soitin. ”Jumalauta Nova ooks sä kunnossa?” äänen sävy oli kipakka ja huolestunut. ”Juu tallilla. Rauhotu Ophelia”, nauroin ääneen. ”Just. Mites sen kullanmurun kanssa?” Ophelia jatkoi viekkaalla äänen sävyllä. ”Kuka?” ihmettelin. ”No Jerichon kanssa senkin hölmö”, sydän pysähtyi. ”Pitää mennä”, lopetin puhelun tylysti ja käänsin katseen kohti kattoa. ”Voi viiiiikuna”, raivosin sisällä ja nousin ylös. Oli pakko päästä Muracon luokse.
Matkalla Muracon karsinalle Alexsandra hyppi iloisena luokseni. ”Novaaa”, blondi tyttö riemuitsi ja halasi ensimmäisenä. Olin otettu. ”No hei vaan Allu. Mitäs tähän aikaan?”, yritin pitää itseni pirteän kuuloisena, vaikka seinät tuntuivat kaatua niskaan. ”Juulia ja Donnaa hoitamaan. Tuutko mukaan?”, Allu oli pirteä kuin peipponen. ”Ratsastamaan?”, varmistin. ”Niin”, Allu nyökkäsi. ”Tulen varmaan jalkasi ei ajatus kulje”, naurahdin. ”Okei. Meen hakemaan Donnan ulkoa”, aivan Riri ehti viedä hevoset jo ulos. Muraco ravasi tarhassa kaula pystyssä harja hulmuten. ”Tules tänne. Tule, tule!” yritin puhua lempeän innokkaasti. Ori vain hörähti turhautuneen oloisena ja käveli äänen suuntaan pää alhaalla. Silitin hevosen päätä ja lähdin Allun perässä kohti tallia.
Talli oli lämmin. Kiinnitin Muracon käytävälle ja vein loimen viikattuna karsinan eteen. Ei ollut märkä tai edes likainen. Samalla nappasin koko harjakassin mukaan, sillä Muraco oli jäänyt pari väliä kauemmaksi. Aloin harjaamaan kumisuolla pyörittäen. Ei vaatinut hirveästi aivotyöskentelyä ja ori nautti siitä huolimatta. Lopulta viimeistelin luonnonharjaksisen juuriharjan kanssa. Kavioita oli ärsyttävä putsata, kun paakut olivat jäätyneet kunnolla kiinni. ”No voi perse”, tokaisin ja Jesse ryntäsi luokseni kuin pelastava astronautti vasaran kanssa. ”Anna kun autan”, mies virnisti. Muraco säpsähti pienesti, kun vasara osui kenkään luoden terävän vihlaisun hiljaisuudessa. ”Noo rauhoitu”, rauhoitin oria ja Jesse jatkoi auttamaan Allua samassa hommassa. ”Millainen keli siellä on”, miettisin puoli ääneen. Aurinko näytti paistavan. ”Mitäs meinaat Allu? Maastoon, kentälle vai maastoon?”, varmistin ennen loppupäätöstä. ”Maastoon. Tehään pikalenkki”, Allu huusi toisesta päästä.
Lähdin hakemaan avaruuskuviollista fleeceloimea, suitsia ja ketjunarua. Palattua laitoin loimen kunnolla orin päälle ja irrotin sitten narut riimusta. Riri olisi varmaan raivonnut, kun hevonen on tällä hetkellä vapaana käytävällä. Heitin riimun maahan, pujotin suitset nopeasti orin päähän ja laitoin ketjun kiertämään toisen kuolaimen kautta toiseen. ”Valmiina”, huikkasin samalla, kun laitoin hanskat käteen. ”Pikkuhetki”, Allu kuittasi. Kerkesin viemään riimun ja harjakassin roikkumaan Muracon karsinan eteen. ”Valmis”, Allu kuittasi ja lähti ulos edelle. Ulkona autoin naisen satulaan ja lähdimme pienen säätämisen jälkeen kohti reissua. Allu ratsasti edellä ja kävelimme Muracon kanssa rauhalliseen tahtiin perässä. Donna kyttäili kaikkea mahdollista ja Allu sai tehdä hommia selässä. Muraco ei pelleilystä ja muutamasta rumasta sanasta välittänyt. Kuulee niitä kokoajan itseltäni, mutta en vain ikinä kohdista niitä hevoseen.
Ilma oli raikas ja sää selkeä sekä kirkas. Pilvetön taivas antoi lumen kimmeltää ja auringon säteet suorastaan sokaisivat. Ravi pätkällä oli liukasta, minkä takia korkojen kanssa oli ärsyttävä juosta. ”Sinulla onkin erilaiset korot”, nauroin hevoselle, jolla oli pitoa kunnolla. Tien päässä pysähdyimme. ”Mitä nyt?”, ihmettelin. ”Ota kuva!”, Allu sanoi innokkaasti ja aloin kunnolla räpsimään kaksikosta kuvia. ”Sun vuoro”, hymyilin ja Allu otti omalla puhelimellaan pari kuvaa.
Paluu matkalla Allu tuli alas selästä, kun Donna alkoi pelleillä. Muraco seiso rauhallisesti paikoillaan ja tuijotti takana pelleilevää Donnaa. ”Pelkäätkö mustaa hevosta vai pieniä tonttuja pensaassa”, Allu luovutti ja talutti tamman määrä tietoisesti esteen ohi. ”Ennemmin tontut”, huokaisin haikeaan ja kävelin toisen kiinni. Donna alkoi höristä, kun meitä vastaan ratsasti tallilainen pienen ponin kyydissä. ”Moi Zaida!”, Allu kirkaisi ja Muraco alkoi hirnua levottomasti. Poni hirnahti kimeästi ja Muraco halusi väistämättä mennä nuuskimaan pientä ruunaa. ”Hei oon Nova ja tässä on Muraco”, hymyilin. ”Ai sinä omistat hänet. Olen Zaida, Fossen hoitaja”, nuori tyttö hymyili kohteliaasti takaisin ja jatkoi röökin mittaisen tauon jälkeen matkaansa. ”Olipa söpö”, naurahdin.
Tallin pihassa hieman uhkaavammankin näköinen nainen käveli reippain askelin luokseni. ”Hei taidat olla Nova?”, nainen sanoi. ”Pitää mennä hoitamaan Juuli, nähdään Nova”, Allu lähti kohti tallia. Olinko jossain pulassa ihmettelin ja katsoin naista ymmärtäväisesti. ”Juu olen. Mitäs nyt?”, ihmettelin ja Jesse tuli luokseni. ”Tarvitse apuasi pian alkavalle tunnille. Sisälle pitäisi hakea Rimpu sisälle”, nainen sanoi. ”Okei, voin auttaa. Haluatko Jesse hoitaa Muracon?”, hymyilin sievästi. ”Ilman muuta”, mies nappasi narun ja Muraco huuteli aluksi vähän perääni. ”Pärjäät hyvin senkin vauva!”, huusin. ”Voi pientä vellihousua”, Jesse nauroi hevosen käytöstä. Taisi olla vähän eri maata kuin hänen oma hevonen. ”Olen Karoliina teidän ratsastuksenopettaja”, nainen huikkasi ennen pois menoa.
Menin bongaamaan mini tammaa. Tallissa odotteli neljä kappaletta ratsastajan alkua. ”Hei vaan kaikille, olen Nova”, hymyilin reippaasti. ”Elikkäs voitte hakeutua ratsujenne luokse ja kiertelen auttamassa jokaista. Samalla saa huutaa, jos iskee hätä”, neuvoin ja menin ensimmäisenä auttamaan isompien ponien kanssa. Eniten apua tarvittiin nostamaan satula selkään ja katsomaan, että on oikeassa kohdassa. Muuten kaikki pärjäsivät oikein hyvin, vaikka pienet ponit koettelivat käsittelijöiden hermoja. ”Nova! En saa rimpulle satulaa kiinni”, menin auttamaan ponin kanssa, mikä halusi sännätä karsinasta ulos ja pullisteli kaikin voimin. ”Odotas”, hymyilin ja kiskaisin vyön kiinni. Taputin ponia. ”Odota Donnan kanssa. Suitset menevät näin. Muista remmi kuolainten takaa ja ei liian kireälle. Heppa kiittää”, iskin silmää ja lopulta oli aika saattaa ratsastajat kentälle.
Kaikki kävelivät kiltisti jonossa perässäni kentälle. Karoliina odotteli ylpeän näköisenä. ”Näyttääpä hyvältä!”, nainen kehui ja ratsukot menivät kaartoon. Menin Karoliinan lisäksi auttamaan ratsastajat selkään, tarkistamaan jalustimet ja kiristämään vyötä. ”Sitten pitkin ohjin uraa pitkin”, Karoliina sanoi oppilaille, ettei tarvitse kylmissään olla.
Jäin seuraamaan tunnin kulkua. Talikko pääsi heilumaan, kun Karoliina orjuutti minut likaisiin hommiin. Ratsastajat pärjäsivät kivasti ja keli ei ollut esteenä kauniille talvikelille. Alkuravien aikana Rimpu innostui pukittelemaan, mutta ratsastaja pysyi hyvin kyydissä. ”En uskalla”, tyttö sanoi hätääntyneenä. ”Noh noh, pohkeet kiinni ja suutu sille”, Karoliina rohkaisi ja auttoi ratsastajaa alkuun. Suomenhevonen ravasi nöyrästi ympyrällä kaula pitkänä ja ratsastaja oli tyytyväinen. Samanlaista menoa oli Danan ja Ruusa. Loppua kohti Rimpu alkoi kuumua kunnolla, että oli pakko ottaa naru ja taluttaa avutonta tyttöä lopputunnin. Meno muuttui hetkessä rauhallisemmaksi, mutta annoin ratsastajan tehdä kaiken työn. Kunhan juoksin aivokuolleena perässä.
Loppukäynneissä irrotin narun ja korjasin loput lannat kentältä. ”Kiitos Nova, olit korvaamaton”, Karoliina kuittasi. ”Ilo oli minun puolella”, asetin talikon seinää vasten. ”Sitten kaikki kaartoon! Kaikki ponit jatkavat seuraavalle. Kiitokset ja ratsailta”, menin auttamaan Ruusan ja Hipun selästä ratsastajat alas. Kentän laidalle oli keräytynyt pieni joukko vanhempia.
Ilta alkoi hämärtää ja olo oli yhä väsynyt. Selasin sosiaalisen median läpi, vastasin viesteihin ja snäppin takaisin. Samaan aikaan alkoi puhelin soida: tuntematon numero. ”Onko pakko”, huokaisin ja vastasin puhelimeen. ”Nova”, ehtisin sanoa ennen kuin puhelu sammui. Just oli varmasti joku pila. Heti perään ilmestyi viesti: Ihana kuulla ääntäsi ja nähdäänkö huomenna. ”Kenen numero tämä edes on”, sanoin ääneen. Vastasin myöntävästi ja mieleen juolahti ajatus. Pitäisikö hypätä Muracon selkään?
Ririn kommentti // Taas vaihteeksi tarinaasi oli ihana päästä lueskelemaan <3 Edelleen tykkään ihan hirmusesti siitä, miten käytät kaikkia tallilaisia hyödyksi tarinoita kirjoittaessa. Juuri oikein tehty! Tästä tarinasta saat 15v€ ja extratehtävän suorittamisesta lisää 10v€.
"No terve!" annoin Reiskan nuuhkia sormiani suurella, pehmoisella turvallaan sillä välin, kun hiuksensa riemunkirjaviksi värjännyt Nova pyydysti Muraco-mussukkaansa parin metrin päässä. Jotenkin ori ei omasta mielestäni edes ollut yhtään pelottava, vaikka sillä olikin silmien paikalla ainoastaan tyhjät aukot. En sitten tiedä mikä minuun oli mennyt, kun olin suostunut ratsastamaan oriitta, olihan se Novan puheiden mukaan kiltti kuin mikä, mutta kokoa löytyi! Se pärskähti ja tuuppaisi minua turvallaan Novan pidellessä tiukasti riimunnarusta.
Karsinassa Murppe oli kyllä varsinainen enkeli. Se antoi harjata mahanalusenkin potkimatta ja seisoi kiltisti paikallaan korvat pyörien, kun se tutki maailmaa äänien avulla. Minäkin sain harjata mustanpuhuvaa friisiläistä - jonka hulmuava harja oli ihanan silkkinen - mutta Nova puhdisti ne kohdat, joihin en itse yltänyt. "Voi pientä poikaa", lepertelin Muracolle samalla kavioita puhdistaen. Nova oli näköjään vaipunut omiin ajatuksiinsa kännykkää selailemaan.
Kun Muraco oli saanut selkäänsä kiiltävänmustan yleissatulan ihanan avaruusrakettihuovan kanssa ja päähänsä aachensuitset kimalleblingblingotsapannalla, viritteli Nova vielä korvahupun oriin päähän ja suojat jalkoihin, kunnes olimme valmiit suuntaamaan kohti kenttää. Ilta oli alkanut jo hämärtämään, mutta ihan täysin säkkipimeää ei vielä ollut ja kenttä oli joka tapauksessa hyvin valaistu. Muraco pyöritteli korviaan hyrrien lailla ja pärisytteli sieraimiaan äänekkäästi.
"Hyvin se menee", Nova kuiskasi rohkaisuksi ennen kuin hän punttasi minut hevosensa selkään. Vaikka olinkin aivan liian kaukana maasta, Muracosta huokuva lämpö sai minut rentoutumaan. Sivelin varovasti oriin kaulaa ja huomasin Novan hymyilevän meille. Hymyilin varovasti takaisin ja säädin aivan liian pitkiä jalustimia hiukan lyhyemmiksi. Jalat sentään ylettivät juuri ja juuri satulan siiven ylitse. "Sooh, poika", rauhoittelin Murppea, kun annoin sille varovasti pohkeita.
Nakitin Novan minulle tuntia pitämään, kun hän nyt kerran tunsi heppansa parhaiten. Muraco liikkui allani hirveän isoin askelein, jotka saivat minut pomppimaan sen selässä hitaassa käynnissäkin, jännittynyt kun olin. "Rentoudu, Zaida! Ei siitä tuu mitään jos sä vaan pompit!" Nova muistutti heti ensimmäisellä pitkällä sivulla, mutten vain millään onnistunut valahtamaan veltommaksi kuin ehkä ihan pikkuisen. "Jos tehään semmonen diili että ostan sulle karkkia jos putoot?" Nova virnisti kentän keskeltä. Se saikin minut yrittämään kovemmin!
Kun homma oli vähän paremmin hanskassa ja Murppekin oli hyvin vertynyt, Nova kehotti minua vaihtamaan suuntaa koko rata leikkaalla, jonka kuulemma tuli olla ehdottoman suora. Uskaltauduin antamaan hiilenmustalle ratsulleni hiukan lisää pohkeita, jotta se kulkisi helpommin suoraan. "Hyvä, just noin! Nythän se menee hyvin!" Nova kannusti kentän aitaan nojaillen. Sitten hän laittoi meidät tekemään aina porttipäätyyn suuren keskiympyrän, jonka täytyi olla ehdottoman tasaisesti ratsastettu.
Toisen suunnanvaihdoksen ja muutaman kulmavoltin jälkeen pääsimme aloittamaan ravityöskentelyn. Annoin Muracolle hyvin varovaiset ja pienet pohkeet, mutta se nytkähti hiukan kummastuneena eteenpäin hieman kovempaa kuin olisi tarvis, joka sai minut horjahtamaan eteenpäin. Takerruin oriin kaulaan ja hilasin itseni takaisin satulaan. Minua jännitti nyt kaksi kertaa enemmän kuin ensimmäisellä ravinnostoyrityksellä, mutta Nova sai valettua minuun rohkeutta ja kun viimein painoin pohkeeni Murppen kylkiin, ei asia ollutkaan enään niin paha!
Kun kerran sain ravin nostettua, en halunnut enää ollenkaan lopettaa sitä. Pyysin hiukan itsenäistä ratsastuslupaa, jonka aikana Nova sai uppoutua puhelimensa ihmeelliseen maailmaan - ja ehkä napata meistä pari kuvaakin - mutta laukannostoihin hän tulisi sitten taas avuksi. Tein suuria ympyröitä ja pieniä voltteja sekä temponmuutoksia ja oikein nautin siitä, kuinka pehmeästi Muraco taipui, kuinka sulavasti se liikkui verrattuna pieneen, ompelukoneaskeliseen Fosseen. Se oli jotain maagista.
Tein kolmikaarisia kiemurauria ja kaiken maailman käännöksiä, jotka Murppe suoritti korvat hörössä reippaassa temmossa ja joka sai hymyni nousemaan aina vain lähemmäs korviani. Kun Novakin kohotti katseensa puhelimensa näytöstä - joka oli tietysti suojattu avaruushenkisillä kuorilla - hänenkin kasvoilleen levisi leveä, hämmästynyt hymy. "Tehän ootte ihan super pari! Nyt heti johonkin koulukilpailuun!" Nova päivitteli. En ollut varma tarkoittiko hän sitä ihan tosissaan vai ei, mutta pudistin silti huvittuneena päätäni.
"No niin, pidät sen ihan rauhallisena siinä keskiympyrällä ja teet vähän puolipidätteitä, sitten uralle ja kulmassa rauhallinen mutta silti sopivan napakka nosto, hyvin se menee!" Nova ohjeisti elekieltä apunaan käyttäen ja hymyili minulle sitten takkinsa kauluksen alta. Minulla oli ylläni vain huppari, mutta sen karvalla pehmustettu huppu ja lämmin materiaali pitivät minut lämpimänä. Asetin Muracoa huolellisesti suurella ympyrällä, jota pitkin se ravasi. Sitten ohjasin oriin kulmaan laukannostoa varten.
Napautin ihan höyhenenkevyesti pohkeillani ja jo säntäsi Murppe lentoon! Nyt en enää yhtään epäröinyt, vaan annoin friisiläisen mennä hiukan reippaamminkin. Se ponnisti pontevasti takajaloillaan ja liisi muutamalla sirolla, mutta pitkällä askeleella halki kentän. En enää edes kuullut Novan ohjeita, vaan annoin vain Muracon kiitää harja hulmuten pitkin kenttää. Nousin jalustimille ja takerruin oriin harjaan, kun villeimmissä haaveissani lensimme kentän aidan yli kohti metsää...
Päätimme vielä Novan kanssa lähteä jäähdyttelemään Muracoa maastoon, kunhan Nova oli ensin hakenut oriin selkään heijastinloimen ja pukenut itselleen ostamansa upean, sinisen heijastinliivin. Minullekin hän toi tallilta lainatun perusheijastinliivin, joiden käyttämisestä Riri aina jaksoi muistuttaa. Päästin ohjat valumaan pitkiksi ja varmistin Murppen kävelevän tarpeeksi hitaasti, ettei Nova vain jäisi pitkäjalkaisen heppansa jälkeen.
"No, oliko se nyt niin kamalaa?" Nova tenttasi kävellemmessämme suurten kuusipuiden katveessa narskuvan loskalumen seassa. Hän käänsi katseensa ylöspäin kohti minua ja hymyili pienesti samalla Murppen kaulaa taputtaen. "Onhan tää nyt aika symppis", hymähdin ja kuroituin itsekin rapsuttamaan oriitta paksun harjan alta. Nova katsoi minua leikkimielisen tuimasti. "Okei okei, tää on ihan super heppa!" naurahdin ja nojauduin Muracon lämpimään kaulaan.
Ririn kommentti // Kiva, että pääsit kokeilemaan muitakin hevosia - ja vieläpä noin erilaisia! Hauska miten vaihtelette heppoja muutenkin keskenään: ei se pahastakaan ole. Saat tarinasta tilillesi tällä kertaa 10 v€
Sormet kylmästä hiestä märkänä astelin tallille kuin päällikkö. Olin saanut isältä kunnollisen turpasaunan kerrottuani, että jätän koulun kesken ja vaihdan alaa. Korkeasti koulutetut vanhemmat tietenkin esikoiseltaan paljon eikä mitään siivoojaa meetvurstien keskellä. Tiede ei tuntunut alana enää omalta, pikemmin harrastus ja palvonnan kohde. Riemukkaat revontulet, kirkkaat tähdet ja kaikki ne upeat värit omalla loputtomalla mystisyydellään pysyi aina sydämessäni.
Tallilla sai onneksi muuta ajateltavaa. Muraco mutusteli päiväheiniä Reiskan kanssa ja Riri talutti silmäteräänsä sisälle. Oli varmaan menossa ratsastamaan ja tämä oli pakko nähdä. ”Hei Riri”, hymyilin ja menin naisen luokse empimättä. ”Ai moi, mitäs sinä tähän aikaa? Etkö ole koulussa?”, Riri uteli. Olihan kello vasta puoli kaksitoista. ”Lopetin. Tiede ei ollut hommani urana”, huokaisen. ”Voi harmi, no mitäs nyt meinaat?”, Riri kiinnitti mustan ruunan käytävälle. ”Ajattelin aloittaa hevosalan jossain muodossa”, kerroin pieni innon vivahde puheessa. Riri kehui ideaani, mutta nyt piti keksiä ohelle jotain muuta työtä. Esimerkiksi toimia ravintoloissa dyykkaajana, miten sitten maksaa vuokra ja ruokkia oma hevonen toistaiseksi.
”Ratsaille menossa?”, kysyin pienen hetken päästä. ”Joo vähän juoksuttaa”, Riri vastasi laittaen suitset orin päähän. ”Okei. Ajattelin kohta mennä maastoilemaan Muracon kanssa”, hymyilen ja menen Ririn perässä ulos. Ulkona omistaja meni kentälle juoksuttamaan silmäteräänsä, jonka selkään olisi tarkoitus hypätä viikon päästä.
Ihastelin tallin pihassa olevia lumilyhtyjämme, jotka olivat maagisesti vielä pystyssä. Lähdin hakemaan oria tarhasta. Tällä kertaa molemmat olivat lipuneet samaan nurkkaan, missä oreilla oli tapana hengailla ja katsella naapureita. Vihelsin lempeästi ja Muraco hörähti kimeästi kääntäen pään äänen suuntaan. ”Tule vaan”, hymyilin ja ori lähti reippain askelin ääntä kohti. Joskus tuo uteliaisuus voi käydä huonoksi. Reiska seurasi rennosti perässä, mutta Muraco ennätti nopeammin paikalle.
Talutin hevosen talliin, hain kaikki tavarat valmiiksi ja aloin harjaamaan oikein huolella. Muraco nautti. Ori venytti niskaansa ja pärskähti tyytyväisesti. Varusteet menivät nopeasti ja laitoin vielä itseni kuntoon. Kypärä päähän, heijastimet molemmille ja kunnolla vaatetta, sillä ilta tulisi olemaan kylmä sekä pimeä.
Pihassa nousin selkään ja vyön kiristettyä matka alkoi kohti Lehtovaaran tuntemattomia nummia. Ensimmäinen kerta yksin maastossa, mikä ei ollut järin viisas idea. Joka tapauksessa olin seikkailunhaluinen, puhelin mukana ja Muracolla oli suitsissa hopealätkä tekstillä: ”Rider down! Call 0452343469.
Ilma alkoi pimentyä ja kaunis iltahämärä vallitsi taivaalla. Muraco ravasi kaulakaarella eteenpäin. Höyryä nousi sieraimista ja korvat heiluivat hulluna ympäriinsä. Hiekkatien harvametsäisyys ja tasaisen jäätynyt tie muuttui pikkuhiljaa raskaaksi lumenpeittämäksi pikkutieksi. Muraco ei epäröinyt laittaa jalkojaan, vaan asteli epäröimättä paksussa lumihangessa. Vauhti hidastui käyntiin ja taputin hevosta.
Tie alkoi leventyä ja edessä häämötti pelto aukea. Muutkin olivat menneet täältä, mikä sai innostuksen nousemaan. Muraco kiihdytti tahtia ajatuksen voimasta ja ennen kuin huomasinkaan, laukkasimme pellon halki harja hulmuten. Nousin kevyeen istuntaan ja annoin Muracolle ohjaa. Saipahan ori kiitää ilman halki niin lujaa kuin halusi. Orilta jäi maiseman kauneus näkemättä, mutta rohkeasti painoi keskelle tuntemattomaan. Viima leikki orin harjan kanssa ja pian Muraco hidasti.
”Hieno poika”, halasin ja annoin hevoselle pitkät ohjat. Hevosen turpa oli huurussa ja viiksikarvat olivat jäätyneen kirkkaiksi puikoiksi. Omia kasvoja peittänyt huivi oli valunut alas ja alkanut jäätyä reunasta. Iltahämärä oli puolestaan voimistunut, miksi kirkas taivas herätti ihmetystä. Nojaa ajattelin ja jatkoin matkaa ottaen ohjat takaisin tuntumalla.
Alkoi mäen kiipeäminen alas ja Muraco liukastui muutaman kerran kiven kolahtaessa kenkään. ”Varovasti”, varoittelin ja annoin enemmän ohjaa. Hyppäsimme ojan ylitse takaisin hiekkatielle. Olimme päätyneet risteykseen. Oikealla puolella näkyi vanha koulu, edessä meni isompi asfalttitie ja niistä päättelin tallin olevan takanapäin. Kyltti oli roudan peitossa. Siksi tulkinnat jäivät arvoitukseksi ja illan pimentyessä enemmän oli pakko mennä sinne minne vaistot vetivät eniten.
Annoin orille rennompaa ohjaa. Muraco pärski hullunlailla ja pysähtyi äkisti kääntyen ympäri. ”Mikä hätänä?”, kysyin antaen pohjetta, mutta ori nousi pystyyn ja kääntyi kokonaan ympäri. Kadutti etten ottanut raippaa mukaan hätätilanteiden varalta, kun ori kävi kierroksilla. Pelonaihe kuitenkin paljastui, mutta ainoastaan itse pystyin sen näkemään ja Muraco aistimaan tai haistamaan. Vahvasti tupakan tuoksuinen mies seisoi keskellä tieltä edessä liikkumatta. Katuvalo takana antoi kovan kontrastin, että kasvot jäivät varjon taakse. Huokaisin vihaisena ja siellä mies kökötti. ”Voitko väistää hevonen pelkää”, sanoin kovaan ääneen kohteliaasti, mutta en saanut vastausta. ”Ei sitten”, tuhahdin ja hyppäsin alas selästä.
Luulin tekeväni elämäni suurimman virheen, kun aion väkisin taluttaa orin tuntemattoman ohitse. Muraco puski itseään ohjaan ja yritti kiertää miehen niin kaukaa kuin ikinä pystyinkään. Pääsimme ohitse, mutta kuulin kuinka mies kääntyi katsomaan meitä. Älä katso taakse, älä missään nimessä ajattelin pienessä paniikissa ja aloin juoksemaan. Muraco kiskaisin pään ylös ja lähti ravaamaan suurin harppaavin askelin. Hetken pysyin perässä ja stunttaitojen ansiota hyppäsin orin selkään kannustaen hevosen laukkaan. Mitä ihmettä juuri äsken tapahtui, miettisin pääkopassa ja annoin kavioiden kopista jäistä tietä vasten sekä heijastimien kimmeltää valojen osuessa meihin.
Tallilla yritin pidättää itkua kaikkien kauhuskenaarioiden takia. Oliko mies joku hullu viinan tuoksuinen metsästäjä vai jostain sairaalasta karannut psykopaatti. Aivan sama kentällä oli muita ja menin sinne kävelemään loppukäynnit. ”Oho oliko rankka lenkki?”, Zaida irkkui. ”Joo”, myönsin ja annoin Muracon tasata hermoja. Ori käveli reippaasti ja varautuneesti, että säpsähti pensaasta lentoon lähtevää lintua. ”Lopeta”, huokaisin ja yritin rentoutua. ”Kaikki hyvin?” Riri kysyi. ”Joojoo Muraco oli vain säpsy”, hymähdin nopeasti.
Hetken päästä ennen kuin toiset jatkoivat hommia, vein Muracon talliin hoidettavaksi. Tallissa Saila hoiti Ruubenia. ”Moi Nova”, nainen huikkasi ja Muraco hirnahti vastaukseksi. ”Hei vaan”, hymyilin posket nipistäen, kun jäätyneet pääsivät lämpenemään. ”Miten meni”, Saila jatkoi. ”Hyvin, oli vaan aikalailla virtaa orilla”, kerroin ja otin Muracolta varusteet pois. ”Voi toista, lähdetäänkö huomenna lenkille?”, Saila ehdotti. ”Vaikka, otetaan Zaida mukaan”, ehdotin, sillä olin luvannut toissapäivänä ottaa hänet mukaan Fossella. ”Ei superii”, Saila hymyili ja tuli kanssani putsaamaan varusteita.
Varusteiden jälkeen menin Muracon karsinaan. Siellä ori makoili nurkassa aivan turpeen peitossa. ”Hei saankoon harjata ja kylmätä konttosi ennen kuin olet myös jalaton”, sanoin ja ori nousi ylös nuuskimaan. Silitin ja aloitin harjaamisen varovaisesti, kun ori oli vapaana. Samalla miettisin illantapahtumia.
Ririn kommentti // Tarinoissasi on mukana aina pientä jännitystä ja yhtenäinen juoni, mikä tekee tästä lukemisesta entistä mielenkiintoisempaa! Tää pituus on kanssa tosi hyvä, sillä näitä jaksaa juuri lukea hienosti. Piirrät kanssa upeita kuvia tarinoiden lisäksi mikä on tietty suurta plussaa ja vaihtelua pelkkään tekstiin! Saat tästä 20 v€.
Pyörisin sängyssä kuin tuomiopäivä olisi ikkunan toisella puolella. Muutto omaan kämppään sekoitti pään totaalisesti ja asia oli vaikea sulattaa hetkessä. Ikkunasta paistatti katuvalojen oranssihtava valo ja männyn oksat loivat kauniita siluetteja seinille. Nousin istumaan välioven naristessa. Selasin puhelinta. Kelli oli puoli viisi, ei auttanut muu kuin nousta ylös ja keittää kahvit.
Olin saanut työpaikan Lehtovaarasta, nimittäin ratsastuksenohjaajana. Asia jaksoi hymyilyttää, mutta ilme normaalisoitui ja sitten vakavoitui puhelimen väristessä vieressä. Kukas muukaan sieltä soitteli kuin tuntematon numero? "Haloo", ärähdin tarkoituksella ilkeään sävyyn. Ei vastausta, hetken hiljaisuutta ja puhelu katkesi. Pitäisikö oikeasti tehdä ilmoitus virkavallalle, mutta tuskin poliiseja kiinnostaisi yhden naisen ahdistelu.
Kotona ei ollut tekemistä, minkä takia päätin mennä auttamaan Ririä aamutallin kanssa. Laahauduin bussipysäkille ja olo oli lievästi hermostunut. Olin yksin aamuhämärässä ja vastapuolen pysäkkiä tuskin hahmotti sakean usvan takia. Onneksi taivaalla näkyvät tähdet rauhoittivat ja pian bussi pysähtyi eteen.
Tallilla oli rauhallista. Usva loi maagisen tunnelman, kun valo lävisti lumisen maiseman. Hevoset olivat vielä sisällä ja varmasti ruokinta oli vasta meneillään. Kello löi vasta kuusi. Rohkein askelin menin sisälle ja Riri heittele aamukauroja nälkäisille hörökorville. ”Oi huomenta Nova”, nainen hymyili ja Muraco hirnahti käytävän toisesta päästä. ”Huomenta huomenta”, hymyilin takaisin. ”Mitä voin tehdä?”, kysyin ja Riri neuvoi alkamaan loimittaa hevosia pihakuntoon.
Eniten aikaa meni Muracon hoitamisessa. Harjasin hevosen perusteellisesti läpi, putsasin kaviot ja selvitin paksun kiharaisen harjan ennen kuin piti auttaa viemään hevosia ulos. Olihan siellä kaunis ilma, mutta vähän sateinen. Muraco sai jäädä sisälle, sillä siistisin orin ennen ulos vientiä. Paksut vuohiskarvat kaipasivat trimmausta ennen kuin sieltä löytyisi jotain yllätyksiä.
Päivä kului ja olin viettänyt koko päivän tallilla auttamassa Ririä tallihommissa. Muutaman karsinan ja tarhan olin siivonnut sekä kaikenlaista pikkuhommaa tallin siistimisestä varusteiden putsaamiseen. Olihan tämä mukavampaa kuin rankan fysiikan opetteleminen luentosalissa. Pian tallin porteilla näkyi porukkaa: tuttu blondi Saila ja uusi ruskeahiuksinen poika. Kohotin kulmia ja menin kaksikkoa vastaan. ”Hellurei ihmiset”, hymyilin ja Saila yllättyi halaamaan minua. ”Hei vaan Nova, tässä on Eetu Rassen uusi hoitaja”, Saila esitteli toisen. ”Moi vaan”, Eetu hymyili ja kätteli oikein kohteliaasti. Hymy nousi korviin.
Siinä hetken juttelimme ennen kuin porukkaa alkoi valua uudelleen. ”Ainii voi piru. Eiköhän peltoralli ala pian”, naurahdin Eetulle ja poika nyökkäsi. ”Pitäisi siksi tänne varmaa porukkaa tulee näin innokkaasti”, Eetu vastasi. ”No se on yleistä täällä. Kaikkihan tykkää aikaa viettää tallilla, vai mitä”, tirskahdin ja heiluttelin käsiä ystävälliseen sävyyn. Pikkuinen Zaida tuli heti intoilemaan tunnista ponin kyydissä. Olihan pienen ponin kyydissä mukavaa pinkoa täyttä häkää. Olisipahan pieni pudotus, jos sattuisi tippumaan.
Siiri oli vielä aivan uusi, mutta ystävällinen ja innokas kaveri. Mutta ihminen kenen kanssa tulee eniten puhuttua ja juteltua kaikkea mahdollista shaissea, on Jesse. Mies laahusti kaukaisuudesta kohti tallin ovea ohittaen minut kuin olisin haamu. ”Kröhöm”, naurahdin ja mies vilkaisi suuntaani. ”Mitäs olet noin pieni, ettei satu huomaamaan”, Jesse virnuili, joka sai pienesti punan nousemaan poskille. ”Haha kiusaa itsesi kokoisia”, hymyilin silmiä pyörittäen. ”Ja nyt meitä Ririn orjalaisia onkin kaksi”, Jesse jatkoi.
Käytävä ja karsinat pursuivat hevosista. Kaikki laittoivat ratsujaan viimeisen päälle valmiiksi ennen tunnin alkua. Muraco höristi korvia karsinassaan ja hirnahti vastapuolella ärisevälle Pressalle. ”Ongelmia”, ihmettelin, kun toinen musta friisiläinen oli harvinaisen hapannaama. ”Nojaa se vaa riehuu omiaan”, Jesse sanoi ja nosti satulan orin selkään. Se kävi helposti, mutta itsellä oli ollut viimeksi kamalia ongelmia. Olihan mies minua miltein pari päätä pidempi.
Pihalla noustiin selkään ja Muracolla oli uudet valkoiset micklemsuitset, jotka olin saanut itse suunnitella. ”Näiden pitäisi olla mukavammat”, taputin hevosta kaulalle ja odotimme Ririn tuloa. Nainen ohjasi meidät pellolle, jossa sitten sai painaa ja mennä niin kovaa kuin hevonen jaloistaan pääsi. Muraco pysyi kokoajan käsissä eikä kertaakaan pukittanut tai alkanut laittaa vastaan ohjastuntumaa. Muiden ratsut osasivat välillä olla aika puupäitä ja innostua liikaa.
Lopputunnista annoin Muraco ravata korkein askelin omaan tahtiin ja ratsastaa vähän enemmän muotoonsa. Ori kaarsi kaulansa upeasti ja muut ihastelivat vierestä. Punastuin ja yritin olla miettimättä pientä yleisöä. Sitten annoin pitkät ohjat ja halasin orin paksua kaulaa. ”Niin hieno”, hymyilin ja nostin katseen Muracon harjamartasta. ”Mennäänkö?”, Jesse kysyi ja kulmat kurtussa ravasin toisen luokse. ”Minne?”, hämmästelin ja Jesse lähti Eetun kanssa valumaan eteenpäin. ”Ihan vaan käppäilemään”, Jesse jatkoi ja taputti Pressaa. Ori oli yhä kierroksilla eikä ohjastuntumasta voinut hellittää.
Siinä me kolme kävelimme keskellä lumenpeittämää hiekkatietä. Eetu meni ensimmäisenä Rassen kanssa, Jesse ja Pressa edellämme ja kävelin Muracon kanssa viimeisenä. Katselin vuoron perään kumpaakin äijää ja sitten puolestaan Muracon korvia. Rapsutin oria sään kohdalta ja annoin hevosen mennä pitkin ohjin eteenpäin.
Tallilla hoidin Muracon perusteellisesti. Harjasin kaikkialta, selvitin harjan ja kylmäsin jalat linimentin kanssa. Lopuksi fleeceloimi päälle ja ori sai alkaa syömään heiniä karsinassa. ”Muraco saa jäädä sisälle”, hymyilin ja ori hörisi tyytyväisenä. ”Hirnut aina kun sanon nimesi”, hymyilin. Rapsutin orin turpaa kevyesti kynnen kanssa. Keho alkoi vapista kylmyydestä ja pienestä oudosta tunteesta, mikä oli myllännyt kehoni sisällä Muracon ostopäivästä asti.
Kävelin bussipysäkille muiden kanssa. Istuimme takapenkille ja muut bussissa matkustajat suorastaan kirosivat meidät hevoselta tuoksuvat tallitytöt. Zaida istui vieressäni ja kuunteli toisten juttua hymy korvissa. ”Rimpu oli kyllä ihana, vaikka välillä yllätti vetämällä päätä alas”, Zaida hihkaisi. ”Rimpu on todella suloinen”, vastasin ja käännyin katsomaan toista. Bussi pysähtyi ottamaan ihmisiä kyytiin. Uteliaisuudesta tykkään katsoa ketä kyytiin nousee. ”Hienoa narkkareita”, Siiri huokaisi, kun silmään osui pitkä mies koko mustaan varustettuna. ”Hyi”, tuhahdin.
”Jään tässä”, hymyilin ja painoin stop nappia. Bussi teki nopean pysähdyksen ja juoksin keskiovelle. ”Nähdään taas”, huikkasin muille. Ulkona oli pimeää ja se meidän kaikkien tuomitseva narkkari hyppäsi bussista ulos. Mahtavaa, ajattelin ja otin kännykän kouraan. Laitoin napit korville ja tihensin tahtia, kun ventovieras tuntui olevan vaarallisen lähellä. Ripeä kävely muuttui juoksuksi, kun askeleet takana alkoi nopeutua lumen narinasta päätellen. Sydän tykytti tuhatta ja sataa, pidätin hengitystä ja lähdin juoksemaan oikoreitille.
Tie oli liukas, mutta epäilemättä aloin kaivamaan avaimia taskusta. Sitten juoksin. Juoksin niin paljon kuin maitohapokkaista reisistä pääsin rankan tallipäivän jälkeen. Hyppäsin pienet portaat ylös ja paniikissa aloin haparoimaan avainta avainreikään. Vilkaisin taakse ja sieltä se hullu hölkkäsi. ”Voi nyt”, vihkaisin, avasin oven ja pamautin perässä. Pidin kahvasta kiinni, kuulin vaimean potkaisun ja laudat narisivat terassilla. Vainooja käveli ikkunan luokse. En uskaltanut poistua eteisen nurkalta.
Pistin turvaketjun kiinni, avasin kännykän ja näppäilin tallimme whatsapp ryhmään viestin: auttakaa.
Ririn kommentti // Iso, iso, iso pahoittelu näin myöhään tulevasta kommentista! Sun pitkiä tarinoita on aina yhtä ihana päästä lukemaan uusia juonenkäänteitä odotellessa. Tämäkään tarina ei täten tehnyt poikkeusta siihen mitä odottaa! Varmaan kanssa miljoonatta kertaan totean noiden hienojen kuvien olevan aina ihana lisäys tarinoihin - ne tuovat tietynlaista otetta tarinaan - sekä kivaa vaihtelua, totta kai.
Saat tarinasta 15 v€ samoin 10 v€ hyvitystä mun liian hitaasta vastauksesta!
Monta unetonta yötä. Haukotus ja lasittunut katse lattiaan. Oliko pakko nousta ylös, jos ei todellakaan jaksanut. Auringon säteet tunkeutuivat ikkunan takaa ja hyllyltä roikkuva lasihevonen hehkui itseään. Vau, huokaisin turhautuneena nousten ylös samalla pukeutumisen aikeena.
Talli oli täynnä normaalia pirteää porukkaa. Nostatin hymyn kasvoille ja säntäsin sinne muiden sekaan. "Hei kaverit", hymyilin. Samalla huomasin hyppäneeni tuntemattomien syliin. "Oi uutta porukkaa! Moi olen Nova. Aika ironista sanoa, mutta olen teidän ratsastuksenohjaaja", nauroin pienesti. Onneksi maailmaan oli keksitty sellainen asia kuin meikki. Muuten nauraisin silmäpussit mustina. "Ooh hei vaan! Olen Iiris", Räikeän keltatukkainen tyttö hymyili pirteästi ja harjaili Ruusaa käytävällä. "Missäs Nova olet hiipparoinut?", Zaida iski silmää. "Vähän ollut unettomia öitä ja töissä. Kai Muraco on elossa?", jatkoin. "Juu", Zaida huikkasi ja kurkkasi Fossen karsinaan. "Hienoa", laitoin kädet ristiin.
Kävelin taukotupaan ja Jesse löhöili sohvalla. "Moro", naurahdin ja mies pyöritti silmiä. "Ilopilleri", Jesse huokaisi. "En oikein, vaihteeksi. Et uskokkaa kuinka huonosti olen nukkunut", tuhahdin ja istahdin tuolille vaihtamaan kenkiä. "Hullu yhä perseessä?", mies nousi ylös istumaan. "Ei onneksi", pyöritin silmiä. Kopsotin uusia nahkasaappaita lattiaan. "No hyvä. Oli hurjat viestit sulla yöllä", Jesse irkkui. "Pyh olisi sinullakin, jos narkkari yrittäisi tunkeutua kämppääsi", kuristin kulmia. Mies oli ainoa apu yöuniini. Jesse oli ensimmäinen kenelle uskalsin avatua asiasta. "Noh joka tapauksessa menen nyt Muracon luokse", menin ovelle. "Sietääkin", mies iski silmää. Jumalauta, naurahdin ja astelin korot kopisten käytävää pitkin.
Ulkona oli raikas keli ja Muraco kökki tarhassa yksin. Lawine hirnui toisella puolella. "No hei tuleva mamma", menin silittämään tamman turpaa hetkeksi. Musta tamma puski minua. "Oletko yksinäinen?", kysyin haikeasti. Lawine kaipasi jatkuvasti tekemistä. Aloin tuntea syylisyyttä. "Toivotaan, että pian saat jonkun", hymyilin ja menin Muracon tarhan luokse. Ori ravasi portille vaastaan. Nappasin hevosen kiinni ja lähdin hevosen kanssa kohti tallia.
Hetkessä ihmisiä pursuava talli oli tyhjentynyt. Kiinnitin Muracon käytävälle ja lähdin hakemaan orin tavaroita. "Novaa!", Saila hymyili. "Tervee. Miten menee?", hymyilin leveästi ottaessa Muracon satulaa muiden roinien päälle. "Hienosti. Ruubenin kanssa mennyt niin hyvin", Saila intoili. "Hei toi on mahtavaa! Samaa voisi sanoa Muracon kanssa", hymähdin nopeaa. "Menetkö ratsastamaan?", Saila kysyi riisuessa kypärää. "Juu menen testaamaan uutta maneesia", iskin silmää ja lähdin viemään tavaroita. "Se on upea!", Saila kailotti ennen katoamistani.
Harjasin Muracon kunnolla ja innostuin siistimään pitkää harjaa sekä villiintyneitä vuohiskarvoja. Kieritin pintelit orin jalkoihin ja nostin satulan paikoilleen. Laitoin kypärän päähän ja aloin selvittämään kankisuitsia, kunnes tömähdin eteenpäin ja tunsin käsien kietoutuvan vatsani ympärille. "Novaa hirveä ikävä!", se oli tallityttömme. "Eetu perkele!", halasin takaisin. Muraco oli säpsähtänyt ja mulkoili kuin idiootti selkämme takana. "Menos vai tulos?", Eetu uteli ja Veronica ravasi kauempaa luoksemme. "Menossa menossa. Uusi maneesi tulille", keli on kaunis, mutta oli pakko kokeilla maneesia. Sellainen kun oli vaivalla hommattu. "Hei kiva! Haen Rassen kuusesta ja tulen mukaan, ok?", Eetu intoili. "Totta kai, tuletko kanssa Veronica?", blondi nyökkäsi ja kaksikko lähti hakemaan hevosia. "Odotellaan hetki Murppe", hymyili ja silitin orin pitkää kaulaa.
Maneesi oli kuin taideteos. Suuret ikkunat antoivat valon tanssia vaalealla pohjalla. Isoista peileistä sai ihailla itseään ja uuden tuoksu oli lumoava. Kaiken sen loiston keskellä Merru loppuverkkasi kullanlailla hohtavaa suomenhevostammaa. Suomenhevosen takana ravasi musta hevonen kaulakaarella ja tallin omistaja ihaili menoa vierestä. Talutimme ratsumme kaartoon ja loikkasimme selkään. Kiristin vyön ja annoin hevoselle merkin lähteä eteenpäin.
Muraco tallusteli reippaasti eteenpäin. Sain kääntää oria kokoajan ympyrälle, kun saimme toiset kiinni. "Miten on mennyt Nova", Riri kysyi kun ohitin toisen. "Hienosti. Suunnitellu parit tunnit ja aiheet", hymyilin ja jäin naisen lähelle kävelemään. "Nonni hyvä. Täytyy suunnitella muutamat kisat, niin saa tunneista kaiken irti", Riri naurahti ja seurasi mustan hevosen kulkua. "Kyllä, mutta omakin kehitys tietenkin näkee", hymyilin. Otin ohjat tuntumalle ja nostin ravin. Muraco ravasi liidokkaasti eteen ja taipui kivasti ympyröillä. Vähän oli kankeutta ilmassa. Hetki meni ennen kuin pääsin laukkaamaan Muracon kanssa. Ori pisti aluksi hanttiin, mutta laukkasi sitten jalat korkealla eteenpäin. Koko maneesi suorastaan kaikui orin kavioiden osuessa maahan.
Tyydyin siihen, kun ori liikkui ravissa kunnolla. Hidastin käyntiin ja annoin orin liikkua vapaasti. "Näyttää sujuvan", Eetu hymyili. "Muraco liikkuu niin hienosti", Veronica ihaili ja jatkoi Sotilaan kanssa ratsastamista. "Kiitos teille ja vähän päässyt kangistumaan poissaoloni takia", punastuin ja menin kaartoon. "Saa riittää", silitin orin kaulaa ja hyppäsin alas.
Talutin orin karsinaan, otin satulan ja suitset pois. Muraco pyöri karsinassa ja hinkkasi hikistä kaulaa seinään. Pistin karsinan oven kiinni ja lähdin putsaamaan hevosen varusteet. Pistin satulan penkkiin, putsasin kuolaimet ja hetken istahdin paikoilleni. Huokaisin syvään. Homma jatkui ja putsattua palasin Muracon luokse. Muraco oli saanut itselleen paksun likakerroksen. Naurahdin ja otin kumasuon käteen. Pyörittelin hevosen kauttaaltaan läpi ennen läpi harjausta. "Hienosti", hymyilin ja Muraco oli puhdas jälleen. Laitoin fleeceloimen päälle ja annoin Muracon jäädä karsinaan. "Mitäs tänne?", menin Rassen karsinan luokse. Eetu otti hevosen suojia pois. "Tässä tää", Eetu hymähti ja heitti suojat ämpäriin. Nyökkäsin ja olin unohtanut pintelit Muracon jalkoihin. Menin nopeasti ottamaan ne pois.
Muraco oli karsinassa, tavarat omilla paikoillaan ja kaikki tehtävä oli hoidettu. Mitä vielä? Ajattelin ja katselin ympärilleni. Eetu ja Veronica tuli taukohuoneeseen. "Mitäs nyt?", kysyin. "Varmaan aika lähteä", Eetu vaihtoi kengät ja istahti alas. "Varmaan", huikkasin. "Samaan bussiin?", Veronica kysyi vaihtaessa takkia. Nyökkäsin ja potkisin kengät pois jaloista.
Kävelimme bussipysäkille pienellä kiireellä. "Milloin seuraava bussi?", kysyin. "5min", Veronica hymähti ja hytisi kylmyydessä. Pimeys oli totaalisesti laskeutunut luoksemme. "No tulevaksi viikoksi jotain?", jatkoin keskustelua. "Koulua ja tallilla oloa", Eetu sanoi. Veronica kuittasi olevansa vielä lomalla. "Mahtavaa. Ensi viikoksi tunteja teille ja nukkumista", hymyilin. "Hyvä, koska koita saada ittes takas", Eetu jatkoi. "Yritän", hymyilin ja bussi tuli. Matka sujui rauhallisesti kännykän parissa ja jäin hetken päästä. "Ens kertaan!", hyvästelin ja suorastaan juoksin etuovelle. Etuovelle oli tullut kasapostia ja valkoinen kirje, jossa luki pelkästään: Huomenna Kallen Kulma klo 18. Yksin.
Riri // Hyvää uutta vuotta Nova! Ihailen edelleen taitoasi vetää tarinaan mukaan vuoropuheluun todella monia eri hahmoja talliporukasta! Taisit sanoa tarinaasi tylsäksi chatissa aiemmin tämän julkaistuasi, mutta höpö höpö Tarinasta nakkaan sulle 15 v€
Nova ja Muraco ovat jo kentällä valmiina. "Sulla siis ei ole mitään kokemusta vikelyksestä?", kysyn Novalta. "ei", hän vastaa. "aloitamme hyppystä selkään siis", sanon Novalle joka silittelee Muraco päätä. Autan Novan alkuun. " ensin juostaan hevosen vierelle ja poistetaan toinen jalka hevosen toiselle puolelle", sanoin Kiipeävälle Novalle. "Kun olet selässä kokeile tehdä mylly", sanon Päättäväiselle Novalle. Kuulemma oli lukenut käsi kirjasta kaikki liikkeet. "nyt laukkassa" sanoin täpärästi.
"Oletko varma tästä?", kysyin Muracon selästä kulmat koholla. "Älä jänistä tästä tulee kivaa!", Aleksandra oli innoissaan. "Hyvä on, hyvä on", hymyilin. Onneksi olimme varanneet maneesin omaan käyttöömme. Istuin leveästi Muracon selässä. Puristin kahdesta isosta kahvasta ja Aleksandra antoi orille merkin eteenpäin. "Hii, niin kivaa juoksuttaa Muraco", Allu oli innoissaan. "Luulin, että olimme valmennuksessa", hetken kyseenalaistin naisen vikellyslahjoja, mutta luotin häneen. Olihan Allu hyvä ystäväni.
Hetken hain tasapainoa käynnissä. Seisoin Muracon selässä, istuin takaperin ja tasapainottelin käsillä vuorotellen. "Hienosti. Okei otetaan seis ja kokeile seistä käsillä", Allu hymyili. "Oletko hullu?", nauroin. "Haha sinun se hurjapää piti olla", blondi iski silmää. Virnistin ja Muraco pysähtyi pehmeästi. Muraco käyttäytyi asiallisesti ja rauhallisesti. Taustamelu ei tällä kertaa ottanut korviin ja hevonen oli aivan liinan varassa. Okei nyt, henkäisin syvään ja pian seisoin käsillä puristaen vikellysvyön kahvoja. "Hienoa Nova! Sussa on sirkustaitoa", Allu kikatti. "No tanssia ja akrobtiaa harrastanut, niin kyllä nämä on jotenkin hallussa", hymähdin ja laskeuduin pehmeästi paksun valkean huovan päälle. "Vau", Allu hymyili.
Homma jatkui käynnissä. Vikellys oli kuin voimistelua hevosen selässä. Venyttelin jalkoja suoraksi ja seisoin Muracon selässä. Askeleet olivat pehmeitä. Sydän hakkasi tippumisen varalta, mutta pyysin silti ravia. Hain taas omaa tasapainoa ja hevosen askelten rytmiä. Tuulimylly, seisomista ja spagaattia Muracon kyydissä. Ajattelin, että tämä oli ihan hullua. Urhea musta ratsuni ei edes reagoinut peilleilyyni. Muraco varmasti aisti, että kyseessä oli stuntratsastusta niin osasi käyttäytyä hevosiksi. Halasin Muracon kaulaa. "Okei pikkutauko ja sitten laukkaa", Allu sanoi ja pysäytti hevosen. "Hohoijaa jännittää", virnistin ja saimme yleisöä. "Omg Nova sä oot hullu!", Eetun kasvot vetäytyivät kalpeiksi. "En ees tiiä mihin ryhdyin", näytin kieltä ja pian katsomoon ilmestyi muutama uusi tyttö sekä pari ihanaa tuttua: Zaida, Veronica ja Merru. Supinaa kävi katsomossa ja hyppäsin alas venyttelemään jalkoja.
"Anna vaan ravata kokeilen yhtä juttua", hymyilin ja Allu siirsi piiskan avulla Muracon raviin. Hölkkäsin sitten ratsuni rinnalle ja vauhdista loikkasin hevosen kyytiin. "Laukka", Allu sanoi täpärästi ja Muraco alkoi laukata kaulakaarella eteenpäin. Hain istuen hevosen rytmiä ja nousin sitten seisomaan. Yleisömme oli hiljaa. Kukaan tuskin uskalsi sanoa tai taputtii, sillä Muraco voisi säikähtää pahimman kerran. Siitä ei seuraisi kuin pahaa. Seisoin jalat lievästi koukussa, istahdin alas ja otin tukevan otteen kahvoista. Vedin henkeä ja nousin käsille. Laskeuduin alas ja adrenaliini virtasi suonissa. "Hyvä", Allu kuiskasi.
Vaihdoimme suuntaa. Kokeilin samaa temppua laukassa tähän suuntaan ja sitten kokeilin kaartaa itseni siltaa pitäen kahvoista tiukasti kiinni. "Ravia", Allu sanoi Muracolle. Pehmeästä laukasta siirtyminen pompottavaan raviin tuntui hurjalta. Tasapaino piti hakea uudelleen. Venyttelin vielä pari kertaa ravissa ja hyppäsin sitten vauhdista maahan. Muraco hidasti käyntiin ja kumarsin katsomolle. "Pikkasen vikellys on siistiä", Zaida sanoi innokkaasti. "Haluatko kokeilla?", hymyilin. "Uskallanko?", Zaida kyseenalaisti. "Tottakai voit vaan kävellä", hymyilin ja autoin Zaidanin kyytiin. "Apua", toinen naurahti. Zaida istui tukevasti paksun huovan päällä ja haki tasapainoa pitämättä mistään kiinni. "Hienosti", hymyilin ja kävelin toisen vierellä turvallisuuden tuomiseksi. Muraco käyttäytyi kuin herrasmies, sillä pudotus oli aika korkealla.
"Mun on pakko saada kans kokeilla", Eetu sanoi katsomosta. "Ensikerralla, ettei Murppe ihan kuole", naurahdin. Veronica pysyi hiljaa. "Kaikki ok?", hymyilin. "Joo olen vain väsynyt", Veronica hymähti nopeaan. "No hyvä", vastasin samalla tavalla takaisin. "Saanko auttaa Murpen kanssa?", Allu kysyi. "Toki voit viedä sen edellä pesupaikalle", kerroin ja jäin vielä venyttelemään maneesille. "Eikö tuo satu?", Zaida kyseenalaisti, kun hyppäsin spagaattiin. "Ei", naurahdin. Nousin ylös ja putsasin hiekat jaloista. Tuntiryhmä räjähti sisälle. "Parasta mennä", Eetu sanoi ja lähdimme porukalla tallille.
Vedin toppatakin päälle. Päällä oli mustat juoksuhousut, huppari ja bootsit. "Hieno poika", menin silittämään Muracoa kaulalle. Allu harjaili mustaa oria rauhalliseen tahtiin. "Kiitos avusta ja hyvästä valmennuksesta. Oli ihanaa päästä kokeilemaan jotain uutta", kiitin Allua. "Ole hyvä! Voin milloin vain auttaa teitä vikellyksessä", nainen kuittasi ja vei Murpen harjan takaisin. "Mitäs täällä ollaan niin hienona?", Jesse huikkasi ohittaessa meidät Pressan kanssa. "Vikellystä", virnistin. "Ai sellaista", toinen oli yllättynyt. "Kuinka niin?", kyseenalaistin. "No osaaks?", Jesse otti ratsultaan varusteet pois. Kurtistin kulmat. "En muuten niin tekisi ja tule ensi kerralla katsomaan", tuhahdin ja hymyilin perään. "Odotan innolla", toinen katosi taukohuoneeseen. "Just", Allu huikkasi. Aloin kylmäämään Muracon jalkoja. "Pitäisi nääki siistiä", ravistelin orin tuuheita vuohiskarvoja, jotka laahasivat huolella maassa. "Jeps kompastuu kohta", Allu totesi. "Menen nyt hoitamaan Juulin", toinen lähti ulos hakemaan omaa hevostaan. Nyökkäsin ja paikalle käveli uusi tyttö.
"Hei tuo oli ihan mahtavaa", punapää sanoi. "Voi kiitos! Olen Nova ja tämä sokea kaveri on Muraco", esittäydyin ystävällisesti. "Kiva nähdä olen Taiga ja aloin pari viikkoa sitten hoitamaan Ringoa", Taiga esittäytyi. "Oi lisää poniratsastajia", katsoin toista. "Olet vissiin ratsastuksenohjaajamme?", Taiga sanoi yllättäen. "Hmm joo! Tainnut jo kuulla?", kyselin. "Eikun Riri mainitsi esittelykierroksella ja että sinut löytäisi sokean friisiläisen luota", toinen nauroi. "Juu Murpen kanssa pelleilää jotain tälläistä. Kunnon stuntelämä", kerroin ja taputin hevosta kaulalle. Lähdin hakemaan loimea. "Hitsit oon tyhmä oisin voinu viedä Murpen eka karsinaa ja sitten loimittaa..", puhuin itsekseni. "Haha", taiga nauroi ja kurkkasi Ringon karsinaan.
Murpen hoidettua menin taukotupaan. Tuvassa oli oikea sukukokous meneillään. "Tee tilaa!", orjuutin Eetua. "En varmaa!", toinen pelleili. "Sit istun sun päälle", sanoin tosissani. "No ethän!", toinen leikitteli. Kohotin kulmia ja tosissani istahdin toisen päälle. "Hei!", poika virnisti. "Mähä sanoin!", nauroin ja istuin rennosti. "Okei sit kaikki tekee tilaa tai jyrään teidät", Jesse käveli sohvan eteen kuin kuningas. "No leuka pystyyn ettei kruunu tipu", Saila tuhahti pöydän ääressä. "Nii", Eetu vahvisti naisen sanomaa. "Te kerjäsitte tätä", Jesse nosti leukansa ylös ja tosissaan lässähti minun sekä Eetun päälle. "Ei.. ei voi leipää", itkin suorastaan kahden välissä. "Haha omg Jesse mulle riitti tää sirkus", Saila lähti taukohuoneesta siistit vaatteet yllä. "En ees halua tietää mihin porukkaan olen lähtenyt", Taiga saapui samaan aikaan, kun Saila jätti huoneen. Sillä välillä yritin mönkiä kahden äijän välistä. "No saat alkaa kestämään tätä sirkusta", Veronica virnisti ja laittoi puhelimen lataukseen. "Me tarvitaan lisää sohvia", Zaida ehdotti. "Ei tää on se the soffa", Jesse räkätti. Viimein pääsin pois kaksikon välistä. Henkäisin syvään. "Yritit tappaa mut", nauroin. "Ehkä", toinen myönsi. Merru katsoi menoamme kuin olisi saapunut hullujen huoneelle. "Okei mie taidan mennä... aikainen aamu", tokaisin.
Kävelin autolle. Hymyilin leveästi kuin idiootti ja suorastaan tanssisin autolle tallin pääovilta. Olin harvinaisen onnellinen, kun sain omistaa näinkin ihania ystäviä. "Kivat movesit!", kuului ihanan ärsyttävä rääkäisy tallin ovilta. "PARHAAT!", hihkaisin takaisin antaen iloen pursua äänessä.
Riri // Ihana saada sulta välillä "raskaiden" tarinoiden ohella tällästä ilosempaa hyvän mielen tekstiä! Edelleen ihailen tota taitoa tunkea tosi monia ihmisiä mukaan yhteen tarinaan puherooleissa niin, että homma pysyy silti selkeänä vuoropuheluna. Ihana kun keksitte Allun kanssa kokeilla vieläpä vikellystä - varmasti mielettömän kivaa vaihtelua sekä hevoselle että ratsastajalle! Saat tarinasta 20 v€!
Sairaus vei melkein hengen ja yhä lievässä flunssassa oli pakko jaksaa raahautua Muracon luokse. Talli tuntui räjähtävän käsiin, kun sain loputtomia puheluita ja nimettömiä tekstiviestejä tunteihin liittyen. Ainakin talli on tullut suosituksia ja tuskin siitä haittaakaa on. Oma palkkanauha juoksee, mutta niin kasautuu myös taakkakin.
Tallilla riitti vilskettä. Uudet hoitajat olivat hoitamassa hevosiaan ja tutut kasvot löhöilivät taukohuoneessa. Istahdin Eetun viereen. "Hei pinkkileidi missäs olet ollu?", Eetu naurahti ja kietoutui kiinni. "Kipeänä ja muualla. Projekteja riittää", vastasin hieman utuisena. Pari viikkoa pelkkää makaamista ja se näkyi pienenä lihaskatona. Käveleminen teki pahaa ja kokoajan oli huono olo. "Voi sinua. Onhan parempi olo?", Eetu vaikutti huolestuneelta. Huokaisin hiljaa ja annoin hymyn nousta korviin. "Tietenkin", vastasin ja katsahdin sitten muihin. "Suunnitelmia?", kysyin. Muutamalla oli uusien perehdyttämistä ja ratsastamista tiedossa. "Olisiko joku rento maastolenkki kiva?", ehdotin. "Tottakai! Pistän Rassen valmiiksi", Eetu innostui ja nousi ylös.
Ensimmäinen ajatus oli, että talli oli saanut vahvan mieskannan. Harvemmin äijäporukkaa näkee, mutta oli tietenkin ihailtavaa. Astelin Muracon tarhalle ja samalla vilkaisin yhtä pallomahaa. Lalli oleskeli tarhassa kavereiden kesken. "Hieno mamma", huikkasin uneliaalle friisiläistammalle. Muracolla laukkasi pukkilaukalla portille. "Villi sielu. Kaikki kunnossa", hymyilin ja olin juuri ottamassa Muracosta kiinni, kunnes ori hyppäsi taaksepäin kiskaisten minut mukanaan. "Ai saatana", kiljaisin. Onnistuin saamaan silmäkulmaan hokista. Lumi alkoi saada uutta punaista väriä ja Muraco jatkoi riehumista törmäten tarhakaveriinsa. Pitelin haavaa. "Kaikki okei?!", kuului hätääntynyt huuto takaa. Käännyin ympäri. "Outs, odota autan sinut sisälle", lempeä ääni sanoi.
Istuin Ririn eteisessä kylmäpussi pyyhkeen alla. "Mitä tapahtui tarkalleen?", Riri kyseli ja katsoi haavaa. "Muraco vain lähti lipettiin mitä ei ikinä tee. Onnistuin saamaan sitten kaviosta", huokaisin purren hampaita yhteen. "Haava ei ole syvä ja menee umpeen", Riri sanoi. "Voimme silti käydä tikkaamassa sen", Riri ehdotti nopeasti. Sydän pysähtyi, mutta nyökkäsin myöntävästi.
"Omg Nova ootsä kunnossa?!", Eetu ravasi luokseni. En päässyt edes autolle asti. "Pientä naarmua, mutta ei tässä mitään", virnistin. Onneksi omistin korkean kipukynnyksen, mutta kipeää se teki. "Yhh taitaa jäädä talleilu välistä?", Eetu kysyi. "Joo, mutta huomenna?", ehdotin. "Hmm miksi ei?", Eetu hymyili vielä ennen kuin hyppäsin autoon. Riri nakitti Jessen kuskaamaan minua. "Hienosti", Jesse huikkasi. "Turpa kii", sanoin huumorintajuisesti ja puskin toista leikkimielisesti kyynärpäällä olkapäähän.
Illalla oli pakko päästä hiomaan sovintoa Muracon kanssa. Ori oli karsinassa syömässä iltaheiniä. Astuin orin karsinaan ja silitin hevosen likaista kaulaa. "kaikki hyvin", hymyilin ja näytin merirosvolta silmälappuni kanssa. Ori ei näe eikä tiennyt että olin niin lähellä. En voi edes olla vihainen. "Vahinkoja sattuu", kuiskasin ja kurkkasin karsinasta. Menin ulos ja jatkoin matkaa kohti pääovea.
Riri // Voi Muraco minkä menitkään tekemään :s Onneksi selvisitte kuitenkin säikähdyksellä, sellaista sattuu kun hevosten kanssa on toimimassa. Saat tarinasta 15 v€