Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Muska, islanninhevonen, 6 v. Yleispainotteinen, HeB / 50 cm
Hoitaja: Viveka
"Muska on huoleton haaveilija, joka on yksi parhaista maastokavereista koko tallissa. Hopeanmusta pihattoasukki on varma valinta alkeistunneille, sekä maastoon halusi sitten vauhtia tai tutustua rauhassa jylhiin tuntureihin ja tundraan."
Hiekanjyvät narisivat tasaiseen tahtiin polkupyöräni renkaiden alla, pyöräilleissäni reippaaseen tahtiin kohti Lehtovaaraa. Siitä on jo vähän aikaa, kun päätin ottaa asiakseni kaivella varastosta esiin polkupyöräni, joka oli siellä saanut olla jo hyvän tovin. Kuitenkin pyörällä tallille kulkeminen kävisi helposti ja vieläpä liikunnalliseen tapaan, eli miksipäs en sitä käsiini taas etsisi. Valkoinen menopelini sitten löytyikin, vain pientä ehostusta vaatien. Renkaat kitisivät ja pinta kaipasi puhdistusta. Nyt pienen fiksailun jälkeen kelpaa taas ajella.
Kesä on jo pitkällä, ja hevosten laidunkausi päätöksessään. Kauan kestäneet helteetkin alkavat onneksi jo vedellä viimeisiään, vaikka ei lämpimässä säässä mitään vikaakaan ollut. Kerta se on ensimmäinenkin, kun Suomessa on oikeasti pitkä, kuuma kesä. Saas nähdä, millaisia palleroponeja tallilta löytyykään. Vähän esimakua sain jo viimeviikon ratsastustunnilla, jonka menin hoidokillani Muskalla. Jalka laahasi maata niin kullakin hevosista, eikä vauhtiakaan tohtinut irrota. Kaiken kukkuraksi Muska vielä löi kesken tunnin hanskat tiskiin, eikä olisi halunnut hievahtaa enää senttiäkään. Ihan ymmärrettävää toisaalta, miten sitä nyt pitää töitä kesken kesää tehdä. Joka tapauksessa, nyt olin matkalla kohti Lehtovaaraa ja aivan pian perillä.
Tallipihaan huristettuani, jätin pyöräni sopivalle paikalle, ja lähdin kävelemään kohti pihattoa, jossa tiesin Muskan asuvan. Osa tarhassa olevista innokkaista karvakorvista, hörisivät kaula kaarella suuntaani, kerjäten muutamaa rapsutusta. Pyyntöä vastustelematta, riensin aidan varteen ja rapsutin vuoroin jokaisen innokkaan ponin ja hevosen kaulaa. Olin tutkiskellut viime viikolla tallissa hevosia ja sen perusteella pystyin tunnistamaan ainakin suloisen, kauempana oleilevan Danan, sekä komean pohjoisruotsinhevosen Reiskan. ”Valitan, mutta mun on nyt lähdettävä käymään Muskan luona”, pahoittelin minua terhakkaasti tökkineille hevosille, jotka loivat minuun nyt haikeat katseet. Naurahdin leppoisasti, ja olin aikeissa jatkaa matkaa kohti tallia, kun kuulin takaani reippaan tervehdyksen. Käännähdin nopeasti, hieman säikähtäneenä ympäri, sillä en ollut osannut odottaa kenenkään hiipivän varoittamatta selkäni taakse. Takanani seisoi hymyilevä, jonkin verran minua lyhempi tyttö, jonka ruskeat hiukset laskeutuivat vapaasti vihreää paitaa vasten. ”Moi ja tervetuloa Lehtovaaraan! Mä oon Adelie, Ringo-ponin hoitaja”, hän esittäytyi minulle, viittoessaan samalla kauemmas kohti pihattoa, jossa oletin Ringon siis asuvan. Tyttö vaikutti mukavalta, enkä epäröinyt esitellä myös itseäni. Ehkäpä tästä syntyisi jopa tuttavuus? ”Viveka, mutta saa sanoa Viiviksi! Alotin äskeittäin Muskan hoitajana, enkä siis oo vielä kauaa täällä pyörinyt”, kerroin hymyissä suin. ”Olin just menossa käymään sen luona, kunnes sä melkein aiheutit mulle toisen asteen sydänkohtauksen”, virnistin. Adelie katsoi minua aluksi hiukan hämillään, kunnes ilmeisesti tajusi mitä tarkoitin, ja puhkesi nauruun. Ilmeisesti tytöltä löytyy myös huumoria, mikä ei ole ollenkaan hullumpi juttu!
Adelie lupautui tulemaan kanssani pihatolle, pääsisihän hän samalla katsomaan myös omaa pikku palleroaan. Pihan poikki kävellessämme, henkäilin ihastuksesta moneen otteeseen. Lehtovaara on kieltämättä kaunis paikka! Punainen puutalli, on kuin satukirjasta tai lapsuusajan hevossarjakuvasta, joita tuli paljon pienenä luettua. Muutama yksinäinen heinänkorsi vaelteli tallipihalla, kevyen tuulenvireen saattelemana ja linnut visersivät aina niin epätäydellisen täydellistä viisuaan. Silloin tällin ohi pärähteli myös satunnainen kärpänen jos toinenkin, niitähän talleilla on aina. Mitä lähemmäs pihattoa tulimme, sitä nopeammin halusin jo päästä perille. Pihaton aidan yli, meitä kurkisteli tumma, vaaleajouhinen hevonen. Ei epäilystäkään, se oli Muska! Tuo lempeä katse oli painunut muistiini jo netistä löytämästäni esittelykuvasta, enkä sen jälkeen ole sitä sieltä pois saanut. Samaisen esittelykuvan alta oli löytynyt myös tekstinpätkä tamman luonteesta, muun esittelyn kera. Siellä oli mainittu, että kyseessä on hiukan huoleton ja kömpelö tapaus. Kieltämättä se tuli tiistaina selväksi lukuisten kompurointien ansiosta. Tammaa sai todentotta käskeä eteen, ellei halunnut sen lentävän kokonaan rähmälleen. No mutta mikäs olisikaan sen parempaa, kuin vähän huoleton ratsu huolettomalle tytölle? Kyllä meistä vielä hyvä pari kuoriutuu, uskokaa pois!
Saavuttuamme pihatolle, syvennyin saman tien paijailemaan Muskaa. Havaintojeni mukaan, tammalla on pihatossa kaksi pienempää ystävää, toinen ilmeisesti Ringo. Päätin kuitenkin varmistaa asian. ”Hei onkos jompikumpi näistä nyt sun hoitsus?” tiedustelin rapsutteluhetken lomasta. Muska tyrkki minua päällään reippaamman rapsutustahdin toivossa. Hymyilin, jonka jälkeen siirryin rapsuttelemaan tammaa mahan alta. Paikka oli selvästi mieluisa, sillä Muskan alahuuli lörpsähti löysästi alas ja silmät painuivat rennosti raolleen. ”Joo! Tää kirjava on Ringo ja toi toinen Rimpu, Zaidan hoitsu. Zaida on kans yksi tallin ponitytöistä!” Adelie esitteli minulle. Vilkaisin ihastuneena kumpaakin karvapalloa. Tuuheiden otsaharjojen alta pilkistävät viattomat silmät, eiväthän tällaiset söpöliinit nyt ikinä mitään keksi! Ainakaan mitään mikä olisi ihmisten päänvaivaksi, eihän?
Aika kului rattoisasti Adelien tarinoita kuunnellessa. Aihe vaihteli talliarjen askareista ponien jekkuihin, eikä hiljaista hetkeä tullut myöskään kysymysteni välissä. Muska, Ringo ja Rimpu kuuntelivat korvat höröllä iloista puheensorinaa, jonka katkaisi satunnaisesti pieni, tai vähän suurempikin naurunpuuska. En tiedä, ymmärsivätkö ne meitä, mutta jokatapauksessa jaksoivat rapsutusten voimalla kuunnella kunnialla loppuun asti. Tallipiha kylpi jo ilta-auringossa ja sormet olivat turtana ponien paijauksesta. Juttua tosin riitti vielä ja sovimmekin Adelien kanssa, että tästä jatkettaisiin joskus! Tämä hoitokerta oli lähinnä uuteen tallikaveriin ja Muskaan tutustumista, mutta ensikerralla varmaan hyppäisin jo tamman kyytiin. Menemme ehkä maastoon tai väännämme koulua kentällä. Se selviää silloin. Haluan myös ehdottomasti tutustua lisää talliporukkaan! Mihinköhän kaikkeen me vielä joskus yhdessä Muskan kanssa pystymme? En malta odottaa!
-
Tänään kävin siis vain rapsuttelemassa Muskaa ja tekemässä vähän tallilaisiin tuttavuutta! Toivottavasti tämmöinen tarina kelpaa tällä kertaa!
Hoitokerta 2 - 29.12.18 Lauantaiko lepopäivä vai hikitreenin paikka?
Heiluttelin letkeästi olallani riippuvaa tallikassia ja viheltelin uutta hittibiisiä, josta olin koulun käytävillä saanut talttumattoman korvamadon. Niin kyllä, koulun käytävillä, joilla kaikki jytäsivät koko lomaa edeltävän viikon ja painelivat jäystettyjä purukumeja kiinni vuoroin kattoon ja seiniin. Kuvottavaa sanoisinko!
Nyt kun joululomaloma alkoi, saan hitusen rauhaa kouluhommista ja ehdin pitkästä aikaa tallillekkin. Onhan siitä jo ehtinyt vierähtää aikaa, kun viimeksi kävin katsomassa Muskaa. Ehtinyt tulla melkein ikävä!
Tarvoin jalat hellinä jyrkän ylämäen, jonka jälkeen kävelin pitkää peltojen ympäröimää alamäkeä. Jouduin tosin jarruttelemaan aika lailla, sillä tie oli petollisesti jäässä. Muutama peura kavahti sumuisessa metsänrajassa huomatessaan minut. Ne nostivat valkoiset häntänsä vaaranmerkiksi ja lähtivät pomppimaan pitkine koipinensa karkuun. Naurahdin ja jatkoin sitten viheltelyä. Vähän vinksahtanut ja ruosteinen tienviitta ohjasi minut jo tutuksi tulleelle tielle, eikä aikaakaan kun punainen talli jo pilkotti puiden lomasta.
Saavuin tallipihaan ja tervehdin samalla vastaan tulevia muutamaa tallilaista. "Tänään on oiva hetki tuuppailla koulua maneesissa, kun on niin kylmäkin!", tuumin vilkuillessani kentän kuntoa. Aurinko pilkisti pilven takaa ja kutitteli niskaani lempeästi, kunnes lipui taas näkymättömiin. Niin, kylmähän täällä oli, mutta onneksi on keksitty toppatakit ja pehmeät tupsupipot, joihin kumpaankin olin tänään syyllistynyt! Tartuin viileään ovenkahvaan, avasin tallin oven ja annoin lämpimän ilman kutsua minut sisään.
Astelin mustissa ratsastussaappaissani pitkin tallikäytävää. Olin itseasiassa juurikin viime viikonloppuna vähän huoltanut saappaitani pesten ja kiillottaen. Nyt kelpaa taas ratsastella! Sain kävellessäni karsinoista muutaman uteliaan hörähdyksen tervehdykseksi. En malttanut vastustaa kiusausta, vaan kävin rapsuttelemassa muutamia korvan takaa ja sään kohdalta. Rentoutuneet karvakorvat ummistivat silmänsä ja ihan huomaamattaan antoivat huultensa lörpsähtää rennoiksi.
Hetken siinä hevosia hemmoteltuani aloin kuulla taukotuvan suunnalta iloista puheensorinaa ja naurunkikatusta. Uteliaisuus kihelmöi sisälläni. Ehkäpä voisin käydä vähän kurkkaamassa? Taputin haikeissani komean, kimon Vallun kaulaa, jonka jälkeen luikahdin ulos karsinasta. Suljin kylmyyden ansiosta ilkeästi nitisevän oven, lausuin Vallulle heipat ja ohjasin suuntani kohti taukotupaa sekä sieltä kantautuvaa jutustelua.
Avatessani taukotuvan oven, keskustelu seisahtui hetkeksi katseiden kääntyessä ovelle, mutta jatkui sitten taas entistäkin rattoisammin. "Viivi!" jo tutuksi tulleet tallilaiset tervehtivät. "Tässähän minä", naurahdin ja vilkaisin taukotuvan porukkaa. Ainakin aina yhtä pirtsakka Zaida, Hoon omistaja Julle ja minulle vähän vielä vieraampi tuttavuus Camilla olivat paikalla. Sitten tietysti tunnistin myös minulle iloisesti hymyilevän tallinomistajan Ririn. Hymyilin hänelle takaisin, jonka jälkeen vaihdoin muutamat kuulumiset muiden kanssa. Keskustelun lomasta satuin kuulemaan mm. joulukuulumisia ja tulevia uudenvuodensuunnitelmia! En ole itse vielä miettinyt uudenvuodenlupausta, mutta pakko kai minun jotain hauskaa on keksiä!
Laitoin taukotuvan oven kiinni perässäni iloinen hymy kasvoillani. Olin jälleen kuullut niin monet iloiset kuulumiset, etten voinut muuta kuin hymyillä itsekin! Vedin pipon syvemmälle päähäni ja lähdin ulos kohti pihattoa. Kävelin pitkin kauniin lumivaipan peittämää tallipihaa ja ihailin talvisia Lehtismaisemia. Pienehkö harmaa otus tuijotteli minua paksun otsaharjansa alta, pihaton aidan yli. "Hei Muska!" tervehdin vähän liian lässyttävään äänensävyyn. Miksi kaikki söpö saa aina lässyttämään? Muska höristi korviaan ja lähti innoissaan tepastelemaan kohti porttia. Se ilmeisesti tiesi pääsevänsä pian hommiin! Nappasin matkaltani mukaan tamman riimun, jonka pujotin sen päähän perille päästyäni. Varmistin, ettei paksu harjapehko jäänyt ikävästi nipistelemään riimun väliin ja napsautin narun kiinni riimuun. "Mennääns sitten!" kutsuin avatessani porttia suuremmalle. Muska pärskähti pihattoseurueelleen eli muutamalle muulle ponille, ja lähti sitten lönkyttelemään perässäni.
Annoin tammalle pitkää narua, jotta se sai rauhassa tutkiskella ja liikkua. Pieni harmaa olikin innoissaan valkeasta maasta sekä muutamasta matkan varrella tarhaavasta hevoskaverista. Hymähdin hyväntuulisesti sen nuuskaistessa takkini taskua. "Voi sinua pikku... pikku ketku, löysit taas herkkupiiloni!" kauhistuin liioitellusti ja heristin sitten etusormeani: "Ensin työ, sitten herkut". Muska katsoi minua puoliksi pettynyt, puoliksi aneleva kiilto silmissään. Pään pudistelu ei minua nyt auttanut, hymyn virne kihosi väkisinkin huulilleni. "Hyvä on, yksi vain!"
Talliin päästyämme vein Muskan pesukarsinaan puunausta varten ja hain harjapakin sekä tamman varusteet käden ulottuville. Houkuttelevasti erilaisia harjoja ja kaviokoukkuja pursuva harjapakki joutui kovaan myllytykseen penkoessani sen pohjalta esiin kumisuan. Musta suka on väriltään ehkä hiukan harmaantunut, mutta sitäkin tehokkaampi. Piehtaroinnista aiheutunut hiekan ja lumen kerros vain pölisi ilmaan. Samalla Muska sai myös hieronnan, miten kätevää. Valitettavasti innokkaan harjaukseni ansiosta pölyä lensi myös nenääni, jolloin sain kauhean aivastuskohtauksen. Muska katsoi minua vähän hämillään, muttei muuten hätkähtänytkään. Lauhkea kuin lammas!
Harjasin tamman vielä pölyharjalla ja pehmeällä harjalla, puhdistin kaviot lumesta ja kivistä ja setvin paksut harmaat jouhet suoriksi. Hevosten kanssa puuhailu on se minun juttuni, johon kuluu usein aikaa enemmän kuin laki sallii. Nytkin tässä Muskan siistintäprosessissa meni reilu tunti. Mutta mitäs siitä toisaalta, pääasia että puhdasta tuli! Vein harjakamman takaisin harjapakkiin ja huokaisin onnesta. Onnea on niin kiltti ja hieno hoitohevonen upealta tallilta! Vilkaisin uneliaasti seisoskelevaa Muskaa. Se käänsi katseensa uteliaasti kohti minua ja tuntui kysyvän, mitä oikein odottelen. Nyökkäsin ja hymähdin myöntävästi tamman hoputuksille: "Oikeassa olet tyttöseni, täytyy kiristää tahtia ellemme halua seisoa tässä vielä huomennakin!"
Hain satulan telineestä. Musta satula kiilteli puhtauttaan! En tiedä kuka Muskalla on viimeksi mennyt, mutta hän on ainakin hoitanut varustepuolen hyvin. Vai kenties Riri tai joku tallilaisista on ottanut asiakseen huoltaa tuntiponien varusteet? Joka tapauksessa iloinen yllätys. Vein satulan Muskan vierelle ja kohotin sen ilmaan. Laskin satulan huopineen tamman sään päälle, josta liu'uttelin sen taakse päin, oikealle paikalleen. Pujahdin toiselle puolelle suoristelemaan satulahuovan, joka oli jäänyt ryppyyn satulaa selkään laitettaessa. Otin satulavyön satulan päältä ja kiinnitin sen vastinhihnojen toisiin reikiin. Kokemuksesta tiedän, ettei Muska säästä pullistelulta, joten otin vähän varman päälle, enkä laittanut heti kolmansiin. Palasin takaisin toiselle puolelle, kurotin satulavyön Muskan karvaisen vatsan alta ja vein sen vastinhihnojen luo. Ilokseni vältytään turhalta säädöltä, Muska oli tänään puolellani. Vedin vyön kiinni ja huokaisin: "Enää suitset." Taputin pientä, harmaata tammaa lautasille. Terhakkaat pikkukorvat pyörivät suuntaan jos toiseenkin kuunnellen vuoroin minua ja tallin ääniä!
Vedin leukahihnan kiinni Muskan haukotellessa makeasti. Nyt sitten piti ihan vartavasten aukoa suutaan, kun äsken ei meinattu kuolaimia ottaa millään. Virnistin tammalle, joka vain letkautti korvaansa suuntaani. "Heei, nyt nyt! Älä yhtään yritä esittää väsynyttä!" toruin huvittuneena. Yhtäkkiä niiiin väsähtänyt tamma seisoi siinä nätisti varusteet päällään, enemmän tai vähemmän valmiina kovan kurin koulutreeniin. Hassu Muska! Vaihdoin pipon kypärään ja toppatakin ohuempaan vaatetukseen. Päätin ottaa mukaani myös kouluraipan, saataisiin edes vähän autettua pohjetta, jos vaikka Muskalla olisikin vähän veltompi päivä. Siitä en yllättyisi ainakaan ilmeen perusteella!
Talutin perässäni tallustelevan tamman keskelle maneesia. Se pysähtyi kuuliaisesti ja antaa minun laskea jalustimet alas sekä kiristää satulavyötä, joka kiristyykin roimasti. Sain kostoksi vain muutaman mulkaisun, ei sen enempää. On tämän tamman kanssa pahempaakin nähty!
Satula narisi pehmeästi takamukseni alla, kun annoin Muskan kävellä uralla vapain ohjin. Säännöllisin väliajoin sen oli yritettävä haukata mukaansa joltakulta unohtuneita ratsastushanskoja ja muuta "suuhun kelpaavaa" maneesin laidalta, huonoin lopputuloksin. Muska tuntui ainakin näin alkuun ihan hyvältä, mikä oli toki positiivista! Sama energia voisi säilyä koko treenin ajan.
Keräilin pikkuhiljaa ohjia tuntumalle, vaikka Muska yrittikin kovin repiä niitä takaisin omaan haltuunsa. "Et sinä näin helpolla luista töistä Muska!" toruin, kahmien samalla määrätietoisesti ohjat käsiini. Maneesin lämmin ilma käy kasvoilleni ja muutama satunnainen kolahdus kuuluu jostain kauempaa. Mikä olisikaan parempaa kuin viettää täydellinen talvipäivä oman hoidokkinsa kanssa? Harmaat terhakkaat korvat kääntyivät suuntaani, kun maiskautin huulillani vähän lisää vauhtia Muskan moottoriin. Aloin verryttelyksi ihan käynnissä taivutella tammaa suurehkoilla volteilla ja muilla kiemuroilla, jotta saataisiin kyljet mahdollisimman vetreiksi näin heti kättelyssä. Asetin pitkillä sivulla vuoroin sisälle, vuoroin ulos. Muska oli ulospäin vähän vastenhakoisempi, ja jouduinkin yrittämään useaan otteeseen, ennen kuin saatiin edes jonkinmoinen asetus aikaan. Ohjastuntuma ei tosin muutenkaan ollut ihan tasaisimmasta päästä. Huomaa etten ollut vähään aikaan Muskalla mennyt. En saanut kättäni millään tarpeeksi joustavaksi ja kevyeksi, eikä siten Muskaakaan voinut tarjota minulle ihmeempiä.
Molempiin suuntiin verryteltyäni käynnissä, siirryin raviin. Muska nosti ravin kevyin avuin, mikä yllätti minut. Rapsutin nopeasti sisäkädelläni tamman kaulaa, jonka jälkeen aloin kevyessä ravissa tehdä pääty-ympyröitä. Muska oli jo vertynyt käynnin aikana mukavasti, joten ravityöskentely sujui alusta asti kiitettävästi. Tamma oli hyvin avuilla ja jopa kaartoi kauniisti kaulaansa, kun ohjastuntuma alkoi tasaantua. Istuuduin hetkeksi harjoitusraviin, tarkoituksenani työstää ravia vielä lisää, ja yrittää saada takajalat paremmin liikkeeseen mukaan. Helpommin sanottu kuin tehty! Onneksi mukanani oli kuitenkin raippa, joka toimitti virkansa tehokkaasti. Istuin syvälle satulaan, pidin jalkani rentoina ja käden mahdollisimman vakaana. Saatiinhan sinne muutama hyväkin pätkä!
Laukassa tein vain paljon nostoja ja lyhyitä laukkapätkiä, herätelläkseni tammaa jouluhorroksesta. Alkuun kaikki vain lähti käsistä ja lopputulos oli pelkkää kompurointia ja pystyssä sinnittelyä. Jossain vaiheessa hehkulamppu kuitenkin syttyi pääni ylle ja löysin uuden nappulan pienen harmaan ratsastukseen. Tamma keveni heti huomattavasti etuosastaan, eikä pystyssä pysyminen tuottanut enää juurikaan hankaluuksia. Myös oma istuntani tiivistyi hyvin. Ehkä minäkin aloin pikkuhiljaa heräillä?
Laukkojen jälkeen tein vielä rennosti kahdeksikkoa koko alueella kevyessä ravissa, jolloin Muska sai ravata pitkänä eteen alas. Tämä kyllä luonnistui tammalta suostuttelemattakin. Kun kaikki oli kunnossa, siirryin käyntiin ja annoin tammalle vapaat ohjat. "Hieno tyttö", kehuin onnistuneen treenin päätteeksi, antaen tammalle samalla muutaman rapsutuksen. Muska venytti kaulaansa niin pitkäksi kuin suinkin pystyi ja ravisteli tyytyväisenä päätään. Maneesin pohja tömisi pienten kavioiden alla, ja jostain leijui pölyhiukkanen harmaalle karvalle. Pyyhin sen varovasti pois.
Käveltyäni muutaman kierroksen, ohjasin maneesin keskelle ja tulin alas selästä. Tuntuipa hassulta taas seisoa maassa. Ehdin jo tottua pikku Muskan tasaiseen kyytiin. Nostin jalustimet ylös, jonka jälkeen löysäsin satulavyötä muutamalla reiällä. Kuulin helpotuksen huokauksen vierestäni. Muska seisoi uneliaasti paikoillaan, lepuutellen toista takajalkaansa. Naurahdin hiukan. "Eiköhän nyt sitten lähdetä talliin?" utelin ujuttaessani ohjat pois tamman kaulalta. Pieni harmaa karvakorva ei ottanut elettäkään liikkuakseen. Seisoin hetken mietteliäänä siinä, talvisen Lehtovaaran maneesissa, oman hoidokkini kanssa, kunnes keksin. "Siellä saattaisi olla vaikka ruokaa, tai kenties muutama herkku?" Ihmevirkistyminen. Muska lähti kuin taikaiskusta, oikein kiitämään kohti ovea, minun roikkuessa perässä. Hymy hehkui kasvoiltani: "Hassu poni!"
-
Tänään tämmöistä rentoa puunailua, ja koulutuuppailua enemmän tai vähemmän totisissa merkeissä! Pääajatus taisi olla niin kuskin kuin poninkin herättely. Pahoittelut viimeaikaisesta epäaktiivisuudestani, ehkä tämä tästä taas lähtee kunnolla käyntiin!
Hoitokerta 4 - Torstai 21.2.19 - Mitä pienempi poni, sen enemmän ongelmia? Vai miten se menee? (Sisältää viikon 8 tarinatehtävän)
"Hyiihyi!" kauhistelen, liukastellessani kumisaappaineni jäisellä tallipihalla. Miten elämä helpottuisikaan jos omistaisi nastakengät? Ovathan nämä keltaiset saappaat toki kätevät vetää jalkaan tallille, mutta niihin ei ole luottaminen pääkallokeleillä. Takanani tuleva Rosa kikattaa huvittuneesti, kun huidon käsilläni ilmaa meinatessani jälleen muksahtaa takamukselleni. "Mikset sä ees meinaa pyllähtää?" virnistän Rosalle, joka syystä tai toisesta taittaa matkaansa varsin varmoin askelin. "En tiiä, ehkä mut vaan on luotu hallitsemaan tää touhu!" tyttö ehdottaa ja tarpoo minut kiinni. "Niin, tai sitten sun tallikengillä on piileviä kykyjä! Niiden avulla ne selviää tämmösillä luistinradoilla", nauran. Huokaisen myös helpotuksesta, sillä vihdoin saan kiinni tallin ovenkahvasta ja matka on takana. Enhän edes kaatunut, vaikka lähellä olikin. Rosa yhtyy nauruuni, vilkaisee mietteliäänä kenkiään, ja astuu perässäni sisään.
Tallissa kävi jo kova kuhina. Kauan odotetut ratsastustunnit olivat alkaneet tämän vuoden osalta jo jokunen viikko sitten ja innokkaat, pienet ratsastajanalut olivat tietysti saapuneet paikalle. Tänään vuorossa on ponitunti, joten olen itsekin tietysti saapunut paikalle avustajan roolissa. Kävellessäni tallin läpi kohti ilmoitustaulua, vastaani tulevat Seera ja Maisa , mukanaan kaksi pientä ponityttöä ja heidän ratsujensa satulat. Seera katsoo minua helpottuneena. "Onneksi tulit Viivi, Muskan ja Ruusan luona kaivataan ainakin apua!" hän sanoo, ja nyökkää päällään kohti avuttomana seisovia ratsastajia vähintään yhtä avuttomine äiteineen. "Jees, mä voin käydä jeesaamassa! Rosa taisikin jo löytää hommia", lupaan ja vilkaisen nopeasti Ringon luokse rientävän Rosan suuntaan. Ponien kanssa riittää hommaa!
"Tarvitsetteko apua?" kysyn ystävällisesti hymyillen äidiltä ja hänen kahdelta tyttäreltään, jotka ovat molemmat varustuksestaan päätellen menossa ratsastamaan. Äiti nyökkää kiitollisena ja rohkaisee lapsensa pyytämään apua. Pienet tytöt katsovat minua ujosti kypäränlippojen alta, kädet selän takana, kunnes kääntävät katseensa takaisin varpaisiinsa. "Minua v-vähän pelottaa, tuo poni n- näyttää vihaiselta kun yritin ha-harjata sitä..." toinen tytöistä rohkenee sanomaan ja osoittaa kohti Ruusan karsinaa. "Ai, se on ihan ymmärrettävää! Ruusa voi välillä näyttää vähän äkäiseltä. Voin tulla auttamaan sinua sen kanssa!" kerron, jonka jälkeen suuntaan katseeni toiseen tyttöön. Punaiseen takkiin, vaaleanpunaisiin ratsastushousuihin , kypärään, sen alta pilkottavaan kypärämyssyyn ja kumisaappaisiin pukeutunut, arviolta n. 7-vuotias tyttö vilkuilee minua posket punaisina. Kyykistyn hänen vierelleen ja kysyn meneekö hän Muskalla. Tyttö nyökyttää muutaman kerran. Niin arvelinkin! Onneksi Muskan karsina on ihan tässä lähellä, niin on helppo auttaa kumpaakin ratsastajista. "Mikäs ongelma Muskan kanssa on?" utelen seuraavaksi. Katsahdan Muskan karsinalle, ja huomaan, ettei satula ainakaan vielä ole kyydissä. "Satulan laittaminen on vaikeaa, kun se heppa on niin iso", lapsi kertoo minulle. "Niin joo, Muska on vähän korkea sinulle ja satulakin niin painava! Ehkäpä Rosa voisi auttaa sinua sen kanssa, kun minä käyn Ruusan luona?" ehdotan ja huikkaan Rosalle, joka on ilmeisesti saanut hommat hoidettua Ringon kanssa. Tyttö rientää luoksemme, joten selitän tilanteen. "Tottakai voin auttaa", Rosa sanoo, ottaa pikkuratsastajan mukaansa ja he lähtevät kohti Muskan karsinaa. Homma hoidossa, nyt Ruusan luokse!
"Jos minä pidän sen päätä kiinni, niin voit harjata rauhassa?" ehdotan seisoessani Ruusan karsinassa, vieressäni pieni tyttö, jonka nimeksi selvitin Aurora. Hän seisoa tapittaa pölyharja kädessään ja nyökkää minulle tomera ilme kasvoillaan. Auroran äiti seurailee tapahtumia karsinan ulkopuolelta. Siirryn lähemmäs turhautuneesti mulkoilevaa Ruusaa, tartun kiinni sen riimusta ja alan rapsutella tammaa korvan takaa. Kimo poni tuuppaa minua turvallaan rapsutuskäden pysähtyessä hetkeksikään. Aurorakin uskaltautuu lähemmäs harjailemaan ponia.
"Näetkös, ei Ruusa kovin ilkeä ole, vaikka joskus saattaa siltä näyttääkin. Toki voit silti aina pyytää apua, niin kauan kuin siltä tuntuu! Meitä apureita täällä kyllä riittää, joten kannattaa vain rohkeasti kysyä!" neuvon samalla kun pidän Ruusan kaviota ylhäällä, jotta Aurora saa sen puhdistettua. Tyttö nyökkää ja ynähtää jotain vastaukseksi. Viimeinen veto ja kappas, viimeinenkin kavio on valmis. Päästän jalan alas, jonka jälkeen pudistelen tomut käsistäni ja housuiltani. "Muistatkos mitä seuraavaksi tehdään?" kysyn luikahtaessamme ulos karsinasta. Aurora seisoo hetken mietteliään näköisenä ja ehdottaa sitten suojien laittoa. "Aivan oikein! Voit nyt tehdä sen. Minä olen tässä, jos tarvitset apua!"
Kun kaikille poneille on pienimuotoisen kamppailun ja kovan työn jälkeen saatu varusteet päälle ja ratsastajat ovat valmiina, on aika lähteä kohti maneesia. Katsahdan kelloa. Juuri ajoissa! Eihän tässä sitten loppujen lopuksi kovin kauaa mennytkään, onneksi on paljon avustajia paikalla. Heli kävelee käytävän päähän, avaa tallin ovet ja huikkaa, että voimme tulla sopivassa järjestyksessä. "Tuutteks te Rosa ekana sieltä perältä Muskan kanssa?" Adelie huutaa Ringon luota pesarista. Myös muut pihaton ponit oli tuotu sisään varustettaviksi illan tunteja varten. "Joo", kuuluu myönteinen vastaus nurkan takaa ja pian Muska käveleekin pitkin käytävää Rosan taluttaessa toiselta puolelta ja ratsastajan toiselta. "Me varmaan mennään Muskan perään. Uskallatko jo taluttaa yksin?" varmistan. Aurora nyökkää hiukan epävarmasti, mutta puristaa sormensa tiukasti ohjiin. "Huikkaa minulle, jos tarvitset apua! Kävelen jossain siinä jonon vierellä", ohjeistan ja annan heille luvan mennä. Pieni tyttö ja poni lähtevät Rosan ja Muskan perään.
Poni toisensa perään kopistelee kuuliaisesti ratsastajiensa perässä ulos tallin ovista. Muska, Ruusa, Sotilas, Ringo Rimpu ja viimeisenä laiskanpulskea Fargy. Matka suuntautuu kohti Lehtiksen aina yhtä luotettavaa maneesia. Edessä on pitkä, tai ehkei ihan, mutta ainakin liukas taival. Fargyn ratsastaja pälyilee epäilevästi jäistä pihaa, eikä tilannetta ainakaan helpota yhteistyöhaluton poni, jota joutuu suurinpiirtein vetämään perässään. "Tarvitsetko apua sen kanssa?" tarjoudun. "Kyllä kiitos!" tyttö vastaa nopeasti, mutta yllättävän rohkeasti, ainakin jos verrataan aiempiin tapauksiin. Nyökkään ja napsautan mukanani olevan riimunnarun kiinni Fargyn kuolainrenkaaseen. "Sinä voit taluttaa siltä puolelta niin minä olen tässä. Pistetään poniin liikettä!" Ja sitä me totisesti saamme.
Suurinpiirtein heti kun olen napsauttanut naruni kiinni suitsiin, leimahtaa pikkuruunan silmissä ilkikurinen sävähdys. Sitten se onkin menoa! Fargy nykäisee ensin minun suuntaani, jolloin sen ratsastajan ote herpaantuu ohjista, ja yks kaks poni on vain minun käsissäni. Sen jälkeen on vain helppo rynnätä eteenpäin, jolloin kirjaimellisesti liu'un perässä. Niin pieni poni, jonka saisin kyllä hallintaani normaaleissa olosuhteissa. Mutta nyt kun piha muistuttaa luistinrataa, toivo on menetetty. "Fargyy!" ärähdän, tosin turhaan. Ruuna riehuu ja repii niin kauan, että liukastun ja pyllähdän suoraan lumikasaan. Onnekseni lumikasaan, enkä jäälle, ja saan vielä pidettyä kiinni narusta, joten pikku pirulainen ei pääse irti.
Valitettavasti nyt niin viattomana vieressäni seisova Fargy on saanut leikkiin mukaan myös ponikaverinsa Ringon ja Rimpun, jotka nyt kyyditsevät pihaa pitkin avuttomia Adeliea ja Seeraa. Huokaus ja helpotus, että kaikki muut kaviokkaat tyytyvät katselemaan sivusta. Hetken shown jälkeen Adelie pyllähtää melkein yhtä tyylikkäästi kuin minä ja Seeran onnistuu pysäyttää Rimpu maneesin ovelle. Koittaa painostava hiljaisuus. Pienet ratsastajat katselevat toisiaan nauruaan pidätellen, kuten myös me, tallitytöt. Hiljaisuus ei kauaa kestänyt, mutta sitä seurannut naurun ja kikatuksen määrä, sattuu vatsaan vieläkin.
Illalla, kun ponitunnit ovat takana ja talutushommat hoidettu, siivoilen hiljaisuudessa Muskan karsinaa. Jaloissa tuntuu pari tuntia putkeen kestänyt maneesin kiertäminen, lannan kerääminen ja muu avustelu, mutta sehän on vain kivaa. Kittaan viimeisen talikollisen kottikärryihin, juuri kun Adelie pöllähtää nurkan takaa karsinalle. Virnistän hänelle, vihjaillen edelleen tämän päivän ponikaaokseen. Adelie ymmärtää vihjeeni ja ottaa asian esiin, imitoidessaan minua pyllähtämässä lumikasaan. "No hei, olisit nähnyt oman tyylikkään kananlentosi, saatika sen, kun Ringo kiskoi sinua perässään!" nauran ja yhdyn imitaatioleikkiin. Adelie repeää nauruun: "Ei saa naurattaa, maha on hellänä vieläkin!" "Kato vatsalihakset kasvaa, ei tarvi salilla käydä", vakuuttelen. Niin, tiedäppä tuota, hauskaa meillä on ainakin. Siitä olen varma!
Viveka viikkotehtävä suoritettu, 15 v€! Ruusa oli juurikin niin akkamainen tamma että huh huh ja ponit aiheuttivat omaa showtansa, mutta hyvä että selvisitte kuitenkin ennen pitkään koitoksista
Aurinkoinen kevätilma lämmitti kasvojani, istuessani pienen harmaan pörröistä selkää vasten. Mutapinnoitteen saanut leveä hiekkatie rajautui pientareella kohoaviin, talven jäljiltä elonmerkkejä jo saaneisiin saniaisiin ja nuoriin männyntaimiin, joiden takaa avartuivat harmaat pellot. Taaksemme pehmeään maahan jäi jono tarkoin aseteltuja, järjestemällisesti toinen toisensa perään painautuvia kavionjälkiä.
Tie haarautui kahteen suuntaan. Annoin rennosti korviaan roikuttavan Muskan valita meille suunnan. Tamma empi hetken, katso päätään kääntämällä läpi ympäristönsä, jonka jälkeen lähti lampsimaan vasemmalle. Tuo puiden hämärtämä reitti näytti ensivilkaisulta varsin houkuttelevalta, ja tiekin oli muutamaa lammikkoa myöten kuiva. Aamupäivän viimeisetkin utupilven riekaleet leijuivat pikkuhiljaa pois tieltämme, ja hukkuivat ympäröivän kasvillisuuden lomaan.
Muska pärskähti ilmaan, kun jolkottelimme tasaisessa ravissa eteenpäin. Istuin tiiviisti tamman pörröpeitteisessä pyöreässä selässä, satula ei ollut tälle reissulle lähtenyt mukaan. Mitä sitä suotta! Halusin nyt vain ottaa hetken irtautuakseni päälle painavista koulukiireistä, ja stressistä lähestyviin TT-osakilpailuihin. Ja mikäs sen parempi tapa, kuin matkata parhaimman terapiapalleron, oman rakkaan hoidokkini Muskan kyydissä pieni maastolenkki. Annoin sen vaalean, paksun ja niin itsepäisesti valloillaan hulmuavan harjan heilua näkökenttäni edessä.
Aika kului, maantie vaihtui metsään. Muutama toivoton varis lehahti lentoon pöheiköstä, tuloksettoman saalisreissun keskeytyessä yllätäen, hiljaiseen metsään tunkeutuvaan ääneen. Tasainen kopse sai alkunsa maata rummuttavista kavioista. Minusta ja Muskasta. Pidin jalkani herpaantumattomasti vasten pörröisiä poninkylkiä, hailahtavana taka-ajatuksenani ylläpitää unisen ponin ravia. Kevyt tuuli rapisteli kuivahtaneita lehtiä vasten tienpintaa, saaden Muskan korvat pyörimään uteliaina jokaiseen ilmansuuntaan.
Pysähdyimme hetkeksi hengähtämään utuisen pellon laitaan, ennen päivän parasta osuutta, laukkarallia. Vilkaisin ihastuneena ympärillämme aukeavaa maisemaa, joka jatkui aina silmänkantamattomiin, peltoina, metsinä ja tuntureina. Taputin korvansa terhakkaasti metsänrajaan naulinnutta Muskaa, se oli mitä ilmeisimmin bongannut poron. Höpsö poni! Vihjasin pienellä pohkeenpuristuksella, että eteenpäin saattoi astua ilman sen suurempia vahinkoja, tuskin mitätön poro kimppuumme kävisi. Ja jos kävisi, niin... sitten osaisin suhtautua poroihin ensi kerralla totisemmin!
Muska pureskeli malttamattomana kuolaintaan, ohjatessani sitä kohti pellonreunaa, paikkaa, josta aina tapasimme aloittaa laukkapätkän. Hyssyttelin tammaa äänelläni ja puristin nyrkkini tiiviimmin kiinni ohjiin. Vilkaisin vielä kerran taaksemme. Ei, edessä ei ollut mitään tai ketään, joka meidän tiellemme voisi tulla, eli laukkaaminen oli turvallista. Käänsin Muskan näppärästi u-käännöksellä ympäri, puristin pohkeeni tiukasti sen kylkiin ja annoin tasaisen laukan nousta kuin itsestään.
Kahdelle pitkälle letille kiedotut hiukseni hulmusivat villisti, edetessämme reippaassa, matkaavoittavassa laukassa pitkin kauas siintävää peltokaistaletta. Silloin tällöin otti pieni harmaa hiukan isomman loikan, hypätessään pienten peltoalueita rajaavien ojien ylitse. Annoin pehmeän nelin pomputtaa minua kevyesti vasten vankkaa, allani kiitävää ponia. Hymy nousi huulilleni, tältä tuntuu vapaus!
Lenkin päätteeksi, kun viimeisetkin mäet ja laukkaspurtit oli selätetty, ja Lehtovaaran punainen tallirakennus häämötti jo näköpiirissä, annoin Muskalle kiitokseksi pitkät ohjat. Se oli tänään ollut aivan huippu, vähintäänkin kunniallisesti ansainnut tallissa odottavat porkkanat. Taputin sen tummaa, hiestä hieman kostunutta kaulaa. Aurinkoinen kevätpäivä, leppoisa maastolenkki ilman satulaa ja oma iki ihana hoitoponi, tämä jos joku on elämää! -- Tähän väliin tämmöinen rennolla otteella raapustettu fiilistelytarina kevään kunniaksi! Toivottavasti kelpaa!
Heti aamulla syödessäni selaan puhelintani, saan viestin Vivekalta, siitä yltyy keskustelu Viveka: "Camilla, pääsetkö tänään tallille?" Minä: "Pitääpä kattoa, ajattelin tänään mennä kaverin luo, riippuu onko tärkeää." Viveka: "No siis Muska ettii toista hoitajaa, ei se oo pakollinen, mutta oishan se kiva jos hyvä löytyy. Ajattelin jos sä pystyisit, kun sullahan ei oo nyt ketään, vai?" Minä: "Noh, voinhan mä tulla! Lähen kohta, vaihan vaan vaatteet ja kysyn saisinko äidiltä kyydin😂" Viveka: "Laiskiainen😂😂" Astun auton etuovesta ulos, laitan pienen reppuni, jossa on evääni, selkääni. "Moi!" Sanoo Minttu, joka taluttaa Vallua tarhasta. Hymyilen: "Ai moi, onko Vallu siis valkoinen vai ruskea?" naurahdan. Juttelemme hetken ja Viveka liittyy seuraamme: "Moi Camilla, sait siis kyydin😂" Nyökkään ja jatkamme matkaa pihatolle, Minttu taluttaa Vallun talliin. Saavumme pihatolle. "Jätän teidät hetkeksi kahdestaan, voitte mennä vaikka maastoon tai jotain." Toteaa Viveka ja antaa Muskan riimunnarun. Muska tulee luokseni hitaaaasti kävellen. Annan tamman haistella kättäni ja silitän varovasti tuon kaulaa. Otan riimusta kiinni ja napsautan narun siihen. Avaan portin ja talutan tuota hiukan eteenpäin, jotta saan suljettua portin. "Mennäänkö katsomaan onko kenttä vapaana?" Kysäisen tammalta, joka näyttää tajuavan mitä kysyn ja lähtee vetämään minua kentällepäin. "Hei Riri on tuolla!" Sanon Muskalle ja juoksen tuo rinnallani Ririn luokse: "Moih, onko kenttä nyt vapaana? Mietin jos voisin tutustua Muskaan ja talutella kentällä." Kysäisen Ririltä odottaen vastausta jännittyneenä. Riri katsahtaa alaspäin, koska olenhan tosi pitkä, hehe, ja sanoo: "Juu on vapaana, voin laittaa vaikka puomeja maahan, jos haluatte testata? Jään katsomaan jokatapauksessa" Kävelemme kentälle ja Riri hakee puomeja, katson tammaa ja sanon: "Olet sinä ihana, olisi ihanaa kisatakkin sinulla. Jos pidämme unelmistamme kiinni, ehkä ne toteutuvat..." Haaveilen hetken, miltä tuntuisi kisata Muskan kanssa. "Lopetappas jo se haaveilu ja mene puomit!" Kuuluu kentän keskeltä, havahdun ja tajuan, että Riri sai jo puomit laitettua ja kompastun yhteen vahingossa. "Hups!" Huudahdan ja nousen ylös, kannustan Muskaa hiukan nopeampaan käyntiin ja ylitämme puomit. "Voitte yrittää ravilla nuo, menee niin hyvin." Sanoo Riri. "Oliko se käsky vai idea?" Naurahdan ja kannustan Muskan raviin. Hetken kuluttua talutan Muskan talliin ja alan harjailemaan tammaa. Viveka liittyy seuraamme, juttelemme hetken kunnes Riri tulee luoksemme ja kysäisee: "No Camilla, haluatko Muskan hoitajaksi?" Katson Ririä "etkö jo tiedä muka" ilmeellä ja vastaan kuitenkin: "Tietysti!" Laitamme harjat harjapakkiin ja talutamme Muskan takaisin pihatolle. Muistan omenani, jonka otin evääksi. Istumme aidalle ja syön omenaani, Muska tulee heti luokseni, annan loput omenastani tuolle, koska söpöys voitti, voiko olla ihanampaa? Tajuan, että kello on jo 17.00 ja äiti tulee tallipihaan: "Ei hitsi, pitää mennä, moikka Viveka, heippa Muska." Rapsutan Muskaa nopeasti ja vilkutan Vivekalle. Kävelen tallipihalle auton luokse. Avaan auton oven ja istun penkille, turvavyötä laittaessani alan jo kertoa äidille mitä ihanaa tapahtui pitkästä aikaa. Ensiviikolla uudestaan, ja ehkä jopa ratsastamaankin.
Kenttä oli tänään täynnä vanteita, jumppapalloja ja esteitä - mukana myös itse tekemämme siltaviritelmä - sekä tietysti pieniä poneja. Minttu, Zaida, Daniela ja Adelie olivat innostuneet aiemmin päivällä ehdottamastani agilitytestauksesta ja kullakin oli poni mukanaan. Mintulla Fargy, Zaidalla Belle, Danielalla Fosse, Adeliella Ringo ja minulla Muska. Kukin karvakorvista osoitti alkuun ihmetystä tätä järkkäämäämme väripläjäystä kohtaan, mutta alkujännityksen jälkeen kuoriutui niistä oivia temppuponeja. Ja meillä tytöillä oli hauskaa, sen voin vannoa!
Sunnuntai 16.6 - Koulutuuppailua ja uusia kasvoja
Muska liikkui tänään varsin vetreästi, vaikka sateen yllättäessä jouduimmekin pitkästä aikaa maneesiin. Olin päättänyt, että tekisimme tänään rennon treenin, mutta Muskan tuntuessa älyttömän kivalta, muutin suunnitelmiani. Päädyimme siis punnertamaan hiki hatussa väistöjen ja avotaivutusten tyngän parissa. Pääsin pitkästä aikaa myös työstämään kunnolla pienen harmaan laukkaa, kun se oli kerrankin tarpeeksi menossa eteenpäin. Ratsastuksen - ja pienen taukotuvassa vietetyn huilitauon - jälkeen suuntasin tieni heinävintille, jossa minua odottivat vanhat tutut Maisa, Hilla ja Minea, sekä muutama uudempi kasvo tallilla; Tessa ja Livia. Juttelimme tyttöjen kanssa kesästä, hevosista ja kanoista (tarkemmin, kanojen varmasti laatimista salaliittoteorioista), sekä paijasimme mukaan seurueeseen liittyneitä tallikissoja. Oli mukava huomata, että Livia ja Tessakin viihtyivät hyvin Lehtiksessä ja tulimme hyvin juttuun!
Maanantai 17.6 - Siivouspäivä
Tänään suuntasin pyörännokkani kohti tallia miltei heti aamusta, suunnitelmissani suorittaa pikkupuunailua mm. hoidokkieni varusteille. Heti paikalle päästyäni käärinkin siis hihani, ja syöksyin kädet ojossa kohti sientä ja valjassaippuaa. Hyvä etten rakkoja saanut käsiini, niin sutjakasti kiillotin ja lopuksi myös rasvasin sekä Donnan, että Muskan nahkavarusteet. En mielelläni olisi lopettanut työntulokseni ihailua, mutta koska aikaa oli kulunut jo kiitettävästi ja paljon hommaa vielä tekemättä, oli suunnattava kohti seuraavaa projektia; hevosten ruoka- ja juomakupit. Hinkkasin ne läpi tallin - hienovaraisesti sanottuna hieman elonmerkkejä saaneella - tiskiharjalla, jonka jälkeen vielä huuhtelin runsaalla vedellä. Nyt kelpaa ponien taas syödä, kun palaavat laitumelta. Kovin kauaa tosin eivät varmaan panostani kunnioita - ensimmäisen käyttökerran jälkeen kumpikin kuppi on takuulla lähmitty likaisiksi. Minkäs sille mahtaa? Päivän päätteeksi, kun kello alkoi jo vieriä illan puolelle, otin aiheekseni kiillottaa omat saappaani. Sain satulahuoneessa juttuseuraa Adeliesta, Zaidasta ja Danielasta, jonka myötä meillä oli pystyssä todellinen juorukerho. Mikäli nyt meidän lässytystämme söpöistä poneista, voi juoruiluksi kutsua?
Tiistai 18.6 - Donnailua (pitkä versio Donnan päiväkirjassa)
Tänään humputeltiin rennosti Donnan kanssa kentällä, ideana hakea tamma hyvin avuille ja tuntumalle. Olimme saaneet myös Camillan kameran taakse, räpsimään muutamat kivat kuvat (sekä huikkaamaan meille silloin tällöin parhaat vinkit), ja pakko näin vielä sadannetta kertaa myöntää, että niistä muuten tulikin aika hienoja. Donnakin oli niin nätisti, että jäi treenistä hyvä mieli. Tallilta päästyäni lähdimme vielä käymään Veronican kanssa Lehtisläisten vakkarikuppilassa, Kallen Kulmassa kahvilla. Tai noh "kahvilla ja kahvilla", sillä kahvista kun en tykkää, join kesän uutuuden eli "Kallen jäähilesmoothien". Aa että kylmä smoothie ja Veronican kanssa juttelu teki hyvää hiostavan tallipäivän jälkeen, pakko myöntää!
Keskiviikko 19.6 - Poneja ponin perään
Tänään tallilla järjestettiin kaikkien pienten heppatyttöjen - sekä meidän vähän isompienkin - lemppari, eli ponikerho. Riri oli koko aamun kilkutellut yhteiseen Whatsapp-ryhmään viestejä, huudellessaan vapaaehtoisia apukäsiä jeesaamaan ponien kanssa. Tarvitseeko kahdesti edes kysyä, tottakai olin tulossa! Punainen talli pursuikin iltapäivällä innokkaista pikkutytöistä, jotka kädet viuhuen jokainen vuorollaan kävivät tuntilistaa tutkimassa. Autoin Ruusa-ponin satulan kanssa; tamma oli jälleen sitä mieltä, että mulkoilu on oikea vaihtoehto, sekä Danan suitsien kanssa. Kun koko ryhmärämä oli valmiina lähtöön, lähdimme ylös, ulos ja lenkille (eli yksinkertaisesti kentälle). Minut oli passitettu Muskan taluttajaksi, Iiris Ruusalle, Zaida Rimpun rinnalle, Inari auttamaan Danan kanssa ja Minttu Fargyn narun päähän. Meitä oli siis iso läjä koossa, mutta aika kului rattoisasti kenttää ympäri juostessa, ja välillä hiukan verkkaisesti matelevaa Muskaa hoputtaessa. Onneksi olin valinnut jalkaani lenkkarit, lempikumppareideni sijaan!
Torstai 20.6 - Apulaisena
Tänään luvassa oli työntäyteinen päivä. Esteiden nostelua, Muskan, sekä Donnan juoksutus ja illalla vielä kylälle tallikavereiden kanssa. Karo oli eilen houkutellut minua auttamaan asiakasestetunnin kanssa, puomien kantamista ja sensellaista. Ihme kyllä, suostuttelu oli mennyt läpi, ja löysin itseni iltapäivällä kentältä. Menossa mukana olivat myös Cassandra ja Maisa, joten esteet nousivat ripeästi, eikä niiden purkaminenkaan tuottanut tunnin jälkeen tuskaa. Luojan kiitos sain seuraavaan hommaani auttavan käden. Juoksutusta oli siis luvassa, aiemmin meinasin kummankin hoidokkini hölkätä itse, mutta Mintun tarjoutuessa avuksi, pääsin pälkähästä ja säästin hieman aikaa. Minttu nappasi liinan päähän Donnan ja minä itse otin Muskan. Donnalla tapansa mukaan virtaa riitti, kun taas Muska otti homman rennosti. Pääsivätpä molemmat ponit liikkumaan! Pääsin tallilta pois hyvissä ajoin ennen tyttöjen kanssa sovittua tapaamisaikaa Kallen Kulman liepeillä, joten ehdin kotiin suihkuun ja laittautumaan. Minäkö laittautumassa ulos? Ennenkuulumatonta, mutta mukavaa vaihtelua! Vietimme Rosan, Adelien ja muutaman muun tallilaisen kanssa mukavan illan, minkä jälkeen uni maittoi kotiin päästyäni!
Perjantai 21.6 - Juhannuksen viettoa tallilla!
Olimme talliporukan kanssa päättäneet juhlistaa juhannusta tallilla maaston merkeissä! Meitä oli koossa iso porukka; Minä, Zaida, Adelie, Minttu, Rosa, Inari, Veronica, Julle, Hilla, Camilla, Daniela ja Cassandra. Koristelimme hevosten harjat kukilla ja lähdimme matkaan ilman satulaa. Itse menin pitkästä aikaa tutulla ja turvallisella Muskalla, ja ai miten kivalta maailma näyttikään näiden harmaiden karvakorvien välistä. Kaikki muu unohtui, kun maisemat vaihtuivat mukavaan tahtiin, ja lämmin tuuli puhalsi kasvoihin. Eipä seurassakaan ollut valittamista! Pieni ratsuni - yllättävää kyllä - pisti oikein kunnolla ralliksi, poiketessamme laukkaamaan kauniin aukion laitaan. Mikäs siinä, välillä on aivan superhauskaa vähän irrotella, normaalin treenin lomassa! Illalla, kun kello näytti jo päälle seitsämää, kaivoin esiin hieman hiljaiselolle jääneen kamerani ja suuntasin laidunten tuntumaan. Rakastan valokuvaamista, vaikka se onkin nyt viimeaikoina vähän jäänyt. Kesällä täytyy todentotta herättää tämäkin harrastus eloon. Räpsin kauniita otoksia hevosista, laitumen laidalla, pitkään iltaan asti - huolimatta siitä, että kärpäset itsepintaisesti pörräsivät ympärilläni.
------
Pahoittelen, jos joitain juttuja meni päällekkäin muiden tarinoiden kanssa, siitä ei tarvitse piitata! xD