Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Kesä oli hurahtanut ohi jotenkin kauhean nopeasti, leirit oli tulleet ja menneet ja yhtäkkiä pitikin jo palata kouluun. Kasiluokka ei tuntunut enää niin pahalta, kun tunsi jo kaikki koulusta - ja mikä parasta, Adelie ja Seera oli tulleet beeltä mun kanssa samalle luokalle! Jotenkin koulussa istuminen tuntui tosi normaalilta, vaikka buranaa kyllä meni nappula jos toinenkin, kun alkoi heti päätä särkemään... Enköhän mä aina unohtanutkin ne lukulasit sinne yöpöydälle.
Tallille oli tullut uusia hevosia; ainakin Vallu ja Muska, ja pikkuponit oli muuttaneet pihattoon! Ja Nada, sillä mä olin mennyt esteleirillä! (Vaihtelevin tuloksin...) Rimpua ärsytti päivä päivältä enemmän sen vauvamasun kantaminen, tamma vain kasvoi ja kasvoi eikä varsa ollut vieläkään syntynyt! Olihan sillä, odotetulla tulokkaalla jo nimikin valmiina.
"Pontso perkele", oli Riri puuskahtanut joku ilta taukotuvassa, kun vain vakiporukka oli enää paikalla ja jutut äityneet vähän villeimmiksi. Epäviralliselta summer bucket listiltäni jäi kyllä aika monta kohtaa uupumaan, kuten Vertsun tervehtiminen (siis ärsyttäminen) Kallen Kulmassa ratsain, olihan blondi ollut siellä koko kesän töissä. Ensimmäinen kesä Lehtovaarassa oli kuitenkin ollut ihan tarpeeksi tapahtumarikas!
Sotilas nyhjötti ulkona hoitopuomilla ja kentällä pyörivät Merru Hipun selässä ja Adelie Ringolla ilman satulaa. Moikkasin heitä vilkuksella, mutta tuskin ne sitä huomasi. Ihanan viileässä tallissa ei ollut juuri ketään, ehkä Iiris Ruusan karsinassa kuiskimassa salaisuuksia ponin korvaan.
Taukotuvassa sensijaan oli elämää ehkä vähän liiaksikin asti, sohvalla istuttiin sujuvasti toisten sylissä, ja joku uusi kasvo oli paennut tiivistä tunnelmaa kahvinkeittimen ääreen. Tervehdittyäni kaikkia reippaasti suunnistin takaisin talliin hakemaan ponien riimuja. Rimpun vaaleanpunainen ja Fossen tummanvihreä olivat molemmat paikoillaan, joita heilutellen suunnistin ensin russponin tarhaan.
Fosse näytti kauhean yksinäiseltä törröttäessään siinä samassa tutussa tarhassa ihan yksin, mutta eiköhän sille pian joku kaveri keksittäisi. Ruuna tuli iloisesti höristen (!) hoitajaansa vastaan, mutta ollessani juuri pukemassa riimua ponin päähän, se päättikin pinkaista tarhan toiseen päähän. Jekutkin oli näköjään olleet kesätauolla! (Ei olisi pitänyt tottua niihin helppoihin poneihin.)
"Tuu nyt, juntti!" huokaisin sille huvittuneena, jolloin Fosse lopulta päätti lampsia mun luokse. "Hyyyyyyyvä poika." Ja rapsutukset.
Kun Rimpu oli napattu mukaan pihatosta, mä talutin molemmat ponit hoitopuomille, josta Sotilas oli jo ehtinyt hävitä jonnekin - varmaan maastoon, kun ei kentälläkään näkynyt enää ketään. Kaverukset seisoivat kiltisti paikoillaan mun hakiessa niiden yhteisen harjaboksin satlarista. Aluksi Rimpu sai perusteellisen harjauksen - ja varsa monta halia ja pusua, sen jälkeen oli vuorossa Fosse.
"Mahtuuko tähän vielä yksi?" tuli Cassandrakin kysymään virnistyksen kera Vertti narunpäässä.
"Luulisin!" mä hymyilin takaisin ja päästin hänetkin mukaan harjausrumbaan. Tulihan siinä samalla juteltuakin niin poneista kuin koulustakin!
Maastolenkille eksyi mukaan vielä Julle Hoon kanssa, kunhan olin heittänyt Rimpun takaisin pihattoon ja suitsinut uljaan lihapullani. Mammaponille olisi ollut varmaan silkkaa kidutusta lähteä kävelylle, joten päätin jättää sen tallille. Säät oli jo alkaneet viilentyä, mutta se ei menoa haitannut, pikemminkin vain lisäsi tehoja!
Kun vielä törmättiin Iirikseen ja Adelieen pellolla, oli laukkakisa selvä - ja tietystihän me voitettiin reilusti! (Oikeastaan siksi, että Iiris putosi Ruusalta jo sivuloikissa ja Hoo päätti lähteä vähän väärään suuntaan...) Onneksi Merru odotteli väsyneitä ratsastajia tallilla höyryävien kaakaokuppien ja Frozen-laastarien kera, jonka jälkeen sullouduimme Pösön takapenkille kotimatkaa varten.
Lehto CUP:in kolmas osakilpailu ei todellakaan ollut mennyt ihan kuin Strömsössä mun ja Fossen osalta - kaksi hylkyä ja litroittain kyyneleitä. En oikein edes tiennyt, miksi surin, hevosten kanssa ei aina voinut mennä putkeen. Mun ranne oli vieläkin vähän hellänä putoamisen jäljiltä, joten tänään oli vuorossa rento hömpöttelypäivä. Rimpun maha vain paisui paisumistaan, ja kohta se varmaan poksahtaisi, jossei varsa pian syntyisi! Pontsoa odotellessa olisi siis syytä mennä taas Fossella.
Tallilla ei ollut paljoa väkeä näin maanantaiaamusta, koska mulla oli ollut monien sattumuksien kautta vain yksi tunti tänään, ja sekin heti kahdeksalta (miten aamuvirkulla voikin käydä näin mieletön mäihä?), joten koko loppupäivä olikin poneille pyhitetty! Avatessani tallin oven kuului yksäripuolelta ääniä, ja eipä aikaakaan kun jo näin tuiki tuntemattoman tytön kävelevän tallikäytävällä.
"Ai se hieno puokki?" ihastelin, johon sain myöntävän, selvästi huvittuneen vastauksen. Virnistin siis takaisin!
"Mä hoidan kahta semmosta pullaponia."
Fosse oli tietysti piehtaroinut siinä tarhan mutaisimmassa kohdassa, joka ei tietänyt hyvää mulle... Poni oli muuten siirretty Sotilaan ja Nallen kaveriksi tarhailemaan, ja äijäseura näytti kelpaavan ruunalle paremmin kuin hyvin. Vähän se irvisteli ärsyttävälle hoitajalle, joka kehtasi riistää sen pois kavereiden luota ja kiinnittää käytävälle harjattavaksi.
"Possu", mä höpötin Fosselle kaivaessani harjaboksista magic brushia. Olin jo menettää toivoni kivasta tallipäivästä, kun mikään ei tuntunut tehoavan kuraiseen turkkiin, joten mun oli lopulta pakko pestä poni. Kyllä siitä sitten tuli niin kiiltävä, että ai että!
Fossekin selvästi piristyi, kun satulaa ei laitettukaan selkään ja vyötä kiristetty liian tiukalle kuten eilen, vaan mä sidoin riimunnarun ohjiksi ponin riimuun, ja talutin sen maneesiin. Tallin yllä purjehti pahaenteisen tummia pilviä, joten oli varmaan parasta pysytellä turvallisesti neljän seinän sisällä.
Uusi vaaleanpunainen huppari, ratsastushousut ja polvisukat lenkkareihin yhdistettyinä - tässäkö vuoden talliasu? Ja uutta hienoa kouluraippaa ei toki saanut unohtaa! Laitoin spotifystä oman soittolistani ja kiipesin katsomonlaidalta Fossen selkään.
Fosse oli viikonlopun menosta huolimatta energiaa täynnä ja paahtoi pitkin maneesia pää viidentenä jalkana - oikoen tietysti kaikki kulmat mennessään. Pelistäkään katsottuna meidän meno ei näyttänyt kovin kauniilta...
"Kuules poni, ilman satulaa meno ei tarkota, että mennään myös ilman järkeä!" mä huomautin leikkisästi Fosselle. Ratsastin paljon voltteja ja käynti-ravi siirtymiä, joka sai ruunan hieman rauhoittumaan. Kouluraippa oli hyvä apu erityisesti ravissa, jossa poni tarvitsi hieman apuja takaosan aktivointiin. Kerrankin se alkoi hakea tuntumaa ja polkea takaosallaan kunnolla!
"Meidän pitäis sittenkin mennä useemmin ilman satulaa, kun sujuu kerta näin hyvin!" tuumin antaessani Fosselle hetkeksi pidempää ohjaa. Hyvää musiikkia ja paras poni - tarvittiinko hyvään maanantaihin (!!) muuta?
Välikäyntien jälkeen oli tietenkin aika laukata! Fossekin taisi tietää sen (älä teetä ponillasi liikaa samanlaisia tehtäviä), eikä äskeisestä kouluponista ollut tietoakaan, vaan ruunaa sai pidellä ihan tosissaan. Niinpä mä en lähtenytkään heti laukkaan, vaan työstin pitkään ravia, kunnes poni rauhoittui sen verran, että kehtasin ohjata sen pääty-ympyrälle. Kevyet avut vain, ja Fosse lennähti ihanaan laukkaan - kerrankin sen poniaskeleita ei huomannut, vaan tuntui kuin olisi istunut keinuhevosen selässä!
Mun oli pakko ohjata se ympyrältä uralle ja irrottaa kädet ohjista - kaikki huolet haihtui pois, ja kerrankin mä vain olin.
20.8.2018: Rimpu varsoi aikaisin aamulla terveen tammavarsan! Poni on ottanut mammatehtävät hyvin haltuunsa ja kaksikko voi hyvin. Varsomisessa ei ollut ongelmaa.
Sade rummutti kypärää vasten, kun mä pyöräilin mutalätäkköjen läpi. Kukaan ei ollut ehtinyt heittää mua tallille, joten oli selvittävä omin neuvoin, vaikka kaatosade ei oikein houkutellut pyöräilemään. Mutta oli mulla onneksi joku motiivi tallilla odottamassa - Rimpu oli vihdoin varsonut! Oli Ririn arvio mennyt reilu kuukaudella pieleen, mutta hyvää kannattikin odottaa. Poni oli kuulemma hoitanut äidin tehtäviään hyvin, joka tietysti lämmitti hoitajan sydäntä. Varsan mukana tuli kuitenkin myös vastuu - pitäisikin konsultoida Merrua, olihan polkkatukkakin saanut jo loppukeväästä asti hoidella Hipun Voitto-poikaa.
"Ei ollut oikeen muita vaihtoehtoja", kohautin olkiani virnistyksen kera. "Ootko sä jo käynyt katsomassa Pontsoa?"
"Ai niin, se varsa!" Adelie innostui silminnähden. "En oo, mä aattelin oottaa sua. Mutta mennään vaikka heti, ja keitetään sitten sullekin kaakaot!" Mä nyökkäsin Adelielle, ja pujahdin syvemmälle tallikäytävän uumeniin. Rimpu ja varsa oli siirretty sateen takia tyhjillään olevaan karsinaan numero 11. Vaikka Riri oli tietysti jo laittanut kuvaa vauvasta, mä kihisin silti innosta! Adelie hymyili mulle salaperäisesti vähän kauempaa, kun käytävän perimmäinen karsina tuli vastaan. Nalle tervehti meitä naapuriboksista, mutta mä näin vain suloisen, vaalean, pörröisen varsan.
"Iiiiih, se on ihan sairaan söpö!" Adelie kiljahti meidän kurkistaessa karsinan reunan yli.
"No niin on! Ja se on mun hoitsu!" mä tajusin samalla. Mun hoitoponin hieno, hieno varsa.
"Se näyttää ihan pörröiseltä pehmolelulta", Adelie hymähti, puhuen täysin asiaa - tuon kokoisia pehmoleluja oli Lehtovaaran Prismassa hyllyt täynnä. Hyvin sopisi Pontsokin niiden joukkoon.
"Mutta koska se on tyttö, sen virallinen nimi ei voi olla Pontso. Onko sulla jotain ehdotuksia?" mä virnistin, katsoen samalla hontelojalkaista varsaa, joka pysyi yllättävän hyvin pystyssä. Mutta olihan meidän pehmolelu jo melkein viikon vanha!
"Mites olis Pontustiina?" Adelie vitsaili, ja me purskahdettiin molemmat nauruun.
"Kai me voidaan rapsuttaakin sitä?" brunette kysyi, kun me oltiin aikamme vain ihailtu varsaa karsinan ovelta.
"Hyvä idea", mä virnistin ja raotin varovasti ovea, mutta Rimpulla ei tainnut olla aikomustakaan karata. Niinpä me istuttiin Adelien kanssa tallikäytävän reunalle, ja mä ojensin kättäni Pontsolle nuuhkittavaksi. Aluksi pieni varsa hieman epäroi, mutta hetken päästä se jo tyytyväisenä nuoli mun sormia!
"Vähänkö ihana! Mutta onneks Ringo voi olla sen setä", Adelie tuumi naurahtaen, ja näytti sitten mulle kieltä.
"Niin varmaan voikin! Onhan Rimpu ja se olleet aina bestiksiä", mä hymyilin. Ja siinä paha missä mainitaan (siis maha missä painitaan), itse tammamammakin saapui tutkimaan meidän taskuja herkkujen toivossa, ja tietysti mä olin ottanut vähän porkkananpaloja mukaan! Rimpun nauttiessa välipalaansa pääsi Pontso Adelien rapsuteltavaksi.
Hetken päästä varsa kuitenkin väsähti, ja kellahti pehmeälle olkipatjalle nukkumaan. Mä en millään voinut olla hymyilemättä, kun Rimpukin päätti kellahtaa nukkumaan raajat levällään. Nappasin nopeasti pari kuvaa suloisesta kaksikosta, jonka jälkeen karsinan ovi sulkeutui, ja me hipsittiin taukotupaan Seeran seuraan. Syksyn tullen oli hänkin luopunut mansikkamehusta ja siirtynyt kaakaoon.
"Voiskohan kaakaota ja mansikkamehua sekoittaa?" tyttö tuumi samalla, kun meidän kaakaomukit pyöri mikrossa. Seera oli valinnut muumimukin, ja mulla oli pikku myy -vakkarimukini. Adelie harmitteli jo jäähtyneen kaakaonsa kohtaloa, mutta onneksi se oli hyvää kylmänäkin!
Kaakaokupit kädessä me kiivettiin heinävintille ja istuttiin Merrun seuraan. Kansio avautui, ja kaikki pääsivät kuulemaan seikkailuista Hipun ja Voiton kanssa. Mä kyselin varsankasvatusvinkkejä Jasmiinalta, mutta tyttö päätti kertoa joskus paremmalla ajalla. Sade rummutti tallin kattoa vasten, mutta meillä oli lämmin heinäpaalien keskellä ja kaakaomukien äärellä.
"Onkos varsalle jo mietitty nimeä?" Ririn pää ilmestyi porrasluukusta.
"Pontustiina!" Adelie virnisti, mutta punapään mielestä ehdotus oli vallan mainio.
