Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Tässä topassa pääsee paneutumaan halutessaan hahmon tallin ulkopuoliseen elämään ja arkeen tekstien muodossa sillä uskokaa tai älkää - tallin ulkopuolellakin voi olla elämää!
Istuin sohvalla katsoen tietokoneeltani katsoen Saksassa olevista estekisoista live-lähetystä. Kaksoseni, Alisa tulee taakseni ja katsoo hetken ruutua. Hänen oransehtavat hiuksensa, saman väriset kuin minulla, valahtavat naamallani. Yritin puhaltaa hiuksia pois, mutta epäonnistuin tässä.
"Aijotko sää joskus kisata taas? Et oo edes puhunut asiasta sen jälkeen kun Winston lopetettiin.." Alisa sanoi hiljaa. Se oli ainakin ennen mulle todella arka aihe.
"Pitää kahtoa, en mää nyt kuitenkaan missään Saksassa kilpaile, pälli.." Samalla kun sanoin sanan pälli Alisa lyö minua takaraivoon. Hieron takaraivoani ja vikisen.
"Älä ole Eetu näsäviisas, tiiät mitä tarkoitin!" Alisa sanoi ja hymähti kävellen keittiöön. Naurahdin tälle. "Teen muuten ruokaa joten saat lähtä hakemaan Usvan ja Jannin ala-asteelta ja Selena yläasteelta!"
Minulla ja Alisalla on tasan 5 minuuttia ikäeroa, tehden Alisasta minua vanhemman. Pienempänä sain kuulla asiasta aina, miten hän on viisaampi ja vanhempi kuin minä. Kuitenkin ollaan aina tultu toimeen toistemme kanssa.
Alisan lisäksi, mulla on 3 pikkusiskoa; Selena 14, Usva 10 ja Janni 9.
Selenalla on meneillään tällä hetkellä kunnon yläastee draamaa poikien kanssa. Sen tukena on mennyt monia iltoja kun se on itkenyt jonkun Laurin tai Ronin takia. Selena ei mielestäni ansaitse pojilta aikaa, jotka vaan satuttaa sitä. Selena on mun äitin silmätikku, mikä meinaa, että Selena harvemmin saa tuoda poikapuolisia kavereitaan kotiin.
Usva. 10 vuotias siskoni, jolla on jonkinlainen viha minua kohtaan. Tai no itse asiassa enemmänkin miehiä kohtaan. Usva kuitenkin arvostaa minua isoveljenään, ei kuitenkaan vapaaehtoisesti vietä aikaa kanssani
Sitten on Janni, meidän perheen ihmelapsi. Koko meidän perheellä on tummemman puoleiset hiukset tai oranssehtavat, niinkuin minulla, Alisalla ja Usvalla. Paitsi Jannilla. Hän on meidän isovanhemmilta perinyt hyvin vaaleat, kevyet hiukset. Tämä hämmentää monesti kaikkia, mutta kyllä se on vain ihan totta. Janni on hyvin omalaatuinen ja luova pikkutyttö, tulee Usvan kanssa toimeen hyvin.
"Joo joo, meikä lähtee!" Sanoin samalla kun nousin ylös sohvan uumenista. Otin mustan toppatakkini naulakosta avaimien kera ja lähdin kohti perheemme mersua.
Ensin olisi tarkoituksena hakea Selena. Ajoin yläasteen pihaan ja näin Zaidan horisontissa. Hän vilkutti mulle ja minä vilkutin takaisin. Hänen kaverit olivat selvästi hämmentyneitä miten Zaida tunti minut kun kaikilla oli suu auki ja näyttivät hyvin hämmästyneiltä. Naurahdin hänen kavereiden reaktiolle.
"Eetu Samuel Kalliosaari, miten sinä tunnet Zaidan?" Selena kysyi sama kun astui autoon sisälle. Samalla hän käänsi radiota pienemmälle joka pauhasi autossa.
"Zaida hoitaa Fossea ja Rimpua samalla talilla kuin mää. Ollaan käyty yhdessä maastossa ja muuta sen sellaista.
"Aa, okei." Selena tokaisi ja alkoi selata Instagramiaan tai jotain muuta somea läpi.
Seuraavaksi saavuimme ala-asteelle. Ensimmäisenä autoon saapui Usva joka vain moikkasi minua ja Selenaa, sen jälkeen oli hiljaa ja katsoi ikkunasta ulos. Janni taas juoksi seuraavana autoon.
"EETU! Kerkesittekö oottaa kauan?" Janni kysyy panikoiden ja istuu Usvan kanssa takapenkille. Janni laittoi Hello Kitty reppunsa lattialle ja laittoi turvavyönsä kiinni.
"JANNI! Ei me kauaa keretty odottaa." Sanoin tälle nauraen. Janni vain antoi minulle hymyn ihanan valkoisilla hampaillaan.
Ajettiin kotiin samalla kun Janni ja Selena kirkui Ultra Bra:n Sinä lädit pois laulua. Ei mitään kauneinta kuunneltavaa, mutta olen jo tottunut siihen.
Ja nyt istuimme perheen kanssa pöydässämme. Lapset ja äiti. Isäämme kukaan meistä ei muistele lämmöllä tiettyjen tapahtumien takia. Mirjami, äitini, on vieläkin hieman traumaantunut ja on todella ylisuojelevainen meistä lapsistaan, varsinkin Usvasta.
"Äiti. Eetu aikoo joku päivä kisata sen hoitohevosella tulevaisuudessa." Alisa mumisi samalla kun söi kananpalasta, joka oli hyvin maustettu kastikkeetta ja erilaisilla mausteilla.
"Aikooko?" Mirjami kysyi ja käänsi päänsä minua kohti. Mää en kutsu Mirjamia äidiksi vaikka hän sitä onkin. Kaikki muut kutsuu häntä äidiksi, paitsi minä. Enkä luultavasti tulekkaan kutsumaan. Äidin ilme oli hyvin kyseenalainen, ottaakko selvää oliko tämä negatiivinen vai positiivinen.
"Mhmm. Riri mainitsi joskus, että mun olis mahdollista joskus kisata Rassella." Sanoin hiljaa Mirjamille. Hän vain katsahti minuun pitkään.
"Winstonin jälkeen sanoit, ettet enään ikinä kisaa. Ja en kyllä usko, että jollain ratsastuskoulu hevosella voisi edes kisata. Kuitenkin joku pystyyn kuollut raakki! " Mirjami alkoi päteä. Hän ei ikinä pitänyt mun kisaavan. Kuulemma silloin on vaara loukata itsensä helpommin 99% korkeammalla. Nousin seisomaan hermostuksissani. Mirjami tietää, että Winston on mulle herkkä paikka ja oon monesti sanonut, että jättäisi siitä puhumisen kokonaan pois.
"No ehkä se oli silloin! Mikset sinä ikinä Mirjami voi olla onnellinen, että sun ainoalla pojalla on mahdollisuus tehdä jotain! Vittu sun kanssa! Winston on kuopassa ja nyt mulla on parempi talli ja huippu hoitohevonen! ETTÄ HAISTA SINÄ MIRJAMI PITKÄT VITUT!" Huusin ja pauhasin pois keittiöstä.
"Sää vielä näät meidät radoilla joku päivä!" Huusin perään ja juoksin huoneeseeni.
Miksi Eetun ja Mirjamin välit ovat niin kireät? Mitä Eetun isälle kävi? Onko Usva normaali, että vihaa miehiä?
Näihin kysymyksiin saa luultavasti tulevaisuudessa vastausta
Meidän perhe päätti hankkia kissan tai no enemmänkin minä hankin meille kissan. Kaverini Eemeli on muuttamassa pois ja ei voi ottaa kissaansa, Lakua mukaan. Mun perheestä Janni ja Selina olivat ainoita ketkä olivat innoissaan kissan tulosta. Mirjamilla ei ollut mitään hänen tuloaan vastaan, kunhan minä hoidan sen kokonaan.
Nimen minä aijoin vaihtaa. Nimi Laku on hyvin yli käytetty ja tylsä. Janni ja Usva ehdotti nimeä Pörrö mikä oli ehkä 99% kauheampi nimi kuin Laku. Pitkän ajan googlailun jälkeen nimeksi tuli Filipe, lyhyesti Filip tai Flip.
"Tervetuloa perheeseen Filipe.." sanoin hiljaa kissalle kun astuin noin 12 aikaan yöllä sisälle, Flip kantokopassaan. Astelin yläkertaan huoneeseeni ja asetu kopan maahan. Aukaisin luukun ja Filip lähti tyytyväisenä katselemaan ympäri taloamme ja huonettani.
Nyt makasimme yhdessä sängylläni ja pidin uutta ystävääni päälläni. Hän teki päivästäni paremman.
EETU OFFGAME - kolmas luku, Prinsessa Bi ei anna hyvää esimerkkiä
"Eetu!"
Käännyin katsomaan ihanaa, rakasta siskoani (huomatkaa sarkasmin määrä) Alisaa. Filipe makasi sylissäni samalla kun katsoin kavereideni snäppejä. Kaikki oli taas jossain ilman mua, eikä mua oltu edes pyydetty mukaan. Fuck those friends, sanoisi Niko tässä vaiheessa.
"Niin Alisa?" Sanoin kyllästyneesti. Flip nosti päänsä Alisan suuntaan, aivan kuin sekin kuuntelisi mitä asiaa tytöllä olisi. Alisa katsoi minua hetken ja henkäisi syvään.
"Eetu, ootko sää bi?"
Silmäni kasvoivat lautasen kokoisiksi. Tunsin naamani muuttuvan punaiseksi ja vedin hupparini pääni päälle, peittäen naamani. Filipe hämmentyi reaktiostani ja siirtyi kauemmas pois minun luotani.
"Alisa, mitä vittua! Et sää voi vaan kysyä joltain mikä sen seksuaalisuus on!" Huusin tälle. Nousin ylös ja otin Alisaa kädestä kiinni, vetäen tämän kanssani huoneeseeni. Laitoin oven lukkoon ja laitoin musiikkia kuulumaan kaijuttimestani.
"Kuka sulle kertoi ja mitä kertoi?!" Alisa vain katsoi mua. "VASTAA MULLE ALISA!"
"Niko.. kertoi että teillä oli joskus säätöä.." Hän sanoi hiljaa, mutta niin että kuulin sen. Laitoin käteni hiuksieni sekaan. Tunsin hermostuksen itsessäni.
"Se sano ettei kerro kellekkään! Fuck that fucker!"
Sanoin ja lähdin talostamme ovet paukkuen. Otin takkini naulakosta lähtiessäni ja kävelin pitkin katua. Suuntanani olisi sama paikka minne aina me kavereiden kanssa 15-vuotiana mentiin röökille, yläasteen jalkapallo kentän vierellä oleville penkeille.
Mønikus Hagebak, Niko lyhyesti ja suomalaisittain. Norjasta suomeen muuttanut 19-vuotias miehen alku. Vaaleat kutrit ja siniset silmät, basic norwegian. Meillä oli noin vuosi sitten sellainen 7 kuukauden suhde, josta kukaan ei tiennyt. Nyt ollaan vaan kavereita, ei sen enempää.
Nyt sitten istuin jalkapallokentän reunalla, penkeillä, polttamassa röökiä. En yleensä polta, vain kun kaikki menee perseelleen. Ja nyt tuntui että kaikki meni perseelleen.
EETU OFFGAME- luku neljä, sisko ja snapchat Alisalla oli addiktio snäppiin. Se on koko ajan siellä jauhamassa paskaa kavereilleen. Nyt se oli saanut idean. Se haluaa mun kanssa kuvan sen mystooriin. Aluksi olin aika vastaan tätä, mutta kuitenkin loppupeleissä Alisa sai meistä kuvan jonka lopussa noin 300 ihmistä näki. Omasta mielestäni kuva oli aivan kauhea, mutta Alisa tykkäsi siitä, joten minulle ei jäänyt vaihtoehtoja enään sanoa mitään.
Sisarusgoals, lähetti Niko Alisalle chatin puolella. Otin Alisan puhelimen ja vastasin.
Tiedätte varmaan kun jostain henkilöstä tulee lyhyessä ajassa hyvä ystävä? No näin mulle kävi Novan kanssa. Molempien huono huumorin taju ja mun läheisyyden kipeys on tehny meistä viime aikoina hyviäkin ystäviä, ihan niin että tuli vietettyä aikaa muutenkin kuin tallilla.
Jokaisella pitäisi olla yksi Nova niiden elämässä. <3
Jokainen kaverini oli jäänyt joko satojen kilometrien päähän Helsinkiin jatkamaan omaa arkeaan tai vielä kauemmaksi Tukholman ihanaan sykkeeseen kun mä istuin keskellä korpea yksin joka ilta omassa huoneessani luultavasti koneella YouTubessa tai kännykällä Instagramissa. Harvoin jaksoin kävellä laittamaan edes kattolamppua päälle, joten istuin vain ruutujen valaisemana suurehkossa huoneessani, joka ennen mua on luultavimmin kuulunut huomattavasti nuoremmalle lapselle. Ei siinä, tykkäsin vaaleanpunaisesta, mutta liika nyt oli liikaa.
Tänäkin iltana toinen vanhemmista veljistäni - Benjamin - oli järkännyt perjantaille kotibileet. Veljeni nyt tuntui kahmivan kavereita sisään ovista ja ikkunoista. Olin kirjaimellisesti lukittautunut huoneeseeni vesipullon ja sitrushedelmien kanssa. Pojat möykkäsivät mitä luultavimmin alakerrassa. Vanhempani olivat toisen veljeni Danielin kanssa lähteneet illalliselle johonkin muualle ja viipyivät poissa huomiseen aamuun asti. Mikä olisikaan ollut parempi tilaisuus 19-vuotiaalle veljelleni kohentaa sosiaalista statustaan Lehtovaarassa?
Kännykkääni kilahtaa viesti Whatsappiin. Oin yhä jokaisessa kavereideni ryhmässä mukana.
"Kampissa päin olisi menoaparhaillaan, ketkä mukana?!"
Se oli sille illalle vika tikki. Mitään sanomatta, tyypilliseen tapaani dramaattisesti klikkasin itseni ulos ryhmästä, eikä se jäänyt viimeiseksi. Poistuin sitten saman tien jokaisesta mahdollisesta ryhmästäni, joka piti sisällään kavereitani muualta päin.
Valehtelematta olin edelleen vähän katkera koko muutosta, vaikka jotain hyvääkin olin täältä jo kerennyt haalimaan elämääni. Harmi vain, etten voinut asua tallilla ympärivuorokautisesti.
Pitäisi kai nyt loman jälkeen yrittää saada koulussakin kavereita. Muuttaa asennetta.
Lapsuudesta asti pysynyt ystäväni Ophelia istui Lehtovaaran tutussa kahvilassa, Kallen Kulmassa. Kello kilahti ja hymyilin leveästi putiikin omistajalle. "Jaa a mistäs nyt tuulee?", Ophelia virnui viekkaasti. "Hä enkö saa olla onnellinen", ihmettelin ja istuin pöytään. "Mistäs halusit puhua?", punahiuksisen naisen ääni oli vakaa ja kylmäsävyinen. Ihokarvat nousivat pystyyn. "Ömm siitä samasta keissistä", sanoin varoen. "Nova jumakauta miksi et soita jo poliiseille?", nainen suorastaan räjähti. Hän oli suojelevainen, mutta raivokkuus sai kaikkien katseet kääntymään. "Rauhoitu. Poliisi ei voi tehdä mitään edelleen", kuiskasin. "Töykeää", Ophelian punaisuus alkoi laantua. "Anteeksi huonopäivä", hän hihkaisi pian perään. "Huomaan. Noh ennen kuin koko populaatio valuu tänne mennäänkö ostarille?", kysyin leveällä hymyllä. "Sinne on pitkämatka...", Ophelia vastasi. "Älä oo naivii mä ajan!", nousin ylös ja pian ruskeasilmäisen naisen kasvoille ilmaantui kapea hymy.
Ajomatka sujui varovaisesti ja pian olimme ostarin pihalla. Halusin viettää laatuaikaa Ophelian kanssa, sillä hän kävi harvoin Lehtovaarassa. Meinaan ystävä asuu naapurikunnassa ja muutenkin näemme harvoin töiden sekä koulun takia. Huokaisin helpottuneena ja menimme vaateliikkeeseen. "Noh mites muuten? Kukas se äijä olikaan..ömm..Jesse? Eetu?", Ophelian kasvoille palasi se tietty ihana virne. "Haha tarkoitat varmaan kumpaakin?", vastasin huvittuneena ja selasin tangolla roikkuvia vaatekappaleita. "Joojoo anna palaa", Ophelia iski silmää. Huokaisin syvään. "Kummatkin ovat ihania ystäviä. Jesse osaa kuunnella ja Eetu on muuten vaan ihana", posket hehkuivat punaista. "Ahaa onks kuvaa?", keskustelu alkoi karata kädestä. "Hei lopeta he ovat vain tallikamuja", virnahdin. "Vaan kamuja? Juupajuu Nova saisit kenet vaan", Ophelia pyöräytti silmiään. Purin huulta ja punastuin. Oli outoa, kun joku kehui minua. "Hehe voi olla. Olette kironneeet sitä muiden kanssa aina", jatkoin vaatteiden selausta ja pian silmään osui jotain mielenkiintoista. "Pian on kuitenkin säpinää", Ophelia oikein kerjäsi verta nenästä. "Menen sovittamaan", tuhahdin ja suorastaan lähdin häntä pakoon. Ophelia on ihana, mutta hän osaa olla harvinaisen ärsyttävä silloin tällöin.
Vaatekopissa perus snappi kuvat ystäville ja myös tietenkin kaikille talliystäville. Tietenkin kuumotti antaa äijille paljastavampaa kuvaa, mutta kyllä kaikkien mielipide kelpaa. "Kai mä tän otan", pyörin peilin edessä puhuen itsekseni. Menin ulos kopista ja Ophelia katsoi tuomitsevasti. "Etkä minulle voinut näyttää?", hän kohotti kulmia. "Haha kurkkaa snäppii", iskin silmää ja suuntasin kassalle. "Herranjumala rohkee nainen", Ophelian äänensävy oli iloinen, sillä hän tiesi vapaajan tyylitajuni.
Istuimme Robert's Coffeen yläkerrassa ja selasin kuvia. "Onko tuossa Muraco?", Ophelia kyseli. Hän ei ollut ikinä käynyt edes hevosen selässä, mutta minusta tuntui että nainen haluaisi joskus kiivetä Muracon tai Lawinen kyytiin. "Kyllä! Tässä on Lawine ja tamma odottaa varsaa Muracosta! Eikö olekkin ihanaa?", hymyilin silmät kiiluen. "Voi herranen aika hukut kohta vastuuseen", Ophelia hörppäsi kahvia. Hän oli oikeassa siinä asiassa. Vastavalmistunut ratsastuksenohjaaja ja työpaikka Lehtovaaran Ratsutilalta tuli aivan yllättäen, kaksi omaa hevosta ja pian kolmas. Huokaisin. "Olet oikeassa, mutta enköhän selviä", pian mieleen tuli kaikki muu ylimääräinen: vuokran maksu, laskut, hevosten kustannus, auto ja huoh kaikki muu eläminen.
Hetken synkistelyn ja kahvittelun jälkeen päätimme lähteä. Nousin ylös, kävelimme ulos kahvilasta ja silmieni eteenhyppäsi jotain tuttua. "Novaa!", se oli Eetu. Tuo punatukkainen mies värikkäällä persoonalla. "Oi henllo Eetu!", hymyilin ja vaistomaisesti halasin ystävääni. "Wau tässäkö Eetu?", Ophelia katsoi ystävääni päästä varpaisiin. "Eetu tässä on Ophelia, Ophelia tässä Eetu", esittelin ja toiset nyökkäsivät toisilleen. Ophelia oli hyvin mustasukkainen ja tuomitseva, mutta naisen kanssa pitää vain oppia elämään. "Mitäs täällä?", kysyin. "Ostoksilla muiden tuttujen kanssa", Eetu vastasi. "Oi ketkä mukana?", jatkoin keskustelua silmät kiiluen. "No omien frendien ja tietty törmäsin Jesseen, Veronicaan ja Merruun tossa alakerrassa", suorastaan säpsähdin. "Mahtavaa. Lehtovaara on kyllä pieni paikka", naurahdin. "Näemmekö tallilla huomenna? Vaikka kiva maastolenkki muiden kanssa tai kaksin?", Eetu kysyi. "Ehdottomasti! Toivottavasti tällä kertaa paremmalla menestyksellä", muistelin viime kertaa, kun Muraco pelkäsi traktoria kuollakseen. "Hei hienoa", Eetu hymyili enkä saanut silmiä irti ystävästä. "Nonii mennäähän", Ophelia alkoi tylsistyä eikä nainen saanut sanaakaan sanottua. "Juu mennään vaan. Oli kiva törmätä Eetu!", vilkutin hyvästeiksi ja jatkoimme Ophelian kanssa shoppailua.
Rahaa pääsi palamaan turhan paljon. Silti tuli hommattua kaikkea hyödyllistä. Vaattekaappi oli päässyt huonoon kuntoon ja oma kämppä vaatii aina jotain hienoutta. Vein Ophelian takaisin kotiin ja nainen kiitti omaan tyyliinsä. Puristin päätä ja tarkastin puhelimen. Miljoona snäppiä, muutama wappiviesti ja normaali tekstiviesti, joka oli pakko lukea. "Muistathan tänään?", luki viestissä ja numero oli tuntematon. 0 100 100 ei löytynyt tietoja lähettäjään. "Mitä muista tänään?!", puhuin itsekseni ja lähdin ajamaan kohti kotia. Matkalla annoin ajatuksen virrata. Hetkessä tuntui, että pupillit kapenivat kauhusta ja sydän alkoi hakata tuhatta sataa. Äkkijarrut edellä olihaan. "Ainii voi perkele!", huusin autossa. Unohdin kokonaan salaperäiset treffit muukalaisen kanssa. Heitin uukkarin hyvässä kohdassa ja pienessä paniikissa painoin ylinopeutta Kallen Kulmalle olihan kello jo puoli seitsemän.
Perillä paiskasin auton oven kiinni ja paiskasin itseni sisälle. Oli vaihtanut ostoskeskuksen vessassa uuden paidan ylle, takki repsotti auki ja tuntui että kaikki oli huonosti. Tuttu porukka kääntyi katsomaan minua, mutta takana istuva muukalainen varasti huomioni. "Istu Nova pöytään!", Zaida heilutti käsiään. Katseeni oli pelokas ja toivoin, että nimeäni ei olisi kailotettu tuolla tavalla. "Oletko aaveen nähnyt? Tulehan", Aleksandra ihmetteli. Varovaisin askelin menin pöydän äärelle ja pidin katseeni suoraan edessä välillä vilkuillen muita. Taustan varjoissa istuva huppupää kiehtoi. "Mite päivä kulkenu?", Saila hymyili. Oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa. "Hyvin. Olin lapsuuden ystävättären kanssa ostoskeskuksessa. Törmäsin samalla Eetuun ja hän kertoi törmänneensä Veronicaan ja Merruun", kerroin nopeasti. "Oi oliko kivaa? Siisti paita", Zaida hymyili kaakao muki kädessä. "Tietysti", hymähdin nopeaa. "Ja kiitos", punastuin pienesti. "Ollut aika villiä tuo sinun meno", Saila iski silmää ja punastuin entisestään. "Hehe seuraa löytyy aina", pyöritin silmiä. Hän meinasi varmasti Jesseä ja Eetua. En voinut asialle mitään, että viihdyn miesseurassa enemmän. Ei sillä, että hamuaisin miehet itselleni vaan silkkaa lapsuuden traumaa koulukiusaamisen vuoksi. Äijäporukka oli ainut oikea paikka, kun tytöt tönisivät rappusista alas tai hakkasivat vessojen luona. Huokaisin syvää oli pakko tukahduttaa kauheat muistot. "Mitäs Iiris ja Siiri? En ole törmännyt heihin kuin tuntien ohella", ihmettelin. "Iiris oli vissiin kipeänä ja Siiri käy aika myöhään", Saila hörppäsi juomaansa. "Ai entäs se uusi tyttö?", hymyilin. "Reneta on kiva", Zaida liittyi keskusteluun. Nyökkäsin ja teki mieli halata kumpaakin. Taustalla istuva huppupää nousi ylös ja ohitti meidät hipaisten tahallaan hihaani. "Varo vähän", tiuskaisin. "Taigaa en ole nähnyt ja myös Jenni Reiskan hoitaja on ihan vieras", Zaida hymyili tai ainakin yritti. "Hei mahtavaa. Pitänee tutustua heihin paremmin", jalkani tärisi. En halunnut lähteä ulos ilman tyttöjä, kun muukalainen vaani suuren ikkunan takana.
Ririn offgame: Luku I / Saanko esitellä, enempi-vähempi rakas sukuni
Onneksi on loppiainen. Suku on pahin.
Kaksi viikkoa aikaisemmin meille saapui koko sukuni - aivan koko sukuni. Meillä on varsin kansainvälinen meininki: isäni on kotoisin Unkarista, joten sieltä tulee serkkujani, isovanhemmat ja koko isän puolen suku. Äitini on suomalainen, joten Jesse on serkkuni hänen puoleltaan. Äitini ja isäni tapasivat Ranskassa. Äiti on toimittaja, ulkomaankirjeenvaihtaja. Isäni rauhanturvaaja monien vuosien ajalta. Sukua tulee siis Suomesta ja Unkarista, mutta uusin valloitus on Kreikka: siskonihan päätti löytää kreikkalaisen miehen. Olisittepa nähneet ne häät - kuin Mamma Mia! elokuvasta konsanaan, tosin porukkaa oli kolmesti enemmän.
Olen itse käynyt esikoulun Ranskassa. High Schoolin kävin Yhdysvalloissa, jossa vanhempani asuvat vielä tänäkin päivänä. Minä vain halusin takaisin Suomeen. Kerkesin asua reilu 1,5 vuotta myös Saksassa muutamia vuosia taaksepäin. Eikä nimeni edes ole Riri, vaan se on lapsuudesta jäänyt lempinimi. Olen oikesti Renee, päivää. Eiköhän siinä ole riittävästi sulateltavaa tältä erää.
Joka tapauksessa, jouluksi koko suku päätti tulla luokseni. Luojalle kiitos leirimökit olivat olemassa. Kaksi viikkoa olen tallin hoitamisen lisäksi pitänyt huolta siitä, ettei siskoni miehen veljen kreikkalainen poika tuhoa makuuhuoneeni seinää kilpikonnan kanssa. Jep, meillä on jopa kilpikonna, mikä Kreikasta asti saapui Suomeen siskoni miehen perheen mukana. Sen lisäksi vanhempieni kaksi koiraa tuli meille, sekä no Ninjakin kävi meillä Jessen ja hänen perheensä kanssa. Talo kirjaimellisesti pursusi väkeä.
Hauskaa meillä silti oli. Näen harvoin koko sukuani. Kielimuuri tosin pomppasi usein vastaan: sain kuunnella kaksi viikkoa huutoa unkariksi, suomeksi, englanniksi ja ranskaksi - siskoni miehen veljen vaimo oli vielä lukenut latinaa viimepäivät ja rehenteli niillä taidoillaan. Kielikylpy! Söimme hyvin (monenlaista ruokaa), jaoimme lahjoja, ammuimme raketteja ja kunhan vain olimme. Lapset pääsivät myös ratsastamaan.
Viimeinenkin auto kaartaa pois pihasta. Sen jälkeen jään yksin. Sitä olen odottanut koko kaksi viikkoa. Lysähdän istumaan sohvalle ja pian avaan telkkarista Netflixin, josta laitan Frendit pyörimään varmaan miljoonannen kerran.
Kännykkääni kilahtaa viesti. Äidiltäni. "Meikkipussini jäi luoksesi. Onko OK, jos tulemme hakemaan?"
"Älkää helvetissä tulko", parahdan, ennen kuin syöksyn kirjoittamaan viestiä.
Lähetän sen postissa. ÄLKÄÄ herran nimeen tulko takaisin!!"
Nova Offgame: Luku 2: Ne tuhanne harrastukset - pikemmin tuhannet kokeilut...
"Sähän harrastat tanssia? Mitä kaikkea?", Taiga kysyi. Istuimme maneesin katsomossa seuraamassa Åken valmennusta. "Vaikka ja mitä. Nykyään zumba ja twerkki on vakituisia harrastuksia, mutta pienempänä baletti ja taitovoimistelu", kerroin. Silmäni lukittautuivat mustan puoliverisen upeisiin liikkeisiin. "Vau sullapa ollut tekemistä", Taiga hymyili. "Nojoo, mutta nekin olisi sellaisia kerran viikossa tätä ja kisat kun joku jaksaa järkätä. Tietysti lukioiässä oli pakko saada kokeilla tankotanssia", virnistin ja katsoin toista. "Jännää. Varmasti voimille ottavaa?", taiga jatkoi keskustelua. "Olihan se. Onneksi notkeus säilyy, kunhan muistaa venytellä iltaisin", pyöritin silmiä. Valmennusryhmä vaihtui ja näytin peukkuja Eetulle, joka saapui maneesille Rassen kanssa.
"Entäs ratsastus?", Taiga kysyi. "Sitäkin pienestä asti ratsastuskoulussa pääkaupungiseudulla, mutta tänne muutettua aloin vasta harrastamaan näin itsenäisesti", vastasin. "Nonni mahtavaa. Missä tallilla olit?", Taiga jatkoi keskustelua. "Keskustallilla", hymähdin. "Herran isä se on kallispaikka! Tonni per kausi", Taigan silmät ikään kuin pursuivat silmäkuopista ulos. "Äläpä, mutta varakas suku, niin vähän senkin piikkiin", sanoin vähän hiljemmin. Vihasin kerskailla suvustani ja varallisuudestani, koska en halua tehdä siitä numeroa. En ole mikään julkkis. "Siistii", Taiga hymyili ja seurasi valmennuksen kulkua. Huokaisin helpottuneena.
"Mistä Muracon sait? Tai siis... kaikkia vähän arvelluttaa tuo sokeus?", Taiga jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Noh ostimme sen suomalaiselta siittolalta, mutta Murppe ei syntyny sokeana. Jokin tai joku aiheutti sen", sanoin ääni vapisten. Vihasin ajatella sitä. Lääkäreiden mukaan juossut oksapensaikon läpi, mutta itse epäilin psykopaattista murhaajaa. En tiedä miksi, mutta harva keppi aiheuttaisi kahden silmän puhkeamisen. "Hyi hurjaa", punatukkainen vastasi. "Tiedän ällöttävää, että jotain vakavaa kävi", jotain niin vakavaa, ettei eläinlääkäritkään suostu kertoamaan. Ajattelin loppuosan ja yritin miettiä parempaa puheenaihetta. "Entäs Ringon kanssa? Onko hyvin menny?", pidin katseeni valmennustuntilaisissa. "Nojuu onhan tässä. Perus shettikset keksii kaikkea tyhmää", Taiga nauroi. "Haha jeps! Mutta pitäiskö mennä hoitamaan konit?", kysyin. "Miksi ei?", Taiga nousi ylös. Lähdimme hiljaisin äänin kohti tarhoja.
Parin kopukan onnellinen omistaja, yrittäjä varustepuodissa ja innokas ratsastuksenohjaaja ♥
EETU OFFGAME - luku seitsemän, elämältä turpiin sain
Ei ollut mikään salaisuus, että mulla oli silmä mustana. Tai siis kaikkihan sen mun silmän näki, jo kaukaa että se oli mustana. Mirjamia ei vittuakaan kiinnostanu mun silmä, kun taas Alisa hössötti asiasta ja aikoi soittaa poliisit.
Olin joutunut tappeluun Nikon kanssa. Sen minun mulkku ex-poikaystäväni kanssa. Kaikkein kauheinta oli että olin Novan, Jessen ja Veronican sen tapahtuessa. Jesse ja Nova sai vetää mua kaksin käsin Nikon kimpusta ja Veronica vain katsoi kauhistuneena taustalla. Kaikki kyseli kuka tämä kyseinen Niko oli, mutta enpä taida kertoa heille. Saattaisi eskaloitua huonomman puoleisesti tilanne.
EETU OFFGAME - luku kahdeksan, Eetu isolla kirkolla Olin sit lähtenyt kaverini, Alexin, kanssa käymään Helsinkiin. Kaikki tapahtui hetken mielijohteesta, but here we are now. Isolla kirkolla tuli oltua vaan päivä, mutta meillä meni kuitenkin lujaa siellä. Ei ehkä käyttäydytty kuin meidän ikäiset, mutta en oo hetkeen ollut näin oma itseni. Musta tuntui hyvältä.
1. Kookos ja ärsyttävä muutto "Missä helvetissä mun wokkipannu on" kiroilin potkiessani edelleen purkamatta olevia muuttolaatikoita pitkin upouutta vaaleanharmaata parkettia. Pengoin muutaman "keittiö"-laatikon läpi ja vetäessäni vesiperän huokaisin pitkään. Kaivoin tummien farkkujeni taskusta nuuskapurkin ja heitin pussin ylähuuleen. Menin kyykkyyn pakastimen eteen ja kaivoin pussin ranskalaisia ja heitin ne pellille muutaman nakin kanssa. Pitikin mennä eroamaan Metestä. Ruoka oli ollut aina pöydässä töistä tullessani ja se oli ollut hieman monipuolisempaa kuin ranskalaiset ja nakit. Kaikkeen sitä pitikin vajota mutisin itsekseni. Kävelin olohuoneeseen, jossa Siru torkkui pedillään ja lösähdin mustalle nahkasohvalle. Painoin 55-tuumaisen, seinälle kiinnitetyn, kaarevan taulutelkkarin päälle ja ajattelin katsoa hetken Bonesia ruoan valmistuessa.
*prr,prr,prr* Nappasin Sonyn käteeni ja katsoin soivaa puhelinta. Mammahan se sieltä soitteli Uppsalasta, mihinköhän kinkereihin se nyt yritti kutsua ja vedota siihen, että ainoan lapsen on oltava paikalla. Vedin syvään henkeä ja vastasin, uppiniskaisesti, lempinimellä ja suomea puhuen, "Kookos". Tiesin hienostelevan ja kulisseja ylläpitävän lääkäri-äitini pyörittelevän silmiään keltaisessa puutalossa, joka sijaitsi vauraalla alueella. "Kristian Johannes Malmstén, minä en sinua nimennyt ihan huvin vuoksi, mitä ihmiset ajattelevat tuollaisesta?! Ja oletko sinä tosissaan eronnut Metestä, Kaisu (Meten äiti) soitti minulle ja sanoi, että olet muuttanut pois sieltä. Aivan sydämestä ottaa, noh, sano jotain?!?" närkästynyt kaakatus alkoi. Huokaisin äänekkään kapinoivasti ja kerroin olevani jo senverran vanha, ettei hänen tarvitsisi puuttua tekemisiini ja totesin muuttaneeni Ashrikin kanssa Lehtovaaraan. "Missä sinä edes asut, ethän vain vuokralla? Me voimme sinulle kyllä rahaa lähettää. Ja eihän kukaan nyt sitä Ashrikia pääse nyt lääppimään ylimääräistä. Kallis hevonen ja kaikkea" hän paapatti menemään. Tilanne oli koominen, pystyin kuvittelemaan hieman pyylevän äitini kiihkoilemassa ikkunalautaan nojaillen ja samalla naapureita verhon välistä tirkistellen.
Pääsin viimeinkin äidistäni eroon kertoessani vaivalla kokatun ruokani palavan (en todellakaan kertonut mitä syön) pian uunissa ja asuvani ihan omassa ja uudessa asunnossa. Nappasin ruoan uunista, kaadoin ne iittalan valkoiselle teema-sarjan astialle ja nappasin itselleni kylmän kokiksen seuraksi. Painuin istumaan takaisin sohvalleni ja mussutin onnellisena ranskalaisia tietäen, ettei kukaan nalkuttaisi minulle juuri nyt. Syötyäni katsoin whatsappin läpi, ryhmäkeskustelut huusivat kilpaa, Joonas pyyteli ulkojäille ja Aksoni käymään hiitillä hänen kanssaan. Omistin muutaman ravurin, joita pitkäaikainen ystäväni Aksoni treenasi, hoisi ja kilpailutti. Ne tienasivat pitkälti omat kauransa ihan itse -ja Aksonin palkan. Aksoni oli 160cm pitkä vaaleahiuksinen hoikka kaunotar, jonka veri veti ravipuolelle. Aksonin isä työskenteli samassa firmassa minun isäni kanssa ja oli juristi kuten minunkin isäni. Aksonin äiti puolestaan oli montératsastaja, kilpaili pääasiassa suurissa lähdöissä euroopassa.
"Syön pikaisesti ja tuun" vastasin Joonakselle. "Käyn jäillä ja tuun sitten, ketä ajattelit käydä treenauttaan, kärryiltä vai selästä?" naputin Aksonille, joka vastasi lähes samantien "Selästä tietenkin". Annoin viimeisen nakinpalasen Sirulle ja lähdin kaivamaan luistimiani. Siru odottakoon kotona sen aikaa kun kävisin läheisellä jäällä höntsäilemässä, pääsisi sitten tallille mukana. Hymynkaarre nousi huulilleni ajatellessani hiittiä, kovaa oli aina mukavaa ratsastaa ja tilannetta ei ainakaan huonontanut se, että pääsisin sinne kauniin tytön kanssa.
Tämä on jatkoa pieneen tarinan pätkään Rassen hoitopäiväkirjassa. Kannattaa lukea se ensin.
Hetken aikaa oli ollut pimeää. Mitään ei näy ympärillä ja oli kylmä. Kuulin vaisua puhetta, mutta en kuitenkaan saanut mitenkään selvää, mitä porukka yritti minulle sanoa. Päätäni särki. Mitä oikein kävi? Muistan olleeni tallilla, mutta tämä ei sitten tosiaan ollut talli. Sattuiko mulle jotain? Olenko minä kuollut? Tältäkö kuolleista tuntuu? Ei, mä en oo valmis olemaan dead. Mulla on niin paljon vielä koettavana.
Aukaisin silmäni. Edessäni oli kirkkaat valot ja Alisa joka alkoi ravistelemmaan minua. Huolestus oli nähtävänä siskonin kasvoilla.
"Eetu kuuletko sää? Näetkö? Kuinka monta sormea??" Alisa hätäisesti selitti nostaen 4 sormea pystyyn.
"Neljä... Ja rauhoitu nainen.." Sanoin väsyneesti. Alisa tarrautui minuun kiinni. Hän halasi minua. Siskoni ei ikinä ollut halannut minua näin tarraavasti. "Mä ilmoitan Novalle ja muille että oot hereillä. Ne halus tulla kahtoon sua.." Alisa sanoi ja lähti huoneesta pois. Talliporukka halusi tulla katsomaan minua? Hymyilin. Ihana tietää, että porukka välittää.
Aloin katselemaan ympärilleni ja paransin asentoani. Käteeni tuli järkyttävä kipu. Kirosin ja katsoin kättäni. Se oli kipsissä. Huokaisin. Tämä tarkoittasi ainakin 3 viikon ratsastuskieltoa. Vierelläni oli lappu, Potilas, Eetu Kalliosaari Tippui hevosen selästä Käden luun murtuma ja lievä aivotärähdys. Tallille meno kielto 3 viikkoa, kädelle ei saa antaa rasitusta.
Huokaisin. Alisa käveli sisälle huoneeseen jossa olin. "He tulevat kohta puolin. Ota pienet tirsat ennen sitä.." Alisa sanoi. Nyökkäsin ja vaivuin uneen.
Unessani toistui tapahtumat aikaisemmalta ajalta. Kuinka lensin kuin leppäkeihäs Rassen selästä. Kuinka Nova huusi olenko kunnossa. Kuinka Riri otti Rassen kiinni ja Veronica soitti ambulanssin. Kuinka makasin ambulanssin perässä. Kuinka kaikki oli pimeää.
"Eetu.. Eetu! Herätys mies!" Joku ravisteli minua hellästi. Aukaisin silmäni ja edessäni oli paljon talliporukkaa. He oikeasti tulivat. Hymyilin heille.
Kun käsi on paketissa, minusta tulee hyödytön tallilla. En voi auttaa ketään tai liittyä mihinkään tekemiseen. Jouduin vain katsomaan taustalta kuin jokin sivuhahmo tai taustahahmo. Tämä sai mun tunteet pinnalle ja musta tuntui niin turhalta. Sen varmasti kaikki huomasikin.
Olin kuitenkin tallilla aika paljon. Melkein kokoajan makasin sohvalla ja viihdytin porukkaa huonoilla vitseillä. Sitten kans istuin maneessissa katsomassa kun porukka ratsasti. Musta tulikin Veronican, Jennin ja muiden virallinen kuvien ja videoiden ottaja. Kans multa kysyttiin neuvoja mistä olen ihan shook, normaalisti porukka kysyisi joltain muulta neuvoa.
Aina ei onnistu elämässä ja aina välillä tuntuu pahalta. Musta tuntui pahalta just nyt.