Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Hyräilin hyväntuulisesti kävellessäni tallille. Olin selviytynyt matikan kokeesta kunnialla. Palkitsin siis itseni lähtemällä tallille, ratsastamaan silmäterälläni. Pakkanen oli yöllä ollut korkea, päivälläkin oli ollut aika kylmä, mutta nyt pakkanen oli lauhtunut. Täydellinen sää maastolle enkä todellakaan voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni. Toivottavasti saisin maastoon kaverin, Nalle kävi maastoillessa aika kuumana.
-Onko täällä ketään joka haluaisi käydä maastossa, kysyin tallituvassa kyyhöttäviltä hoitajilta. -No minä voin tulla, vastasi Minttu hymyillen. Katsahdin muihin, mutta ilmeisesti pakkanen otti liian koville. Hain Nallen narun ja riimun kaapistani, jossa vallitsi hirveä kaaos. Olin todellinen siivouksen inhoaja eikä kaapin putsaaminen motivoinut sitten alkuunkaan. Ehkä sitten kesällä? -Emilia aioitko mennä johonkin pellolle rallittamaan vai pelkästään kävelemään, kysyi Minttu. -Hmm... Haluaisin kyllä käydä vähän päästelemässä, vastasin. Minttu nyökkäsi ja lähti hakemaan kimoa hoidokkiaan talliin.
Hain Nallelle varustehuoneesta satulan, suitset, martingalin ja suojat. Minttu oli jo varustamassa Vallua. Nalle oli ollut aika puhdas eikä harjaamiseen mennyt varttia kauempaa. Vaikka käteni olivat täynnä tavaraa, nappasin mukaani kaapilta vielä kypärän ja hanskat. Saappaat olivat jo kiskottu jalkaan, varpaani tulisivat jäätymään, mutta minkäs teet. Talviratsastus-saappaat olisivat tarpeen, jos tätä meno jatkettaisiin. Liutin satulan Nallen selkään ja suoristin huovan sekä romaanin. Pujotin martingalin kaulan ympärille ja toisen lenkin satulavyön läpi. Nalle pullisteli ja jouduin kiskomaan vyötä kaikilla voimillani. Viimein kiskominen tuotti tulosta ja sain soljen ensimmäiseen reikään. Huokaisten puhalsin paljaille, jäätymispisteessä oleville näpeilleni ja kumarsin ottamaan etusuojan käteeni.
Laskin jalustimet molemmilta puolilta ja tarkistin vyön, ettei satula kierähtäisi vatsan alle ottaen minut mukaan. Sellaista show`ta ei räjähtämispisteessä oleva ratsuponi sietäisi. Nalle oli hirveän vireän oloinen, joten käyntimaasto ei tullut kuuloonkaan. Ruuna steppaili ympärilläni ja minä yritin saada saapastani jalustimeen. Hetken yrityksen jälkeen luovutin ja Minttu joutui laskeutumaan selästä pitääkseen ratsuani aloillaan. Selkään päästyäni kiitin Minttua ja kiskoin vyön vielä yhden reiän verran kireämmällä. Martingali tuli todella tarpeen, kun Nalle heti ensi töikseen pomppasi vähän pystyyn. Pystyyn hyppiminen oli Nallelta todella harvinaista, olikohan ensimmäinen kerta? Pyysin ponia pohkeella eteenpäin ja Nalle lähti kävelemään säyseästi Vallun perässä. Naurahdin vähän, Nalle oli erittäin huvittava tapaus.
Minttu johdatti meidät läheiselle pellolle, jossa olimme jo alkutalvesta käyneet ohjatusti pyörähtämässä. -Mennään ensin vähän aikaa ravia ja sitten vuorotellen laukkaa, Minttu päätti. Nyökkäsin vastaukseksi ja aloin työstämään poniherraa. Nalle käyttäytyi hienosti, vaikka puskissa majailikin mörköjä. Ruuna kulki myös ihan hyvin, mutta en viitsinyt hirveästi pyytääkään. Minttu sai Vallun kulkemaan todella nätisti, ruuna kulki ryhdikkäästi itseään säästelemättä. -Joko saitte ravattua tarpeeksi, kysyin Mintulta ohimennen. -Joo, mennään tuonne ja laukataan siellä, Minttu vastasi ja osoitti metsän puoleista päätyä. Pidätin Nallen käyntiin ja annoin ruunan lompsia toiseen päähän peltoa. Minttu ja Vallu kävelivät vieressämme ja keskustelimme Mintun kanssa koulusta ja yllätys yllätys hevosista.
Kylmäsin Nallen jalkoja pesupaikalla. Ruuna oli käyttäytynyt todella hyvin ja pukittanutkin vain muutaman kerran. Mintulla ja Vallullakin oli sujunut hyvin. Takaisin tullessa olimme antaneet ruunien venyttää päätänsä pitkillä ohjilla käynnissä. Maasto oli ollut super kiva ja mahtava palkinto hyvin menneestä kokeesta. Pian talliin alkoi vyöryä kasa lisää hoitajia, kello viisi oli ilmeisesti ruuhka-aika niin liikenteessä kuin talleillakin. Heitin Nallelle toppaloimen niskaan ja vein ruunan pitämään tarhakaverilleen seuraa. Hymyssä suin kiikutin ruunan riimun ja narun kaappiini ja sanoin heipat Mintulle, joka touhuili vielä hoidokkinsa kanssa. Lähdin kävelemään pysäkille, kotiin päästyäni äitini olisi kerrankin ylpeä tyttärestään.
Makasin sängyssä silmät kiinni, kevyt peite päälläni. Äitini oli jo ajat sitten lähtenyt töihin ja ottanut saksanpaimenemme Ronin mukaan. Itse en ollut henkisesti valmis lähtemään kouluun silläkin uhalla, että opettaja näpyttelisi Wilmaan “luvaton poissaolo” merkinnän. Yhtäkkiä puhelin kilahti viestin merkiksi, avasin kyllästyneenä silmäni ja tartuin kapulaan. Näytöllä näkyi Ririn viesti, missä hän kehotti siivoamaan Nallen tarhan. Mietin hetken jaksaisinko raahautua tallille, mutta päädyin kuitenkin pakkailemaan kamoja urheilukassiin. Sujautin vielä puhelimen taskuun ja lähdin pysäkille.
Bussi kaartoi pysäkille ja hyppäsin täysin tyhjään autoon. Maksoin kuljettajalle tekaistu virne kasvoillani. Hivuttauduin istumaan bussin takaosaan ja painoin pääni lasia vasten. Matkalta tuli kyytiin muutama mummo uimakasseineen ja yksi kivan näköinen jätkä. Kun näin pojan lähempää tajusin, että hän oli rinnakkaisluokan Alex. Kauhukseni poika huomasi minut ja lähti taapertamaan luokseni. Leikin etten nähnyt häntä ja katselin vaivaantuneena ulos ikkunasta. Lumet olivat jo alkaneet sulaa ja joissain kohdissa näkyi kellastunutta ruohoa. -Saanko istuu tähän? Alex kysyi minulta. Nyökkäsin ja kiskaisin tallikamat jalkoihini. -Miks et oo koulussa? poika kysyi ja vilkaisi minua. -Samaa vois kysyä sulta, naurahdin ilottomasti. Nyt Alex katsoi minua suoraan silmiin tummanruskeilla silmillään, joita varjosti pitkät ripset ja tummat kiharat hiukset, jotka olivat pudonneet puoliksi toisen silmän päälle. Vatsani heitti voltin pojan katseesta ja käskin itseäni lopettamaan. Nyt en kyllä hitto vieköön ihastuisi, tässä on muutenkin tarpeeksi huolia, ajattelin. -Sä näytät väsyneeltä, onko sulla kaikki ok? Alex kysyi. -No jaa, en nyt tiiä, vastasin ja katsoin ulos ikkunasta. -Mun pitää jäädä tässä, ilmoitin ja keräsin tavarani lattialta. Alex nousi ylös ja pujahdin hänen ohitseen. Yhtäkkiä tunsin käden hartiallani ja käännyin katsomaan poikaa. -Voitaisko nähä joskus paremmalla ajalla? hän kysyi ja katsoi silmiini. Nyökkäsin vastaukseksi ja lähdin kävelemään käytävää pitkin ovelle.
Kuulin auton jarruttavan takanani ja käännyin katsomaan. Näin Helin kuskin paikalla ja pysähdyin. Heli veivasi ikkunan auki ja kysyi haluaisinko kyytiin. Tämän päivän ensimmäinen aito hymy käväisi huulillani, kun kävelin auton edestä etupenkille. Avatessani oven kuulin, että Heli hoilasi jonkun kappaleen mukana jota en tunnistanut. Heli ajoi autonsa parkkiin ja lähti tekemään omia hommiaan. Olin kiitollinen ettei nainen ollut ihmetellyt miksi en ollut koulussa. Kiikutin kassini kaapilleni ja lähdin hakemaan talikkoa ja kärryä tallin seinustalta. Hevosia ei ollut vielä päästetty pihalle, joten aloitin heti siivoamisen. En oikeastaan kaivannut “pikkuapulaisia” jotka kippasivat kärryt aina, kun saisin ne täyteen. Lapoin lantaa kärryihin ja hyräilin hiljaa lempikappalettani, hommassa sai mukavasti ajatukset hetkeksi muualle. -Hetkinen... Mitäs täällä on? kysyin itseltäni ja nostin maasta mustan kadonneen suojan. Mitäköhän se täällä teki? Tein homman loppuun ja kiikutin suojan Helin tarkastettavaksi. Kun kerroin hänelle mistä olin sen löytänyt, hänen suunsa aukesi hämmästyksestä. Jotain mutisten Heli nappasi suojan kädestäni ja lähti viemään sitä varustehuoneeseen. Kävin moikkaamassa Nallea sekä Hamppua ja hain tavarat kaapistani. Ajattelin, että voisin tehdä muutamia kesken jääneitä koulujuttuja, tallilla käynti oli piristänyt kivasti.
Viikkotehtävä suoritettu, 10 v€! Ihana tarina, alun bussikohtaus etenkin jäi positiivisella tavalla mieleeni. Kiva myös että Nallen kadonnut suoja löytyi mutavellin seasta, vaikka toinen pariton kaveri taisi löytää tiensä jo roskikseen Ririn hermostuttua parittomiin tavaroihin siellä sun täällä.
En ollut vähään aikaan käynyt tallilla. Olin pestannut Ririn ja Helin hoitamaan Hamppua, kun itse yritin saada ajatuksiani kasaan. Olin myös saanut arestia, kun keskiarvoksi pamahti vajaa seiska. En ollut kuitenkaan joutunut aivan yksin nyhjäämään sillä uskomatonta, mutta totta Alex oli käynyt luonani enemmän kuin kerran. Olin saanut pojalta paljon tukea ja hänestä oli kuoriutunut aivan ihana ihminen. Tänään olin ensimmäistä kertaa koko keväänä hyvällä fiiliksellä. Olin tavannut aamulla Alexin ja saanut pojalta ensimmäisen suudelman, joka oli tuntunut mahtavalta. Päätin siis käyttää tilaisuuden hyväksi ja lähdin tallille poneja moikkaamaan. Heitin löysät college housut jalkaan ja lähdin bussipysäkille. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja kasvusto loisti eri vihreän sävyissä. Nousin tukahduttavan kuumaan bussiin ja istahdin penkille. Katselin maisemia ja kuuntelin, kun kuski paapatti puhelimessaan.
Pysäkillä hyppäsin ulos raikkaaseen ilmaan ja vedin syvään henkeä. Ratsastusleirit olivat alkaneet ja Nalle kävi ahkerasti tunneilla. Niinpä päätin tyyntyä taluttelemaan suloista ruunaa. Tallilla oli juuri päivän ensimmäinen tunti alkamassa ja Riri hoputti käytävän keskellä hikisiä leiriläisiä. Hymyillen moikkasin naista ja nappasin mukaani narun. Nalle oli luultavasti vielä laitumella. Katselin vähän aikaa ympärilleni ja näin Nallen laitumella. Hymyillen pujottelin lankojen läpi ja kutsuin hevosta. Ei ruuna tietenkään vastaan tullut, mutta pysyi kuitenkin tunnollisesti paikallaan.
Sujautin riimun ponin päähän ja hyväilin silkkistä turpaa. Talutin Nallen portille ja lähdimme kohti lampea, joka sijaitsi yhden tutun maastopolun varrella. Aina välillä annoin ruunan napata muutaman korren ja kerroin sille kuulumisiani. Eihän poni mitään ymmärtänyt, mutta oli kivaa rupatella niitä näitä. Pian lampi tulikin jo näkyviin, sen pinta kylpi keskipäivän paahteessa. Annoin Nallen kahlailla ja juoda puhtaan näköistä vettä. Kokeilin vettä sormillani ja tulin siihen lopputulokseen, että vesi oli tarpeeksi lämmintä uittamiseen. Päätin kuitenkin jättää sen homman tällä kertaa väliin. Talutin Nallen takaisin laitumelle ja silittelin ruunaa hetken aikaa. Olin niin onnellinen saadessani hoitohevoseksi näin hienon eläimen enkä päivääkään ole sitä katunut.
