Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
"Reiskaa!" huhuilin tallinovelta lempihevoseni nimeä. Olin käynyt Lehtovaarassa jo viikon ajan hoitelemassa hevosia. Astuin talliin ja kävelin Reiskan, söpön pohjoisruotsinhevosruunan karsinan eteen. Hevonen yritti tulla ulos karsinasta, mutta vahva puinen karsinanovi esti sen. Reiskaa hörähti, ehkä harmistuneena. "Älä nyt", lohdutin ja karsinan oven yli venytin käteni silittääkseni Reiskan turpaa. Se vain oli hellyyttävä. "Moi Jenni!" iloinen ääni kuului takaani ja tunnistin sen kuuluvan Rirille, Lehtovaaran positiiviselle omistajalle. Käännyn ja Riri hymyilee takanani. Tuon hiukset on sidottu taakse poninhännälle ja tuolla on kädessään harja, josta päättelin tuon alkavan aikoa lakaisemaan tallikäytävää. "Ai moi", hymyilin, "Tulinkin kattoo Reiskaa, oisko mulle mitään hommia? Onko täällä muita?" "Nova lähti Muraconsa kanssa maastoon, Eetu sai Jessellä homman juoksuttaa Pressa ja Zaida, Veronica ja Aleksandra taitavatkin olla taukotuvassa", Riri sanoi, "Mitäs hommaa sulle keksittäisiin. Haluaisitko ihan vaan harjata Reiskaa?" "Käyhän sekin", sanoin ja hymyilin. Hain Reiskan harjakorin. Laitoin ruunan päälle riimun ja sidoin sen vetosolmulla karsinan kalteriin kiinni. Otin harjan ja aloin harjata Reiskan kylkeä. Riri oli jäänyt katselemaan minua iloinen hymy kasvoillaan. "Te kaksi sovitte hyvin yhteen", tuo totesi, "Kuin paita ja peppu." "Kiitos", henkäisin, "Tää on kyllä ihana, ei epäilystäkään." "Sulla näyttää olevan paljon kokemusta", Riri sanoi. Naisella näytti olevan mielessä jotain. "No en mä nyt tiedä... ", naurahdin. Ririkin naurahti. "Haluaisitkos Reiskan hoitajaksi?" Riri kysyi yllättäen. Yllätyin siitä, että tuo sanoi asian noin suoraan ja heti. Katsahdin häneen ja tuo näytti olevan tosissaan. "Ööh... Vaatiko se paljoa? " kysyin. "Ei hirveästi", Riri pudisti päätään, "Ei täällä joka päivä tarvitse olla. Hevosta voi siis hoitaa, juoksuttaa ja ratsastaa ja muuta kivaa. Ainahan täältä voi kysyä joltakin apua." "Totta", nyökkäsin, "Ois kyllä kivaa alkaa hoitamaan tätä söpöläistä." "Voin laittaa kirjaani sinut Reiskan hoitajaksi, niin olet virallisesti Reiskan hoitaja", Riri hymyili ja jätti harjan seinää vasten, "Tervetuloa hoitajaporukkaan!" Olisin kiittänyt Ririä, mutta tuo on jo kadonnut taukotupaan. Kuulin kavionkopsetta oven läheltä ja näin Eetun taluttavan sisään mustaa friisiläistä, Jessen hevosta Pressaa. "Moi!" tervehdin poikaa. Eetu huomasi minut ja tervehti iloisesti. "Et ikinä arvaa mitä!" hihkaisin. Pudotin harjan koppaan ja tulin käytävälle. "No? " Eetu kysyi," Kenties sinua on kosittu? " "No ei", naurahdin, "Ei suinkaan. Pääsin Reiskan hoitajaksi!" "Ai pääsitkö?" Eetu hihkaisi, "Onnea. Pääsit mukaan hoitajatiimiin." Kuulin askeleita käytävältä. Riri oli juuri tullut taukotuvasta Zaida, Veronica ja Aleksandra perässään. Kuulin Ririn sanovan jotain Eetulle, joka nyökkäsi ja vei Pressan karsinaansa. "Onnea Jenni", Aleksandra hymyili. "Kiitos", hymyilin, "Meistä tulee hyvä tiimi Reiskan kanssa." Kiedoin käteni Reiskan kaulan ympäri ja annoin suukon Reiskan pehmoiselle kaulalle. Olin onnentyttö.
Riri // Ihanaa, että pääsit kirjoittamaan iki-ihanalle Reiskalle ensimmäistä tarinaasi! Tervetuloa nyt viralliseksi hoitajaksi ruunarupsukallemme. Toivon mukaan teillä lähtisi homma rullaamaan hyvin. Saat tarinasta 15 v€
Oli kulunut päivä siitä, kun olin saanut alkaa hoitamaan Reiskaa. Päivät jotka olin viettänyt melkein kokonaan tallilla, oli sujunut hyvin. Olin hoitanut Reiskaa, mitä nyt jonkun hevosen ehkä harjannut jos toisella hoitajalla oli kiire. Olin autellut Jesseä tallitöissä ja saanutkin mieheltä lempinimen työmyyrä. Olin itse asiassa vain käynyt kotonani nukkumassa ja pari kertaa syömässä. Useimmiten olin ottanut eväät tallille ja syönyt taukotuvassa. Olin saanut ensimmäisen kerran ratsastaakin Reiskalla. Olin vienyt - tai oikeastaan raahannut, kun Reiska oli laiskalla päällä - maneesiin ja tutustunut hoitohevoseeni tuon selästä käsin.
Nyt istuin taukotuvan sohvalla voileipää syöden. Zaida istui vieressäni. Tyttö avasi kännykkänsä ja halusi näyttää kuvan missä tuon hoidokki, pieni shettistamma Rimpu "irvisteli" tarhassa. Naurahdin ja kuulin Zaidan sanovan, että tuo laittaisi kuvan Instagramiin. Syötyäni leivän, otin laukustani suklaapatukan. Rakastan suklaata ja aina laukkuni pohjalla on semmoinen. "Haluatko?" kysyin Zaidalta ja näytin suklaapatukkaa. "No jos oikeasti haluat antaa", Zaida sanoi. Nyökkäsin. Avasin paperin patukan päältä ja taitoin se puoliksi. Toisen puolen annoin Zaidalle, joka kiitti minua. "Voi että kun tekisi mieli mennä maastoon", huokaisin mutustellessani viimeistä palaa suklaata. "Mene ihmeessä", Zaida kehotti, "Reiska kun voisi tykätä." "Menen kysymään Ririltä", sanoin. Nousin sohvalta ja menin ulos taukotuvasta. Zaidan ei tarvinnut jäädä yksin, kun Saila ja Maisa tulivat huoneeseen.
Riri oli käytävällä juttelemassa jotain Jessen kanssa. Kuulin Jessen voihkaisevan, mutta siinä oli sekoitus naurua. Jesse kääntyi ja hävisi ulos. "Riri?" sanoin. Tallinomistajan kääntyi minua päin ja jatkoin: "Tuota, olisi kiva mennä maastoon Reiskan kanssa?" "Mene ihmeessä", Riri hymyili, "Tiedäthän reitin?" "Joo", vastasin, "Lähtisin puolen tunnin päästä." "Joo, sano vain kun olet lähdössä", Riri ohjeisti. Nyökkäsin. Etsin käsiini Reiskan harjakopan ja sen jälkeen aloin harjaamaan Reiskaa.
Noin puolen tunnin päästä olin valmis. Olin päättänyt lähteä ilman satulaa. Otin ohjat pois Reiskan kaulalta ja lähdin karsinasta. Piti vielä sanoa Rirille että lähtisin nyt. Merru kulki ohitseni. "Merru hei", huikkasin tuolle. Merru kääntyi katsomaan minua ja odotti varmaankin, että jatkaisin. "Tiedätkö missä Riri on?" kysyin, "Oon menossa Reiskan kanssa maastoon ja Riri pyysi mua kertomaan sille kun lähden." "Riri on ulkona, ihan tuossa tallin edessä", Mervi hymyili. "Ahaa, kiitos", kiitin Merrua, joka näytti suuntaavan taukotupaan kohden. Tulin ulos tallista Reiskan kanssa. Riri oli näyttävästi tulossa ulkoa sisälle talliin. "Olisin nyt menossa", kerroin, "Tulen viimeistään tunnin päästä, jos käy." "Selvä homma", Riri nyökkäsi, "Soita, jos tulee ongelmia." "Juu", vastasin. Vein Reiskan vähän matkan päähän. Mittasin jalustimet sopivaksi minulle ja kiristin satulavyön.
Ennen kuin huomasinkaan, istuin jo Reiskan selässä. Otin rennon otteen ohjasta ja annoin pohkeet Reiskalle. Hoidokkini lähti hiljaiseen käyntiin ja ohjasin tuon maastoreitille. Päätin etten kulkisi hirveän vaikeaa reittiä, vaan päätin kulkea leveän tien reunassa. Annoin Reiskan kulkea käynnissä ja hetken aikaa tunnustelin tuota. Pian tunsin oloni varmaksi, ehkä uskaltaisin jopa ravatakin. Annoin ravipohkeet Reiskalle. Pohjoisruotsinhevonen totteli ja yllätyin itsekin, kuinka nopeasti tuo totteli. Päätin olla keventämättä, halusin vain nautti hetkestä. Ravi pomputti hieman, mutten antanut sen häiritä. Hetki oli ainutlaatuinen ja olin pakahtua onnesta. Näin ihanaa! Annoin Reiskan pikkuhiljaa rentoutua takaisin käyntiin. Mahtava poika!
Riri // Reiska on kyllä loistava menopeli maastossa ja oikeuksiinsa se pääsee ehdottomasti talvella pienessä pakkasessa ilman satulaa <3 Kiva, jos innostut sen kanssa maastoilusta, sillä ruuna pitää siitä mielettömän paljon Ihanaa on myös miten olet päässyt hyvin porukkaa mukaan ja juttelet kaikkien kanssa. Sillä vaikutat omalta osaltasi hyvään tallihenkeen. Piirsit myös erittäin hienon kuvan tarinan yhteyteen - kuvia on aina erityisen mukava päästä katsomaan! Yhteensä saat huimat 30 v€ kaappiisi
Istuin taukotuvassa pöydän äärellä. Olin yksin taukotuvassa. Näin yhdellä pöydällä pinkan ruutupaperia, sekä kolme kuulakärkikynää. Otin yhden kynistä ja papereista. Raapustin paperille kuvan Reiskan päästä. Parissa minuutissa se oli valmis. Ovi avautui ja tallin miehet; Jesse, Mikke, Kookos, Eetu ja Miio tulivat sisään. "Vau!" Eetu kehui nähdessään piirrokseni. "Kiitos", hymyilin pojalle. Näin Miken ja Kokouksen istuutuvan taukotuvassa sohvalle. He nauroivat jostakin. Vilkaisin heihin huvittunut pilke silmäkulmassani ja pudistin huvittuneena päätään. "Mitä nuo kaksi nauravat?" kysyin Eetulta. "Nuo kaksi olivat ratsastamassa, kuulemma siellä tapahtui jotain hauskaa", poika vastasi. "Hehe", sanoin. Näin Jessen ottavan jostain kaapista kulhon joululta jääneitä pipareita. Tuo laski kulhon eteeni ja otti siitä yhden. Eetukin otti ja työnsi kulhoa minua päin. "Jenni, sullekin", poika sanoi. "Kiitos", sanoin ja otin kulhosta yhden piparin. Näin että sydänpiparit oli koristeltu tallin hevosten nimin. Ottamassani piparissa luki Reiskan nimi. Popsin sen suuhuni ja sivusilmällä näin Jessen haukkaavan Donna-piparista palan. "Jennikö sun nimi oli?" kuulin Kookoksen äänen sohvalta, "Oon nähnyt sut pari kertaa tuolla käytävällä. Reiskaahan sä hoidat... Olenko oikeassa?" "Kyllä", nyökkäsin, "Jennihän minä olen ja Reiska on hoitohevoseni." "Lutuisa tapaus", Kookos virnisti. "Onhan se", hymyilin, "Voisin mennä katsomaankin sitä tuonne tarhaan." Nousin tuolista ja sivusilmällä näin Eetun asettavan piirustukseni yhdelle seinälle, jossa oli muitakin piirustuksia.
"No moi vaan", silitin Reiskan kaulaa, joka oli työntänyt päänsä valkoisen aidan yli syliini. Ruuna rokotti hieman laiskan näköisenä alahuultaan. Vähän matkan päässä Reiskan tarhakamu, Novan oma friisiläisori Muraco katsoi meitä. Ori hörähti kiinnostuneena. Se asti minut. Muraco ravasi luoksemme. Tuo etsi hetken aikaa syliäni, ennen kuin työnsi päänsä Reiskan viereen. Silitin nopeasti Muracon turpaa, ennen kuin tuo kääntyi takaisin. Reiska yritti työntää päätään lähemmäs minua ja ikäänkuin puski minua. "Hei Reiska", nauroin ja suukotin tuon turpaa.
Vähän ajan päästä löysin itseni (taas) taukotuvasta. Tällä kertaa istuin kuitenkin taukotuvan sohvalla. Saila ja Taiga istuivat vieressäni. Eetu makasi takanamme kädet päänsä alla silmät kiinni. "Sua laiskottaa", sanoin Eetulle. Poika nyökkäsi. "Kuudes oi armas Jenni, voin tartuttaa sen suhunkin", Eetu sanoi, avasi silmänsä ja hymyili. "Milläs tavalla sitten", kysyin hymyillen. "Näin", Eetu sanoi ja otti kiinni vyötäröstäni. Poika vetäisi minut makaamaan viereensä ja irrotti otteensa. "Ja näinkö sä tartutat sen muhun?" utelin. "Joo-o", Eetu nyökkäsi, "Laitat vaan silmät kiinni ja uppoudut johonkin ajatukseen." Naurahdin, pudistin huvittuneena päätäni ja nousin istumaan. "Joko sä lähdet", Eetu sanoi ja asetti huulensa ammottavan auki, aivan kuin jatkaisi. "En", sanoin, "Jään tähän kyllä." "Eetu", Saila naurahti päätään pudistellen ja Taigakin naurahti. Kosketin Eetun nenää sormellani ja hivuttauduin takaisin Sailan ja Taigan väliin. Otin puhelimen taskustani ja avasin Snapchatin. Avasin veljeni minulle lähettämäni snäpin. "Poikaystävä?" Eetu uteli. Poika oli noussut istumaan ja hivuttautui minun ja Taigan väliin. Taiga siirtyi tehdäkseen tilaa Eetulle. "Broidi vaan, oon kuule Eetu ihan sinkku", sanoin. "Toistaiseksi ainakin", Eetu virnisti. "Mitä tarkoitat?" utelin. "Äh... Unohda", Eetu huitaisi kättään ja siirsi katseensa taas kuvaan, "Kiva broidi sulla. Sisko vois tykätä." "Uskon", naurahdin. "Mun täytyy lähteä", Saila sanoi, "Ratsastamaan Ruubenia." "Saanko tulla katsomaan?" Taiga kysyi. Saila nyökkäsi ja katsoi kysyvästi minua ja Eetua. Pudistin päätäni ja Eetu teki samoin. Jäimme kahden kesken. "No", käänsin katseeni Eetuun, "Mites sulla menee?" "Hyvin", poika nyökkäsi, "Entä sulla." "Eipä mitään ihmeitä", hymyilin, "Oon käyny aika paljon Reiskan kanssa maastossa. Se tykkää." "Kiva juttu", Eetu sanoi ja kurottautui ottamaan pöydällä olevasta kulhosta piparin, jossa luki Poppiksen nimi. Kulhossa ei ollut enää paljoa pipareita. "Paljonko sä oikein olet syönyt?" kysyin. "Pari", Eetu sanoi ja katoin minua ihmeissään. "Tai parikymmentä", täydensin, "No ei, unohda." Ovi aukesi ja Riri astui sisään. "Voisitteko auttaa minua ja Jesseä ottamaan hevoset ulos tarhoista?" tuo kysyi. Olimme Eetun kanssa nopeasti pystyssä. Suostuimme Ririn pyyntöön ja seurasimme tuota ulos.
Onneksi Allu ja Zaida odottelivat tarhojen luona. Riri oli varmaankin pyytänyt heitäkin auttamaan. "No, saamme hevoset nopeasti sisälle nyt kun meitä on monta", Riri hymyili. Suuntasin Reiskan tarhan luo. Se oli yksin nyt, kun Nova oli varmaankin käynyt viemässä Muracon talliin, samoin Lallin. "Pitäiskö meidän mennä talliin, poika", kysyin Reiskalta. Avasin tarhan portin ja pujahdin tarhaan ja sujautin riimun Reiskan päähän. Tartuin riimunnaruun ja aloin viemään Reiskaa talliin. Näin Eetun tulevan vierelleni Rassen kanssa. Aleksandra talutti Iiriksen hoitohevosta, Ruusaa. Zaida tuli Eetun viereen Rimpun kanssa ja Riri talutti samaan aikaan Ringoa ja Fossea.
Vein Reiskan tuon karsinaan. Reiska oli hieman hikinen, joten laitoin loimen tuon päälle ja menin hakemaan lisää hevosia.
Noin puolen tunnin urakan jälkeen olimme valmiita. Onneksi Iiris ja Maisa olivat tulleet apuun. Katselin taukotuvan ikkunasta ulos. Lunta oli alkanut sataa. Jänis loikki tallin pihaan ja otti suuhunsa hieman heinää, jota oli pudonnut maahan. "Mun pitää ehkä lähteä", sanoin, "Veli tulee hakemaan mua." "Mäkin aattelin lähteä", Eetu sanoi. Hävisimme yhdessä pihalle ja veljeni hopea mersu ajoi pihaan. "Hei sitten!" huikkasin Eetulle ja avasin auton oven. Istuuduin veljeni viereen. Joonas-veljeni tervehti minua. "Kuka se poika oli?" tuo kysyi, kun olimme lähteneet pihasta. "Eetu", vastasin. "Poikaystävä?" Joonas virnisti, "Taidat olla pihkassa siihen." "Älä nyt", hoitaisin kädelläni ilmaa Joonaksen edessä. Joonas naurahti ja pudistin päätäni ja pyöräytin silmiäni. Oliko Joonas oikeassa? Sitä en tiennyt.
Riri // Oi voi, pahoittelut hitaasta kommentoinnista - luin tarinan, mutta en sitten tiedä, miksi olen unohtanut hoitaa sen kommentointipuolenkin! Ihanan pitkä tarina ja paljon tekstiä, mitä oli ilo lukea. Hahmojen vuorovaikutus kävi kivasti ilmi keskusteluosuuksissa. Reiskaa saa tosiaan jatkossa laittaa ihan kunnolla aina töihin kun sillä ratsastaa. Jos maastoilusta pitää, on tallin lähimaastoissa aika paljon mäkiä joissa saa tehtyä mäkitreeniä, sekä laajoja peltoja baanailua varten. Hangessa kahlaaminen ei olisi pahitteeksi paisuneelle ruunalle! Kivasta tarinasta 30 v€ ja plussat tuli siitä, että mulla tosiaan meni LIIAN kauan tähän kommenttiin
"Sä siis hiihdät?" kysyin Zaidalta, joka makasi taukotuvassa sohvalla. Olimme menossa läheiselle pellolle hiihtoratsastamaan Reiskalla. Tarkoituksena oli että minä ratsastaisin ja Reiska vetäisi suksilla olevaa Zaidan perässään. "Joo, jos käy", Zaida nyökki innoissaan, "Mennäänkö nyt heti?" "Mennään vaan", hymyilin, "Voin varustaa Reiskan sillä aikaa, kun haet ne sukset." "Joo, käy", Zaida sanoi ja ryntäsi hakemaan suksia. Otin Reiskan harjakopan ja menin ruunan karsinaan. Kiinnitin Reiskan riemulla kiinni ja aloin harjaamaan. "Ootko sä tyyliin piehtaroinut täällä karsinassa, kuin olet noin likainen", ihmettelin ääneen. Reiska oli täynnä purua. Kylläpä olisi harjaamista. Tunsin jonkun ilmestyvän Reiskan karsinan luo. Näin Zaidan joka vilkuili selkäni ylitse. "Joko sä hait se?" kysyin. "Joo, tai Jesse oli ottanut ne ja ne on ulkona odottamassa", Zaida kertoi, "Saanko auttaa?" "Joo, kiitos tosi paljon", henkäisin. Otin harja kopasta harjan ja Zaida teki samoin.
Noin puoli tuntia myöhemmin lumisella pellolla Zaida kiinnitti suksia jalkoihinsa. Olin jo kiivennyt Reiskan selkään. "Valmiina?" kysyin, kun Zaida näytti olevan valmis. Nuorempi tyttö nyökkäsi ja annoin pohkeet Reiskalle. Aluksi menimme vain käyntiä, jotta Zaida saisi tunnustella ensin. Vähän väliä Reiska kumartui hamuamaan turvallaan lunta etsien kylmän lumen alta pilkottavia korsia. "Senkin laiska vetelys!" toruin. Reiska totteli, ehkä se ymmärsi minua. Ruuna alkoi kävellä rauhallisesti taas. "Ravattaisiinko?" kysyin Zaidalta. "Joo, voidaan me", Zaida sanoi. Annoin pohkeet ja Reiska siirtyi raviin. Vilkaisin nopeasti taakseni ja näin Zaidan hymyilevän. Pellon reunassa oli pakko kääntyä takaisinpäin ja Zaida-parka kaatui. Tyttö hihitti lumessa. "Herranjestas, eikai sua sattunut?" varmistin. "Tämä on puuterilunta", Zaida nauroi ja nousi pystyyn. "Hyvä", naurahdin, "Ravataanko tallille?" "Joo!" Zaida hihkui. Tuo tyttö ei ainakaan jännittänyt eikä kaatumisista lannistunut.
Vähän ajan päästä saavuimme takaisin tallin pihaan. Zaida irrottaa sukset jalastaan. Riri tuli meitä vastaan. "No miten meni?" tuo virnisti, "Kaaduitko Zaida?" "Kerran", Zaida hihitti, "Joo ja oli tosi kivaa." "Menkää tallitupaan, Merru on kehittänyt teetä", Riri kertoi, "Jos haluatte, voin hoitaa ja Reiskan ja nuo sukset." "Voi kiitos", kiitin Ririä. Vilkaisin Zaidaan, joka nyökkäsi ja laskeuduin Reiskan selästä. Annoin ohjat Rirille ja suuntasimme Zaidan kanssa kohti taukotupaa.
Merru ojensi eteeni kuuman ja höyryävän teekupin. Zaida istui minua vasta päätä ja hämmensi teetään lusikalla. "Kylmä", Zaida sanoi. Nousin pöydästä ja otin sohvan käsinojalla makaavan valkoisen viltin, jossa kuvioina oli punaisia poroja. Riri oli tuonut sen. Laskin sen Zaidan hartioille ja tyttö katsoi kiitollisena minuun. "Te olitte hiihtoratsastamassa?" Merru kysyi. "Joo", Zaida hymyili. "Kohtahan on muuten se leiri", Merru muistutti. "Totta", sanoin ja istuuduin takaisin penkkiin. Eihän siihen olisi kauaa enää. Pääsisi nauttimaan hyvästä seurasta maailman parhaiden ystävien ja kauraturpien kanssa.
Riri // No johan te keksitte Zaidan kanssa lajin harrastettavaksi! Treeniä vaan lisää ja tiedä vaikka pääsisitte kisoihin joskus lajissa.... jos Zaida pysyisi jaloillaan Kiva kanssa nähdä, että odottelet leiriä innoissasi. Se on kieltämättä varmasti superhauska kokemus: pääsee vieläpä tutustumaan uusiin ihmisiin ja hevosiin, joita on tulossa Lehtikseen leireilemään. Saat tarinasta 20 v€
"Hei Cassandra", tervehdin uutta tyttöä käytävällä. Tuo oli vasta vähän aikaa sitten aloittanut Cassun, tallin irlannincobruunan hoitamisen. "Moi, sä oot siis Jenni?" tuo kysyi. "Joo, Jenni Laitela", esittäydyin ja loin hymyn Cassandralle. "Mä meinasin mennä Cassun kanssa maneesiin", Cassandra kertoi, "Iiris ja Ruusa tulevat kanssamme. Mennään treenaamaan koulua." "Sepä kivaa!" hymyilin, "Nyt hetikö?" "Joo, alan varustamaan sitä", Cassandra nyökkäsi. "Taidanpa lähteä sitten etten ole tiellä", sanoin, "Onnea!" Siirryin tallitupaan. Kahvin tuoksu täytti sieraimeni. Avasin oven. Sailalla ja Kookoksella taisi olla kahvihetki meneillään ja he istuivat pöydän ääressä. Eetu makasi sohvalla silmät kiinni kädet ristissä mahansa päällä. Tuo kuitenkin avasi silmänsä, kun tulin huoneeseen ja nousi istumaan. Menin istumaan Eetun viereen. "Jenni, olisko sulla nyt pari tuntia vapaata aikaa?" tuo kysyi. "Joo kyllä mulla taitaa olla", sanoin ehkä hivenen epävarmasti. "Voisitko sä tulla mun ja Rassen kanssa maastoon?" Eetu kysyi, "En saanut nyt muuta kaveria messiin, noillakin on joku juttu meneillään." Eetu osoitti Kookosta ja Sailaa ja katsoi anelevasti minuun, kun pieni koiranpentu. Hymyilin tuolle. Ehkä poika pitikin minusta. Kuitenkin ehkä vain ystävänä. Joka tapauksessa se sai sisimpäni lämmittymään. Eetu kuitenkin huomasi minut. "Toki", naurahdin, "Tulen mielelläni, enemmän kuin mielelläni. Mennäänkö nyt heti vai hetken päästä?" "Ihan miten vaan", Eetu kohautti olkapäitään, "Otetaanko eväät mukaan? Mulla on tuolla repussa kaksi voileipää, voit saada toisen niistä. Ajattelin ne ihan vaan evääksi tallille, mutta ihan hyvin ne voi syödä maastossa." "Voi kiitos", hymyilin, "Onko meillä mitään juotavaa?" "Tuolla kaapissa on kaksi termospulloa", Saila sanoi juttelunsa välistä ja osoitti yhtä kaapeista, ennen kuin siirtyi takaisin Kookoksen puoleen. Eetu siirtyi ottamaan kaapista kaksi termospulloa. Vesi oli keitetty vedenkeittimessä. Teimme lämpimät kaakaot ja laitoimme ne reppuihimme. Otimme vielä Reiskan ja Rassea riimut reppuihin ja kysyimme Ririltä luvan.
Vähän ajan päästä nousin Reiskan selkään. Eetu oli noin kymmenen senttiä isomman Rassen selässä. Istuuduin Reiskan selkään. Annoimme hevosten lähteä maastoapolkuja päin. Vilma tuli tallista ulos haukkuen, mutta joku komensi sen takaisin. Olin ainakin erottavinani Emilian, Breezen hoitajan äänen. Ohjasimme Reiskan ja Rassen leveälle maastopolulle. Maasto oli kauniin näköinen. Puut olivat lumisia, pieni puro tien vieressä oli jäässä. Joku lintu nokkasi jäätä nokallaan. Jää oli kovaa eikä rikkoutunut. Lintu-parka jos se sai tällin nokkaansa. "Kiva ilma", hymyilin, "Mä ja Reiska tykätään. Ollaan molemmat tälläisiä maastoilijoita; oli kyse sitten rallittelusta tai vain rauhallisesta maastolenkistä." "Mieli kyllä rauhoittuu täällä", Eetu nyökkäsi. Tuo katsoi minua ja hymyili. Ehkä punastuin hieman. Käänsin katseeni muualle.
Ratsastelimme jonkun aikaa. Olimme kerenneet ottaa "laukkakisat". Eetu oli täpärästi voittanut ne, mutta olihan Rasse semmoinen sirompi rakenteinen kuin Reiska. Pysähdyimme pienelle aukiolle syömään eväitä. Sidoimme hevoset turvallisesti kiinni ja istahdimme niiden lähelle puunrungolle. Eetu antoi toisen voileivistään minulle. Salaattia, juustoa, tomaattia ja kurkkua. Nautin Eetun seurasta, hyvästä ilmasta ja eväistä. Hymyilimme toisillemme. Voisinko olla onnellisempi. Oikeasti. Saada olla ihanan pojan seurassa. Ainakin edes tämän hetken. "Eetu", sanoin ja punastuin varmaan uudestaan, "Tuota... Tää ei oo mulle mikään helppo asia sanoa. Tai että oon jo kauan miettinyt milloin sanoisin tämän. En ole viitsinyt kunnolla muiden nähden, mutta nyt on hyvä tilaisuus." Eetu tuijotti minua lempeästi silmillään. Arvasiko tuo mitä olisin sanomassa? "Mä oon todella rakastunut suhun!" nyt se olisi sanottu.
Riri // Kiva tarina Jenni! Oli hauska idea lähteä eväiden kanssa maastoilemaan jos oli yhtään leudompi sääkin pitkästä aikaa. Saat 20 v€
Luku 1 __________________________________________________________________________________________
Punainen auto oli kaartanut tallipihaan, astuin ovesta ulos. Katsoin kun auto lähti pois. Eteeni astui suht. pitkä punatukkainen nainen, hän sanoo: -"Hei! Olen Riri, tässä on talli, näytän hieman paikkoja ensiksi!" Vastaan tuolle hieman ujosti samalla kun kävelemme: -"Okei, oon Camilla, mut voi sanoo Cami." Riri näyttää tallin ja muut paikat kunnes hän sanoo: -"Haluatko ratsastaa? Katson kenellä ei ole vielä menty" Vastaan innoisani: -"Juu vaikka, otin varmuudenvuoksi kypärän mukaan!" Menemme talliin, siellä ei ole tällähetkellä ketään. Katselen kauniita hevosia ja poneja, katsahdan ruskeaan hevoseen. Hevonen hirnahtaa kunnes Riri keskeyttää sanomalla: -"Hmm Reiskalla eikä Muskalla ole vielä menty. Voit mennä Reiskalla vaikka kentällä, voin katsoa kun ratsastat niin näen hieman taitojasi. Reiska onkin jo karsinassa!" Sanoo Riri naurahtaen. -"Kuka on Reiska?" Kysäisen hieman ujosti kunnes kuulen takaani uuden äänen. -" Reiska on tuo ruskea hieno hevonen." Sanoo tyttö ja näyttää kuka on Reiska. Riri sanoo: -" Jätän teidät hetkeksi kahdestaan, voit varmaan näyttää Camillalle missä on reiskan varusteet ja muut?" Nyökkäämme, kunnes tyttö sanoo: -" Ainiin, mä oon Julia, voi sanoo Julle ja mä hoidan myös vuonohevosta Danaa, mut omistan yksäripuolella olevan Hoon." Vastaan:-" Okei, mä oon Camilla aka Cami ja meillä on oma talli ja en oo kenenkään hoitaja, missä on Reiskan hoitoboksi ja varusteet muuten?" Julia näyttää Reiskan tavarat kunnes Riri tulee paikalle ja Julia lähtee jonnekkin. Alan harjaamaan hieman epävarmasti hevosta, kunnes Riri sanoo:-" Reiska tuntee jos epäröit." Harjaan vielä toisen puolen huolellisesti, kunnes otan toisen harjan ja alan selvittää tuon häntää ja harjaa. Kun olen selvittänyt hännän, otan kaviokoukun käteeni ja alan puhdistamaan tuon kaviot, juttelen samalla Ririn kanssa. Kuulen jostain kuiskauksen. -"Oletpa lyhyt." Mutta ajattelen sen vain ajatukseksi. Riri antaa Reiskan suitset minulle sanoen: -"Voin pistää satulan niin pistä sinä nämä." Tarjoan ruunalle kuolaimia, tuo ottaa ne vastaan hyvin jolloin pistän suitset päähän ja kiinnitän soljet(?). Laitan kypärän päähän ja alan taluttamaan ruunaa kentälle. Kentällä lasken jalustimet ja kiristän satulavyön jolloin Reiska hieman pullistelee. Riri asettaa jakkaran ja pitää Reiskan ohjista kiinni, ettei tuo karkaisi. Nousen selkään ja säädän vielä hieman jalustimia, menetän tasapainoni, kun samalla Reiska laskee päänsä alas ja ylös ja tipahdan maahan nauraen. -"Sattuiko?" Kysyy Riri ja auttaa minut ylös ja takaisin selkään. Vastaan: -"Eip! Vielä 99 kertaa tällä tallilla" Kun vihdoin pääsen alkuun, maiskutan ja painan hieman pohkeilla. Kun olemme kävelleet pitkillä ohjilla hetken, Riri sanoo että voimme tehdä pääty-ympyröitä ravissa, muut jutut saan päättää itse. Kun tunnista oli kulunut puolet, Riri ilmoittaa että voidaan hypätä pari estettä. Riri pistää pari pientä pystyestettä ja ristiestettä. Käännän Reiskan kohti pystyestettä, menen ensiksi ravilla, katson estettä, ohjaan hevosen keskelle ja kun Reiska hyppää, nojaan eteenpäin. -"Hyvä!" Kuuluu huuto kentän laidalta, se oli 13-vuotias ponityttö Zaida! Nostan laukan, ohjaan Reiskan taas keskelle estettä, teen samat jutut ja hyppään. Se tuntui kuin olisin istunut laukkaavan hevosen selässä, joka hyppisi pilvien päällä! Se oli ihanaa! -"Nostan hieman estettä!" Huikkaa Riri ja kadottaa ajatukseni. Kun este on jo 60cm kohdalla, laidalle kerääntyy lisää porukkaa. Nyt kentän laidalla on Riri, Zaida, Julia, Jasmiina ja Eetukin tulee katsomaan koska ei näe muitakaan. Kun hyppään 70cm esteen, kuuluu kentän laidalta "Hyvä" huutoja. Se tuntui ihanalta! Laskin ravin kautta käyntiin ja pidensin ohjat ja annoin ruunan venyttää kaulaansa. Olin kuitenkin ihan hiljaa, nimittäin ujous iski taas. Laskeuduin alas, löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet, talutin ruunan karsinaan ja otin varusteet pois. Hoidin vielä tuon huolelisesti ja vein tarhaan. Siivosin Reiskan karsinan ja Riri tulee luokseni sanoen:-" Sovitte hyvin yhteen" Vastaan: -" Niin, Reiska on ihana..." Minulla jäi sana kesken kunnes Riri kysyy:-" Haluaisitko alkaa Reiskan toiseksi hoitajaksi?" Vastaan iloisena: - "Tietenkin!" Riri sanoo:- "Minäpä merkkaan sinut" Olin jo lähtenyt, huomaan taas tytön, jota en ollut ennen nähnyt. -" Moi, oon Cassandra eli Cass, mikäs nyt noin iloiseksi saa? " Vastaan: -" Pääsin Reiskan hoitajaksi!" Kasa tallilaisia tulee luokseni ja yksi heistä sanoo: -" Onnea! Oot nyt mukana talliporukassa!" Pihalta kuuluu auton tööttäys, sanon: -"Mun pitää mennä! Moikka!"
Ystävyys voittaa yksinäisyyden! _____________________________________________________________________________ Tälläkertaa kävelin tallille, olin jo puolessavälissä, kunnes äitini soittaa, että unohdin raippani. -"Ärgh, toivottavasti sitä ei tarvita tänään.." Ajattelin ärsyyntyneenä. Hetken päästä talli näkyikin jo ja minua vastaan tulivat tummatukkainen Cassandra joka ratsasti Cassulla ja vaaleatukkainen Aleksandra joka ratsasti Juulilla. Kun tytöt olivat kohdallani, jäimme hetkeksi juttelemaan. -"Ootko sä se Reiskan toinen hoitaja? Camilla vai?" Kysyy Aleksandra. Vastaan heti:-"Joo oon, ja voi sanoo Camilla tai Cami." Sanon hieman ujosti. Cassandra liittyy keskusteluun:-"Okei, onnea! Mut jatketaanko Allu?" Aleksandra vastaa:-"Juu, moikka!" Nyökkään ja sanon heipat, kävelen talliin ja minun takaatani tulee Riri kottikärryjen kanssa. Säikähdän tuota ja alan nauramaan, Ririkin nauroi, nimittäin jos olisin nähnyt ilmeeni, olisin nauranut vielä enemmän. -"Moi! Reiska on karsinassa, jos sitä etsit!" Sanoo Riri. -" Okeii, juu etsin jo vähän, missä kaikki on? Näin Allun ja kai Cassandran menevän maastoon." Sanon odottaen vastausta. -"Zaida, Julia, Saga ja Eetu on varmaankin kahvilla tai jotain. Juu Allu ja Cassandra meni maastoon. " Riri oli jo ehtinyt lähteä ennen seuraavaa kysymystä, mutta mitäs tuosta. Lähdin hakemaan Reiskan varusteita ja harjapakkia. Tulin takaisin tallikäytävälle satula ja suitset sylissäni, ja kannoin toisella kädellä samalla harjapakkia. Lattialla oli jotain liukasta, ja minä tietenkin liukastuin siinä. Makasin maassa hetkenaikaa kunnes Riri tulee takaisin paikalle. Riri auttaa minut ylös ja kyselee hetkenaikaa sattuiko yms. Vastasin kuitenkin:-"E-ei sattunut pahasti, vähän vain polvi kolahti ja en pysty kävellä niin hyvin." Katson polveeni ja huomaan pienen naarmun. -"Sun ei ole pakko nyt ratsastaa, Jenni voi hoitaa sen." -"E-entä varusteet, ja-ja..." Riri keskeyttää minut: -"Voin hoitaa varusteet, mene jonnekkin, jossa et rasita jalkaa." Lähden hieman surullisena heinäkasallepäin. Hetken kuluttua huomaan, kun sinitukkainen tyttö tulee istumaan viereeni kysyen:-"Mikä on? Miks oot täällä yksin?" Vastaan:-"Tulin tänne koska mä liukastuin kun olin alottamassa hoitamaan Reiskaa ja mun polvi vähän kolahti ja siihen vähän sattu. ." -"Aaa, onks Reiskalla vielä ratsastettu?" Kysyy Julia yhtäkkiä hetken hiljaisuuden jälkeen. -"Ei kai vielä." Vastaan kysyvästi. Laskeudun kasasta ja yritän kävellä, -"Istuminen ei tunnu missään, mutta käveleminen vähän." Sanon Jullelle. Julia laskeutuu kasasta ja ottaa kädestäni kiinni. -"Tule!" Huutaa Julia ja vetää minua tallikäytävälle. -"M-mitä, m-minne, m-m-miksi?" -"Tuu nyt vaan!" Huutaa Julia hoputtaen. Julia haki Reiskan harjapakin ja varusteet, Julia antoi harjan minulle ja aloin harjata Reiskaa, Julia toiseltapuolelta. -"Mitä nää sun ideat on?" Kysyn naurahtaen. Julia putsaa jo Reiskan kavioita, enkä vieläkään tiedä mitä tuo ajatteli, selvittelen Reiskan häntää. Pistän harjan pois, Julle pistää Reiskalle suitsia ja sanoo että pitää odottaa, minä pistin kypärän päähäni Jullen käskystä. -"Taluta Reiska kentälle, hypi vaikka yhdelläjalalla, Reiska ei säiky." Talutin ruunan kentälle tuon käskystä. Menin kaartoon odottamaan, Julia auttoi minut Reiskan selkään ilman satulaa. Julle kiinnitti liinan kiinni ja tajusin mitä tuo yritti. Menimme aluksi käyntiä, Julle selitti samalla että kun sanoin: "Istuminen ei tunnu missään, mutta käveleminen vähän." Niin Julia aavisti että kuitenkin haluan ratsastaa Reiskalla. Julia tiesi että jos menisin ilman satulaa, jalkaan ei sattuisi niin kamalasti ja se oli totta. -"Sitten vähän ravia." Sanoo Julia ja maiskuttaa. Reiska totteli hienosti. Teimme vähän kaikenlaista. Kun otimme loppukäynnit, Julia käski testata kääntyä ympäri, istuin siinä selässä sitten selkä menosuuntaan. Oli aika laskeutua selästä ja viedä Reiska talliin. Hoidimme Reiskan ja Julle kertoi Ririle tapahtueen, Rirille se oli okei. -"Mun pitää lähteä." Sanoin Julialle joka oli lähtemässä iltamaastoon Hoon kanssa. -"Okei, moikka! Oli kivaa, voin antaa Reiskalle ruoan! Otetaanko joskus uusiksi?" Kysyy Julia vielä. Vastaan innostuneesti: -"Tietenkin! Kiitos kun annat sille ruoan!" Lähden hieman linkaten jalkaa kävellen kotiin.
Kävelin poikkeuksellisesti tallille. Kun saavuin tallipihaan aika aikaisin aamulla huomasin ulkona tallin omistajan Ririn, joka jäi juttelemaan kanssani. Pahoittelin kun en ollut käynyt tallilla hetkeen, olen ollut kipeä ja menoja ja koulukin stressaa. Kysyin lopulta Ririltä: -"Missä muut ovat? Ja onko minulle jotain hommaa, kun en ratsastamaan tullut?" Riri vastasi: -"Suurinosa tytöistä on taukotuvassa ja voit vaikka talutella Reiskaa tai.." lause jäi kesken kun huudahdan: -"Mä siivoon koko tallin!" Naurahdan, Riri nyökkää ja jatkamme puuhiamme. Suuntaan tarhoille päin kuitenkin katsomaan Reiskaa, juoksen tuon luo, ohimennessäni huomaan Cassandran taluttamassa Cassua sisällepäin, moikkaan tuota ja jatkan, huomasin meneväni ohi Reiskan tarhasta ja käännyn takaisinpäin, kutsuin ruunaa ja tuo tulee ravaten luokseni, annan porkkananpalan jonka tuo syö melkein kokonaisena. Juttelen ruunalle ja halailen ja silittelen tuota, voiko ihanampaa olla? Takanani seisoo Rosa, jota en edes huomaa, kun olin niin rakastunut Reiskaan ja ruunan lämpimiin puhalluksiin. -"Pöö!" Rosa säikäyttää minut täysin onnistuneesti: "Olisit nähnyt ilmeesi" tuo kikattaa, Reiskakin hörähti, ikään kuin olisi naurahtanut. "Mä viel kostan tän! Älä yritäkkää enää" Nauramme molemmat, kunnes kysyn: -"Haluisiks auttaa siivoo munkaa koko tallin? Pääsis Riri pälkähästä!" Tuo nyökkäsi ja hyvästelin Reiskan, eieiei en lopullisesti, hetkellisesti vain ja lähdimme jo tallillepäin. -"Alotetaanko hoitsujen karsinoista?" Rosa kysyi ja lähti jo hakemaan talikkoa ja kottikärryjä, aloitimme Fionan karsinasta, aikaa kului kun siirryimme Reiskan karsinaan ja siivosimme sitä. -"Sitten tuntihepojen satulahuoneeseen?" Kysyin jo tylsistyneenä. Rosa nyökkäsi ja menimme sinne, siivosimme lattiaa kunnes seuraamme tuli myös Zaida, joka auttoi siivoamaan lattiaa. Siirryimme taukotupaan, jossa olikin Adelie, Iiris, Heli, Julia, Maisa ja Minttu jutustelemassa ja osa katseli samalla puhelinta. Juuri kun olimme saaneet sivottua taukotuvan viimeisen nurkan, joku huutaa: -"Hämähäkki!" Eetu astui samassa sisälle ja kysyi: -"Mitäs täällä melutaan? Mistä jäin paitsi?" Zaida osoittaa hämähäkkiä ja tuo ottaa luudan ja luudanvarrella tuo tappaa hämähäkin ritarillisesti. Tuo lähtee pois ja alamme taas jutustelemaan. "Mennään heinävintille kattoo onks siellä lattiat ihan heinän peitossa. " Sanoo Zaida ja Zaidan johdolla lähdemme heinävintille päin. -"Joo lakaistaan noi heinät tonne missä muutkin, tonne sivuun vaan. huokaisen. Hetken kuluttua menen ulos tarhoille ja kyllä, otan Reiskan loimen pois ja alan harjaamaan tuota, ruuna pysyy paikoillaan ja annan välillä porkkanaa tuolle, siistin tuon kunnolla ja puhdistan kaviotkin. -"Jes, harja ja häntäkin selvitetty! Sit loimi takas." Laitan loimin takaisin ja halaan tuota, käyn tallissa sanomassa tytöille: -"Moikka! Oli kivaa, seuraavaks Riri saa kyl siivota tän!" Nauroimme ja lähdin kotiinpäin. Oli ihanaa!
"Frida, oletko valmis? Nyt mennään!" äidin ääni kuului alakerrasta portaiden juurelta. Frida valui alas sängyltään jääden lattialle makaamaan. Hän ei halunnut lähteä! Hän ei halunnut tallille, ei enää koskaan! Edellisistä kärsimyksistä oli juuri alettu päästä yli, ja nyt vaadittiin aloittamaan sama sotku alusta! Äkkiä portaista kuului askelia, jotka saivat tytön pomppaamaan salamannopeasti ylös. Hän sieppasi tuolilta mustan hupparinsa, heitti sen ylleen ja avasi huoneensa oven aivan hakemaan tulleen äidin nenän eteen.
"Tiedän kyllä, että tämä on vaikeaa, mutta jotain täytyy tehdä. Et voi vain maata kotona", äiti selitti Fridan istuessa kivettyneenä auton etupenkillä. Hän tiesi äidin tarkoittavan hyvää, mutta miksei tämä ollut keksinyt mitään muuta kuin tallin? Miksei vaikka kirkkokuoroa tai sienestystä, miksi juuri talli? Hevoset olisivat saaneet jäädä ikuisiksi ajoiksi. Jälleen kerran äiti tuntui lukeneen hänen ajatuksensa: "Tämän yhden kerran ainakin kokeilet, kun ratsastus on jo varattu. Mitään muuta ei tarvitse tehdä. Sen puoli tuntia istut hevosen selässä, sitten saat päättää, jatkatko vai et." Frida ei vastannut, vaan katseli ikkunan takana vilistäviä maisemia niitä kuitenkaan näkemättä.
Lehtovaara? Hän tiesi sen olevan paikkakunnan tunnetuin talli, jossa jokunen saman koulun oppilas kävi. Parkkipaikka ainakin näytti valtavalta edellisen tallin pihaan verrattuna. Fridaa pelotti. Näin isossa paikassa olisi tietysti asianmukainen määrä ihmisiäkin; hoitajia ja henkilökuntaa ja tuntilaisia, ja kaikki katsoisivat häntä, uutta ja tuntematonta. Hän ei halunnut nousta autosta, eikä noussutkaan, ennen kuin äiti tuli avaamaan oven. Tuttu tallin tuoksu leijui pakkasilmassa. Se herätti muistoja ja tunteita, joita tyttö oli puolen vuoden ajan yrittänyt tukahduttaa sisuksiinsa. Ei tuntunut hyvältä muistella kauniita asioita kun tiesi, ettei niitä saisi enää takaisin.
Frida puristi kädessään roikkuvan kypärän hihnaa tarpeettoman kovaa kävellessään äidin vierellä kentälle päin. Syrjäsilmällä hän yritti vilkuilla ympärilleen, katsella, miltä Lehtovaarassa näytti. Tallilla oli yllättävän rauhallista! Hevoset viettivät rentoa siestaa tarhoissaan, muutamia talutettiin talliin tai sieltä pois, ja vain yksi ihminen - tummasilmäinen tyttö kirkkaankeltaisissa kumisaappaissa - kulki heitä vastaan kottikärryjä työntäen. Frida käänsi katseensa pois, mutta ehti nähdä tytön hymyilevän, sekä kuuli tämän tervehtivän. Äiti vastasi tervehdykseen. Raudanharmaa taivas enteili lumisadetta.
Kentän laidalla heitä odotti ystävällisesti hymyilevä nainen. Niin luonnollisen kirkkaita, oransseja hiuksia Frida ei muistanut aiemmin nähneensä, eikä osannut varmaksi sanoa, oliko ne ehkä sittenkin värjätty. Nainen esitteli itsensä tallin omistajaksi. Äiti esitteli itsensä ja lapsensa ja kertoi sitten asiansa. Pian tämä keskusteli Ririn kanssa rennosti kuin olisi tuntenut tallinomistajan jo pidempäänkin. Frida katseli lasittunein silmin kentällä odottavaa, valmiiksi satuloitua hevosta, jota lettipäinen tyttö piteli. Miksi kaikista maailman hevosista oli pitänyt valita juuri tuollainen? Tummalla ruunalla oli paksu harja, sen otsatukka peitti silmät ja jaloissa kasvoi tuuheat vuohiskarvat. Miksi sen piti olla samanlainen? Ririn viittauksesta hän lähti tämän perässä hevosen luo ja sai kuulla sen nimen olevan Reiska. Ruunaa pidellyt tyttö antoi ohjat Rirille ja poistui kentältä.
Frida katseli otusta. Sillä ei ollut piirtoa päässään eikä valkoisia sukkia jaloissa. Se oli pienempi, mutta hän ei silti nähnyt sen selän yli. Pörröisessä, tummanruskeassa turkissa ei ollut tuttua, punertavaa sävyä. Riri roikkui jalustimessa satulan toisella puolella, kun Frida ensiksi asetteli kypärän päähänsä ja kiipesi sitten ratsunsa selkään. Ei tyttö kehdannut olla kiipeämättäkään, vaikka kuinka olisi halunnut. Parhaansa mukaan hän koetti vastailla opettajansa ystävällisiin kysymyksiin ratsastuskokemuksesta ja hevosharrastuksesta yleensä. Reiska keikahti tahmaisesti liikkeelle. Satulassa istuminen tuntui niin... tutulta! Ruunan askeleet eivät olleet yhtä pitkät eivätkä keinuvat kuin ne, joita surkea ratsastaja kovasti kaipasi. Hän taisteli kyyneleitä vastaan yrittäen näyttää mahdollisimman normaalilta. Hän tunsi vieressä kävelevän Ririn katseen, muttei uskaltanut kohdata sitä.
Muutaman käyntikierroksen jälkeen olo alkoi helpottua. Reiskaa ei tuntunut ollenkaan haittaavan pelkkä uran kaivertaminen, vaan se vaikutti oikein tyytyväiseltä siihen, ettei siltä vaadittu mitään. Frida kohensi ryhtiään ajattelematta asiaa ollenkaan, mutta Ririltä se ei jäänyt huomaamatta. Niinpä tyttö sai kehotuksen kerätä ohjaa ja tehdä muutama voltti. Mitä enemmän Frida keskittyi ratsastamiseen, sitä paremmaksi hänen olonsa muuttui. Hän sai keskittyä Reiskan ohjaamiseen ja huomata, kuinka se toimi tai ei toiminut. He tekivät Ririn ohjeiden mukaisesti aivan perusasioita: ympyröitä ja kiemurauria, kaarroksia ja pysähdyksiä. Reiskan ravi oli pehmeää, siinä ei ollut yhtään vaikea istua. Suurin työ oli saada ruuna juoksemaan!
Puoli tuntia oli kuitenkin lyhyt aika: aivan kesken kaiken Riri pyysi heidät loppukaartoon. Frida pujotti jalkansa pois jalustimista ja taputti Reiskan kaulaa harjan alta niin, että mustat jouhet heilahtelivat. "No, kannattiko?" Riri kysyi tullessaan ratsukon vierelle. Frida painoi päänsä ja tutkaili satulan alta pilkistävän vihertävän huovan reunaa. Ei sille mitään mahtanut, että hymy pyrki väkisin suupieleen hänen nyökätessään vastaukseksi. Ririn virne ylettyi jo korviin asti, kun nainen naurahti ymmärtäväisesti. "Tervetuloa uudestaan, jos siltä tuntuu. Reiska ei varmasti laittaisi yhtään pahakseen, jos joskus kävisit vaikka vähän harjaamassa sitä."
Pohjoinen viima viskeli epämääräistä sadetta mustan tallitakin selkään Fridan nojaillessa kentän aitaan. Tyttö oli ilmaantunut sovittuna aikana tallille saadakseen hoitaa Reiskaa, ainakin nyt tämän yhden kerran. Pimeältä taivaalta satavasta aineesta oli hieman vaikea sanoa, oliko se enemmän vettä vai lunta, mutta kylmältä se kasvoilla tuntui - onneksi ratsastustunti oli juuri lopuillaan.
Frida tähysteli kentän tapahtumia ja yritti kovasti olla välittämättä toisista aidan reunalla roikkuvista tytöistä. Muut selvästi tunsivat toisensa, juttelivat ja nauroivat keskenään. Tuntui, että he katselivat juuri häntä. Ratsukot asettuivat loppukaartoon kentän keskelle, ja ratsastajat alkoivat poistua paikalta, joko hevosen kanssa tai ilman. Osa hoitajista lähti omia huollettaviaan vastaan. Frida huokaisi helpotuksesta Ririn tuodessa Reiskan hänelle. "Ensi kerralla saat itse hakea sen", tunninpitäjä vihjaisi silmää iskien. Taaskaan Frida ei voinut estää pientä hymynkaretta karkaamasta kasvoilleen, vaikka yrittikin salata tyytyväisyytensä keskittymällä silittämään ruunan otsaa.
Kentän valot jäivät taakse, ja muutaman askeleen ajaksi he sukelsivat pimeyteen ennen kuin tallin seinävalot tavoittivat heidät. Ovella tuttu hevosen haju löi vastaan, ja Frida joutui räpyttelemään silmiään hetken. Valoista se vain johtui! Reiska kulki tottuneesti kohti omaa karsinaansa. Frida tahtoi ainakin kuvitella taluttavansa hevosta tietä näyttävän Ririn perässä, mutta todellisuudessa ruuna taisi taluttaa häntä. Eläinhän oli heistä se, joka varmasti tiesi, minne oltiin menossa. Sen kaviot kopisivat käytävällä - ääni, jota tyttö tajusi kaivanneensa enemmän kuin olisi arvannutkaan.
Reiskan karsina sijaitsi tallin toisessa siivessä, hieman sivummalla keskikäytävän hälinästä. Hevonen kääntyi automaattisesti kohti ovea, jota taluttaja veti pienemmälle. "Reiskaa ei tarvitse laittaa kiinni, sen karkaamisesta ei ole pelkoa", Riri neuvoi, kun Frida vilkaisi epäröiden käytävän suuntaan. "Ota varusteet pois, niin näytän missä tavaroita säilytetään." Tyttö teki työtä käskettyä. Reiskaa ei tosiaan häirinnyt mikään; hoitaja sai pyöriä sen ympärillä aivan vapaasti. Ruuna vain käänteli korviaan liikkeen suuntaan, mutta kiinnostui lopulta enemmän ovenraossa odottavasta tallinomistajasta. Frida riisui hevoselta sen turpahihnattomat suitset ja satulan, jonka alla oli sama vihertävä huopa kuin viime kerrallakin. Riri veti karsinan oven kokonaan kiinni heidän lähtiessään kohti varustehuonetta.
Talli oli mukavan kompakti. Kaikki, mitä tarvittiin, tuntui olevan käden ulottuvilla. Tällä kertaa ympärillä oli edelliskertaa enemmän vilskettä, kun tuntiratsuja huollettiin. Jokaisessa kulmassa tulivat vastaan uudet kasvot. Frida puri huultaan, mittaili käytävää katseellaan, mutta kuunteli tarkkaavaisesti Ririä, joka esitteli pesupaikan, rehuvaraston ja varustehuoneen perusteellisesti - aivan kuin uusi hoitaja olisi tullut jäädäkseen. Siitä tyttö ei ollut varma, muttei maininnut mitään ääneen. Tallituvan ovella Riri tyytyi vain mainitsemaan, mitä sen takana oli, eikä pakottanut häntä menemään sinne. Frida oli valtavan kiitollinen, vaikka aavisti äidillä olevan osuutta asiaan. Äiti oli aikoinaan jutellut myös edellisen tallin omistajan kanssa ongelmalapsensa vaikeuksista, joten ei ollut vaikea arvata niin tapahtuneen nytkin.
Reiska ei loppujen lopuksi tuntunutkaan liian pieneltä, kuten Frida oli aluksi ajatellut. Sen säkä oli suurin piirtein hänen päälakensa tasalla, mikä teki hevosesta itse asiassa varsin sopivan kokoisen. Sen takana olisi helppo pysyä piilossa. Rapsiessaan kentältä tarttuneita hiekkoja pois vuohiskarvoista Frida vilkuili viereiseen karsinaan, jossa kauniinväristä ponia harjasi vaaleahiuksinen tyttö. Hän mietti, mahtoiko tyttö vuorostaan katsella häntä. Aivan varmasti katsoi, kaikki katsoivat, aina ja kaikkialla! Frida häpesi itseään, ulkomuotoaan ja ajatuksiaan, ja vetäytyi Reiskan kylkeen sukimaan tummaa turkkia. Sukimista turkki kyllä tarvitsikin, sillä hevonen oli hikoillut tunnin aikana. Vaikutti siltä, ettei tähänkään karvaan niin vain purisi muu kuin piikkisuka.
Oli sanomattoman ihanaa harjata hevosta pitkästä aikaa. Reiska ei ollut turhan herkkänahkainen, vaan nautti reippaasta raaputuksesta täysin siemauksin. Aivan uneenkaan se ei silti vaipunut: joka kerta Fridan vaihtaessa harjan kädestä toiseen, korjatessa takin hihoja tai tehdessä muuten vain jonkin ylimääräisen liikkeen, ruuna muisti tarkistaa hänen kätensä ja taskunsa herkkujen toivossa. Ajoittain se kävi jopa hieman röyhkeäksi, mutta asettui pelkästään hoitajatytön pahastuneen henkäyksen voimasta. Frida unohti murehtia itseään tai muita tallilaisia, ja keskittyi ainoastaan hevoseen. Reiska taisi pitää eniten selän harjaamisesta, tai ainakin satulan paikalta kyhnyttäminen sai sen turvan kiertymään somalle rullalle. Moinen ylöspäin kurottelu vain tahtoi käydä hoitajan voimille!
Jouhipehkoa Frida silmäili hieman huolestuneena: moni metallimuusikko olisi suorin tein myynyt sielunsa saadakseen vastaavan heviletin, mutta hänelle se tiesi raakaa työtä. Hän etsi ruunan harjakassista pätevän hiusharjan, joka sitten täysin vastoin hänen odotuksiaan solahti tukasta läpi ilman sen suurempia vastuksia. Reiskan kuontalosta oli selvästi pidetty hyvää huolta! Muutaman hassun pikkutakun setvittyään tyttö siirtyi hännän kimppuun. Sitä sai raastaa astetta enemmän, mutta odotettua vähemmällä vaivalla siitäkin selvittiin. Reiska lepuutti takajalkojaan vuorotellen korvat taaksepäin käännettynä. Frida oli hyvillään sen rentoudesta, hänestä oli mukavaa tuottaa jollekin hyvää mieltä.
Kun harjattavaa ei kertakaikkiaan enää ollut jäljellä, tyttö pälyili karsinan ovelta ympärilleen. Olisi uskallettava viedä harjakassi paikoilleen varustehuoneeseen. "Etsitkö jotain? Oletko se Reiskan uusi hoitaja?" Frida oli pudottaa kantamuksensa siihen paikkaan. Tuskin silmänräpäystä pidempi hetki tuntui ikuisuudelta, kun sydän lähti viiveellä takaisin käyntiin - kurkussa. Frida katsahti juuri paikalle saapunutta vaaleaa naista tuntien itsensä lähinnä ajovaloissa panikoivaksi peuraksi. "Ei ollut tarkoitus pelästyttää! Kuulin, että meillä on uusi hoitaja. Olen Heli, tuntienpitäjä. Haluatko antaa Reiskalle iltaruuan?" nainen jatkoi odottamatta varsinaista vastausta, ja tyrkkäsi ruokaämpärin yhä mykkänä odottavan tytön käsiin jatkaen sitten menoaan seuraaville karsinoille. Sanottu ja tehty. Frida peruutti takaisin nyt jo kärsimättömänä puhisevan Reiskan luo, hätisteli ruunaa kauemmas ja kaatoi ruuat kuppiin. Hevonen kävi niihin käsiksi juurikaan kiitollisuutta osoittamatta. Heli sen sijaan jatkoi jutteluaan vastapäiseltä karsinalta: "Kiva kun liityit porukkaan! Reiskallahan on toinenkin hoitaja, Camilla, sellainen tummahiuksinen kuten sinäkin. Häneltä kannattaa kysyä, jos tulee jotain. Hän tietää Reiskan jutut!"
Käytävät olivat jo hiljenneet. Kukaan ei tullut vastaan tytön hiippaillessa varustehuoneeseen palauttamaan harjalaukkua. Frida mietti. Toinen hoitaja? Eihän hän ollut edes päättänyt, halusiko käydä tallilla. Ja mitä jos hän tulisi vahingossa talloneeksi Camillan varpaille? Tallituvan oven läpi kantautui hilpeää puhetta, naurua ja mukien kilinää. Frida jäi hetkeksi paikoilleen seisomaan muistojen tulviessa taas yli äyräidensä. Hänkin oli kerran ollut osa talliporukkaa. Siitä tuntui olevan vuosia, vaikka aikaa oli kulunut vasta joitakin kuukausia. Tyttö ravisti päätään ja pyyhkäisi kyyneleet takinhihaan. Ei voinut ajatella menneitä, ei nyt! Hän kaivoi taskusta kuulokkeet, tunki ne korviinsa ja livahti ulko-ovesta pihalle.
Epämääräinen räntä oli vaihtunut silkaksi vedeksi, joka satoi viivoina pihavalojen loistetta vasten. Isä ei ollut vielä tullut hakemaan. Frida jäi pimeyteen odottamaan harjauspuomiin nojaten. Nymphetaminen tutut alkusävelet rauhoittivat mielen, kuten monta kertaa ennenkin. Pian auton etuvalot pyyhkäisivät pihan halki, mutta hän ei nähnyt, oliko se isän vai jonkun muun auto. Epätietoisuudesta huolimatta tyttö lähti talsimaan märässä ilmassa parkkipaikan suuntaan. Puolessa välissä matkaa jokin sai hänet vilkaisemaan taakseen. Menettäisikö hän mitään, jos tulisi vielä toistekin?
"No et menetä! Korkeintaan ehkä oikeuden valittaa!" Frida oli varma, että Bean puhelin vähintäänkin savusi, ellei peräti jo palanut ilmiliekeissä, sellaisella vauhdilla tämä tykitti viestejä. Hänen oli kuitenkin myönnettävä ystävänsä olevan oikeassa: elämä jatkui, halusipa sitä tai ei. Uudella tallilla aloittaminen ei veisi vanhoja muistoja pois, eikä vähentäisi niiden arvoa. Silti synkkyydessä vellomisesta oli vaikeaa päästää irti, sillä kukapa nyt tutusta ja turvallisesta haluaisi luopua! Sekin jättäisi jälkeensä eräänlaisen tyhjyyden.
Se tyhjyys oli nyt kuitenkin mahdollista täyttää jo ennen kuin sitä oli päässyt syntymäänkään, ja olisi ollut itsetuhoista jättää tilaisuus käyttämättä. Rieska - eli Reiska, jonka nimen Frida oli jo liian monta kertaa kirjoittanut väärin - karvaisine jalkoineen oli hinattu hänen eteensä juuri sitä tarkoitusta varten. Sellaisissa mietteissä tyttö lampsi kohti Lehtovaaraa katse puhelimen näyttöön kiinnitettynä. Koulupäivä oli päättynyt hyvissä ajoin, eikä kello ollut vielä kolmeakaan. Hän toivoi saavansa viettää hetken tallilla aivan kaikessa rauhassa.
Aikaisesta ajankohdasta huolimatta aurinko oli jo laskussa. Samaa tahtia sen kanssa laski myös lämpötila, mutta toistaiseksi oltiin plussan puolella. Frida ei ollut vielä uskaltautunut tallituvan puolelle tarkastamaan omaa kaappiaan, eikä hänellä siksi ollut mitään asiaa sinne, joten hän suunnisti suorinta tietä tarhoille. Ohittaessaan valkolankkuisia aitauksia tyttö sai osakseen uteliaita katseita ja muutaman toiveikkaan hörähdyksenkin. Osa hevosista nautiskeli vielä viimeisiä päiväheinien rippeitä, mutta Reiskan ja kirjavan cobin tarhassa ei ollut jäljellä todisteita minkäänlaisesta ruokinnasta. Juuri sellaisen vaikutelman tuuheatukkainen kaksikko tahtoi antaakin: heidät oli jätetty ilman ruokaa, ja tapahtunut vääryys olisi korjattava välittömästi. Frida hymähti parivaljakon huijausyritykselle. Hän otti riimun aidantolppaan kiinnitetystä koukusta, pyöritteli sitä hetken nimilappua etsien. Cassu. Väärä, mutta irlantilaisen nimi oli selvinnyt. Jäljelle jäänyt riimu kuului siten Reiskalle. Tyttö otti sen mukaansa, avasi portin alimman lankun ja pujahti hevosten luo. Hän ei ollut varma, kumpi karvajaloista oli johtaja, sillä molemmat parveilivat sulassa sovussa hänen ympärillään syynäten kädet ja taskut. Kumpikin sai osakseen rapsutuksia, mutta vain Reiskan oli jätettävä tarha.
Sekä piha että talli olivat hiljaisia. Frida talutti hevosen sisälle ja sitoi sen käytävälle oman karsinan eteen. Reiska odotti kaikessa rauhassa, kun tyttö haki varustehuoneesta harjakassin. Ilmoitustaululta hän tarkasti päivän tuntilistat, ja löysi sieltä myös oman hoidettavansa. Oli mukavaa kävellä tyhjässä tallissa; askeleet kaikuivat vaimeasti, heinä ja kuivike tuoksuivat. Frida uskalsi katsella ympärilleen vapaammin. Hän luki hevosten nimiä varustehuoneen telineistä ja harjapakeista, mutta osasi yhdistää nimen ainoastaan Reiskaan ja sen tarhakaveriin Cassuun. Karsinoiden ovissa näkyi paljon koristeltuja nimikylttejä ja hoito-ohjeita. Jokaisella hevosella taisi olla ainakin yksi hoitaja, osalla ilmeisesti enemmänkin.
Reiska oli yhä paikoillaan siinä, mihin hän oli sen jättänytkin. Minkäänlaista kavioiden kopistelua tai ylimääräistä kolistelua ei ollut kuulunut. "Rieska", Frida hymähti hiljaa taputtaessaan ruunan kaulaa kevyesti. Hän pyyhkäisi pölyharjalla muutaman kuivikehiukkasen hevosen takamuksen päältä, mutta vaihtoi pian kumisukaan. Siitä tosin ei tuntunut olevan pahemmin apua, sillä ruunikon karvankasvatus oli jo vähintäänkin loppusuoralla - toivottavasti. Suka vain upposi karvan sekaan, samoin kuin tytön käsi. Ainoastaan piikkisuka osoitti jälleen pätevyytensä, ja sillä hoitaja kampasi hoidokkinsa karvat ojennukseen. Hän kävi huolellisesti läpi satulan paikan ja mahanaluksen vyön kohdalta. Pitikö Reiskalle laittaa suojat seuraavalle tunnille, sitä hän ei tiennyt, mutta kampasi vuohiskarvat ja varmisti, että jalat olivat kunnossa eikä karvojen väliin jäänyt mitään, mikä olisi voinut hiertää. Otsatukkaa harjattaessa Reiska mupelsi hänen käsiään ja takin taskuja, maistoipa se myös piikikästä harjaakin. Fridasta oli mukavaa vain hengailla hevosen kanssa. Ruunakin jaksoi höpsöttää hänen kanssaan, sen ylähuuli kutitti pyöriessään joka suuntaan. Päätä oli vaikea saada harjatuksi, kun hevonen hamuili tytön kasvoja.
Aika kului ihan huomaamatta. Ensin paikalle ilmaantui muutamia hoitajia, jotka Frida oli nähnyt aiemminkin ohimennen. Äkkiä ympärillä olikin taas arki-illan vilinää, kun hevosia alettiin hakea sisälle ja varustaa tunteja varten. Frida ei halunnut olla kenenkään tiellä, joten hän irroitti narut Reiskan riimusta ja talutti ruunan karsinaan. Siellä hän oli itsekin turvassa toisten katseilta. Ikävä vain, että karvajalan satula ja suitset olivat yhä varustehuoneessa: olisi pakko poistua karsinasta hakemaan niitä. Tyttö silmäili ympärilleen, yritti kurkkia käytävää eteenpäin ja nähdä, oliko reitti selvä. Tuntui enemmän kuin tyhmältä jännittää muiden kohtaamista, mutta niin siinä aina kävi, sille ei vain voinut mitään. Niinpä hän yritti peittää epävarmuutensa ja näyttää normaalilta. Olihan hänellä syy kävellä käytävällä tai ylipäätään olla tallilla! Miksi senkin piti aina olla niin vaikeaa? Katse tiukasti lattiaan suunnattuna hän pääsi kuin pääsikin varustehuoneeseen törmäämättä kehenkään, kaappasi hoidokkinsa satulan ja suitset telineestä, ja suunnisti takaisin. Karsinan suojissa saattoi huokaista helpotuksesta - tehtävä oli suoritettu.
Reiska sai satulan selkäänsä. Frida asetteli sen kunnolla oikoen huopaa monta kertaa. Tämähän kävi helposti, kun ei tarvinnut kurkottaa yhtä ylös kuin ennen, hän ajatteli itsekseen ja nielaisi kurkkuun pyrkivän itkun. Reiska hörähti. Tyttö käänsi silmänsä eläimen päätä kohti. Oliko se oikeasti hörissyt? Hänelle? Naapurikarsinassakaan ei ollut ketään, joten vaihtoehdot olivat vähissä. Hän kohtasi suurten, ruskeiden silmien katseen, eikä siitä voinut erehtyä. Reiska katsoi tyttöä sillä maailman lempeimmällä katseella, jollaisella vain hevonen voi katsoa. Frida jätti satulavyön kiristämisen sikseen, siirtyi sivummalle ja kietoi kätensä ruunan ison pään ympärille. Reiska sulki silmänsä ja huokaisi syvään, silkkaa tyytyväisyyttään.
Herkkä hetki keskeytyi aivan yllättäen, kun Heli saapui paikalle varmistamaan, että kaikki tuntiratsut olivat valmiina. Fridalle tuli kiire päästää hevosesta irti ja jatkaa varustamista. Vyötä ehtisi kiristää vielä kentälläkin, joten hän otti suitset, lämmitti kuolaimet niin hyvin kuin kylmillä käsillään kykeni, ja tarjosi niitä sitten Reiskalle. Ruuna otti kuolaimet suuhunsa rauhallisen tottuneesti jääden makustelemaan niitä. Hän ehti juuri saada leukahihnan soljen kiinni, kun vieras naisihminen ilmestyi karsinalle hakemaan hevosta. Nainen kertoi saaneensa Reiskan ratsukseen seuraavalle tunnille ja kiitti Fridaa varustamisesta. Hoitaja ei saanut sanaa suustaan, mutta nyökkäsi ystävällisesti luovuttaessaan hevosen. Hän jäi katsomaan, kuinka ruunikon paksu häntä loittoni kauemmas käytävää pitkin.
Kun ensimmäinen hevosenhoitajan velvollisuus oli suoritettu, Frida ei enää tiennyt, mitä olisi tehnyt. Rauha oli palannut talliin, kun muut hoitajat olivat ilmeisesti menneet kentälle hoidokkiensa perässä. Frida pureskeli huultaan ja mietti. Tallitupaan hän ei uskaltanut mennä, eikä hänenlaisensa vilukissa tarkenisi kentän laidalla yhtäkään tuntia, saati sitten useampaa. Yhä karsinan ovella seistessään hän kirjoitti viestin veljelleen, josko tämä tulisi hakemaan hänet kotiin. Robin lupasikin tulla pian, kunhan pääsisi burgeripaikan autokaistalta eteenpäin. Frida katsahti lattialla lojuvaa harjakassia. Saikohan sen jättää siihen odottamaan Reiskan paluuta? Tuntui varmimmalta viedä se varustehuoneeseen, jos vaikka käytävillä ei saisikaan säilyttää mitään. Sieltähän seuraava tarvitsija sen ainakin löytäisi.
Varustehuoneesta poistuessaan tyttö jäi katselemaan ilmoitustaulua. Siinä oli vaikka mitä: tuntilistoja, ilmoitus kuluvan vuoden Ratsastuskoulumestaruuksista, yhteystietoja ja kaikenlaisia muistilappuja. Aika moni näkyi ilmoittautuneen mestaruuskisoihin. Fridaa ei kilpaileminen kiinnostanut, hän ei sietänyt sitä, että joku katselisi ja arvostelisi hänen tekemisiään. Hänelle oli riittänyt kisahoitajan pesti kauan sitten. Marjatan ja kouluruuna Larsin matkassa hän oli saanut oman osansa kilpailuhumusta, eikä kaivannut suorituspaineita omalle kohdalleen. Hänen aatoksensa keskeytyivät, kun Robin viestitti kääntyneensä tallille vievästä risteyksestä. Juuri parahiksi, sillä tallituvan ovi aukesi. Frida ei ehtinyt paeta, ja sekuntia myöhemmin hän oli vastakkain neljän muun hoitajan kanssa. Yksi oli se tummasilmäinen tyttö, jolla oli keltaiset kumisaappaat, toinen taas Reiskan karsinanaapuria harjannut vaalea tyttö, ja kahdella muulla - kuinka he olivatkaan sattuneet samalle tallille - oli siniset hiukset. Hänen hämmennyksekseen yksikään ei näyttänyt oudoksuvalta, vaan kaikkien kasvoille levisi jonkinlainen hymy heidän huomattuaan uuden tulokkaan. "Moi", saapastyttö ja toinen sinitukkainen tervehtivät yhdestä suusta. "Oletko se Reiskan hoitaja?" Kaikki sanat takertuivat Fridan kurkkuun. Hän yritti hymyillä ystävällisesti ja nyökätä päätään myöntävästi, mutta liike taisi jäädä vain hädin tuskin havaittavaksi. "Pitää mennä", hän henkäisi hiljaa puhelimen täristessä vaativasti, ja karkasi ulko-ovesta kohti parkkipaikkaa.