Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Istuskelin autossa pelkääjän paikalla ilta-auringon paistaessa silmiini ja säädin radiokanavia. Isä pyöritteli päätään hermoilulleni ja kyseli, että onkohan mulla mehiläisiä aivoissa, johon jouduin toteamaan, että saattaisi jopa hyvinkin olla. Siedettävän biisin osuttua kohdalle palasin tuijottamaan tiukasti live-kuvaa trailerista, jossa musta ponini söi tyytyväisenä heinää. Vertti kieltämättä oli vähän kuin minikokoinen Poppis - ainakin ulkonäöllisesti, vaikkei se loppupeleissä mikään maailman pienin oikeasti ollut. Juuri ja juuri ponikokoa. Ori oli vastikään tuotu Suomeen Saksasta, pääsisipä siellä taas pian käymään sukulaisten ja ystävien luona. Matka Helsingistä Lapin maakuntaan ja Lehtikseen oli uuvuttava kaikin puolin, niin hevoselle kuin minulle ja isällekin, mutta pian se olisi ohi. Pikemmin kuin muistin, Lehtovaaran mutka kääntyi puiden takaa; perillä ollaan.
Siinä se nyt sitten nökötti korvat tötteröllään Lehtovaaran pihassa, oma ponini. Laskeva aurinko porotti selkääni ja mustan ponini karva kiilsi kuin kilpahevosella konsanaan. Vertti oli onneksi läpäissyt ostotarkastuksen heittämällä ja myyjät olivat todella mukavia; kaikki tuntui jotenkin niin epätodelliselta, sillä vielä kaksi viikkoa sitten manasin, etten koskaan löytäisi omaa hevosta. ”Niin Verppu. Kuka on hieno poni?” Lepertelin orille ja silittelin sen turvan vaaleanpunaista osiota. (Se on niin pehmeä, en kestä) ”Verppu? Oot siis jo keksinyt sille lempinimen.” Riri virnisti ja mittaili oria päästä kavioihin. ”Onhan niitä tällä jo monta.” Naurahdin vastaukseksi, kun Vertti alkoi nyhtää nurmikkoa lyhyemmäksi. Hauskaa tästä teki vielä se, että Vertistä tiesivät vain perheeni, Riri sekä paras kaverini koulusta. Voi olla huomenna lievä shokki talliporukalle, kun joku vieras poni seisoo tallissa. ”Eiköhän viedä ”Verppu” karsinaansa.” Riri ehdotti hymyillen ja lähdin seuraamaan häntä poneine päivineni.
Tänään Lehtikseen saapuessani minua odotti oven takana kysymysten tulva, josta lähes kaikki liittyi Verttiin tavalla tai toisella. Olisi ehkä kannattanut kertoa orista jo aikaisemmin, mutta tehty mikä tehty. "Saanko ratsastaa sillä?" "Kuinka vanha se on?" "Mikä sen nimi siis olikaan?" "Käykö se tunneilla?" Jouduin hätistelemään innokkaimpia pois orin karsinalta, että sain laittaa sen valmiiksi rauhassa.
Viimeisiä suitsien hihnoja kiristäessäni porukka tuli kyselemään ratsastaisinko kentällä vai maneesissa. Pitäisiköhän alkaa perimään pääsymaksua, kaikki tulisivat kuitenkin katsomaan meitä. Talutin Vertin hieman vapisevin käsin ulos - yleisö oli jo paikalla, enkä ollut yhtään varma ratsastuksestani, saati sitten osaisinko mennä Vertillä ollenkaan. Paikalle olivat etsiytyneet Vertsu, Allu, Zaida ja kaksi uutta hoitajaa - Seera ja Adelie. Myös Jenni löysi tiensä paikalle Maisan kanssa jostakin takavasemmalta. Irvistin talliporukalle leikkisästi noustessani satulaan ja Vertti nytkähti liikkeelle. Orin ponimaiset askeleet tuntuivat oudoilta tasaisen Cassun jälkeen - etenkin ravissa ero tuntui hillittömältä. Alkuverkkailimme rauhassa, jotta sain tutustua oriin ja miten se toimii eri apujen kanssa. Jalkojen kanssa saisi ainakin olla tarkkana, pirun herkkä yksilö. Päätin kokeilla mitä poni osaa, joten pyysin siltä pohkeenväistöä aluksi käynnissä, sitten ravissa niin että hiekka pöllysi. Tehtävä vaikutti Vertille helpolta, joten aloin pyytämään siltä väistöstä laukkaa. Aluksi orin laukka oli hieman kiireinen ja lyhyt, joten päädyin lopulta sen kanssa ympyrälle vääntämään. Ympyrällä Vertti rentoutui pikkuhiljaa ja sen askelkin piteni hieman. Innostuin kokeilemaan myös vastalaukkaa uralla ja kaarilla sekä laukanvaihtoja ravin kautta. Sillä kyllä olisi varmaan rahkeita vaihtoihin suoraan laukassa, mutten ollut ihan satavarma miten sellainen tehtäisiin, joten jouduin jättämään suorat vaihdot väliin. Olin kysellyt, että Riri kävisi orilla selässä laittamassa sitä vähän ruotuun, sillä nytkin se oli melkoinen possu ja puski esimerkiksi lapaansa pohkeenväistöissä. Meillä oli tunnin aikana ongelmia ymmärtää toisiamme pariinkin otteeseen. Kerran ori oli myös karata käsistä, kun se innostui liikaa laukkatehtävästä, mutta onneksi minun ei tarvinnut tehdä lähempää tuttavuutta kentän hiekan kanssa. Edessä olisi varmasti pitkä tutustumisen tie, mutta kyllä se sitten aikanaan siitä.
Huuhtelin oria ratsastuksen jälkeen ulkona yhdessä Zaidan kanssa, sillä emme tienneet miten se reagoisi letkuun ja veteen. Vertti ei kuitenkaan ollut vedestä moksiskaan ja joikin suoraan letkusta hieman kun sille tarjosi. Kysyin myös, että kiinnostaisiko Zaidaa liikuttaa Vertti jonain päivänä, kun en itse ehtisi tallille. Lopuksi vein orin vielä tarhaan, jossa se saisi katsella muita Lehtovaaran hevosia aluksi aidan takaa.
”Pahuksen poni!” Huudahdin Vertin kieltäessä jo kolmannen kerran pienelle pystylle. Olin saanut Merrun mukaani auttelemaan, kuvaamaan ja heittämään vinkkejä sinne tänne. Nyt hän muistuttikin kameran takaa, että pidät Vertin hyvin avuilla, pohkeet kiinni ja puolipidätteitä ennen estettä. Nostin voltilla laukan ja ohjasin orin kohti pystyä. Tulimme hyvässä tempossa, kaikki oli täysin kunnossa ja taas ori pisti jarrut pohjaan ja olin pudota sen selästä. ”En ymmärrä. Vastahan se hyppäsi superhyvin.” mietin ääneen hivuttautuessani kaulalta takaisin satulaan ja minua harmitti. ”Kokeile ratsastaa se esteen luo käynnissä. Antaa tutustua siihen vähän, niin jospa se siitä.” Merru ehdotti ja minä annoin Vertille pohkeita. Ori kieltäytyi menemästä lähellekään estettä ja huokasin syvään. Merru tuli katsomaan itsekin estettä tarkempaa; sen edessä oli hiekasta pilkistävä muovipussi. ”Ihmekös tuo kun ei mennyt yli.” totesin ja nostin laukan taas voltilta. Tällä kerralla ori leiskautti esteestä yli isolla ilmavaralla: tuulet olivat varmaan puhaltaneet pussin kentälle ja Vertti näki sen vähintäänkin sapelihammastiikerinä.
Harjailin Verttiä vaihteeksi käytävällä tasaisin ottein. Silittelin sen turvan pehmeintä kohtaa orin puhallellessa lämmintä ilmaa kädelleni ja kasvoilleni. Hitaasti, mutta varmasti meistä oli tulossa ystäviä. Liu'utin Vertin satulan oikealle kohdalleen ja pujotin satulavyön rintaremmimartingaalin lenkin läpi - hittolainen mikä sanahirviö. Kiristelin vyötä hieman, että se pysyy kyydissä ja taputin Verttiä kevyesti kaulalle. Avasin suitset nipusta ja ujutin kuolaimet orin suuhun. Solkia sulkiessani huomasin unohtaneeni kokonaan orin suojat, joten pyysin ohi kulkeneen Adelien pitelemään Verttiä hetkeksi. "Noniin, valmista. Kiitos vielä." Sanoin tytölle hymyillen ja lähdin taluttamaan oria ulos. Esteet oli onneksi jätetty kentälle eikä minun tarvinnut kuin vaihtaa korkeuksia. Vertti seuraili suhteellisen kiltisti perässäni kuin pieni koira kaulaansa venyttäen, vaikka kolautinkin puomeja vahingossa silloin tällöin.
Kun viimein pääsin orin selkään ja pyysin sen uralle huomasin, että sillä oli tänään melkoisesti energiaa. Eilen Vertillä oli ollut vapaapäivä ja se oli tietysti ahtanut itseensä ruohoa tarhan laitamilta. Pyörittelin päätäni orin juoksuaskelille ja järjestin sille tekemistä ratsastaen erilaisia voltteja, kiemuroita ja suuntaa vaihtelemalla. Verkkailimme melko pitkään myös ravissa ennen varsinaiseen tehtävään siirtymistä. Ohjasin Vertin ensin käynnissä pitkällä sivulla oleville puomeille, koska en ollut mennyt sillä puomeja koskaan ennen. Oletuksieni mukaan ori kuitenkin käveli niistä rennosti yli ja tulin parit kerrat uudelleen käynnissä ennen kuin siirsin Vertin raviin. Ori toimi todella mukavasti ja ylitti puomit sen enempiä kyselemättä. Vertti oli selvästi enemmän niitä "tuo esteelle ja anna tilaa suorittaa" hevosia, eikä se minua kyllä haitannut ollenkaan.
Oletukseni vahvistui kun aloimme hyppäämään. Toin Vertin hyvässä tempossa pienelle sarjalle ja se hoiti loput - minun tarvitsi vain myötäillä mukana. "Sehän näyttää jo hyvältä." Riri huikkasi kulkiessaan ohi ja minä huutelin kiitoksia takaisin. Vertin musta karva oli hiestä märkä ja olin ratsastanut jo lähes tunnin, joten päätin alkaa lopettelemaan. Annoin ohjan valua pidemmäksi, jotta Vertti sai venyttää kaulaansa eteen alas ja kevensin rennosti ravin mukana. Olin aikaisemmin kylläkin jo ratsastanut vakiotunnilla, mutta Vertti oli pakko liikuttaa tänään, joten minkäs teet. Ehkä olisin saanut jonkun liikuttamaan sen, jos olisin ollut laiskimus ja mennyt kotiin suihkuun. Taputin Verttiä pari kertaa kaulalle ja siirsin sen käyntiin antaen ohjan valua aivan pitkäksi. Ori pärskähteli ja hätisteli kärpäsiä hännällään kävellessään hitaasti eteenpäin. Taputin Verttiä kaarrossa vielä hieman lisää ja laskeuduin alas satulasta. Löysäsin satulavyötä, vedin jalustimet ylös ja otin ohjat kaulalta - ja sitten vaan talliin. Satula ja suitset vaihtuivat pikaisesti riimuun ja talutin orin pesupaikalle, jossa avasin hanan ja tunnustelin veden lämpötilaa. Suihkuttelin Vertin hikisimmät paikat ja annoin sen taas juoda suoraan letkusta.
Sitten vaan hikiviilalla vesiä pois ja muut hoitotoimenpiteet. Tänään ohjelmassa olisi myös orin varusteiden putsausta.
Vertti lipittelemässä vettä suoraan letkusta ratsastuksen jälkeen. Ihme poni, mutta silti julmetun söpö ja hyvä juuri sellaisenaan <3 "Omasta kiposta juotuna vesi on pahaa." T. Vertti
18.5.2018 Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta
Potkiskelin kiviä saappaallani kävellessäni hiekkatietä kohti Lehtovaaraa. Matikan koe oli mennyt huonosti, pyöräkin oli huollossa ja ilma enteili ukkosta. Puolivälissä matkaa alkoi tihkuttaa vettä, mikä lisäsi ärtymystäni entisestään sängyssä pyöriskelyyn käytetyn yön jälkeen - olisimpa voinut jäädä kotiin nukkumaan, mutta Vertti odotti minua tallilla kuitenkin. Olisihan sitä kai voinut soittaa jollekkin ja pyytää liikuttamaan orin, en sitten tiedä miksen tarttunut luuriin vartti sitten. Ehkäpä Lehtiksen uudet kanat, jotka oli pakko nähdä olivat osallisena asiaan? Vedin hupun päähäni ja kiristin tahtia, vaikka samapa se kai oli - olisin märkänä perillä kuitenkin.
Sulkiessani tallin ovet huokasin helpotuksesta ja kävin viemässä parit tavarat kaappiini, jonka jälkeen suuntasin Vertin karsinalle orin riimua hakemaan. Toivottavasti se olisi portin lähellä, eikä minun tarvitsisi jahdata sitä tuossa säässä ympäri ämpäri. Koppasin mukaani varmuuden vuoksi parti namit ja astuin ulos voimistuvaan sateeseen. Tällä hetkellä tunsin olevani sokerista ja olisin voinut sulaa siihen paikkaan - vielä 12 kouluaamua jäljellä. "Verttii.." huutelin ja ori höristi korviaan suuntaani. Se lähti minua vastaan tarhan portille ja mielialani koheni huomattavasti, onnea on oma hevonen. "Niin, mitä poika? Pihalla tällä koiranilmalla." kysyin hellästi ja asettelin riimua nameja syövän orin märkään päähän. Maiskautin kevyesti ja Vertti lähti seuraamaan minua takaisin lämpimään talliin. Huomasin sisällä muutamat uudet tytöt, lienevät varmaan uusia hoitajia, joista Riri puhui aikaisemmin tänään. Otin Vertiltä nopeasti märän loimen pois ja jätin sen hetkeksi karsinaansa, sillä olin päättänyt mennä vaihtamaan pari sanaa näiden tyttöjen kanssa, jotka aavistuksieni mukaisesti osoittautuivat uusiksi hoitajiksi. "Saga, aloin hoitamaan Danaa." ruskeahiuksinen suunnilleen minun pituiseni tyttö esittäytyi hymyillen. Loin kysyvän katseen lyhyempään aasialaiseen tyttöön, joka seisoi varovasti hieman Sagan takana aivan kuin aikoisin syödä hänet. "Daiyu, Lawinen hoitaja." mustahiuksinen tyttö sanoi, enkä ollut aivan satavarma mikä hänen nimensä loppujenlopuksi oli tai miten se kirjoitettaisiin, mutten jäänyt asiaa kyselemäänkään. Esittelin pikaisesti itseni ja hevoset joiden kanssa pääasiassa puuhailen tarjoten apua jos kaksikko sitä tarvitsisi. Myöhemmin Verttiä harjatessani jäin miettimään, että olinko jotenkin hyökkäävä, mutta menköön saksalaisten juurien piikkiin sitten. Raaputtelin Verttiä kevyesti orin märästä kaulasta ja jatkoin sen harjaamista pölärillä heittäen hiekkaisen kumisuan takaisin pakkiin. Harjojen pesua olisi varmaankin luvassa tässä lähipäivinä, myös Cassun pakin sisältöineen voisi kuurata. "Mitäs tänään puuhailtas?" kysyin Vertiltä ja iskin silmäni pakissa lojuvaan juoksutusliinaan. "Päivän ohjelma päätetty." hymähdin naurahtaen.
Kävelin Vertin kanssa ympäri maneesia alkuverkkailuksi. Sade oli jo ilmeisesti laantumassa ja se ropisi mukavasti hallin kattoon. Vertti pärskähteli ja olisi tahtonut lähteä menemään kuin ferrari, käveleminen oli ilmeisesti orin makuun liian tylsää, vaikka teimmekin matkalla erilaisia kiemuroita ja voltteja. Lopulta päätin luovuttaa ja aloittaa juoksuttamisen, mikä osoittautui alkuun yllättävän vaikeaksi. Pikkuhiljaa Vertti alkoi kuitenkin saamaan jutun juonesta kiinni ja ympyrä muistutti entistä vähemmän alun soikiota. "Kuvittelenko vai ontuuko Vertti?" maneesiin kömynnyt Veronica kysyi huolestuneeseen sävyyn. "Täh?" kysyin hädissäni ja vilkaisin pysähtynyttä poniani. Se piteli vasenta takajalkaansa hassussa asennossa ja pyytäessäni orin käyntiin saimme varmistuksen asiasta. "Se on ihan turvonnut." parahdin itkua pidätellen ja Veronica lupasi käydä hakemassa Ririn. Vertti roikotti päätään sylissäni ja mietin hädissäni mikä sen jalassa voisi olla. Jännevamma? Pahempaa? Olin kuullut, että jännevammat eivät välttämättä paranisi koskaan ratsastuskuntoon ja kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani. Olinko ratsastanut Vertillä jotenkin liian raskaasti ja oliko tämä ylipäätään minun vikani? Onneksi Riri ja Vertsu saapuivat nopeasti Kookos mukanaan tutkimaan jalkaa. Mies tunnusteli jalkaa ja nosteli sitä varovasti päätään raapien. Halasin oria entistä tiukemmin ja toivoin, ettei tuomio olisi pahin mahdollinen. "Nyt taidettiin onneksi selvitä pelkällä säikähdyksellä, Vertin kenkä on puoliksi irti ja painanut sitä." Kookos sanoi rauhallisesti ja lupasi soittaa kengittäjälle heti.
Onneksi kengittäjä oli lähellä ja pystyi tulemaan jo samana päivänä. Orin kengät olisi pitänyt kuitenkin vaihtaa parin viikon sisällä, joten koko helahoidon pystyi tekemään heti. Juttelin kengittäjän kanssa Vertistä tämän työskennellessä ja huomasin orin olon helpottuneen, kun sitä painanut kenkä saatiin irti. "Onneksi ei mitään tämän pahempaa." nainen sanoi hymyillen viimeistä kenkää kiinnittäessään. "Niinpä." vastasin edelleen hieman täristen pari tuntia sitten tapahtuneen jälkeen. Vertin jalan turvotus oli jo laskussa - ori saisi olla kevyemmällä käytöllä parisen päivää ja kaikki olisi taas normaalisti. Että sellaista tänään.
Tänään sitten olisi se päivä, kun kipuaisin Cassandran uuden Vertti-ponin selkään. Olimme jo aiemmin päättäneet, että saisimme laittaa omat karvakorvamme kuntoon. Joten lähdinkin suoraa päätä hakemaan Mindy a.k.a katapulttia tarhastaan. Cassandrakin näkyi toisessa tarhassa Vertin kanssa. Oli Vertti kyllä mielettömän suloinen merkkeineen päivineen.
Vieritin lankut syrjään ja hain edelleen yksintarhaavan poniseni liikutukseen. Tarjosin Mindylle porkkanaa ja tamma söi tämän ahneesti.
Talutin Mindyn suoraapätä karsinaan. Otin riimunnarun irti ja aloin hoitamaan Mindyä. (Skippaillaan nyt näitä perus hoitojuttuja, koska haluan päästä tämän tarinan pääaiheeseen) ((eli ollaan nyt laitettu ponit kuntoon ja talutettu kentälle))
Laskin Vertin jalustimet alas ja kiristin satulavyötä muutamalla reiällä. Otin ohjat lyhyemmäksi. Jalkani tutisivat sen verran etten päässyt ensiyrittämällä Vertin selkään. Muutaman kertaa punnerrettuani istuinkin jo ylvään mustan selässä. Cass oli jo aikoja sitten päässyt Mindyn selkään.
Aloitin Vertin kanssa ihan perusasioista volteista ja blääh blääh blääh. Vertti toimi kai ihan hyvin. Toki kulki vähän jännittyneenä ja silleen.
Alkuverkan jälkeen nostin ravin. Ravissa teimme samoja tehtäviä kuin käynnissäkin. Vilkuiltuani Cassandran ja Mindyn menoa, ymmärsin että he voisivat jopa kuulua yhteen.
(SKIPPAAN TÄSSÄ NYT IHAN SAIRAASTI KAIKKEE, MUTTA EI OO OIKEIN INSPIÄ.)
Lopuksi nostimme vuelä muutamat laukat. Laukkojen jälkeen loppuverkkasimme. Ohjasimme ponit kaartoon ja tulimme alas selästä. Taputin Verttiä, hieno ponihan tämä oli.
Vaihdoimme ponit takaisin ja hoidimme ne pois. Lopuksi vielä pesin Mindyn. Vein tamman takaisin tarhaan. Mindy meni heti piahtaroimaan ja siinähän sitten seisokin edessäni rautias poni. Huokaisin syvään. Ehdotin Cassandralle, että tekisimme joskus toistekkin tälläisen liikutuksen. Huikkasin heipat ja lähdin himaan.
Mindyllä ratsastamisen jälkeen päädyin vielä Vertin selkään koulua hiomaan. Olin käynyt välissä kotona syömässä ja suihkussa, joten nyt päälläni oli puolestaan keltainen ratsastuspaita. Aloin miettiä mahtoiko Vertti väsähtää koskaan, mutta eilinen vapaapäivä ja löysä ratsastus aikaisemmin tänään varmaankin selittivät asian. Olin myös etsiskellyt orille keltaisen satulahuovan, ettemme näyttäisi liian ruotsalaisilta. Vertti tuntui jo alkukäynneillä mukavan kuuliaiselta ja menevältä, mikä oli todella kiva juttu. Siitä oria oli helppo alkaa työstämään ja saimmekin aikaiseksi paljon hyviä ravi- ja laukkapätkiä. Vaikka meillä silti onkin vielä paljon opittavaa toisistamme treenit sujuivat tänään poikkeuksellisen hyvin ja Vertti haki jo lopputunnista peräänantoa. Olin ilmoittanut meidät kaksiin koulukisoihin ja jos ori menisi näin hyvin radalla saattaisimme sijoittuakin. Aloin jo pikkuhiljaa ymmärtämään millaisilla avuilla Vertti toimi parhaiten ja mitä tehdä sen hangoitellessa vastaan jollakin tehtävällä. Itse asiassa Vertille teki todella hyvää, että joku muukin kävi välillä sen kyydissä - tästä olisi hyvä lähteä eteenpäin. Orin jalkakaan ei enää vaivannut sitä ja turvotus oli laskenut kokonaan jo samana iltana kengittäjän lähdettyä. Eilen Vertti oli laukannut tarhassaan tyytyväisenä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, jolloin tiesin, että voisin ratsastaa Emilian kanssa suunnitelmien mukaan jo tänään. Treeneistä jäi todella positiivinen mieli - ehkä sain maistaa palasen tulevaa?
Tänään Vertin kyydissä kävisi itse pääjehu Riri laittamassa oria vähän ruotuun, ettei se aivan pääsisi possuksi. Verttiä harjaillessani nainen tulikin kysäisemään, että mitä toivoisin Vertin kanssa tehtävän. "Samapa tuo, koulupenkin mä sille nyt kuitenkin laitoin." vastasin viimeisiä pinteleitä kääriessäni. "Oothan sit nätisti." sanoin orin turpaa kutitellen ja se hönkäisi kädelleni lämmintä ilmaa. Suitsien solkia kiristellessäni Riri ilmaantui takaisin karsinalle ja painoi kypärän päähänsä.
Taluttaessani oria kentälle selitin juurta jaksain sen luonteesta ja ratsastettavuudesta Ririn nyökkäillessä kiinnostuneena. "Siitäpä sitten." naurahdin satulavyön kiristettyäni ja annoin ohjat Rirille, joka nousi satulaan minun roikkuessa toisessa jalustimessa. Kaksikko lähti alkukäynneille ja minä siirryin seuraamaan menoa aidan taakse. Mustan ponini karva hohti ilta-auringossa kuin kilpahevosella konsanaan Ririn taivutellessa sitä erilaisilla volteilla ja kiemuroilla. Olin tänään myös siistinyt orin harjaa nyppimällä - ah, miltä Vertti näyttäisikään kisavermeissään. Ei aavistustakaan miten Riri teki sen, mutta ori kasvoi parilla sentillä ja kokosi itsensä ryhtiin - aivan ykskaks Vertti kulki peräänannossa reippaana korvat tötteröllään. Tätä oli siis silmänruoka, ehkä ori kulkisi joskus vielä noin hienosti minunkin kanssani. Vertasin äsken ottamiani kuvia sunnuntaisiin, joissa minä olin selässä - orin liikkeessä ja ryhdissä näkyi selvä ero. En ollut uskoa, että tuo oli minun Verttini kentällä Ririn pyytäessä siltä lisättyä ravia kokorataleikkaalla. Ori olisi varmasti seuraavat päivät niin kiva ratsastettava, kun sitä oli nyt käyty läpi kaikissa askellajeissa.
"On tällä kapasiteettia vielä pidemmällekin vietävään koulutukseen." Riri nyökkäsi minulle lisäten, että "mukava heppa sinulla." "Hieno Vertti!" sanoin innoissani ja taputin hikistä oria kaulalle. Sain Ririltä paljon hyviä vinkkejä jatkoa varten, joita tulisimme varmasti hyödyntämään tulevissa treeneissä.
Vertti oli viimeaikoina tuntunut todella kummalliselta selästä käsin ja olikin aina vastassa pahantuulisena. Ori oli kiukutellut joka ikisestä asiasta etenkin satuloinnista, joten päätin kääntyä Ririn puoleen. Totesimme sitten yhdessä, että vanha satula oli sille huono ja uusi olisi hankittava. Satulansovittaja oli käynyt eilen ja uusi sopiva penkki odotteli varustehuoneessa tummansinisen suojuksen alla. Hevosen omistaminen ei todellakaan ollut aina helppoa, minkä olin saanut jo oppia kantapään kautta. Olin myös hiljalleen totuttanut Vertin vihreään, jotta se voisi pian kirmata kesälaitumelle ilman huolia. "Vepa poika!" huutelin kauempaa ja ori nosti päätään korviaan höristäen. Onneksi Vertti oli taas iloinen oma itsensä ja myrskyiset pilvet olivat kaikonneet sen päältä. Taluttaessani oria talliin ohitsemme pyyhälsivät ketkäs muutkaan kuin Lehtiksen kanat, jotka olivat taas päässeet karkaamaan. Vertti onnistui nykäisemään itsensä irti ja pihalla vallitsi hetkellinen kaaos Merrun ja Veronican yrittäessä napata kanoja.
Onnistuin sitten lopulta saamaan Vertin kiinni ja kanat kaakattivat nurkan taakse Vertsu tiukasti kannoillaan. Merru pyysi meiltä pikaisesti anteeksi ja kiiruhti lauman perään.
Verttiä harjaillessani juttelin viereisessä karsinassa touhuavan Jullen kanssa. Kaksikko oli kuulemma lähdössä maastoesteille treenaamaan, sillä siellä saisi olla edes vähäsen varjossa. Minä ja Vertti olimme uskollisesti menossa kentälle, koska maneesissa pyörivät parhaillaan päivän ratsastustunnit. Päivä oli astetta tuulisempi ja sen takia viileämpi, joten minullakin oli huppari päällä ainakin tallihommien ajaksi. "Tykkäätkö Vertin uudesta jakkarasta?" kysyin Jullelta ja tyttö nyökkäsi. "Ah, tää tuoksuu ihanalta. Tämmönen uus nahka." sanoin ja asettelin satulaa huopineen orin selkään.
Kentälle mennessäni törmäsin Mindyn uuteen hoitajaan, jonka kanssa olin kylläkin ehtinyt jo eilen vaihtamaan pari sanaa. Moikkasin tyttöä kuten ketä tahansa Lehtovaaralaista ja talutin Vertin kentän aitojen sisäpuolelle, jossa mittasin jalustimet, kiristin satulavyön ja nousin selkään. Uusi satula tuntui aluksi hassulta, mutta alkukäyntien aikana ehdin jo tavallaan tottua siihen. Vertti tuntui selästä todella paljon paremmalta ja oli heti innoissaan terhakkana menossa. Ori oli ehkä myös hieman säpsyllä päällä tuulen takia, mutta keskittyessään tehtäviin Vertti ei edes muistanut pelätä koko juttua. "Kyllä siinä on nyt selvä ero." oletettavasti tuntien välissä talliin matkalla ollut Karo sanoi ja vastasin, että siltä se myös tuntuu. Pitäisi alkaa käymään varmaan joissakin valmennuksissa Vertin kanssa, jotta pääsisimme kunnolla kehittymään entisestään ja olisimme kisakentillä huippukunnossa. Itse asiassa meillä olisivat estekisat tiedossa heti kesäloman alussa, joihin Emiliakin oli osallistunut Mindyn kanssa. "Niin.. hieno Vertti. Meillä on tavoitteena sit sijoitus." ilmoitin orille välikäynneillä ja taputin sitä kevyesti kaulalle.
Vertin käsitys rauhallisesta koulutreenistä olikin aivan toinen kuin minun ja ori esitteli innolla omia koululiikkeitään...
...otsikoin päiväkirjaani ja liimasin sivulle tulostetun kuvan Vertistä ja minusta aikaisemmin tänään. "On se kyllä vähän höpsö." hymähdin itsekseni ja rapsutin viereeni sängylle loikannutta kissaamme. Muotoilin päässäni lauseita treeneistä päiväkirjaan rustattavaksi ja vilkaisin ulos. Aamupäivällä oli vielä paistanut aurinko, mutta nyt ulkona jyrisi ja satoi kaatamalla. "Toivottavasti Vertillä on loimi ja se on haettu sisälle." tajusin ja lähetin vielä varmuuden vuoksi Saippualle viestin, sillä tiesin tämän olevan tallilla. Hetken kuluttua kännykkääni kilahti viesti, että Saippua oli juuri hakenut orin sisään. Kiitin tyttöä nopeasti ja palasin päiväkirjani pariin. Pyörittelin uutta Stabilon tussiani vanhan sanottua itsensä irti ja aloin kirjoittaa, miten Vertillä oli ollut paljon energiaa ja se oli ollut vaihteeksi täysi possu. Äitini oli aikaisemmin sanonut, että olisi taas hyvä jos joku muu kävisi orin selässä, mistä olin täysin samaa mieltä. "Vertillä oli tänään tosi ilmava takapää eikä se tahtonut kuunnella pidätteitä tai apuja kunnolla. Treenistä ei suoraan sanottuna ollut tulla yhtään mitään, sillä ori oli vielä tosi säpsyllä päällä syystä X. Vertin kengät ovat pysyneet jalassa, mikä on plussaa ja olen päässyt ratsastamaan sillä säännöllisesti." kirjoitin kuvan alapuolelle. "Olisin itsekin voinut kyllä ratsastaa paremmin, mutta aina ei voi onnistua." jatkoin silittäen kehräävää kissaa vieressäni.
"Cassandra & konit kiittää ja kuittaa." lisäsin hymähtäen loppuun.
Harjailin syyssateen kastelemaa Verttiä tämän karsinassa. Ori oli vastikään klipattu, sillä sen talvikarva alkoi jo hieman rehottaa. Vertti oli lähinnä vain lomaillut kilpailemisen suhteen kesän loppumisesta lähtien, mutta talven aikana meidän olisi tarkoitus taas osallistua joihinkin kisoihin. Olisin eilen halunnut lähteä Cassun kanssa kunnon maastolenkille, mutta hirvenmetsästyksen takia en ollut kehdannut, joten väänsimme sen kanssa koulukiemuroita maneesissa. Olin suunnitellut minulle ja Vertille tälle päivälle samantyylistä ohjelmaa - kouluratsastusta maneesissaa. Olin myös hiljattain kiinnittänyt Lehtiksen ilmoitustaululle lapun, jossa etsin Vertille hoitajaa. Hyviä hakemuksia oli tullut jo kolme, enkä millään osaisi päättää näiden hakijoiden joukosta. Puntaroin vaihtoehtojani varustaessani Verttiä ja päädyin lopulta käyttämään arvontakonetta. Ehkä saisin jo kotona illalla aikaan jonkinlaisen päätöksen.
Kun Vertti oli varustettu nappasin sen ohjat kaulalta ja lähdimme rennosti kävelemään kohti maneesia. Syyslomalla olin lähtenyt perheeni kanssa käymään Saksassa moikkaamassa pitkästä aikaa sukulaisia, joten Vertin liikutus oli jäänyt vähän vähemmälle. Lehtovaaralaiset olivat kuitenkin innokkaina tarjoutuneet liikuttelemaan Verttiä poissaoloni aikana, mutta he eivät omien kertomustensa mukaan ainakaan menneet kovin rankasti, joten orilla saattaisi olla hieman ylimääräistä energiaa purettavanaan.
Nousin kevyesti satulaan ja ohjasin Vertin uralle. Maneesi oli tällä hetkellä tyhjillään, mutta aavistelin, että joku yksityisen omistajista tulisi oman hevosensa pian. Kuten arvelinkin, orilla oli energiaa ja se käveli reippaana uralla. Katsottuani isoja ratsastuskisoja televisiosta olin saanut reilusti inspiraatiota esteiden treenaamiseen, mutta kaikki alkaa kouluratsastuksesta ja halusin saada poniini paremmin tuntumaa reissuni jälkeen.
Verryttelimme alkuun ravissa tehden erilaisia voltteja, kiemuroita ja siirtymisiä. Vertti oli melko hyvin avuilla alusta alkaen ja taipuikin ympyröillä mukavasti. Menohaluista huolimatta ori pysyi todella hyvin hanskassa, vaikka silloin tällöin se olisikin halunnut lähteä viemään minua kuin Ferrari.
Laukkaillessani Vertin kanssa keskiympyrällä Julle ja Hoo löysivät tiensä maneesin suojiin ulkona pauhaavalta syyssateelta. Jaoimme maneesin puoliksi ja aloin säätämään Vertin kanssa ensin pohkeenväistöjä, sitten sulkuja ja avoja. Vaikka orin keskittymiskyky ei ollutkaan tänään parhaimmillaan tehtävät sujuivat lähes kiitettävästi.
Ennen loppuraveja otin vielä vastalaukkaa ja muutamat laukanvaihdot, joissa meillä on hyvistä suorituksista huolimatta vielä kehittämistä. Juuri kun Vertti alkoi innostumaan uudestaan siirsin sen raviin ja hölläsin hieman ohjaa, jotta ori sai venyttää päätään eteen alas. Lopulta siirsin käyntiin ja luovutin koko maneesin Jullen ja Hoon käyttöön. Kävelemisen jälkeen käänsin kaartoon, taputin Verttiä kaulalle ja laskeuduin satulasta.
Saisin vielä miettiä pääni puhki tuon hoitajajutun kanssa.
Ringon hoidettuani kiipesin takaisin heinävintille ja jälleen ihanat Manu ja Vincet olivat siellä. Kaivoin puhelimeni taskusta,ennen kun ehdin laittaa salasani näin etusivulla viestin Cassandralta. Huimat kolmen päivän odotus palkittiin,minut oli valittu Vertin hoitajaksi! Huono arpaonneni,se ei petä. Olin haljeta onnesta! Nappasin Manun syliini ja paijasin sitä,Manu ei tosin varmaan nauttinut niin paljoa.
Löysin Vertin sen karsinasta,yksityishevosten varustehuonetta vastapäätä. Se kurkkasi kaltereiden välistä,nappasin karsinan ovesta riimun ja riimunnarun. Livahdin sisälle karsinaan ja silitin ponia. Laitoin sille riimun päähän ja laitoin Vertin kiinni,silitin sitä uudelleen ja lähdin metsästämään harjoja. Löysin vaaleansinisen harjapakin ja vein sen Vertin karsinan eteen. Laitoin Cassandralle viestiä,en nimittäin tiennyt mitä tekisin Vertin kanssa. Ratsastamaan en vielä ainakaan menisi,ehkä jo seuraavalla kerralla. Taluttelu sekä heppaan tutustuminen kuulosti paremmalta,ja se sopi Cassandralle! Laitoin puhelimeni pois ja aloin harjata Verttiä. Avasin karsinan oven ja talutin Vertin tallinpihalle. Pohdin pitäisikö lähteä maastoon vai turvallisesti kentälle. Mitä sanoisin Cassandralle jos Vertti karkaisi maaston uumeniin?... Ehkä näin alkuun kenttä on parempi.
Livahdin Vertin kanssa kentälle. Se käveli kiltisti vierelläni. Vertti oli hieman tasokkaallisempi poni,minä en sen sijaan niin tasokas ratsastaja. Ei se varmaan haittaa,aina voi ratsastajakin kehittyä! Vertin kanssa varmasti päästään kehittymään reippaasti. Verppaa alkoi selvästi kyllästyttää kentällä käveleminen,päätimme siis jo lähteä. Vein Vertin takaisin karsinaan,en harjannut sitä uudestaan,viime harjauksesta oli ehkä 5 minuuttia. En tiennyt pitäisikö Vertti viedä ulos,eikä Cass ollut tallilla. Löysin Ririn Poppiksen karsinaa siivoamassa,kysyin siis Ririltä tietäisikö hän. Ririn mukaan Vertin voisi viedä ulos,hän käski kuitenkin laittaa sille sadeloimen kovasta tuulesta johtuen. Vertin karsinan ovessa oli loimiteline jossa oli vuorellinen sadeloimi. Sain sen Vertin päälle,juuri ja juuri. Ette tiedäkkään kuinka vaikea on lyhyenä ihmisenä laittaa vähänkin isommalle ponille loimi! Talutin Vertin ja pysähdyin Poppiksen karsinan kohdalla jossa Riri edelleen oli siivoamassa. Kysäsin mihin tarhaan Vertti menisi. Tietoisena lähdin viemään ponia ulos. Jätin Vepan ulos,sillä oli vettä ämpärissä,muttei paljoa. En usko että siitä olisi haittaakaan jos hakisin lisää juotavaa ponille. Kannoin kahta ämpäriä Vertin tarhalle ja kaadoin ne vesiastiaan. Lähdin vielä talliin ja vein Vertin harjat omalle paikalleen. Cassandra oli löytänyt tiensä tallille,ja kysyi miten Vertin kanssa oli mennyt. Ensimmäinen hoitokerta Vertin kanssa!
