Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Tunnin aihe: maastoon! Pvm: 5.6.2018 Taitotaso: T1, helppo Deadline: Viikko aikaa (12.6 mennessä) -> lisäaikaa kysymällä Kuittaustapa: Tarina / kuva tai molemmat (tarinan ei tarvitse olla kovin pitkä. Kerro fiiliksiä, miten maasto sujui, kuvaile maisemia yms.)
Uusia kasvoja on saapunut tunnille, joten porukka on jaettu kahteen. Vuorossa kesäkuun ensimmäisellä tunnilla onkin maastoreissu hetken lomalla olleiden nelijalkaisten kavereiden kanssa. Karoliina on ryhmä 1. mukana Cassulla ja ryhmä 2. mukana Reiskalla.
Lenkki alkaa kävelyllä leveillä maanteillä, jossa matkalla tulee kuin tuleekin naapurin herra rauhassa punasella autollaan vastaan. Maantieltä käännytään rauhallisemmalle ratsastusta varten tehdylle tielle lehtimetsän suojiin, missä ravaillaankin mutkikasta tietä ja loiva ylämäki ylös. Ravipätkän jälkeen matka jatkui tarpomaan umpimetsään poluille, jossa hevoset saivat mutkitellen ja jalkoja nostellen hyvää harjoitusta tasapainoa ajatellen. Metsästä pois päästyä oli vuorossa pellolla laukkapätkä, missä saikin rallittaa menemään koko pellon läpi jos suinkin uskalsi: alla on onneksi maastovarmoja otuksia, jotka eivät ehkä liiakseltaan alkaneet rettelöimään (hevosten luonnekuvaukset hyvä tsekata läpi!).
Metsätietä jatkettiin jälleen ravaillen, ennen kuin loppumatkan tallille saikin kävellä pitkin ohjin. Lampi jätettiin välistä viileämmän ilman vuoksi.
julkasin tunni vahingossa väärällä käyttäjällä, sori
Sain onnekseni jo ennestään tutun Ringon alleni,se nosti päänsä ylös kun näki että käännyimme maastoon. Ravissa se oli alkuun aika jännittynyt ja ravasi pää ylhäällä mutta loppua kohden muuttui rennoksi ja siitä tuli tosi mukava ratsastaa! Vihdoin kun pääsimme pellolle Ringo nosti päänsä ylös ja havahtui,se ei olisi meinannut pysyä paikallaan! Se pomppelehti melkein paikallaan kunnes päästin sen Ruusan ja Hipun perään täyteen laukkaan. Olin vähällä tippua kun Ringo päästeli täysillä pellolla,se oli parasta! Taputin hengästynyttä ponia ja hymyilin leveästi selässä,pysäytin Ringon pellon reunalle ja halasin sitä tyytyväisenä selästä. Loppu tunti meni myös hyvin,Ringo ei enää ollut ihan niin reipas kun se kulutti virtaansa laukkailemassa pellolla,kehuin Ringoa paljon kun olimme taas tallilla. Hoidin sen pois,Ringo ei juurikaan ollut hikinen sillä ei enää ollut niin kuuma,vein sen ulos ja lähdin tallilta hymyillen tyytyväisenä. Vielä joskus menemme Seeran ja Peikonkin kanssa laukkaamaan kilpaa! (Niin että Ringo voittaa)
Varvastani kolotti yhä, kun ratsukkojono kaarsi jonossa rauhallisesti maantielle. Uusi tuttavuus Ruusa oli tallonut varpailleni heti alkajaiseksi heti talliin päästyämme - olinhan siitä kuullut varoiteltavan, mutten uskonut, että se voisi tehdä sen noin äkkinäisesti ja kovaa! Nielin kuitenkin tuskan ja ryhdistin asentoani satulassa. Varpaisiin sattui tai ei, nyt halusin suorittaa tunnin kunnialla loppuun, vaikkei diivatamma kauhean mukavaa ensivaikutelmaa itsestään minulle osoittanutkaan.
Kaikeksi onneksi alkuunsa tamma kulki rauhallisesti kuin veturi, ja ei tuntunut hätkyilevän edes ohi ajaneesta autosta. Se ravisteli välillä ympärillä hyöriviä hyönteisiä pois, ja antoi niille kyytiä pari kertaa ärtyisästi taakse potkaisten. Kerran se hypähti turpa taivaissa sivuun kuullessaan ojassa liplattelevan puron. Virtaa se tuntui saaneen siirtyessämme raviin, ja se kiihdytti heti melkein edellä kulkevan ratsukon perään kiinni. Sain sitä kuitenkin pidätettyä vähän, ja sain kuin sainkin sen rauhoittumaan ja ravaamaan kohtalaisen nätisti. Tuuli heilutti puiden lehtiä, jotka soittivat tasatahtista sointua. Muutama lintu lensi puiden oksilta toisille sirpittäen, ja yhtä mäntyä pitkin huomasin vilauksen tuuheahäntäisestä oravasta. Possujunassa lähes kulkevat ratsukot jättivät jälkeensä suuren hiekkapilven, joka jäi leijailemaan yhdeksi vanaksi peräämme. Ruusa ravata juoksi yllättävänkin asiallisesti eteenpäin, eikä se jaksanut osoittaa mieltään sen kummemmin.
Umpimetsikön koittaessa tamma hieman epäröi, mutta hieman vastahakoisesti se kuitenkin loppupeleissä suostui tarpomaan edessä kulkeneen hevosen rohkaistua ensin tämä mieltä. Pusikosta yllättäen eteen hypännyt ja pientä ylimääräistä häppenkiä aiheuttanut fasaani sai ainakin kiukkuilevaan tammaan lisävauhtia, ja nappasimme jo kauas ehtineen jonon vauhdilla kiinni.
Mietin sen onnettoman hetken, ryhtyisinkö viilettämään kimon kanssa pitkin peltoa. Muiden jo lähtiessä laukkaan ei kumpikaan meistä voinut vastustaa kiusausta, joten ryhdyimme rallittelemaan - pelto oli kuin laukkaamista varten. Nojasin hieman eteen kevyessä istunnassa, vaikkei vauhtia oikeastaan tarvinnut lisätä sitten alkuunkaan. Yllättäen ponitamma heitti muutamat vauhdikkaat pukit matkanvarrella, ja oli vähällä, etten lentänyt heti ensimmäisen jälkeen kaulalta alas. Pysyin kuitenkin satulassa - tai vähintäänkin kaulalla - pellon reunalle asti. Lopputunti sujui tyydyttävän hyvin, vaikka kuski ei ainakaan ollut yhtä skarppina kuin alkuunsa.
Olin saanut päivän ratsuksi suokkitamma Hipun, joka osoittautui jo hoidettaessa erittäin mukavaksi ponskiksi. Tammasta tosin huomasi, ettei sille kelvannut mikä tahansa kohtelu. Kuitenkin tulin Hipun kanssa hyvin toimeen, kunhan se vain sai arvoistansa kohtelua.
Pian istuin satuloidun Hipun selässä valmiina lähtemään maastoon. Kun muutkin tunnin ratsukot olivat valmiita, lähdimme tallustelemaan tallipihasta maanteille, ratsastuksenopettaja Karoliinan johdolla. Hän ratsasti leppoisalla pohjoisruotsinhevosella, Reiskalla. Hippukin vaikutti olevan varsin lunki tapaus. Se käveli allani rauhallisesti eikä edes ohi ajava auto saanut sitä hätkähtämään.
Matka jatkui maantieltä kohti suojaista metsikköä, jossa kiemurteli jos jonkinmoista polkua. Karoliina heitti käskyn siirtyä raviin ja siirsikin oman ratsunsa kyseiseen askellajiin. Karoliinan esimerkkiä seuraten muutkin ratsukot olivat pian ravissa. Hipun askel oli kiva istua, edes ravi ei pompottanut hirveästi kuten joillain hevosilla. Välillä piti väistää tiellä roikkuvia koivunoksia, mutta muuten maasto oli helppokulkuista.
- Seuraavaksi tullaan ylämäkeen! Karoliina ilmoitti jonkin aikaa ravailtuamme mutkikkaalla polulla. Huomasinkin edessä olevan ylämäen, mutta se vaikutti olevan aika loiva. Ratsastimme sen ylös siistinä letkana. Aika loivahan se oli eikä näin ollen aiheuttanut ongelmia kenellekään, ei ratsastajille eikä hevosille. Hippu vain hölkytteli rennosti menemään, korvat hörössä.
Umpimetsässä tarpominenkaan ei Hippua hetkauttanut. Se jatkoi etenemistä rauhallisessa, varmassa käynnissä. Itsevarmasti tamma tarpoi menemään ilman epäröinnin hiventäkään. Taputin sitä kaulalle ja vilkaisin takanani tulevaa Seeraa ja Ruusaa. Kimo poni oli jäänyt hieman jälkeen, mutta Hippu ilmeisesti sai sen rohkaistua etenemään edes jonkinlaista tahtia.
Kun metsästä oltiin selvitty ehjin nahoin, oli edessä pelto - ja mitäs muutakaan pellolla tehdään kuin laukataan! Vaikka sisälläni oleva huimapää käski rallittamaan täysillä pellon päähän, tyydyimme kuitenkin Hipun kanssa rauhalliseen laukkailuun. Hippu ei tainnut olla se kaikista riehakkain hevonen, eikä se liiemmin haitannut. Välillä oli hyvä ottaa ihan rauhallisesti. Naureskelin edempänä melkoista vauhtia laukkaaville Adelielle ja Seeralle ratsuineen.
Laukkailun jälkeen mentiin taas pätkä ravia, jonka jälkeen siirryttiin loppukäynteihin. Heitin ohjat pitkiksi ja sivelin rautiaan maastokaverini kaulaa. Viileän ilman vuoksi jätimme lammella kahlailun väliin, mutta en sitä jäänytkään kaipaamaan. Pian olimme jo takaisin tallilla ja siirryimme hoitamaan hevoset pois.
Näin ensimmäinen tuntini Lehtovaarassa oli ohitse. Hippu oli kyllä antanut minulle hyvin positiivisen kuvan itsestään ja sillä olisi kiva ratsastaa joskus uudestaankin! Muutenkin maasto oli ollut mukava - arkiset ajatukset sai karistettua hetkeksi muualle ja rauhallinen heppa oli tartuttanut fiiliksen minuunkin
//ja näin huomattiin että en osaa kirjoittaa lyhyttä tarinaa... :'D
