Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Tervetuloa Lehtovaaran ratsutilalle kilpailemaan kouluratsastuksessa sunnuntaina 21.04.2019 kello 10 alkaen!
Kilpailut järjestetään maneesissa, verkkaan on varattu hyväkuntoinen ulkokenttä koko päivän ajaksi. Maneesin kahviossa pyörii päivän kahvila, josta saat rahaa vastaan pientä purtavaa ja juotavaa (tuoretta pullaa, pieniä salaattiannoksia, mehuja, kivennäisvettä...). Luokat edetään järjestyksessä HeC - HeA. Luokkien välillä suoritetaan palkintojenjaot. Rajaton määrä osallistujia, sijoittuneet osallistujamäärän mukaan. Luvassa ruusukepalkinnot. Alle kahden osallistujan luokat perutaan. Kanslia sijaitsee kahvilan viereisessä pienessä huoneessa (kulku kahvilan läpi), jonne otetaan vastaan lähtömaksut (10v€) ja tallilaisilta lisäksi hevosvuokra (5v€).
Kaikille avoin kilpailu
Yksi ratsukko saa osallistua max. kahteen (2) luokkaan
Yksi hevonen saa osallistua max. kahden (2) ratsastajan kanssa
Yksi ratsastaja saa osallistua samaan luokkaan max. kahden (2) hevosen kanssa
Tuotos on liitettävä ilmoittautumisen yhteyteen 20.4. kello 18 mennessä!
Luokkiin otetaan rajaton määrä osallistujia
Kisojen VIP on 20.4. kello 18 Tulokset tulevat kisapäivänä palkintojen kera
Toimihenkilöt:
Kisojen "johtaja": Renee "Riri" Hallas Kuuluttaja: Christian Aarnisalo Kanslia: Heli Pallasoja Tuomarit: Karoliina Aho, Sonja Viikki, Åke Lunden Kahvila: Maria Haapakorpi, Anna-Maria Berg, Tiina Saari ja Heidi Mäkinen
Tuletko kauempaa kisaamaan? Ei huolta, Lehtovaaran keskustassa (n. 7km tallilta) sijaitsee mukava ja kaunis "kartano" -tyyppinen pieni majatalo joka majoittaa varmasti väsyneemmänkin kisaajan yöksi kera aamiaisbuffetin! Hevoskaverillesi saat vuokrattua karsinatilan Lehtovaaran tallista aikaisintaan lauantaina 20.4.
Kilpailuluokat & luokkakohtaiset tehtävät
Luokka 1. Helppo C (ohjelma HeC:1 2000) Kisapäivä ratsun näkökulmasta. Nyt on aika selvittää miltä kisapäivä näyttää ratsusi silmin: näkeekö se maneesin nurkassa kauhistuttavan tipun vai odottaako se saavansa palkkiota mitä onnistuneimpien ravien jälkeen? Teksti voi olla koko kisapäivästä tai vain jostakin tietystä kohdasta kisapäivää. Pituus vähintään 150 sanaa. Tuotoksessa arvioidaan samaistumista, hauskuutta ja tarinallisuutta.
Luokka 2. Helppo B (ohjelma HeB:3 2019) Pääsiäispäivän farssi. Menit ja myöhästyit ratsusi kera luokkasi verkasta yrityksistä huolimatta. Kirjoita teksti siitä, minkä vuoksi myöhästyitte paikalta. Sisällytä tekstiin seuraavat sanat ja lauseet (sanoja saa taivuttaa):
- “Miten tässä pääsikään käymään niin, että…” - tipu - noita - “Kaiken kukkuraksi…” - pajunkissa - “Loppujen lopuksi…”
Arvioidaan tarinallisuutta, kekseliäisyyttä sekä tekstin sujuvuutta. Pituus vähintään 150 sanaa.
Luokka 3. Helppo A (ohjelma Helppo A:5 2015) “Katsomoon on kokoontunut iso lössi yleisöä seuraamaan päivän viimeistä kouluratsastusluokkaa jossa kilpailet yhdessä ylvään ratsusi kanssa. Kerro kilpailusuorituksestasi katsomossa eturivissä istuneen, suklaamunaa mussuttaneen lapsen näkökulmasta - onnistuitteko vakuuttamaan mahdollisen heppapojan vai kauhistuiko heppatyttö kuollakseen jotakin temppua?” Tekstissä arvioidaan sujuvuutta, hauskuutta ja omaperäisyyttä, pituus vähintään 150 sanaa.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen joko tähän topaan, keskustaan tai sähköpostilla vrt.riri@gmail.com muodossa:
Luokka/luokat nro ratsastajan Etunimi Sukunimi - [*url=hevosensivujenosoite]Hevosen nimi[/url*] luokan tekstituotos
*poista tähdet ilmoittautumisen yhteydessä **väärät ilmoittautumiset hylätään
Ja taaas kisat, ja vielä koulua. Olisin tehnyt vaikka mitä muuta kuin pyörinyt tyhjää maneesia ympyrää. Joka tapauksessa tuttu hoitajani Adelie saapui pihatolle valkoiset housut yllään, kuvitelkaa valkoiset housut kurakelillä. Ainakin mun valkoiset läikät eivät enää olleet valkoiset, musta tuntui ettei Pontso ehkä enää tunnistanut muo. Adelie reippaili jälleen kerran se himputin sininen riimunnaru kädessään joka aina tulee ja kiinnittyy mun arvokkaaseen riimuun. Tyttö ei ilmeisesti tykännyt kun se puunasi mut eilen kisakuntoon ja mietti hieno pääsiäisasua, ja nyt näytin tältä. Hupss…ei voi mitään jos Rimpu yllytti mut piehtarointi kisaan. Lopulta näytin kuitenkin melkein mahtavalta kisaponilta ja komealta sellaiselta.
Maneesi oli täynnä jotain ihme keltaisia virityksiä, ja pari niistä oli eläimiä!! Tepastelin kiltisti maneesia ympäri kunnes keltainen höyhen lentää mun otsatukalle, Ade ei sitä huomannut ennen kuin pinkaisin vauhtiin. Äkkilähtö maneesin toiseen nurkkaan parin muun karvakorvan kanssa ja ratsastaja maassa, ehkä mun ei tarvi mennä koulurataa? Adelie ikäväkyllä kapusi uudestaan selkään jonka jälkeen käyttäydyin kiltisti, ainakin melkein. Jos paria parin minuutin pysähtymistä ei lasketa.
Adelie oli kuitenkin puunannut mut kisakuntoon asti kokopäivän, joten ajattelin palkita sen. Tassuttelin kiltisti koko radan läpi loppuun asti, vaikka se karvainen keltaelukka tuomarin pöydällä olikin kammottava. En olis millään jaksanut laukata kokonaista laukkatehtävää, ratsastajani kuitenkin vähänniinkuin pakotti mut, joten ajattelin pistää parastani. Luulen kuitenkin että ollaan joko kärki- tai loppupäässä. Rata meni kuitenkin ihan hyvin, tai ainakin mun osalta!
Kököttelin Donnan vieressä vatsa täynnä aamuheiniä tarhassa aamuauringon paisteessa. Heli laski vettä vesiämpäriin kiireessä ja siirtyi sen jälkeen muiden tarhoille. Oranssitakkinen ja valkohousuinen tyttö kipitti portille ja sen ali. Kävelin talliin asti keväisessä linnunlaulussa. Sain kokonaisvaltaisen harjauksen ja kiiltävän valkoiset pintelit kaikkiin neljään jalkoihin. Mustaan koulusatulaan oli kiinnitetty valkoinen kaunis satulahuopa ja suitset oli kiilloitettu viimeisen päälle. Oli taas heti aamusta kisapäivä ja tällä kertaa vuorossa koulukisat Adelien kanssa. Verryttely oli kentällä jossa oli jo pari muuta hevosta valmistautumassa valkoiset kamat päällään päivän koitokseen. Verkka sujui hyvin mun osalta.
Maneesi puolestaan oli koristeltu keltaisista hörhelöistä noita-akkoihin asti. Ajoin pistää parastani! Koko rata alkoi pituushalkaisijalla ravissa jonka jälkeen käännyttiin oikealle. Rata oli suht. helppo ainakin mulle, en tosin tiedä kuskistani. Adelie ainakin vaikutti radan jälkeen tyytyväiseltä! Radan jälkeen jäätiin odottelemaan josko palkintojenjako kutsuisi meitä. Kun tulokset oli julkaistu sain kaikki turhat tavarat pois päältäni, ja jääpussit jalkoihin, taas! Seisoskelin parikmmentä minuuttia karsinassa heinäkasan kera kunnes jalat olivat kylmätty Adelien toimesta. Ulkona oli jo aika lämmin ja talvikarvaakin vielä riitti, vaikka sitä aina lähteekin joka harjauskerralla tolkuttomasti Pääsin ilman kangasrättiä ulos, eli ilman loimea toisinsanoen. Donnaa ei näkynyt, ja sain vielä kaiken lisäksi omenamehua palkkioksi, nam! Sekä tietty pienen herkunkin, ihana auringonpaiste ja kaunis sää kevätpäivänä. Odotan niin paljon kesää, ja laidunaikaa sitäkin enemmän!
Nautin viimeisiä heinänrippeitäni, kunnes näen hoitajani valkoisissa kisahousuissa sekä musta kisatakki päällään kävellen luokseni. Riimu heilui uhkaavasti ja tuli aina vain minua lähemmäks ja lähemmäks.
Minttu antoi minulle porkkanan jotta antaisin hänen laittaa riimun, kadehdin vähän Sinttiä.. sen ei tarvitse vapaapäivä aamuna lähteä kisailemaan. En yhtään pitänyt maasta, jalkani upposivat helpolla kuraan joka oli hyppelehtimisen arvoista.
Hoitajani kääntää minut karsinaan ja antaa ensimmäisenä minulle mössön (joka maistui hyvin!), jonka jälkeen rupeaa laittamaan jotain ihme palloja mun harjaan.. se mun hoitaja puhu koko aika Adelielle sykeröistä mutta jaa..
Hoitajani harjasi minut extra puhtaaksi ja tuntui siltä kuin olisi kiiltänyt, mutta kyllä mä tunsin hännässä vielä vähän takkuja mutta mitä pienistä. Mulle laitettiin valkoset pintelit etten näyttäisi ihan pelleltä radalla. Myöskin sain selkäöni valkoisen satulahuovan ja inhottavan painavan mustan koulusatulan.
Hoitajani laittaa kypärän päähänsä jonka jälkeen laittaa mulle suitset, mulla oli uudet kuolaimet joissa oli ilmeisesti (ja toivottavasti) omenamaku😍 Niissä kuolaimissa oli makeaa esittää kouluhevosta. Sitten lähettiin verkkaamaan ja huomasin kuinka mun ratsastajaa jännitti mutta annoin sen jännittää rauhassa, en tuonu turhaa stressiä ku tiiän etten ois saanu nameja.
Mutta olihan mun pakko ravissa vähän hirnuilla ja tälleen mun Fionan perään.. hetkonen! En tarkottanu silleen mun!! Mut okei, okei.. Fiona on sika ihana ja hurmaava estetamma! Vaikka välillä vähän tulinen ja pippurinen😬
Daniela Sundberg - Fight for Flash Kuittaus: 261 sanaa Hörähdin, kun vaaleahiuksinen hoitajani sai vihdoin satulan selkääni. Nyt hän lämmitti kuolaimia, onneksi, sillä muuten ei hyvää olisi seurannut. Vihdoin minulla oli kankeat kapistukset päässäni ja olimme pian lähdössä kohti maneesia verryttelemään. Daniela puki itselleen kypärää ja selkeästi panikoi hiustensa kanssa. Eivät ne minun mielestä niin takkuiset olleet. Onneksi pääsimme Madden avulla vihdoin ja viimein maneesiin. Daniela joutui kiskomaan vyötäni paljon, sillä enhän minä häntä noin helpolla päästänyt. Harmikseni tyttö selvisi pullistelustani helpolla ja pian tuo istuikin selässäni säätämässä jalustimia. Yritin ottaa askelia eteenpäin, mutta ei. Olin iloinen, kun Daniela halusi antaa minulle koko ohjan ja uskalsi nauttia askelistani, vaikka minä välillä jekuttelin. Totaalisesti ärsyynnyin, kun sain kävellä vain viisi minuuttia, siis eihän tuo ole mitään alkukäynneiksi. Daniela taivutteli ja teki voltteja minulla käynnissä, lopulta pakottauduin hoitajani avuille. Ravissa Ririn mukaan toimin hienosti ja sain kävellä hetken ennen laukkoja, olihan tuo raskasta. Laukassa halusin vetää ranttaliksi, koska miksi ei? Olihan pukittelut ja sivuille hyppelyt minusta hauskoja, miksei ratsastajastakin? Daniela joutui ähkimään selässäni kunnolla, kun yritin ryöstää vasemmassa laukassa ympyrällä. Oikea suunta toimi Danielan onneksi paremmin. Rätisevistä kaiuttimista kuului vihdoinkin: ”Daniela Sundberg ja Fight For Flash vuorossa!” Perhoset lepattivat vatsanpohjallani, jopa minun, miksi tuota pitää hermostuttaa kotikisat, enhän minä voi tehdä mitään rentona. Tyssäsin paikalleni, onneksi rata ei vielä ollut alkanut ja tyttö sai minut liikkeelle. Nyt toi istuu rennosti, pystyn edes keskittymään. Heti hoitajani rentouduttua kuulin tuomarin supinaa, että alkutervehdys oli ollut hyvä. Ravi jatkui ja Daniela yritti saada minut muotoon, mutta huonosti yritti, sillä en kuullut tuon apuja. Laukassa heitin huvin vuoksi ison pukin, mutta taas Daniela voitti minut ja selvitti radan loppuun, vaikka pysähtyikin liian aikaisin. Olin kuitenkin tyytyväinen itsestäni ja sainkin radan jälkeen paljon nameja.
Tasainen pysähdys, ilman ongelmia tietysti, koska olinhan mitä tottelevaisin poni. Tänään olin tosin päättänyt, että viime kisojen voittojen jälkeen näyttäisin, millainen oikein osaan olla halutessani. Ruskea hiuksinen toinen hoitajistani yritti epätoivoisesti saada minut liikkeelle, kun kakkahätä iski. Sitä en kyllä ollut suunnitellut, mutta se paransi suunnitelmaani huimasti! Lopulta kuitenkin lähdin kiltisti ravaamaan, ja suoritin raviohjelman jälleen tasaisesti ja varmasti, taipuen joka suuntaan. Huomasin että Madde niminen ihminen oli onnellisen oloinen, ja hieman nukuksissa, joten käytin tilanteen hyväkseni, ja kun hän antoi laukkapohkeet tein iiiiiiiison pukin, ja jatkoin ravaamista. Jatkoin ravaamista, ja tunsin jotkin kovemmat jutut kyljissäni, joten säikähdyksissä nostin laukan, ja laukkasin pari kertaa kentän ympäri. En ollut edes huomannut että painolasti oli keventynyt pukin jälkeen mukavasti, mutta tajusin sen lopulta toisessa päädyssä, kun Madde istuskeli kouluaidan toisella puolella, ja joku kummallinen henkilö oli juoksemassa kohti häntä. Jäin hieman hölmistyneenä seisomaan paikoilleni, jolloin joku nappasi ohjastani kiinni, ja talutti minut kouluaidan yli takaisin ulos. Hengitin tasaisesti, ja katselin ympärilleni ihmeissään. Eikö rataa jatkettaisikaan loppuun? Miksi Madde ei tullut ottamaan minusta kiinni? Todella tyhmää. Hermostuin hieman ja näykkäisin vieressäni seisovaa lähintä ihmistä hihasta. Jekku ei ollut ihan niin hyvin onnistunut, kuin olin suunnitellut. Ensi kerralla pitää ehkä suorittaa taas normaalisti hieno rata, mietin. Kisapäivän jälkeen ei paljoakaan herkkuja tullut, paitsi tietty Danielalta jonka kanssa olin ollut hiukan armollisempi itsepäisien keksintöjeni kanssa. Tämä ei todellakaan ollut paras päivä maailmassa, mutta noh, ihan okei.
Miten tässä pääsikään käymään niin, että onnistuin missaamaan verkan alun niin kovin totaalisesti? Se oli oikeastaan ainut ajatukseni kun marssin ulkona Sotilaan ohjissa roikkuen kohti maneesia, jonka vierellä kasvoi kevääseen viittaavia pajunkissoja. Hip hei kesä, täältä tultiin, ensin kuitenkin verkkaan. No mitä oli käynyt?
Olin vähän vauhdikkaasti varustanut tallissa Sotilasta. Letitin sen harjaa pienille sykeröille sormet syyhyten kuin viimeistä päivää. Olin ollut aamun kuin noita-akka kotona kiukutessani muun muassa siitä, että rakas veljeni Benjamin oli kehdannutkin kutsua minua tipuseksi hiuksiani viimeistellessä napakalle nutturalle takaraivolle. Äiti oli säheltänyt muuta ja isä oli suurin piirtein ravannut ympyrää yritettyään kasta työtavaroita kokoon samalla kun itse jännitin kisasuoritusta suurin piirtein pissat valkoisissa kisahousuissa. Vauhdikkaasti olin napannut kisakassin eteisestä mukaan ja rynnännyt autoon, jossa äiti kyyditsi minut vauhdilla tallin pihaan valmistautumaan omaan lähtööni - tai no verkkaan ekana, josta onnistuin sieltäkin myöhästymään.
Kaiken kukkuraksi, kun olin vaihtamassa Adidaksen superstar -kenkiäni mustiin ratsastussaappaisiini, meinasin kiljua kuin teurastettava sika huomattuani saapaspussin uupuvan Sotilaan karsinan eteen koottujen varusteiden kasasta. Yritin rauhoitella itseäni kivoilla ajatuksillani samalla kun viiletin tallitupaan noutamaan sinne pöydälle jääneen kännykkäni, mistä soitin äidilleni. “Äiti. Nyt. Hätätilanne”, artikuloin erittäin selkeään ääneen. “Ne saappaat. Saappaat ovat eteisen oven vieressä mustassa pussissa. Juuri se missä lukee ranskaa kyljessä. Ota ne, aja tallille. NOPEASTI!” selitin äidille selkeät peliohjeet. Sähläsin kaiken hampaita purren loppuun ja talsin äkkiä Sotilaan kera ulos. Ulkona odottelin kun äiti juoksi pian saapaspussi kädessään, korkokengät jalassa luoksemme, Sotilas sitä vähän säpsähti. Kiittelin vuolaasti, tyrkkäsin ohjat eskyksissä olleen äitini käteen ja aloin vaihtamaan äkkiä kuraisella pihamaalla kenkiäni saappaisiin. Yksi, kaksi, tasapaino kesti ja saappaat olivat jalassa.
Niin palasimme tähän hetkeen kun pöllähdin loppujen lopuksi verkkapaikalle tyylikkäästi myöhässä. “Kiitos näiden saappaiden, meillä on kiire päästä hereille”, puuskahdin Sotilaalle, joka höristi vain korviaan.
Rouskuttelin tyytyväisenä heiniä karsinassa. Silloin luulin, että saisin ollakin karsinassa kaikessa rauhassa, mutta erehdyin...
Yhtäkkiä tallin ovi aukesi. Kohotin katsettani ja huomasin, että Hillahan se sieltä tulee siistit kisavaatteet päällänsä. "EIEIEIEIEIEI! EN OO LÄHDÖSSÄ YHTÄÄN MIHINKÄÄN!" ajattelin ja käänsin mielenosotuksellisesti peppuni karsinan ovea päin. Silti se vaan tuli ja alko lässyttään mulle. Onpa tyhmää! En mä mikään vauva oo! Yritin olla piittaamatta Hillasta, mutta sit se kaivo taskustaan esille herkun! Mä en voinu vastustaa kiusausta ja nappasin sen Hillan kädestä ja söin sen tyytyväisenä. Onhan se ihan mukava, se Hilla, mutta kun silloin ei huvittanu mennä minnekkään. Annoin Hillan kuitenkin harjata mut, kun oli ystävällisesti antanu mulle herkun.
Mutta sit se laitto satula selkään ja yritti laittaa satulavyötä kiinni. Törkeetä! Mitäköhän Hilla sanois jos mä laittaisin sen mahan ympärille narun tiukalle! Tai no, ei se nyt tiukalla ollu se mun vyö, mutta, no, aina voi valittaa! Suitsien laiton kanssa mä eka vähän testailin kuinka korkealle Hilla yltää ja leikin sen kanssa. Se kuitenkin ärsyttävän nopeesti sai ne laitettua mun suuhnun. Sain siltä sit leivän palasen palkinnoks, ja oli muten hyvä pala!
Maneesissa sit päästin kiltisti mun selkään ja päästiin kivasti liikkeelle. Se on kyllä hyvin alkanu ratsastaan, kun ei enää hiritse mun töitä. Muistan, kun se viellä piti sen käsiä ihan kamalan matalalla. Mulla oli kyllä muutakin tekemistä, kun miettiä sen käsiä...
Kun siirryttiin laiskottelualueelta kunnon verkkaan, niin päätin aluks viellä kattoo, että onko se hereillä vai pääsenkö puuhaileen jo omiani. Heittelin siinä vähän takapäätä ilmaan, mutta sainkin jo pian vastauksen, että ratsastaja on hereillä. Siirryttiin sitten raviin ja se löysi tosi kivasti ravin rytmin ja päätin palkita sen käyttäytymällä nätisti. Ravissa se keksi kivoja kiemuroita, mitä sitten mentiin.
Verkka suju mun osalta ihan hyvin ja oli mukava työsennellä, kun Hilla kerto selvästi mitä pitää tehdä eikä jäänyt epävarmaks. Ratakin suju aika lepposasti. Mua ei jänskttäny hirveesti ja Hilla muisti hyvin radan. Tuomaria tervehddittäessä päätin vilkasta, että minkälainen katto maneesissa olikaan se näytti ihan mukavalta! Tuomaripöytää ohittaessa aloin muistella, miten pienenä pelkäsin sitä. Nyt se on jo menneen talvn heiniä. Ainakin useimmiten... Laukkapätkissä saatoin lähtee vähän liian lujaa ja vähän karata ympyrältä, mutta olis pitäny Hilla ulkopohkeensa kiinni.
Sain heti radan jälkeen Hillalta herkun, että ilmeisesti oli menny senkin mielestä hyvin. Tosin, kyllähän mä nyt aina herkkuja ansaitsen. Mä oon niin kultainen poni!
Miten tässä pääsikään käymään niin, että minä ja Lily onnistumme lähes skippaamaan koko kisat, vaikka ne järjestettiin kotitallillamme! Oli pääsiäissunnuntai, 21.4., ja minun ja Lilyn oli tarkoitus osallistua ensimmäisiin kisoihimme uudella kotitallillamme. Sää oli mitä kaunein ja päivästä piti tulla täydellinen. Olin koko aamun valmistautunut kisoihin huolellisesti: suunnittelin selkeän aikataulun, putsasin omat varusteeni, etsin letitysvälineet valmiiksi, ja tottakai varasin taskuuni muutaman herkun annettavaksi ponille suorituksen jälkeen. Tallille saapuessani kävin valmistelemassa varusteet ennen ponin hakemista. Talli ja sen ympäristö oli kauniisti koristeltu erilaisilla pääsiäiskoristeilla, kuten pienillä muovisilla tivuilla ja noidilla. Päivä alkoi mitä mahtavemmin, mutta kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Kävellessäni ponin tarhalle tuttu punainen riimu kädessäni, kauhistuin pahanpäiväisesti. Koko ponia ei näkynyt missään, ei omassa saatika kaverin tarhassa. Juuri tänä päivänä Lily on kadonnut! Tuo ehkä maailman kiltein poni, joka ei koskaan tee mitään pahaa, on paennut tarhastaan!! Ei auttanut kuin hälyttää apua ja lähteä etsimään ponia. Kisat olivat jo alkaneet, ja oma ratsuni oli kateissa..
Kävimme sitten äitini kanssa kysymässä kaikilta tallilla olijoilta, olisivatko he nähneet tuota pientä valkoista ponia, mutta tuloksetta. Siispä pyysimme apujoukkoja ja jakaannuimme tallialueelle ja osa pidemmälle maastoon. Aika kului, eikä Lilyä aluksi meinannut löytyä mistään. Kun verkan alkuun oli enää noin 20 minuuttia, sain soiton puhelimeeni. Poni oli siis juossut metsään, ja sieltä se löytyikin pöheiköstä keskeltä pajunkissapensasta. Ja kaiken kukkuraksi se oli yltä päältä mudassa! Aiemmin valkoinen poni olikin muuttunut lehmänkirjavaksi mutaponiksi. Sentään Lily oli nyt löytynyt, ja kiirehdimme talliin pesemään ja varustamaan sitä.
Loppujen lopuksi ehdimme kuin ehdimmekin starttaamaan ratamme, joskin hyvin lyhyellä verryttelyllä ja ei-niin-puhtaalla ponilla. Se jää kuitenkin arvoitukseksi, miten Lily ylipäätään pääsi pois tarhastaan?
(213 sanaa) Kuittaus: Kovaäänisistä kuulutetaan seuraava ratsukko, joka on Rosa Järvelä ja Étoile Filante. Tukahdutan haukotukseni ja seuraan paikalle saapuvaa ratsukkoa. Vanhempani (tarkemmin äitini) olivat tuoneet minut katsomaan Lehtovaaran Ratsutilan pääsiäiskilpailuja äitini ollessa hevosihmisiä. Vilkaisen isääni joka tuijottaa keskittyneesti puhelintaa, eikä tunnu seuraavan kilpailuja juuri lainkaan. Äiti katselee kiinnostuneena kun hevonen, mikäs sen nimi nyt olikaan, Étale Finalle? tai joku sellanen, saapuu juoksemalla, jalkoja korkealle nostellen, hallia pitkin katsomoa kohti. Tyttö tai nainen pysäyttää hevosen siististi keskelle hallia, laskee toisen kätensä alas ja kumartaa pienesti. Tirskahdan. Vaikuttaa kuninkaalliselta. Hevonen jatkaa juoksemista ja kääntyy katsomon edessä meistä katsottuna vasemmalla. -Toi hevonen on tamma eli tyttö hevonen. Se tuli kootussa ravissa sisälle ja jatkaa nyt keskiravissa. Nyt se teki pysähdyksen ja jatkaa avotaivutuksella. Nyt se jatkaa..., äiti sepittää innostuneena minulle ja isälleni. Kaivan taskustani suklaamunan, jonka sain ostaa täältä pikkusäästöilläni. Rapistelen kuoren auki ja haukkaan siitä palan.
Jotkut hevosen liikkeistä näyttävät aika hurjille. Mussutan suklaamunaa ja seuraan nyt jo vähän kiinnostuneempana kisoja. Hevonen tekee ihan kuin balettia. Siis hevosten balettia. -Hui miten se tuon teki?, säikähdän kun hevonen tekee ihan oudon tempun. -Se on takaosakäännös kulta, äiti vastaa lempeästi, mutta irrottamatta katsetta ruskeasta hevosesta. Hevonen ravaa taas suoraan meitä kohti. Ratsastaja toistaa saman jutun minkä alussa ja poistuu alueelta kävellen. Äiti taputtaa ihan haltioissaan ja jopa minä taputan.
Meillä oli ensimmäiset kisat edessä Jinxyn kanssa, joten odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla. Loppujen lopuksi me haettiin tänään lähinnä vain yhteistä kokemusta kisatilanteesta tulevaisuutta ajatellen.
Olin edellisenä iltana väkertänyt Jinxylle sykeröitä, joita olin viimein oppinut tekemään siististi. Kaikki oli ollut tallista lähtiessäni hyvin ja järjestyksessä, mutta viime yönä jokin noita oli varmaankin käynyt tallissa, sillä en löytänyt pesua varten purkamieni suitsien leukahihnaa mistään, kun minun olisi ollut tarkoitus koota ne aamulla takaisin kasaan. Kaiken kukkuraksi Jinxy oli onnistunut saamaan päähänsä ison keltaisen tahran, jota poistamaan minun oli ollut pakko värvätä äiti.
"Miten tässä pääsikään käymään niin, että se leukahihna vaan katos?" hermoilin ruunan karsinan edessä tietämättä enää mistä etsiä. Koska äidit tunnetusti löytävät kaiken päätimme lopulta vaihtaa osia, jolloin minä pääsin jynssäämään loput tahrasta pois ja aloittamaan Jinxyn varustamisen.
"Äiti tää on oikeesti hätätilanne, kun se meidän verryttely alkaa ihan just." sanoin hoputtaen ja heittäen koulusatulan kevyesti ruunan selkään. Valkoisen satulahuovan olin koristellut laittamalla siihen kummallekin puolelle yhdet keltaiset tiput, mistä oli tarkoitus välittyä keväistä fiilistä. Nyt se oli kuitenkin laiha lohtu, sillä verkka alkaisi kymmenen minuutin kuluttua ja minulla oli hevonen, jonka suitset olivat lähes osasina karsinan ulkopuolella.
Pian pelastava enkeli kuitenkin saapui mukanaan kadonnut leukahihna, joka näytti jotenkin kummallisen kärsineeltä.
"Löytyi tallikissan hampaista." äiti selitti lyhyesti ja ryntäsin kiitollisena kokoamaan suitset loppuun. Joutuisin (pääsisin) varmaan ostamaan uudet suitset, sillä leukahihna oli todella kokenut kovia ja saanut muutaman uuden reiän. Jos tallilla olisi vain pihalla kasvavia pajunkissoja oikeiden kissojen sijaan olisimme olleet ajoissa, mutta nyt oli pärjättävä sillä mitä oli ja toivottava, etteivät tuomarit huomaisi asiaa.
"Veronica Berg ja MaxMax EX", kovaäänisestä kuulutetaan. Kuuluttaja oli mukava miesääni, mikä oli korvissani uusi tuttavuus. Istuin katsomossa pieni, violetti laukku sylissäni tätini vierellä jonka äiti oli patistellut mukaani katsomaan ratsastuskilpailuja. Kävin Lehtovaaran Ratsutilalla tunneilla - olin käynyt jo vuoden - ja olin tunnistanut kisaajia paikalla, kuten hetkeä aiemmin Fionalla ratsastaneen ihanan Rosan.
Valkoisten kouluaitojen sisäpuolelle saapui kuitenkin nyt uusi ratsukko ja kyllä minä Veronican tunnistin, vaikka hän debytoi uuden ratsun kanssa kouluradoilla! Haltioituneena seurasin alkutervehdyksen tuomareille joista Karo oli minulle tunneilta tuttu ja seurasin ratsukon etenemistä kouluradalla. "Katso, katso -- avotaivutus!" nykäisin tätini päällä olleen takin hihaa saadakseni naisen huomion selostukeeni. Tuleva hevosmaailman Mertaranta, niin tätini jupisi kaipaamassa selostusta muutoin kuin kovaäänisestä. "Nyt se kävelee, kävelee kävelee… ja sieltä, laukka! Katso mikä laukka! Aah", jatkoin kuumeisesti radan seuraamista ja puristin laukkua rintaani vasten kuin sen menettämistä peläten. "Johanna, jos olisit vähän hiljempaa ja antaisit kaikkien seurata ihan rauhassa...", nainen kehoitti, mutta pikkiriikkisen liian myöhään: "LAUKANVAIHTO!" Letkautus keräsi valehtelematta muutaman pahan katseen. Tätini puri huulta selkeästi vieressäni ennen kuin kaivoi hetken laukkuaan ja tyrkkäsi käsieni väliin söpön vaaleanpunaisissa papereissa olleen Kindermunan. Viesti oli selvä: syö ja selosta päässäsi. Hanki työ myöhemmin vaikka radiosta.
Minkä sille saattoikaan mahtaa, jos vain oli kertakaikkisesti kova kouluratsastuksen fani? Ehkä vaihtaisinkin lajini esteistä tulevaisuudessa kouluaitojen sisäpuolelle. Ei kukaan niidenkään yli hyppäämistä varmaan estelisi...
Me oltiin Cassandran kanssa kierretty jo kiitettävä määrä kisoja, mutta hän ei vain sitten näyttänyt saavan niistä vieläkään tarpeekseen. Mielestäni niitä on käyty ehdottomasti tarpeeksi ja ehdottaisin, että nukkuisimme aamulla pidempään ilman stressiä. Olisi luullut Cassandran pettyneen niin kovin viimevuotisten Tie Tähtiin -kisojenkin johdosta, että hän olisi luovuttanut tänä vuonna - mutta ei. Ja nyt vielä nämä koulukisat, joihin ei kyllä onneksi tarvinnut matkustaa montaa tuntia.
Cassandra oli ilmeisesti puhdistanut varusteeni, sillä ne eivät haisseet enää tutulta, vaan joltain aineelta. Hoitajani asetteli koulusatulan selkääni ja minä vedin itseni täyteen ilmaa. Cass torui minua pullistelusta, mutta päätin silti pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani, kunnes hän töytäisi minua hellästi sivuun ja kaikki meni ihan mönkään. Höh, ihan epäreilua.
Verryttelyssä oli paljon tuttuja kavereita ja keskittymiseni oli alkuun aivan hakoteillä. Tiesin, että Cassandra teki kovasti töitä menestyksensä eteen, mutta tänään minua ei huvittanut auttaa häntä siinä. Paitsi!! Jos terästäytyisin saisin onnistuneen radan jälkeen herkkuja...
Sain kaulalleni taputuksen juuri ennen kuin meidän piti ratsastaa sisään siihen isoon halliin, jossa ei koskaan satanut lunta. Katsomossa oli hurjan paljon väkeä käsissään niitä outoja ohuita laatikoita, jollaista Cassandrakin välillä tuijotti näpytellen. Hallin päässä oli pöytä, jonka ääressä istui kolme tiukan näköistä ihmistä. Pöydälle oli aseteltu pelottavan näköisiä keltaisia palleroita, mutta päätin kulkea urheasti niiden ohi, kun Cassandra käski minut pysähdyksistä uudelleen liikkeelle. Kummallisia kumarrustaukoja nuo ihmiset sitten halusivatkin pitää - eikö vain voitaisi suoraan hoitaa rata pois alta ja mennä takaisin kotiin syömään herkkuja? 235 sanaa