Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
”Ei saatana”, Tuhahdin hiestä märkänä. Puhelin soi ja kello oli lähemmäksi 06.00. Nousin ylös vaivalloisesti. Pitelin kädellä päätä, sillä päänsärky oli todellinen. Ainoat muistikuvat eilisestä juhlimisesta jäivät snapcahtin ja instagramin armoille. Samalla kännykkä tulvi erilaisista viesteistä. ”Selvinnyt ”, Viesti tuli Mintulta, ketä olin valvottanut koko yön. Voi elämän kevät, huokaisin ja vastasin vaivalloisesti yhdellä emojilla. Se kuvasti tunnetilaa erittäin hyvin. ”Okei, voin hakea sut” ”Se passaa. Ajokunnossa tuu olemaan ollenkaan” ””, Siihen loppui meidän keskustelu, sillä piti alkaa valmistautumaan. Jalan tynkää särki todella paljon, sillä olin nukkunut kokoyön proteesijalan kanssa. Tuhahdin voimakkaasti pukien ensimmäiset vaatteet mitkä käteen osui. Kohta kuuluikin auton renkaiden ääni ja Minttu odotteli autossa. Huppari tuolin karmilta ja ulos. Kevyt vesisade oli alkanut ja tietenkin laiminlyön kelin mukaista pukeutumista. ”Huomenta, ei taida olla hyvä olo?”, Minttu virnuili hyväntahtoisesti. ”Huomenta ja huomaat sen”, Puhdistin päätä ja istuin hyvin epäergonomisesti auton penkillä. Katselin maisemia, kun Minttu keskittyi ajamiseen. Vaihteeksi en ollut kauhealla juttutuulella, kun krapula painoi mieltä.
”Perillä”, Sinihiuksinen nainen hymyili ja hyppäsi ulos autosta. Seurasin perässä ja Riri oli parhaimillaan avaamassa tallin pääovea. ”Hyvää huomenta”, Riri hymyili leveästi ja vastasin haukotuksen kanssa. ”Good morning”, Venyttelin käsiä ja Minttu seurasi perässä. ”Laittakaa hyvät sadeloimet kaikille ulos. Pian alkaa rankkasade”, Riri tokaisi ja lähdimme kolmisteen laittamaan aamuheiniä sekä väkirehujan kasaan. ”Theo voisit mennä tarkastamaan hevosia. Pärjäämme tässä kahden”, Riri ehdotti ja ilman sanomatta mitään lähdin tekemään työtä käskettyä. Aloitin kauempaa ja aluksi kaikki sujuivat rennosti. Fionan kohdalla loimittaminen oli oma operaatio ja tamma yhä hermoili pitkästä kuljetusmatkasta. ”Nonni ihan rauhassa”, Silitin tamman kaulaa ja selkeästi odotti aamuruokien saamista. Kuten moni muukin hevonen odotti. ”Valmista?” ”Kyllä”, Kuittasin Rirille ja olin ottanut Rauolinin viimeiseksi. Ori oli toipunut hyvin reissusta ja oli nyt enemmän väsynyt kuin ylienerginen kaikesta kökkimisestä. ”Hienoa. Kaikki kengät jalassa ja ei näkyviä ongelmia?”, Riri kyseli nautraalin katseen kanssa. Tarkkailin toisen ilmettä ja nyökkäsin vahvasti. ”Asia kunnossa. Lähdetään viemään heppoja ulos yksi kerrallaan niiden syötyä”, Riri kuittasi ja alkoi jakaa Mintun kanssa aamuruokia. Tarkkailin kaksikon menoa keskittyen sitten sinihiuksisen toimiin. Hieman seisoskelin paikoillani jumalattoman päänsäryn kanssa. ”Menen tarkastamaan tarhat ja vedet”, Sanoin lopulta. Oli aika ottaa raikasta ilmaan filtterin läpi. ”Hyvä idea. Tulemme hetken päästä perässä”, Riri vastasi heti. Nyökyttelin siinä hetken aikaa silmät laiskasti etsien reittiä ulos.
Ulkona satoi kevyesti ja nappasin tupakat takin taskusta. Tarkoituksella kiersin tallin takaa, että sain rauhassa polttaa. Katselin maisemia hakien suojaisaa paikkaa katoksen alta etten heti kastuisi. Kuinka helpottava olo tulikaan hetkeksi aikaa ennen töihin ryhdyttyä. Hieman laiskasti lähdin katsomaan tarhoja ja vesiastioita. Suurinosa oli täynnä, joistakin sai kaivaa heiniä pois. ”Rankka ilta?” Kuului naisen vaimea puhe tarhan toisesta päädystä. Käännyin äänensuuntaan ja naisen ulkonäkö herätti huomion. Hiukset oli jaettu siististi mustaan ja valkoiseen puoleen. Vahva musta meikki ja hyvä ettei naisen ripset osuneet kasvoille. Musta pukeutuminen ja nainen oli kaikinpuolin mielenkiintoinen. Veti sanat suusta. ”Ei toki, ihan selvinpäin ollaan”, Sain sanottua. ”Bad guy”, Toinen selkeästi haistoi tupakan sateen kasteleman hupparin päältä. Hänen vahvaa brittiaksenttia ei voinut olla kuulematta. Ainut oksettava asia. ”Siksi kasvetaan ei synnytä”, Jatkoin keskustelua utuisin silmin. ”Mikä teidät tuo näin aikaiseksi?”, Jatkoin. ”Tallityöt tietenkin ja pääsee aikaisin pois”, Mysteeri nainen hymähti. ”Ette taida olla kantasuomalaisia?”, Kysyin toisen käännettyä selän. Hän palasi luokseni viekottelevan katseen kera. ”Olen kuullut teistä ja olemme samassa veneessä. Ava”, Pidin hänen olemuksestaan. ”Theodore”, Esittäydyin kohteliaasti perään. ”Hmm, ihana nimi. Aika harvinainen”, Ava jatkoi ja heilautti hiuksia. Hän oli todella helppo tunnistaa muiden joukosta. Osittain olimme ulkonäöllisesti kuin kaksi marjaa. Pelkkää mustaa, ketjuja, venytykset ja lävistykset. Ei paha. Mutisin mielessä ja toinen tutkaili omaa olemustani päästä varpaisiin. ”Ystäväsi tulevat, voimme jutella myöhemmin”, Ava lähti kohti tallia ja itse yritin näyttää kiireiseltä. Nyt ei omistajan torut kelpaisi.
Menin auttamaan hevosten kanssa ja minulle jäi oikeastaan pari ponia vietäväksi. Minttu oli innoissaan, että sai hoitaa Rauolinia ilman turhaa kysymistä. Hän näytti pärjäävän orin kanssa, niin tuskin heille ongelmia ilmentyisi. Jäin sisälle putsaamaan käytäviä ja aloittamaan karsinoiden siivoamista. Siinä hommaa riitti, mutta tuskin tässä kokopäivää menisi. ”Tulen pian apuun”, Minttu heilautti söpösti kättä ohi mennen. ”Juu”, Annoin kevyen punastuksen levitä kasvoille, vaikka en saanut Avaa mielestä. Jatkoin karsinoide siivoamista ja Riri alkoi tohinalla vetää käytävää siistiksi. ”Kun saatte karsinat siivottua olette vapaita. Ava tulee pian apuun”, Riri huikkasi ohi mennen ja nyökkäsin terävästi ymmärryksen merkiksi. Hetken päästä Ava ilmestyi kottikärryjen kanssa hiukset korkealla poninhännällä. Mustat ja valkeat hiukset sekottuivat keskenään. Naurahdin ja jatkoin hommia hampaita purren. ”Missä vaiheessa mennään?”, Minttu ilmestyi karsinan oven suulle ja katseli touhua. Hän huomasi Avan kanssa ja toisen katse hieman muuttui. Minttu piti naista myös poikkeavana, mutta varmasti Ava oli oikein mukava. ”Tässä karsinoita jäljellä. Voidaan yhdessä hoitaa”, Ehdotin ja Mintun kasvoille palasi leveä hymy. Meillä ei kauaa mennyt vetää viimeiset karsinat ja Ava ilmoitti olevansa myös valmis. ”Entäs sitten?”, Kysyin. ”Sitten onkin valmista”, Minttu laittoi kottikärryt omalle paikalleen ja kääntyi suuntaani. ”Kämpille?”, Ehdotin. ”Meinaat, että tulisin tutkimaan talosi?”, Minttu pisti kädet ristikkäin eteen. ”Niin”, Vahvistin idean, sillä haluaisin suihkuun ja syömään, mutta kyllä seura kelpaa. ”Okei, voidaan tulla päiväksi takaisin” ”Kuulostaa suunnitelmalta” ”Jes! Heippa Ava”, Minttu huikkasi vielä meitä ohittavalle naiselle. ”Bye” ”Zau, näemme myöhemmin”, Hymyilin vielä loppuun.
Oma hevonen Rauolin ✧ Kaappi ✧ Instagram @theo.virtuaali
”, Viesti tuli Mintulta, ketä olin valvottanut koko yön. Voi elämän kevät, huokaisin ja vastasin vaivalloisesti yhdellä emojilla. Se kuvasti tunnetilaa erittäin hyvin.