Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Se oli ollut ihan tavallinen perjantai-ilta. Ava oli juuri tullut kaupasta ja istahtanut sohvalle selailemaan puhelintaan. Netin ihmeellisessä maailmassa aikansa pyörittyään, hän huomasi erään tallin hakevan hevosilleen hoitajia. Eikä se ollut mikä tahansa talli, vaan Lehtovaaran ratsutila - talli, joka sijaitsi ihan lähellä Avan kotia.
Ensin Ava oli katsonut näytöllä komeilevaa tekstiä hieman epäilevästi, mutta hän oli kuitenkin jatkanut lukemista uteliaisuutensa vuoksi. Moni ihanan oloinen hevonen haki itselleen hoitajaa. Voisiko minusta todella olla siihen? Ava mietti saamatta siihen suoraa vastausta. Lopulta hän nukahti sohvalle kännykkä kädessään.
Lauantaina Ava ei ehtinyt juurikaan miettiä hoitaja-asiaa, sillä hän oli koko päivän kuvauksissa. Illalla hän oli tosin jälleen klikannut itsensä Lehtovaaran ratsutilan sivuille ja lukenut lisää tietoa tallista. Ei kai siitä haittaakaan voisi olla, jos kokeilisin hakea hoitajaksi... Ajatus alkoi tuntua koko ajan houkuttelevammalta. Oikeastaan olisi ollut hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä, ei tällaisia mahdollisuuksia tullut joka päivä vastaan.
Sunnuntaina Ava sitten teki sen - haki hevosenhoitajaksi. Vasta hakemuksen lähetettyään naista alkoi oikeasti jännittää. Hän ei meinannut malttaa pysyä aloillaan, mitä hän olikaan juuri mennyt tekemään? Juuri kuvitellessaan pahinta kauhuskenaariota, puhelin alkoi soida. Ava vastasi puhelimeen suorastaan säikähtäneen kuuloisena.
"Riri täällä, Lehtovaaran ratsutilan omistaja. Ajattelin vain ilmoittaa, että sinut on valittu hoitamaan Rassea yhdessä Minean kanssa!"
Ava ei oikein osannut vastata mitään, kiitti vain ja taisi hän mainita tulevansa käymään tallilla pian. Olo oli jollain tapaa helpottunut, vaikka tosiasiassa vaikein osuus oli vielä edessä. Ensimmäinen vierailu tallilla ja hoitohevosen tapaaminen.
Tiistaina se päivä koitti, tai no oikeastaan ilta. Oli jo melko hämärää, kun Ava kaarsi autonsa Lehtovaaran ratsutilan pihaan ensimmäistä kertaa. Oikeastaan Ava voisi tulla tallille kävellen tai pyörällä, säästäisipä hän luontoa näin lyhyellä matkalla. Enempää hän ei jäänyt asiaa miettimään, vaan asteli hieman epävarmoin askelin punaiseen, kutsuvana valoa hohkaavaan tallirakennukseen.
Avasta tuntui, kuin hän olisi palannut kotiin. Hevosen ja heinän tuoksu tuntui kodikkaalta, ihan kuin hän ei koskaan olisi ollutkaan poissa tallilta. Ava seisoi keskellä käytävää kuin idiootti, nauttien hänet vallanneesta tunteesta. Samassa ystävällisen oloinen nuori nainen tervehti ja esittäytyi Heliksi. Heli jopa tarjoutui esittelemään tallia saatuaan selville, että Ava oli yksi uusista Lehtovaaran hoitajista.
"Kiitos, pieni esittely voisi tosiaan olla ihan hyvä idea", Ava vastasi vaaleatukkaiselle Helille ujon hymyn kera. Heli hymyili ainakin kaksi kertaa enemmän ja alkoi esitellä tallia innoissaan. Ava tunsi heti olevansa tervetullut tallille.
Heli kierrätti Avaa tallissa hyvän aikaa. He kävivät ainakin tuntihevosten varustehuoneessa ja taukotuvassa, ulkona sen sijaan he kävivät tarhoilla sekä kentän ja maneesin luona. Sitten he palasivat talliin. Heli kertasi vielä nopeasti jotain Lehtovaaran käytäntöjä, jotka olisi hyvä muistaa.
"Jos joku asia on epäselvä, niin parempi kysyä kuin katua", Heli sanoi tallikierroksen päätteeksi. "Multa ja Ririltä voi ainakin tulla aina kysymään!"
"Oikeastaan mulla ois jo nyt yks kysymys."
Heli katsoi Avaa ystävällisesti. "Missä Rassen karsina on?" Ava kysyi.
"Voi hyvä tavaton, tärkein unohtui!"
Heli ryntäsi näyttämään karsinan Avalle. Hevonen oli jo otettu sisälle, olihan nyt aika myöhä. Tallissa oli aika hiljaista ja Riri oli alkanut jakaa hevosille iltaruokia. Kauaa Ava ei siis enää olisi tallilla, jotta hevoset pääsivät yöpuulle.
"Voit vaikka harjata sen, jos haluat", Heli ehdotti pikaisesti ja katosi sitten jonnekin. Se tuntui hyvältä idealta, joten Ava kipaisi hakemassa Rassen harjat ja palasi takaisin karsinalle harjaamaan hoitohevosensa.
"No moi, mitä poika? Mä oon kuule sun uus hoitaja", Ava tervehti ruunaa ja rapsutti sitä hieman. Se oli todella kiinnostunut uudesta hoitajastaan. Puoliverinen nuuhki Avan päästä varpaisiin, naisen seisoessa kankeana paikoillaan. Avaa hieman hermostutti, mutta hän yritti piilottaa tunteensa ja asteli rohkeasti sisälle karsinaan. Rasse näytti silminnähden pettyneeltä, kun Avalla ei ollutkaan ruokaa mukana.
"Riri tuo sulle kohta ruokaa", hän lohdutti hevosta ja alkoi harjata sitä.
Huolellisen harjaamisen jälkeen Ava tarkisti vielä kaviot, mutta niissä ei ollut paljoa puhdistettavaa. Nainen jäi vielä hetkeksi aikaa rapsuttelemaan kiltin oloista hoitohevostaan. Ava tunsi olonsa todella onnelliseksi - se oli kai sitä kuuluisaa hevosten taikaa. Hetkessä Ava oli unohtanut kaikki murheensa ja siinä hetkessä olivat vain hän ja Rasse.
Pian kuitenkin itse tallin omistaja pölähti karsinalle Rassen iltaruokien kanssa.
"Ai, sä olitkin vielä täällä!" punapää huudahti. "Heli kertoikin susta. Ihanaa nähdä uusia hoitajia, toivottavasti viihdyt Lehtovaarassa. Ja tosiaan, Rassellahan on toinenkin hoitaja, Minea, kyllä te varmaan tuutte hyvin toimeen...", Riri alkoi selittää. Kyseessä taisi olla varsin puhelias tallin omistaja. Ava kuunteli tallin omistajan juttuja eikä hän voinut olla hymyilemättä.
Rasse ja Lehtovaara olivat parasta, mitä Avalle oli tapahtunut pitkään aikaan.
Rasse & Minea Rasse kyyhöttämässä tarhassa ja Minea nappaamassa uudesta hoitsustaan heti kuvaa - hetki ennen kuin Poppis tuli nostattamaan levelin haastavuuden kakkostasolle...
En päässyt tallille maanantaina ja keskiviikkona rankan kokeita täynnä olevan viikon takia, mutta nyt on perjantai ja on aikaa tehdä mitä vain!
Kaarsin jäässä olevalla pyörälläni tallin pihalle. Ulkona ei ollut ketään. Kävelin reippain askelin talliin, muttei sielläkään ollut ketään. Missä kaikki olivat. Parkkipaikalla oli vain Helin auto, mutta missä Heli. En ole käynyt yksäripuolella pitkään aikaan mutta oli pakko tietää että oliko Heli siellä.
Turhaa epäilin. Heli oli järjästelemassä varustehuonetta. Moikkasin Heliä ja lähdin suunnittelemaan mitä teen Rassen kanssa.
En tiennyt itsekkään mitä Rassella teen, mutta lähdin varustehuoneeseen katsalemaan mitä kivaa löydän. Este vai koulupenkki. Pitkän harkinnan jälkeen estepenkki olisi varmaan mukavampi kun outo hevonen on kyseessä.
Estesatulan kanssa otin sinisävyisen satulahuovan sekä ihanat tummansiniset pintelit patjojen kera. Tsekkasin vielä varustehuoneen seinässä olevalta listalta mitkä varusteet ovat Rassella pakollisia. Kaivelin Rassen suojakorista vielä pakolliset bootsit ja jättimäisen varustekasan kera raahauduin pesupaikalle.
Rassen karsinalta otin riimunnarun ja lähdin hakemaan Rassea. Rasse tuli kiltisti vastaan kun huusin sitä. Aivan kuin Rasse tunnistaisi minut, se hörisi vielä matkalla talliin kun talutin sitä. Rassen tuntilista oli tyhjä eikä sillä ole ratsastettu muutamaan päivään. Ihan hyvä että se saa välillä liikuntaa kun tunneilla käy harvemmin.
Pyöräytin Rassen pesupaikalle ja aloin harjaamaan sitä pitkin vedoin. Rasse oli ilmeisesti raapaissut hokilla itseään jalkaan sillä ruununrajasta sillä löytyi hieman verta. Itse haavaa en löytänyt joten annoin asian olla ja keskityin itse Rasseen.
Siirsin jakkaran korkean hevosen vierelle ja nostin satulan Rassen selkään sen päältä, sillä en yletä selkään kunnolla ilman jakkaraa. Käärin pintelit vasta satulan laittamisen jälkeen ja jokaisen pintelin käärittyäni kiristin satulavyötä yhdellä reiällä.
Lämmitin kuolaimet ja autoin ne Rassen suuhun. Kun olin saanut kaikki suitsien soljet kiinni kiristin satulavyötä vielä yhdellä reiällä.
Talutin Rassen maneesiin jossa kävelytin hevosta vielä sopivan aikaa. Talutin Rassen selkäännousujakkaran viereen ja hyppäsin kyytiin. Miten iso ja kapea hevonen voikaan olla.
Pyysin Rassen käyntiin pienellä pohjelliikkeellä ja aloin heti hakemaan hevosen päät alas. Rasse on selkeästi ratsastettu aina oikein päin sillä kaula kaartui hienosti. Välillä Rasse nosti päätään päästäkseen helpommalla.
Raviin Rasse ei olisi halunnut siirtyä , mutta maiskuttamalla ja kannusta käyttämällä tamäkin ongelma ratkaistiin. Rasse oli todella rento ravissa ja hyviä pätkiä tuli mukavan paljon. Rasse hengästyi yllättävän nopeasti joten oli välikäyntien vuoro.
Rasse oli rento ja rauhallinen kunnes Iiris ja Ruusa tuli maneesiin pyörimään. Rasse oli koko ajan jännittynyt ja tuijotteli Ruusaa. Laukkojen jälkeen oli aika ottaa loppuverryttely ravissa löysemmällä ohjalla suoralla uralla. Loppuravien aikaan Cina ja Hoo tulivat vielä maneesiin kävelemään.
Olin menossa kentälle kävelemään, mutta Camilla ja Sofia pyysivät minua kävelyttämään hevosia maastoon. Talutettiin lyhyt lenkki tallin ympäri jonka jälkeen Camilla ja Sofia menivät ratsastamaan ja minä vein Rassen talliin.
Harjasin Rassen vielä huolellisesti loppuun ja vein sen loimi päällä tarhaan rentoutumaan.
Minea hyökkäsi jostain karsinaani ja alkoi harjaamaan minua. Sain tälläkertaa jalkoihini suojat ja etujalkoihin bootsit. Bootsien karvaosa hinkkaa ärsyttävästi, mutta toisaalta normiboorsit hinkkaavat ruununrajani joka talvi rikki. Satulaa Minea ei vieläkään yllä nostamaan selkääni.
Minea lähti jonnekkin ihme paikkaan Poppiksen hoitajan kanssa. Se antoi mulle karran omenaa kun haki Poppista.
Pian Minea tuli kuitenkin takaisin ja alkoi laittamaan minulle suitsia. Kuolaimet joutuu aina ottamaan suuhun, ne kylmät ja liukkaat rautapalkit tuntuvat joka kerta kamalemmalta. Onneksi rakkaat hoitajani lämmittävät ne aina.
Tallikäytävää pitkin tallusteltiin Minean kanssa maneesiin. Maneesissa oli paljon esteitä hui! Minea koitti hoputtaa mua kävelemään turhia kierroksia maneesin ympäri kunnes kaverit tulivat. Hoo ja pikkukirppu (köh köh Fosse) tulivat maneesiin samalla ovenavauksella jottei mun tarvi olla yksin.
Minea kapusi jakkaralta selkääni ja pyysi raville. Ravattiin pitkään maneesia turhaan ympäri, kunns alettiin laukkaamaan ja hyppäämään. Laukka-avuilla Minea pyysi minut laukkaamaan ja käänsi minut kohti pientä punavalkoista ristikkoa jonka "tolppina" oli ämpärit. Se oli niin siistiä kun pääsin taas hyppäämään että kuvittelin hyppääväni ainakin 100cm okserin. Seuraavalla kerralla Maisa oli nostanut Ristikon pystyksi. Ihan turhaa hypätä niin pientä estettä. Nostelin jalkani n.60cm esteeb yli hasveillen 100cm radoista.
Seuraava tehtävä. Mitäköhän nyt täytyy tehdä. Ahaa ainakin minun täytyy laukata. Este! Minea käänsi minut sinivalkoiselle esteelle joka oli n.60cm korkea. "Hienosti" Minea huikkasi selästäni ja alkoi pidättämään minua jokatoisella laukka-askeleella. Hui pinkki lautaeste oli turhan lähellä, mutta minä mestarihyppääjänä pääsin tietysti sen yli.
Uusi yritys, mutta esteet nousivat 70 ja 80 senttisiksi. Ne oli vielä pieniä, muttei Fosse niitä kolhauttamatta ylittänyt. Yhtäkkiä Minea käänsi minut hurjalle okserille joka oli ainakin 80cm. Jalkani menivät juuri ennen hyppyä sekaisin, joten otin hieman liikaa voimaa hyppyyn.
Jouduin kävelemään hetken koska Minea tarvitsi huilaustauon. Tai ehkä minä vaikutin liian kiihtyneeltö, muttei ex esteratsulta voi malttia vaatia. Zaida, Cina ja Minea puhuivat jotain radasta, mutten tiennyt että me oikeasti hypätään rataa. Okei ensin okseri, sitten linja taas okseri ja loppuun punavalkoinen pysty.
Hoo ja Fosse lopettivat hyppäämisen rataan, mutta Cina ehdotti että kokeillaan kuinka korkeaa Rasse hyppää ja olin siitä niin innoissaan. Kierros kierrokselta este vain nousi ja kun se oli 110cm korkea Minea ei enää kehdannut hypätä korkeampaa ja antoi minun ravata löysin ohjin maneesia ympäri. Tyytyväisin mielin käveltiin vielä loppukäynnit maneesissa.
Tallissa Minea riisui minut super nopeasti ja laittoi kylmät jalkoihini. Sain jäädä talliin lepäämään yöksi kavereiden kanssa.
Ratsastuskoulumestaruus osakilpailu #1 Minea&Rasse. Feat. Ava 24.11.18
Perjantai: Heräsin aamulla kahdeksan aikoihin, söin, pesin hampaat, kävin suihkussa ja puin rennot vaatteet. Äiti oli pakannut eilen minulle isoon reppuun kisakamat, vaihtovaatteita, hygieniatuotteet, eväitä sekä saappaiden jne. puhdistusaineen. Olin itse myös saapaskassiini tunkenut saappaiden lisäksi kypärän, kannukset, raipan ja heppanameja. Raahasin kaikki tavarat autoon ja oli aika suunnata tallille.
Tallilla meitä odoittikin erikoinen yhdistelmä: kahdeksan hevosen rekka jonka perään oli asennettu kolmen hevosen traileri. Traileri vedettiin sivuun ja rekan perä avattiin. Kilpailu alkaa kuka täyttää ensinmäisenä oman hevosen matkustuspaikan puruilla. Kottikärryjä ei riittänyt kaikille ja tyylit oli mitä erikoisempia. Voittaja on Sotilaan poppoo! Minua alkoi jo huolestuttamaan sillä Avaa ei näkynyt missään. Olimme yhdessä sopineet että kaikki on tallilla viimeistään puoli kymmenen. Kello oli jo kymmenen hevosia lähdettiin hakemaan sisälle, mutta avaa ei näy missään. Juuri kun talutan Rassen sisälle ava on laskemassa tavaroitaan Rassen karsinan eteen.
"Moi ava" sanon iloiseen ääneen. "Moi, sori oon vähän myöhässä, mutta herätyskelloni ei soinut." Ava punastui "Ei se haittaa" olin tyytyväinen että Ava oli vihdoin täällä.
Riri huutaa tallin käytävältä korkeaan ääneen "Kaikille hevosille laitetaan kuljetussuojat sekä 150grammainen tallitoppaloimi. Mä tein myös listan minne mikäkin hevonen menee ja jos jollekkin tulee yksilöllisiä varuteita niin ne löydät tästä korista" Huikkaan Avalle että hakee kaiken mitä Rasse tarvitsee niin minä harjaan koko hevosen. Kun Rasse oli viimein valmis se sai jäädä karsinaan juomaan melassivettä. Riri oli taas äänessä.
Ehdin varata kuskin vieressä olevan paikan, sillä minulla on vakava matkapahoinvointiongelma. Viimein oli aika lastata Rasse. Viimeinen paikka rekasta jäin onneksi rasselle sillä trailerissa 170cm hevosella voisi olla hieman ahdasta. Loput hevosista laitetiin vielä traileriin ja oli viimein aika lähteä N.9h kestävälle matkalle. Perillä me oltiin vasta n.21:30 ja hevosia talutettiin puolisen tuntia. Talli meni kiinni puoli yhdeltätoista joten tavarat otettaisiin autosta vasta seuraavana päivänä. Lehtisjengi majoittui keskustassa olevaan hotelliin neljän hegen huoneisiin.
Lauantai: Suurin osa poppoosta heräsi seitsemän aikoihin ja matka tallille oli puoli kahdeksan. Laitoin hiukseni nutturalle jo hotellilla ettei tallilla kiireessä tarvitse niitä alkaa väsertää. Rosan kyydissä minä ja Ava kera muutaman muun ajeltiin hallavaan. Tallilla laitoin Avan puhdistamaan Rassen karsinaa ja lähdin itse hakemaan Rassen tavaroita. Kun kaikki hommat oli tehty Ava harjasi Rassea ja minä sykeröin sen harjaa. Kisat alkoivat ja lähdin karsomaan ensinmäistä luokkaa eli junnujen kouluosiota. Hyvä Zaidaa! Team lehtis! Katsomosta kuului muidenkin zempit ja onnentoivotukset.
Junnukouluratsastuksen jälkeen meillä tuli Avan kanssa kiire verkkaamaan. Lähdin oman luokkanu alkupäässä ja olin verkkaamassa jo sennujen kouluosuuden aikana. Verkka meni hyvin ja sain Rassen hyvin aivuille. Lähestymiset oli verkassa haastavia, mutta niin pienistä esteistä päästiin helposti yli.
Rata oli tasainen ja varma, mutta se ei riittänyt kuin vasta 16. tilalle. Alkuradasta Rasse oli hidas pohkeelle ja puri kuolainta jännityksestä, mutta toisaalta Rasse ei ole käynyt pitkään aikaan kisoissa.
Kun kaikki luokat oli ohi hevoset pakattiin autoon ja kotimatkalle lähdettiin. Minä ja Ava oltiin hevosrekassa ja ihasteltiin omia kisahevosia kamerasta.
Ah ihanaa viikonloppu ja vielä koko päivä aikaa olla tallilla. Vietin uuden vuoden toisella paikkakunnalla sukulaisten kanssa ja koulun takia en tallille ole aiemmin ehtinyt. Tallin pihalla oli vain musta ruostunut pyörä, mutta liekkö se kenenkään. Tallista naru ja Rassea moikkaamaan, pieni heppa oli kiltisti tarhassa Poppiksen seurana. Rapsuttelin Rassea hitusen aikaa ja sitten raahasin sen talliin. Voi kuinka paksu karva sillä jo on! Vuoden 2019 tunteja ei oltu vielä aloitettu eli Rasse ei ole saanut liikuntaa.
Viisas hoitaja googlettaa mitä talvella hevosella voi tehdä ja hankitreeni osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi, mutta miten? Maneesin takana on pieni peltoläntti jolla ei ainakaan viime kesäna ollut mitään virkaa ja sieltä Rasse näkee kaveritkin niin se ei hermostu. Hain liinan, suitset, maailman rikkinäisimmät suojat sekä ohuen loimen ja vein ne varustuspaikan viereen. Harjasin Rassen ja laitoin sille suojat, ihme että ne oli vielä hengissä. Loimi selkään, suitset päähän ja menox. Pellolle meneminen tuotti jo ongelmia kun Rasse ei halunnut mennä ojan yli. Alkukäynnit talutin Rassea ja samalla näin kuinka syvästi lunta missäkin kohdassa oli. Rasselle tuli hiki pintaan jo alku käynneissä ja juoksutuksen ajaksi totesin loimen pois ottamisen parhaaksi vaihtoehdoksi.
Litimärän Rassen päälle nakkasin loimen ja lähdettiin talliin. Riri naureskeli tallissa Rassen kikkuralle menneelle karvalle ja käski laittaa Rasselle paljon loimia. Harjasin nopeasti Rassen jalat ja samalla irroitin suojat. Yksi takasuoja oli saanut surmansa ja nyt se elelee uutta elämää lumihangessa ja toisesta etusuojasta oli revennyt tarra, onneksi Ririllä riittää suojia niin yksien kohtalo ei ole paha. Loimitin vielä Rassen kunnolla ja vein sen takaisin tarhaan kiusaamaan Poppista.Tallipäivän päätinkin sitten siivoamalla karsinan, auttaakseni tallityöntekijoitä.
Tunsin tanssivani ruusuilla kipittäessäni hakemaan Rassea tarhasta. Koeviikko oli viimein ohi, mikä tarkoitti vapaa-ajan räjähdysmäistä lisääntymistä, mikä tarkoitti mahdollisuutta tehdä mitä vain ihanaa koulun jälkeen. Edes viidentoista asteen pakkanen ja pimeät illat eivät voineet vähentää iloani. Tallilla kaapissani minua odotti pussillinen lakritsia, ja edessä oli pitkä ja rauhallinen viikonloppu. Ei hassumpaa, tuumasin luikahtaessani tarhan portin ali. Viimeisiä heiniä aidan vieressä mutusteleva Poppis hörisi tervehdyksenä. Taputin ohimennen sen kaulaa ja vedin syvään henkeä nauttien kirpeästä ilmasta ja iltapäivän sinisestä hetkestä. Lähdin rämpimään hevosten tallaamaa polkua pitkin kohti Rassea, jolla ei ilmeisesti ollut pientäkään halua tulla sisään.
"Senkin mörökölli", tervehdin ruunaa päästyäni sen luokse ja taputin vaaleaa kaulaa reippaasti nostattaen pienen pölypilven ilmaan. Rasse nytkäytti korviaan ja lähti kulkemaan perässäni kohti tallia yllättävän ripein askelin. Ruskeahiuksinen ja lyhyt tyttö ratsastushousuissaan ja toppatakissaan tuli meitä vastaan Vallua huhuillen. Selma, kaivoin nimen muististani. En ollut ennättänyt tapaamaan uusia hoitajia ollenkaan, mutta olin kuullut nimet tallilaisilta. Toivottavasti viimeistään ystävänpäivänä olisi aikaa tutustua toisiin paremmin. Väläytin Selmalle leveän hymyn ja sain takaisin hiukan maltillisemman.
Karsinassa riisuin Rassen loimen ja taittelin sen telineelle. Harjaustuokio noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin viimeksi. Rasse jökötti paikoillaan näyttäen myrtyneeltä eikä tehnyt oma-aloitteisesti tuttavuutta. Harjauksen lomassa rapsuttelin sitä sieltä täältä, vuoroin hellemmin, vuoroin enemmän voimaa käyttäen, etsiskellen jotain paikkaa, jonka hipsuttelusta poni joko pitäisi tai ei pitäisi. Bee oli pitänyt mahan rapsuttelusta, Rasse ei reagoinut siihen mitenkään. Osalle hevosista säkä oli mukava paikka, tämän hevosen selkälihakset olivat kireät sormieni alla. Poskesta rapsuttaminen tuotti ensimmäiset tulokset. Rasse laski päätään rentouttaen niskan ja ummisti hetkeksi silmänsä. Sen olemus pehmeni hippusen verran, ja minä olisin voinut hihkua innosta. Harjauksen jälkeen jätin Rassen lagaamaan tarhaan ja lähdin itse vintille syömään karkkia.
Maaliskuu on vasta selvitty ja jo nyt olen ehdottomasti kyllästynyt kevääseen. Joo, onhan ne muutamat aurinkoiset ja siedättävän lämpöiset päivät ihan kivoja, mutta nyt en kyllä jaksaisi enää yhtään kylmää ja räntäistä kevärpäivää. Olin ollut viime aikoina ahkerana auttamassa tunneila ja oli tullut moneen kertaan puunattua yhdessä jonkun tuntilaisen kanssa kuraista ponia. Ja kerran jopa yksi hienohelmatuntilainen pisti minut harjaamaan ponin kokonaan, koska ei halunnut koskea niin likaiseen otukseen ennenkuin koko mutapanssari on poistettu. Siinä sitten olin silmiä pyöritellen ja puhinoita päästellen harjannut hoitoponini, mutta olin pitänyt pienen puhuttelun tuntilaiselle siitä, että jos haluaa ratsastusta harrastaa, pitää mutainenkin poni harjata.
Tänään oli taas sellainen perinteinen kevätpäivä. Aurinkoa en ollut nähnyt koko päivänä ja pilvet peittivät koko taivaan. Monet pellot oli jo sulanut ja niidenkin osalta lumisuus vain jatkuu ja jatkuu. Tallille saavuin sitten harmaan hoitoponini luokse. Olin jossain kevätmasennuksissani harkinnut jopa hoitoponin vaihtoa hoitajahaun alkaessa, mutta luojan kiitos siitä päähänpistosta päästiin, enkä tehnyt mitään hätiköityä. Rasse oli mulle just hyvä hoitoponi ja sen kanssa touhutessa ei ikinä ollut tylsää. "
Tallissa päätin tulla hoitamaan Rassen sisälle. Tallin lämpö oli kuitenkin huomattavasti houkuttelevampaa kuin sateessa häärääminen. Kävin vessassa pesemässä käteni ja siinä itseäni peilistä silmäillessäni tajusin että jopa hiusteni vaaleanpunainen väri alkaa lässähtää kevään harmaudessa. Pitäisi varmaan uusia väri, tai vaikka vaihtaa sitä. Pitkään olin haaveillut vaikka liiloista tai sinisistä hiuksista, mutta vaaleanpunainen on jotenkin niin tuttu, että ei siitä ihan heti vaihtamaan viitsi ruveta. Tallissa oli mukavan rauhallista sunnuntaiaamuna. Kävin hakemassa kypäräni kaapista ja vaihdoin jalkaani ratsastuskenkäni ja viritin minichapsit paikoilleen. Nappasin vielä hanskat mukaan ja palasin alakertaan karsinoille.
Kävelymatka tarhalle pienessä tihkusateessa tuntui ikuisuudelle, mutta kyllä se kannatti. Rassen näkeminen valaisi aina synkintäkin päivää ja jopa hymy kasvoillani nappasin Rassen riimunnarun käteeni ja kävin nappaamassa harmaan ponin kiinni. Rasse tuntui lähtevän mielellään mukaani ja se käveli kiltisti perässäni talliin. Tallissa kiinnitin ponin käytävälle sellaiseen kohtaan, missä olisimme mahdollisimman vähän tiellä, jos joku muukin päättäisi talliin saapua. Ja samalla sekuntilla kun Rassen napsautin kiinni, saapui talliin itselleni vielä tuntemattomampi henkilö. Muistelisin blondin olevan Vallun hoitaja, jos en aivan väärässä ole. Moikkaan tätä ystävällisesti, kun hän menee varustehuoneeseen.
"Meinaatko mennä kentälle vai maneesiin?" vaaleaverikkö kysyi palatessaan varustehuoneesta. Samassa mieleeni välähti nimi, jonka yhdistin kasvoihin, Minttu! Olin hänen kanssa joskus ennenkin muutamia sanoja vaihtanut ja käymme välillä samalla tunnillakin. "Kyl mä maneesiin meen. Oon saanut ihan tarpeekseni sateesta ja kylmyydestä", naurahdin ja harjasin samalla Rassen kosteaa karvaa piikkisualla. Erityisesti kaulan alka harjaamisesta poni selvästi tykkäsi ylähuulen venymisestä päätellen. "Jees, mäki varmaan tuun sitten sinne", Minttu vastasi hymyillen ja kantoi tavaransa Vallun karsinan edustalle ja lähti ilmeisesti hakemaan hoitohevostaan sisälle. Itse vaihdoin piikkusuan pölyharjaan ja viimeistelin harjausurakkani.
Rassen harjan ja hännän selvittelin varovaisesti, jonka jälkeen vielä puhdistin kaviot. Rasse oli kovin rauhallisen oloinen, eikä jaksanut pahemmin edes steppailla tai mitään. Ponin talvikarva alkoi olla jo aika massiivinen ja hieman tuskastuneenakin mietin jo niitä lämpimämpiä kevätpäiviä, kun poni alkaisi hikoilemaan kuin pieni sika jo parin raviaskeleen jälkeen. Hain lopulta ponin yleissatulan ja suitset, joiden kanssa palasin ponin luokse. Satuloin Rassen ja kun suitsetkin oli viritetty, vedin kypärän päähäni ja hanskat käsiini. Lähdin taluttamaan Rassea maneesille ja poni seurasi minua hipelöiden takkini hihaa turvallaan.
Maneesiin saapuessani napsautin valot päälle ja suljin oven perässäni. Kävelytin Rassea hyvät alkukäynnit ja kuuntelin maneesin kattoon tippuvien vesipisaroiden ääntä. Kyllä sateen ääni tällä tavalla kuivana ja turvassa kuulostaa ihan miellyttävältä, kunhan ei sada kaatamalla, jolloin koko maneesi humisee kuin viimeistä päivää. Lopulta kiristin vielä Rassen satulavyötä, säädin jalustimet itselleni sopiviksi ja nousin ratsaille. Aloin heti jumpata Rassea puolipitkällä ohjalla erikokoisille ympyröille, jotta saisin kääntävät avut hyvin läpi ja Rasse lähtisi taipumaan.
Päätin leikkiä tänään kunnon kouluratsastajaa ja rentojen alkuravien jälkeen kokosin ohjia paremmin käsiini ja istuin alas harjoitusraviin. Tässä vaiheessa Minttukin saapui Vallun kanssa maneesiin ja Rasse olisi kovin halunnut mennä moikkaamaan kaveria. Jatkoimme kuitenkin hommia ja aloitin tekemällä muutamia voltteja joilla tarkistin taipumista. Tämän jälkeen aloin hioa pohkeenväistöjämme, joiden avulla huomasin Rassen olevan hieman juntturassa. Poni ei olisi millään jaksanut astua ristiin ja meno vaikutti hieman kankealta. Sinnikkäästi ratsastin liikkeen läpi ja vähitellen Rasse tuntui vertyvän todellakin kivasti. Poni pärskähteli tyytyväisenä ja annoin hetkeksi käynnissä pitkät ohjat.
Jatkoimme hommia ravi-laukka siirtymisten kanssa. Laukat Rasse nosti todella mielellään ja oikein kunnolla liioitellen, mutta siirtyminen laukasta raviin ei ollut mikään maailman nopein tai kaunein. Tein ympyrällä niin, että laukkasin vain muutaman laukka-askeleen verran, jonka jälkeen jo otin raville. Vähitellen siirtymiset terävöityivät ja kun jarrut pelasivat melkein pelkällä istunnalla ja Rasse lopetti häsläämisen, otin kahdeksikolla pari kertaa ravin kautta laukanvaihdon. Hieman Rasse lähti tehtävää ennakoimaan, mutta malttoi yllättävänkin hyvin odottaa apujani. Laukkatehtävän jälkeen otin loppuravit, mutten antanut Rassen aloittaa taas kiihdyttelyraviaan, vaan pidin ohjat ihan kunnolla kädessä.
Kun vihdoin lopetimme, hyppäsin heti alas, nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä. Lähdin taluttamaan Rassea maneesia ympäri ja siinä ohella silmäilin hieman Mintun ja Vallun työskentelyä. Vallu on kyllä kehittynyt paljon siitä, kun se saapui lehtovaaraan. Kävelimme jonkin aikaa ja sitten talutin Rassen maneesin ovelle ja juuri kun olin sitä avaamassa, tuntui kuin taivas olisi revennnyt. Vettä alkoi tulla oikein kunnolla ja itse vain huokaisin syvään ja päätin odottaa sateen loppumista. Minua ei kirveelläkään tuonne ulos saa. Hetken odottelun jälkeen sade rauhoittui ja huikkasin MIntulle moikat. Avasin oven, käänsin Rassen siitä ulos ja suljin oven perässäni. Lähdimme kävelemään märän tallipihan poikki kohti tallia ja huomasin jostain pilvien välistä muutaman auringonsäteen. Ehkä tästä keväästä vielä selvittäisiin.
Minea& Rasse 15.5.19 Lähdin aurinkoisessa säässä pyöräilemään tallille. Minttu olikin jo vastassa kun kaarsin pyöräni tallin pihaan. Juteltiin Mintun kanssa niitä näitä kesästä ja lähdettiin sitten yhtä matkaa talliin. Reiska olikin jo sisällä odottamassa ruokaa ja hörisi söpösti kun tulimme talliin. "Höpö höpö Reiska sinä et saa meiltä yhtään herkkua" Minttu naurahti. Rasse oli myö sisällä ja rentoutui karsinassa päovän tuntien jälkeen. Kysyin Ririltä mitä voisin Rassen kanssa touhuta ja mahtavan idean Riri kyllä keksi. Nappasin Rassen narun koukusta ja laitoin sen kiinni ruunan riimuun. "Tule Rasse mennään totuttelemaan sinua vihreään" ilmoitin ja hymyillen talutin Rassen ulos tallista.
Tarhojen reunassa oli kaikista pisin ruoho ja Rasse viihtyi siinä pitkän aikaa. Ruunalla meni hermo syömiseen kun ruoho oli loppumassa ja samassa oli aika siirtyä talliin. Jätin Rassen karsinaan ja lähdin Mintun innoittamana puhdistamaan ruunan varusteita. Ihme ettei Riri ollut huomannut kuinka likaiset Rassen varusteet olivat, kun niistä lähti vaikka kuinka paljon töhnää.
Kello oli varusteiden puhdistamisen jälkeen jo lähemmäs yhdeksän ja oli aika lähteä kotiin suihkuun.
Minea& Rasse 23.6.19 Sunnuntaimaasto Minttu n kanssa
Sunnuntai-ilta Lehtovaarassa oli yllättävänkin hiljainen. Tallista kuului hoitajien vaimeita naurahduksia, mutta pihalla ei ollut ihmisiä. Hevoset olivat vielä ulkona, mutta kohta nekin haettaisiin sisälle. Silittelin Rassen otsaa laitumella ja ruuna oli painanut turpansa vasten vatsaani. Ruuna vaikutti olevan melko rauhallisella tuulella klipsauttaessani riimunnarun sen riimuun. Muut laitumen asukit jäivät tyytyväisinä laitumelle taluttaessani Rassen hoitopuomille, jonne olin ruunan tavarat jo aikaisemmin kantanut. Minttu oli lupautunut lähteä Vallun kanssa meille maastoseuraksi ja minulla olisi puolisen tuntia aikaa hoitaa Rasse maastoilukuntoon.
Harjasin kimon ponin huolellisesti läpi, selvitin sen pehmeän harjan, puhdistin kaviot ja rapsuttelinkin vähän. Satulaan vaihdoin puhtaan ruskean huovan jo likaantuneen sinisen tilalle. Voisin pestä sen tallin painepesurilla muiden varusteiden kanssa, olihan sininen huopa minun ostamani. Heilautin ruskean huovan Rassen selkään ja poni hieman steppasi edestakaisin, mutta malttoi lopulta seistä ja sain satulan paikalleen ongelmitta. Polarilla oli vielä hieman laidunkiloja, joten satulavyön kiinnittäminen oli melkoinen projekti. Polar napsautti hampaat ilmaan kiristäessäni sen vyötä.
"Kyllä mä tiiän että se kiristää, mutta ei me ilman satulavyötä selvitä", mutisin ponille ja kun satula oli turvallisesti paikallaan, säädin jalustimet itselleni sopiviksi.
Kun poni oli suitsittukkin, puin ylleni heijastinliivin, vedin kypärän päähäni ja hanskat käsiini. Minttu näkyi jo taluttavan Vallun ulos tallista, joten nousin ratsaille, otin ohjat käsiini ja käänsin allani pörhistelevän ponin kohti maastoreittejä. Lähdimme matkaan heti Mintun päästyä ratsaille.
"Vallu onki ollut sun hoitohevonen aika kauan?" aloitin jutustelun ja vilkaisin hurmaavan hevosen selässä kiikkuvaa naista.
"No joo, on tän kanssa aika kauan touhuttu", tämä naurahti ja silitti iloisen oloisesti Vallun kaulaa. hevonen pärskähti tyytyväisenä ja seurasi korvat hörössä Rassea, joka oli päättänyt että nyt mennään kovaa, sanoi ratsastaja mitä vaan.
Ravailimme pitkiä pätkiä rentoon tahtiin. Rasse yritti alkuun toistuvasti lähteä laukalle tai vain kiihdyttää raviaan, mutta tyytyi lopulta rauhalliseen hölkkäilyvauhtiimme. Maastoilimme jonkin matkaa Lehtojärven reunaa pitkin, jonka jälkeen palasimme takaisin tallille pienempiä polkuja pitkin. Metsikössä Rassekin joutui kunnolla nostelemaan jalkojaan ja kiireinen heppa olikin pari kertaa vähällä muksahtaa nenälleen. Lopulta pääsimme turvallisesti takaisin tallille ja ulkonakin alkoi jo hieman hämärtää.
Hoidin Rassen pois hoitopuomilla ja vein tämän huolellisen tarkastuksen jälkeen takaisin laitumelle kavereidensa luokse. "Olisi kiva päästä ratsastamaan enemmänkin Lehtovaaran muilla tuntihevosilla." kerroin Mintulle Palasin hoitopuomille ja lastasin kaikki Rassen tavarat syliini, jonka jälkeen lähdin kantamaan niitä paikalleen talliin. Voisin mennä vielä kurkkaamaan taukotilat jos siellä olisi vielä porukkaa.