Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Auto tärisi kaartaessani sillä Lehtovaaran pihaan. Kurkistin sivupeiliin josta näin edelleen hopeanharmaan trailerin, jonka kyydissä minulla oli maailman kallein lasti. Käänsin auton tallin eteen, jossa minua oli vastassa iloinen joukko tervehtimässä. "Tervetuloa Lehtovaaraan!" kaikki sanoivat iloisesti yhteenääneen. Kiittelin tietysti leveästi hymyillen. Kaikki paloivat innosta nähdä, millainen otus sieltä lankkua pitkin laskeutuisi. Laskin trailerin takaosan alas avattuani lukot. Tallin omistaja, porkkanapäinen nainen Riri tarjoutui avokätisesti auttamaan minua. En tietystikään kieltäytynyt, tiesinhän että tavaroita olisi kyllä kannettavana!
Vain puomi rajoitti tummanruunikkoa hevostani laskeutumasta ramppia alas. Olin varma, että vielä jonain päivänä puomi irtisanoisi sopimuksensa, niin antaumuksella ruunani rakasti siihen nojailla. Sukelsin puomin alta irroittamaan herra-hevosen narun ja valmistauduin taluttamaan sen alas Ririn nostaessa puomin sen pepun takaa. Ruuben asteli vakain askelin alas ramppia. Pääsimme ulos ja tallitytöt taputtivat haltioituneina käsiään. Kumarsin leikkisästi ja esittäydyimme sitten. "Hyvää iltapäivää, tämä tässä on Ruttu-polle, Ruuben. Ja minä olen Saila!"
Tallitytöt hyökkäsivät heti Ruubenin kimppuun tervehtimään, minä sain osakseni vain kysymyksiä ruunaan liittyen, mutta opin ainakin kaikkien nimet siinä hyörinässä. Veronica niminen blondi oli Sotilas nimisen hevosen hoitsu ja Zaida puolestaan ilmoittautui Fossen hoitajaksi. Tummahiuksinen mies kääpiöpinsereineen esittäytyi Jesseksi, mutta Ninjan, eli siis tämän suloisen pinserin, villiinnyttyä Ruubenin heinäpusuista, oli Jessen aika siirtyä sivummaksi.
Ruuben oli tietysti innoissaan saamastaan huomiosta, sillä usein ihmiset suhtautuivat siihen hyvin varauksella, olihan se tosiaan melko kookas ratsu. Ruuben vaan kun ei tekisi kenellekään mitään pahaa. Pusutin ruunan turpaa, jonka jälkeen lähdin seuraamaan Zaidaa, jonka oli määrä esitellä meille paikkoja ja näyttää mihin karsinaan Ruttu pääsisi majoittumaan. Riri jäi siirtämään Veronica apunaan Ruubenin tarvikkeita paikoilleen. Oli mukavaa, että meidät otettiin heti avosylin vastaan. Lehtovaara tuntui jo nyt aivan kodilta, Ruuben näytti olevan kanssani samaa mieltä.
Ruunaa odotti täytetty heinäverkko karsinassa, eikä minun täytynyt kuin päästää ruuna irti niin se hyökkäsi heinien kimppuun kuin sika limppuun. Zaida edelläni katsoimme mistä löydän varustehuoneen, taukotuvan, lantalan, kentän.. mitä näitä nyt onkaan. Minulle näytettiin kaapin paikkakin, mukavan tilavia kaappeja olikin! Palasin esittelykierroksen päätteeksi Zaida rinnallani tallin pihaan, jossa traileri ammotti tyhjyyttään. "Vautsi, te olitte kyllä tosi ahkeria. Kiitos! Mulla oli tossa takapenkillä teille pieni ylläri, ja luulen että se vois maistua teille nyt", sanoin arvoituksellisesti ja kaikki odottivat, että kakistaisin ulos mitä minulla oli tarjottavana. "Lämpölaukusta löytyy kolmea erilaista pitsaa ja kylmälaukusta löytyy vähän limsaa sekä kääretorttu, jos vain maistuu", maistuihan se. Istuimme taukohuoneessa toisiimme innolla tutustuen. Jesse vaikutti ehkä enemmän kiinnostuneelta pitsaa kohtaan, mutta kyllä hän välillä laukoi naurettavan huonoja vitsejä sinne tänne.
Päivän päätteeksi kävin vielä pusuttelemassa rakkaan Ruubenin unten maille, jonka jälkeen olisikin vuoro kurvata traileri sinne mistä sen lainasinkin ja lopultahan se Nukkumatti kutsuisi minuakin.
RIRIN KOMMENTTI // Vielä kerran oikein paljon tervetuloa Lehtikseen Ruubenin kanssa! Hyvä että viihdyitte kumpikin ja siirtyminen tallille sujui joutevasti. Ainakin osasimme tehdä tyylikkään vastaanoton! Nakkaan tilillesi tästä tarinasta 20v€ rahaa shoppailua varten.
Olin aamulla vetänyt pakasta uunituoreet kisahousut. Entiset olivat saaneet osakseen kaltoinkohtelua kisakenttien hiekkapohjilta, joten minun oli täytynyt suunnata vaateostoksille ratsastustarvikeliikkeeseen ennen estekisoja. Viimeisen naulan entisten housujen arkkuun löi eilisen kouluradan aikana kuulunut raksahdus, housut kirjaimellisesti tuhoutuivat jaloissani. No joka tapauksessa, Lehtiksen avajaisviikonloppu oli täynnä nauravia naamoja, hevosten hirnuntaa ja kauniita kisaratsuja! Siirsin katseeni vierelläni ylväänä seisovaan jättiläiseen.
"Voi Ruuben, kunpa meillä menisi tänään hommat putkeen", huokaisin huulieni välistä. Samassa Ruubenin jättiläismäisen pään takaa kurkisti innostunut Riri. "Vautsi vauuu! Ruubenhan ihan kiiltää, teillä menee takuulla super hyvin! Tsemppiä!" nainen kalkatti kadoten lopulta kisoja seuraamaan saapuneeseen ihmismassaan.
Olimme kilpailleet aiemmin jo kouluratsastuksen merkeissä, eikä Ruuben ollut tänään yhtä aktiivinen kuin tavallisesti. Ruuna oli eilenkin lämmennyt vasta, kun pääsimme Helppo A-radan kimppuun. Siellä polle edusti parhaakseen liikkeillään, jotka todellakin erottuivat muista ratsukoista. Itse olin hieman jopa tyytymätön laiskan pulskeaan suoritukseemme, joka yllätyksekseni kuitenkin riitti ensimmäiseen sijaan. Vielä edessä olisi avajaiskilpailuiden esteosuus.
Kiristin viimein satulavyön ja huidoin lämmittelyalueen reunalla seisovan Jessen luokseni. Hänet oli passitettu nostamaan putoilevia harjoitusesteiden puomeja, ja muutoinkin katsomaan lämmittelevien ratsukoiden perään. "Yy, kaa, koo!" laskimme yhteen ääneen minun ponnistaessani Ruubenin vasta rasvattuun satulaan.
Alkukäyntien ja -ravien jälkeen oli aika aloittaa harjoitusesteiden hyppääminen. Ruubenilla ei tuntunut olevan jäljellä virtaa sitten ollenkaan! Tavallisesti esteistä innostuva hieno-herra lähti tahmeaan ja varsin hitaaseen laukkaan kohti pientä ristikkoa. Hoputin ratsuani, ja sen kerran, kun minulla ei ole raippaa mukanani, sitä olisi tarvittu. Ruuben tiputti raville juuri ennen ristikkoa ja ylitimme sen nolosti jopa pienesti kompuroiden. Jesse kääntyi poispäin meistä, häntä selvästi nauratti silmilleni pudonnut kypärä.
Lähdin nolon suorituksemme jälkeen yrittämään okseria, jospa Ruuben siitä innostuisi. "Hop, hop!" kannustin ruunaa kohti estettä laukatessamme. Ruuben ei juuri korvaansa lotkauttanut moisesta hötkyilystä, vaan jatkoi samaa laiskahkoa menoa kunnes juuri ennen estettä vauhti hyytyi kokonaan. Tässä vaiheessa Jesse ei enää pysynyt liitoksissaan vaan repesi remakkaan nauruun.
Kivahdin ääneen ja oikeastaan olin jo valmiina luovuttamaan kisojemme suhteen. Ajattelin vielä kerran hypätä pikku ristikon. "Ihan sama" oli ainoa asia mikä pyöri mielessäni. No, eipä se Ruuben taaskaan sen kummemmin innostunut, mutta tällä kertaa hyppäsi kuitenkin ilmavasti, mutta hitaasti ristikon yli.
Parkkeerasin polleni varsinaisen kisapaikan ulkopuolelle, ja kaivoin housujeni taskusta puhelimeni. Edelleen polleni kyydissä istuen katsoin kertaalleen läpi esteradan, jonka olimme enemmän tai vähemmän valmiina hyppäämään. Huokaisin syvää ja painoin puhelimen takaisin taskuuni. Seuraavana olisi meidän vuoromme.
Ohjasin Ruubenin radan sisäpuolelle. Nostin laukan ja tervehdin tuomaria. Ruuben laukkasi edelleen tavallista rauhallisempaa laukkaa. Pidätin hengitystä ohjatessani pillin vihellyksen jälkeen ensimmäistä estettä kohti. Kuin salama olisi iskenyt meihin, sillä aivan yhtäkkiä Ruuben lähti laukkaamaan hillitöntä kisalaukkaansa. Se oli rytmikäs, pitkäliikkeinen ja liidokas laukka. Kisatoimitsija laski lippunsa ja aikamme lähti käymään. Ruuben ylitti varmoin hypyin kaksi ensimmäistä estettä, eivätkä okserit hidastaneet vauhtia myöskään. Ainoastaan radan tiukka kurvi ja huono suoristukseni aiheuttivat puomin putoamisen, emmekä siksi sijoittuneet 80-90cm estekorkeuksilla.
Zaida kiiruhti luokseni. "Siis mitä tuolla tapahtu? Ruubenista tuli kuin eri hevonen pillin vihellyksen jälkeen!" tyttö hihkui innosta. Ruuben pärskähti päätänsä heilauttaen. "En mäkään tiedä, ihan kuin joku kipinä olis syttynyt sen pääkopassa!" sanoin taputtaen Ruubenin hikipisaroista pilkehtivää kaulaa.
Vielä yksi yritys, ajattelin mielessäni. Oli kilpailuiden viimeisen luokan, yli metristen esteiden vuoro. Koko talliin tutustumaan tullut porukka oli kerääntynyt paikalle tuijottamaan ratsukoita. Tunsin kaikkien katseiden mittailevan minua ja ratsuani kääntyessämme uudemman kerran kisakentälle. Nyt oli meidän vuoromme loistaa.
Ruubenin voimakas laukka tärisytti tannerta aikamme pyörähtäessä käyntiin. En ole koskaan ratsastanut yhtä varmasti ja tavoitteellisesti, en edes kilpailuissa. Nyt halusin näyttää mihin meillä rahkeet riittää. Ruuben oli selvästi kanssani samaa mieltä, sillä jokainen hyppy kiri ensimmäisellä sijalla olevan ratsukon aikaa kiinni. Ennen kuin tajusinkaan, Ruuben hyppäsi viimeisen esteen yli kauniilla kaarella jatkaen matkaansa maaliviivan yli. Korvissani pauhasi yleisön raikuvat aplodit ja huomasin tallilaisten hyppivän innosta. Jopa Jessen suu loksahti auki ja hän yhtyi hitaasti aplodeihin.
Palkintojen jaossa Ruttu oli kaula korkealla kuin voittajalla konsanaan, enkä minäkään voinut hymyäni piilottaa. Olin ylpeä, oikeasti. Ruubenin saatua ruusukkeen suitsiinsa ja minun käteltyäni Ririä, joka iski minulle silmää veikeä hymy naamallaan, kapsahdin Ruubenin kaulaan tiukasti halaten. "Hieno poika, mun poika"
Ririn kommentti // Ruubenin kanssa kisat näyttivät menneen tosi hienosti, onnea ensimmäisestä sijasta myös täältä suunnalta! Toivottavasti teillä sujuu kilpaillessa myös hyvin jatkossa. Kisatarinasta saat 20 v€ !
Rakkaudesta se hevonenkin potkii, vai? (Extra-tehtävä) / 29.11.2017
”Ruuben, älä viitsi!” naurahdin kun hevoseni tuuppi minua turvallaan tarhan portilla. Painelin tarhan portista sisään ja ujutin Ruubenin läskipään riimuun. Ruuna vaikutti jotenkin kummalliselta, mutta tarhasta poistuessamme huomasinkin mikä kiikasti. ”Mutta sähän onnut!” parahdin ja kauhu levisi kasvoilleni. Ajattelin, että viikonloppuna järjestetyt avajaiskisat olivat Ruubenille liikaa. Olimmehan me joutuneet niitä varten treenaamaankin, enemmän jopa kuin tavallisesti. Päätin kuitenkin viedä sen kummempia miettimättä rakkaan tummanruunikkoni lämpimään talliin tarkasteltavaksi.
Tallissa leijui vasta vaihdettujen, tuoreiden purujen tuoksu. Ruuben hengitti syvään henkeä kiinnittäessäni ruunan käytävälle narujen varaan. Kuulen kolinaa peremmältä tallista. ”Huhuu, kuka siellä?!” huikkaan. Zaida ilmestyy kulman takaa leveä hymy kasvoillaan. ”Minä se vain, mitäs touhuilet?” tyttö kysyy ja kävelee luokseni. ”Ruuben outoilee, se on jotenkin hermostunut ja se ontuukin vielä”, vastasin hieman alakuloisena. ”Aa joo… Tein tossa iltatallin Ririn kanssa, unohdinkin mainita”, Zaida sanoi mietteliäänä jääden ajatuksiinsa. Huiskutin kättä tytön naaman edessä odottaen vastausta. Ruubenkin heilautti päätään kuin minua kompaten. ”Aa sori, siis Ruuben oli ihan innoissaan kun me lähdettiin hakemaan sitä sisälle, sen jalasta lensi jotain, se tais olla kenkä”, Zaida sanoi pohtien. ”Ei me kuitenkaan löydetty todistusaineistoa.. Oli niin pimeä ja..” Zaida jatkoi jälleen. ”Onneksi! Huh, nyt täytyy vain etsiä mistä jalasta se puuttuu”, keskeytin tytön pohdinnat.
Pyysin Zaidaa vahtimaan Ruubenin perään sillä välin kun lähdin etsimään Jesseä. Uudelle kengälle löytyi oikea osoite, Ruuben oli ilmeisesti potkaissut oikeasta takasestaan innostuksissaan kengän irti. Mielessäni pyöri vain mielikuva siitä kun ratsureimani olisi estekisoissa singonnut rautaisen frisbeen jonkun tutustumaan tulleen untuvikkoratsastajan otsalohkoon. Huh, onneksi siltä tilanteelta oli vältytty.
Etsin koko tallin läpi, ei Jesseä missään. Hän oli juuri siivonnut kaikki karsinat, jotta Riri voi keskittyä käytännön asioiden järjestelemiseen. Olin varma, että Zaida ja varmasti myös Ruuben menettäisivät pian hermonsa. Päätin turhautuneena lähteä etsimään, onko jätkä lähtenyt kenties Pressan kanssa treenaamaan. Silloin minulla välähti. Ei hitto, sehän on taukohuoneessa! Niinpä painelin tuli hännän alla taukohuoneeseen, josta löysin kuin löysinkin päiväunia kieli poskella nukkuvan Jessen, tietysti myös Ninja oli pienellä kerällä tuon jaloissa.
Nappaan leikkisästi pöydällä olevan heppalehden ja hiivin Jessen vierelle. Juuri kun olen läpsäisemässä Jesseä päähän lehdellä nuoren miehen silmät aukeavat apposen auki samalla kun tämä tarttuu käsillään kutittamaan kylkiäni. ”Mit..!” ennätän sanoa kunnes nauru katkaisee huudahdukseni. ”He-hei lopeta! Tarvin.. Sun… ApuAAAA!” karjun naurun lomasta. Jesse lopettaa käskystä Ninjan haukkuessa ihmeissään. ”No anteeks, mut et sä voi mua tulla hakkaamaan kesken unien ilman seuraamuksia”, Jesse naurahtaa. ”Mut enhän mä ees kerenny..” sanon kunnes tajuan Zaidan edelleen odottavan meitä käytävällä. ”Tuu, tarviin sun apua.”
Saavuimme Zaidan luo, joka naputti hermostuneena jalkaansa vasten lattiaa. ”Sori..” sanoin hieman nolona. Zaida hymyili ja lähti takaisin rapsuttelemaan rakasta hoidokkiaan. Selitin Jesselle epätoivoisen tilanteeni. Ruuben ei juuri miehen otteissa hötkyillyt, vaan nosti töppösensä hänen tutkittavakseen. ”Ei tää pahalta näytä, vähän tälle täytyy viilaa näyttää ja nakata uus tossu tilalle”, Jesse kertoo laskiessaan Ruubenin jalan takaisin tukevasti maahan. Huokaisen helpotuksesta ja hyökkään suukottamaan Ruubenia helpotuksesta. Ontuminen johtui siis vain ja ainoastaan kengän puuttumisesta. Ruuben ei kyllä ollut koskaan ollut ilman kenkiä, jos sen teinivuosia ei muistella. ”Säästä nyt edes vähän mulle”, Jesse sanoi naurahtaen ja keskeyttäen pusuhetkemme. Hän pakeni salamana paikalta etsimään kengityskamppeitaan. Mitä tuo nyt muka tarkoitti, jäin miettimään hämmentyneenä.
Seurasin karsinan oveen uneliaana nojaten Jessen taitavaa työtä. Kyselin aika ajoin miten hän mitäkin tekee, mutta kysymyksistä huolimatta en olisi itse osannut tehdä perässä jos hän olisi minulle antanut saman instrumentin käsittelyyn. ”Done!” Jesse iloitsi laskiessaan Ruubenin jalan maahan, jota nyt koristi tuliterä kenkä. ”Kiitos”, hymyilin hiusteni takaa. ”Mitäs mä saan vaivan palkaksi?” Jesse kysyi ja katosi jälleen silmää iskien paikalta. ”Onko se kaikille tollanen?” kuiskutin Ruubenille salamyhkäisesti, mihin rakas hevoseni vastasi kuopimalla maata kiivaasti. ”Sä oot aina mun ykkösjätkä, ei pelkoa!”
Ririn kommentti // Kiva, että päätit suorittaa extratehtävän! Jesse tosiaan osaa olla aika omalaatuinen tapaus, don't worry Joka tapauksessa, extran suorittamisesta saat 15 v€!
"Voisitsä liikuttaa Ruubenin täs jossain?" Saila pommitteli viesteillä, "mulla on hirveesti näitä työjuttuja!" "Miksää just mua kyselet", naputtelin vastaukseksi, "eiks joku pidempi olis parempi vaihtoehto?" Ja nauruemoji perään. "Noo, sä nyt satuit eka tulemaan mieleen", Saila kirjoitti, "äh, sulla vaan tuntuu synkkaavan Ruttusen kanssa hyvin! Raukka vaan lojuu tyhjän panttina tarhassa." "Ok, ok, rauhotu!" jatkoin, "kyllä mä sen voin liikuttaa, älä huoli!" Ja sydänemojispämmi.
Tein vielä hiukan matikan läksyjä - mitä nyt maltoin - ja pompin sitten suoraa päätä tallille. Kentällä oli hirveä trafiikki - Taiga yritti vääntää Ringolla koulua samalla, kun Iiris juoksutti Ruusalta virtoja pois. Kun sinne sekaan lisäsi vielä Hipun kanssa väleissä puikkelehtivan Merrun, oli koossa kunnon kaaoksen ainekset, totisesti. Meidän olisi siis varmaan järkevintä mennä maneesiin, vaikka siellä olikin oletettavasti juuri alkeisryhmä.
Ruuben oli ISO. Siis ihan oikeasti. Silti se puhalsi lämmintä ilmaa kädelleni, kun kävelin sen tarhan aidalle. Kauempana ruunan tarhakaveri, suokkitamma Juuli nyhti viimeisiä heinänkorsia heinämökin pohjalta. Hipelöin käsissäni suurta nahkariimua, jonka olin löytänyt Ruubenin karsinanovesta. Tummanruunikko hamuili herkkuja taskuistani - luultavasti kerran pesussakin käynyt porkkananpalanen näytti maistuvan jätille paremmin kuin hyvin.
Kun pujahdin lankkujen ali tarhaan, Ruuben lähtikin tallustamaan poispäin niin, että toppaloimi vain kahisi. "Mitä sä nyt teet?" ihmettelin. Olin luullut Ruubenin olevan kiltteyden perikuva. Huomatessani pilkkeen sen silmissä, aloin kuitenkin nauramaan. Otin pari juoksuaskelta ruunan luo ja vedin riimun sen päähän. Narun lukko kiinni ja eikun vaan tallia kohti! Kirpeä pakkassää nipisteli poskia ja sai hengityksen höyryämään pieninä pilvinä.
Tallivintiltä kuului puhetta, mitä nyt tallilaisia tunsin, niin Eetu, Veronica ja Kookos siellä keskustelivat. Mistä - sen kuulemiseen eivät korvani riittäneet. Kiinnitin Ruubenin käytävälle ketjuihin, siinä se olisi varmaan helpompi hoitaa. Raahasin ruunan painavan harjaboksin käytävälle ja avasin laatikon kannen. Nappasin juuriharjan käteeni ja aloin hinkkaamaan Ruttusen jalkoja sillä. Selän harjausta ja satulointia varten pitäisi etsiä joku pitempi.
"Jenni! Tänne ja heti", huhuilin brunettea tallituvan ovelta. Sohvaan jäi ryppyinen painauma, kun tyttö nousi huokaisten ylös ja laahusti perässäni tallikäytävälle. "Mä en yllä tonne", tokaisin ja viittasin ensin Ruubenin korkeana kohoavaan selkään ja sitten tangolle nostamaani satulaan. "Voi sua pientä", Jenni hymyili, mutta pudisteli sitten enimmät liat Rutun selän päältä ja nosti satulan huopineen ja romaaneineen oikealle kohdalle. "Voin mä tän vyönkin kiristää jos haluut!"
Suitsimiseen pystyin itsekin, kunhan Ruuben laski päänsä kiltisti alas. Aachensuitset oli hetkessä kiinnitetty ja sitten kävi matkamme kohti maneesia. Kentällä meno kävi vielä kovana, mutta jos maneesin ikkunasta jotain näki, oli alkeistunti jo loppunut. Olivat varmaan lähteneet seikkailemaan loppukäynnit maastoon - Nova oli kyllä kiva ratsastuksenopettaja! Suuntasimme siis Rutun kanssa maneesille.
Löysin jakkaran jostakin nurkasta ja kipusin Ruubenin korkeaan, mutta turvallisen oloiseen selkään. Olisikohan Muraco kuitenkin ollut vähän korkeammalla? No, Lehtiksestä kyllä löytyi jättiheppaa joka lähtöön, kun Reiska ja muutkin otukset laskettiin mukaan. Ei Lawinekaan kyllä mikään pieni hevonen ollut! Ruuben liikkui kovin pitkillä askelilla, jotka olivat suurta herkkua tikittävien poniaskelien rinnalla, joissa yleensä pysyttelin.
Meidän ratsastus meni tosi hyvin. Ruttu oli ihanan kuuliainen ja reipas, mutta silti askelistaan tosi varovainen. Ruuna suoritti innolla kaikki kiemurat ja ympyrät, joita Saila oli kehottanut tekemään. Asetus oli aluksi vähän hakusessa, mutta loppua kohden sekin sujui ihan kivasti. Laukasta me molemmat nautittiin eniten, kun sai viilettää menemään tukka putkella! Saatiin jopa Nova ja itse Ririkin yleisöksi loppuvaiheessa!
Kaikki hyvä loppui aikanaan, mutta Merru tuli vielä lopuksi ottamaan meistä kaverikuvan - Ruttu sai siihen hienon enkkuviltinkin päälleen. Punaposkinen, Naantalin aurinkona loistava ratsastaja ja hikinen, mutta onnellinen heppa kiteyttivät kuvaan ratsastuksen pienet ilot. Se lähti tietysti heti Sailalle Whatsappin kautta, johon vastattiin suurella sydänemojilla - hyvä mieli jäi luonnollisesti käteen!
// Tuli tämmönen idea mieleen, toivottavasti ei Sailaa haittaa! (:
Riri // Mielettömän kivan tarinan sait taas aikaiseksi! Sulla on kyllä niin vetävä kirjoitustyyli, että tekstejä voisi lukea vaikka useammankin tunnin putkeen ilman sen suurempia ongelmia. Hyvä, että Ruubenin kanssa sujui hyvin, vaikka se on hieman eri maata esimerkiksi Rimpun kanssa, joka tuskin on edes yhtä korkea mitä Rutun jalat ovat pitkät! Saat tarinasta 20 v€
Hyvä että viihdyitte kumpikin ja siirtyminen tallille sujui joutevasti. Ainakin osasimme tehdä tyylikkään vastaanoton! Nakkaan tilillesi tästä tarinasta 20v€ rahaa shoppailua varten. 
Joka tapauksessa, extran suorittamisesta saat 15 v€!
