Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Tunnin aihe: jumppasarja Pvm: 6.6.2018 Taitotaso: T2, vaativa Deadline: viikko aikaa -> pyytämällä lisää aikaa Kuittaustapa: kuva / tarina (tai molemmat) -> tarinan ei tarvitse olla pitkä
Tuntien kulku Itsenäinen alkuverryttely kentällä olevia puomeja hyödyntäen.
Tunneilla hypätään pientä jumppasarjaa: ideana on saada askeleet sijoittumaan esteiden väliin hyvin. Tärkeää on pyrkiä myös saamaan hevonen kulkemaan hyvässä balanssissa vaihtelevilla väleillä.
Kentällä toisella sivulla on kolmen esteen jumppasarja, johon on tarkoitus saada n. 2 laukka-askelta väliin jos tarpeeksi napakasti saa ratsun ratsastettua. Ensimmäinen este on alkuun matala ristikko ja jälkimmäinen hieman korkeampi pysty. Ensin sarjaa tullaan napakalla askeleella jotta kaksi laukka-askelta mahtuu väliin. Sen jälkeen otetaan askelta pidemmäksi, jotta yli päästään vain yhdellä laukka-askeleella.
Kahden matalamman esteen jälkeen lisätään yksi este, jolle keskimmäiseltä esteeltä tulee matkaa n. muutaman laukka-askeleen verran. Viimeinen pysty nousee maksimissaan 60cm korkeuteen, joka hypätään sarjan jälkeen.
Nousin kentällä Hoon selkään. Tämä oli meidän ensinmäinen ratsastustunti lehtovaarassa. Olin kerännyt rohkeutta ja ilmoittanut meidät T2 Ryhmään mukaan. Tänään aiheena oli jumppasarja, Karo selitti homman jutun samalla kun verkkasimme itekseen. Hoo tuntui energiseltä mutta hyvin raskaalta edestä. Sain moitteitä käsien paikasta ja katseestani hevosen niskaan. Aloitelimme jumppasarja joka meni toisaalta hyvin ja toisaalta ei. Hoo oli aivan paineissaan ja jouduin tekemään töitä että saisin kaksi askelta esteiden välille. Kyllä yksi askel onnistui. "Julle pehmeä käsi ja katse eteenpäin." karo toisti toistamistaan. Vihdoin onnistuimme Hoon kanssa tehtävässä ja Hoo alkoi pikkuhiljaa pehmetä edestä ja rauhoittui. Karo lisäsi yhden esteen viellä joka nousi 60cm Hoo nautti hyppäämisestä ja kun este isoni se alkoi pelit tää todella hyvin. "hyvä, nyt alkaa näyttää hyvälle. Teille riittää" karo kehui.
Verkkasin loppuverkat ja talutin tyytyväisenä hikisen Hoon talliin.
Kuvassa on kuva musta ja Cassusta tunnilla. Kun kävelin kohti tuntilistaa olin hieman jännittyneenä ja aluksi en meinannut uskaltaa katsoa kenet saan. Sitten etsin nimeäni "Tuossa!.. Minttu -.. Cassu! Jes." Olin salaa toivonnutki Cassua kun olen kuullut että se on super suloinen ja ihana. Sitten katsoin kun Cassu söi heiniään karsinassa ja laitoin sille riimun. Harjasin ja putsasin kaviot. Sen jälkeen aloin varustamaan Cassua. Cassu tuntui helpolta varustaa kun omat hevoset olivat Cassua isompia. Sitten Karo tuli ja kaikki olivat varustaneet hevoset ja lähdimme ulos. Sitten talutettiin hepat kentälle kaartoon ja mentiin selkään. Aluksi sai tehdä omaa verryttelysarjaa ja tein Cassun kanssa käynti-pysähdys-käynti-pysähdys ohjelmaa sekä sen jälkeen mentiin kaikkia askellajeja pari kertaa läpi, menimme aina kentän lyhyellä seinustalla käynnissä puomit. Cassu tuntui hieman lasikalta ja sille ois maistunu kentän hiekka. Sitten aloimme hyppimään esteitä ja Cassu tuntui aika laiskalta ja meinasin itse jäädä hypyissä jälkeen. Sitten menimme mm. Ristikkoa ja isompaa pystyä. Se meni iha hyvin. Lopuksi otettiin itsenäiset loppu verryttelyt ja ravattiin paljon Cassun kanssa ja sitten tehtiin käynnissä parit voltit sekä pari pysähdystä. -Minttu
Keskiviikkona saavuin tallille puoli kuuden aikoihin jossa oli Vertsu jo hoitamassa Ruusaa ja myöhemmin myös Minttu, uusi tuntilainen tuli ja hävisi Cassun karsinaan. Hevoset, joilla menisimme kuultuani olin oikein tyytyväinen: minulle oli tullut ratsuksi Fiona. Hyvillä mielin hoidin ratsuni ja kentällä meitä tuntilaisia vastassa oli puomeja ja esteitä. Alkuverkoissa piti hyödyntää puomeja, mutta en jaksanut keksiä mitään ihmeellisiä harjoituksia joten menin niitä Fionan kanssa muuten vaan ja koitin vaan saada hevosen verryteltyä. Fiona oli tullut suoraan laitumelta riehumasta ja oli väsynyt, joka tarkoitti pientä herättelyä sekä muistuttamista siitä, ettei kulmia kuulu oikoa. Tamma kuitenkin rupesi heräilemään mennessämme siihen tärkeimpään, eli esteisiin alkuverkkojen jälkeen. Edessä oli kolmen esteen jumppasarja vuorossa, vaihtelevilla askeleilla, ja en edes pysynyt mukana kun Karo selitti mitä kuuluisi tehdä. Hypätessämme esteitä tunnuin kokoajan menettävän tasapainoni, ja vaikka kuinka kovin yritin, niin Fionaa en saanut heti kuuntelemaan. -Napakammin! Sä SAAT sen hevosen kuuntelemaan, nyt mielipiteet peliin! Karo ohjeisti miljoonatta kertaa meidä vuoromme jälkeen, ja pian lähdimme uudestaan esteille. Koitin muistaa mitä Karo oli sanonut, ja menimme uudestaan esteille. Pikkuhiljaa sain yhteisymmärryksen tamman kanssa, ja ihan tunnin lopuilla kolmenkin esteen kanssa saatiin nappisuoritus, vaikka onkin vielä runsaasti parannettavaa meillä molemmilla ratsukkona.
"Voi hittojen hitto", jupisin suitset kädessäni kun katseeni kohtasi karsinan perällä seisseen kimon ponin, jonka naamalla oli niin kovin nyrepä tamma-ilme. Iiriksen ikuiset tuskanhuudot Ruusan varpaille tallomisen seurauksena kaikuivat pääkopassani alitajunnan syövereissä: Ruusa oli varsinainen tapaus, liian tamma omaan makuuni. Kaikessa ilkeydessään Karoliina oli kuitenkin nakannut kimon paholaisen nimeni viereen tunnin ratsuksi. En ollut kai aiemmin Ruusalla mennyt enkä siitä hirveästi mitään muuta tiennytkään kuin varpaiden murtamisen. Omat varpaani olivat muutenkin huonossa kondiksessa.
Sain kuin sainkin suitsittua Ruusan Iiriksen naureskellessa oven takana. Kentällä alkukäynneissä vaihdoin muutaman sanan jo tutuksi tulleen Saippuan kanssa joka taiteili hoitsunsa selässä sekä vaihdoin kuulumiset myös uuden tuttavuuden, Mintun, kanssa. Mintulla kun oli onneksi melko helppo ratsu allaan! Alkukäyntien jälkeen hyödynsin kentän puomeja menemällä niitä ensin taivutellen yli käynnissä, ennen kuin kokeilin ravissa. Ruusa hyppiä pomppi menemään yhä naama happamana. Laukkaa otin loppuun vähän rennommalla meiningillä, vaikka Ruusaa ei hirveästi tarvinnut saada liikkumaan enempää eteen.
Jumppasarja oli tehtävänä mieluinen. En ollut mikään korkeushyppääjä, joten usein jumppasarjoissa korkeus pysyi pääkopalleni sopivana. Ruusa todellakin taisi ajatella samoin. Ensimmäisellä yrityksellä emme päässeet edes esteelle asti: Ruusa kaarsi metri ennen ensimmäistä estettä yllätyksellisesti oikealle, sillä en tajunnut ratsastaa sitä kunnolla esteelle. Toka kerta heti perään meni sitten jo paremmin, kun Karoliina muistutteli pysyttelemään hereillä selässä.
Viimeinen kolmen esteen sarja onnistui myös hyvin. Alkuun kammoksuin korkeampaa estettä, mutta sain Ruusan pomppaamaan Karoliinan neuvoilla ihan ok hyvin yli. Muistin ratsastaakin sitä, joten kieltoa ei tullut, vaikka laiskat takajalat nappasivat satunnaisesti puomia matkaansa.
Ohjasin mammalomalta vasta palaillutta Hippua uralle. Tamma oli tuntunut jo hoidettaessa mukavan lepsulta ja hauskalta, joten Karolle ei ainakaan olisi voinut valittaa hevosvalinnasta, mitä Veronica todennäköisesti suunnitteli Ruusan selässä. Taputin Hippua kevyesti kaulalle, sillä se oli todellakin hevonen minun makuuni.
Jumppasarjalla Hippu kulki melko nätisti, vaikkeivat askeleet aina tahtoneetkaan sopia väliin. Tamma kuitenkin meni melko napakasti ja suorassa eikä hyytynyt keskelle tehtävää. Toisinaan väliin eksyi se onneton kolmaskin askel ennen aikojaan, mutta sitten kun tarkoituksena oli nimenomaan saada se kolmas askel sinne Hipulla ei ollut mitään ongelmaa ylittää pieniä esteitä. Huomasin myös, että tamma oli hieman kuin Vertti eikä antanut mitään ilmaiseksi, joten selässä ei pystynyt pelkästään matkustamaan mukana.
Kolmen esteen sarja ei myöskään osoittautunut ongelmaksi, vaikka minua aluksi hieman hirvittikin, että vauhtimme ei riittäisi enää tehtävän päässä odottelevalle pystylle, joka sitten lopuksi nousi 60 senttiseksi. Tunti meni loppujenlopuksi hyvin ja minulle jäi siitä mahtava fiilis.