Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Vain seinäkello raksutti tasaiseen tahtiin kuin kummitustalossa, kun kaivoin laatikon pohjalta Fossen pölyisen hoitovihkon, jonka kannen olin vuosi sitten koristellut sydäntarroin ja ponin kuvin. Puhalsin paksun, harmaan pölykerroksen varovasti pois ja avasin hitaasti ohuet paperisivut.
Rakas päiväkirja... aloin kirjoittamaan ensimmäiselle tyhjälle sivulle.
Ja rakas Fosse. En edelleenkään, en tänäkään päivänä vielä käsitä, kuinka paljon rakastankaan sinua. Olet mun koko elämä, poni. En ntiedä mitä tekisin, jos sulle sattuisi jotain pahaa. Muistatko vielä sen marraskuun illan, kun löysin sinut? En olisi silloin osannut edes aavistaa, mitä kaikkea me tultaisiin yhdessä kokemaan.
Meidän ensimmäiset kisat, muistatko sinä ne vielä? Kuinka me viiletettiin yhdessä radalle, ja noustiin pilviin kunniakierroksen aikana sinivalkoinen ruusuke suitsissa liehuen? Kuinka ylpeä minä olinkaan sinusta silloin, ja olen edelleen! Kuinka hieno poni oletkaan, sitä minä en koskaan tajua.
Entä uusi vuosi? Kun minä päätin, että voin aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä, me treenattiin ja kilpailtiin seuraluokissa hyvällä menestyksellä? Entä hömppäilyhetket maneesissa? Vain me, sinä, minä ja Alan Walker jossain taustalla? Silloin minä lensin taas pilviin.
Ja kevät, kuinka luonto kuoriutui lumivaipan alta ja paljasti ensimmäiset kukkansa? Tie tähtiin? Vaikkei me voitettukaan sitä kisaa, sinä olet vienyt mut tähtiin niin monta kertaa, ettei kaikki maailman pokaalitkaan merkitsisi niin paljon mulle, kuin sinä. Päivieni kirkkain tähti.
Kesä ja kärpäset tulivat. Kävin moikkaamassa sinua laitumella joka päivä vain kertoakseni, kuinka paljon rakastinkaan sinua. Piirsin hoitovihkosi sivut täyteen sydämiä ja tarinoin pilvilinnoista, joissa me hypättiin taivaan korkuisia esteitä. Muistan, miten tiputit minut uittomaastossa heti rantaviivalle ja kuinka monta kertaa putosinkaan siihen pellonkulmaan juuri ennen tallia. Kuinka makeat naurut sain aina löytäessäsi sinut ja shettikset rehuvarastosta? Olit osa porukkaa, mutta erilainen.
Ainutlaatuinen.
Muistatko loppukesän? Ne elokuun viimeiset lämpimät päivät, kun Pontso saapui tähän maailmaan? Tulitko kateelliseksi? Unohdinko sinut täysin suloisen shettisvarsan sokaistessa silmäni ja lepertelin sille samalla äänellä, jolla olin sinulle, vain sinulle osoittanut rakkauttani? Anteeksi.
Muistatko syyskuun? Ne sateiset päivät, kun suojauduin harjaasi sateelta ja lämmittelin kohmeisia käsiäni selkääsi vasten. Kuinka karvasi alkoi kasvaa ja muuttua pörröiseksi karhun turkiksi? Ne hetket, kun olisin vain halunnut kaljun ponin?
Ensilumen? Sain olla vierelläsi ensimmäisten valkoisten lumikristallien leijaillessa maahan. Kuinka lumi seuraavana päivänä suli pois, mutta kuinka sinä vielä muistutit minua siitä, ettei kaikki ollut kadonnut?
Vihkon sivulle putosi pullea kyynel.
Kirjoitan tämän nyt tähän: rakastan sinua. Nyt, aina ja ikuisesti.
Rakas päiväkirjani. Mitä mieltä olet siitä, että ikävöin vieläkin vanhoja ystäviäni, ei vaan, parhaita ystäviäni? Koen joka päivä hieman haikeaa surua, mutta yritän olla aina reipas kaikkien puolesta. Se on välillä raskasta, mutta palkitsevaa. Olen tietenkin onnellinen, että olen löytänyt Fossen, ja että saan hoitaa sitä. Sen toinen hoitaja on todella mukava, ja auttaa minua kaikessa missä apua tarvitsen. Minun pitäisi olla onnellinen. Mutta en ole. Jossain sisälläni velloo möykky, jonka tunnetta en pysty sanoin kuvailemaan. Se tuntuu kauhealta
Fossen pehmeä turpa kutitti mukavasti kättäni. Se puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan, ja tunsin oloni kotoisaksi. Pieni ruuna painoi päänsä syliini, ja minä nojasin omaani siihen. Sormeni liikkuivat tasaisesti sen korvien takana, samalla kun hyräilin itsekseni itse keksimiäni melodioita. Hetken minusta tuntui, kuin olisimme olleet kahdestaan maailmassa. Mutta emme olleet, ja sen tajusin heti, kun kuulin Zaidan iloisen huudahduksen.
-Moi! Zaida hihkaisi iloisesti huomatessaan minut käytävän lattialla raapustamassa päiväkirjaan tekstinpätkiäni. -Moi, haukottelin väsyneenä. En varsinaisesti edes ollut väsynyt, mutta uupunut olin. Fossen karsina oli tullut siivottua, ja vesi - ja ruokakuppi putsattua. Olin saanut myös pienen palleroisen harjattua kunnolla, ja selvitettyä jouhet. -Miks sä istut täällä yksin? seuralaiseni tivasi. -Sä voisit tulla tonne meidän kanssa, hän osoitti jonkinlaista tallitupaa, ehkäpä? Mietin hetken mitä vastaisin. “Kirjotan päiväkirjaa” kuulostaisi typerältä, joten päädyin vastaamaan bravuurini: -Emmää vaan tiiä, sopertelin ja nousin seisomaan. Lähdin kävelemään Zaidan, joka ilmeisesti oletti että seuraisin varmasti, perässä kohti tallitupaa. Ehkä täällä ihan kivaa tulisi olemaan……..
LEHTIKSEN 1 v. SYNTTÄRIKISAT, TÄÄLTÄ TULLAAN! Osa 1.
- OMG, OMG.... Kaikki menee ihan varmasti pieleen, mä unohdan radan ja.... - Hei! Et sä mitään unohda. Keskity vaan pitämään tää pilailija keskittyneenä tehtävään niin hyvin kaikki menee, Zaida tönäsi minua leikkisästi kylkeen, samalla kun letitti iloisesti korviaan höristelevää Fossea. -Äh, näiden nutturoiden teossa menee ikuisuus. Mut paras et meidän hoitoponi näyttää parhaalta, eiks niin? hän huokaisi hymyillen. Nyökkäsin vastaukseksi. Valkoiset kisahousuni olivat toistaiseksi pysyneet puhtaina kihnuttaessani Fossea puhtaaksi. -Letitänkö sen hännän? kysyin. Zaida sanoi että voin ihan hyvin, joten aloitin projektini. Aloin tekemään siistiä ranskanlettiä, jonka teossa eiedes kovin kauaa kestänyt. Ähisin ja puhisin kun nahkarasvasta pesun jälkeenkin liukkaat sormet meinasivat tiputtaa kaikki jouhet käsistäni. Olin silti melko tyytyväinen tulokseen. -Haetko Fossen kamat ja sen uuden valkosen huovan, niin laitetaan se valmiiks? Zaida kysäisi tehdessään viimeistä sykeröä Fossen päähän. En vastannut, vaan lähdin energiaa pursuten kohti varustehuonetta. Nappasin kaapistani uuden puhtaanvalkoisen satulahuovan, Fossen kiiltävän satulan ja suitset. Käppäilin takaisin talliin, missä Zaida odotteli rapsutellen russiruunaa otsasta. Mun tehtäväks tuli laittaa satula, Zaida laittaisi suitset. Levitin ensin huovan Fossen pyöreän selän päälle, jonka päälle asetin satulan. Kiinnitin huovan lenkeillä, jonka jälkeen laitoin vielä satulavyön paikalleen. -Valmista! Zaida hymyili minulle iloisesti jatkaessaan lausettaan: -Nyt mennään ulos ja pääset verkkaan. Vatsaani kouraisi. Nyt se alkaisi, ekat kisat Fossen kanssa! En tiennyt kylläkään mitä jännitin, olinhan kisaamassa vain Helppoa D:tä. Koska mä olin kyllä startannut B:n ratojakin hyvillä tuloksin. Ajatus lievensi jännitystä hieman, kun ponkaisin ponin selkään. -Onnea matkaan! Zaida huudahti lähtiessään kohti tallia. Aloitin verryttelyn kävelemällä ja kertaamalla rataa. Siinä oli pari ympyrää ja ihan yksinkertaisia juttuja. Mä osaan ne kyllä! Huusin mielessäni. Katselin määrätietoisesti kilpakumppaneitani. Kukaan ei ollut tietääkseni Lehtiksestä. Pari hölmistyneen oloista suokkia kävelivät teini-ikäisten ratsastajiensa kanssa vierekkäin, ja yksi hieman erikoisen oloinen poni jumitti keskellä verkkaa tytön raipan heilumisesta huolimatta. Fosse oli onneksi reipas ja kuunteli kaikkea mitä pyysin. Mitä nyt ekoissa lisäyksissä vähän osoitti mieltään. Raviverkka sujui tosi hyvin, ja Zaida tuli vielä sanomaan että mun kannattaisi ottaa vielä pari laukannostoa että saisin sen vielä vähän paremmin hereille. Ja se kyllä auttoikin, koska laukan jälkeen se oli paljon enemmän pidäteltävä kuin ennen. Hetken käveltyäni musiikin keskeltä tuli ensimmänen kuulutus. Nyt se alkaa, nyt se alkaa, hoin mielessäni. -Tervetuloa tänne Lehtovaaran Ratsutilan 1 vuotis syntymäpäivän kunniaksi kisaamaan! Aloitamme He D luokalla, missä on neljä osallistujaa! Ensimmäisenä vuorossa Taru Voutilainen ja Morning Sun! Pieni erikoisen näköinen poni ja sen ratsastaja suuntasivat valkoisten aitojen sisäpuolelle. Poni näytti saaneen uutta virtaa, koska meni nyt sinne minne ratsastaja halusi. He tekivät tasaisen varman suorituksen, mikä ei kuitenkaan tehnyt mitään "Wau!" ilmiötä. Toinen suokeista suoritti hyvin ja energisesti, ja saivatkin aika lähelle 70 %. Toisella taas ei mennyt ihan niin hyvin, ratsastaja unohti kaksi kertaa radan, ja hevonen yritti riistäytyä käsistä, mutta hyvien teiden ansiosta kuitenkin saivat yli 60 %. Ja seuraavaksi olisi meidän vuoromme.
-Seuraavana vuorossa Maddie Grant ja Fight For Flash! kuului rätisevästä kaiuttimesta. Ravasin valkoisten aitojen sisälle jännittyneenä, ja huomasin muutamien hoitajien olemassa katsomassa suoritustani. Ravailin pari ympyrää, kunnes pilliin vihellettiin. Ohjasin Fossen lähemmäs päätyä, rentouduin satulaan, ja ratsastin. Käännyin alkutervehdykseen. Pehmee tasajalkapysähdys, jes. Ravi tuli hyvin suoraan pysähdyksestä, ja pääsin mukautumaan ponin liikkeisiin hyvin. Voltti valui hieman liian ulos, mutta ei se mitään, ajattelin. Fosse liikkui tahdikkaasti ja reippaasti eteenpäin pysähdykseen asti, joka sekin sujui hienosti. Minua alkoi hymyilyttämään. Tämähän sujui hyvin! Kokorataleikkaa ja lisäys, mietin hetken toteuttamista, jonka jälkeen onnistui lisäyskin hienosti, koska Fosse kuunteli niin hyvin. Siirtyminen harjoitusraviin tuntui pyös tosi selkeältä, vaikka en tiennytkään miltä se näytti. Sitten pysähdys, peruutus 5 askelta. Laskin mielessäni askeleet, joista viimeinen tuntui hieman vinolta, mutta en jaksanut jäädä puimaan asiaa enempää. Toinen volteista tuntui ihan hyvältä, vaikka tiedostin sisälle päin kanttaamiseni. Number two lisäys sujui samalla tavalla kuin eka, ja käyntiosuus sujui hyvin, vaikka vapaa käynti tuntui vähän hitaalta. Otin nopeasti ohjat käteen kulman lähestyessä, ja nostin lyhyellä sivulla onnistuneesti ravin. Fosse on kyllä paras, hymyilin ajatuksissani. Täyskaarto oli ehkä pari senttiä liian pieni, mut huomaakohan se tuomari ees sellasia? Toinen täyskaarto tuntui sopivammalta. Sitten pitkältä sivulta käännös, keskeltä käännös, ja tuomarin eteen lopputervehdys. Sitten aloin melkein itkemään, kun ohjasin ponin pois radalta. En siis surusta, vaan ilosta. Zaida juoksi meidän luokse pikaisesti. -Te menitte niin nätisti! Voitatte varmasti! Zaida hihkui, kun liu'uin alas ponin selästä. Halasin Fossea lujaa, ja se hamusi kaikilta herkkuja.
Ja niinhän siinä kävi, että löysin pian itseni vastaanottamassa sinivalkoista ruusuketta ja kukkakimppua tuomarilta, joka onnitteli hienosta suorituksesta. -Kiitos, kättelin naista pari kyyneltä poskellani. Sitten oli kunniakierroksen vuoro, jossa Fosse vähän innostui ja köyräisi kerran ilosta. Tää kouluosuus oli kyllä mennyt niiiin hyvin!
Hoitopäiväkirja 19.2.19 --------------- Pakkasasteet olivat selkeästi nousseet, kävellessäni, odotin innoissani minkäköhänlainen se Fosse oli. Lunta tuprutti ja puolet taivaasta peitti iso lumimyrskyä ennustava pilvi. Tihensin askeleitani, perhoset lepattivat vatsanpohjallani. Oliko tämä edes mahdollista? Ajaessamme aina tallin ohi, aina ajattelin samaa; pääsisinpä minäkin tänne joskus. Nyt toiveeni olivat toteutuneet ja vuosien odottelun jälkeen, vihdoin olin täällä.
Lehtovaaran viihtyisä talli putkahti näkyviin, bussiasemalta tänne oli jonkusen matkaa. Jännitys kiihtyi jokaisella askelmallani, hönkäisin pakkasilmaa. Miten koskaan tulisin oppimaan, kun ajattelen niin tuttua ja turvallista entistä tallia, jossa Lilli-poni asusti. Ikävä kaihersi sydämessäni. Nyt oli kuitenkin löydetty uusi isompi poni ja totuttava elämään täällä, sitäpaitsi, tänne pääsin helposti kävellen.
Vihdoin saavuin virallisesti tallialueelle. Vilkuilin ympärilleni. Tunsin itseni vieraaksi, joka ei tiennyt yhtikäs mitään. Sellainenhan minä olin.
Toivoin kovasti tottuvani talliin, ja että kykenisin olemaan täälläkin yhtä sosiaalinen, kuin entisellä tallillani. Kaipasin niin kovasti Lilliä, mutta nyt olisi kaksi tallia, ja näihin piti panostaa.
Suuntasin tallin suuaukkoa, ainakin luulin niin. Talliin saavuttuani, pysähdyin, unohdin menneen ja päätin aloittaa alusta. Talli oli, kuin unelmani, niin hienot tilat ja varmasti ystävällinen porukka kaikenkaikkiaan. Kävelin tallin käytävää pitkin, katsoin karsinan nimikylttejä, saavuin Fossen kohdalle. *sinusta tulee uusi hoitsu, yhtä tärkeä, kuin Lilli oli.* ajattelin ääneen, kuin olisin puhunut kyltille. Karsina ammotti tyhjyyttään. Mieleni teki vain sännätä tarhoille, jotta näkisin Fossen jo. Jokin kuitenkin muutti mieltäni, ajattelin, että parempi oisi siivota vaikka karsina ennen kevyttä liikutusta. En edes ollut varma, halusinko ratsastaa. Tunsin itseni ihan tyhmäksi, jos olisin sännännyt tarhoille ja hakenut vain Fossen. Muutenkin ajattelin, että maastakäsittelisin vaikka.
Käänsin nokkani takaisin sinne mistä tulinkin. Kävelin tallialuetta pitkään läpi, etsien kottikärryjä, löysin ne kuitenkin lantalan läheisyydestä. Otin myös vaaleanpunaisen talikon ja lähdin takaisin talliin. Ähkien lähdin työntämään kärryjä kohti Fossen karsinaa. Sinne vihdoin saavuttuani, raotin karsinan ovea. Purupeite näytti hyvältä, eikä karsinasta putkahdellut kovin paljoa lantakasoja. Kävelin kokonaan karsinaan sisälle, ja aloin nostella kasoja kottikärryihin. Yritin saada mahdollisimman vähän purua mukaan, sillä entisellä tallillani se oli kamala virhe, jos purua tuli mukaan. Toivoin kovasti, että täällä virheet eivät olisi asia, joka voisi heittää ulos tallilta. Aloin tuntea itseni kotoisaksi täällä. Halusin vain päästä Fossen luokse. Tiesin sen, että se oli se oikea, yhtä tärkeä siitä tulisi, kuin Lilli oli ollut. Aloin nauramaan jostakin asiasta ajatuksilleni, Fossehan oli jekkuponi, ainakin niin olin kuullut. Mahdotonta uskoa, että Lilli oli jekkuponi ja Fosse myös. Ehkäpä tottuisin tänne, mutta se veisi aikaa. Olin huomannut, että puhuin pikkuhiljaa yhtä paljon itsekseni, kuin ennen. Karsina näytti ihanan puhtaalta, positiiviset ajatukset valtasivat pääni. "Nyt nämä lantalaan, ja sitten hakemaan Fosse." Uskalsin hihkaista jo hiukan kovempaa. Samaan aikaan minua jännitti yhtä paljon, kuin olin Lilliin tutustunut. Kaikki tuntui niin samalta, kuin olisin tutustumassa Lilliin. Yritin sutvia ajatukset valkeasta pikkuponi-Lillistä pois, koska tiesin että en enään koskaan näkisi sitä.
Työntäessäni kärryjä lantalalle, jonka olin oppinut löytämään etsiessäni kottikärryjä. Sinne päästyäni, rivakasti tyhjensin kottikärryt lannasta. Jätin kottikärryt siihen, missä ne olivat olleetkin. Suuntanani oli seuraavaksi Fossen tarha, en kovin paljoa ollut edes katsellut ihanan ruunan kuvia, vain yhden, ja se oli ehdoton suosikkini. Uskalsin jopa hyppelehtiä, olin niin tohkeissani ensinäkemisestämme Fossen kanssa. Aina, pienestä lähtien, olin halunnut russ-ponin hoitsukseni, mutta se ei ikinä ollut mahdollista. Nyt se oli, niin ihanaa saada tämä mahdollisuus. Jännitys vain nousi, nousemistaan, kun lähestyin tarhoja. Tuolla näinkin jo Fossen tarhan, se mutusteli heinänkorsia.
Kyynel vierähti poskelleni, mahtavaa saada Fosse hoitoponiksi, niin mahtavaa. Mieleeni painui väkisin Lilli, vaikka kuinka yritin karistaa sen ajatuksistani. Pyyhkäisin kyyneleen nopeasti kädelläni. "Noniin Daniela, yritä nyt, uudet tuulet puhaltavat nyt" sanoin rohkeammin, ja jatkoin matkaani Fossen luokse.
Poni mulkaisi minua silmällään, ja jatkoi itsepäisesti syömistään, vaikka tarhanpohjalla oli vain pienimmistä pienimpiä heinänkorsia. "Oi voi sua, oot niin ihana" sanoin ihan ällistyksissäni, Fosse oli ihanin poni, niin suloinen ja itsepäinenkin. Otin puhelimen taskusta, ja räpsäisin yhden kuvan Fossesta sen jälkeen kävelin hassun ponin luokse. Fosse vilkaisi riimuun, joka heilui kädessäni. Poni väänsi korvansa luimuun, ja siirtyi kauemmaksi, innostukseni ei pystynyt vaipumaan, minua alkoi naurattaa tavattoman paljon Fossen tempuille.
Lähestyin ponia kohti kylki edellä. Yritin mahdollisimman monia konsteja. Fosse selkeästi tajusi, että kylmä pakkasilma oli jo riittävää, joten päätti alentua luokseni. Se änki päänsä lempeämmin syleilyyni. Halasin ihanan ponin kaulaa, se oli niin ihana tunne. Otin riimun, ja laitoin sen Fosselle. Sitten suuntasimme kohti tallia yhdessä vahvoin voimin. Tallialueella oli yllättävän vähän liukkaita kohtia, joten pystyin paljon paremmin kulkemaan Fossen kanssa, kuin edellisellä tallilla. Saavuimme pian Fossen karsinaan, se olikin oikeasti puhdas, olin yllättynyt miten hyvin edes kerran, oin saanut karsinan puhdistettua. Fosseakin tuntui kiinnostavan puhdas karsina, se työnsi turpaansa puruihin. Nauroin ponin jekuille, se oli oikeasti jekkuponi. Riisuin ruunalta loimen ja laitoin sen karsinan oveen, jätin samalla riimunnarun siihen.
Suuntasin hakemaan Fossen harjoja, tässä tuli taas yksi vähän vieraampi asia. Onneksi harjat löytyivät pian ja palasinkin odotettua nopeammin takaisin Fossen luokse. Ruuna nosti päänsä ja kun laskin pakkia karsinan viereen ja otin harjaa sieltä, tuo mutusteli hiuksiani. En taaskaan kyennyt olla nauramatta, vaan aloin kikattamaan hysteeriseen nauruun. Nauroin ja nauroin vain, mutta pian pääsin karsinaan ja ehkä kymmenen minuutin kuluttua olin jo harjaamassa rakasta hoitoponia.
Fosse käyttäytyi hoidon aikana yllättävän nätisti. Se yritti selvästi etsiskellä heinää purujen seasta, mutta todellisuudessa siellä ei ollut mitään nameja. Siirryin varovasti etukautta toiselle puolelle. Jatkoin tarmokasta harjausta. Hymyilin samalla viihtyisälle ponille. Rapsuttelin vasemmalla kädelläni harjanjuurta. Fosse venytti kaulaansa, ja tykkäsi siitä kovasti. Pian sain harjattua Fossen kokonaan läpi.
Vein harjan pakkiin, ja halusin varuksi käydä vielä mahdolliset haavat ja muut sairauden merkit läpi. En löytänyt onneksi mitään, ja sitten otin riimunnarun ovesta taas ja kiinnitin sen riimuun. Hymähdin Fosselle. "Nyt mennään!" Sanoin ja maiskautin vähän, sillä ruuna oli kiinnostunut vain heinien etsinnästä. Sain sen tulemaan ja suuntasimme Lehtovaaran maneesia. Nyt vasta huomasin, että tänne kuuluin. Fosse oli vain yksinkertaisesti juuri minulle sopiva. Saavuttuamme maneesille, suljin oven ja päästin Fossen irti riimu päässään. Ruuna alkoi vetelemään pukkilaukkapätkiä ja vähän väliä se ravasi kiitoravia. Aika kului, Fosse vain juoksi ja juoksi. Aloin jo ajatella, että taitoni eivät riittäisikään tälläisen jekkuponin rinnalle. Tomerasti kuitenkin kävelin Fossen luokse, ja pysähdyin hyvän välimatkan päähän. "Prr, soo" rauhoitin ruunaa. Tuo juoksi minusta vain kauemmaksi. Pieni ärtymys iski minuun, mutta jatkoin rivakasti Fossen kiinni ottoa. Päähäni änkeytyi ajatus, muistin, että taskussani oli Fosselle osoitettu kuivattu leivänpala. Rapistelin taskuani, Fosse kiinnostui ja alkoi ravaamaan minua kohti maneesin toisesta päästä. Huokaisin onnellisuudesta, kun Fosse siirtyi käyntiin ja käveli luokseni. Annoin ruunalle kunnon rapsutukset ja kehut, jonka jälkeen ojensin leivänpalan. Ajattelin kuitenkin vielä jatkaa, jottei tämä niin lyhyeksi jäisi. Kävelin pari metriä kauemmaksi Fossesta. Taputtelin reisiäni ja kutsuin ruunaa luokseni. Korvat hörössä se ravasi luokseni, olin onnistunut. "Et sinä mikään pöhkö poni ole, olet nopea oppimaan" tarjosin rapsutukset ja ojensin vielä pienen palan leivästä ruunalle. "Hieno poni!" Kehuin Fossea vuolaasti, se oli niin mahtava. Kiinnitin riimunnarun riimuun ja lähdimme takaisin kohti tallia. Fosse oli aivan mahtava poni. Niin upea ja mahtava oppimaan. Tallissa halusin käyttää vielä aikaani harjailuun ja loimitukseen. Fosse hörähteli ja tutki jälleen puruja. "Nooh, eiköhän nyt mennä jo tarhaan, taidat olla sitä mieltä, eikö niin?" Kysyin Fosselta, tuo vilkaisi minuun, ja nosti päänsä. Laskin harjan pakkiin ja nappasin ovesta loimen. Laitoin sen Fosselle ja lähdin ruunan kanssa kohti tarhoja, se oli vain niin ihana. Tarhassa hyvästelin sen hyvin, sillä en tänään näkisi sitä enään. Vaikka putsaisin vielä Fossen varusteet, en enään tänne tulisi. Suukotin ruunan turpaa, ja halasin sitä vielä. "Niin upea, niin täydellinen." Sanoin sille ja vilkutin vielä tarhanportilla. Talliin saavuttuani jouduin taas etsimään satulasaippuan. Sen löydettyäni otin Fossen varusteet ja aloin kihnuttamaan niitä pienen veden kera. Putsaukseen aikaa käytin vartin. Lopuksi rasvasin ne vielä ja sitten laitoin paikoilleen. Viimeisenä tajusin vielä jättäneeni pakin karsinalle, joten palasin hakemaan Fossen harjapakin vielä. Laitoin sen paikoilleen, ja hyvästelin täydellisen Lehtovaaran tallin. En ikinä jättäisi tätä paikkaa, niin ihanaa. "Tällä viikolla varmasti tulen uudestaan" sanoin vielä, kunnes näin jo äitini auton kaartaneen pihaan, sillä pimeys oli niin karseaa, että en kävellen halunnut mennä.
Autossa en saanut sanoja suustani, kun oli niin paljon kerrottavaa. Unohdin jopa siinä sanatulvassa Lillin. Fosse oli vienyt sydämeni aivan täysin, niin kunnolla. Aivan ihana poni.
//toivottavasti kelpaa, mulle tää foorumin käyttö onki ihan uus juttu
Viikkotehtävä (vk 8) Puuhaluita Fossen kanssa Päivä tallilla oli saanut itseni raikuvan iloiseksi, en kyennyt tulematta tänään Lehtovaaran mahtavalle tallille, jota en pystyisi koskaan unohtamaan. Istuin autossa, tarkalleen sanoen etupenkillä, selailin puhelinta. Radiosta kuului uutisia, kun kuulin sanan hevonen, pistin korvani kuulolle. Mutta jätin kuuntelematta, kun näin jo Lehtovaaran punaisen täydellisen tallin.
Kerrassaan täydellisen.
Pysähdyimme tallin parkkipaikoille. Huikkasin äidilleni heipat, ja lähdin hyppelehtien kohti Lehtovaaran parasta tallia. Ajatuksissani pyöri suunnitelmat; ensiksi karsina ja tarha, sitten Fosse sisälle, sen hoito ja ratsastus, lopuksi vielä varusteiden putsaus. Ihan huikea tallipäivä tulossa. Saavuin talliin, napsautin valokatkaisijasta talliin valot. Kottikärryt nököttivät jostain syystä pesuboxin edustalla. Otin ne, ja nappasin samalla matkaani samaisen eilen käyttäneeni vaaleanpunaisen talikon. Kävelin karsinalle, jonka ovessa luki ihanalla tekstillä "Fight for Flash". Fossen karsina oli melkopuhdas, mutta ajattelin viimeisetkin kasat kerätä pois. Joten aloin talikoida lantaa kärryihin. Homma hoitui nopeasti, joten vein pikaisesti kärryt lantalalle ja tyhjensin ne. Otin ne uudestaan mukaani, sillä halusin siivota Fossen, Vertin ja Sotilaan yhteistä tarhaa. Pääsin tarhalle, Sotilas jolkotti portille vastaan, selkeästikkin herkkujen toivossa. Ruunikko ruuna Fosse tuli myös luokseni loimi päällään. "No, hei muruseni, en nyt herkkuja antele." Sanoin ruunalle, Sotilas vilkaisi minuun korvat hörössä. "Ei mitään!" Sanoin näyttäen käsiäni tuolle. Aloin vihdoin siivoamaan tarhaa. Se ei kovin sotkuinen ollut, oltiin ilmeisesti siivottu ihan lähiaikoina, joten keräsin lähimmät kasat ja tarkastin kauempaa, että koko tarha oli puhdas. Rapsuttelin samalla tarhan asukkeja, etenkin Fossea, ruuna oli älyttömän ihana. Tällä kertaa hyvin sosiaalinen, ei yhtään hullunkurinen.
Lähdin pukkaamaan kärryjä suoraa tietä lantalaa kohti. Sinne päästyäni, kaadoin lannat, ja jätin kottarit sinne. Pyyhkäisin violetin toppatakin hihaan hikeä otsaltani. Oli tämä rankkaa, mutta vaivan arvoista.
Saatuani tarhan ja karsinan siivottua, talliin astellessani törmäsin Heliin. Tuo hymähtäen kysäisi minua alkeistunnille taluttamaan. Itseasiassa pidin alkeistunneilla taluttamisesta, vaikka se vaati kuntoa paljon. Pidin toisten auttamisesta. Nyökkäsin siis Helille ja kiitin kysymästä. Jatkoin matkaani talliin, siellä otin Fosselle osoitetun leivänpalan, ehkä 1/4 kuivattua ruisleipää, en nyt ruunaa ihan liikaa halunnut syötellä. Lähdin suuntaamaan Vertin, Sotilaan ja Fossen tarhaa. Lähestyin tarhaa, ruunikko ruuna ravasi portille. Mietin miksiköhän Fosse oli noin seurallinen, ei yhtään jekkuileva, ainakaan vielä. Raotin porttia ja häädin samalla Sotilaan pois tieltä. Napsautin riimunnarun Fossen riimuun ja ojensin ruunalle leivänpalasen. Tuo napsi sen suuhunsa parissa sekunnissa. Lähdimme kohti tallia, tai no yritin lähteä, mutta Fosse veti päänsä heinäkasaaan, eikä halunnut lähteä. "Ääh, tästähän tää alkaa." Naurahdin ja napakasti Fossen kanssa vihdoin lähdin kohti tallia. Alkeistunti alkaisi pian, kukakohan menisi Fossella ja miten ratsastajalla sujuisi? Ruunikko ruuna kulki rauhaisasti vierelläni, hamuten hiuksiani. Nauroin vain gotlanninrussille ja pianhan me olimme jo tallissa, tarkalleen Fossen karsinassa.
Jätin Fossen hetkeksi karsinaansa odottelemaan, kun kävisin hakemassa ponin harjat valmiiksi. Ajattelin harjata ruunaa hetken, joten otin harjan pakista ja aloin harjaamaan ihanaa ponia. Olin harjannut vasta viisi minuuttia, kun viideltä alkavan ratsastustunnin oppilaita alkoi valua tallille. Näin, että joku tuli Fossen luokse, tyttö vaikutti ehkä 7-vuotiaalta, hyvin aralta ja jännittyneeltä. "Haluatko, että laitan Fossen sinulle kiinni?" Kysäisin tytöltä hyvin lempeään äänensävyyn. Tuo nyökkäsi minulle vaisusti, ja menin karsinannurkassa huulta lörpöttävän Fossen luokse. Otin napakasti riimusta kiinni ja maiskautin vähän. Sain Fossen helponnäköisesti kiinni. "No niin, nyt se on kiinni, pyydä apua jos tarvitset" sanoin ystävällisesti tytölle. Hän uskalsi avata suutaan: "kiitos, nimeni on Ninni." Hymähdin Ninniksi esittäytyneelle neidille. "Muista sitten, että Fosse on vain jekkuisa ja ei halua pahaa tarkoittaa" kerroin Ninnille ja jätin tytön hoitamaan Fossea. Katsoin vielä taakseni, jotta Ninni pääsisi aloittamaan hoidon. Tuo näytti osaavan homman. Lähdin suuntaamaan kohti kahvilaa, ajattelin napata kaakaon sieltä ennen talutusta. Ajatuksiini änkeytyi samalla, olinkohan vähän tyhmä kun en jäänyt auttamaan Ninniä? Tuosta karseasta ajatuksesta johtuen, hörpin kuuman kaakaon suuhuni ja pyyhkäisin suupielet. Lähdin pikaisesti takaisin talliin, tunti alkaisi puolen tunnin kuluttua. Aikaa olisi reilusti, mutta joku tuntilainen saattaisi tarvita apua, ehkä ujoin tapaamani tuntilanien Ninni tarvitsi apuani. Saavuin talliin, suuntasin suoraa tietä Fossen karsinalle. Tyttö parhaillaan ähkien työnsi Fossen jalkaa, ruuna olikin parhaillaan taasPieneksi. Käveltyämme jonkusen aikaa, talutin Fossen ja Ninnin kaartoon, autoin tytön pois selästä ja kehuin tuota. Ninni osasi itse nostaa jalustimet ylös, minä löysäsin vyön. Tyttö talutti itse ponin talliin. Siellä riisuimme yhdessä varusteet ja veimme ne satulahuoneeseen. jekkuilemassa nuorelle tuntilaiselle. "Äp, Fosse!" Ärähdin, kun ruuna yritti näpsiä Ninnin selkää. Ajattelin kiristää narua, jottei tuota ongelmaa nähtäisi. "Kannattaa liu'uttaa kättä kainalosta alaspäin, ja vasta sen jälkeen työntää painoa jalkaan." Neuvoin tyttöä. Tuo reippaasti toimi sanotun mukaan ja sai kun saikin kavion puhdistettua nätisti. "Hyvä Ninni!" Kehuin. "Takajalka ainakin minua pienenä jännitti, mutta liu'uta samalla tavalla kättä, mutta tällä kertaa nivusesta, eli täältä." Neuvoin ja näytin samalla kädelläni paikkaa, josta kuuluisi liu'uttaa kättä alaspäin. Ninni teki työtä käskettyä, mutta Fosse riuhtaisi jalkansa tytön otteesta. Läpäisin ruunaa lavalle ja nyökkäsin Ninnille, että tuo voisi kokeilla uudestaan. Tällä kertaa se hoitui hienosti. Kaksi muuta jalkaa menivät kumpikin nätisti. Taputin Fossea, se oli hienosti toiminut oikean puolen kanssa. "Tarvitsetko apua varusteiden kanssa?" Ajattelin vielä kysyä Ninniltä. Tyttö nyökkäsi, joten lähdimme hakemaan yhdessä Fossen varusteita. Nostin satulan ja Ninni otti suitset. Saimme yhdessä satulan Fossen selkään ja Ninni laittoi itse vyön kiinni. Kehaisin jälleen tyttöä ja sitten irroitin Fossen riimun siltä. Autoin ohjat kaulalle ja ohjasin Ninnin käden oikein, jotta tyttö saisi helposti kuolaimet suuhun. "Hienoa!" Kehuin samaan aikaan Fossea ja Ninniä. Tyttö laittoi näppärästi vielä soljet kiinni ja sitten oman kypäränsä. "Ovatko kaikki valmiita?" Kysäisi Heli käytävän päästä. Käytävän karsinoista kuului myöntäviä vastauksia, joten tuntilaiset lähtivät kohti maneesia. Maneesissa kiristin Fossen vyötä, tai tarkistin kireyden, jonka Ninni oli kiristänyt. Tyttö laski omatoimisesti jalustimet, ja menin itse toiselle puolelle, otin toisella kädelläni ohjasta kiinni, jottei Fosse lähtisi liikkeelle ja toisella jalustimesta. Pian tyttö oli selässä ja lähdimme alkukäynneille. Fosse kulki tarmokasta käyntiä eteenpäin, ihme kyllä, että tuolla oli korvat hörössä ja ei jekkuja tuntunut olevan edes mielessä. Käveltyämme alkukäynnit, Heli opasti pitkille sivuille ravipätkät ja lyhyet käynnissä. Ninni keinahteli ruunikon ruunan pienissä askelissa, mutta pysyi hyvin selässä. Fosse pärskähti, se selkeästi kulki nätimmin talutuksessa. Ravipätkän jälkeen tehtiin käynnissä voltti- ja pysähdystehtävää. Pitkille sivuille vapaavalintainen kohta voltille ja lyhyillä sivuilla pysähdys. Fosse oli hyvin voltilla mukana, mutta ei meinannut pysähtyä. Muuten homma sujui hyvin. Ravasimme vielä pitempää pätkää, jonka jälkeen hiukan kokeneemmat alkeistuntilasiet ottivat laukkapätkät, minä ja Ninni ravasimme ympyrällä. Fosse kulki kuin unelma. Loppuun menimme ravi-käyntisiirtymisiä. Fosse alkoi temppuilemaan siirtymisten välillä vähän ja Ninni meinasi keinahtaa alas satulasta, mutta pysyi siellä minun pienellä avustuksella. Loppukäynneillä tyttö hymyili selässä ja rapsutteli Fossea. Minäkin olin iloinen, että Fossen kujeilut olivat jääneet Pieneksi. Käveltyämme jonkusen aikaa, talutin Fossen ja Ninnin kaartoon, autoin tytön pois selästä ja kehuin tuota. Ninni osasi itse nostaa jalustimet ylös, minä löysäsin vyön. Tyttö talutti itse ponin talliin. Siellä riisuimme yhdessä varusteet ja veimme ne satulahuoneeseen. Harjailimme vielä Fossea ja veimme sen tarhaan loimitettuna. Tarhassa Fosse kirmasi suoraan Vertin kanssa riehumaan. Nauroimme Ninnin kanssa ruunan hömpötyksille. Sitten lähdin kotiin ja hyvästelin Ninnin sekä Fossen.
Daniela viikkotehtävä kuitattu, 15 v€! Kivan kattava ja tapahtumarikas tarina, sekä loistavaa kuvailua, hienoa! Vissiin noin puolessa välissä tullut joku copypaste virhe tms. mutta ei menoa haitannut. :)
Ensimmäinen ratsastus <3 Tiistai, 26.2.2019 -(Viikkotehtävä vk 9)- Tuuli iski kasvoihini, kävellessäni kotoa Lehtovaaran ratsutilalle olo oli kauhea. Ei yhtikäs mitään mukavaa ajatusta, olisi mukavaa pystyä ajattelemaan hevosia ja matka Lehtikselle olisi vaivan arvoinen. Pian, ehkäpä suunnilleen puolen tunnin kuluttua sain ensimmäisen askelmani Lehtovaaran kotoisalle tallipihalle, joka oli ajan kulun myötä tullut hyvin tutuksi. Pakkasasteet olivat nousseet entisestään ja ulkona oli kunnon myräkkä. Saapuessani tallipihalle, lumimyrsky laantui vähän, mutta kuitenkin hölkkäsin suoraa tietä Kallen Kulmaan ottamaan kaakaon, kuuman kaakaon, mikä olisi parempaa jääkylmänä pakkaspäivänä, kuin kuuma kaakao Kallen Kulmassa kera ystävien. Vivekan kanssa tuli taas seposteltua mukavista asioista ja tulihan tutustuttua myös mukavaan Veronicaan. Kerrassaan mukavia tyttöjä. Vilkuillen tyhjää kaakaokupposta, kerroin, että minun oli aika lähteä tallihommiin.
Hymyillen suuntasin tallia, jonka seinällä näin kottikärryt ja talikon, nappasin ne siitä ja menin Fossen karsinalle. Poni oli onnekseni tarhassansa ja pääsin heti siivoamaan leikkisän ruunan karsinaa. Nostellen lantaa kärryihin pohdiskelin, mitä tänään tekisin? "Olisihan se mukavaa liikuttaa Fosse ihan selästä käsin, kun siellä ei ole tultu käytyä." Puhuen itsekseni, samalla päätin, että tänään ensimmäinen ratsastus.
Saatuani vihdoin karsinan melkopuhtaaksi, itselläni tuli jo kiire tyhjentämään kottikärryt, sillä halusin jo ratsastamaan.
Tyhjennettyäni kärryt, jätin ne lantalalle ja lähdin kohti tarhaa, jossa jo näinkin ensimmäisenä jäykkänä seisovan Sotilaan, se katsoi minua oudosti, mutta suloisesti. Vertti puolestaan kyhnötti nurkassa, syömässä heinäänsä. Fosse, iki-ihana Fosseni juoksi ja pukitteli odottaen jo liikutusta.
Vislasin hieman portilla, jotta saisin Fosseen huomiota. Ruuna jatkoi vain, kunnes päätin jo tulla hakemaan sen omin voimin. Kaivoin taskustani noin 1/4 porkkanasta ja huhuilin hennolla äänellä uudelleen ruunaa, tällä kertaa rutkasti lähempää, mutten halunnut mennä turhan lähelle pukkien takia. Hetken kuluttua Fosse ravasi luokseni, vinossa oleva loimi päällään, se hörähti nähdessään porkkanan ja popsi sen nopeasti. Sain nätisti riimun päähän, ja hyvin lähdimme kohti tallia.
Vihdoin ja viimein talliin päästyämme, vein Fossen karsinaansa ja heti ensitöikseni hain ruunan varusteet ensimmäistä kertaa tulisin istumaan tässä satulassa, pitämään ohjista kiinni. Oli turhan paljon ajateltavaa jännitti liikaa, tulisin putoamaan monta kertaa. Sain harjapakin ja varusteet tuotua karsinalle, joten aloin riisumaan Fosselta loimea.
Saatuani loimen pois, aloin harjaamaan ponia ja samalla kävin ruunaa koko ajan läpi, jos näkisin jotain pientä vekkiä. Niinkuin arvelinkin lähestyessäni vasenta takajalkaa, Fosse nytkytteli päätään ja ei ollut mitään uskoa, että jalka olisi täysin terve. Olin varma, että siitä puuttuu kenkä tai muuta.Ja sehän ei ollut jalassa, nyt päähäni putkahteli kummallisia ajatuksia, mutta sain kasattua itseni pian. "Nooh, nooh!" Rauhoittelin Fossea ja samalla itseäni. Tunnustelin jalan läpi, en tuntenut kuumotusta tai muuta vastaavaa. Jalka tuntui hyvältä. Päätin, että ilmoitan ihan ensiksi asiasta Rirille ja sitten jos hän hyväksyy ratsastuksen, ratsastaisin. Fosse oli kyllä juossut ja riehunut ihan kunnolla tarhassansa, ehkä se sai sitten kenkänsä irti siinä melskassa. Jätin Fossen hetkeksi karsinaansa, kun suuntasin etsimään Ririä. Pian näin punatukkaisen naisen tarhoilta tänne tulossa, hän talutti Verttiä sisälle. Tuotuaan ruunan karsinaansa, kerroin vasta asiasta: "Niin, Fossella ei ole vasemman takajalan kenkää. En kuitenkaan tunne mitään kuumotusta tai muuta poikkeavaa." Selitin Rirille. Nainen nyökkäsi ja asteli Fossen karsinaan, nosti ruunan jalan ja tutki sitä hetken. "Kykenet mennä ratsastamaan kevyesti, jos huomaat ontumista, siirrä käyntiin ja kävele loppukäynnit." Hän ohjeisti minua selkein sanoin. Nyökkäsin, ja kerroin lupaavani, että huolehtisin varmasti ruunan terveydestä. Riri hymähti ja lähti ilmeisesti hakemaan lisää heppaporukkaa talliin.
Nappasin pakista pölärin ja aloin vetelemään pitkiä vetoja kaulalta kohti takaosaa. Fosse ei liikkunut, se vain ummisti silmäluomiaan ja halusi laiskotella. Naurahdin ponille, olin helpottunut, että ruuna ei ollut kovin jekkusalla päällä tänään, ehkä ratsastuksessa se sitten reipastuu. Harjattuani Fossen, aloin ottamaan kavioita. Ruuna kiukutteli vähän jalannostossa, mutta sain ne kuitenkin putsattua. Aloin laittamaan Fosselle satulaa, ruuna käyttäytyikin hyvin nätisti siinä, vaikka oletinkin sen kiukuttelevan. Saatuani satulan, laitoin vielä suitset. Ruuna nappasi kuolaimetkin nätisti, luultavammin siitä, kun lämmitin niitä käsissäni. Laitoin vielä varuksi suojat takasiin tuon puuttuvan kengän vuoksi.
Asettelin itselleni kypärän päähän ja lähdin Fossen kanssa kohti maneesia tiukka jännitys vatsassani. Ruuna tunsi ilmeisesti jännitykseni ja nosteli rutkasti päätään, sekä otti yhden sivuloikankin matkalla maneesiin,mutta onnekseni sain sen ruotuun heti.
Vihdoin maneesissa kävelin kaartoon ja kiristin vyötä sekä laskin jalustimet. Kiitin Fossea paljon, sillä tuo ei oikutellut yhtään vyönkiristyksen kanssa. Ja sain kuin sainkin vyön kiristettyä ilman ongelmia, toivoin kovasti, että homma alkaisi luistaa, sillä se ei ollut minulle aina ollut itsestään selvä asia.
Pomppasin selkään ja säädin jalustimet. Fossen selkä tuntui niin ihanalta, tai no satula, mutta koko oli juuri sopiva, tunsin itseni rennoksi. Poni vähän liikkui allani jalustimien säädön aikana, ja jouduin jatkuvasti hidastamaan sitä. Sain jalustiet säädettyä onneksi ja pääsimme alkukäynneille pitkin ohjin.
"Tänään sitten otetaan suht rennosti Fosse, että mennään vaan sileällä, kun niin vieras ratsastettavuudelta olet." Höpöttelim hymähtäen, jännitys oli kaikonnut kauas, jonnekin, mutta perhosia ei enään ollut vatsassani. Fosse oli kuulemani mukaan hyvin jekkuisa kaveri, ja sellaista ponikaveria olinkin etsinyt. Ruuna otti käynneillä pari ravilähtöä ja siinä jouduin kunnolla pidättämään tuota, mutta onneksi vain nauroin asialle, enkä Fossea syyttänyt mistään. Saimme ruunan kanssa kuitenkin suht hyvät alkukäynnit lukuunottamatta niitä lähtöjä.
Aloin varovasti hivuttamaan ohjia käsiini, tunnustelin Fossea allani. Tuo ei ontunut yhtään, hymyilin asialle, olin iloinen siitä että ruuna tuntui niin hyvältä. Keräsin ohjat huolella tuntumalle ja aloin tekemään voltit pitkien sivujen puoleen väliin sekä pysähdykset lyhyille sivuille. Aktivoin pohkeellani käyntiä, jotta saisin siitä tahdikkaan, apuni toimivat Fosseen tänään yllättävän hyvin, vaikka olisin luullut toista.
Tehtävässä volteista tuli aluksi liian pieniä, Fosse ei myöskään pysähtynyt kunnolla ja ihan vain jekkuilun tahdon vuoksi, ruuna steppailikin ihan vain huviksi. Tehtävä lähti sujumaan vasta lopussa, enkä siihen juurikaan tyytyväinen ollut. Loppuun kuitenkin olin, sillä sain ponin avuilla pysäytettyä, sekä volteista tuli sopivia. Tehtävän jälkeen aloin ottamaan ravisiirtymisiä, niin että pitkät sivut kevyttä ravia ja lyhyet sivut aktiivisessa käynnissä. Ravisiirtymisiin olin ehdottomasti tyytyväinen, ne sujuivat hyvin ja niistä tuli pehmeitä. Fosse kulki tosi hyvin allani ja siinä ei vastustellut apuja. Vaihdoimme suuntaan ja siihen otin saman tehtävän. Homma ei onnistunutkaan tähän niin hyvin kuin vasempaan ja Fosse oikutteli raville lähtöä, ja ottikin ihan vain oman tahtonsa vuoksi laukka-askeleen, mutta se oli onneksi vain yksi askel. Viimeisellä kerralla sain ravisiirtymisistä onnistuneet ja otin siihen väliin huilipätkän käynnissä pitkin ohjin vaihtaen suunnan myös. "Oltaisko me valmiita pitempään ravipätkään, jos se sujuu voitais lisätä vähän taivutuksia pitkille sivuille?" Puhuin Fosselle, kun olimme kävelleet pari kierrosta ja minä vilkaissut kellon, jonka mukaan olimme menneet puolisen tuntia. Keräsin ohjat käsiini ja otin käynnistä ensiksi reippaan, jonka jälkeen tein Pehmeän siirtymisen raville. Olin tyytyväinen siihen. Ravattuamme yhden kierroksen puhdasta ravia, johon todellakin tykästyin, lisäsin sulkutaivutukset pitkille sivuille. Fosse taipui hyvin, joten tein tehtävän vielä toiseen suuntaan, jonka jälkeen siirryin käyntiin ja otin käyntiä ennen laukkoja. Käveltyämme viitisen minuuttia, valmistelin raville lähdön ja saatuani hyvän ravin parin temppuilun jälkeen annoin laukka-avut ja nostin tai jos sanotaan yritin, nostaa laukkaa, Fosse alkoi pukittelemaan kunnolla ja lensin ruunan kaulalle säikähtäen, mutta kuitenkin nauraen, lopulta löysin itseni kentän pohjalta, sillä tasapainoni Fossen kaulalla oli pettänyt. Nauroin pitkään, kun Fosse työnsi turvallaan minun poskeani. "Voi sua, ihana oot, vaikka tosissaan kova temppuilemaan" sanoin leperrellen ja kapusin ruunan selkään. Otin uudestaan ravin ja nostin tällä kertaa paremmin laukan ja sain siitä hyvän, vaikka olisimme voineet saada pidempää pätkää ilman rikkoja raville. Vaihdettuamme suunnan, sain laukan rullaamaan kuitenkin paremmin ja ajattelin ottaa loppuravit ja -käynnit. Raveissa tunsin ponin ensimmäistä kertaa koko ratsastuksen aikana ihan täysin rentona. Taputtelin ruunaa paljon käynnissä ja käveltyämme jonkun aikaa kävelin kaartoon ja kiitin Fossea. Olin täpinöissäni, ratsastus jekkuponin kanssa oli ollut ihana, vaikka pistikin minut alas. Löysäsin vyön ja nostin jalustimet sekä lähdin talliin Fossen kanssa.
Sinne päästyäni, riisuin varusteet pesuboxissa ja kylmäsin ruunan jalat. Fosse heilui itse kylmäyksen ajan paljon, mutta sain ne kylmättyä kuitenkin. Harjailin vielä Fossea, sekä tarkistin kenkää uupuvan jalan, joka edelleen näytti hyvältä. Laitoin vielä ruunalle loimen ja vein tarhaan, jossa nyt oli vain Sotilas. Saatuani Fossen tarhaan, näin miten kaksi ruunaa juoksivat yhdessä ja riehuivat huolella. Nauroin parivaljakolle ja menin talliin, jossa halusin vielä putsata Fossen varusteet.
Saatuani suitset ja satulan putsattua, palasin napsimaan leikkisiä kuvia Sotilaasta ja Fossesta. Pian kuitenkin kyytini saapui, ja hyvästelin Lehtovaaran ratsutilan, sekä sen ihanat hevoset. Kaikista iloisin olin siitä, kun pääsin puuttuvan kengän kanssa ratsastamaan ja en nähnyt vakavaa siinä.
Hauska tallipäivä Fossen kanssa 2.3.19 Vain tuuli ulisi hiljaa, aurinko oli juuri noussut puitten yläpuolelle,vaikka olikin jo keskipäivä. Aamuväsy sai aikaan syvällisen haukotuksen, olin nukkunut pommiin ajasta, jonka punatukkaisen Ririn kanssa olin sopinut, kaksi vuotta vanhalla puhelimellani. Jouduin omin jalkojeni kanssa kävelemään Lehtikselle, mutta senkin tein, vain päästäkseni moikkaaman Fossea ja uusia talliystäviäni. Kietaisin kaulaliinaa kasvojeni eteen, miksi pakkasen oli pitänyt kiristyä entisestään, ihan turhauttavaa. Lumikin narskui jalkojeni alla, ainoa hyvä puoli talvessa oli, kun osasi arvostaa ilmansatulaa menoa, niin lämmin ja ihana poni alla.
Ihan mahtavaa.
Onnekseni olin pian Lehtovaaran ihanalla ratsutilalla ja suuntanani oli Fossen karsina. Ensiksi ruuna tarhaan ja sitten karsinan perusteellinen siivous, sillä se näytti hyvin likaiselta ja ruokakippo sekä vesiautomaatti pitäisi pestä.
Loimitin Fossen, loimi oli juuri tullut pesusta ja kuivanut, ei yhtään likainen, ponin olisi ihanaa olla puhtaan loimen kera tarhassansa. Lämmin harmiton hali Fosselle ja sitten pitikin jo palata karsinalle, kottikärryjen kera sekä talikon.
Siellä sainkin siivottua lannat kärryihin erittäin nopeaan tahtiin, joten enään täytyi tyhjentää kottikärryt ja vesiautomaatin sekä ruokakipon perusteellinen jynssäys.
Tyhjennettyäni raskaat kottikärryt, jätin ne lantalan seinustalle. Otin ämpärin ja sienen, kastoin sienen ja aloin puhdistamaan vesiautomaattia. Ravistelin sormiani, siitä oli aikaa, kun viimeksi tätä tein. Pian vesiautomaatti loisti kiiltävästi, eikä siinä ollut heinää sun muuta enään. Tyhjensin vedet ja hain uuden, pesin myös sienen huolellisesti.
Karsinaan päästyäni, aloin kunnolla jynssäämään hyvin sotkuista ruokakippoa. Käärin takkini hihoja ja painoin sientä kunnolla. Pitkän pesun jälkeen, ruokakippo oli siedettävä, muttei ulkopuolelta niin hyvä, kuin olisi voinut olla. Sisäpuoli kiilsi ja ei ollut yhtään likainen. Tyydyin tähän tulokseen ja kävin vielä tyhjäämässä sangon, sekä pesin likaisen sienen hyvin.
Haukottelin jälleen. Nyt ensimmäistä kertaa aikana, jona Lehtovaaran ratsutilalla olin käynyt, tuntui siltä, kuin olisi halunnut vain uinumaan pehmeään sänkyyn, lämpimän peiton alle. Ajatukseni unelmista kuitenkin tyssäsivät, kun melkein törmäsiin Ririin, jonka punaiset hiukset olivat nutturalla, naisella ei ollut pipoa, hänellä oli huomattavasti kiire. Vilkaisin äkkiseltään rannekelloani, jatkotunti alkaisi pian. Kello oli puoli kuusi, joten en turhaan ihmetellyt Ririn kiirettä. "Tarvitsetko jossain apua?" Kysyin naiselta, vaikka saatoin arvata jo tuon kiireellisestä ulkonäöstä. "Oi,kyllä. Tänään olisi ideana kokeilla pari puomia ottaa jatkotunnille ja lopussa ehkä parisen hyppyä, jos maapuomit sujuu. Voisitko sinä mitenkään käydä laittamassa parit puomit maneesiin, paikalla ei väliä ja estetolpat keskelle?" Riri kysyi hymyillen. Nyökkäsin vahvasti hymyillen ja suuntasin pikakävelyllä maneesiin.
Sinne päästyäni, nostin valkean puomin, jossa oli punaisia raitoja, keskihalkaisijan alkuun. Nostin myös sinertävän ja vihreän puomin siihen, askelväliksi laskin suunnilleen yhden käyntiaskeleen. Laitoin vielä tolpat ja niihin ristikon, ajattelin, että Riri voi säätää korkeuden.
Käynnistin vielä valot maneesiin ja sitten palasin talliin. Kävelin Fossen karsinalle, kiinnosti kuka menisi ihastuttavalla ruunalla. Hämmästyin huomatessani Fossen seisovan semi pitkän diivan näköisen blondin vierellä. Ruuna yritti nostella päätään, vaan tyttö piteli tiukkaa otetta, tuo näytti jännittyneeltä. Ajattelin tytön iäksi, jotakin 13-15 ikävuotta. Kasvoillani loisti yhä se samainen hämmentynyt ilme, miksiköhän kihara- ja pitkähiuksinen blondi ratsastaisi suhteellisen pienellä gotlanninrussponilla? "Ai, moi, mä oon sen hoitaja, suosittelen antamaan vähän vapaampaa olemusta, sillä se rauhoittuu helpommin" Neuvoin tyttöä. "Ööh, no se on kuulemma jekkuilija ja haluan saada sen ruotuun." Blondi vastasi ja kuulostikin kunnon diivalta. En ikinä olllut nähnyt kyseistä tyttöä tallilla, olikohan tuo kenties uusi tai en vain muuten kiinnittänyt huomiota häneen. "Lopettaa paremmin, jos antaa vapautta alussa. Sen olen oppinut siitä." Opastan napakkaampaan sävyyn. Tyttöä ei tunnu paljon kiinnostavan, mutta kuullessaan Karon äänen käytävän päästä, tuo pistää korvansa hörölle. "Noniin, alkaako porukka olla valmis?" Nainen kysyy. Karsinoista kuuluu myöntyviä vastauksia. En itse ehtinyt tuntia mennä katsomaan, vaan lähdin kotiin autettuani parit ratsastajat selkään. Sovinkin Ririn kanssa jo, että sunnuntaina ratsastaisin taas Fossen ja tekisin iltatallin yhdessä Rosan ja Mintun kera.
Istahdin tallituvan pöydän ääreen, Rosa keitti kahvia itselleen. Saatuaan kupposen tummaa kofeiinia sisältävää juomaa, hän istui pian minua vastapäätä hymyillen ja juoden kahviansa. Pienen tovin kuluttua, tallitöissä tai iltatallissa mukana ollut tyttö, Minttu tuli rennosti kävellen myös mukaan juttelukerhoon. "Moih, sain haettuu vielä Fionan ja Danan sisälle, Dansku, et ottanut niitä." Tuo toteaa hiukan huumorintajuisena, ei tarkoittaen pahaa. "Aa joo, oon lähes aina huolellinen, mutta tahtoo unohtua kaikki. Nehän mä näin siellä, mutta ajatus ei kiertänyt, onneks olitte mukana" selitän helpottuneena ja vihdoin saan Fossen hiukan pölyä sisältävän kannen avattua. Tytöt tuijottivat minua, he olivat kuvanneet ratsastukseni Fossella.
~Rakas päiväkirja ja ihanin Fosse, tänään tulin tekemään iltatallin ja Ririn pyynnöstä ratsastin Fossen.~
Kesken tuherruksen, Minttu tökkäisee minua kylkeen yskäisten. "Muistathan, että sun piti tänää vielä juoksuttaa se Nalle?" Tuo kysyy. Nyökkään Mintulle vastaukseksi ja jatkan kirjoittamista, vähän väliinpitämättömänä. ~Fossen haku tarhasta olikin pieni ongelma. Ratsastin iltatallin rinnalla myös Fossen. Ratsastaessani, ruuna oli hyvin selvä ja helppo, en kokenut mitään hurjaa, toisin kuin viime kerralla. Yhtään sivuloikkaa, pukkia tuota muuta sellaista en kokenut. Yhdessä vaiheessa pienehköön päähäni ehti tulla ajatus tai no huoli siitä, että olisikohan jekkuisalla ruunalla kaikki hyvin? Tutkailin selästä käsin Fossea, en tuntenut ontumista ja poni jaksoi laukata ja ravata ihan normaalisti, ehkä päivä olikin vain rauhallisempi. Vai mitä mieltä sinä olet päiväkirja? Tein ratsastuksen perus liikutustavalla ja loppukäynneillä Fosse pärskähteli rutkasti ja jopa oli menossa. Tultuani alas, vein höppänän ruunan talliin, jossa hoidin sitä kunnolla. Hankasin kumisualla russia, josta lähti karvaa ihan liikaa vaatteideni makuun. Onneksi harjausosuus oli nopeasti ohi ja halusin varuksi vielä tarkistaa jalat ja ylipäätään koko ponin. Onnekseni ja Ririn onneksi, en löytänyt rakkauspaketti-Fossesta yhtään sairauden merkkejä, mutta päätin kuitenkin sanahtaa asiasta Rirille ja punapäisen naisen näinkin viedessäni loimitettua Fossea tarhaansa, jonka jalat olin viimetinkaan ehtinyt kylmäämään pesarissa. "Ööh, joo, huomasin ratsastaessani Fossea vähän väsyneisyyttä ja muutenkin vähän arkuutta. En kuitenkaan löytänyt sairauden merkkejä ja tuohan on välillä laiska" selitin Rirille, jonka kasvot olivat hämmentyneet. "En usko, että mitään pahempaa on, mutta hyvä kun ilmoitit." Nainen vastasi hymähtäen ja jatkoi matkaansa talliin. "Joo, niin mäkin luulen ja tuun sitten taas ensiviikolla!" Huikkaan tuolle vielä ja päästän Fossen tarhaansa.~
"Daniela, joksä kirjotit?" Rosa kysyy 15 minuutin pitkän kirjoituksen jälkeen. "Ai,meniks tässä näin kauan?" Naurahdan ja lähden vilkaisten kysyvällä ilmeellä taakseni. "Me tullaan mukaan, vai mitä Minttu?" Rosa hihkaisee ja ottaa Mintun kädestä kiinni vieden tyttöä perääni. Nauran kaksikolle ja pian olemmekin juoksuttamassa kiitävää Nallea. Hommien jälkeen, Nalle on karsinassaan ja me Kallen Kulmassa ottamassa vielä viimeiset juttelun pyörteet. "Mitäs huomiselle?" Minttu kysyy katsellen kättään, jota Rosa oli kiskonut. "Sori Minttu tosta kädestä." Aikuiseksi kääntynyt Rosa sanahtaa ja jättää vastaamatta. "Mä meen huomenna moikkaamaan Lilliä, vaikken tavallaan enään sinne tallille saisi mennä. Koulun retkellä mennään kuitenkin sinne, niin nään sen pakosti!" Hihkaisen onnellisena. "Oi, kiva!" Juttuseurani huudahtaa yhteen ääneen. Pian koko poppoo nauraa raikuvasti ja muut kahvilassa olijat katsovat meitä kummastunut ilme naamallansa. "Ehkä mä alan nyt mennä kotihin päin" sanon tytöille ja hyvästelen heidät ja hepat.
//kokeilin muiden inspiroivana vähän eri tekniikkaa ja tähän nyt tuli pari uusintaa iltatallin tehtävistä mm. Nallen juoksutus, vähän eri muodossa. toivottavasti ei lukemista häiritse.
Tallilla ei ollut ketään saapuessani sinne. Vain Viveka viimetinkaan oli juoksuttanut liinassa Muskan. Nuo kävelivät talliin ja tyttö selitti, että hänellä oli kova kiire, joten ei ehtisi paljoa lörpötellä, vaikka halusikin. Hymähdin Vivekalle, ja suuntani oli nyt tallitupa, johon heittäisin reppuni, jonne hirmukovassa kiireessä olin pakannut kypäräni, juomapulloni ja Fosselle osoitetun sydämen muotoisen rasian, joka sisälsi omenoita ja pari herkullisen näköistä porkkanaa.
Saatuani tavarat tallitupaan, nappasin matkaani Fosse-ponin harjapakin, jonka sisältävät harjat siivoaisin huolella, sillä talvikarvaa oli alkanut lähteä ja harjat olivat kuin vuorattuja ruunikon ponin karvalla. Naurahdin, miten hepoista lähti aina niin jäätävästi karvaa? Miten ne saivat edes ihanan paksun talvikarvan itselleen? Niin ihania eläimiä. Fossen karsinalle päästyäni aloin pohtimaan miten täällä harjojenputsaussessio tapahtuisi? Järkeni mukaan, putsaisin harjat karsinassa ja kottikärryihin lastaisin karvat ja toimittaisin lantalaan. Vaikka järkevämmältä ehkä kuulosti putsata harjat suoraan lantalalla, mutta halusin tehdä sen Fossen karsinassa. Nappasin kumisuan ja pölärin, joka omaan silmääni oli karvaisin harja koko pakista. Aloin kihnuttamaan harjoja toisiaan vasten ja sainkin aika nopeaan tahtiin pakin putsattua.
Otin talikon ja kottikärryt, nostelin karvat talikon avulla kottareihin ja suuntasin niiden kanssa kohti lantalaa, jonne tyhjensin karvat. Varuksi vielä peitin ne lannalla, sillä olin niin oppinut entisellä tallilla.
Pienen hengähdystauon pidettyäni Kallen Kulmassa kera kuuman kaakaon, nousin pöydän äärestä ja lähdin hakemaan Fossea tarhasta. Pienen vislauksen avulla, Fosse ravasikin luokseni helposti ja nätisti. Sain sen hyvin kiinni ja tarhakaverukset, Sotilas ja Verttikään eivät tulleet kimppuuni,vaikka lahjoin Fossea sen käytöksestä pienellä porkkananpalaisella.
Päästyämme ruunikon ruunan kanssa talliin, aloin harjaamaan tuota karsinassa kumisualla. Karvaa lähti hurjasti, paljon enemmän kuin viimekerralla. Harjattuani myös pölyharjalla, otin Fosselta kaviot. Homma ei sujunut ihan niin hyvin, kuin olisin ajatellut ja laitoin ponin kiinni, sillä halusin turvallisuuden takaamiseksi ottaa kaviot niin, että Fosse oli kiinni. Homman jälkeen sain kaviot puhdistettua, jonka jälkeen hain pikaisesti varusteet ja aloin laittamaan satulaa Fosselle. Sain sen hyvin, joten seuraavaksi laitoin suitset, jotka meni myös poikkeuksellisen hienosti. Poni nappasi kuolaimet nätisti ja ei heitellyt päätään ollenkaan solkien kiinnilaitossa. Taputin ruunaa, jonka jälkeen heitin oman kypärän päähäni ja lähdimme Fossen kanssa kohti maneesia.
Maneesissa kiristin vyön ja laskin jalustimet. Fosse ei oikutellut vyön kiristyksessäkään yhtään, johon olin hyvin tyytyväinen, mutta selkään päästyäni pari jekkua alkoi tulla. Säätäessäni jalustimia, poni tahtoi liikkua koko ajan, mutta onnekseni sain ne kuitenkin säädettyä ja alkukäynnit saivat alkunsa.
Käyntien jälkeen aloin taivuttelemaan Fossea volttien ja ympyröiden avuilla. Keskityin tarkasti asetuksiin ja taivutuksiin, jotta saisin ruunan vetreäksi. Menimme tehtävää aluksi käynnissä, jonka aikana Fosse tahtoi heitellä päätään aika paljon. Viimeinen kerta sujui kuitenkin mutkitta ja pääsimme raville. Siinä erityisesti taivuttelin ja asetin Fossea, sillä halusin saada tuon hyvin verkattua. Huomasin miten paljon olin oppinut tästä gotlanninrussponista näin lyhyessä ajassa. Olin oppinut myötäämään oikeassa kohtaa ja myös ratsastamaan tätä ruunaa oikealla tavalla tai no eihän ikinä täydellinen voi olla, mutta paremmin mitä ensimmäisellä kerralla, jolloin Fosse myös pudotti minut.
Ravi tuntui hyvältä ja vertyneeltä. Ravattuamme molempiin suuntiin paljon erinäkösiä linjoja, annoin Fosselle hetken huilin käynnissä pitkin ohjin. Tuo pärskähteli melkein joka askel, oli hyvin tyytyväinen itseensä ja niin minäkin, joten miksipä en taputtelisi sitä joka sekunti? "Oot sä vaan kultainen!" Kehuin Fossea yhä.
Käveltyämme jonkun aikaa, ajattelin ottaa laukat. Keräsin ohjat käsiini ja kevyellä pohkeella siirsin ruunan raville, joka tuntui taivutteluiden ansiosta hyvin mukavalta. Saatuani itseni valmiiksi, istuin alas harjoitusraviin ja annoin laukka-avut, joiden myötä Fosse siirtyi tasaiseen laukkaan pienen hypähdyksen kautta, joka ei minua tuntunut haittaavan ollenkaan ja laukka jatkui tasaisesti. Selvisimme Fossen kanssa ilman rikkoja raville ja olinkin erityisen tyytyväinen, jonka takia otimme taas lyhyehköt käynnit ennen toista suuntaa.
Saatuamme hetken huilin, keräsin taas ohjat tuntumalle ja siirryin raville. Fosse lähti tähän suuntaan vähän altani ja jouduin pidättämään huolella, mutta sain pidätteet onneksi läpi ja ruuna jatkoi hyvässä tahdissa. Saatuani taas Fossen valmiiksi, pyysin ruunalta laukkaa, joka tähän suuntaan vastusti paljon enemmän. "Nyt kuule mennään, eikä meinata" sanoin päättäväisenä ja pyysin laukkaa napakammin, jonka seurauksena Fosse nostikin nätin laukan ilman ongelmia. Tähän suuntaan Fosse siirtyi parin askeleen ravipätkälle, mutta laukka nousi melkein yhtä nopeasti kuin oli rikkoutunutkin. Rapsuttelin ruunaa, ja vilkaisin maneesin kelloa, joka näytti kello kuutta. Otin vielä pitkin ohjin verryttelyravia molempiin suuntiin, jonka jälkeen kävelimme vetreän ruunan kanssa kunnon loppukäynnit kiittäen tuota paljon.
Kävelimme Fossen kanssa kaartoon ja siinä taputtelin tuota vielä kunnolla, jonka jälkeen laskeuduin selästä ja nostin jalustimet. Löysäsin vielä vyötä ja sitten lähdimme talliin, jossa vein Fossen vesikarsinaan jalkojen kylmäystä varten. Aloin kylmäämään tuon jalkoja kylmällä vedellä ja sen jälkeen harjailin ja otin kaviot vielä. Sitten heitin tuolle toppaloimen ja vein tarhaan, jossa Vertti kirmaili yksin, Sotilas olikin Veronican kanssa kentällä hömpöttelemässä ilman satulaa. Nostin kättä tytölle, jos tuo olisi nähnyt minut, mutta ilmeisesti ei. Jätin Fossen tarhaan ja kävellessäni lumisen kentän ohitse tervehdin Vertsua iloisena. Tuo hymähti Sotilaan selästä, ratsukko ravasi juuri rempseää ravia.
Kävelin rivakasti talliin, jossa halusin vielä putsata Fossen suitset ja satulan. Varusteiden putsaus sujui hyvin ja rivakasti, joten pääsin jo seitsemältä lähtemään äitini kyydillä kotiin. Kaipasin autoon mentyäni jo kovasti rakasta Fosse-palleroa, mutta nyt oli mentävä, jotta ehtisin tehdä vielä läksyt.
Kävelin, tai no, pikemminkin juoksin kohti Lehtovaaran Ratsutilaa, jossa pieni pörröinen ja kaikkein suloisin Fosse odotti jo. Olimme joutuneet lähtemään kuukausi sitten Espanjaan ilman edes kunnollista aikaa pakata, sillä isotätini oli alkanut tehdä kuolemaa. Tietysti oli oikein lähteä takaisin kotimaahan kuukaudeksi, jos sukulainen on kuolemassa, mutta samalla oli ollut todella ärsyttävää nousta koneeseen juuri, kun kaikki oli näyttänyt valoisalta. Mutta nyt olin taas täällä, ja se oli kaikkein tärkeintä.
Näin jo valoisan tallipihan edessäni, ja hidastin kävelyvauhtiin. Olin hengästynyt, mutta se ei haitannut yhtään. Kävelin reippaasti eteenpäin kohti tallia, sillä hevoset oltiin ilmeisesti otettu jo sisälle, mitä nyt nopeasti vilkaisin. Mutta kun astuin sisälle talliin, hämmennyin hieman.
Fosse oli käytävällä, ja sen kavioita putsasi tuntemattoman oloinen tyttö. Kävelin Fossen luokse, ja rapsutin sitä vähäeleisesti otsasta. Tyttö ei huomannut minua, koska oli juuri putsaamassa takakaviota.
-Ööh... Hei, kuka sä oot? kysyin ehkä vain ihan pikkuisen () ärhäkällä äänellä. Vaaleaverikkö hätkähti, laski kavion maahan ja pyörähti ympäri nopeasti. Ensin hän oli hieman hämmentyneen näköinen, mutta vastasi sitten: -Moi, mä oon Daniela, Fossen uus hoitaja, ja olin just putsaamassa sen kavioita, Danielaksi esittäytynyt tyttö ilmoitti. -Hömm.. Tänään on kyllä mun hoitopäivä, maanantai, sanoin vahvalla äänellä. Daniela näytti ihmettelevältä. -Mulle ei oo kerrottu mitään toisesta hoitajasta, koska se yks lopetti Fossella... Oisko ollu Zaida? Daniela vastasi. Katsoin hieman nyrpeästi tyttöä, mutta sitten muutin lapsenmielisen asenteeni toisenlaiseksi. -Voisinko mitenkään tänään hoitaa loput ja ratsastaa Fossen? Tänään mun oli nimittäin määrä sillä ratsastaa, ja en oo nähny sitä kuukauteen, ehdotin hymyillen hieman anteeksipyytävän näköisesti. Daniela nyökkäsi vaitonaisena. -Putsaan vaan nää kaviot loppuun... hän mutisi.
Ymmärsinhän minä hyvin. Hän ei ollut tiennyt minusta, ja nyt minä vain ilmaannuin tallille kertoen että hoidan samaa ponia kuin hän, tietenkin se harmitti häntä. Odottelin sen aikaa että hän oli putsannut kaviot, jonka aikana kävin hakemassa Fossen varusteet.
Fosse hölkkäsi iloisesti eteenpäin korvat hörössä tyhjässä maneesissa. Mukauduin pehmeästi sen liikkeisiin, ja hymyilin iloisesti. Fosse oli paras! Käänsin ponin pienellä ympyrälle, joka sujui huolellisesti ja Fosse taipui hienosti. Tein lisää ympyröitä, jonka lisäksi paljon siirtymiä ravissa. Kaikki sujui hienosti, joten otin myös hieman laukkaa kumpaankin suuntaan. Annoin Fossen laukata vähän reippaampaa, kun oli itse kevyessä istunnassa, ja se yllättikin minut tekemällä pienen pukkirodeon. Se tuntuikuitenkin vain hauskalta, ja nauroin sen hullunkurisille ilmapompuille. Hölkkäsin vielä loppuravit, jonka jälkeen siirsin käyntiiin.
Rapsuttelin ponia selästäkäsin kävellen noin vartin, jonka jälkeen kiikutin ponin takaisin talliin. Daniela oli ehtinyt hoitaa jo melkein kaiken, joten minulle jäi enää varusteiden putsausta. Hoidin Fossen ja loimitin sen huolellisesti, jonka jälkeen annoin vielä muutaman porkkananpalan. Sitten siirryin hoitajahuoneeseen putsaamaan varusteita. Niissä ei kyllä hirveästi työtä ollut, mutta kuitenkin jonkin verran. Huoneessa ei ollut ketään, ja ihmettelin että missäköhän kaikki olivat. Mutta ajan kuluksi putsasin vielä omat saappaani, jonka jälkeen iskä tuli hakemaan minut kuuden aikoihin.
Vaaleanpunaiset nappikuulokkeet korvissani hölkkäsin sulaa tietä pitkin tallipihaan. Oli ihanaa pitkästä aikaa juosta ja lenkkeillä, tallille tulo oli mukavampaa sporttisemmissa varusteissa, tietkin olivat sulaneet vähän. Hengästyneenä otin kuulokkeet korvistani ja työnsin ne pinkin paitatakkini taskuun, kietaisin ranteeni ympärillä olleen pompulan hiuksiini ja lähdin tekemään päätöksiä tallitehtävien suhteen. Riri, se ainut ja sama punatukkainen Riri oli laittanut puhelimeeni viestin: "Hei, haluaisitko käydä siivoilemassa poikien tarhaa, siis Fossen, Sotilaan ja Vertin? Kaikkea sitä löytyy ja kun Sotilaaltahan lähti se kenkä sillon eikä sitä löytyny, jos sen löytäis samalla ois hyvä" Luettuani viestin, pistin kaksi vuotta vanhan kännykkäni taskuun ja suuntasin hakemaan kottikärryt lantalan edustalta. Haukottelin ja nappasin kärryt mukaani, niiden vieressä oli ollut violetti talikko, joten tietysti otin sen myös mukaan. ^Olikohan tänään joku alkeistunti?^ pohdin mielessäni kävellessäni kohti kolmikon tarhaa, jossa parhaillaan Fosse omi itselleen heiniä. "Voi sua, älä nyt kaikkea omi." Toruin leikkimielisesti naurahtaen ruunan temppuja. Aloin siivoamaan tarhaa, joka oli vihdoin alkanut sulamaan. Hiekkaa pilkisteli lumen alta jo. Hönkäisin ilmaa, ei enään ollut pakkasta, ihana kevään tunne valtasi itseni. Olin iloinen siitä, kun tarha oli vihdoin puhdistettu lannasta. Silmiini ei ollut osunut Sotilaan kenkää, tietäisiköhän Veronika asiasta. "Ensiksi kyllä yritän itse vielä tähyillä." Sanahdin ääneen rapsutellessani Fossea, vihdoin tuon annettua heiniä myös Sotilaalle ja Vertille. Fosse alkoi kuopia yhtä lumen peittämää kohtaa kunnolla. Toruin tietysti ponia, mutta ruuna ei ottanut opikseen ja jatkoi, onneksi jatkoi. Lumen alta pikkuhiljaa esiin paljastui ilmeisesti Sotilaan kenkä, jonka saisi hyväksi muistoksi, esimerkiksi Veronica. Huokaisin helpotuksesta, välillä Fossen kujeet jopa auttavat. Kaivoin samantien puhelimen taskustani takaisin esille ja näppäilin yksinkertaisen viestin Rirille: "Mä löysin Sotilaan kengän, Fosse tietty autto" Ririltä tuli innostunut vastaus ja samalla punapäinen nainen vinkkasi että voisin luultavimmin taluttaa Fossea alkeistunnilla. Innostuin ja suuntasinkin heti talliin vieden Helille samalla kengän. Onnekseni tuo oli tallissa ja minun ei tarvinnut lähteä naista etsimään minnekään. "Tuu vaan taluttaa Fossee sinne alkeistunnille, jos Riri ei sitä jo sanonut" tuo sanahti naurahtaen ja kiitti vielä kengästä. "Juu, se sano ja otanko mä Fossen sisälle?" Kysyn ja saan Heliltä myöntyneen vastauksen. Saatuani ruunikon ruunan sisälle, alan hoitamaan tuota erään ehkäpä 8-vuotiaan neidin kanssa. Hän otti kaviot ja harjasimme yhdessä. Satulassa autoin Anninaksi esittäytynyttä tyttöä, onnekseni tuo sai suitset itse. Pian olimmekin jo Lehtiksen hienossa maneesissa kävelemässä alkukäyntejä. Tunnilla mentiin vain ravia ja käyntiä sekä pysähdyksiä käynnistä. Annina tuntui osaavan perusasioita hyvinkin paljon. Tunnin päätyttyä hoidimme Fossen ja annoimme yhdessä tuolle palkaksi leivän palan, kysyimme tietysti Heliltä ensiksi luvan. Lauantaina tulisin aamutalliin.
//pahoittelen eka Zaidan puolesta ja oikeastaan myös Rosan ja Ririn, hih.
9.4 Hupaisa tallipäivä kera Fossen jekkujen.
Viimekerralla, olin saanut kyydin Karolta, tänään ajattelin pienestä häpeästä johtuen pyytää ajokortin omistavalta tallikaveriltani, Rosalta kyydin. Olin myös tutustunut jotakin kautta Fossen entiseen, nykyään ihastuttavan tamman Bellen hoitajaan. Zaida vaikutti mukavalta ja ahkeralta tallilla kävijältä, joten miksipä emme olisi sopineet yhteistä tallipäivää? Olisinhan minä nolaantunut täysin, jos joku muu ei olisi pyytänyt kyytiä kanssani Rosalta. Olinhan minäkin kohta 15, mutta halusin jo omalla kyydillä tallille. Tosin musiikin kuuntelu kuulokkeilla ja lenkkitossut jalassa, oli myös mukava tapa matkustaa tallille.
Onnekseni Rosa, jonka kyydissä istuikin apukuskin paikalla Zaida, turautti autonsa kanssa pian pihaamme. Hiukan nolostuneena myöhästymisestäni, hölkkäsin tuon kyytiin. "Moih! Sori pieni viivästys" Sanahdin hypätessäni takapenkille istumaan. Heitin mustan reppuni viereiselle penkille. "Hei vaan, ei tuo mitään. Kyllä me sua odotetaan" Rosa kertoi ystävällisesti ja Zaidakin tervehti innostuneena. Hymyilin melkein koko matkan Lehtovaaran ratsutilalle. Suunnittelimme kevyttä aamumaastoa. "Hei nii, teidän pitää kysyy Ririltä vielä tota maastoa, kun Danielahan ei Fossella koskaan maastossa oo menny, mutta en uskois sen haittaavan" Rosa selitti ja Zaida ottikin puhelimensa esiin ja alkoi näpytellä viestiä punatukkaiselle Rirille. Onneksemme nainen vastasi myöntyneen vastauksen ja saavuimmekin pian jo Lehtovaaran ratsutilan parkkipaikoille. "Tykkäättekö tästä ihanasta tallin tuoksusta? Se on jotenki kotoisa." Rosa sanahti vetäen keuhkoihinsa raikasta talli-ilmaa. "Mä meen nyt siivoo Nadan tarhaa ja sit viel Fionan, nii kysykää Ririltä tekemistä tai keksikää järkevä homma itsellenne." Rosa ohjeisti ja lähti hakemaan kottikärryjä. Zaidan kanssa vilkaisimme toisiamme silmiin. "Mitäs nyt, suunnitellaan vaikka eka." Sanoin hymähtäen Zaidalle joka myöntyi ideaan. "Eli eka vaikka siivotaan hoitsujemme tarhat, sit jynssätään noi ruokakipot ja puhdistetaan vesiautomaatit. Plus tietty siivotaan kakat karsinoista, jos niitä on." Zaida selitti ja lähdimmekin yhdessä tuumin hakemaan itsellemme kottikärryjä. Erkanimme ja menimme siivoamaan omien hoitsujemme tarhoja. Suuntanani oli varsin tutun kolmikon tarha. Fosse jolkotti luokseni, hetken rapsutteluhetken jälkeen aloin talikoimaan lantaa kärryihin. Saatuani yllättävän puhtaan, mutta mutaisen tarhan siivottua, tyhjensin kottikärryt ja lähdin kohti Bellen ja sen ihanan tammakaverin, Ruusan tarhaa kohti. Zaida oli vihdoin saanut siivottua, selkeästi isomman urakan kuin minä. Tuo pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja huokaisi. "Mä voin tyhjentää ne, etköhän sä oo tarpeeks tehny?" Hikaisin ja otin kottikärryt Zaidan nyökätessä kiitollisena. Saatuamme tarhat vihdoin siivottua olimmekin jo matkalla kohti tallia, jossa jynssäisimme ainakin ruokakipot. "Toi oli tosi iso urakka, kun Ruusa kaato varmaan kakskytä kertaa ne kottikärryt" Zaida sanoi nauraen. "Kai sä sait ne siivottuu, oisit vaan pyytäny mua auttaa" vastasin uudelle ystävälleni iloisena. Nauroimme kuitenkin tytön kanssa Ruusan tempuille. Päästyämme vihdoin talliin, haimme kumpikin sangon vettä ja sienen. Niiden kera kumpikin meni oman hoitsunsa karsinaan aloittamaan ruokakipon putsausta. Talli ammotti tyhjyyttään, hepat olivat ulkona. "Uuh, Zaida, Riri ei puhunu valheita, Fosse oikeesti sotkee tän syömisen kanssa" valitan ähkien Zaidalle ja jynssään huolella kippoa puhtaaksi. Puoli tuntia myöhemmin, Zaidan avun ansioista yhdessä saimme Fossen ruokakipon kiiltäväksi. Ahkera tyttö oli jo saanut vesiautomaatin, karsinan ja ruokakipon jynssättyä, joten yhdessä putsasimme vielä Fossen karsinasta vesiautomaatin ja siivosimme ei niin likaisen karsinan. "Jes, vihdoin kohokohta, maastolenkki!" Zaida hihkaisi innoissaan tarjoten jo riimunnarua minulle. "Jei!" Hihkaisin vastaukseksi ja otin iloisesti narun käteeni ja lähdimme suuntaamaan yhdessä kohti hoitsujemme tarhoja. Tyylikkäästi pukeutunut Veronica oli jossakin kohtaa ilmestynyt tallille huomaamattomasti ja olikin juuri parhaillaan ottamassa Sotilasta talliin. "Moi Vertsu!" Huikkasimme Zaidan kanssa yhteen ääneen. Tuo lähti jo Bellen ja Ruusan tarhaa kohti, joka olikin kerran edes puhdas, Zaidan pitkien selitysten mukaan sitä sai siivota ikuisuuden. Veronica moikkasi ilahtuneena selkeästi siitä, ettei ollut ainoa tallilla. Hymähdin tuolle ja avasim ystävällisesti kaksikolle tarhan portin ja samalla nappasin matkaani Fossen riimun. "Kiitos" Veronica kiitteli jälleen ja jatkoi matkaansa kohti tallia. "Huh, onneks sä tuut vastaan!" Huokaisin helpotuksesta, kun ruunikko russponi ravasi luokseni ja antoi nätisti kiinni. Tuo kyllä kerjäsi herkkuja, mutta saatuani ruunan kiinni, tarjosin puolikkaan leivän palan ponille. Vihdoin ja viimein talutettuani Fossen talliin ja saatuani varusteet sekä harjapakin lähelle, aloin harjaamaan talvikarvaa tippuvan ruunan karvapeitettä. "Sähän sadat karvaa" Nauroin vilkaisten omia vaatteitani, jotka jo peittyivät ruskeasta karvasta. Myös kumisuka, jolla kihnutin Fossen karvaa, oli peittymäisillään talvikarvasta. Viimeisteltyäni ruunan lopuksi pölärillä, olin juuri ottamassa satulaa telineestä, kun melkein nauruun kuolemassa ollut Zaida tuli luokseni. "No no, mikäs nyt?" Kysyin itsekin jo nauraen naurua, joka tytöltä oli tarttunut minuun. "Mennään ilman satulaa, Belle on nii hauska, nauran sille, jos ihmettelet" Tuo pyyhki silmiään jotka valuivat vähän kovasta naurusta. "Öö okei, mennään vaan." Vastasin myöntyen Zaidan ehdotukseen, vaikka hiukan epäilinkin Fossen jekkuja maastossa. "Fossella on paksu harja ja voit kyllä napata huovan tohon selkään jos haluut." Zaida yritti helpottaa hiukan epäilevää ilmettäni. Onneksemme tuo saikin oloni mukavammaksi ja laitoin satulan telineeseen ja silti päätin mennä ilman satulaa, kuitenkin hoitoponillani oli harja, josta napata kiinni ja maasto oli muutenkin pelkästään käyntiä ja hyvin vähän ravipätkiä. Saatuamme helposti suitset Bellelle ja Fosselle, lähdimme kohti tallipihaa kävelemään. Zaida ojensi jakkaraa, samalla pidellen Belleä. Kiitin jälleen avuliasta tyttöä ja kapusin selkään. Tuo olikin napannut jo jakkaran näppärästi itselleen. Pian olimme molemmat hyvässä kohtaa selkää istumassa ja matka kohti rauhaisaa maastoa kohti alkoi. Fosse venytti kaulaansa ja pärskähteli, poni selkeästi nautti rennosta aamulenkistä kera mukavan luonnon. Käveltyämme pitkään, jopa 20 minuuttia, päätimme ottaa ensimmäisen ja viimeisen ravipätkän, jossa, Fosse päätti ottaa ilon irti ja ottaa heti alussa tiheän ja nopean ravin, jossa minun oli vaikea pysyä. Otin harjasta kiinni ja se onneksi pelasti minut putoamiselta, vielä ilman turvaliiviä, mihin Zaidan kanssa olimme ryhtyneet? "Eikai... "Sattunut?" nauroin ja istuin selässä yhä, Zaidan kasvoilla loisti hämmästynyt katse, olin saanut pysäytettyä Fossen. "Miten ihmeessä pysyit selässä? Ehkä jatketaan käynnissä, saadaan ihan varmana Ririltä nuhtelut, on tästä pakko kertoa" Zaida sanoi hiljentäen loppua hiukan haikeasti. Nyökkäsin väläyttäen surullisia kasvoja. "Mitä ihmettä te kaks ootte säätäny? Fossella ei oo satulaa eikä myöskää Bellellä, täähän on iso riski teille, että hevosille. Arvaan, ette ees kysyny lupaa Ririltä." Rosa tuli ratsastaen Fionaa maastossa, tuo oli ollut fiksu ja napannut satulan mukaan. "Anteeks" sanelimme, mutta emme saaneet parempia lauseita järjesteltyä. "Taluttakaa ne talliin, pitää kattoo nyt ettei pahemmin käynyt kenellekään tässä." Tuo sanoi jo rennompaan sävyyn katsoen meidän laskeutumista Fossen ja Bellen selästä. "Sori kulta, mä en tarkottanu, siis en todellakaan, en ikinä haluis että sulle tapahtuis mitään pahaa" kuiskin Fossen korvaan kävellessämme Fionan selässä istuvan Rosan perässä. Tallin pihassa Riri seisoi kädet vyötäröllään ja hiukan tuima katse kasvoillaan. "Mitä tässä nyt tapahtu, Rosa ilmoitti näkevänsä Fossen satulan tallissa ja huolestuneena lähti teidän peräänne, mitäs sen jälkeen?" Tuo kysyi jo hiukan leppyneempänä. "Näin Danielan melkein roikkuvan Fosse kaulalla ja siinä olisi voinut käydä hyvin huonosti." Rosa selitti Rirille näkemäänsä. "Eihän hepoille sattunut mitään?" Riri jatkoi. Käänsimme molemmat päätämme, olimme varmoja siitä että pieni yllättävän nopea siirtyminen ei paljoa tehnyt haittaa. "En ymmärrä, varsinkin sinä Zaida, kai teillä on järkeä päässänne. Ehkä jätämme tämän nyt tähän, viekää hepat talliin ja hyvä ettei pahemmin sattunut, muistetaan hyvällä" Riri onneksemme rauhottui ja hymyili meille. "Johan oli maasto." Zaida sanahti ja pyyhkäisi kasvoiltaan melkein tulleen itkun rippeet, en koskaan nähnyt Zaidaa näin pettyneenä tallilla. "Ääh, sori tää oli mun vika, enskerralla todellaki ajatellaan" sanoin pahoitellen tytölle, yhdessä tuumin tällä kertaa järkevämmin putsasimme hoitsujemme varusteet ja lähdimme ystävällisen Rosan kyydillä kohti kotia. Matka taittui nopeasti ja saimme asiat selväksi, onneksi, oli ihanaa mennö hyvällä mielellä kotiin. Ensikerralla ajattelimme ja se oli varmaa.
//siis, halusin kokeilla jotain hiukan tunteellisempaa tekstiä.