Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Tie Tähtiin estevalmennus Lehtovaaran Ratsutilalla tiistaina 16.4.2019 neljänsiä osakilpailuja varten. Valmennukset alkavat keskiviikkona ensimmäisellä ryhmällä kello 15, jolloin ryhmälle on käyttöön varattuna koko maneesi. Valmentajana toimii pitkän linjan ratsastusvalmentaja Åke Lundin, joka on ruotsalainen ja valmentaa mielellään joko ruotsiksi tai englanniksi kuten valmennettavat haluaa - suomea hän puhuu tarvittaessa myös.
Jos saavut tallille ratsusi kanssa kauempaa on karsinavuokran mahdollisuus olemassa: 20v€ karsinavuokra päiväksi, yön yli 30v€/yö. Tällöin talli voi hoitaa tarpeelliset ruokinnat ym. jos omistaja itse ei halua niitä jokaisella kerralla tehdä. Majoittua omistaja voi esimerkiksi keskustan liepeillä sijaitsevassa majatalo Dioramassa (löytyy muuten hyvä ja kehuttu aamiaisbuffetti!).
Tuotokset on lähetettävä tähän topaan viimeistään perjantaina 26.4
Laske tarinoissa sanamäärä ja merkkaa se mukaan viestiin arvat saadaksesi, muutoin automaattisesti 1 arpa
Osallistujille luvassa pienet sanalliset kommentit valmennuksen kulusta Alkamisajat ovat ryhmissä 2, 3 ja 4 arvioituja aikoja
Valmennuksen aihe / teema
Ennen valmennusta lämmitellään omatoimisesti hevosta vetreäksi ja otetaan verkkahyppyjä erinäisille radan esteille. Varsinaisen valmennuksen aikana aletaan työstämään viiden kohdan rataa, minkä aikana tarkkaillaan hyvien teiden ratsastamista sekä esteille hyppyä ja työstetään hyvää, vaikuttavaa istuntaa ratsun selässä parhaan yhteistyön takaamiseksi. Valmistaudu hiomaan omat (ja hevosesi) hypyt ainakin lähelle täydellisyyttä ja nosta leuka rinnasta!
Mistä kirjoittaa tai tehdä? Valmennuksen laatijalta jotakin ideoita:
Vieras tai vieraampi paikka ratsukolle - miten hevonen reagoi? Ratsastajalla ennakkoluuloja?
Sikaileva ratsu verkassa - mitä se keksii päänmenoksi? Miten pelastat itsenne tilanteesta?
Kakkua! Sinä tai joku muu tippuu valmennuksen aikana maneesin hiekkoja maistelemaan - miten toimitaan?
Oppia ikä kaikki - valmennuksen aikana koettu havainto, liittyi se sitten ratsastukseen tai politiikkaan.
Valkan lookbook. Mikä oli sinun ja ratsusi look valmennuksessa?
Ilmoittautuminen auki niin kauan kunnes ryhmät täynnä. Puolet paikoista varattu lehtisläisille, puolet ulkopuolisille. Jos lehtisläisten paikat eivät mene täyteen ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä loppuun.
Lomake valmennukseen:
Valmennusryhmä ratsastajan nimi - [*url=hevosensivujenosoite]Hevosen nimi[/url*]
Tällä kertaa olin pummannut Mintulta kyydin tallille tarpeeksi ajoissa valmennukseen johon kumpikin osallistuimme sopivasti samaan ryhmään - myös Iiris tuuppautui samaan kyytiin matkan varrelta. Kruisailimme vauhdikkaasti asfalttiteitä ja hiekkateitä kohti punaseinäistä tallia missä tarhoissa hevoset ulkoilivat. Parkkipaikalla oli myös tuttu musta maasturi jolla ruotsalainen Åke Lundin ajeli aina tallille. Åke oli ehdottomasti suosikkivalmentajani, sillä meillä oli yhteinen kieli ja pidin hänen tyylistään valmentaa. Olin aina pitänyt! Åke oli myös hoitanut ensimmäisen valmennukseni.
Nopeaan tahtiin nakkasin mukana kulkeutuneet tavarat paikoilleen ennen kuin riimunaru mukana lähdin talsimaan Sotilaan tarhalle. Minttu tuli samaa matkaa hakemaan Vallua ja vaihtelimme keskenämme hieman fiiliksiä tulevasta valmennuksesta mitä odotimme kumpikin innolla. Minttu epäili ruotsin kieltä, mutta saattoi todeta osanneensa onneksi suhteellisen hyvin englantia jolloin hätää ei ollut. “Vertsu tulkkaa palkalla 9,99e per tunti”, naurahdin kun tiemme erkanivat Mintun jäätyä matkalla Vallun tarhaan nappaamaan sitä mukaan sisälle. Itse sain Sotilaan tuttuun tapaan turhan helposti kiinni: se sai otsaan ja korvien väliin napakat rapsutukset kun otin sen kiinni. Portilla hätyyttelin riimunnarun päällä Fossen kauemmaksi ennen kuin pyöräytin Sotilaan ulkopuolelle, se iski turpansa oitis maahan ja sain hyvin vedettyä portin kiinni Sotilaan hamuillessa ensimmäisiä vihreitä ruohonkorsia tien pientareelta aidan juurelta.
Sisälle päästyämme jätin Sotilaan kiinni käytävään ja aloitin harjaamaan sitä huolellisesti läpi pölyharjalla. Putsasin kaviot tarkistaen kenkien napakkuuden, selvittelen pikaisesti jouhet siisteiksi ja harjasin vielä varmuudelta jalat uudelleen. Pienellä pääharjalla siistin hiekkaisen harmaan pään niin paljolti kuin suinkin kykenin. Olin tuonut paikalle Sotilaan kamatkin jo, joten lätkäisin sille suojat jokaiseen jalkaan napakasti kiinni, nostin mustan Varustevaunusta ostamani huovan sen selkään ja satulan siinen päälle. Satulavyötä vetelin alustavasti kiinni ja suoristelin huovan kulmat tip top -kuntoon ennen. Omalla kohdallani vaihdoin vain saappaat jalkaani, pistin kypärän päähän ja kiinnitin kannukset saappaisiin oikealle korkeudelle Sotilaalla ratsastaessa. Hanskat olivat mukana ja raippa lepäsi karsinan ovea vasten kuin suitsin Sotilaan sitä suun pielistä kutitellen jolloin nivelkuolain meni helposti suuhun paikalleen ja pääsin kiinnittelemään hihnat kondikseen. Sitten kamat mukaan ja maneesiin mars!
“Jännitys tiiii-viii-styy”, Iiris rallatteli Ruusan ohjista kaksin käsin kiinni pidellen tamman viiletettyä hirveää vauhtia kohti maneesia tytön perässä raahautuessa. “På svenska, på svenska”, Minttu vetristi ruotsin kielen taitojaan hampaat irvessä. “Menisit ihan svedupellestä!” saatoin huikata sinipäiselle kimon ruunan ohjastajalle joka nakkeli niskojaan ja vilkaisi suuntaani olkansa yli tuomitsevasti. Niinä fiiliksillä saavutimme maneesin jossa Åke odotteli juuri edellisen ryhmän lopetettua. Esteet olivat valmiina, kapusimme selkään ja valmennus oli valmiina alkamaan pienen verkkailun jälkeen.
Valmennuksessa hypättiin rataa joka oli onneksi helpompi - ja kivempi - tehtävä mitä Hallavan valmennuksen tähtirata. Sotilas oli kanssa tutussa ympäristössään huomattavasti varmempi ratsastaa ja hyppäsikin mieluummin mitä edellisellä kerralla, joten mielestämme onnistuimme valmennuksessa suhteellisen hyvin. Ei ollut juurikaan valittamisesta ruunassa joka näytti selkeästi hypänneen miltein henkensä edessä sekä sain mitä parhaimpia vinkkejä ratsastukseeni valmentajalta. Esteratsastus ei ollut vahvin lajini, joten kaikki pienimmätkin vinkit olivat vain hyviä ja hyödyksi minunlaiselleni tumpelolle. Se etten maistellut maneesin lanattuja hiekkoja valmennusta Tuntrikonista käsin katselleiden ihmisten edessä oli jo itsessään täysi voitto minulle, valmentajalle ja hevoselle, joten ei homma ainakaan täysin pieleen päässyt menemään ja se jos jokin sai leveän hymyn kasvoilleni!
sanallinen palaute: "Sotilas vaikutti normaalia reippaammalta mikä ei ole yhtään hullumpi juttu jolloin esteiden ratsastaminen oli huomattavasti miellyttävämmän näköistä. Keskity myötäämään esteellä kunnolla hypyn mukana, sillä nyt nappasit aina turhan paljon suusta kiinni mikä hankaloittaa Sotilaan omaa työskentelyä. Oma ryhtisi on hyvä ja tunnet selkeästi allasi olevan hevosen kuin omat taskusi myös esteillä. Esteille tullessa paikkojen ratsastamiseen voi kiinnittää myös pikku riikkisen enemmän huomiota sillä nyt ainakin muutama hyppy tuli turhan reunasta vaikka Sotilas kaiken nöyrästi hyppäsikin."
Valmennuksen kommentti: "Ensimmäisenä mieleen jäi järkkymätön yhteistyö ratsukkona. Vallu toimi kuuliaisesti alusta alkaen ja saitte pääasiassa siistejä hyppyjä esteille, mutta viimeinen okseri tuotti harmaita hiuksia jos ei ratsukolle niin valmentajalle maan tasalla. Hypyt tulivat pidemmälle esteelle melko pohjaan jolloin Vallu nappasi mukanaan useasti puomeja alas matkalla ylitse. Tilanne korjaantui kun saitte esteen eteen puomin maahan avittamaan hypyn hahmottamista oikeasta kohtaan. Sait korjattua myös omassa istunnassasi kädet hyvin ylös sään päältä, jolloin et tukeutunut niin paljoa hevoseen."
Tuotos: 446 sanaa Vihdoinkin valmennus kotitallilla. Rosa lupasi hakea minut Kallen Kulmalta, joten en joutunut istumaan bussissa kiljuvien pikkulasten tai vihaisten mummojen kanssa. Olin iloinen ettei meillä ollut aamuvalmennusta, niissä oli tullut rampattua riittämiin ja lisää olisi takuulla tulossa. Muiden autoissa istuminen jännitti aina, mutta tallilla käydessä olin alkanut tottumaan siihen. Joku ajokortin omaava Lehtisläinen kun usein suostui kuskiksi minne milloinkin. Onneksi Rosan auto ei ollut uusinta mallia oleva Ferrari, vaan ihan tavallinen auto, jossa tuoksui suloisesti hevoselta. Juttelimme niitä näitä ja kyselin kokemuksia Åke Lundin valmennuksista. En ollut vielä kertaakaan ehtinyt sellaiseen. Sen tiesin, että mies valmensi mieluiten englanniksi tai ruotsiksi. Kumpikaan ei ollut vahvinta osaamisaluettani, mutta eiköhän tästä selvittäisi.
Saavuimme ajoissa tallille, joten Rosan suunnatessa etsimään jotain Fionan kadonnutta tavaraa lampsin pihatolle. Ilma oli lämmin, ihan hupparikeli. Tai olisi tee paidallakin pärjännyt, mutta rakkaasta tallihupparistani luopuisin vasta kun tulisi oikeasti kuuma. Siellä täällä näkyi vielä pieniä lumilänttejä, mutta nekin sulivat silmissä. Fargy ja Ringo saapuivat portille namien ja rapsutusten toivossa. Hertta ei huutelustani huolimatta saapunut rapsutettavaksi. Sillä oli muuta tekemistä. Poni hyppelehtivä kevään ensimmäisten kärpästen perässä.
Talliin palattuani etsin Danan varusteet, ja aloitin ponin harjaamisen. Kun Dana oli varustettu ja puunattu huolellisesti, vaihdoin jalkaani saappaat ja talutin ratsuni kentälle. Omatoimisessa verryttelyssä yritin ratsastaa Danaa rennoksi, mutta reippaaksi, jossa onnistuimme melko hyvin. Ainakin siihen asti, kunnes Dana äkkäsi kentän laidalla tuulessa heiluvan enkkuviltin. Sinne meni se rentous. Saapuessamme viltin luo kaviouramme siirtyi puolitoista metriä sisään päin, ja Dana päätti parhaan ohitustavan olevan kiitoravi. Aloittaessamme verkkahypyt Dana oli jännittynyt ja notkea kuin rautakanki. Kammottava viltti unohtui onneksi hyppyjen myötä, ja saatoin itsekkin keskittyä kunnolla hyppäämiseen. Ensimmäiset verkkahypyt tulivat ihan hyviin kohtiin, mutta tasapainoni heilahteli välillä minne milloinkin. Jotkin valmentajan ohjeista eivät täysin menneet tajuntaani nopean puhumisen takia, mutta ymmärsin suurimman osan.
Itse rata koostui viidestä osasta, ja viimeinen este oli okseri. Ensimmäinen kierros meni lähinnä tuntuman hakemiseen. Saimme esteille hyvät tiet ja hypyistä tuli ilmavia. Ainoastaan neljännen esteen hyppy tuli turhan lähelle, ja kostoksi siitä kolahtikin puomi. Toisella kerralla rataa tultaessa sähläsin itse jotain ja oli lähellä, ettei oltaisi suhahdettu okserista ohi. Dana säilytti reippaan rennon koko radan ajan ja siltä osin se olikin oikein onnistunut. Viimeaikoina hidastelu kun oli koitunut kohtaloksemme. Päivän rata ei ollut kovin vaikea, jos sitä vertasi vaikka Hallavassa hypättyyn tähtimuodostelmaan, mutta tarkkana sai olla koko ajan, eikä Åke Lundin päästänyt meitä turhan helpolla.
Valmennuksen jälkeen kuitin Danan ja harjasin sen huolellisesti. Sai se palkaksi yhden naminkin. Kun poni oli hoidettu nappasin kännykkäni mukaan ja suuntasin maneesille katsomaan helpon been valmennusta. Muiden pyynnöstä nappasin muutaman videon Vertsusta, Mintusta ja Iiriksestä. Valmennusta tuijottaminen sai vatsani kurnimaan, ja koska Tunturikoni oli jo kiinni hain repustani omat eväät. Palasin kuitenkin kiireen vilkkaa maneesiin, sillä jokainen vinkki oli kullanarvoinen.
Sanallinen kommentti: "Olitte Danan kanssa hyvä ja näyttävä pari valmennuksessa. Isot plussat kanssa siitä että pärjäsit hyvin kielien kanssa ja tiedoistit selkästi ison osan omista virheistäsi joka teki niiden korjauksesta kovin paljon helpompaa! Pääsääntöisesti saitte hyviä hyppyjä radan esteille ja Dana hyppäsi aktiivisesti sekä pyöreänä. Voit nostaa rohkeasti käsiäsi niskasta ylemmäksi ja pitää katseen radalla mukana esteillä mikä helpottaa teiden ennakointia, täten hyviä paikkoja ja lopulta siistimpää hyppyä."
(418 sanaa) Valmennus kotitallilla, parasta! Ei tarvinnut matkustaa monen kilometrin matkan päähän. Käväisin tuttuakin tutumassa Kallen kulmassa matkalla ennen tallille menoa, rämävaatteet päällä. Mulla oli jo kaapissa kaikki tarpeellinen valmennusta varten. Maailman huonoimpana ihmisenä kielissä muo ehkä vähän pelotti Åke Lundin valmentajana joka ei puhu oikeastaan paljoa suomea. Joka tapauksessa saavuin aikaisin tallille huvikseen, en löytänyt Ririä tai Heliä mistään, vasta ennen kuin avasin maneesin oven. Kaksi naista oli kasaamassa esteitä ympäri maneesia, ja päätin mennä avuksi. Rata oli valmis ja näytti suhteellisen vaikealta.
Hain Ringon harjat ja suitset valmiiksi pesupaikalle. Aikaa oli vielä aika kauan joten en viitsinyt hakea vielä itse ratsua sisälle, samaan valmennusryhmään osallistuva Inari oli saapunut myöskin tallille, päätettiin siis lähteä puunaamaan hoitoponiemme varusteita. Ringon satula ja suitset pääsivät käsittelyyn tälläkertaa. Päätin kuitenkin hakea kirjavan shetlanninponin sisälle pihatosta. Ringo näytti alun alkajaan jekkuilevalta, mikä ei sitten ollut ollenkaan hyvä juttu. Se yritti jo taluttaessa temppuilla, ja siinä mulla kestikin kun poni olisi mielummin jäänyt katselemaan maisemia. Sain sen kuitenkin lopulta sisälle, harjasin sen ensin nopeasti läpi. Sen jälkeen harjasin sen jalat hyvin ja ujutin niihin tummat suojat kavioiden putsauksen jälkeen. Harjasin sen vielä perusteellisemmin ja selvitin sen jouhet parhaimpani mukaan. Ringoa olisi kiinnostanut tosin mielummin kello kolmen ohi menevät päiväheinät. Hain satulan johon olin vaihtanut harmaan siistin huovan. Satuloin ratsuni loppuun ja kävin välissä vaihtamassa itselleni ratsastuskamppeet päälle. Sain Ringolle suitset päälle ja marsimme maneesille.
Ulkona oli muiltakin talleilta ratsukoita jotka olin pongannut aikasemmista osakilpailuista. Aurinko paistoi maneesin ikkunoista samalla kun ponkaisin selkään. Saimme taas verrytellä itsenäisesti ja hypätä radan ensimmäistä estettä. Alkuraveissa poni tuntui tosi reippaalta mutta oli haastava ratsastaa. Pätkittäin oli ihan hyviä kohtia mutta osa ajasta meni Ringon omaamaan jääräpäisyyteen. Laukassa se oli virkeä samoin ensimmäisissä verkkahyyissä. Toiseen suuntaan se tuntui oikeastaan paremmalta! Itse rata meni ihan hyvin pätkittäin. Ringo tahtoi välillä vähän oikoa jota en oikeastaan lopussakaan osannut korjata. Hyppyjen paikat tuli ihan hyvin, ainoa vaan että ruuna tahtoi hypätä tosi isosti mikä hankaloitti mun mukautumista esteelle. Pieni kielimuuri oli välillä mun ja Åken välillä, onneks Inari suostui kääntämään mulle yksittäisiä sanoja! Valmennus sujui ihan hyvin, vaikka mun ryhmäpaineet pääsi valtoihinsa mitä parhaimmillaan. Ringo tuntui ihan hyvältä koko valmennuksen ajan, mutta on se kivempikin ollut ratsastaa. Välillä se junttura jäi joko paikalleen tavalliseen tapaan kököttämään tai otti laukkaspurtteja - Se todellakin tekee mitä haluaa, ja se on vaikea estää! Hoidin Ringon pois ja päätin juottaa sen rankan estevalmennuksen jälkeen. Annoin ponille pienen herkun palkkioksi. Vein sen vielä ulos kavereidensa luokse syömään heiniään ja jäin tallille utelemaan lounasravintola Tunturikoniin katselemaan seuraava käynnissä olevaa valmennusta.
Sanallinen kommentti valmennuksen kulusta: "Ringo oli läpi valmennuksen varsin ponimaisella tuulella. Olitte kuitenkin pääpiirteittäin tuttuun tapaan sopusuhtainen ratsukko joka tunsi toisensa suhteellisen hyvin: ehkä tästä johtuen Ringo osasi etsiä porsaanreiät ratsastuksestasi joiden kautta pääsi toteuttamaan enempi itseään. Ajattele ettei poni suutu vaikka näpäytät sitä vähän kovemmin liikkeelle. Ratsastat melko varovasti jolloin apujen meneminen läpi turtakylkisen shettiksen kanssa voi olla tuurista kiinni. Ringo saattaneet kaivata hyvinkin selkeää ohjeistusta jo ihan selkään noususta lähtien päästäkseen tekemään varmasti parhaimpansa."
Kukaan muu ei jaksanut lähteä Lappiin saakka yhden estevalmennuksen jälkeen, joten me lastattiin Seppo ja Fifi meidän koppiin maanantai iltapäivällä. Seppo piti pihattokaveristaan, eikä sitä haitannut matkustaa niin kauan, kun sen naaman edessä oli täysi heinäverkko. Äiti oli tietenkin mennyt vuokraamaan jonkun asuntoauton, että meidän ei tarvitsisi rampata hotellin ja tallin välillä. En halunnut myöntää, että ajatus oli hyvä myös vaatteiden vaihtoa ajatellen. Me asettauduttiin Santun kanssa asuntoauton takapenkeille, kun kaikki tavarat oli pakattu mukaan. Ihmettelin kyllä vähän miksei Janna ollut halunnut lähteä mukaan.
Lappiin oli pitkä matka, vastahan me oltiin sinne ajettu osakilpailuihin. Silloin ilmassa oli kuitenkin väreillyt odotusta ja jännitystä edessä olevista kilpailuista, nyt sinne oltiin menossa vain estevalmennusta varten. Vilkaisin vieressäni istuvaa Santtua, joka ei näyttänyt olevan puheliaalla tuulella. Poika tuijotteli ikkunasta ulos ja vääntelehti istuimellaan. Äiti istui myös hiljaa, joten suuntasin huomioni iPhoneen ja netin ihmeelliseen maailmaan. Meidän ensimmäinen pysähdys oli jossain matkan varrella olevan ABC:n pihassa, jossa Santtu juotti hevoset ja mä tarkastin, että niillä oli heinää verkoissa edelleen runsaasti. Mun mielestä oli oikeastaan aika mukavaa sillä tavalla huolehtia pojan kanssa meidän poneista, kun kumpikin tiesi mitä teki. Äiti sähläsi aina ihan liikaa.
"Kahdensadan metrin päästä, käänny vasemmalle", navigaattori ohjeisti ja tuijotin ikkunasta ulos. Muistin tienhaaran kisareissulta ja odotin hymyillen edessämme aukeavan tallin näkemistä. Tai hymyltä se mun mielestä tuntui, vaikka mun huulet hädintuskin olivat neutraalin näköiset, ainakin mun nyrpeä perusilmeeni oli poissa. Äiti pysäköi yhdistelmän parkkipaikalle, johon ilmeisesti me oltaisiin jäämässä myös yöksi ja me otettiin ponit ulos Santun kanssa. "Ota sä vaan se ekana", sanoin pojalle ja avasin takaportin ruunalle. Kullanvärinen Fifi asteli ulos ja menin sen puolelta hakemaan Sepon trailerista. Astelimme peräkkäin Lehtovaaran kentälle, jossa talutimme kaksikkoa hetken aikaa, jotta niiden matkajäykkyys häviäisi. Ilta oli jo pitkällä, kun saimme vihdoin ponit karsinoihinsa. Annoimme niille iltaruoat ja kävelimme hiljaisuuden vallassa takaisin autolle. Haukottelin pitkään, ajomatka koulupäivän päälle olivat saaneet mut väsyneeksi.
Iltapalan jälkeen äiti siivosi meidän jälkiä ja toppuutteli Santtua, joka olisi halunnut auttaa. Mä olin ihan liian poikki nostaakseni eväänikään. "Saatte nukkua makuutiloissa molemmat, niin teidän lihakset eivät kipeydy kovalla sohvalla", äiti tarjoutui ja nyökkäsin haukoitellen. "Käydäänkö vielä kurkkaamassa tallissa?" kysyin Santulta ja poika lähti mukaani. Hämärässä tallissa oli hiljaista ja Seppo nukkui pitkää pituuttaan karsinassaan tyytyväisen näköisenä.
Nukkumaan mennessä vaihdoin päälleni flanellipyjamani, jonka housut saivat takapuoleni näyttämään kuolettavan hyvältä. Kömmin parisängyn pehmeyteen uneliaana ja katsoin sängyn vieressä seisovaa Santtua. Pojalla oli päällään t-paita ja lökärit, eikä se näyttänyt tietävän miten päin olisi. Hymyilin peiton kulman alla. "En mä pure, saat olla ihan rauhassa omalla puolellasi", totesin ja käännyin kyljelleni, poispäin Santun puolesta. Uni tuli nopeasti sen jälkeen, kun olin tuntenut patjan heilahduksen pojan kiivetessä sänkyyn.
Herätyskello tunkeutui hitaasti tajuntaani ja kiedoin ympärilläni olevaa peittoa paremmin päälleni. Kesti hyvän tovin, että havahduin kunnolla uuteen päivään, Santtu oli sillä aikaa noussut jo ylös sängystä. Venyttelin pitkään ja makasin selälläni hetken aikaa. Patja tuntui lämpimältä selkäni alla, vaikka olin nukkunut koko yön tasan sillä kyljellä, mille olin nukahtanutkin. "No niin, herätys unikeot. Aamupalaksi olisi sämpylöitä ja tuoremehua", äiti touhotti ja sai mut nousemaan ylös nurinan kera. Olisin hyvin voinut nukkua vielä tunnin verran. Harjasin pitkät hiukseni suoriksi ja jätin ne auki aamupalan ajaksi. Tallissa ne pitäisi sitten taas solmia kiinni, etteivät jäisi mihinkään väliin. Santtu näytti olevan vieläkin omissa maailmoissaan ja mietin, että oliko se kovinkin harmistunut, ettei Janna ollut lähtenyt mukaan. Sokeakin olisi nähnyt, miten pihkassa se oli ystävääni.
Aamupäivä meni ohitse hujauksessa ja sitten olikin jo aika valmistautua valmennukseen. Kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet päälleni, mutta kypärää en löytänyt mistään. Etsin asuntoauton jokaisen nurkan ja pieni paniikki alkoi nostaa päätään. Enhän mä vain ollut unohtanut sitä tallille? "Mä en löydä mun kypärää", älähdin, kun Santtu ja äiti olivat aikansa ihmetelleet mun penkomistani. "Mihin sä pakkasit sen, kulta?" "No kassiin. Tähän. Mutta se ei ole siellä. Ei se ole missään", vastasin ja yritin olla ärsyyntymättä. Jos mulla ei ollut kypärää, mä en päässyt ratsastamaan. Jos mä en päässyt ratsastamaan, me oltiin ajettu ihan järkyttävän pitkä matka vain siksi, että seuraisin tuntia kentän laidalta. Mun oli pakko löytää se kypärä!
"Mä käyn katsomassa trailerista", Santtu ehdotti, kun olimme yhdessä kääntäneet asuntoauton melkein ympäri. Jatkoin etsimistä, kunnes poika tuli takaisin, mun kypärä kädessään. Meinasin kiljahtaa riemusta. "Se oli varustekaapissa", Santtu kertoi, kun hyökkäsin sen eteen, napaten kypärän käteeni. "Kiitos, sä olet sankari!" huudahdin ja iloisesti moiskautin pusun Santun poskelle. Se oli todella pelastanut mun päivän. En juurikaan kiinnittänyt huomiota pojan reaktioille, vaan lähdin kepein askelin kohti tallia, hymyillen ihan oikeasti tällä kertaa. "No tuletko sä?" huudahdin Santulle, kun poika oli jäänyt seisoskelemaan siihen, mihin olin sen jättänyt.
Sepon varustaminen sujui jo rutiinilla, eikä se enää yrittänyt edes pureskella mun takkiani. Vilkaisin viereisessä karsinassa olevaa Santtua, poika oli oikeastaan ihan mukavaa seuraa. Jos siis piti hiljaisista, omissa maailmoissaan seilailevista ihmisistä. Ainakaan se ei ärsyttänyt puhumalla jatkuvasti. "Mennäänkö?" kysyin, kun huomasin Santun olevan valmis Fifin kanssa. Meidän pitäisi verrytellä ponit omatoimisesti, mutta onneksi maneesissa ei ollut ryhmää ennen meidän ryhmää. Vähän jännitti se, että meidän valmentaja kuulemma käytti mieluiten ruotsia ja englantia. Mä en puhunut sanaakaan ruotsia, joten toivoin, että meidän ohjeet tulisi vain tutulla englannilla.
838 sanaa
sanallinen kommentti: "Seppo oli kerrassaan hienon näköinen väritykseltään eikä sen luonne valmennuksen aikana jättänyt ainakaan tätä valmentajaa kylmäksi! Määrätietoinen ja napakka ratsastuksesi hevosen selässä oli kerrassaan ihailtavaa. Omassa ratsastuksessasi voisit kiinnittää huomiota omalla katseella ennakoimiseen esteillä. Vaikka hevonen olisi jukuripäinen, voit huoletta helpottaa sen kanssa teiden ratsastamista katseella ohjeistaen oikeaa suuntaa kohden. Leuka siis pois Sepon niskasta vaikka se vaikuttavasti liikkuisikin. Hyppytekniikkane esteillä oli kiva ja sait ratsastettua radalla hyvät paikat tarjoten hevoselle mahdollisuuden hyviin hyppyihin."
Tuntui aika hassulta lähteä niin kauas pelkän valmennuksen takia, oltiinhan me ehditty valmentautua jo vaikka kuinka paljon lyhyempienkin matkojen päässä. Silti, äiti ja isä olivat sitä mieltä, että kyllä kannattaa mennä kun mahdollisuus on. Niinpä me Avan kanssa lähdettiin, ja Avan äiti lähti meille kuskiksi. Isä antoi minulle viisikymppisen setelin bensarahaksi jonka tarjosin Elina Pulkkaselle autoon noustuani. Koska kevät alkoi olla jo aika pitkällä oli vielä valoisaa meidän lähtiessä Kaajapurojen pihasta. Pari tuntia ja sitten olisikin ihan pimeää.
Autossa vallitsi hiljaisuus kun Ava keskittyi puhelimeensa. Yritin kuumeisesti keksiä jotain puheenaihetta, mutta päädyin lopulta itsekin katselemaan hämärtyviä maisemia aina siihen saakka, kunnes pysähdyimme puolessa välissä matkaa ABC:n pihaan hevoset katsastamaan. Harmittikohan Avaa, että se joutui ilman Jannan seuraa matkustamaan vain minun kanssa? Navigaattorin ilmoittaessa Lehtovaaraan saapumisesta piristyin vähän, pitkä ajomatka oli hirvittävän puuduttava. Ponit otettuamme trailerista Avan kanssa kävimme kääntymässä niiden kanssa kentällä, josta niiden matka jatkui karsinaan iltaruokien ääreen. Riri oli meitä vastassa näyttämässä mihin karsinaan ponit voisi laittaa yöpymään.
Elinalla ja Avalla ei tuntunut olevan paljoa juteltavaa edes iltapalan äärellä, joka syötiin Elinan vuokraamassa asuntoautossa. Hän oli parkkeerannut sen tallin pihaan, joka oli aika hauskaa. Saisi heti aamusta katsoa ikkunasta ulos ja nähdä hevosia. Kyllä minun äiti aina juttelee tosi paljon vaikka olisikin vieraita, mutta ehkä Pulkkaset juttelevat sitten keskenään enemmän. Jotain Elina kyseli koulunkäynnistäni ja muista harrastuksista ja Fifistäkin, ihan sellaista pientä vain jotain keskustelua aikaan saadakseen. Ainakin niin pitkään kunnes Ava huokaisi ääneen raskaasti silmiään pyöräyttäen ja sanoi “äiti hei” sellaisella äänensävyllä, että häntä ei enää huvittanut kuunnella.
“Mä voin kyllä auttaa”, tarjouduin heti kun Elina nousi siivoamaan jälkiä iltapalasta. Elina kuitenkin huiskautti vain kättään ja sanoi, ettei tarvitsisi. Sen sijaan hän ilmoitti, että minun pitäisi nukkua makuutilassa Avan kanssa. Kesti hetki, että ymmärsin mitä Elina olikaan oikein sanonut, ja heti sen ymmärrettyäni tunsin miten poskiani alkoi kuumottaa. Hän kuulosti siltä, kuin se olisi hyväkin idea, joten en kehdannut väittää vastaan. Onneksi Ava halusi käydä vielä tallissa, jonne suostuin lähtemään mukaan ilomielin. “Jännä miten väsyttävää matkustaminen on”, totesin enemmänkin itsekseni Avan vieressä seisoessani ja karsinassaan makaavaa Seppoa katsellessani. Pienhevonen oli niin väsähtänyt, että se ei häiriintynyt yhtään saamastaan yleisöstä. “Mm”, Ava äännähti vastaukseksi hajamielisen kuuloisena. Kävin rapsuttamassa myös torkkuvaa Fifiä karsinan kaltereiden läpi vielä ennenkuin lähdimme takaisin asuntoautolle.
En minä ole koskaan ennen nukkunut tytön vieressä.
Tuijotin sänkyä tietämättä miten siitä edetä. Ava oli jo kömpinyt peiton alle hyvin tyytyväisen näköisenä, eikä häntä tuntunut haittaavan yhtään. Minulla sen sijaan kämmenet hikosivat ja poskia kuumotti kun mietin, oliko outoa nukkua kunnon vaatteet päällä. Olin vain ottanut päälläni olleen hupparin ja sukat pois, muuten minulla oli edelleen t-paita ja lötköt housut joissa olin sinne matkustanutkin. Ei minulla ole edes sukulaisia, joiden vieressä olisin nukkunut. “En mä pure”, Ava sanahti peiton alta minua katsoessaan. Käytin katseeni tytössä pikaisesti ja nyökkäsin lyhyesti. En halunnut että Avaa haittaisi, että hän joutuu nukkumaan vieressäni. Entä jos kuorsaan? Tai teen jotain muuta noloa unissani? Lyön häntä vahingossa? Olen kyllä kai aika rauhallinen nukkuja mutta silti.. Tyttö käänsi kylkeään, jonka otin eleenä, ettei se haittaisi. Vähitellen siirryin sängylle omalle puolelleni ja vedin peiton päälle. “Öitä”, mumahdin vielä selkäni Avalle kääntäen. Sain vain hiljaisen “mmh” äännähdyksen vastaukseksi.
Seuraavan kerran silmät avatessani näin ensimmäisenä ihan kasvojeni edessä olevat siniset hiussuortuvat. En edes muista nukahtaneeni, mutta olinkin kai matkan jälkeen niin väsynyt että se tapahtui niin äkkiä. Seuraavaksi rekisteröin tuoksun, joka on sillä lailla makea, ettei siitä tule huono olo. Räpäytin silmiäni ja hengitin syvään. En osaa sanoa, oliko se peräisin hajuvedestä vai shampoosta, mutta Avasta se tuli kuitenkin. Vasta kolmanneksi huomasin, että olin yön aikana kierähtänyt ihan tyttöön kiinni. Hän makasi edelleen selkä minua kohti, ja toinen käsivarteni lepäsi hänen kyljellään. Hengitykseni salpautui kuin iskun saaneena, ja piinallisen pitkään sekuntiin en uskaltanut hievahtaakaan.
Ava hengitti rauhallisesti ja syvään, joka kieli että tyttö oli vielä unessa. Kiitin mielessäni onneani, ja toivoin sen jatkuvan vielä hetken. Niin varovasti kuin mahdollista kohotin ensin käteni Avan kyljeltä ja hitaasti kierähdin selälleni. Unen lämpö oli kadonnut ja olin jo täysin hereillä, joten nousin samantien vaivihkaa ylös pukeutumaan sydän edelleen hakaten äskeisen takia. Aika pian sen jälkeen herätyskello pirahti soimaan jota säpsähdin. Olin taas vaipunut omiin ajatuksiini, joissa muunmuassa ihmettelin Avan pyjaman pehmeyttä. Elina tuli ajamaan tyttärensäkin sängystä ylös ja tarjosi meille aamiaista, jota hyvillä mielin lähdin syömään. “Miten sä nukuit?” kysyin Avalta viimein oman aamupalan selätettyäni. Vatsaa kouraisi jännitys, entä jos Ava sittenkin oli ollut hereillä? “Tosi sikeesti, väsyttikin ihan sikana”, Ava vastasi tuoremehua hörpäten. Nyökkäsin. Eli ei hän varmaan ollut huomannut mitään outoa. Hyvä.
Valmennukseen ei ollut enää kauaa, ja me alettiin Avan kanssa valmistautua. Ennen hevosten varustamista meidän pitäisi varustaa itsemme, jonka mä olin hetkessä tehnyt. Housut, kypäräpussi mukaan josta löytyi hanskatkin, ja kengät. Menisin sillä samalla eilisellä hupparilla. Avaa jouduin odottelemaan, sillä tyttö oli hukannut kypäränsä. Elinan kanssa ryhdyimme etsimään sitä Avan apuna, mutta koko asuntoauto oli varmasti etsitty jo moneen kertaan läpi eikä sitä vieläkään löytynyt. Avaa harmitti ihan selkeästi. Hetken tuumattuani päätin lähteä tarkistamaan trailerilta, varmuuden vuoksi. Silloin vielä luulin, että se aamuinen olisi varmasti sen päivän jännittävin hetki. Olin kuitenkin väärässä, kun kypärä löytyi trailerista. Palautin sen Avalle, meillä alkoi kohta olla kiire, ja se tuli pussaamaan minua poskelle.
Ihan totta.
Ava pussasi minua poskelle ihan tuosta noin vain, kuin se ei olisi yhtään erikoista. Varpaista saakka nousi ensin kylmä aalto joka muuttui kuumaksi, ja sai varmasti naamani punaiseksi ihan korvia myöten. Se oli ensimmäinen pusu jonka olen keneltäkään saanut, kun äidin pusuja ei lasketa. Sankariksikin Ava kutsui. “No tuletko sä?” Ava huusi kauempaa, ja havahduin vasta silloin jääneeni paikalleni seisomaan. Kiirehdin tytön perään katseeni visusti maassa pitäen, niin ehkä silloin punastumistani ei huomaisi niin helposti.
En tiedä, huomasiko Ava sitä missään vaiheessa, mutta jos huomasi niin ei hän ainakaan mitään siitä sanonut. Kaikessa hiljaisuudessa varustin reippaan oloisen Fifin, ja vielä ennen selkään nousua toivotin Avalle onnea valmennukseen. Tyttö oli taas laittanut hiuksensa kiinni, enkä oikein tiennyt, tykkäsinkö niistä enemmän auki vai kiinni. Oikeastaan ne näytti kivalta ihan kummin vain..
Fifi oli koko valmennuksen yhtä kiva kuin normaalistikin. Se hyppäsi hyvin ja oli innokas, vaikka pari kertaa puomit tippuivatkin. Se taisi olla oma syyni, kun jäin välillä tuijottamaan joko Fifin niskaa tai Sepon selässä olevaa Avaa, enkä keskittynyt ratsastamiseen. Hankalin kohta meille oli varmasti kolmannelle esteelle kääntäminen sarjan jälkeen, johon en vain ikinä ollut kunnolla hereillä. Onneksi Fifi oli hieno ja korjasi paljon tekemiäni virheitä.
1050 sanaa
sanallinen kommentti: "Veikeä issikka oli piristävä näky valmennuksessa. Fifi oli vauhdikas ja selkeästi innoissaan tekemässä tehtäviään minkä seuraaminen oli silkka ilo silmilleni. Esteiden välillä vauhti oli välillä turhankin kova ja ratsastajan keskittymisen oltua satunnaisesti mitä ilmeisimmin muualla kuin ratsussa oli lähestymiset esteille hankalia. Esteiden välillä ratsua voi yrittää napata vähän kokoon, pakettiin, hidastaa vauhtia ja pelata pikkuisen lisää aikaa hyvään lähestymiseen. Kannattele myös käsiäsi vähän korkeammalla. Katse oli erinomaisesti välillä mukana pelissä, sekä jalat olivat hyvin hallinnassa."
taso expert 120cm Rosa Järvelä - Étoile Filante 451 sanaa
Olin luvannut hakea Inarin Kallen Kulmalta kyytiin ja siitä tallille. Olin ilomielin suostunut. Meistä oli tullut Inarin kanssa oikein hyvät ystävät Tie Tähtiin - valkkojen myötä. Olimme matkustaneet useimmiten valkkoihin kahdestaan, koska muut eivät olleet hirveästi osallistuneet. Tänään olisi luvassa estevalmennus kotitallilla, ihan parasta! Kerrankin olisi lyhyt matka valmennukseen.
Pysäytän auton Kallen Kulman eteen jossa Inari jo odottelee tallikassi olallaan. -Hei, tervehdin ja nostan omat tavarani takapenkille jotta Inari mahtuu istumaan etupenkille. -Moi, tyttö tervehtii hymyillen ja kiinnittää turvavyön. Lähdenkin jo pian ajamaan kohti tallia. -Jännittääkö?, kysyn pitäen katseeni tutussa tiessä. -Ei ollenkaan, tyttö vastaa iloisesti ja nään sivusilmällä kuinka tuo vilkaisee minua hymyillen. Nyökkään. Minulla samat sanat - ei jännitä.
Parkkeeraan auton tallinpihaan ja sammutan sen. Kerään kimpsut ja kampsut takapenkiltä ja Inarin päästessä ulos lukitsen auton. Oma valkkani alkaa vasta suunnilleen kolmen tunnin päästä, mutta Inarin noin 45 minuutin päästä. Päätän lähteä löhöilemään tallitupaan ja kun ensimmäinen valkka alkaa niin katsomaan sitä. Kannan tavarani tallitupaan, jossa istuskelee Veronica, Minttu ja Iiris, jotka kaikki ovat toisessa valmennuksessa. Vertsu viilaa kynsiää keskittyneesti vaalenpunaisella viilalle, jolle naurahdan hyväntuulisesti. Iiris kiillottaa viimehetkillä saappaitaan, vaikka kyseessä on vain valmennus eikä kisat. Minttu taas syö eväsleipää ja kertaa esterataa piirtäen sitä ilmaan ja selostaen Iirikselle. Istun mukavasti nojatuoliin ja kaivaan esiin puhelimeni, yllätys.
Pian Vertsu, Iiris ja Minttu lähtevät varustamaan hevosia, joten minä lähden katsomaan easy tason valkkaa. Kävelen tallipihan poikki maneesille ja ja pujahdan sisään katsomoon. Joku musta hevonen, ilmeisesti suomenpienhevonen on juuri hyppäämässä sarjan A osaa. Kipuan katsomoon ja istuudun katselemaan. Kun valkka on ohi easy taso häviää ulos ja medium taso saapuu maneesiin. Jään katsomaan vielä tämän valkan, mutta sittenkun kun hard tason valkka alkaa niin menen talliin hoitamaan Fionaa.
Valkka loppuu ja minä menen medium tason mukana talliin. Meitä vastaan maneesiin kävelee hard taso. Käyn hakemassa varustehuoneesta Fionan varusteet valmiiksi karsinan eteen. Harjaan tamman pölyharjalla läpi ja otan kaviot. Selvitän jouhet ja harjaan vielä lopuksi pään. Kun on sopiva aika niin alan laittamaan suojia jalkaan. Nostan vielä satulan selkään ja suitset päähän. Vielä itse kuntoon ja sit ollaan ready. Kun hard taso tulee talliin, me lähdemme maneesiin. Talutan tamman hallissa kaartoon ja kiristän vyön. Ponnistan selkään ja lyhennän hieman jalustimia sopiviksi esteille. Pyydän tamman uralle kävelemään.
Fiona kävelee reippaasti ja rennosti, joka johtuu varmaan siitä että kyseessä on tuttu paikka. Valmentajana toimisi tänään Åke Lundin, joka valmentaa mielellään ruotsiksi tai englanniksi. Ruotsini ei ole mikään kehuttava, joten olisi hyvä jos hän valmentaisi englanniksi jossa on suhteellisen hyvä. Teemme itsenäisen alkuverkan, jossa pyrimme saamaan hevoset vetreäksi. Saamme myös hypätä verkkaestettä. Tamma on kivasti menossa ja hyppää hyvin. Sitten alamme tulemaan rataa, aiheena hyvät tiet. Onnistun saamaan suht hyvät ponnistuspaikat ja tiet, vaikka välillä tamma ei suostu menemään kulmaan. Varsinkin vika rata oli oikein hyvä!
kommentti: "Oikein napakkaa ratsastusta tehotreenissä! Fiona toimi kivan reaktiivisesti ja pomppasi hyvällä tyylillä korkealle ja aikaa säätelemättä. Osa hypyistä lähti turhan aikaisin vaikka tie oli pääasiassa hyvin ratsastettu, joten anna sille tilaa lähestyä ennen estettä ja erikseen lupa hypätä vasta myöhemmin varoen liikaa pohjaan menemistä. Kulmien oikomista kannattaa myös välttää ja harjoitella pidempiä ja huolellisia teitä myös lyhyemmillä pätkillä - turha oikaisu ei välttämättä säästä aikaa vaan voi pilata hypyn totaalisesti. Kannoit hienosti kätesi ja myötäsit hyvin esteellä!"