Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Helmikuun toisen viikon neljäs päivä, torstai. Noista neljästä päivästä olin jo kolmena istunut piilossa heinävintin nurkassa seuranani pahvilaatikko ja läjä koulukirjoja, ja tästä päivästä oli juuri tullut neljäs. Olin selvittänyt pahvilaatikon sisältävän läjän eriparisia jännesuojia ja kuluneen vihkosen, joka oli täynnä tuherruksia, joista ei juuri saanut selvää. Tällä hetkellä pahvilaatikko oli kuitenkin kiinni, ja käytin sitä pöytänä, jonka päälle olin levittänyt matematiikan kirjani ja kynäpenaalini. Kynäni häälyi vihkon yläpuolella, mutta en saanut ratkaistuksi sen hetkistä laskua sitten millään. Tuijotin tyhjin katsein matikan kirjan sivua ja toivoin, että jokin maaginen voima voisi laskea laskut puolestani tai kenties siunata minut viisaudella, joka tekisi laskujen ratkaisemisesta helppoa.
Syy siihen, miksi istuin yksinäni vintillä, vaikka alhaalla tallissa olisi riittänyt mielekästä hommaa, oli yksinkertainen. Koeviikko oli pakottanut minut priorisoimaan elämääni jälleen uudella tavalla. Kokeisiin pänttääminen vaati aikaa ja vaivaa, mutta kumpaakaan minulla ei oikeastaan olisi ollut. Tallilla oli ollut erityisen kiireistä koko kuun alun, enkä yksinkertaisesti suostunut pysymään kotona, jos pystyin auttamaan edes vähän tallin hommissa. Niinpä olin ottanut tavakseni raahata kouluhommat mukanani, ja aina kun sain hetken rauhaa, kapusin vintille ja yritin suorittaa mahdollisimman suuren osan kouluhommista, jolloin niitä jäi illaksi vähemmän kotiin. Huomenna olisi viikon viimeinen ja pahin koe, matematiikka. Kunhan siitä selviäisin, voisin ehkä jättää kouluhommat kotiin ja viettää tallilla aikaa rennommin. Isä oli erittäin tarkka siitä, ettei tallilla ramppaamiseni häirinnyt koulunkäyntiäni, jonka vuoksi tällainen järjestely oli kuitenkin koeviikon aikana aivan pakollinen.
Keksin viimein mahdollisen ratkaisun matemaattiseen ongelmaani, ja rustasin puolihuolimattomasti välivaiheet paperille. Olin aika varma, että laskun alkupää oli oikein, mutta olin myös erittäin varma, että lopullinen vastaus oli väärin. En kuitenkaan jaksanut korjata asiaa, vaan siirryin seuraavaan laskuun. En voinut jumittaa yhdessä laskussa loputtomiin, jos aioin joskus laskeutua alas vintiltä takaisin ihmisten ilmoille. Vintti oli ihan hyvä paikka kouluhommille siinä mielessä, että siellä sai olla yleensä rauhassa, mutta toisaalta siellä oli hämärää ja etäistä. Tallin äänet kuuluivat hassusti lattian lävitse ja ne saivat minut vain haluamaan pahemmin eroon matikan tehtävistäni. Toinen häiritsevä tekijä oli puhelimeni, joka kilahti juuri lattialla istumapaikkani vieressä ja sai minut siirtämään katseeni näyttöön. Ystäväporukkani Whatsapp-ryhmään ropisi muutamia viestejä, joissa sovittiin, että huomenna kokeen jälkeen mentäisiin yhdessä elokuviin. Purin huultani ja yritin muistella kalenteriani. Ei siitä taitaisi tulla mitään, olin sopinut auttavani alkeistunnilla heti koulun jälkeen. Kirjoitin aavistuksen turhautuneena tilannepäivityksen kavereilleni ja suljin sitten puhelimen palatakseni laskutoimituksieni ääreen. Portailta kuului kuitenkin siinä samassa askelia ja etäistä kikatusta, joten käännyin kurkistamaan olkani yli ovea kohti.
Vintille kapusi Inari, joka nyppi ohimennen muutaman heinänkorren harmaasta hupparistaan, ennen kuin hän huomasi minut istumassa risti-istunnassa pahvilaatikon edessä matikankirja levitettynä sen päälle. "Hei Dee. Mitäs sinä täällä teet? Alhaalla kaivattaisiin lisää apukäsiä", Inari sanoi samalla, kun haki selvästi katseellaan jotakin. "Pakko ryöstää muutama hetki huomiselle matikan kokeelle", totesin hiukan väsyneeseen sävyyn ja heitin kynän kädestäni – se lensi pahvilaatikon sijaan sen ylitse jonnekin tavaroiden sekaan saaden minut kiroamaan vaimeasti. "Ai niin, se pirulainen", Inari irvisti myötätuntoisesti ja suuntasi läheiselle tavararöykkiölle etsimään jotakin hukkaan joutunutta. "Yritin olla ennakoiva ja lukea jo eilen illalla, mutta pakko varmaan päntätä vielä tänä iltana lisää", hän jatkoi. "Olen tämän viikon yrittänyt multitaskata ja opiskella tallilla, mutta aika turhalta tämä tuntuu", kerroin ja päätin samalla, että talliopiskelu olisi tältä päivältä tässä. Nousin paikoiltani ja menin etsimään kynäni, joka onneksi ei ollut sittenkään kovin hukassa. Keräsin omat kamppeeni kasaan samalla, kun Inari ilmeisesti löysi etsimänsä asian – pussin, jossa oli muutama yllättävän uuden näköinen suka – ja pudistelin heinänkorret vaatteistani. "Joku eilisistä tuntilaisista on laittanut Danan tavarat ihan vääriin paikkoihin, enkä löytänyt oikeaa sukaa mistään.. lainaan sitten näitä", Inari selitti löytönsä ja suuntasi portaisiin. "Enpä ole yllättynyt etteivät tavarat ole löytäneet oikeille paikoilleen takaisin", naurahdin kun seurasin häntä. Palatessamme talliin siellä oli edelleen melkoinen hyörinä käynnissä, kun tuntilaisia tuli edelliseltä ja valmistautui seuraavalle. "Tänään mikään ei tunnu löytävän oikeille paikoilleen", Inari myötäili ja väisti jotakuta, joka talutti Reiskan ohitsemme. "Käyn heittämässä repun taukotilaan, tulen sitten auttamaan tämän sekamelskan selvittämisessä", huikkasin Inarille, joka teki lähtöä Danan karsinalle.
Taukotilassakin oli paljon porukkaa, osa selvästi vain hengailemassa, kun kävin palauttamassa repun kaappiini. Lähtiessäni huomasin, että yhdellä tuolilla loisti Danan harjapussi, josta selvästi kuitenkin puuttui tavaraa. Ne oli varmaan onnistuttu unohtamaan jonnekin muualle. Otin harjat mukaani ja lähdin etsimään Inaria sekamelskasta palauttaakseni tavarat hänelle, ja unohdinkin autuaasti koulujutut seuraavan tunnin ajaksi. Tuntilaisten hiukan hälvennettyä päätimme Inarin kanssa siivoilla karsinoita, ja samalla päädyimme huutelemaan toisillemme matemaattisia kaavoja toivoen, että se kävisi kertauksesta huomiseen kokeeseen. Siivoushommiin liittynyt Zaida päätyi lähinnä vain nauramaan, kun yritimme epätoivoisesti muistella joidenkin laskujen selvittämisen vaiheita. Oli se oikeastikin aika huvittavaa, kummallakaan kun ei oikeastaan ollut juuri mitään hajua siitä, mistä yritimme puhua.