Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Kello löi juuri kaksi kun kurvasin tallin pihaan punaisella skootterillani, jonka olin omistanut 15-vuotiaasta asti. Olin silloin ajanut kortin itselleni, tosin eri kaupungissa. Olin kotoisin etelämmästä, mutta vanhempani halusivat muuttaa Lehtovaaran -kylään. Valehtelematta muutto oli minulle shokki. En ollut koskaan, koskaan asunut niin pienessä paikassa. Äiti oli kuitenkin - onneksi - löytänyt kylästä tallin, jonne pääsisin tunneille. Skootterilla kurvasin tutustumaan paikkaan tallin omistajan, Ririn, pyynnöstä. Olisin voinut saada kyydin jommalta kummalta vanhemmistani, mutta halusin mennä yksin. Skootterilla liikkuminen oli hieman riskialtista, sillä talvi teki tiet liukkaaksi. Selvisin sentään hengissä perille asti. Tallimaisemasta kun oli hankala erehtyä: valkoisten puuaitojen sisäpuolella oli ties minkälaisia hevosia ja poneja. Löytyi shetlanninponeja härnäämästä toisiaan, jykevä pohjoisruotsinhevonen ja mitä vielä.
"Hei, taidat olla Veronica?" punatukkainen nainen huikkasi ovelta, eikä tuskin tullut ulkopuolelle kylmään. Nyökkäsin muutaman kerran samalla kun lukitsin skootterin tallin vierelle ja kävelin oven tuntumaan. Nainen väistyi edestäni, jotta pääsin sisään ja vetäisin itse oven kiinni.
"Tervetuloa - olen Riri. Sinähän halusit tulla katsomaan paikkaa?" Riri esittäytyi ja hyppäsi suoraan asiaan.
"Joo, niin oli tarkoitus...", mutisin samalla kun annoin katseeni harhailla seinältä toiselle. Talli oli aika pieni verrattuna siihen, mitä olin pääkaupunkiseudulla asuttuani nähnyt. En voinut silti kiistää sitä, etteikö se olisi kodikas: välillä isot tallit ihmisineen olivat tuntuneet julmasti suurilta ja kolkoilta. Kävelimme ovelta hieman eteenpäin jolloin kolmeen suuntaan avautui käytävää. Riri kertoi hieman paikoista nopeasti samalla kun minä tutkin ympäristöä. Karsinoiden ovissa oli söpöt nimikyltit kertomaan, missä mikäkin hevonen majaili. Ringo, Rasse, Donna... nimiä oli aika paljon.
Käytävän perällä olevasta karsinasta silmääni pistää kuitenkin eräs ruuna tumman harjansa kera. Kasvoilleni ilmestyy väkisinkin leveämpi hymy mitä aikaisemmin. Riri taisi huomata asian. "Haluatko käydä tervehtimässä Sotilasta? Se on aika kiltti eestinhevonen, ruuna", Riri kysyy ja nyökkään nopeammin kuin olisi tarvinnut. Hetkessä olin pinkaissut karsinan luokse tapaamaan hevosta, Sotilasta.
"Hei", tervehdin hevosta, joka hönkäisi suoraan naamalleni. Se tekee aika rohkeasti tuttavuutta. Taputan ruunaa kaulalle samalla kun silmäilen sen rakennetta. Se on ainakin pituudelleni sopiva. Minulle ei oltu suotu pituuteen positiivisesti vaikuttavia geenejä, mutta saatoimpa ratsastaa pienemmillä hevosilla ja poneilla ongelmitta. Suuret ovat sitten hankalampia.
"Meillä on olemassa hoitajatoimintaa, jos sitä pohdit", Riri toteaa ilmestyttyään kuin tyhjästä karsinan ovelle. Hän heilauttaa kädellään punaiset hiuksensa pois kasvoiltaan.
"Tarkoitatko, että voisin hoitaa Sotilasta?" kysyn, vaikka se taisi olla aika selvää.
"Tottakai, tervetuloa mukaan porukkaan!" Riri hihkaisee ja hänen kasvoilleen leviää pirteä hymy. Oma hymyni levenee myös ainakin sentillä tai kahdella.
Saan vihdoin jotakin positiivista koko muutosta. Ajattelin, etten viihtyisi kylässä millään tapaa. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että mieleni on muuttunut. Saan ainakin olla hevosten kanssa luultavasti enemmän mitä aikaisemmassa ratsastuskoulussa, missä kävin. Ehkä viihdynkin Lehtovaarassa, etenkin tallilla!
Ririn kommentti:
Hauska että tulit käymään tallilla ja hyvä että löysit itsellesi mieluisen hoitohevosen. Ihana myös kuulla, että tallimme auttoi sinua muuttamaan mielipidettäsi Lehtovaaran kylästä. Onhan se mitätön verrattuna pääkaupungiseudun hulinaan (eikä meillä ole välttämättä Starbucksia), mutta etköhän löydä täältä myös hyviä puolia. Jos ei muualta niin tallilta ainakin!
Tarinasta ansaitsit tällä kertaa 12 v€ lisää shoppailurahaa tilillesi.
Tänään pääsin tallille äitini kyydillä. Hän oli kieltänyt heti ensikättelyssä liikkumisen skootterilla enään marraskuun loppupuolella - se oli kuulemman kuin itsemurhan yrittämistä. Olin tosin tainnut tajuta sen myös itse. Edellinen kerta oli mennyt vähän niin ja näin. Kotona odotinkin koulun loppumisen jälkeen kuin kuuta nousevaa, että äitini kaartaisi autolla talomme pihaan. Kun niin kävin, olin salamana pihalla. Automatkan sen sijaan selasin kännykälläni Instagramia sekä kuuntelin musiikkia. Äitikin puhui puheluaan lähes koko matkan, tosin handsfree -laitteen kautta. Hän ei halunnut sakkoja.
Tallin pihassa saatoin huomata, miten Sotilas oli tarhaamassa. Äiti kaartoi pian pihasta pois, käski soittamaan kun tarvitsisin kyytiä ja jätti minut seisomaan kädet puuskassa ilkeään ja kiprakkaan pakkaseen. Suuntasin askeleeni talliin. Olin saanut Ririltä luvan kokeilla halutessani ratsastaa Sotilaalla. Se oli kuulemman kiltti.
Nakattuani tavarani toimistosta minulle osoitettuun kaappiin kasasin kaikki Sotilaan nimikoidut tavarat käytävälle, tyhjälle hoitopaikalle. Hetkessä kävelinkin riimu ja naru kädessäni taas ulkona pakkasessa kohti Sotilaan tarhaa. Puinen portti aukesi helposti, menin sisään ja suljin sen automaattisesti perässäni. Eestinhevosruuna seisoi heinäkasan luona, eikä juurikaan kiinnittänyt huomiota saapumiseeni. Puristin riimua kädessäni samalla kun lähdin lähestymään hevosta.
"Hei poika, muistatko minut?" kysyin ja hevonen nosti päänsä ylös. Se antoi laittaa riimun päähänsä helposti. Melkein olisin voinut sanoa, että se sukelsi riimun sisään. Kiinnitin narun ja lähdin taluttamaan ruunaa sisälle. Se löntysteli perässä kiireettä.
Kiinnitin Sotilaan seisomaan käytävälle. Luulin, että se olisi ollut helpoin tapa. Avasin maassa olleen pakin, josta otin pölyharjan, millä aloin harjaamaan siistiä hevosta läpi. Lumessa oli ainakin jotakin positiivista: hevoset pysyivät siisteinä. Sotilaan talvikarva näytti aika paksulta. Harjattuani sen putsasin myös kaviot. Oikean takasen kanssa meillä oli pientä erimielisyyttä alkuun.
"Sinä tulitkin jo, hyvä!" Ririn ääni kantautui korviini ja pian hän ilmestyi kulman takaa käytävälle. Naisen posket punoittivat ja hän oli vetänyt aukinaisten hiustensa päälle ruskean pipon.
"Ulkona onkin aika... kylmä", nainen totesi samalla kun alkoi haromaan hiuksiaan kiinni.
"Joo, aika kylmä", vastasin.
"Jos haluat, voit kokeilla ratsastaa Sotilaalla ilman satulaa jos haluat. Voi olla vähän lämpimämpi. Sillä on ihan kiva selkä ja ok askeleet", Riri sanoi - tai ehdotti - ja nyökkäsin. Jos niin olisi lämpimämpi. Riri tarjoutui viemään varaamani satulaan pois ja katosi pian se käsivarsillaan satulahuoneen puolelle kulman taakse.
Sillä aikaa minä lämmitin hetken Sotilaan kuolaimia, ennen kuin laitoin kuolaimet suuhun ja suitset päähän. Ruuna antoi tehdä sen aika helposti. Olin ottanut onneksi kypäräni mukaan, minkä kerkesin laittamaan päähäni. Korjailin vielä vaaleanviolettia huivia paremmin kaulaani, sillä harmaa toppatakkini tuntui vähän väliä liikuttelevan huivia huonosti.
"Toin selkään vielä loimen, minkä kanssa voi ratsastaa. Varmaan kivempi kummallekin - voitte mennä ihan kevyesti kokeillen", Riri sanoi, heitti loimen selkään, kiinnitti narut ja lähdimme kävelemään kentälle.
Riri punttasi minut selkään, minkä jälkeen lähdin kävelemään alkukäyntejä. Sotilaalla ei kyllä ollut mikään kiire mihinkään. Riri seisoi kentän keskellä kädet puuskassa ja yritti vähän vaihdella painoaan jalalta toiselle lämpimikseen. Alkukäyntien jälkeen Ririn ohjeiden mukaan taivuttelin hetken Sotilasta, ennen kuin aloin ravailemaan lumisella kentällä. Sotilasta sai vähän naputella liikkumaan, mutta olin kerennyt tottumaan siihen edellisen ratsastuskouluni hevosten kanssa. Pakkanenkaan ei tuntunut antavan hirveämmin lisää virtaa hevoselle.
Vaihdoin välillä suuntaa toiseen ja ratsastelin paljon ympyröitä ja muita koukeroita saadakseni hevosen pysymään hereillä ja aktiivisena. Riri pyysi minua vielä kokeilemaan laukkaa. En saanut ensimmäisellä kerralla laukkaa nousemaan, mutta toisella kerralla se jo onnistui. Laukassa virtaa löytyi jo hieman enemmän. Laukkasin muutaman kerran samaa kierrosta, ennen kuin vaihdoin ravin kautta toiseen kierrokseen.
"Hyvinhän se liikkuu!" Riri huikkasi keskeltä kenttää, jossa hän oli kävellyt edes-takaisin jonkin aikaa. Hidastin pian takaisin raviin, jossa annoin hevoselle enemmän ohjaa. Sotilas ymmärsi mitä hain ja venyttäytyikin kunnolla ravatessaan.
"Teillä näyttää menevän ihan hyvin. Voit puolestani ensi kerralla ratsastaa itsekseen. Jos on ok, menen talliin? Seisominen saa minut jäätymään aivan totaalisesti", Riri totesi, olin sitä mieltä että hän voi mennä, joten jäin ravailemaan Sotilaan kanssa yksin kentälle.
Aika lensi kuin siivillä. Olin tainnut ravailla miltein kaksikymmentä minuuttia, ennen kuin hidastin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Taputin Sotilasta kaulalle.
"Hyvä Sotilas... ensi kerralla voimme keksiä jotakin muuta kivaa", sanoin hevoselle. Se vaikutti tyytyväiselle. Lunta alkoi jälleen satamaan taivaalta kun valot kentälle syttyivät. Oli alkanut hämärtämään.
En malttanut odottaa sitä, että päivät pitenisivät lyhenemisen sijaan.
RIRIN KOMMENTTI // Hyvä tarina Veronica! Teillä näytti menneen tosi hienosti Sotilaan kanssa kentällä, joten hyvillä mielin päästän teidät keskenään kentälle useamminkin. Saat tarinasta 15v€.
Sotilas seisoi karsinassaan viimeiseen asti puunattuna. Sen karva suorastaan kiilsi niin kovin, mitä paksu talvikarva ikinä saattoikaan kiiltää. Olin nostanut Sotilaan harjan pienille sykeröille, joita olin herännyt aikaisin aamulla laittamaan tallille. Jalassani oli valkoiset kisahousut, joiden päältä olin juuri ottanut suojaavat housut pois. Mustat saappaat kiilsivät jaloissani - niitäkin olin jynssännyt puhtaiksi koko edellisen päivän. Tänään oli vuorossa kouluratsastus. Menisimme Sotilaan kanssa kaksi luokaa: helppo D eli raviohjelman sekä He c:2. En hirveästi ollut aiemmin kisannut, minkä vuoksi jännitys oli vielä suurempaa.
Verkassa Sotilas oli melko reipas. Se liikkui omalla moottorilla, vaikka juuri edellisenä päivänä olin saanut toden teolla potkia sitä liikkeelle ja pelätä, miten pärjäisinkään ilman raippaa kaksi rataa läpi. Nyt pelko taisi sen osalta olla turhaa. Laukka oli ainut mikä oli hieman tahmea, mutta se olisi vasta seuraavan luokan ongelma. Ravi nimittäin kulki hyvin ja käynti oli ihan ok aktiivista - Karoliinakin oli huikkailemassa neuvojaan vielä viime tipassa, kommentoiden Sotilaan liikkeitä parhaansa mukaan. Ensimmäiselle radalle lähdinkin melko itsevarmasti ja hyvin mielin.
Radalla ensimmäinen voltti sujui yllättävän hyvin: Sotilas taipui hyvin ja oli aika aktiivinen ravissa. Pysähdys sujui hyvin, mutta liikkeelle lähteminen oli hieman hitaamman puoleinen. Keskiravi oli aktiivinen ja kokorataleikkaa oli juuri kuten oppikirjoissa, pysähdys sujui hyvin ja peruutus oli hieman hankalahko Sotilaalle. Liikkeellelähtö sujui, voltti oli jälleen ok, keskiravi sujui yhtä hyvin mitä aikaisemmin. Keskikäynti taas oli vähän niin ja näin - pelkäsin, että Sotilas nostaisi vielä ravin siinä. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Täyskaarrot ravissa sujuivat hyvin! Kentältä poistuessa Sotilas saikin isot kehut ja sijoituimmekin luokassa ensimmäisiksi! Minulle se oli jo saavutus.
Helppo C luokka olikin meille vaikeampi. Keskiympyrät oikealle ja vasemmalle olivat hieman niin ja näin, sekä Sotilas alkoi olemaan huomattavasti tahmeampi mitä ensimmäisessä luokassamme. Pysähdys sujui hyvin, mutta peruutus tuotti jälleen hankaluuksia. Askeleiden pidennykset eivät toimineet juurikin tahmaisuuden vuoksi: Sotilas ei ollut enään niin aktiivinen ja toimiva, mitä vielä aikaisemmin - harmi. Keskikäynti sujui ihan ok, mutta laukannosto oli suoraan sanoen surkea: siinä ei ollut yhtään voimaa tai muutenkaan päätä eikä häntää. Laukka kulki ihan ok hyvin - myös ympyrällä - ja raville siirtyminen sujui hyvin. Laukka oikeaan kierrokseen oli vähän aikaisempaa parempi. Ympyräkin sujui hieman paremmin. Ravi oli jälleen hieman tahmeaa ja tönkköä…
Emme lopulta sijoittuneet edes luokassa, mutta osasin aavistaa sen. Sotilas oli ihan väsähtänyt. Hoidin ruunan karsinassa kuntoon, ennen kuin menin seurailemaan hetkeksi aikaa vaativampia luokkia: He A luokan näin kokonaan ja onneksi meninkin, sillä Saila ratsasti Ruubenilla ensimmäiseksi ja Jesse Pressalla kolmanneksi!
Sunnuntai 26.11.2017
Vuorossa oli esteratsastus. En oikein tiennyt mitä ajatella, sillä Sotilas oli viimeisessä luokassa lauantaina liikkunut hieman huonosti. Esteillä sillä olisi pitänyt nimittäin olla vauhtia, mutta myös keskittymistä. Emme tosin hypänneet kuin pienet luokat: ristikko lämmittelyksi ja 40-50 senttiä toiseksi luokaksi, jos emme tunaroisi hylkyjä ristikoilta.
Verkkaesteillä Sotilas olikin yllättävän skarppina. Vauhtia riitti esteille ja onnistuin ratsastamaan paikat kunnolla ainakin omasta mielestäni. Esteet olivat kuitenkin sen verran matalia, että Sotilaan olisi pitänyt päästä ne melko helposti ylitse. Otin molempiin suuntiin muutamat onnistuneet hypyt etten uuvuttaisi ruunaa totaalisesti verkan aikana, minkä jälkeen odottelin vain omaa vuoroamme.
Radalla Sotilas oli hyvin reipas. Vauhtia kyllä riitti, mutta en itse tainnut pysyä siinä ihan mukana. Ratsastin kahdelle esteelle hyvin surkeat paikat, jolloin Sotilaskin reagoi siihen, vaikken olisi sitä osannut odottaa niin pieniltä esteiltä. Yhden puomin otimme kuitenkin mukaamme, sekä siitä tulleet virhepisteet. Lopulta olimme ensimmäiset ei-sijoittuneet.
Rata sujui kuitenkin sen verran hyvin, että otin asiaksi mennä myös toisen luokkamme. Verkassa otin jälleen muutamat onnistuneet hypyt, ennen kuin lopetin. Hieman epävarmaksi onnistuin kuitenkin jäämään, sillä oman ratsastukseni vuoksi Sotilas kielsi verkkapystylle ihan yllättäen. Rata itsessään sujui paremmin: ratsastin hieman hitaampaan vauhtiin, jotta pystyin ottamaan hyvät paikat esteille. Saimme puhtaan radan, mutta jäimme ajassa kakkoseksi toiselle ratsukolle - kuitenkin sijoituimme luokassa toiseksi, joten se meni paremmin mitä olisin osannut odottaa.
Kisoista lähdin kotiin kahta ruusuketta rikkaampana. Olipahan viikonloppu!
Ririn kommentti // Sotilaan kanssa teillä meni hienosti viikonlopun kilpailut - sekä koulu, että esteosuus! Odottelenkin teitä osallistuvan jatkossa useamminkin kilpailuihin. Tästä kisamerkinnästä/-merkinnöistä saat 20 v€ tilillesi!
Tallille olin saapunut jo jonkin aikaa sitten niin, että olin saanut haettua Sotilaan sisälle. Pakkanen oli laskenut melkein nollaan nyt joulukuun alussa, joten ajattelin lähteä kävelyttelemään Sotilasta hetkeksi aikaa. En uskonut, että ratsastaminen olisi ollut kovin kiva vaihtoehto. Muistaakseni kun Sotilaalla ei ollut tilsakumeja, jolloin sää tällä hetkellä oli petollistakin petollisempi. En halunnut kuitenkaan kokeilla onneani luistelun suhteen.
Viimeisteltyäni Sotilaan pölyharjalla tutkailin hetken tulosta. Olin putsannut sen kavion, harjannut iät ja ajat selkä selvittänyt jouhet ensin sormin, sitten harjalla. Ei olisi hevonen voinut paljoa siistimmälle näyttää.
Paransin kaulallani ollutta huivia, vedin päälleni heijastinliivin, kiinnitin riimunarun Sotilaan riimuun ja talutin ruunan tallista ulos. Käytävä jäi jäljiltäni hieman sotkuiseksi, mutta suunnittelin siivoavani sen paremmin heti kävelylenkin jälkeen. Sotilas pitäisi nyt saada liikkeelle!
Lenkkimme lähti käyntiin tarhoja ohittamalla, mistä jatkoimme tietä pitkin maastoille. Sotilas käveli melko rennosti ja kiireettä tietä pitkin. Onneksi siinä oli tällä hetkellä enemmän hiekkaa kuin lunta, jolloin tilsoistakaan ei tarinnut pitää huolta samalla tavalla. Olin varannut onneksi kaviokoukun toppaliivini taskuun aivan vain varmuuden vuoksi - jos sillä mitään saisi irti. Kai jokunen jääkökkäre antaisi sen verran periksi, että tippuisi Sotilaan kavioista pois pienellä nakuttelulla.
Nuoskalumi rapisi jalkojen alla kun kävelimme rinnakkain tietä pitkin eteenpäin. Sotilas ei hirveämmin seuraillut ympäristön tapahtumia enkä juuri itsekään - eipä siinä mitään kummallista tapahtunut. Maassa näkyi tosin hyvin pieniä jalanjälkiä, jotka kuuluivat varmaan jollekin metsän eläimelle. En saanut miettimälläkään tosin mieleen, mille. Ehkä jokin pieni peura? Ei ne ainakaan hevosen kavion jälkiä ollut, sen nyt typeräkin tiesi vaikka unissaan!
Kävelimme ehkä viisitoista minuuttia yhteen suuntaan ennen kuin käännyin ympäri, kun tie tuntui jatkuvan vain jatkumistaan. Se olisi haarautunut kerran oikealle, mutten ollut kääntynyt. Lähdimme Sotilaan kanssa palaamaan takaisin päin ja jutustelin ruunan kanssa yksipuolisesti. Ehkä se sentään kuunteli.
Matkalla tallia kohden tulivat vastaan Saila ja Ruuben, jotka olivat kävelemässä ilmeisesti maastoreittejä kohden. Vaihdoimme muutaman sanan Sailan kanssa tervehdyksen ohella, jolloin kerroin myös näkemistäni jäljistä. Saila kertoili kuulumisiaan sekä ruunansa kuulumisia nopeasti, ennen kuin jatkoimme kukin omia matkojamme. Hetkessä olimmekin Sotilaan kanssa takaisin tallin pihassa, jolloin päätin jättää Ruunan matkalla suoraan omaa tarhaansa. Itse sen sijaan palasin talliin vielä siivoamaan käytävät, Sotilaan tavarat sekä karsinan ennen kuin voisin suunnitella soittavani äidiltä kyytiä kotiin.
Ririn kommentti // Kivan ytimekäs päiväkirjamerkintä Veronica! Kävelylenkit ovat ihan kivaa vaihtelua, etenkin kun ajattelit hyvin tuon tilsa-asian! Pitääkin huikata siitä asap Jesselle, jos hän laittelisi tilsakumit paikalleen seuraavan kengityksen yhteydessä. Saat tästä 10v€ lisää!
Sotilas sai päällensä suitset ja suojat. Siinäpä se.
Suunnitelmissani oli lähteä kävelemään ruunan kanssa maastoon - ehkä ravailemaankin, jos energiani antaisi periksi. Olin varustautunut itse heijastinliivin kanssa sekä raipan. Ulkona oli sen verran pakkasta, että olin mättänyt päälleni harmaan toppaliivin sijasta harmaan toppatakkini, mikä toivon mukaan pitäisi minut lämpimänä.
Onneksi Nova käveli pihalla kohti tallia katse nauliutuneena kädessä roikkuneeseen kännykkään.
"Nova, huhuu?!" huikkasin naiselle joka onneksi havahtui huutooni ja suuntasi askeleensa suuntaani samalla kun survoi kännykkää taskuunsa.
"Niin?"
"Kehtaisitko puntata minut Sotilaan selkään?"
Novan avulla pääsin ruunan selkään joka seisoi paikallaan ja roikotti päätään varsin rennosti. Kiitin Novaa joka jatkoi matkaansa kohti tallia kulmat kurtussa ja itse suuntasin Sotilaan kanssa maastoja kohden. Menimme tällä kertaa toiseen suuntaan, emme tarhojen kautta vaan Ririn talon ohitse tietä pitkin eteenpäin. Kävellessä tungin kuulokkeet korviini. Tykkäsin kuunnella Spotifystä musiikkia ratsastaessa, ettei aika käynyt niin kovin tylsäksi.
Hyvän tovin käveltyämme nostin ravin jatkaessamme tietä eteenpäin. Pohja oli ihan kivassa kunnossa, joten uskalsin ravailla lämpimikseni. Onneksi Sotilaan ravi ei ollut pahin mahdollinen istua, vaikka tasapainoni ei ollutkaan ihan kondiksessa. Siitä se kuitenkin lähtisi. Ravailtuamme pidemmän aikaa päätin suunnata kuitenkin baanailemaan pellolle. Sotilas tuntui olleen melko energinen sen reippaasta vauhdista päätellen puhumattakaan siitä, miten levottomalle ruuna tuntui suusta ratastaessa. Tempokin vaihteli kuin mikäkin.
Pellon laidalla pistin laukaksi. Ja Sotilashan lähti. Ruuna mennä porskutti hirveää ääntä pidellen samalla kun yritin roikkua mukana. Nappasin Sotilaan harjasta kiinni siinä vaiheessa kun meno alkoi menemään turhan ripeäksi. Nauroin selässä lähinnä itsekseni, mutta se loppui lyhyeen: Sotilas päätti heittää silkan ilopukin ja pian löysin itseni maasta ohjat napakasti kädessäni. Ruuna oli luojan kiitos pysähtynyt pukkinsa jälkeen. Minun kohdallani toinen onni oli siinä, että pelto oli varmaan pehmein mahdollinen paikka pudota kun alla oli paksu kerros lunta. Punnersin itseni ylös ja pudistelin vaatteitani.
"Siihen loppuivat ne baanailut poika-rakas. Olisit voinut edes varoittaa!" voihkaisin eestinhevoselle joka vähät välitti sanoistani. Se seisoi paikallaan korvat tötteröllä, pää taivaissa ja hengitystä tasaillen.
Matka tallille kului jalkaisin. Sotilas "säikähteli" tosin milloin mitäkin, mutta Ririn talon kohdalla se suostui jälleen rauhoittumaan kun ympäristö oli tuttu. Matka kesti aika kauan. Oli paljon ripeämpää edetä hevosen selässä.
Merru oli kaiketi menossa hakemaan Hippua tarhasta kun hän huomasi minut ja Sotilaan tulevan tallia kohden.
"Hei, joulukilot pudotetaan joulun jälkeen - nyt on vasta kahdeksas päivä!" nainen nauroi suuntaani ja minä virnistin.
"Sotilas kävi kuntoilemassa ja minä kokeilin akrobatiaa. Voltti jäi vähän vajaaksi, joten taidan jättää nämä taiteilut heille, jotka sen osaavat", vastasin Merrulle ja taputin Sotilaan kaulaa.
Ririn kommentti / Näin kun lunta riittää on pellolla rallittelu aina kivaa! Sotilaskin on ihan patalaiska useimmiten kentällä, mutta maastossa se kyllä muuttuu ihan eri hevoseksi. Onneksi pahemmin ei vaikuttanut sattuvan - onhan pellolle toki pehmeä tippua. Saat tarinasta 15 v€
Pääsin ensimmäistä kertaa uuden vuoden aikana tallille.
"Sotilaaaaas", kuikuilin eestiläistä ruunaa lähellä sen tarhaa varustautuneena porkkanalla sekä riimu + riimunaru yhdistelmällä toisessa kädessä. Pahaa-aavistamaton ruuna laiskahkosti nosti päätään heinäkasasta ylös kuikuillakseen suuntaani korvat lerpattaen pään kummallakin puolella. Olisiko Sotilas voinut näyttää yhtään sen innostuneemmalta? Jopa Sotilaan tarhakaverit Dana ja Poppiskin näyttivät enemmän riemastuneelta nähdessään minun jolkottelevan niiden tarhaa kohden. Hitto, olisi pitänyt varata enemmän porkkanoita mukaan, ajattelen piilottaessani parhaani mukaan ainoaa yksilöä toppaliivin taskuun.
Ripeästi "metsästin" Sotilaan kiinni ja portilla hätyyttelin suuren ja uteliaan Poppiksen kauemmaksi ettei se riekkuisi tietään vapauteen vanavedessämme. Taluttaessani Sotilasta kohti tallia syötin sille varaamani porkkanan sekä toivottelin hyvät uudet vuodet.
Tallissa jätin Sotilaan käytävälle seisomaan - kiinni, totta kai. Ajattelin mennä korkkaamaan uuden maneesin kerta se oli juuri valmistunut ratsastusta varten. Aikaisemmin olinkin fiksuna varannut käytävälle hoitopaikalle kaikki Sotilaalle tarvittavat tavarat: harjat, satula, suitset, uusi ja ihana glitterhuopa, suojat ja puutsit etujalkoihin. Aloittelin perusteellisesti harjaamaan paksukarvaista Sotilasta, joka pää pitkällä riippuen seisoi paikallaan puoliunessa. "Oletko jo nähnyt maneesin?! Se on mielttömän hieno!" Zaidan pää ilmestyi yllättäen Rimpun karsinasta vain pienen vaivaisen matkan päästä. Sotilaskin havahtui äänen kuultuaan.
"Kävin siellä juuri Rassen kanssa. Vihdoin saa hyvän treenin hiekkapohjalla", huikkaa Eetu puolestaan pesarista käsin. En ollut tajunnut, että tallissa todellakin riitti lisäkseni porukkaa.
"Olen juuri menossa testaamaan sitä", naurahdan alkaessani selvittämään Sotilaan jouhia.
"Minä meinasin mennä kanssa Juulilla maneesille. Samaan aikaan?" Allu kysyi ilmestyttyään varustehuoneesta tallin puolelle näkösälle.
Melko ripeästi sain Sotilaan varustettua, sekä vaihdoin omat haisaappaat + villasukat yhdistelmän ruskeisiin nahkasaappaisiin. Päähäni vedin kypärän jota kiinnitin samalla kun talutin Sotilasta kohti maneesia. Perässämme kävelivät Allu ja Juuli.
Maneesi oli iso ja valoisa. Oli päivä, joten luonnonvalo pääsi kaikessa kauneudessaan loistamaan hienosti ympäriinsä. Vaikuttuneena taluttelin Sotilaan kentälle kaartoon. Jesse oli Pressan kanssa ilmeisesti loppuverkkaamassa toisessa päädyssä ja Saila istui katsomossa kahvin kanssa, Nova vieressään kännykkää selaamassa. Kaksikko jutteli keskenään jotakin.
Kirrasin hieman vyötä ja ponnistin patsaana seisseen Sotilaan selkään. Sain rauhassa säätää jalustimet pidemmiksi ja tiukata hieman vyötä ennen kuin ohjasin Sotilaan kävelemään uran sisäpuolella pitkin ohjin alkukäyntejä. Ruuna ei juurikaan korvaakaan hetkauttanut uudesta paikasta. Se löntysteli menemään kuin laiskiainen. Jotenkin en osannut yllättyä siitä yhtään.
"Sotilas voisi kokeilla kahvia", Saila naurahti katsomon puolelta.
"Se ei taida todellakaan olla aamupersoona!" nauran takaisin hevosen selästä, jonka kaulaa taputin muutaman kerran.
Alkukäyntien aikana otin jo ohjia tuntumalle alkaen herättelemään ruunaa pysähdyksin aina satunnaisesti. Lisäilin pian kulmiin voltteja saadakseni Sotilasta myös taipumaan pelkän heräilyn lisäksi. Suuntaansa muutaman kerran jälkeen aloin voltilla väistättämään peräosaa ja lisäsin tempovaihtelua pitkälle sivulle, lyhyelle vetäisten mukaan avotaivutusta. Käyntijuttujen jälkeen siirryin kevyeeseen raviin ratsastellen paljon suuria ympyröitä päätyihin ja keskelle. Sotilas oli jokseenkin hieman tahmea, joten sain naputella sitä raipan kanssa liikkeelle. Ruuna näytti välillä vetäneen herneen sieraimeen komentamisesta, jolloin peräpää nousi. Ei onneksi paljoa, pienenä protestina. "Laiskamato", sihisin itsekseni selässä.
Mulla oli yllättävän huonosti inspiraatiota ratsastaa sinä päivänä. Siispä ravailuiden jälkeen laukkailin melko rennolla otteella maneesissa ympäriinsä, ottaen enemmän kiinni lyhyillä sivuilla ja pääty-ympyröillä. Sotilas oli ihan kelpo. Laukkojen jälkeen ravailin vielä loppuraveja ennen kuin annoin ruunalle pitkät ohjat. Allu vielä jaksoi vääntää Juulin kanssa väistöjä, joten yritin vain pysyä poissa ratsukon jaloista.
Loppukäyntien aikana nappasin snappiin sen vanhan kunnon korvakuvan. Vaikka vuosi vaihtui, ei some-Veronica kadonnut sitten yhtään mihinkään!
Riri // Ihanaa uutta vuotta Veronica! Kiva että pääsit heti ensitöiksesi korkkaamaan uuden maneesimme käyttöön: se taisi olla sinunkin mieleesi? Kuvasta saat 10 v€ ja tarinasta 15 v€ lisäksi, eli yhteensä 25 v€!
Istuin satulahuoneen lattialla jynssäämässä Sotilaan suitsia puhtaaksi tulevaa valmennustuntiamme varten. En ollut koskaan aikaisemmin ollut valmennuksessa mukana. Olen sen verta siisti ihminen, että haluan kaiken kuitenkin olevan aivan tip top, Sotilaan varusteet mukaan lukien. Onneksi oman valmennustuntini alkuun oli vielä reilu kolme tuntia aikaa, joten kerkesin rauhassa tekemään tekemättömäksi jääneitä tehtäviä. Karsinan olin siivonnut vain hetkeä aikaisemmin, sillä tallille olin saapunut jo yli puoli tuntia sitten äitini kyydillä. Hän oli ihme ja kumma selvinnyt ehjin nahoin edellisen illan illalliselta kotiin, jossa kaikki oli pienenä yllätyksenä ollutkin kunnossa. No, kai oli, kun olin veljeni apuna siivoamassa. Ainakin yksi keino kiristää.
Eetu pamahti Jesse perässään satulahuoneeseen ja kumpikin pysähtyi oven suuhun katsomaan miten istuin Sotilaan kamat levällään aikalailla keskellä satulahuoneen lattiaa. Vieressäni oli ämpäri täynnä lämmintä vettä, satulasaippuaa, pyyhkeitä, paperia, nahka-aineita...
"Wow. Siivoustalkoot?" Jesse kysyi ennen kuin kiersi minut hyvän matkan päästä kahmiakseen Pressan tavaroita kasaan.
"Pakko nyt tai ei koskaan", tuhahdan ja jatkan suitsien jynssäämistä yhden sienen kanssa. "Homotutkani piippaa harvinaisen kovin", totean työn lomasta sisäistettyäni Eetun vaatetuksen. "Mitä nyt?!" Eetu parahtaa. "Milloin olet viimeeksi katsonut itseäsi peilistä?" kysyn ja nostan katseeni silmät lautasen kokoisena seisseeseen Eetuun. "Ai, pinkki", poika takeltelee. "Ei se mitään. Pinkki on kiva väri, mutta homotutkani särkee kohta korvani", lisään leveän hammashymyn kera. Eetu jupisee jotakin hymyään pidätellen ja siirtyy etsimään Rassen tavaroita. Sillä välin Jesse livahtaa ovelle. "Törmäsin muuten profiiliisi Tinderissä. Kiva profiilikuva!" huikkaan vielä Jessen perään joka pysähtyy niille sijoilleen.
"Mitä helvettiä sinä siellä teet? Olet 16", Jesse älähtää. Itse kohautan olkiani. "Ei minulla ole iltaisin mitään tekemistä. Tai no parempaakaan tekemistä! Biossasi kannattaa mainita heppajutut, niin eiköhän matcheja tipu!" hihkaisen uudemman kerran, minkä jälkeen Jesse kiirehtii pois paikalta.
"Millainen Jessen kuva oli?" Eetu kysyy Rassen kamoja penkoessaan.
"Ei se oikeasti ollut kovin hyvä. Annoin säälipisteitä", myönnän ja tutkailen hetken lopputulosta suitsien osalta.
"Ihan näin salaisuutena: sitä osasin odottaa", Eetu vinkkaa lähtiessään Rassen satulan kanssa ulos satulahuoneesta.
Satulan, suojien ja suitsien lisäksi pesaisin Sotilaan harjatkin. Jätin muutaman tosin myöhemmälle, sillä minun olisi saatava harjata hevonen jollakin tapaa siistiksi. Tavarat jätin niille sijoilleen siivoten tosin siivoustavarat pois paikoilleen, ennen kuin siirryin hakemaan hevosta varustaakseni sen valmennusta varten.
Tallissa hevosta harjatessani paikalle saapuu Reneta, jota tuskin olin aiemmin nähnyt hienon Loge hevosensa kanssa. Myös Merru tulee Hipun kanssa hieman viiveellä, sekä Iiris Ruusan kanssa toiselle puolelle tallia. Nova ja Taiga saapuvat ilman hevosia hytisten viileästä ulkoilmasta. "Huhhuh, Zaida on jo valmennuksessa! Hän saikin Fossen kanssa yksityistunnin", Nova toteaa yleisesti kaikille. "Onneksi minulla on vuoroni vasta huomenna. En ole koskaan ratsastanut Poppiksella, että voi olla jännät paikat", Merru toteaa Hippua kiinnittäessään käytävälle. Nova siityy hoitamaan Lallia ja Siiri tulee Danan kanssa sisään. "Voi että minua jännittää!" Siiri hihkaisee ohitellessaan hevosia saadakseen Danan karsinaan. "Toivottavasti Lalli on ihan hevosiksi", Nova toteaa. "Eiköhän meillä kaikilla suju ihan hyvin!" sanon Sotilasta yhä harjatessani. Se jäisi vain nähtäväksi.
Riri // Hyvinhän teillä kaikilla sujui valkka! Ensimmäinen kerta voi tosiaan jännittää, mutta varmasti seuraavalla kerralla olet jo paremmin mielin heti alusta alkaen menossa mukaan. Saat tästä tarinasta 15 v€
Olin taas ollut poissa tallilta liian kauan, sillä koulu heti ensimmäisellä viikolla tuntui imeneen kaikki mehut irti. Jollakin keinolla veljeni oli suostunut kuskaamaan mut tallille ja nyt taluttelinkin Sotilasta jo tarhasta sisälle päin. Ilma oli jälleen ihan kiva: aurinko yritti paistaa pilvien takaa ja pakkanen oli kivan napakka. Hevosetkin näyttivät ulkona todella tyytyväisiltä. Ringo, Rimpu ja Fosse söivät kaikki heinäkasoistaan keskittyneesti kun taas uusi hevonen Fiona tutkaili ympäristöä omasta tarhastaan. Muraco taas ravaili ympäriinsä syystä tai toisesta kun Reiska tuijotti sitä kuin idioottia.
Sisällä suunnistin Sotilaan kanssa suoraan ensimmäiselle vapaalle hoitopaikalle käytävään. Ruuna olikin hetkessä kiinni ja itse lähdin etsimään sen kamoja - tai lähinnä harjoja sekä juoksutusliinaa ja suitsia. Sotilas saisi tänään vähän hölkötellä liinan päässä. Aloitin kuitenkin harjailemaan eestinhevosta läpikotaisin, vaikka hirveästi harjattavaa ei olisi ollutkaan. Mitä nyt hieman purua oli jäänyt yön jäljiltä kiinni etenkin jouhiin.
"Veronica, Veronica!" Jennin ääni kaikui tallin käytävää pitkin kun punaiseen toppatakkiin sonnustautunut tyttö hipsi yllättävän vähin äänin rapsuttelemaan Sotilaan turpaa. Siitä jos jostakin ruuna näytti pitäneen.
"Ai, moi Jenni! Miten sulla on mennyt?" kysyin vaihtaessani toiselle puolelle harjaamaan Sotilasta.
"Reiskasta tuli vihdoin hoitohevoseni. Ajattelin lähteä sen kanssa maastoon", Jenni kertoi.
"Vau, kiva juttu! Nyt ihan vähän aikaa sittenkö?" kysyin.
"Joo, ihan juuri eilen - vai toissapäivänä. Joka tapauksessa", Jenni jatkoi ja sulki auki olleen takkinsa vetoketjun.
"Kuulinko oikein, että joku puhui maastoon lähdöstä?" Iiris oli tullut käytävään roikottaen käsissään Ruusan suitsia. "Haen Reiskan ja laitan sen nopeasti kuntoon!" Jenni kertoi ja oli kerennyt kadota ulos ennen kuin Iiris kerkesi reagoimaan millään tapaa kommenttiin. "Ai, tästä tulikin maastopäivä", tyttö mutisi hieman hämillään nopeasta toiminnasta kun jatkoi matkaansa Ruusan karsinaa kohden saappaiden kannat kopisten lattiaa vasten.
Päätin lähteä tyttöjen kanssa maastoon kävelemään alkukäynnit. Jenni oli laittanut Reiskalle täydet varusteet kun taas Iiris lähti maastoon Ruusalla ilman satulaa, loimi tosin selässä. Itse olin jalan liikkeellä juoksutukseen valmiin Sotilaan kanssa. Lähdimme yhdessä tuumin tallin pihasta kohti maastoreittejä. Juttelimme ja höpöttelimme kymmenen minuutin ajan ennen kuin käännyin Sotilaan kanssa tallia kohden, jolloin Jenni jatkoi Iiriksen kanssa matkaa lenkille.
Ilma oli sen verran hyvä, että juoksutin Sotilaan kentällä. Siinä oli vielä pieni lumikerros, mikä oli kiva juttu. Sotilas reagoi yllättävän hyvin ääniapuihin, vaikka sain jonkin verran käyttää myös kättäni avuksi liikkelle lähtemisessä: lähinnä huidoin kuin sätkynukke tai heiluttelin liinan päätä. Laukkaa nostaessa Sotilas innostuikin toden teolla ja ruunan peräpää lenteli kuin lentokone ennen kuin se rauhottui laukkaamaan kohtuullisen hyvää askelta.
Juoksuttelin ruunan kumpaankin suuntaan muutaman kerran, mutta en kovin kauaa. Jokainen askellaji tuli käytyä läpi. En juoksuttanut edes puolta tuntia, ennen kuin lähdin taluttelemaan kentällä Sotilasta rauhassa ympäriinsä. Se oli hionnut jokseenkin "treenin" aikana. Ehkä se johtui hetkellisestä rallittelusta, ajattelin.
Tallissa Sotilas sai loimen selkäänsä kuivattelun ajaksi ja länttäsin sille kylmät jalkoihin.
"Hyvä poika!" rapsuttelin ruunan turpaa sen seistessä kylmien kera käytävällä kieltämättä aika tyytyväisen näköisenä.
Riri // Jälleen kiva tarina luettavaksi! Hyvä että keksit käydä juoksuttamassa Sotilasta kentällä, jossa oli hieman lunta. Varmasti kivaa vaihtelua ruunan liikuttamiseen kun pääsee purkamaan virtaa hallitusti liinan päässä Saat tarinasta 20 v€!
Hommanani oli tänään pitää siivouspäivä. Olin päässyt tallille jo jonkin aikaa sitten ja saman tien olin syöksynyt yltäpäätä likaisen karsinan kimppuun koko arsenaalin kanssa: mukana oli kottarit sekä talikko, jotka olivat karsinan siivouksessa parhaat ystäväni. Sotilas ei ollut hevosista siisteimmästä päästä, minkä takia sainkin kääntää lähes koko karsinan ympäri saadakseni sen mielestäni tarpeeksi siistiksi. Kaiken kruunasi jo tutuksi jäänyt kasa tallottuja heiniä aivan heinäverkon alla. Olin Ririltä saanut ohjeeksi heittää siistit heinät jollekin ahneemmalle hevoselle, joka ne söisi, ettei heinää menisi tyystin hukkaan. Usein olin heittänyt kaiken joko Rimpulle tai Ringolle, joista jompikumpi söi heinän kuin heinän mielellään. Niin tein myös nyt.
Sain kuin sainkin heitettyä talikolla heinien jämät Rimpun karsinaan, tosin normaalista poiketen heinien kahisemisen sijaan kuului vaimea ja lyhyt kiljaisu. Zaida oli kyykkinyt oven takana talikko maassa - tosin nyt hän seisoi paikallaan pidellen talikosta kaksin käsin kiinni. Heinänkorret sojottivat puolelta toiselle tytön mustissa hiuksissa, jotka oli sidottu napakasti ponnarille kiinni.
"Oi, oi, sori!" pahoittelin räjähdettyäni silkkaan nauruun Zaidan huomattuani. Tytön naama ei pysynyt vakavana kuin maksimissaan muutaman sekunnin murto-osan ajan. "Onneksi se oli vain heinää!" hän huikkasi, heilautti kättään ja tarrasi taas talikosta kiinni. "Aivan kuin Rimpu ei olisi jo heinineen tarpeeksi lihava! Menipähä osa päähäni sentään", Zaida huomautti ja nyppi hiuksistaan muutaman heinänkorren pois, ennen kuin antoi asian olla.
"Käsky kävi", vastasin olkiani kohauttaen. Pahoittelin vielä heinien heittämistä ja Zaida vähätteli asiaa käsiään heilutellen kuin viimeistä päivää.
xxx
Karsina oli siivottu ruokakippoa myöden putipuhtaaksi ja olin kiikuttanut kottikärryt pois. Viileä vesi oli tosin palelluttanut käteni ruokakippoa ja vesiautomaattia jynssätessäni, joten olin ujuttanut käsiini mukanani tallille tuomat lapaset. Talsin pienessä pakkasessa kohti Sotilaan tarhaa, missä ruuna seisoi silmäluomet miltein polvissa roikkuen samalla kun vastapäisessä tarhassa Rimpu kiusasi Ringoa Fossen tuijottaessa yksin kaukaisuuteen.
Riimun ujutin naruineen Sotilaan päähän. Tervehdin samalla myös toista poniruunaa Nallea, joka jäi yksin loimitettuna syömään maassa olevia heiniä.
xxx
Tallissa Sotilas löysi paikkansa jälleen käytävältä, jossa puunasin sitä puhtaaksi kuten lähes aina tallilla ollessani. Lisäkseni paikalla yksäripuolella oli Frida hevosensa Been kanssa - joka oli mielestäni muuten erittäin kaunis hevonen! -, sekä Saila touhusi jotakin Ruubenin karsinassa. Jennin ääni kuului jossakin vuorovaikutuksessa Iiriksen kanssa, mutta kumpaakaan tyttöä ei siitä huolimatta paikalla näkynyt kertaakaan. Voi olla, että he olivat juoruilemassa heinävintillä, jonne portaat olivat aika lähellä.
"Sotilas sai pari päivää taaksepäin rokotukset ja yleistarkastuksen", miehen ääni kuului pienen matkan päästä ja ennen kuin huomasinkaan, oli Kookos tullut rapsuttelemaan ruunan turpaa. "Sitä saa todella patistaa liikkeelle treenatessa", hän huomautti.
"Joo, se on vain vähän hankalaa. Tai no, olen muutaman kerran saanut sen ratsastettua ihan kunnolla. Pitäneet kiinnittää siihen enemmän huomiota", vastasin vaihtaessani harjan siniseen kaviokoukkuun, jolla ajattelin tarkastaa jalat. "Oliko Sotilas muuten kunnossa?"
"Utelias ja terve. Pienen pulleuden kun saa pois, se on hyvä kaveri", Kookos tiivisti. Vaihdoimme muutaman sanan hevosen kunnon ohessa myös ruotsalaisista taustoistamme - Kookos kertoi tulevansa Uppsalasta, missä minulla asui kaksi serkkua. Itse kerroin asuneeni vuosia Tukholmassa ennen Suomessa asumisen välissä. Ja siinäpä se juttu luistikin.
xxx
Harjauksen lisäksi nypin hieman Sotilaan ylikasvanutta harjaa ja tasasin häntää varovasti saksilla. Ruuna oli kivan näköisessä kunnossa, joten lähdin kävelemään maastakäsin sen kanssa maastoon vajaan tunnin ajaksi, ennen kuin jätin sen suoraan ulkoilemaan loppupäivän ajaksi. Tallissa siivosin uudemman kerran Sotilaan varusteet siistiksi käyttöjen jäljiltä, ennen kuin saatoin lähteä takaisin kotiin hengähtämään.
Riri // Hyvä että edes joku muistaa pitää Sotilaankin harjan aisoissa! Kiva että siivosit karsinankin vaihteeksi ihan perusteellisesti, puhumattakaan siitä miten hienosti pidät varusteet priimakunnossa. On ilo katsoa puhtaita kamoja! Saat tarinastasi 20 v€
Kilpailut olivat sujuneet jälleen ihan kiitettävästi mun ja Sotilaan osalta. Olin onnistunut ratsastamaan ruunan hyvin ja hevonenkin oli normaalia paremmin kuulolla puhumattakaan siitä, että energiaa riitti normaalia paremmin molemmille päiville. Treeni oli uponnut oikeaan paikkaan.
Istuin taukotuvan pöydän ääressä katse visusti kännykässäni. Saila ja Merru istuivat sohvalla kahvikuppien kanssa juttelemassa aiheista liittyen opiskeluihin ja työskentelyyn: en nähnyt itse tarvetta jatkaa keskustelua opiskelusta pitkän koulupäivän jälkeen, en todellakaan. Paikalle putkahti vähin äänin vaaleahiuksinen tyttö, joka kipitti - taas - vähin äänin vedenkeittimien ääreen. "Se pitää klikata päälle sivusta", huikkasin pienen ohjeen tarkkailtuani hetken tytön liikkeitä. "Oho, en huomannutkaan", hän vastasi ja napsaisi vedenkeittimen päälle. "Omistatko sinä sen lämppärin?" kysyin, jolloin tyttö katsoi suuntaani kuin puulla päähän lyötynä. Kohautin kulmiani kysyvästi. Ovi avautui ja Jenni paineli sisään juttelemaan Merrulle ja Sailalle kiivaasti aiheesta x. "Ei, en - se lienee Julian hevonen", tyttö sanoi ja putosin jo siinä vaiheessa kärryiltä. Loistavaa, kenestäköhän nyt lieni puhe? "Omistan connemara -tamman, Mindyn. Hoidan myös Beetä. Nimeni on Emilia", Emilia esittäytyi ja luetteli nimiä, joista vihdoin ja viimein Breeze sanoi mulle jotakin. "Okei, terve. Olen Sotilaan hoitaja, Veronica", esittäydyin omasta puolestani niin ystävällisesti mitä akka pitkän koulupäivän jälkeen voikaan. Emilia ei jatkanut keskustelua sanallakaan kun laskin kännykkääni katseen vaan jatkoi mukien etsimistä.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tupaan saapui Eetu ja Frida höpötellen, minkä jälkeen Jenni painui tiehensä kuin maantien kiitäjä konsanaan. Nousin itsekin pöydän äärestä ylös aikeissa mennä lähinnä harjailemaan Sotilasta, joka oli hetken kuivatellut loimi selässään karsinassa. Matkalla kohti Sotilaan karsinaa nappasin mukaan ruunan harjapakin satulahuoneesta.
"Heippa kaveri, joko olet kuivunut?" kysyin samalla kun siirryin karsinan sisäpuolelle purkamaan loimiviritelmää eestinhevosen selästä, joka käyskenteli paikallaan takajalkaa leputtaen. Kun loimi oli roikkumassa karsinan oven päällä, siirsin hevosen puolestaan viereiselle käytäväpaikalle kiinni seisomaan harjausta varten. Aloitin harjaamaan sen paksuhkoa karvaa pölyharjalla perusteellisesti. Kaviot ruuna antoi nostaa ok hyvin lukuun ottamatta vasenta takasta, jonka kanssa tappelimme pienen hetken ennen kuin senkin sain putsattua, vaikka paljoa mitään tilsakumien takia ei kaviossa ollut. "Oletko tekemässä mitä Sotilaan kanssa?" kuului ääni takaani. Irlannincob Cassun kimpussa touhotti tummahiuksinen tyttö, jolla oli päällään ihanan keltainen huppari. Se väri oli ihana! "Meinasin vain harjailla", vastasin jatkaen jouhien selvittelyä. "Et lähtisi seurakseni maastoon? Ihan vain kävelemään", tyttö kysyi. "Olen Cassandra, Cassun hoitaja", hän esittäytyi. No jopa sain opeteltavaksi nimiä. "Okei, kai voin lähteä", vastasin. "Nimesi?" "Ai niin, Veronica. Anteeksi", naurahdin.
Kohta seisoimme kaksi ratsukkoa valmiina maastoon heijastinliivit päällä, hepat ilman satuloita. Jesse auttoi punttaamaan meidät hevostemme selkään, jolloin homma oli helppo. Olin nakannut Sotilaalle vain riimun naruineen päähän, kerta olimme vain kävelemässä. Aikaisemminkin maastot olivat sujuneet niin kovin hienosti! "Kännykkä mukana?" Cassandra kysyi. Kokeilin kädelläni toppatakkini taskua. "Jep", vastasin. "Sitten mennään!"
Niin lähdimme kävelemään maastoon. Koko matkan juttelimme niitä-näitä ja uskaltauduimme ravailemaan varovasti matkan loppupuolella. Koko lenkkiin meni reilu tunti ja aika rennolla menolla menimmekin. Sotilas käyttäytyi hienosti riimuviritelmänkin kanssa ja Cassu köpötteli menemään kuin vanha tekijä.
Riri // No, ehkä sitä "uudetkin" ennenpitkää oppivat, millainen Veronica on... Ehkä myös itse vielä opit kaikki uudet nimet kuten aikaisemminkin olet onnistunut oppimaan. Toivotaan niin! Kiva kuulla jälleen sun ja Sotilaan kuulumisia tarinan muodossa, jota oli ilo lukea! Oli myös hyvä idea lähteä Cassun hoitajan Cassandran kanssa maastoon näyttämään tytölle vähän lähiympäristöä. Tarinasta saat 15 v€
"Roikkuisitko toisella puolella?" Merru kaksin käsin piteli kiinni Sotilaan satulan toisesta jalustimesta sillä välin kun ponkaisin itse hevosen selkään istumaan maneesissa, valmiina tuuppaamaan päivän treenin. Selkään päästessäni sai ruuna nopeat taputukset kaulalle, ennen kuin aloin säätelemään jalustimia eilisten tuntilaisten jäljiltä omille jaloilleni sopiviksi. "Hippu vissiin siirtyi jo kevyemmälle?" kysyin satulavyön kiristämisen ohella. "Joo, reilu kuukausi tässä on h-hetkeen", Merru vastasi käsiään ristien puuskaan. "Kiva homma alkaa varmaan palauttelemaan Hippua mammalomalta takaisin kuntoon", hän jatkoi päätään pudistellen. "No, kyllä se siitä! Ainakin pääset hoitamaan pientä varsaa. Mikä hei voisi olla parempi?" kysyin. "Kunnon treeni?" Merru vastasi kysyvästi. "No, en väitä vastaan, mutta onneksi talli on täynnä hevosia."
Merrun lähdettyä hoitamaan Hippua kävelimme me Sotilaan kanssa alkukäynnit lämmittelyksi, ennen kuin aloitin taivuttelun ja rytmin hakemisen askellajina yhä käynti. Sotilas sai yllättävän ripeästi hyvän rytmin aikaiseksi ja oli kuulolla, joten ratsastaminen oli alkuunsa ainakin ihan kivaa. Moniakaan pysähdyksiä kuulolle saaminen ei vaatinut, kun yleensä taas niihin tuppasi jäämään junnaamaan ennen aikojaan. Ravissa Sotilas liikkui alkuun hieman laiskasti. Olin saanut vinkiksi kokeilla kannuksia hakeakseni nopeampaa reagointia hevosen osalta ja kokeilinkin niitä ensimmäistä kertaa Sotilaan kanssa. Kyseessä oli kuitenkin lyhyet ponikannukset, sillä en kokenut osanneeni käyttää sen suurempia yhtään paremmin. Ravissa tähtäsin hyvään rytmiin, oikein päin kulkemiseen sekä tuntumalla pysymiseen kulmissa tarkkaan asettaen. Ihan hyvin Sotilas tuntui liikkuneen pienen alkujäätymisen jälkeen. Ravissa ratsastin jonkin verran myös ympyröitä asetellen sisään- tai ulospäin vaihtelevalla menestyksellä. Laukkaa sen sijaan otimme vain muutaman kierroksen melko rennolla otteella: hain vain reipasta rytmiä välittämättä sen suuremmin siitä, kulkiko Sotilas pää ryntäissä vai kirahvina maantiellä. Vasempaan kierrokseen Sotilas tuntui helpommin yrittäneen rikkoa laukkaa raville, mutta tarpeeksi aktiivisella muistuttamisella laukka pysyi yllä jokseenkin hankalasti. Laukka saikin Sotilaan vasta lämpenemään kunnolla ja loppuraveissa se olikin omalla moottorilla toimiva. Menin tyylillä eteen-alas, jolloin ruuna sai venytellä hyvin kevyessä ravissa. Ravailujen jälkeen poistuimme maastoon kävelemään loppukäynnit fleeceloimi selässä, jonka Merru auttoi jälleen Sotilaan selkään. Hän oli tullut paikalle Novan ja Muracon kanssa.
Tuttuun tapaansa maastossa Sotilas ei olisi voinut olla rennompi! Pakkanen puri kasvoja, mutta ruuna sen kun kävellä löntysti rauhassa eteenpäin kiireettömästi. Jos olisi ollut sunnuntai olisi tämä ollut varsinainen sunnuntaikävely. Rapsuttelin Sotilasta sen sään kohdalta jonkin aikaa katsellessani samalla myös hieman ympärilleni. Suunnittelin alunperin meneväni pienen lenkin lähimaastossa, mutta Sotilas oli pakko kääntää takaisin tallia kohden kun kylmä todellakin yllätti. En edes tummansiniseen toppatakkiini hautautuneena voinut kestää sitä kylmän määrää!
Tallissa purin Sotilaan varusteistaan ja harjailin sen kertaalleen vielä läpi ennen kuin heitin hetkeksi ruunan selkään fleeceloimein kuivattelemaan. Taluttelin Sotilaan pesariin jossa kylmäilin kaikessa rauhassa sen jalkoja. Toisin sanoen heitin sille kylmät vain jalkoihin, mutta pesarissa ruuna pysyi paremmin kontrollissa. Eihän siitä hommaa olisi ollut.... Ohitseni käveli muutamia ihmisiä, joita satunnaisesti moikkailin kännykkäni selaamisen yhteydessä. Ainakin Zaida käveli ohitse Fossen kanssa, sekä Taiga Ringon kanssa. Sailakin viipotti talliin päin Ruubenin kanssa.
Sotilaalle heitin vielä toppaloimen selkään ennen kuin lähdin taluttelemaan sitä ulos. Ulkona oli pakkasta jo pimennyt hieman, mutta hepat kerkeäisivät muistini mukaan olemaan ulkosalla vielä ainakin parisen tuntia. Niinpä Sotilas pääsi jatkamaan päiväänsä lumiseen tarhaan, missä sillä odottelikin jo kaverina loimitettu ratsuponiruuna Nalle. En voinut vastustaa kiusausta jäädä hetkeksi seisomaan tarhalle kun Sotilaskin alkoi näyttelemään parhaita liikkeitään. "Miksi et voi tehdä noin silloin kun olen ratsastamassa?!" parkaisin ja siitäkös jos jostain Sotilas näytti riemastuneen.
Riri // Kiva kuulla taas sun ja Sotilaan kuulumisia pitkästä aikaa ja ihana kun olit kuvankin piirtänyt tarinaan mukaan! Sotilas on aika hevonen kun jaksaa kuitenkin liikkeitään esitellä myöhemmässä vaiheessa, haha! No, ehkä sen saat jossakin vaiheessa liikkumaan selästäkin käsin samalla tavalla. Työtä, verta ja hikeä vain kehiin. Saat kuvasta ja kivasta tarinasta yhteensä 35 v€
Ehkä myös itse vielä opit kaikki uudet nimet kuten aikaisemminkin olet onnistunut oppimaan. Toivotaan niin! Kiva kuulla jälleen sun ja Sotilaan kuulumisia tarinan muodossa, jota oli ilo lukea! Oli myös hyvä idea lähteä Cassun hoitajan Cassandran kanssa maastoon näyttämään tytölle vähän lähiympäristöä. Tarinasta saat 15 v€