Lehtovaaran Ratsutila on 2017 perustettu virtuaalinen ratsastuskoulu, jonka sijainti on Suomen lapin kauniissa maisemissa. Hahmojen välistä vuorovaikutteista tarinankerrontaa käydään seudun suurimman ratsastuskoulun tarjoamissa tiloissa, joissa suuressa osassa mukana on rakkaat piirroshevosemme - tekstien lisäksi piirroskuvat ovat suuressa osassa kokonaisuutta. Lehtovaaran Ratsutila, tutummin ‘’Lehtis’’ järjestää satunnaisesti tapahtumaa myös ulkopuolisille ratsukoille, kuten kisoja ja valmennuksia.
17. marraskuuta Onnea Lehtis 3 vuotta! Synttäreiden kunniaksi ollaan palattu takaisin juurillemme proboardsiin. Uusi ulkoasu asennettu, vielä pientä hienosäätöä vailla. Foorumi elää seuraavat pari viikkoa kun kuvia ja sisältöä muutellaan ja siistitään. Tervetuloa takaisin!
Istuskelin taukohuoneessa hörppien kahvia ja Equestrian PRO:n uusinta varustelehteä selaten. Söin jälkiruoaksi voisilmäpullaa, kyllähän sitä joku balanssi tuli pitää salaatin puputtamisen lomassa. Uusi vuosi, uusi elämä nääs. Vilkaisin ikkunasta ulos kauniiseen auringonpaisteeseen, hevoset varmasti nauttisivat elämästään suunnattomasti rallitellessaan pirtsakassa pakkassäässä. Hymähdin itsekseni, pyyhkäisin käteni housuihini ja suljin lehden. Hörpättyäni jo kylmenneen kahvin ja tiskattuani oman lempparimukini, jossa komeili Ashrikin naama, lähdin tepastelemaan kohti ilmoitustaulua. Mietin kuumeisesti mitä ihmettä oikein voisin tehdä, olinhan jo siivonnut Ashrikin karsinan, laittanut loppupäivän ruoat valmiiksi, siivonnut karsinan, puhdistanut loput varusteet ja pessyt harjat. Eetu oli ihmetellyt siivousintoani, olinhan kuitenkin ottanut orille täysihoidon ja silti tein paljon asioita itse. Orilla oli vapaapäivä ja olin käynyt taluttelemassa sitä jo aikaisemmin päivällä noin tunnin kävelylenkin maastossa.
Pysähdyin ilmoitustaulun kohdalle ja silmäni vilistivät pitkin ilmoituksia, joku myi jotain, koulu- ja estekilpailut -ja ilmoitus hoitajia etsivistä hoitohevosista. "Kaukovaaran Peikko "Peikko": suokkiori, mikä ei luonteeltaan kovin orimainen ole. Perus suomalainen jääräpää, mikä sopii oikeastaan miltein kaikenlaisille ratsastajille. Fiksu kuin mikä, mutta toisaalta liiankin fiksu tehdäkseen kaiken oman mielensä mukaan. lisätietoja...", luki lapussa ja siinä vain oli sitä jotain. Usean muun hevosen joukosta Peikko vain nousi esille ja tiesin välittömästi, että orissa olisi jotain maagista. Paukkasin ulos taukohuoneesta ja painuin etsimään Ririä. "Hei Riri, mulla on ylimääräistä aikaa ja Peikolla ei ole hoitajaa, niin onnistuisko?" kysyin yhtenä tulvana. Ririn suuta nyki, mutta hän vastasi asiallisesti, mutta innostuneesti sen sopivan. Keskustelun edetessä ymmärsin kuulostaneeni pikkutytöltä, joka kysyisi hoitohevosta itselleen ensimmäistä kertaa. Nyt myös minua nauratti. Ririn päästessä kohtaan "Peikko kääntyy 5-vuotiaaksi.." en enää kyennyt hillitsemään itseäni, vaan purskahdin hervottomaan nauruun. "Mitäs täällä röhötetään" Jesse kysyi uteliaana. Kerroin hänelle naureskellen kuinka pyysin hoitsua, jonka jälkeen Jessekin virnuillen nyökkäsi ja jatkoi matkaa.
----
Kävin vilkaisemassa Peikon karsinaa, joka oli harmikseni kuitenkin jo puhdistettu. Noh, toisella kertaa sitten. Ruoka- ja vesikupin puhdistin kuitenkin ja tutkailin mistä löydän orin varusteita. Tallin hevosilla kun varusteet olivat eri huoneessa kun yksäreillä. Hain orin riimunnarun ja lähdin kohti tarhoja. Pingotin violetin riimunnarun käsieni väliin ja yritin venyttää selkääni auki. Ympärilläni oli valkoisia tarhoja, joissa hevoset tarhasivat ja rouskuttivat heiniään onnessaan. Lumi narskui mukavasti toppakenkieni alla ja aurinko loisti valoaan kaikkialle ympärille. En voinut olla hymyilemättä. Päästyäni Peikon tarhalle jäin hetkeksi katselemaan komeaa oria. Loimitettunakin näki sen olevan hyvässä kunnossa ja lihaksikas ikäisekseen. Ori puhahti lämmintä, höyryävää ilmaa sieraimistaan ja lähti uteliaana kävelemään portille. Se kurkotti kaulaansa aidan yli ja haisteli ojennettua kättäni etsiessään makupalaa, jota minulla ei sille ollut. "Voit saada sitten ruokakupistas jotain, mutta kädestä en ainakaan tässävaiheessa sulle mitään anna. Opit vielä kerjäämään. Ootas tuun sinne niin lähdetään tuonne talliin" juttelin hevoselle. Pujahdin itsekin sisään tarhaan ja nostin alemman sähkölangan kiinnityskoukustaan kiinni ylempään ja avasin sähköaidan. Ori odotti kuuliaisesti napsauttaessani narun kiinni riimun ja avatessani valkoisen portin. Maiskautin Peikon liikkeelle ja lähdin kävelemään kohti tallia.
----
Tummatukkainen tyttö käveli Peikon karsinan ohitse juuri kun etsin kuumeisesti ihmisiä, jotta voisin pyytää vasaraa lainaksi. "Hei oota!" huudahdin ja kiiruhdin tytön perään. Ojensin käteni hänelle ja jatkoin "Moi, oon Kookos, Ashrikin, sen mustan arabiorin omistaja ja ton Peikon uus hoitaja, me ei ollakaan taidettu vielä nähdä. Tiäks mistä löydän vasaran, Peikolla on korkkarit ku tuo lumi pakkautuu kavioihin niin pahasti." "Moi, mä oon Zaida, hoidan Fossea, se on se russ-ruuna ja Rimpua, se on shettis, tamma ja sillä on tosi paljon tukkaa. Tuotaa, täällä on vasara. Tai oota mä voin hakea vaikka sulle sen" kiltti brunette vastasi. Tyttö katosi vasaranhakureissulle ja minä jäin seisomaan paikalleen, olipas siinä mukava tyttö. Nappasin Peikon pesukarsinaan ja jäin odottelemaan vasaraa.
----
Maneesissa liinakko suomenhevostamma ravasi pääty-ympyrällä blondin ratsastajan istuessa kyydissä keskittyneenä. Violettitukkainen Nova seisoi ympyrän keskellä ja huuteli käskyjä. Ennen kun olin päässyt kaartoon Peikon kanssa olin saanut selville hevosen olevan Hippu ja ratsastajana toimi Merru. Hippu oli huudon perusteella ilmeisesti hieman nukuksissa, vaikka liikkuikin nätisti. Heilautin kättäni ja huusin tytöille moit. Vastaukseksi sain heimoit takaisin. Kiristin vyön ja laskin koulusatulan jalustimet alas. Mittasin ne noin suunnilleen sopivaksi, otin ohjat ja esteraipan vasempaan käteeni ja ponnistin selkään. Laitoin oikean jalkani jalustimeen ennen kuin istuin ja suoristin vielä viltin, joka oli heitetty satuloidun orin selkään. Pitäisin sitä alkukäyntien ajan, jonka jälkeen heittäisin reunalla olevalle penkille. Pyysin Peikkoa liikkumaan aktiivisesti eteenpäin jo alkukäyntien aikana vaikka ratsastinkin suhteellisen pitkällä ohjalla. Maneesin ovi kävi ja Hippu katosi Merrun ja Novan mukana ulos. Heitin viltin pois orin päältä ja lyhensin ohjaa, pyysin sitä ravaamaan ja kevennellen aloin ratsastaa kahdeksikkoa. Eipä aikaakaan kun ovi kävi jälleen ja maneesiin saapui Dana, Riri ja pieni, ehkä eskari-ikäinen tyttö. "Ai hei, te olitte jo täällä, me tultiin myös Roosan ja Danan kanssa" Riri huikkasi. Moikkasin takaisin ja jatkoin ratsastamista väistellen toki kaukaa tomerasti ratsastavaa tyttöä ja uljasta Danaa.
Ratsastettuani kunnon koulurääkin, lähinnä itselleni, Peikon ollessa tyystin eritavalla ratsastettava kun Ashrik, heitin viltin orin selkään ja taluttelin pitkät loppukäynnit maastakäsin. Saatuani orin talliin hoidin sen ja viskasin talliloimen päälle ja lähdin puhdistamaan varusteita odotellessani, että ori kuivuisi vielä ennen kun veisin sen takaisin ulos. Puhdistin Peikon suitset ensin saippualla ja sitten irroitin ja rasvasin jokaisen osan huolella. Sen jälkeen vuorossa oli satula ja lopuksi pesin orin harjat ja pyöräytin kumirenksut niiden ympäri kuivumisen ajaksi. Pysyisivätpä paremmin muodossaan. Nakkasin vielä pintelit ja satulahuovat pyykkiin tietäen, että niitä tarvittaisiin vasta huomenna. Otin paksun toppaloimen mukaani ja vaihdoin sen Peikolle päälle, vein talliloimen kuivumaan ja lopulta vein Peikon takaisin tarhaansa. Nyt vielä käytävän lakaisu ja pikaisesti kotiin nukkumaan pari tuntia ennen päivystysvuoron alkamista.
Riri // Kiva homma, että saimme sinut Peikon hoitajaksi - oripoika mielellään sellaista on pidemmän aikaa jo kaipaillut. Toivon mukaan teillä kahdella lähtee tästä hiljalleen homma luistamaan! Tiedolla ja taidollasi on varmasti apua Peikon koulimisessa kunnon hepaksi. Saat tarinasta 15 v€
Olin tullut pitkäaikaisen ystäväni Aksonin kanssa käymään Lehtovaarassa. Aksoni oli hoitanut vuosikausia säännöllisen epäsäännöllisesti hevosiani esimerkiksi kisareissuilla ja vastaavilla. Hän oli koulutukseltaan eläintenhoitaja ja tienasi elääkseen ravureita hoitamalla ja ratsastamalla montéa. Olimme aikaisemmin käyneet vaaleahiuksisen naisen kanssa kanssa moikkaamassa Ashrikia aikaisemmin ja nyt saavuimme Peikon luo. Tarkoituksenamme oli mennä pakkasmaaston ilman satulaa, loimitetuilla hevosilla. "Huhuu, Peikkoo" huhuilin karsinan ovelta uniselle hevoselle. Ori käveli karsinan perältä torkkumasta ovelle ja töytäisi minua hellästi suurella päällään. "No mitä poika, häh" höpöttelin sille ja rapsuttelin sitä otsasta. Pujahdin karsinaan ja riisuin orilta talliloimen päältä ja harjasin sen. Orin klipattu karva kiilsi kauniisti tallin valossa. Hain orille toppaloimen suitset ja laitoin sen valmiiksi. Enää sen silmissä ei näkynyt rippeitäkään unihiekasta, se oli valmis toimintaan.
Aksoni saapui luokseni, ilman Ashrikia. "No, mikäs nyt?" kysäisin ja arvelin, ettei Aksoni olisi löytänyt Ashrikin varusteita. "No voi vit..sit" nainen korjasi nopeasti alkaneen kirosanan nuorempien tallilaisten kävellessä ohi. "Mun on pakko lähteä töihin, joku on sairastunu, eikä siellä oo ketään joka osais heittää heinät ja mössöt hevosille.", hän kertoi. Harmittelin tapahtunutta, mutta sovimme näkevämme illalla kun menisin käymään rokottamassa hevosia tallilla, jossa Aksoni työskenteli. Juuri kun olin taluttamassa oria ulos Jenni kysyi mihin olisin menossa Peikon kanssa. "Aattelin mennä pakkasmaastoon, läheks mukaa?" kysäisin. "Oi vitsit lähden, laitan nopeasti Reiskan valmiiksi ja tulen!" hän hihkaisi. Nyökkäsin ja hymyilin tyytyväisenä. Olisi mukava saada seuraa.
Ulkona oli kirpsakka pakkasilma ja olin hyvin tyytyväinen päätöksestäni pukeutua siniseen karvareunaiseen untuvatakkiin ja laittaa toppahousut sekä mummin tekemät villasukat jalkaan. Kenkinä minulla oli lämpimät, jättikokoiset saappaat, eivät ne jalustimiin olisi edes mahtuneet. Päästessäni orin loimitettuun selkään huomasin Jennin ja Reiskan perässä kävelevän Taigan ja kirjavan temppuponin Ringon sekä Miken ja täysiveritamman Aaran. "Nää meinas lähteä meän mukaan" Jenni huikkasi. "No tottakai, mukava, että on seuraa". Kaikkien kiikuttua loimitettujen hevosten selkään, tavalla tai toisella, pääsimme lähtemään matkaan. Peikko tuntui lämpimältä ja mukavalta ratsastaessani metsätietä eteenpäin. Iloinen puheensorina kaikui ja raudoitetut kaviot kumisivat pitkin lumista tietä.
Riri // Kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihana kuva, josta välittyy ihanasti kirpeä pakkanen! Oli myös kiva, että sait maastoon porukkaa mukaan vähän enemmän: mahtoikohan Ringo kestää isojen heppojen perässä sitten ollenkaan. Saat merkinnästä 25 v€
Vislasin aidalta liinakolle suomenhevoselle, joka ei korvaansa lotkauttanut. "Peikkoo, tule!" huusin vielä, tuloksetta. Kömmin aidanraosta loimitetun orin luo, joka tapitti minua huvittuneen oloisena. Napsautin riimunnarun kiinni riimuun ja talutin orin talliin. Vein loimen kuivumaan ja samalla hain Peikon mustan harjapakin, jossa siniset harjat sijaitsivat. Aloin harjata oria varmoin vedoin, tänään tekisin Peikon kanssa maastakäsittelyä, jonka jälkeen aioin mennä kavaletteja, Veronica oli luvannut lähteä mukaan. Varustin orin pikaisesti ja viimeisenä napsautin deltan kiinni suitsiin ja laitoin Ashrikilta lainaamani liinan kiinni deltaan. "Noniin, mennäänhän". Snäppäsin matkalta Veronicalle, että menisin jo maneesiin.
*plop, plop, plop* kuului taskustani ja pyrin parhaani mukaan ignoraamaan sen. Olin juuri taluttanut Peikon maneesin keskelle ja kiristänyt satulavyön. Jätin jalustimet vielä ylös ja annoin ohjien olla kaulalla. Pyysin orin kävelemään vierelläni, kun pysähdyin, pyysin Peikkoa pysähtymään ja kun vaihdoin suuntaa ori tuli perässä. Hyvin nopeasti ori hiffasikin jutun jujun ja alkoi kiinnostuneena katsoa missä menin ja mitä tein. Muutaman pätkän juoksin, jolloin Peikko vaihtoi raville, mutta takaisin käyntiinpä se ei siirtynytkään yhtä jouhevasti. Treeniä, treeniä.. Hetken jatkettuani pysäytin orin keskelle maneesia ja pyysin sitä väistämään takapäätään kun koskin raipalla vasempaan takajalkaan. Kun en saanut mitään reaktioa, pyysin uudelleen hieman napakammin. Ensin Peikko yritti tarjota liikkeellelähtöä, mutta pysäytin sen ja pidätin hieman liinasta pyytäessäni siirtymään. Nyt Peikko väisti hienosti ja päästin samantien paineen pois liinasta kehuessani oria vuolaasti. Otin muutamia väistämisharjoituksia molemmin puolin ja myös tämän ori oppi nopeasti ja väistätti takapäätään pian jo pienestä pyynnostä, etujalkojen polkiessa lähes paikallaan. Eiköhän ne etuosakäännökset ala pikkuhiljaa sujua, mietin mielessäni. Kehuin Peikkoa ja lopetin onnistuneeseen tehtävään.
Vaaleahiuksinen tuulispää pyyhälsi maneesiin, jossa olin juuri keventelemässä väliraveja Peikolla. "Moi, sori ku kesti" hän huudahti. "No kuule ei mitään, me otettiin maastakäsittelyä tässä aikasemmin" huikkasin takaisin. Veronica laittoi muutaman kavaletin pyynnöstäni valmiiksi ja minä ravasin Peikolla niistä yli. Ensimmäisellä kerralla ori päätti hypätä yllätyksekseni pituutta ja vaihtaa laukalle. Jouduin tarraamaan orin harjasta kiinni ja heilahdin hieman selässä. "Oho, en kyllä ihan tämmöstä oottanu", huudahdin enemmän itselleni kuin Veronicalle. Istahdin tiukemmin satulaan ja siirsin orin muutaman laukkaympyrän jälkeen takaisin raviin. Veronica poisti yhden kavaletin välistä, jotta Peikko keskittyi asiaan ja tälläkertaa sujui paremmin, joskin ori olisi halunnut nostaa heti laukan. Muutamien kertojen jälkeen lopetimme jo kun alkoi sujua ja enkkuvilttiin kääriytynyt Veronica luopui vastentahtoisesti omasta lämmikkeestään ja laittoi sen Peikolle. Kävin taluttelemassa loppukäynnit ulkona ennen kun vein orin takaisin hoidettuna ja uudelleen loimitettuna tarhaan.
Hain kottarit ja painuin siivoamaan Peikon karsinan. Lannat ja märät kerättyäni hain puhdasta kuiviketta lisää karsinaan pohjalle. Sen jälkeen puhdistin vielä ruoka- ja vesikupin. Yleisilmeeltään karsina alkoi olla siisti, joten palautin tavarat paikalleen ja päätin keittää suuren kupin kahvia ja sen jälkeen puhdistaa orin varusteet huolella. Eivät ne tosissaan likaiset kyllä edes olleetkaan, olinhan vasta edellisellä viikolla ne puhdistanut, mutta mihin se koira karvoistaan ja silleen. Lopulta olin valmis myös varusteiden osalta ja muistin viimeinkin jo aikapäiviä sitten piipanneen puhelimeni. Facebook ja Aksonihan se siellä, hymyilin kuullessani, että henkeen ja vereen raviharrastaja Aksoni oli saanut ensimmäisen ratsun hoitaakseen ja näpytin pikaisen vastauksen hänelle. Kävin laittamassa vielä Peikon ruoat valmiiksi ämpäreihin ja lähdin vaihtamaan vaatteeni, pian pitäisi olla jo töissä.
Riri / Peikon kanssa ei ole yhtään hullumpi idea tehdä ratsastuksen alkuun maastakäsittelyä. Sille pitää kuitenkin aina muistuttaa, kuka on pomo ja kuka tekee miten pyydetään, ettei homma vain pääisis unohtumaan. Onneksi meillä on niin kovin selväjärkinen ori kuitenkin loppujen lopuksi! Kiitos myös tavaroiden hyvästä kunnossapidosta 15 v€
Ulkona paukkuvasta pakkasesta huolimatta selkääni pitkin valui hiki. Olin aiemmin liikuttanut Ashrikin kunnolla ja puhdistanut sen karsinan. Nyt olin Peikon karsinan kimpussa, olin puhdistanut sen erityisen hyvin tänään ja nyt jynssäsin ruokakuppia. Jesse norkoili ovella ja rapsutteli hajamielisesti vieressä istuvia Sirua ja Ninjaa. Aikaisemmin päivällä koirat olivat järjestäneet härdelliä kisutessaan ulkona ja saadessaan hevoset hermostumaan. Olimme saaneet Ririltä tiukan nootin pitää tuholaiset kurissa ja nuhteessa. Tallille oli tullut viimepäivinä paljon porukkaa; Julle oli tuonut Hoo nimisen lämppärin tallille, Ronnie oli alkanut hoitamaan Nallea, Emilia oli alkanut hoitamaan Breezeä ja tuonut Mindyn tallille ja Cassandra oli alkanut hoitaa Cassua. Hirveästi uusia nimiä ja tyyppejä muistettavana ja tutustuttavana.
Sain touhuni valmiiksi ja palauttelin tavaroita paikalleen Sirun seuratessa touhujani. Harkitsin suuresti menisinkö taukotupaan, äh en todellakaan, siellä saattaisi vaikka joutua puhumaan uusille ihmisille.. Päätin kömpiä tallivintille lukittuani Sirun Ashrikin karsinaan odottelemaan. Tallivintillä istuskelikin jo Merru, Veronica sekä tietysti Eetu. Vanha tuttu mökökökönurkkaus, lösähdin heinäpaalien päälle ja huokaisin. "Missäs kaikki on?" kysyin "Hittoko pitää olla niin social awkward, nii tulin sitte tänne piiloileen haha" jatkoin. "Nova meni Muracolla ja Allu Donnalla maastoon. Niiden kans meni kai Jesse ja Pressa ja Saila ja Ruuben" Veronica kertoi. "Iiris oli puunaamassa Ruusaa ja Jenni oli sillä kaverina. Ja Nallen hoitaja Ronnie tuli mua vastaan ku tulin ulkoa" Merru tiesi. "Mikke on Aaran kans kentällä ja taispa siellä olla Jenni ja Ellenki. Emilia hoitaa tänää Breezen nii Frida ei kai ees tuu." Eetu jatkoi. "Vieläkö sun käsi on kipeä?" osoitin sanani Eetulle. Juteltuamme hetken päätin olla rohkea ja tulla alas vintiltä, hittovie, pitää skarpata.
Hain Peikon pakkasesta sisälle karsinaansa ja hoidettuani hevosen, varustin sen kouluvarusteisiin. Tänään väännettäisiin sitten kunnolla. Olin laiskotellut Peikon kanssa viimeisen viikon ajan, olimme kyllä käyneet estevalmennuksessa, jossa meni hieman kovaa.. Lisäksi olin tehnyt maastakäsittelyä ja hypännyt kertaalleen Veronican armollisessa avustuksessa. Toki Peikko oli käynyt tunneilla, joten ei sen liikutus ihan retuperällä ollut. Kävin kurkkimassa maneesissa, mutta siellä oli tunti menossa. Päätin mennä kentälle ja ottaa pikaiset maastakäsittelyt juoksutuksineen alkuun. Hevosen liikuttua erinomaisesti molempiin suuntiin pysäytin sen ja nakkasin enkkuviltin syrjään kaiteelle odottelemaan. Nousin orin selkään ja aloin heti keventelemään suuria ympyröitä. Laitoin Peikon asettumaan ja taipumaan rehellisesti, vaikkakin ori olisi halunnut laiskotella kovin kaikissa kulmissa. Aikani hinkattuani Nova saapasteli paikalle ja kääri itsensä Peikon enkkuvilttiin. Katseltuaan hetken galaksitukka huikkasi meidät seuraamaan itseään maneesiin, ilmeisesti tunti oli ohi. Ratsastin tanssahtelevan Peikon maneesin kirkkauteen ja siirryin pääty-ympyrälle Novan pyynnöstä. "Keskityppä ite omaan ratsastuksees, eihän se mitään vaikuta, että yrität hevosen saada kulkeen sievästi, jos et ite viitti edes kantapäitä pistää alas ja selkää suoraksi. Kristian Malmstén, ryhdistäydy." Nova napautti. Ja aiheesta -tietysti. Irvistin rumasti ja pyrin korjaamaan itseäni parhaimmiten. Pikkuhiljaa Peikkokin alkoi kulkea kivasti kun lopetin kyydissä kuljailun ja aloin ratsastaa. Nova teki meille tehtävän; ratsastin tötsäneliöä ja keskityin orin rehelliseen kääntymiseen. Etupää ensin, asetus taivutus ja liikkuminen läpi selän. Tehtävä oli enemmän kuin tarpeeksi ja Nova oli reilu, mutta tiukka opettaja. Eli juuri oikeanlainen hommaansa.
Lopulta Nova päästi meidät loppuravien jälkeen pois maneesista (ja jopa luovutti viltin takaisin luvattuani tuoda jonkun viltin hänelle pian) ja otti seuraavan tuntiporukan sisään. Kävelin pitkät loppukäynnit, jonka jälkeen vein Peikon talliin, riisuin varusteet, loimitin ja kylmäsin jalat. Lähdin hakemaan Ashrikinkin sisään ja aloin auttamaan Jesseä iltaruokinnassa. Tämän jälkeen laitoin Peikon ja Ashrikin aamuruoat ja heinät valmiiksi ja lähdin vaihtamaan vaatteitani. Kiskoessani likaisia tallikenkiä pois kaivoin luurin taskustani ja painoin BMW:n webaston päälle. Auto olisi pian superlämmin ja mukava. Pian olinkin lähtövalmis ja juuri kun olin lähdössä, näin Zaidan käytävällä. "Mihis matka" kysäisin hyväntahtoisesti. "Oottelen tässä kyytiä, äiti hakee kun ehtii" Zaida hymyili. "No hei, mä nakkaan sut, sähän taidat asua suht lähellä mua, hyppää kyytiin" sanoin Zaidalle, joka vilkaisi automaattisesti ponin karvoissa olevia housujaan. "Ei se mitään, istu viltin päällä, mä taidan vaan olla liian tarkka sen mun peltilehmän kanssa" Zaida varmaan piti mua tärähtäneenä, se nimittäin ties, että auto oli mulle kaikki kaikessa. Tyttö kuitenkin loi merkitsevän katseen tallivintille, nyökkäsi ja lähdimme yhdessä autolle.
Riri // Olipas kiva, että Peikko pääsi kunnon treeniin! Se vaatii kyllä ratsastajaltakin jonkin verran keskittymistä päästäkseen oikeuksiinsa liikkeidensä puolesta. Kiva onkin, että sait sen kulkemaan loppujen lopuksi ilmeisesti hyvin! Saat merkinnästä 15 v€
Tummanpunaista pintaansa hehkuva henkilöauto parkkeerasi tallin pihaan. Hyvästelin ratissa istuvan äitini samalla kun hyppäsin pelkääjänpaikalta ulos ja paiskasin oven kiinni. Aurinko porotti kuumasti taivaalta, eikä siitä voinut erehtyä - se oli kesä nyt t-paitakeleineen ja päivineen. Automme kadotessa näkökentästä suuntasin katseeni kohti tallia, ja totesin itselleni päätyneeni paratiisiin. Lehtovaaran ratsutila oli täysin eri luokkaa tallien kanssa, joilla olin tottunut käymään: ne olivat lähinnä pieniä ja lahoja maalaislatoja, joiden pihamaa oli yleensä kuin kaatopaikka. Ihastuin ensisilmäyksellä valkoisella maalattuihin lankkutarhoihin, siistiin ympäristöön ja harjakattoiseen talliin - unohtamatta toki tarhoissa käyskenteleviä hevosia, jotka tuntuivat olevan toinen toistaan upeampia eläimiä. Lähdin hieman epävarmoin askelin kohti tallia samalla kun katseeni harhaili milloin missäkin. Huomasin muutaman tallilaisen kävelevän matkani varrella ohitseni, ja tyydyin vain nyökkäämään heille tervehdykseksi. Olin ujompi kuin olisin voinut uneksiakaan, joka tosin saattoi kummuta sietämättömästä jännityksestä, joka taas johtui uudesta tallista. Ehkä se siitä!
Tallissa harhaillessani vastaani sattui onneksi kävelemään punapäinen ja nuorekkaan näköinen nainen, jonka päättelin olevan tallinomistaja. Keräsin viimeisetkin rohkeuteni rippeet, ja rohkenin avaamaan suuni hetkellisen epäröinnin jälkeen. - Hei... Moi! tervehdin seisoen tämän edessä hieman avuttoman näköisenä. - No moi! Sinä olet... hän aloitti lauseen, ja hiljeni hetkeksi muistelemaan nimeäni. - Seera, jatkan tämän lauseen loppuun, ja hymyilin hieman ujosti. - Aivan, Seera! Se Peikon uusi hoitaja. Minä olen Riri, tallinomistaja, esittäytynyt nainen sanoi ojentaen kättään kättelyä ajatellen. Juttelimme siinä hetken, ja samalla hän kertoi hieman tallin säännöistä ja käytännöistä, mutta ne tuntuivat unohtuneen heti ajatellessani vain uutta hoitohevostani jännityksen vallassa. Pian hän totesi, että uskoi minun varmasti pärjäävän Peikon kanssa kunhan muistan olla päättäväinen joskus jääräpäisen elukan kanssa. Ennen kuin Riri katosi taukotupaan, hän kertoi oriin karsinan olevan siivoamatta, joten sen voisin hoitaa jos vain suinkin kykenen. Ryhdyin tietysti tuumasta toimeen, ja ei kauaakaan, kun olin jo Peikon karsinan kimpussa.
Kävelin pitkin tallin käytävää riimunnaru olallani, kun vastaani sattui tummilla hiuksilla varustettu tyttö, joka oli ehkä noin vuoden minua nuoremman näköinen. Rohjetessani tekemään tuttavuutta tämän kanssa hän esittäytyi Zaidaksi, ja hän kertoi myös, että oli Fossen ja Rimpun hoitaja. Rupattelimme hetken poneista, ja kerroin, että olin myös pienten ponien suuri ystävä. Ennen kuin kumpikin meistä jatkoi matkaansa, kysyin häneltä, missä oli Peikon tarha samalla kun selitin, että olin ensimmäistä kertaa tallilla. Tyttö antoi minulle reittiohjeet oriin tarhalle, ja sitten tiemme erosivat. Kävellessäni Peikon tarhalle totesin itsekseni Zaidan olevan tosi mukava, ja sain avuliaisuuden myötä hänestä todella myönteisen kuvan. Sain kuitenkin muuta ajateltavaa saapuessani liinakon suomenhevosen tarhalle.
Napsauttaessani narun lukon kiinni riimuun ja lähtiessäni kävelemään lihaksikas ja uskomattoman upea hevonen vierelläni tunsin oloni todelliseksi kirpuksi. Enhän tosiaan ollut millään tavoin pituudella pilattu. Peikko marssi välillä turhankin vauhdilla kohti tallilla, ja meinasin pahasti jäädä jälkeen. Tallissa kavioiden iskiessä tasaiseen tahtiin betonilattiaa vasten talutin sen käytävää pitkin karsinaansa kevyen puheensorinan säestyksessä, laitoin sen siellä kiinni hoitamisen ajaksi ja hain varustehuoneesta Peikon harjapakin, ja aloin tummansinisien harjojen kera sukimaan oria. Jouduin välillä varpustelemaan yrittäessäni harjata sitä korkeimmistakin kohdista, ja ihan kuin tahallaan se nosti päänsä ylös ollessani aikeissa harjata pikaisesti päänkin alueilta. Se mokoma taisi käyttää pientä jännitystäni ja kokoani hyväkseen. Vietin aikani sitä harjaillen ja yrittäen etsiä parhaat rapsutuspaikat, sillä pitihän meistä nyt jossain vaiheessa kaverukset tulla. Kavioita putsatessani Peikko nosti koipensa ylös vasta parin kehotuksen ja napakamman käskyn jälkeen, muuten se käyttäytyi yllättävänkin asiallisesti. Kuullessani päästessäni nelivuotiaan orin hoitajaksi olin paitsi äärimmäisen innoissani ja ilahtunut ikihyviksi, mutta myös mahassani lenteli kilpaa ainakin tonnikaupalla perhosia. Mitä nyt pikaisen harjaussession jäljiltä uskaltaa sanoa, olin aivan umpirakastunut Peikkoon!
Jäin vielä hetkeksi lämpimien auringonsäteiden lomaan ihailemaan näkyä, jossa Peikko oleili tapittamassa tarhan reunalla. Se hamuili turvallaan viimeisiä heinänkorsia. Pian kännykkääni kilahti viesti. Se oli äidiltä, jossa luki tämän olevan pian perillä hakemassa minua. Hieman vastahakoisesti sanoin moikat hevoselle, ja lähdin hypähdellen turhankin lapselliseen malliin kohti parkkipaikkoja, jossa yhä kiiltelevän punainen auto olikin jo saapunut minua odottamaan.
Toinen hoitomerkintä 13.5 Tuijotin auton pölyisestä ikkunasta hajamielisesti ohitse lipuvaa kuusikkoa ja lehtiään jo kasvattamaan alkaneita koivuja. Aurinko paistoi jälleen kuin viimeistä päivää, ja se ei ollut aina niin hyvä asia - tänäänkin otin peräti kolme täyttä vesipulloa varmuuden varalta tallille mukaan. Kun viimein, ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen automme oli taas tallin pihassa, kiitin äitiä kyydistä ja lähdin marssimaan varmemmin askelin kohti tallia. Päätin nyt olla kiitollinen äidin tarjoamista kyydeistä, sillä oli vähällä, ettei äiti olisi tänäänkään suostunut kyydittämään minua tallille. En tosiaankaan halunnut pyöräillä täydessä helteessä, joten oli nyt vain pakko luottaa äidin hyvään hyvyyteen ja viimeiseen asti lahjoa hänet kuskiksi. Ei tallimatkani oikeastaan ole edes pitkä, mutta silti.
"Moi poitsu! Mitä Peikko-pojalle kuuluu? Mitä?" Juttelin oriille samalla kun silitin sen kaulaa ja napsautin riimunnarun lukon riimuun. Talutin Peikon talliin, ja hakiessani sen harjat aloitin taas herran puunauksen. Seilaillessani epämääräisesti tallissa törmäsin sattumalta ruskeatukkaiseen tyttöön - kirjaimellisesti. Pahoittelin sattumusta vuolaasti, samoin kuin teki myöhemmän tutustumisen jäljiltä Adelieksi ilmennyt tyttö. Tämä kertoi olevansa Ringon hoitaja, ja samaa ikäluokkaa kuin minäkin. Kun jatkoimme menojamme, hain saman tien satulahuoneesta Peikon varusteet, ja hetkessä olin saanut ne heitettyä sen päälle, tosin pienellä Ririn avustuksella. Kun olimme valmiit oriin kanssa, suuntasin sen kanssa kentälle.
Laskin mustan koulusatulan jalustimet alas, ja nousin rauhallisesti Peikon selkään. Aloittaessani kävelemään pitkin ohjin en välttämättä muistanut ratsastaa kovinkaan aktiiviseen malliin. Annoin hevosen venyttää kaulaansa reippaasti. Kun olimme löntystelleet tarpeeksemme, yritin keskittyä hieman paremmin ja aloin hakemaan kunnon tuntumaa. Ratsastin, tai ainakin yritin, eri kokoisia voltteja ja ympyröitä. Pyrin saamaan oria taipumaan ympyröillä, ja se onnistui kohtalaisen hyvin. Pyysin sitten Peikkoa raviin, ja aloin työstämään taivutteluympyröitä myös ravissa - lievästi sanoen aivoni eivät rullanneet tarpeeksi hyvin keksiäkseni jotain muuta tekemistä. Tein epätoivoisesti toiseenkin suuntaan ympyröitä kevyessä ravissa, ja onnekseni siihen suuntaan sain homman rullaamaan astetta paremmin. Kun hiostavan ravityöskentelyn jälkeen taputin Peikon kaulaa ja kehuin sitä ääneenkin, pärskähti Peikko tyytyväiseen malliin saadessaan taas hieman pidempää ohjaa. Annoin sen löntystää aikansa, kunnes aloin taas keräilemän ohjia ja hain sitä taas aktiivisempaan muotoon. Otin muutamat laukannostot kumpaankin suuntaan - alkuun vauhtia piisasi, mutta hetken kuluttua se rauhoittui oikein kivaan laukkaan ja asettui ympyrälle niin hyvin, kuin ratsastustaidoillani suinkin on mahdollista. Parien laukkojen jälkeen annoin sen tietysti parin kierroksen keventämisen jälkeen taas kävellä. "Hieno Peikko!" Kehuin vuolaasti hevosta, joka pärskähti jälleen silittäessäni sen kaulaa. Nousin alas satulasta, ja suuntasimme takaisin talliin.
Kun ori oli taas onnellisesti vapaana tarhassaan, hääräilin tallissa vielä hetken. Kävin pikaisesti vierailemassa ennen lähtöäni tallituvassa, jossa oleilikin liuta tallilaisia. Esittelin itseni huomatessani muiden puheen lakanneen ja katseiden kääntyneen minua kohden. Itsensä esitteli vastapalvelukseksi Cassanda, sen jälkeen hymyillen Emilia ja viimeisinä Aleksandra ja Saippua. Kaikki heistä vaikuttivat oikein ystävällisiltä, ja olin tainnut päästä eroon iänikuisista ennakkoluuloistani. Kävin vielä sanomassa heipat Peikolle, joka tuttuun tapaansa vain seisoskeli tarhan nurkalla. "Minä tulen pian taas sinua kiusaamaan, Peikko!" Totesin hymyillen liinakolle, jota se tuntui kiinnostavan yhtä paljon kuin ympärillä leijailevat pölyhiukkaset. Kiiruhdin autolle, ja ei kauaakaan, kun Lehtovaaran ratsutila katosi silmistä hetkessä maiseman muututtua taas samaksi ja tylsäksi kuusiseinämäksi.
// tarkoituksena oli lisätä tähän pari kuvaa mutta yllättäen en osannut... Ehkä tää silti tästä
Kolmas hoitomerkintä: Maastakäsittelyä 14.5 Pyöräilin hiki valuen selkääni pitkin tallille. Äidillä oli tänään joitain pakollisia työkiireitä, joten minun oli hieman pakko napata fillari alle ja lähteä polkemaan. Mikä pahinta - kerta ei varmasti jäänyt viimeiseksi. Huohotin hengästyneenä kaartaessani viimein tallin pihaan takapyörä sutien, ja mikä helpotus, että pian pääsin hieman viileämpään talliin. Suuntasin ensimmäisenä tallitupaan hengähtämään hetkeksi. Siellä oli päällä mielenkiintoinen keskustelu pahimmista tippumisista, mutta en sen koommin jaksanut osallistua keskusteluun.
Harmikseni Peikon karsina oli jo siivottu, joten sen kimppuun en tällä kertaa ryhtynyt. Ruokakuppikaan ei näyttänyt sen enempää tarvitsevan puunausta, joten luovuin siitäkin ajatuksesta. Kun lopulta tyydyin vain notkumaan aikaansaamattomasti tallissa, kuulin pian jonkun äänen takaani.
- Hei moi Seera! Zaida tervehti yllättäen saapuessaan Fossen suitset olallaan. - Moi! Oletko menossa ratsastamaan? kysyn viitaten tämän olalla riippuviin suitsiin. - En itseasiassa. Ajattelin putsata nämä, haluatko tulla pitämään seuraa? tummatukkainen tyttö ehdottaa kysyvä ilme kasvoillaan. Myönnyin ilomielin ehdotukselle, ja lähdin Zaidan kanssa kohti satulahuonetta. Päätin hetken mielijohteesta itsekin putsata Peikon suitsia, että omaisin jutustelun lomaan jotain tekemistä. Puhuimme Zaidan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä: koulusta, vapaa-ajan sattumuksista kuin myös tietysti poneista, joista olisi tuntunut olleen puhuttavaa pidemmäksikin aikaa.
Kun Peikon suitset kiiltelivät kuin timantit konsanaan, lähdin hakemaan itse hevosta tarhasta talliin. Yritin epätoivoisesti vislata, kutsua nimeltä ja mitä vielä, muttei hevonen ottanut askeltakaan porttia lähemmäs. Rapistellessani hieman taskustani löytynyttä karkkipaperia oriin huomio heräsi viimein, ja se lähti uteliain askelin liikkeelle. Livahdin portista tarhaan, ja silitin Peikon kaulaa tullessani tarpeeksi lähelle. Liinakko hörähti lempeästi, ja en voinut olla lepertelemättä sille napsauttaessani narun pikalukon kiinni riimuun ja lähtiessäni taluttamaan sitä talliin. Talutin herran sen omaan karsinaan, hain harjat ja aloin - kuten arvata saattaa - harjailemaan sitä rapsuttelun lomassa. Tällä kertaa viimekerrasta viisastuneena otin Peikon riimusta kiinni, silitin rauhallisesti sen päätä ja samalla harjasin sen päätä korkeuden estämättä. Harjasin hevosen korvanjuuresta vuohisiin asti läpikotaisin huolella, muttei se silti kiillellyt niin kuin kaikissa saduissa oli tapana. Putsasin kaviot napakan päättäväisesti, ja yritin jopa letittää sen paksua harjaa, muttei siitä tietysti mitään tullut.
Suuntasin myöhemmin Peikon kanssa maneesiin, sillä kenttä oli tällä hetkellä käytössä. Olinhan ajatellut harjoittavani maastakäsittelyä, jonka takia päättelin rauhallisen paikan olevan parempi vaihtoehto. Aloitin tavallisesti vain taluttelemalla, eikä onnekseni orilla tuntunut olevaan mihinkään kiire. Pärskähtäen muutamaan kertaan Peikko kulki nätisti vierelläni minua yhtään etuilematta. Kävelyn onnistuttua mainiosti aloin tekemään täsmällisiä pysähdyksiä, joissa pyrin saamaan hevosen jalat tasaisesti kohdilleen. Muutamaan kertaan Peikon toinen etujalka oli puolen askeleen verran liian edellä. Hetken harjoittelun jälkeen pysähdykset sujuivat suoraan ilmankin kädellä avustamista, mutta seuraava ongelma ilmeni herran malttamattomuudessa - se meinasi lähteä matkoihinsa ennen aikojaan. Aloin pian itsekin hevosen tapaan kyllästymään jatkuviin pysäyksiin, joten yritin keksiä jotain muuta. Otimme sitten hyvän yrityksen kanssa suoria peruutuksia, ja se taisi jäädä yritykseksi hyvin pitkälti minun epäselvien apujeni myötä. Peikko kulki kuitenkin rentona, ja selkeästi kuunteli.
Hetken taluttelun jälkeen tietysti roppakaupallisen verran rapsutuksia Peikko otti ilomielin vastaan. Tallissa harjailin vielä hetken, ja kuten ohimennyt Adeliekin naureskeli - minä en näköjään saa harjaamisesta tarpeekseni. Vein reippaasti vieressäni etenevän oriin takaisin tarhaan. Peikko pärskähti, notkahti yllättäen polvilleen ja piehtaroi välittömästi päästessään tarhaan. "Oliko muka noin rankkaa työskentelyä" naurahdin hevoselle kun se viimein nousi ylös ja ravisteli itsensä pölyn peitosta. Hyvästelin Peikon jälleen ennen, kuin tekemisenpuute ajoi minut onnettomasti maassa notkuvan pyöräni luo. Nakkasin sen sarvessa riippuvan kypärän päähäni, hyppäsin sen satulaan ja lähdin polkemaan kotia kohden.
Neljäs hoitomerkintä 15.5. Selailin tallituvassa jonkin näköistä hevoslehteä hörppien samalla jääkylmää mehua. Vaihdoin muutamat sanat Cassandran ja Aleksandran kanssa siinä lomassa.
Paikoillaan laiskottelu alkoi ennen pitkää kyllästyttää, joten lähdin moikkaamaan Peikkoa, joka tuttuun tapaansa tapitti tarhan kulmassa. Mahtoi silläkin olla kuuma, sillä tällä kertaa se jopa tuli minua vastaan aitauksen portille ja lähtien mieluusti talliin. "Mitä Peikko-pojalle kuuluu, mitä?" Juttelin oriille hoitamisen yhteydessä. Kampasin sen tukan oikein siististi, suin jopa sen likaisen hännän ja varmistin, ettei sen kavioista löytynyt yhden yhtä grammaa likaa. Käytin harjaamisessa myös tavallisesta poiketen kahta eri harjaa. Pian heitin sille pelkästään suitset niskaan, sillä tuoreena älynväläyksenäni oli ratsastaa satulatta. Napsautin kypäräni lukon kiinni, vetäisin hansikkaani käsiini ja lähdin Peikon kanssa kohti kenttää.
Nousin selkään korokkeelta, ja vasta vetäessäni itseäni kunnolliseen asentoon Peikko pinkaisi matkaan. Se liikkui yllättävän reippaasti ottaessa huomioon helteen, joka meinasi jättää minutkin tänään vain tallille lähdön sijaan torkkumaan riippukeinuun. Peikko huiski kipakasti hännällään ympärillä hääräileviä hyönteisiä pois, ja välillä huitoi niitä takajaloillakin. Ori käveli alkukäyntien aikana jotenkin todella rauhattomasti, ja sen pää vispasi lakkaamatta ympyrää. Päätin antaa herralle parempaakin tekemistä kuin hyönteisistä murehtimista, joten aloin keräämään ohjia tuntumalle ja nostin ravin. Alkuun selkä tuntui hieman liukkaalta ja hankalalta ylipäätään istua kyydissä, mutta ajan myötä siihenkin totuin. Nojasin aavistuksen verran taaksepäin istuessani Peikon ilmavaan harjoitusraviin, ja pätkittäin tunnuin jopa hieman jääväni matkustamaan. Yritin skarpata, ja ratsastin hieman keskittyneemmin keskiympyröitä taivutellen ratsuani. Ratsastin erilaisia kouluradan teitä, kuten kolmikaarisia kiemurauria, puoliympyröitä sekä kahdeksikkoja. Teistä tosin tuuppasi tulemaan hieman erikoisen mallisia, mutta ehkä sekin siitä harjoituksen myötä. Annoin pian ohjien valua sormieni lävitse löysiksi ja hevosen venyttää kaulaansa tyytyväisesti pärskähtäen. "Hieno Peikko!" kehuin enää ötököistä moksiskaan olevaa oria.
Olin ottanut vielä laukat, ravannut ja kävellyt loppukäynnit, kun talutin Peikon takaisin talliin. Sen karsinassa totesin sen olevan hikinen, joten vein sen oitis pesukarsinaan. Kun olin suihkutellut hikiset kohdat viileällä vedellä, kuivasin sen vielä pyyhkeellä ennen kuin vein hevosen takaisin ulos. Talutin sen tarhaan pitäen narua hieman turhankin löysällä. Päästin Peikon vapaaksi antaen sen turvalle vielä hennon pusun, jonka jälkeen palasin talliin, tarkemmin tallitupaan. Nappasin ensitöikseni mehupurkin, kaadoin sen onnettomat rippeet lasiin ja ei kauaakaan kun vadelmanmakuinen litku katosi kurkustani alas. Nappasin taas pari varustelehteä syliini ja hyppäsin sohvalle lukemaan. Niiden perusteellisen läpiluvun jälkeen suuntasin Peikon karsinalle - onnekseni sitä ei oltu vielä siivottu, joten tekemistä riittäisi taas hetkeksi aikaa. Ryhdyin oitis töihin hakien kottikärryt ja talikon. Putsasin vielä Peikon suitset ennen lähtöäni. Seuraa tänään ei varsinaisesti riittänyt jonoksi asti, joten ennen pitkää painelin jo pyörälläni kotia kohden. Taisin vielä ajatuksissani kantoa päin ajamisen seurauksena kaatua matkan varrella, joten kuten aina - mustelmilta ei vältytty. Loppumatkan kuitenkin pysyin tukevasti pyöräni satulassa ja kätöseni kiinni sen sarvissa.
Viides hoitomerkintä 17.5 Siivosin Peikon karsinaa hyräillen lempibiisiäni. Se pauhasi kuulokkeistani jo ainakin kymmenennettä kertaa uudelleen, ja en vieläkään ollut saanut siitä tarpeekseni. Siivous sen tahdissa sujui sulavasti kuin tanssi ja nopeasti kuin mikäkin. Kun karsina oli siisti, käväisin vielä tallituvassa päiväkahveilla - tai no join kylläkin sitä kuuluisaa mehua, sillä en ollut vieläkään oppinut juomaan kahvia. Kuuntelin uteliaana vierestä Aleksandran ja Jennin keskustelua. Jennin näin tänään ensimmäistä kertaa, ja lyhyen tutustumisen jälkeen hän osoittautui oikein mukavaksi. Heidän keskustelu koski lähinnä Sussu-varsaa, eli ilmeisesti Jennin hevosen Ellenin uutta pienokaista. Totesin nähneeni sen kerran siinä välissä, ja sanoin myös sen olevan supersuloinen - siitä jos jostain molemmat heistä olivat samaa mieltä.
"Mitä poika?" Juttelin tuttuun tapaan suomenhevoselle, kun talutin sitä tarhasta talliin. Talutin sen tallin käytävää pitkin karsinaansa, ja laitoin sen siellä kiinni ennen kuin hain sen harjat. Peikko hamuili kuivikkeiden seasta yksittäisiä heinänkorsia, ja rouskutteli niitä yksi kerrallaan kitaansa. Harjasin Peikon perusteellisesti. Kavioiden putsauksessa minulla oli hieman ongelmia, sillä painavan jalan ylhäällä pito ei ollut helppoa unohtamatta hiekkakökköjen raaputtamista pois. Selvisin kuitenkin siitä tehtävästä kunnialla, ja en voinut olla huokaisematta helpottuneena kun laskin viimeisen kavion maahan alas. Suin vielä viimeisetkin liat pois karvan yltä, ennen kuin hain satulahuoneesta Peikon satulan. Jouduin todenteolla pinnistelemään, että sain satulan nostettua hevosen selkään. Kävin toisella puolella suoristamassa myttyyn jääneen huovan ja tarkastin satulan olevan kohdillaan ennen, kuin kiristin satulavyön sille kireydelle, että se pysyisi sentään selässä. Ajattelin kiristää vyön kunnolla sitten, kun nousen selkään. Hain tietysti vielä oripojan suitset. Napsautin riimun lukon auki, liu'utin riimun kaulalle ja sujautin suitse päähän. Tai en tiedä voiko sitä "sujauttamiseksi" sanoa, sillä jouduin taistelemaan kuolainten laitoin kanssa ja kutittelemaan Peikon suupielistä että se mokoma avaisi suunsa. Kun hevonen oli ainakin lähestulkoon valmis, sujautin kypäräni päähän karsinan edustalla. Pian huomasin Ririn tulevan tallituvalta päin, ja ajattelin moikata. - Moi Riri! Tervehdin häntä samalla kun napsautin kypäräni kiinni. - Ai moi Seera! Mitä ajattelit tehdä Peikon kanssa tänään? Riri tervehtii ja hymyilee ystävällistä hymyään. - Tarkoituksena oli mennä maastoon. Laitanko sille jotkut suojat? Kysyin ja vilkaisin karsinassa odottelevaa hevosta. - Hm... Voisit laittaa ainakin takajalkoihin joo, etukoipiin ei ehkä tarvitse, mutta voit laittaa niihinkin! Muista sitten että Peikko saattaa maastossa joskus vähän innostua, Riri vastaa hetken mietittyään ja hymyili minulle ennen kuin jatkoi matkaansa. Kävin pistämässä Peikolle vielä suojat jalkaan ennen kuin talutin varustetun oriin ulos.
Kiristin vyön vielä tarpeeksi tiukalle ennen kuin laskin jalustimet alas ja kapusin korokkeelta selkään. Ohjasin Peikon kohti maastopolkuja, ja pidin ohjat tavallista kireämmällä alkukävelyjenkin aikana. Pian löysäsin niitä hieman kun huomasin ratsuni pärskähtäen tyytyväisyyden merkiksi rennosti. Kuuntelin lintujen viherrystä, puiden lehtien huminaa ja hevosen tasatahtista kavioiden kopsetta. Vedin syvään henkeäni saaden keuhkoni täyteen raikasta kevätilmaa. Peikko käveli jatkuvasti ympärilleen innoissaan tuijotellen, ja huomasin sen olevan vähintään yhtä innoissaan maastoon pääsystä kuin minäkin. Kävelimme hetken aikaa rennosti pitkin kapeaa soratietä, kunnes keräilin ohjia tuntumalle ja ori lisäsi huomattavasti vauhtia. Pian pienin avuin pyysin hevosta raviin, ja pian Peikko kipitti jo reippaasti pitkin pitkää maastopolkua. Ratsastin pitkälti kevyttä ravia, ja tein töitä pitääkseni ratsuni visusti ravissa. Pian hiljensin käynnille huomatessani vastaantulevan auton. Ori pärskähteli tyytyväisesti, ja hengästymisestä huolimatta se käveli tavallista reippaampaa käyntiä. Taputin kehumisen merkiksi hevosen kaulaa, ja ihan salaa suljin hetkeksi silmät ja halasin Peikkoa. Paras. Kun olimme kamppailleet taas hetken lähestulkoon kiitoravin kanssa, annoin lopulta ohjan hellätä ja merkiksi annoin hellät laukkapohkeet, ja silmänräpäyksessä herra pinkaisi jo laukkaan korskuen ja häntä villisti heilahtaen. Maailma vain vilisi silmissä, ja kuulin vain Peikon vauhdikkaasti maata rummuttavat kaviot. Nousin kevyeen istuntaan, ja tarrasin varmuudenvuoksi harjasta kiinni antaen hevosen laukata. Laukkasimme täyttä vauhtia pitkin polkua, ja mielessäni kävi, että kaikki meni liian hyvin kun hevonenkin oli hallinnassa. Pitikin ajatella. Ei kauaakaan, kun mutkan takaa kuulin moottorin pärinää ja pian näkökenttääni ilmestyi rekka-auto, jonka kuski näytti vähintäänkin yhtä kauhistuneelta kuin minäkin. Kiitolaukassa sen kiilaamisessa saattaisi käydä kalpaten, joka sai minut kauhun valtaan, vaikka yritinkin rentoutua. Yritin kaikkeni hidastaakseni, mutta apuni taisi mennä kuin kuuroille korville. En saanut sanaakaan sanottua vahvan ilmavirran ansiosta, ja hetkessä olimme ohittaneet rekan liian kovassa vauhdissa. Onnekseni pian huomasin nuoren hevosen kunnon loppuvan kesken, ja pian sen laukka oli niin laahaavaa, että sain kuin sainkin sen hidastettua ravin kautta käyntiin. Peikko puuskutti sen minkä kerkesi. Olin hieman järkyttynyt satulassa, ja tyydyin vain rauhoittaakseni itseäni silittämään hevosen kaulaa. Pian ori taas puuskahti rauhallisesti, ja kävelimme kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Luontokin tuntui hiljenneen vaaratilanteen vaaniessa. Onneksi olimme molemmat ehjin nahoin tallilla sen jälkeen, kun ratsastin vielä lenkin loppuun ottaen ravia ja jopa yhden laukkapätkänkin. Nyt en pelännyt sen lähtemistä käsistä, sillä se oli väsynyt kuin mikä.
Hyppäsin tallipihassa alas satulasta, ja nostin jalustimet ylös. Huomasin Adelien ja hoitoponinsa Ringon tulevan tallista. En ollut varma, oliko hän viemässä kirjavaa tarhaan vaiko oliko hän vain syöttelemässä. Samalta se kuitenkin näytti. - Moi! Mitä rallia veditte vai miksi Peikko on noin hikinen? tyttö kysyy naurahtaen ja vetäen poninsa pään ylös ruohosta. - Oltiin sen kanssa maastossa, ja se muuten laukkasi kovaa! totesin ja virnistin hieman, vaikka kokemus lähinnä vieläkin puistatti. - Haha, kovaa? Kai olet nähnyt, kun Ringo laukkaa täysiä. Se voittaisi Peikon mennen tullen, Adelie vitsaili leikkisästi, ja laittoi kätensä Ringon kaulalle. - Otetaanko joskus laukkakisa? kysyn yhtyen vitsailuun, ja sovimme sen kättelyn merkeissä ja purskahdimme nauramaan.
Tallissa kävin huuhtelemassa huolellisesti hevosen hikiset kohdat, ja suihkuttelin jalatkin läpi hieman viileämmällä vedellä. Kuivaamisen jälkeen Peikko oli valmis palaamaan tarhaan. Jäin taas notkumaan tarhan luo lähinnä katsellen oriin rentoa oleilua. "Heippa Peikko-poika! Nähdään!" Huudahdin hevoselle ennen katosin taas talliin laittamaan loput tavarani paikoilleen, jotka olin aiemmin vain jättänyt lojumaan milloin mihinkin. Se on minun yksi pahoista tavoistani, joita yritin epätoivoisesti karsia pois. Kun olin siivonnut jälkeni ja huvikseni lakaissut tallikäytävän, lähdin pihalle odottelemaan kyytiäni tallilaukku olallani, ja ei kauaakaan, kun jotain punaista alkoi erottua kuusikon välistä. Punainen auto kurvasi tallipihalleen äiti ratissa. Hyppäsin etupenkille, napsautin turvavyön kiinni. Mielessäni pyöri vain päiväinen maastoreissu, ja en sen vuoksi pystynyt kuuntelemaan äidin palpatusta koulunkäynnistäni. Onneksi sentään ei käynyt sen pahemmin, ja Peikko on kunnossa. Muuten maastoilu oli oikein hauskaa, ja sitä tulenkin varmasti jatkossakin tekemään ihanan liinakon kanssa.
Kuudes hoitomerkintä 18.5 Siivosin taas Peikon karsinaa kuin viimeistä päivää hiki valuen selkääni pitkin. Siivoaminen kävi taas leikiten taustalla soiden musiikkia, eikä hommassa sujunut kuin noin kymmenen minuuttia. Tallissa hääräilyn lomassa sain aikaan vielä putsattua rakkaan hoitohevoseni varusteet, vietyä sen tarhaan lisää vettä ja putsattua sen ruokakupin. Kävinpä vielä moikkaamassa Lehtovaaran uusia asukkaita, eli tietysti uljasta kanapoppoota - taisin salaa ihastua Kaalipäähän. Olihan se päättömästi ympäriinsä kotkottaen säntäilevä otus sympaattinen tapaus!
Kun sain kanoista tarpeekseni, lähdin moikkaamaan tarhassaan oleilevaa Peikkoa. "Mitä poikaaa? Onko ollut ikävä?" Kysyin virnuillen kömpien tarhaan ja silittäen hevosen silkinpehmeää turpaa. Se hörähti pienesti, ja kyttäsi minua samalla kun kiinnitin sen riimunnaruun ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohden. Se köntysti perässäni rennosti, ja sillä tuntui olevan yhtä huoleton fiilis kuin minullakin rankan koeviikon jäljiltä. Rapsuttelin ja silittelin sitä harjauksen yhteydessä minkä sieluni sieti. Peikko kökötti paikoillaan hoitamisen aikana satunnaisesti käytävällä hääräilevää porukkaa seuraillen. Samalla pohdin mitä voisin tänään tehdä poitsun kanssa, ja mieleeni putkahti vain rento taluttamismaasto.
Peikko käveli vierelläni yhtään etuilematta pitkin maastopolkuja. Linnut soitti taas kaunista melodiaa yhdessä koivujen lehtien kanssa, ja päätin vain nauttia täysin siemauksin. Hevonen kulki löysän narun päässä välillä pärskähtäen pirteästi ja satunnaisesti ympärilleen vilkuillen. Pienen matkan päästä löysin aukion, joka oli mehevän ruohon peitossa. Tein kaikkeni, ettei Peikko pääsisi ryntäämään ennen aikojaan syömään. Pian kuitenkin annoin sen syödä. Se alkoi pureskella nurmea melkoisen ahneesti, ja tyydyin vain tuijottelemaan sen syöpöttelyä. Pian kuitenkin jatkoimme maastolenkin loppuun pienen syöttelytauon jälkeen.
Tallissa hoidin Peikon taas tavanomaisesti huolellisesti. Kun hevonen oli taas turvallisesti tarhassaan, laitoin hujan hajan jääneet harjat paikoilleen ja kipaisin vielä tallituvassa juomassa sitä älyttömän hyvää mehua, josta en vain saanut tarpeekseni. Sieltä löysin oleilemasta Saippuan, Veronican ja Merrun. - Moi! Minä olen tosiaan Seera, kiva tutustua! esittäydyin osoittaen sanani lähinnä vielä minulle vieraisiin tallilaisiin. - Minä olen Veronica, hei vain, pitkähiuksinen blondi tervehti hieman katseellaan minua arvioiden, mutta silti väläyttäen hymyn. - Ja hoidan Sotilasta. - Moikka! Olen Merru, ja olen Hipun hoitaja, toinen heistä sanoo hymyillen. - Okei! Hoidan tosiaan Peikkoa, ja se on paras, sanon ottaen esille mehupurkin ja kaataen sen onnettomat rippeet lasiin. Juon lasillisen hetkessä tyhjäksi ja istahdan kaivaen kännykkäni esille. Kolmikko jatkoi keskusteluaan vielä minun lähtiessänikin, ja se kai liittyi jotenkin niihin kanoihin.
// Kaksikko näkyy vähän pienellä tuossa kuvassa, klikkaamalla suuremmaksi..
Seitsemäs hoitomerkintä: hyppyjä kentällä 19.5 Selasin kännykkääni samalla kun istuin tylsistyneenä autossa. Kesken vanhojen Whatshapp-viestien selailun luurini yläpalkkiin kilahti viesti. Se oli Adelielta, ja viestissä luki: "Sori jos mä vähän myöhästyn". Olimme sopineet menevämme tänään yhdessä ratsastamaan. Vastasin viestiin, että ei hätää, sillä olin itsekin vasta matkalla. Pian auto kaarsi Lehtovaaran ratsutilan tallipihalle sora ratisten renkaiden alla. Sujautin kännykkäni laukkuuni, hyvästelen äidin ja suuntasin suoraa päätä talliin. Vein tallissa tavarani tallitupaan (kerrankin en lojumaan pitkin käytäviä), ja jäin vain odottelemaan seuralaiseni tuloa. Peikon karsina oli jo siivottu, eikä varusteetkaan ehkä tarvinneet sen kummempaa puunausoperaatiota. Joten tyydyin vain odottelemaan, ja pian hyväksymään sen faktan, että Adelie oli jo vähän myöhässä. Vartin päästä kuitenkin arvatenkin kiivaasta pyöräilystä hengästynyt tummatukka saapui, ja pahoitteli myöhästymistään.
Lähdimme samaa matkaa hakemaan hoitopollejamme tarhoistaan. Peikko seisoskeli tarhan portilla, joten minulla ei kauaa sujunut sen pyydystämisessä. Ei kauaakaan, kun Adeliekin sai pyydystettyä ahneen Ringon ja talutimme niitä kohti tallia. Tallissa molemmat puuhaili reippaaseen tahtiin harjaamisen merkeissä. Pian Adelie ilmestyi karsinan ovelle. - Käydäänkö kasaamassa esteet jo valmiiksi? hän kysyi siirtäen painoaan toiselle jalalle. - Ei kun niin, tietysti. Mennään vaan. Rakensimme kentälle muutaman ristikon, sekä laitoimme myös muutaman maapuomin alkua ajatellen. Ahersimme raskaiden puomien kantamisen merkeissä varmaan kymmenen minuuttia, kunnes esteet olivat onnellisesti pystyssä. Palasimme talliin, ja silmänräpäyksessä molemmat olimme saaneet uljaat estehevosemme valmiiksi. Kun olimme matkalla kentälle, ihmettelin, miksi yllättäen Peikko veti yllättäen korvat luimuun ja peruutti jämäkästi taaksepäin sieraimet suurina. "Soo, rauhassa!" rauhoittelin sitä, ja pian kuulinkin jo ongelmanlähteen. Korvia raastava kaakatus ja kotkotus, ja pian tallin takaa ryntäsi meitä kohden kanalauma. Kärjessä hullunlailla juoksi Kaalipää, sen perässä Doris kananen, sen jälkeen Milla Magia ja viimeisenä muttei hiljaisimpana ryntäsi Matami-Mimmi. Ringokin alkoi - ymmärrettävästi - hermostua, ja sekin sieraimet kauhusta suurina peruutti kauhistuneena. Pian kanojen perässä juoksi hengästyneenä Cassandra ja Veronica, jotka ilmeisesti yritti saada sekopäitä elukoita kuriin. "Hiton herneaivot, painukaa matkoihinne!" Kiljahdin jalkoihin hyppiville kanoille, ja ne viimein lähtivät pois kimpustamme kun Adelie huiskaisi niitä varoittavasti raipallaan. Kun kanajahtilaiset saivat riiviöt kiinni, emme voineet Adelien kanssa olla purskahtamatta nauruun.
Kentälle päästessämme nousin liinakon selkään, ja alkukäyntien aikana sain selästä käsin jalustimet säädettyä kuosiinsa. Annoin hevosen venytellä kaulaansa pitkin ohjin. Vilkaisin hetken kuluttua miten Ringolla ja ratsastajallaan menee, ja siinähän ne puksuttivat takanamme. Alkukäyntien aikana rupattelimme satunnaisesti niitä näitä, ja keskustelimme myös vitsaillen siitä, kumpi joutuisi leipomaan tänään enemmän kakkua. Ennakkoveikkaukseni oli tietysti Adelie, kuin taas hänen veikkaus minä. Aloin pian hakemaan tuntumaa, ja nostin kevyen ravin. Peikolta tuntui taas riittävän virtaa, sillä se puksutti menemään kuin viimeistä päivää. Taivuttelin sitä ympyröillä molempiin suuntiin, tein muutamat pysähdykset suoraan ravista ja aloin tulemaan puomeja hetken kuluttua. Pariin otteeseen puomit kolisivat omaa huolimattomuuttani, mutta muuten se sujui ihan hyvin. Hengähdystauon jälkeen aloin teettämään muutamia laukannostoja, jotka vauhdikkuutta lukuun ottamatta kulki ihan mallikkaasti. Peikko esitti reipasta ja aktiivista laukkaa, ja molempiin suuntiin laukkailtuani kehuin hevosta taputtaen ja silittäen sen kaulaa. Tulimme myös ihan pariin kertaan vain puomitkin laukassa. Sitten aloimme ottamaan ensimmäisiä hyppyjä, ja ne suoritimme noin kymmenen laukka-askeleen linjalla. Sillä välin kun Adelie ja Ringo odottelivat kentän laidalla, nostin laukan. Peikko pinkaisikin vauhtiin, ja jouduin rauhoittamaan laukkaa vähän tekemällä päätyyn ensin ympyrän. Sitten ohjasin hevosen esteelle, pidätin ja päästin juuri ennen estettä - ja se muuten loikkasi isosti jos ei muuta. Minulla oli hieman vaikeuksia päästä hyppyyn mukaan. Toinen ristikko läheni kovaa vauhtia, ja toteutin aivotyöskentelyn pidäte, päästö ja hyppy. Toinen loikka onnistui jo paremmin, ja sen jälkeen kehuin Peikkoa. Sitten oli Ringon vuoro hypätä, ja oikein yllätyin, miten vauhdilla kaksikko ylitti linjan leikiten. Tulin sitten linjan toisesta suunnasta, ja toiseen suuntaan hypyt onnistui hyvin, vaikkakaan edelleen en oikein osannut odottaa melkoisia ilmavarahyppyjä. Muutamien toistokertojen jälkeen homma alkoi jo sujua jos jonkin lailla, ja ohitse kulkeva Ririkin kehui yhtä hyppyämme, joka oli kieltämättä minunkin mielestä oikein edustuskelpoinen. Pian nostimme ristikot pieniksi pystyiksi, ja Ringo sai kunnian aloittaa. Se laukkasi ensin ihan lupaavasti ensimmäistä estettä kohden, ja loikkasi sen ongelmitta. Kun linjan toinen, hieman korkeampi pysty lähestyi, kirjava hidasti jo melkein kieltäen ennen estettä, mutta hetken mielijohteesta ponkaisi sen yli sittenkin. Adelie ei tietysti ollut odottanut moista hyppyä, ja laskeutumisen jälkeen putosikin satulasta. Ringo ravasi tyytyväisenä kohti kentän päätyä, ja alkoi popsimaan sieltä nurmea. Jouduin todenteolla pidättelemään naurua, kun kikattava Adelie nousi hiekasta puistellen vaatteitaan. "Kakkua!" huusin tietysti. Tyttö vain näytti minulle kieltä, haki poninsa ja nousi sen selkään mutkitta. Otimme vielä yhdet hypyt ennen kuin otimme vielä loppuun rennosti pitkin ohjin ravia, ja myöhemmin käyntiä.
Tallissa vein Peikon suoraa tietä pesupaikalle, ja riisuin sen varusteet siinä. Suihkuttelin hikisen hevosen samalla kun se sai päähänsä alkaa kuopimaan. Se lopetti sen kuitenkin muutaman käskyn jälkeen. Kun minun ratsuni oli valmis, kävi Adelie vielä suihkuttelemassa hikisen Ringon. Kun pollet saimme hoidettua, vietimme vielä hetken aikaa tallituvassa kertoen tarinaa tallilaisille melkoisista kanoista sekä Adelien tippumisesta. Pian minun piti kuitenkin lähteä kotiin, ja ennen sitä kävin hyvästelemässä tietysti piehtaroimaan käyneen oriin.
Kahdeksas hoitomerkintä: Sunnuntain syöttelyt 20.5 Poljin pyörälläni pitkin möykkyistä soratietä. Ihoni meni kananlihalle kylmän tuulen ansiosta, mutta pian onneksi talli alkoi lähestyä, ja ei kauaakaan kun jo asettelin pyörääni jalkansa varaan seisomaan. Napsautin kypäräni klipsin auki, ja jätin sen roikkumaan onnettomasti fillarini sarveen. Suuntasin suoraan Peikon tarhalle, ja jäin hetkeksi notkumaan sen tarhan aidalle.
Noukin maasta mehevän ruohotupsun, ja ojensin käteni aidan ylitse. Peikko huomasi tuloni, ja löntysti luokseni napaten ruohokasan suihinsa. Kuuntelin hetken sen rauhoittavaa mussutusta, jota olisin voinut kuunnella loputtomiin. Rapsuttelin samalla hevosen kaulaa ja asettelin sojottavan harjan ojennukseen. Annoin sille vielä yhden kasan ruohoa ennen, kuin livahdin portin ali tarhaan kiinnittäen riimunnarun oripojan riimuun. Talutin liinakon tarhasta ulos, ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohden. Käytävää pitkin taluttaessa Peikko törttöili hieman Donnan karsinan kohdalla, ja olisi mielellään pitänyt showta. "Lopeta!" käskin napakasti ja heilautin narua hieman saadakseni hevosen huomion. Talutin Peikon karsinaansa, hain tietysti sen harjat ja taas sama rumba alkoi - harjausta tuntikaupalla. Putsasin kaviot, suin hännän ja varpustelin ylttääkseni laittamaan harjan nätiksi. Päätin siinä ajankuluksi harjoitella erilaisia kisakampauksia silmällä pitäen lähestyviä koulukilpailuja: pitihän hevosen olla edustuskunnossa ja parhaimmillaan etenkin kisaradalla. Letittämäni sykeröt näyttivät lähinnä takkukasoilta, joista sojotti ylimääräisiä jouhia. Tein sykeröt pariin kertaan uudestaan, muttei niistä mitään tullut. Alennuin jopa nykäisemään Ririä hihasta ja kysymään apua epätoivoisen letittämisen suhteen. Riri näytti miten sykeröt tehdään, ja lopputulos oli ainakin kymmenen kertaa hienompi kuin minun sotkuni. "Harjoitus tekee mestarin!" Riri totesi vielä iskien silmää ja hymyillen. Vertailin kahta sykeröä keskenään. Harjoittelin letitystä vielä sen verran, että Peikkokin jo turhautui. "Okei, mennään sitten" totesin pojalle huokaisten, ja nappasin hevosen narun päähän ja suuntasimme ulos.
Päätin tänään mennä syöttelemään. Annoin Peikon ahmia ruohoa kitaansa minkä sielunsa sieti, ja kyykin sen vierellä tuijotellen sen syömistä. Annoin sen syödä noin kymmenen minuuttia, ja sen jälkeen vein sen suoraan tarhaan. "Heippa Peikko!" Sanoin heipat tarhaan kököttämään jääneelle liinakolle, ja tallissa käväisyn jälkeen palasin pyörälle. Nakkasin kypärän päähäni, ja lyhyen tallireissun päätyttyä lähdin kohti kotia.
Yhdeksäs hoitomerkintä 22.5 Automme oli vetänyt tänään viimeiset elinhetkensä, ja se oli hiipunut keskelle viiden ruuhkaa ja koitunut melkoiseksi päänvaivaksi äidille, joka yritti saada mokomaa peltiroskaa liikkeelle. Mutta siihen se vain pimahti, eikä auttanut muu kuin soittaa hinauspalveluun, ja kirota nyt sitä, ettei ollut enää omaa kulkupeliä. Siitä voi varmaan arvata, ettei tällä kertaa istuttukaan punaisen peltikasan kyydissä matkalla tallille, vaan jouduin jälleen ottamaan pyöräni alle - joka ei ollut sitten alkuunsa hyvä idea. Heti ensimmäisessä kaarteessa lähdettyäni omakotitalomme pihasta kuului vain onneton räsähdys ja ei kauaakaan, kun huomasin ketjujen vetäneen loparit. Onnea minulla oli, sillä en sentään lentänyt rähmälleni maahan, vaan sain ajoissa jalallani tukea maasta. Voi sitä turhautumisen määrää, kun aloin sormet likaantuen asettelemaan ketjuja uudelleen. Kun viimein ketjut olivat paikoilleen, hyppäsin satulaan, ja poljin taas onnellisesti aikani. Kunnes arvatenkin takarengas päätti olla kiusatakseen, ja suti minut nyt kumoon tien reunaan - melkein ojaan. Kirosin mielessäni umpisurkeaa tuuriani, nousin ylös ja huokaisten talutin fillariani loppumatkan.
Kun ikuisuudelta tuntuneen tallimatkan jälkeen olin taas tyytyväisesti tallilla, menin suoraa päätä tallitupaan ottamaan lasillisen kylmää mehua. Litkin mansikkaisen maun suuhun jättävää juomaa samalla, kun juttelin paikalle sattuneiden Zaidan, Emilian ja Cassandran kanssa. Juttelimme varusteiden väreistä, ja mikä niistä olisi sopivin kenellekin hevoselle. Mielestäni tietysti sininen oli paras jokaiseen tilanteeseen, joka ei tosin ketään yllättänyt. Noin vartin kuluttua seuraan liittyi myös Adelie, ja varusteista aihe siirtyi hyvin nopeasti hevosiin, ja siihen, kenen hoitohevonen oli paras. Yhteisymmärrykseen ei missään vaiheessa päästy - yllättävää kyllä.
Lähdin hakemaan Peikkosta "pienoista" tarhastaan. Se hörähti kevyesti tullessani sen tarhalle. Silitin oriin päätä kevyin ottein, ja pian pujahdin tarhaan sisään. Nappasin hevosen narunpäähän ja lähdin sen kanssa löntystelemään kohti tallia. Sainpahan kerrankin hieman lisämaustetta arkeen, kun Peikko päätti taas pistää pelleilyksi käytävällä nätisti kävelyn sijaan. Se hirnahti niin, että kimeä ääni kaikui varmasti tallin halki jokaiseen rakennuksen kolkkaan. Se peruutti holtittomasti pari askelta, ja jäi tapittamaan siihen. "Joo joo, on tammoja! Tules nyt!" sanoin yrittäen kuulostaa napakalta, ja heilautin narua taas pari kertaa saadakseni oriin liikkumaan. "Ongelmia?" kuului yllättäen takaani, ja tunnistin äänen kuuluvan Rirille. "Ei varsinaisesti" totesin saaden napakalla toiminnalla mokoman hevosen taas kuosiinsa. Heitin Peikolle suitset niskaan ja tummansiniset pintelit jalkoihinsa, ja ollessani itsekin valmis siirryimme pikkuhiljaa maneesin puolelle. Hyppäsin korokkeelta oriin taas alkuunsa hieman liukkaaseen selkään, ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Tein käynnissäkin satunnaisesti ympyröitä, ja taivuttelin sitä parhaani mukaan. Olin juuri kerennyt nostamaan ravin ja työskennellä kyseisessä askellajissa aikani, kun maneesin ovelle saapui Adelie perässään löntystäen Ringo. Tervehdin kaksikkoa ja hidastin käynnille. - Moi! Haluaisitko tulla vaikka meidän kanssa maastoon? tyttö kysyi ja katseli kirjavaa varustettua ponia. - Mikäs ettei! Voisinhan minä, vastasin ja naurahdin taputtaen ratsuani. Ei kauaa, kun pitkin maastopolkuja temmelsi jo kaksi iloisesti rupattelevaa ratsukkoa.
Ravasimme pitkin tietä ollen hetken hiljaa, vain kuunnellen ratsujemme tyytyväistä korskuntaa. Ehdotin takanani kulkevalle Adelielle pientä laukkapätkää. Ei tarvinnut paljoa tehdä pidätteitä tai muutakaan, kun kevyestä laukkapohkeesta Peikko säntäisi laukkaan. Nyt se ei kaikeksi onnekseni ryöstänyt, ja pysyi hyvin avuilla vaikka pinkoikin kuin tuli hännän alla. Yritimme pitää Ringon meidän edessämme, mutta vahingossa ohitimme ne ja olimme jo varmaan kymmenen metriä Adelien edellä. Kun hidastimme, kieriskelimme molemmat naurun vallassa. "Ringoko nopeampi?" Kysyin minkä kikatuksestani pystyin. Ratsastimme loppuajan rauhassa, ja se oli oikein hyvä päätös.
Talliin palatessamme hoidin Peikkosen takaisin tarhakuntoon, ja kävin viemässä sen ulos. Vietin tallissa aikaa vielä muun muassa karsinan siivouksen merkeissä, ja jaksoinpa myös putsata perusteellisesti suitset sekä satulan vyötä myöten. Kun olin käynyt vielä litkimässä loput mansikkamehut tallituvasta, aloin suunnittelemaan kotiin lähtöä. Kävin toki vielä hyvästelemässä kanat, joita en ollut päivän aikana vielä nähnytkään. Sitten nappasin pyörän mukaani, ja sitä tympääntyneesti taluttaen lähdin kotia kohti.